No Heips.
Enpä koskaan deliriumia kokenut. Kerran lopetin juomisen niin sanotusti seinään. Hain Antabusta mutta en käyttänyt mitään muuta lääkitystä loiventamaan. Se oli ehkä suuri riskitekijä saada viinakramppi. Selvisin kuitenkin ihan hyvin. Tosin Antabusta otin kotioloissa suurinpiirtein valvotusti?.
Homma meni näin.
Puolisoni kanssa asuimme erillään, mutta olimme lähes päivittäin tekemisissä. Hänen nähden otin muutaman kerran viikossa Antabuksen. Yleensä silloin kun olin jo lähdössä omaan kotiini. Valvotusti otin, mutta muutaman minuutin ajettuani pysähdyin ja työnsin sormet kurkkuun. Oksensin Antabuksen pois…
Kävin kaupassa ja… kyllä te tiedätte!
Niin se elämä silloin kulki.
Tuota peliä jatkui aikansa, kunnes taas mentiin niin että penkka vain pölisi ja raastuvan ovet narisi.
Kun aikoo oikeasti raitistua, täytyy sen lähteä omasta sisimmästä.
Ei voi vaatia toisia ihmisiä tekemään sitä sun tätä. Ei voi vaatia lääkkeitä ja terapioita. Kaikki vaatimukset tulee muuttua pyynnöiksi, avunpyyntö ei voi olla vaatimus.
Tee kaikkesi. Vain Sinä olet päätöksiesi takana.
Älä oksenna saamaasi apua tienpenkalle!
Putkis, tarinasi on melko tragikoominen, mutta tunnistan siinä kyllä samanlaista uhmakkuutta, jota itsessäni on ollut vuosien varrella. Oon joskus miettinyt liekö parisuhteiden välttely on osaltaan perua päihdeongelmastani (tai sanotaanko nyt vaikka suurkulutuksesta) en voi nimittäin sietää sitä ajatusta, että joku puuttuisi juomiseeni. Minullekin olisi tullut varmaan ajatus, “mitä ihmettä, tämä nainen lähtee puskan kautta baanalle!”
Olen samaa mieltä kanssasi, jos raitistumista ei itsensä vuoksi tee, tuskin siinä onnistuukaan. Elämällä kuitenkin on muutakin annettavaa kuin sumuiset illat ja tukkoiset aamut, mutta se pitää itse tajuta oman elämänsä merkittävänä käännekohtana. Raitistuessa itsetunto paranee ja alkaa ne oikeat ihmissuhteetkin vetää puoleensa, koska oma käytös muuttuu ja sitä kautta hakee erilaista seuraa. Näin naisena on kokemusta huonoista ihmissuhteista vastakkaisen sukupuolen kanssa, melkein aina toisen päihteiden suurkuluttajan seura on vetänyt puoleensa, enkä kaipaa yhtään uutta sellaista juttua. Ihmetellyt, miksi toisella päihde menee edelle, vaikka oma käytös on ollut samanlaista. Jokin täysin sokea piste. Näissä stooreissa ei ole mitään paluuta eli suhteet ovat jääneet menneeseen, enkä haluaisi enää tapailla miehiä menneisyydestäni. Koen, että kaikki on ollut sen alkoholin aiheuttamaa, miksi on ajauduttu yhteen.
Haluaisin uskoa, että elämä alkaa kirjoittaa uusia sivua, kun astuu sisäiseen muutokseen ja tekee vanhojen rutiinien sijasta uusia valintoja. Näin toivon ja luotan.
Tuntuupas muuten tämän sepostukseni lukeminen aika raskaalta. Vuosia on mennyt hukkaan. Se on se päällimmäinen ajatus, joka kuristaa tunteena rinnassa, tekee lukemisesta raskasta. Mutta tämä vain lujittaa päätöstäni raitistua. Tsemppiä taisteluun, meille kaikille!
Veli todistaa viisaasti! Loppuviimeksi kaikki riippuu omasta halusta raitistua. Jos sitä ei ole, niin muut turhaan vaivaa näkevät.
Valitettavasti useinkin raitistumisen halun rinnalla elää veto juomiseen. Ja tuollainen ristiriitahan on jo heikolle riittävä syy ratkeamiseen.
Voi kun joku keksisi sen tekniikan jolla itsensä saa vilpittömästi ja aidosti haluamaan raitistumista! Minä en sitä omalta kohdaltani keksinyt, vaan se halu annettiin minulle - hm - ulkoa, ilman lähettäjän allekirjoitusta.
Näin se on että itsestä kaikki lähtee. Ainakin minulla on nyt kovempi motivaatio lopettaa kuin kertaakaan aiemmin.
Päihdeklinikalla kävin jo sopimassa valvotun Antabuksen
aloittamisesta. Aloitan myös säännölliset keskustelut päihdetyöntekijän vai olikos se sosiaaliohjaaja oikea termi
Niin nekin alkavat nyt. Aioin käydä myös avoimessa vertaistukiryhmässä. Kaikki keinot otetaan nyt käyttöön.
Pari outoa ilmiötä tuli nyt keväältä mieleen. Yhden putken
aikana näin kun joku parkkeerasi autoani, ihmettelin vain että ompas outoa. Nyt tiedän että se oli harhaa, ilm kyseessä hetkellinen Alkoholipsykoosi.
Toinen vieläkin hämmentävä oli tämä: lähdettyäni katkolta
2 vrk jälkeen (lääkäri suositteli jäämään vielä 1 vrk mutta olin tylsistynyt ja olo kohtuullinen joten lähdin) niin tapahtui seuraava: ratikassa itseäni vastapäätä istui mies jolla oli perunasäkki muovipussissa. Hetken kuluttua irtaannuin realiteeteista täysin ja kuvittelin selvästi näkeväni että siinä on naisen pää pussin sisällä.
Olin huolissani että tuohan tukehtuu tuonne (siis irtopää tukehtuu, juu ompas loogista) niin otin kiinni siitä pussista ja sanoin miehelle että ota tuo pussi pois että tuo nainen tukehtuu! Miehen vastaus oli lievästi sanottuna hämmentynyt " mitä vittua??" "
Sit palasinkin realiteetteihin ja totesin miehelle vaan että sori oon just tulossa sairaalasta…
Mistähän tuossa oli kyse, ei kai diapam tai sen poistuminen mitään harhoja aiheuta. Eriskummallinen kokemus.
Kävin muuten tuossa katsomassa sen uuden top gunin.
Suosittelen jokaikistä menemään sen katsomaan sillä elokuvakokemus oli suorastaan häkellyttävän hyvä.
Oikeasti en ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa.
Sekin yllätti että käsikirjoituksessa oli pari yllättävänkin tunteellista kohtausta joka sai tällaiselle aikuiselle miehelle tipan silmään. Myös hieman komiikkaa ja sopivasti nostalgiaa. Sountrack myös todella kova. Rotten tomatoes
kriitikkojen pisteet 97% ja katsojien 99%!
Imaks tai isense tai suurin valkokangas mikä paikkakunnaltasi löytyy niin kannattaa mennä sinne tuo kattoo. Tuota leffaa on aivan turha odottaa johki suoratoistoon. Se on PAKKO nähdä valkokankaalta sillä
kokemus on yksinkertaisesti ällistyttävän järisyttävä
Alkaa pikkuhiljaa olo normsöalisoitua ja unta saa jo 6h/yö.
Ehkä se tästä…
Kohta baariin formuloita katsomaan, tiedän ettei mielitekoja tule koska mielestäni baarissa yksin juominen on tympeää/tylsää ja täysin päätöntä maksaa jostain kuraoluesta 5e/tuoppi
”Kun aikoo oikeasti raitistua, täytyy sen lähteä omasta sisimmästä.
Ei voi vaatia toisia ihmisiä tekemään sitä sun tätä. Ei voi vaatia lääkkeitä ja terapioita. Kaikki vaatimukset tulee muuttua pyynnöiksi, avunpyyntö ei voi olla vaatimus.
Tee kaikkesi. Vain Sinä olet päätöksiesi takana.
Älä oksenna saamaasi apua tienpenkalle!”
Mut pardon my french, on tää tauti yhtä paskaa. Aina naama kammattuna komeat lupaukset ja hikipanta otsalla, mut heti kun tylsyys ja tyhjyys iskee, käsi kiinni pullossa. Ja kuinka hävettävää on vaihtaa kauppaa, kun ei kehtaa leimautua? Ostaa ruokaa alkoholin kylkeen, vaikkei ole nälkä? Toivoa että lähimaksu menee läpi, ettei täydy koittaa muistella PIN-koodia med tärisevät kädet?
Alkoholistin elämä on ihan vitun paskaa. Sääli että toisaalta taas olen tavannut kaikki merkitykselliset ihmissuhteeni baarissa. Ja myös ne kaikki hoidot. Ehkä jossain Meg Ryanin leffassa kahden kaihoisan kädet koskettaa samaa kirjaa sitä nostaessa. Tervetuloa todellisuuteen, ei tapahdu. Ehkä joku päivä. Pitää valita.
Hirveän vaikea luopua siitä, mitä haluat kaikkein eniten. Tai sitten valitset myrkyn, elät kovaa ja (joskus) kivaa pari vuosikymmentä ja koet säälittävän kuoleman. En ole vielä varma kumpi kiinnostaa enemmän. Ja silloin kun ei kiinnosta, kiinnostaa vielä vähemmän valita rationaalisesti.
Itse koen eläneeni ihan onnellista elämää viimeiset 15v
vaikka olenkin juonut rankasti. Mutta vain ne raittiit jaksot
(olen 1-2kk juomatta kunnes rupean kiskomaan sitä kaljaa)
Mutta ne juomaputket (1-2vk, pidempään en fyysisesti kykene juomaan) ovat todellakin aivan hirveää paskaa.
Ehkä ensimmäisinä parina päivänä kokee jonkinlaista näennäistä iloa promillien noustessa mutta mitään euforiaa en siitä ole saanut moniin vuosiin.
Sitten hyvin nopeasti se muuttuukin krapulan poisteluksi jolloin olo alkaa olla normaali vasta tuntikausien juomisenjälkeen. Sen mitä sitten iltaisin puuhailen niin en tiedä, promillet huitelee silloin jo lähellä neljää niin eipä oikein aivoihin tallennu muistijälkiä. Todennäköisesti netflixiä kattelen. (tai säädyttömyyksiä netistä )
Sitten alkaakin pakkojuomisen vaihe missä kun krapula
pitäisi kaiken järjen mukaan olla jo voitettu niin olo vaan
pahenee ja pahenee juomisen jatkuessa. Tällöin sitten
totean että ompi aika hakea katkolle. Siinä vaan saa pitkään odotella että promillet laskee n. 1% että voi sinne hakeutua. Sitten katkolta päästyä menee se 2vk. toipumiseen. Eli kaikkiaan 1vk juominen pilaa yht 3vk.
Melko huono diili. + kaikki rahanmeno ja pettymyksen
aiheuttaminen läheisille.
Itse en kertakaikkiaan jaksa enää yhtäkään tuollaista reissua, en vaan jaksa. Haluan että elämä olisi vaan sitä raittiutta ilman noita putkia. Siksi on nyt kaikki keinot käytössä ja omaan umpiluukalloon taottu vähän kovemmanbkautta että OMIN VOIMIN EN PYSTY.
Itse en muuten ole koskaan ymmärtänyt että miksi sitä kauppaa pitää vaihtaa? Mitä sillä on väliä jos joku random kassatyöntekijä huomaa että nyt ostetaan kaljaa ja paljon. Ei sitä kassaa kiinnosta.
Kauppoja vaihdetaan, koska ihmisen itsetunto ja omatunto tarvitsee fasadin. Ja kuten sanoit, ei sillä ole mitään merkitystä minkään kannalta. Mutta kun ylitetään darra ja mennään vieroitusoireisiin, se on psykosomaattisuuden yläpuolella.
Hyvin menee eikä ole juotatuksia tullut. Juhannus menee grillatessa makkaraa/pihvejä ja vichyä ostin janojuomaksi.
Lueskelin tässä aikani kuluksi netistä kokemuksia delikasta.
Melko vähän löytyi kokemuksia. Yhteistä niille mitä löysin omien kokemusteni kanssa on se että sitä kokee että nyt on
asiat pielessä ja pahasti. Yhtäkään positiivista kokemusta ei löytynyt. Olisi mielenkiintoista tietää mihin tämä perustuu. Jos kerran aivokemiat on pielessä ja tulee harhakuvia, ääniä yms niin mikä mekanismi estää että ne eivät voi olla miellyttäviä kuten vaikka bikinimisu ilmestyis sen aaveen sijasta…
Päivitystä.
Keväällä eskaloitui juominen ja lähes heti katkolta päästyä jatkui kaljoittelu. Viimeisenä juomisiltana alkoi tuntumaan ikävää polttelua ja ajattelin että närästää vähän pahemmin. Kipu. Yltyi enkä nukkunut yöllä yhtään vaan lähdin aamulla sairaalaan vierotushoitoon. Mainitsin siellä sitten että vatsaan/yläkroppaan sattuu aika pahasti. Lääkäri sitten sitä kattomaan ja kyseli että onko tuo (vatsa) aina tuon näköinen. Vähän ihmettelin ja sanoin että ei kai, oli vissiin turvoksissa. Mitään kipulääkettä en kuitenkaan saanut. Seitsemän tunnin ja yhtä monen diapamin jälkeen ei olo helpottanut yhtään.
Sitten tulikin lääkäri sanomaan että nyt lähdetään Meilahteen: haimatulehdus. Nyt sainkin sitten kunnon kipulääkkeet.
Tippaa tuli Meilahdessa jatkuvasti kun alkuun ei saanu mitään syödä eikä oikeen juodakaan.
Onneksi kivut pysy lääkityksellä hyvin aisoissa.
Parin kolmen päivän kuluttua lääkäri sanoi että nyt on monta komplikaatioita päällä niin (veritulppa, verenmyrkytys, happisaturaatiovei optimaalinen, happiviikset käytössä) seurataan tilannetta että voi olla että mennään teholle
Noh 12 pv meni Meilahdessa ja toivuin täysin ilman mitään pysyviä vaurioita. Tämmösissä tapauksissa kun voi mennä sekä haima että munuaiset sen verran huonoksi että tulee diabetes ja dialyysit kaupan päälle.
Pisaraakaan en ole tuon reissun jälkeen ottanu. Jopa suuveden heitin pois ja varmistin että dödössä ei alkoholia…
Onpas ollut menoa ja meininkiä. Oli pakko lukea koko ketjusi läpi. Varmasti hyvin tuttu kierre monelle. Minullekin erään läheiseni kautta, joka lopulta usean sairaala- ja katkoreissun ja sen haimatulehduksenkin jälkeen joi itsensä hautaan. Valitettavan moni alkoholiongelmainenhan raitistuu vasta siellä, muistaakseni peräti ihan merkittävä enemmistö. Onnittelut siis kuulumisesta porukkaan, joka pääsee elämään monia raittiita vuosia vielä ennen sitä. Nyt vain tukikeinoja vielä käyttöön, ettei totuus unohdu. Tsemppiä!
Pitihän se sitten kokeilla joko haima kestäis vähän ottaa… ykkösoluela aloittelin ja kun ei kummempaa tullu niin ei kun kunnon känni päälle ja lopulta katkolle… siellä sitten ekan yön valvoin kun vatsaa poltteli ikävästi ja kävin lääkärille sanomassa että taitaa haima uusiutua… testit otettiin ja jotkut analyysit lievästi koholla mutta cerppi hyvä, ei tulehdusta. Polttelukin hiipui pikkuhiljaa
MUTTA ON SE NYT KUMMA ETTÄ VIELÄKIN PITI HENGENLÄHDÖNKIN UHALLA OTTAA.
On oikeastaan silkkaa tuuria ettei mitään pysyvää ole jäänyt. Nyt olen taas viikon huilattua fyysisesti hyvässä kunnossa ja pystyn taas harrastamaan huipputasolla omaa lajiani ja tekemään muutenkin kaikkea kivaa mitä elämään kuuluu. Jäinkin tätä juuri miettimään että onko se känni jota ei edes kunnolla tule vaan pelkkä paha olo ja todennäköisesti seuraava tuskallinen loppu haimatulehdukseen tai kirroosiin sen arvoista. Mietin että kyllä siellä sairaalavuoteessa antaisin mitä vaan jos voisin palata hetkeen mikä viimeiseen tuhon olueen johti. Joten parempi tehdä se päätös jo nyt ja heittää se olut ikuisiksi ajoiksi roskiin. Nyt on pelkkää hyviä asioita edessä kun jatkan raittiutta.
Oikeastaan vihaan jo koko olutta, maistuu paskalta ja tuhoaa elämän kivuliaasti. Mitä tuommoisella tuotteella tekee, sitähän pitää kohdallani vihata henkeen ja vereen ja näin olen päättänyt. Toivottavasti en enää koskaan kirjoita tänne, no ehkä vuoden raittiuden kohdalla voin kertoa mitä kuuluu.
)