Hei kaikille! Olen uusi täällä, ja vähän arkana kirjoittelen.. Aika epätoivoinen tilanne tällä hetkellä.. Ajattelin nyt vihoviimeisenä keinona kirjoittaa johonkin jonkinlaisen elämäkerran. Siis miten minusta tuli minä? Jos siitä olisi apua. Tarkoitus kai mennä niihin juurisyihin, miksi olen alunperin alkanut käyttää päihteitä. Ehkä myös ymmärtäisin, että elämässäni on ollut pieniä ilonpilkahduksiakin. Ehkä saisin niitä jatkossa enemmänkin, jos edes yrittäisin niitä tavoitella.
2 tykkäystä
Vähän lisää nykyisestä tilanteestani.. Pitkä parisuhde päättyi vuosi sitten. Asun maaseudulla pienessä mökissä, jota rakastan. Tunnen sen kodikseni. Voi sanoa, että olen joka päivä lähes kellon ympäri ahdistunut. Olen ollut ahdistunut ja masentunut joka päivä 15-vuotiaasta lähtien. Olen miettinyt, että tämän täytyy olla myös jotenkin geneettistä. Ei mikään muu selitä sitä, että on aina paha olla. No joo.. Arvatkaa vaan, kuinka monta kertaa olen yrittänyt aktivoitua olemaan ihmisten ilmoilla. Jos pakka ei ole kunnossa, niin helposti kerää vaan lisää negatiivisia kokemuksia, ja traumatisoituu entisestään. Tuntuu, että pitäisi olla jonkinlainen “yliminä”, että kelpaisin. En jotenkin jaksa sitä enää. Yksinäisyyden tunne on kuristava.
2 tykkäystä
Hyvä, kun tulit tänne kirjoittamaan.
Täällä lukemalla muiden ketjuja huomaat, että meitä muita yksinäisiä on paljon.
Saat täältä paljon vinkkejä päihteiden käytön lopettamiseen.
Ite olin myös tosi ahdistunut ja iloton juodessani. Eka päivät, kun lopetin viininlipityksen, oli vaikeita. Viinakset pyöri mielessä yötäpäivää.
Liityin heti tän plinkin Uusi alku- ryhmään.
Tajusin oikeesti kuinka kova myrkky alkoholi on.
Halu lopettaa oli vahvana mielessä. Minua tuettiin täällä valtavasti, mistä olen ikuisesti kiitollinen. Repsahdin aluksi uudelleen juomaan, mutta panin korkin taas kiinni.
Myöhemmin pääsin täällä plinkissä myös Selvä suunta vertaistukiryhmään.
Kannattaa hakea apua joka paikasta, mitkä itselle sopii. Lopettaminen oli omalla kohdalla paras päätös vuosikymmeniin.
Olen nyt ollut muutaman kuukauden raittiina.
En paljon mieti enää juomisia. Palasin samoihin harrastuksiin, mitä oli ennen juopottelua.
Elämä on ihanaa ilman viiniä. Toki myös vaikeaa ja raskasta. Selvänä asiat sujuu ja aivot pelaa selkeämmin.
Odotan innolla ensimmäistä selvää kesääni.
Kiitän jokaisesta raittiista päivästä.
Voimia Sinulle 
5 tykkäystä
Kiitos paljon kauniista sanoistasi! Olen kamppaillut päihteiden kanssa pitkään. Olen kai jonkinlainen luonnonoikku tai poikkeus sääntöön, koska olen vieläkin elossa. Tuntuu että lähes kaikki ihmiset, joista olen koskaan pitänyt, ovat ajat sitten kuolleet. Minä sitten jostain syystä jäin. Kuka milläkin tavalla -syöpään, sydänkohtaukseen, itsemurhaan erittäin moni, onnettomuuteen. Päihteisiin aika harva, mutta on toki niitäkin. Olen raitistunut alkoholista kaksi kertaa, ensimmäisen kerran 15 vuotta sitten, toisen kerran 7v sitten. Viimeiset 7 vuotta olen vetänyt “pään täyteen” muutaman kerran vuodessa. Jostain syystä se ei siitä koskaan riistäydy. Yksi päivä riittää. Ei koskaan iloon, vaan kotona äärimmäiseen stressiin.
1 tykkäys
Ihanaa kuulla raitistumisestasi! Ihanaa, että olet noin innoissasi, ja odotat kesää! Päivä kerrallaan! (Anteeksi, jos tämä linkittyy väärään paikkaan. Opettelen vielä palstan käyttöä.) Onko sinulla läheisiä, joihin voit turvautua, jos tulee vaikeita hetkiä? (Siis jos saa kysyä..)
Olen siis juonut näin vähän, koska olen saanut juomisen tilalle 2 rauhoittavaa lääkettä päivässä. On toki paljon muitakin syitä. Rakastuminen päihteettömään exääni jne. Olen myös tehnyt hirveän kovan työn päästäkseni edes tähän pisteeseen. Olen ajatellut, että lääke on jollain tavalla kuin jonkinlainen heroiinikorvaushoito. Alkoholin tilalle vähäinen lääkitys.
Poltin myös pitkään tupakkaa. Senkin korvasin nikotiinilaastareilla. Toki lääkärit ovat lääkkeet koko ajan lopettamassa. Nytkin. Tietysti parasta olisi olla ilman mitään. Pelkään vaan juomista monestakin syystä kuollakseni. Toki lääkkeiden kanssa on se oma pelaaminen, että kaksi riittää. Olin tammikuunkin kokonaan ilman lääkkeitä. Yritän kerätä “katastrofivarastoa” niitä päiviä varten, kun on liian vaikeaa, ja tarvitsen kolme. Kaikkea huumeporukkaa pelkään todella paljon, vaikka huumeita nämäkin ovat. Olen itse halunnut, että apteekki kontrolloi tätä kaikkea.
Minulla oli pitkään erittäin hyvä päihdehoitaja, joka soitti minulle 10min puhelun kerran viikossa. Pystyin siinä käymään nopeasti läpi viikon tapahtumat. Kertomaan, että rauhoittavien käyttö ei ole riistäytynyt käsistä, ja etten ole juonut. (Kerroin kyllä senkin, jos olen.) Tämä otettiin kuitenkin säästösyistä pois, ja terveyskeskuslääkäri on lopettamassa lääkityksen. Pahoin pelkään, että ajan taas juoda. Alkoholia saa kaupasta niin paljon, kuin haluaa.
1 tykkäys
Olen nyt tutustunut vielä enemmän tähän paikkaan. Sääntöihin jne. En tiedä kuuluisinko Saunaan, Tarinoihin vai tänne. Tämä paikka kuitenkin tuntuu näistä omimmalta.
1 tykkäys
Olen 72 v mummo.
Mulla viininjuonti lisääntyi huimasti eläkkeellepääsyn jälkeen.Aikasemmin join satunnaisesti ja aina viikonloppuisin.
Alkoholismi oli jo todella pitkällä. Saatoin juoda monta päivää putkeen.
Joskus vieroitusoireet oli niin pahoja, että luulin kuolevani. En tiennyt ees kuinka sydän voi hakata niin tiuhaan ja lujaa ja kumma kun jäin elämään.Kamalaa kehon tärinää ym.
Aikuiset lapset piti mulle puhutteluja, mutta ei auttanut.
Lopulta elämällä ei ollut mitään merkitystä ja tajusin menettäväni lapseni ja lastenlapset.Lopetin silloin viininjuonnin ja kaadoin tekemäni marjaviinin maahan.
Oon todella huono avunpyytäjä. Enkä tykkää syödä lääkkeitä.
Oon varmaan niitä harvoja, jotka pääsee eroon alkoholista plinkin avulla. Luin sitä ja muuta päihteisiin liittyvää tietoa monta tuntia päivässä. Nyt oikein naurattaa, kun käteeni muodostui hermopinne puhelimen ja kirjojen lukemisista.
Minulla ei ollut eikä ole nytkään aikuista tukihenkilöä.
Asun kauniissa miljöössä, minkä olemme mieheni kanssa rakentaneet vuosien myötä. Meidän liitto on kestänyt vuosikymmeniä.En luota mieheeni ollenkaan. (Petturuutta ja vaehtelua) En välitä kulisseista, mutta rakastan tätä paikkaa, siksi olen vielä täällä.Mies on nyt monisairas. On tietty välillä mukavaakin.
Luottamus tuskin palaa.
Lapsemme ja heidän perheensä asuvat eri paikkakunnilla. Käyvät täälä harvakseltaan, kun ehtivät.
Tyttären syntymäpäivän tienoilla helmikuussa mulla tuli 100pv juomattomuutta. Kerroin silloin lopettaneeni juomingit. Kilisteltiin inkiväärishoteilla. Iloista porukkaa oli ympärillä.
Elän nyt hetkessä, nautin elämästä, mitä vielä on jäljellä. Ahdistusta ja masennusta tulee joskus. Se kuuluu elämään. Tiedän, että taas senjälkeen onni hymyilee ainakin vähän aikaa. Otan siitä kiinni ja nautin sen hetken.
Pitkä kirjoitus, pieni osa selviytymistarinaani.
Tänäänkään Meidän ei tarvii juoda 
Ps. Minäkin olen vuosikausia etsinyt pientä mummonmökkiä, missä olisi puuhella ja leivinuuni.
7 tykkäystä
Voit kirjoittaa molemmissakin.
Minä kirjoitan joskus harvemmin vähentäjissä. Oma ketjuni on lopettajissa
1 tykkäys
Ok. Kiitos viestistä! 
Tämä on oikeastaan papanmökki. 
100 vuotta vanha, pappani asui tässä vuoteen -86. On kyllä täysin peruskorjattu. Leivinuuni piti purkaa, jotta kylpyhuone mahtuisi. Neliöitä 45, josta osa kylmäeteistä. Oikein hyvä ja rakas yhdelle ihmiselle.
Itse olen 52v.
Toki se on ihan parasta, ettei lääkkeitä tarvitse syödä. Ei niitä oikein mistään enää saakaan. Tätä kirjoittaessani minullakin heräsi toivo, että voisin olla ilman. Tai luultavasti niin käykin, koska niitä ollaan ottamassa koko ajan pois.
Niin.. Pystyn kyllä olemaan välillä ilman lääkkeitä. Pakkokin, tai ne eivät enää vaikuta. Hyvin pieni muutos sen veneen sitten aina kaataa.
Äitini joutui vaarattomaan leikkaukseen helmikuun alussa. Hän oli koko ajan “kuolemassa” siihen. Stressi tästä oli niin kova, että se sai käyttämään taas lääkkeitä.
Isäni sai 3 viikkoa sitten pahan sairauskohtauksen. Nyt sitä tammikuussa kerättyä “katastrofivarastoa” on tarvittu.
Mielekkään tekemisen löytäminen olisi todella tärkeää. Innostuminen jostain!
Mukava kuulla, että tämä paikka on auttanut niin paljon! Käyn lukemassa kirjoituksiasi. Kaikkea hyvää tähän päivään!
1 tykkäys
Elämäkerta
Vuodet 1-6
Äitini oli 16- vuotias, kun tapasi pari vuotta vanhemman isäni. Vuosi oli 1965. Ei silloin ehkäisystä mitään tiedetty. Naimisiin oli siis mentävä ensimmäisen kumppanin kanssa, halusi tai ei. Näin solmittiin 90% avioliitoista siihen aikaan.
Nyt kun katson heitä iäkkäinä, olen jotenkin huvittunut. Jäävuori ja tulivuori eivät ole koskaan tulleet toimeen keskenään. Erottiinkin 30 vuotta sitten. Silti asutaan edelleen paritalossa. (Välissä kuitenkin aita poliisin käskystä.) Jollain tavalla tuo on rakkautta. Kaikesta huolimatta on asuttava lähekkäin.
Pian häiden jälkeen vanhempani seisoivat vakavina ja surullisina pienen, valkoisen arkun takana. Äitini sanoi, että hän on miettinyt sitä päivää joka päivä 58 vuotta.
2 tykkäystä
Olen kuullut monen suusta, että minä olen vain tälläinen, en voi tälle mitään.
Kyllä me ollaan syntyessä kaikki ihan samanlaisia. Elinympäristö, ravinto ja moni muu asia vaikuttaa sitten siihen mielen muokkautumiseen.
Ei kannata syyllistää itseään ja miettiä liikaa omaa “erilaisuuttaan”.
Yksi asia, josta puhutaan aivan liian vähän on ruokavalio ja sen vaikutus ihmiseen.
Moni leimaa ketogeenisen, eli vähähiilihydraattisen ruokavalion huuhaaksi, eikä uhraa sille ajatustakaan. On kuitenkin todettu lukuisissa tutkimuksissa, että aivojen ja koko elimistön tulehdustila aiheuttaa lukuisia ongelmia.
Kannattaa perehtyä aiheeseen.
1 tykkäys
Kiitos paljon vinkistä Jussi. Elimistö taitaa olla aika loppu elämäntapojen takia. En syö eläinperäistä rasvaa juuri ollenkaan, mutta silti kolestroliarvot ihan huipussa. Paino on normaali, ja liikun paljon. Ilmeisesti nikotiini on haurastuttanut verisuonet, ja se kerää sitä pahaa kolestrolia verisuonten seinämiin.
1 tykkäys
Muokattu.
Muokattu.
2 tykkäystä
Anteeksi. Ajattelin, että olisin valmis kirjoittamaan elämäkertani. Olen sitä vuosia suunnitellut. En nyt vaan kuitenkaan ole. Ehkä pöytälaatikkoon jonain päivänä.
Ottaa tuo isän sairastuminen aika paljon hermoon, vaikka hän onkin nyt yllättävän hyvässä kunnossa.
3 tykkäystä
Kirjoita sitten kun olet valmis. Päiväkirjakin on yksi vaihtoehto.
Kirjoittaminen tekee hyvää ihan itselle. Minä oon tuntojani vuodattanut päiväkirjoihin monet kerrat. Jossakin vaiheessa sitten poltin ne. Niissä oli niin paljon tuskaa, joka olisi ehkä muita satuttanut. Ne oli vain minua varten.
Omien vanhempien sairastuminen kuuluu myös elämään.
Mun isä aprikoi, ettei hän varmaan elä enää kovin pitkään, kun on jo vanhempi, mitä hänen suvun miehet on eläneet. Katsoi minua ja näki ilmeestäni, etten uskonut hänen puheitaan. Hän sanoi vielä ponnekkaasti: “Usko nyt, mä oon jo 85.”
Hyvä muisto jäi kun kävin häntä viimeisen kerran katsomassa. Juttelimme iloisesti. Hänellä oli raamattu kädessään. Osasi siitä tosi paljon ulkomuistista.
Hän kysyi: “Kuka sä oikein oot?” Vastasin: “Mä oon kuule sun tyttäres” Hän sanoi: Ilmankos, kun oot niin tutun oloinen"
Hän nukkui pois omassa kodissaan. Luopuminen ja irtipäästäminen on myös elämään kuuluvaa.
Juttele sinäkin paljon vanhemmillesi. Teillä on kuvistakin päätellen ollut hyviäkin hetkiä.
Ennenkaikkea hyväksy itsesi semmosena kuin oot. Jussi siitä hyvin kirjoittikin.
Muakin ahdistaa joskus mielettömästi. Luen, kirjoitan tai lähden luontoon kävelemään. Kyllä se välillä ohi menee ja nauttii silloin elämästä semmosena kuin se on. Voi tehdä silloin sitä mistä itse tykkää.
Voimia ja iloisia hetkiä Sinulle 
3 tykkäystä
Voi kiitos paljon ihanasta viestistä. Olen vuosikausia varautunut vanhempien ikääntymiseen. Kaikki vaan tapahtui niin yht’ äkkiä. Isä sai siis aivoinfarktin.
Käyn häntä monta kertaa päivässä katsomassa, aluksi olin yötäkin. Hän oli viikon teho-osastolla, ja viikon tavallisella osastolla.
Nyt ovat alkaneet rutiinit muotoutua. Kuntoutus, ruuan tilaaminen kotiin jne. Onneksi veljeni on tässä kaikessa paljon mukana. Isä ei halua ketään ventovierasta kotiinsa.
Kaikkea hyvää sinullekin!
2 tykkäystä
Mitä sinun pääsiäiseen kuuluu? (Voin toki käydä lukemassa kuulumisiasi tuolta lopettajistakin..)
Asun Varsinais-Suomessa. Täällä on ollut viime päivinä ihanan aurinkoista, mutta ihmeen kylmä tuuli. Edellisyönä oli pakkastakin.
Metsässä kävely on ihanaa! Kävely on aina ollut minun juttuni, ja uiminen kesällä. Kävin jo isän koirien kanssa lenkillä. Ihanaa kuunnella linnunlaulua. Välillä voi tulla kettu tai jäniskin vastaan.
2 tykkäystä
Olen miettinyt tilannettasi.
Ihmettelin pitkään, miten jotkut ihmiset alkavat heti hehkua raitistuttuaan. Odotin, että minullekin käy niin. Se hehkuminen ei vaan millään alkanut.
Sitten luin jostain, että on olemassa “serotoniinijuoppoja”, ja “dopamiinijuoppoja”.
Toiset alkavat hehkua, ja toisille maailma näyttää harmaalta. On jopa katkeruutta ja vihaa raitistumista kohtaan. Alkaa himoita kylmää olutta terassilla aurinkoisena kesäpäivänä. Romantisoituja ajatuksia hilpeästä kaveriporukasta iloitsemassa vähitellen humaltuen viihtyisässä kuppilassa jne.. (Vaikka tietää, että kaikki päättyisi katastrofiin.)
Sinä vaikutat tuollaiselta, joka alkaa hehkua!
En siis tiedä, että onko tämä mikään totuus asiasta, enkä ole painokkaasti tätä mieltä. Tämän lukeminen sai vaan minut ymmärtämään paremmin itseäni. Minä kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään.
1 tykkäys