Sit on se jäänyt apua hakematta. Sitä kun on alkanu miettimään asioista vähän paremmalla mielellä niin on kuvitellut sen juomisen pysyvät kohtuudessa. Ja se on välillä pysynyt. Välillä taas ei. Kun se menee sen tietyn pisteen yli, ei ole kontrollia. Juon ja väsyn. Sen jälkeen uni auttaa ja lopuksi kun on pakko lopettaa niin lopetan. Tästä kärsii kaikki, läheiset, itse, kaikki.
Miksi sitä ei osaa juoda vaan sosiaalisesti vähän? Se onnistuu useasti, mutta kun menee yli niin menee yli. Joskus ja onneksi harvemmat on kerrat kun menee yli. Ei pitäis mennä koskaan.
Se avun hakemisen pelko on kaiketi se että pitäisi tunnustaa asia ja olla juomatta enää ikään. Kun sekään ei tunnu oikealta.
Meillä on ongelma ja siihen on tarjolla ratkaisu: täysraittius.
Aivokemiat voi olla sekaisin, kun pirtelö, mutta ne palautuu kyllä ihan normaaleiksi, vaan ei hetkessä.
Tee päätös ja myönnä ongelma itsellesi, ei sitä tarvitse koko maailmalle huutaa. Paraneminen alkoholismista voi alkaa vasta tämän teon jälkeen.
Mä en itse kertonut alkuun edes vaimolle, että lopetin. Yksi kaunis heinäkuinen päivä vaan totesin, että nyt ei enää janota. Kohta 600 päivää ilman, enkä aio entiseen palata, vaikka vaimon reaktio lopettamiseen oli karsea ja itse vetää nyt aivan kuin kostoksi kaksin käsin ja makaa välipäivät sängyssä.
Jotkut on saaneet antabuksesta apua, itse en mene lääkäriin edes pakottamalla.
Kiitos viestistä. Näinhän se on. Pitäis tehdä vaan niin että pistää korkki kiinni ja piste. Helpommin sanottu kuin tehty. Tuo ratkaisu sopisi minun ajatusmalliin, että on ongelma ja ratkaisuna ei juo enää. Enkä tosiaankaan alkaisi sitä maailmalle kuuluttaa. Tätä on harkittava vakavasti.
Vaikkakin tässä muutama viikko sitten tuli lomalla juotua joka päivä, niin kertaakaan ei mennyt yli. Jotenki jäi siitä sellainen hyvä olo että onnistuin juomaan sivistyneesti. En saanut edes krapulaa aikaiseksi. Se ongelma on silti että joskus se vielä menee.
Tuo voisi kuulostaa kohtuukäytöltä ja sivistyneeltä. Jokapäiväinen lomatissuttelu taas ei.
Muistan vielä sen ajan, kun itse pystyin lomalla vetämään kymmenkunta annosta päivässä ilman krapulaa. Mutta ei siinä mitään sivistynyttä ollut, paitsi se harha vähän kalliimmista etiketeistä. Toki tuosta on jo aikaa, myöhemmin juuri mitään kontrollia ei enää ollutkaan.
Jep jep - olin juuri tulossa kommentoimaan ihan samaa. Itsekin saatoin juoda aika moiset määrät eikä seuraavana päivänä mitään krapulaa…tai no tahmea olo ja silmistä näkyi kyllä, että oli juotu, mutta kun tarpeeksi paljon juo niin krapuloita ei enää tule. Siitä kannattaa aidosti olla huolissaan.
@Teme70 muistaakseni sanoi jotakin siihen suuntaan, että jos yksi keino ei auta ja jos se tuottaa aina sen eitoivotun lopputuloksen kannattaa vaihtaa keinoja. Näin se on. On toiminut ainakin minulla. Se, että menee ja juo tuottaa aina sen saman lopputuloksen. Aika tylsääkin lopulta, eikö? Ja todellakin elämä käy raskaaksi. Se on välillä raskasta ihan muutenkin vaikka ei joisikaan ja juodessa tuplasti ellei triplasti raskaampaa.
Palaan nyt tähän ihan helvetin pitkän ajan jälkeen. En ole osannut myöntää oikeasti ongelmaani, enkä varmaan osaa vieläkään. Valitettavasti. Sitä kuvittelee itsestään parempaa kuin oikeasti on, eikä vaan tunnista/tunnusta ongelmaa. Edelleen päässä pyörii ajatus että ei tässä mitään. Pystyn olla ottamatta, juomatta tai jatkamatta. Mut kun se ongelma ei olekaan siinä. Se on siinä kun vedän joskus ja täysin itse tiedostamatta ne överit. En harkitusti. Se vaan menee yli kun se menee. En ole silloin enää itse ohjaamassa.
Aiemmin kipuilin sen kanssa että uskallanko hakea apua. Mitä teen, mitä nyt, mitä seuraavaksi? Pelotti niin paljon. Nyt olen hakenut viimein apua. Askel merkit ovat eteenpäin. En tiedä vielä mitä ja mihin. Vakaa aikomus on kuitenkin laittaa korkki kiinni. Pysyvästi. Se ei ehkä ole helppoa ja tarvitsen siihen tukea. Se vaan epäilyttää että voinko saada sillä paremman elämän? Nyt olen jo pilannut ihan liikaa ja satuttanut läheisiäni tällä. En halua että kukaan joutuu enää yhtään kärsimään siitä juomisestani. En edes itse.
Toivottavasti saan hyvää apua kun kerran olen sitä uskaltanut hakea. Pelottaa vielä ihan hirveästi, mutta olen valmis kohtaamaan sen kaiken paskan ja kuran, siitä mitä olen aiheuttanut muille. Lähinnä lapsilleni, perheelleni ja vaimolleni. Toki tilanne on jo niin paha ettei minulla oikeastaan ole enää vaimoa, noin käytännössä. Eikä siis parisuhdetta. Olen yksin.
Hyvä olo kasvaa hiljalleen, kun lopettaa juomisen. On tärkeä ymmärtää, ettei se kohene hetkessä, mutta kohenee kuitenkin. Lopetuspäätös pitää tehdä sydämestä, eikä jättää mitään portteja levälleen, muuten siitä tulee herkästi sellaista kärvistelyä.
Lue palstaa ahkerasti laidasta laitaan ja opiskele addiktiosta kaikki minkä irti saat.
Nöyryys ja ihmisen avuttomuus tiettyjen asioiden suhteen ovat myös asioita jotka itseni piti opetella raitistuttuani.
Vaikka minulla on malttia ja aikaa. En tiedä milloin se niin sanottu hyvä olo tulee? Tai tarpeeksi hyvä olo?. Olin jossain käänteessä juomatta viisi kuukautta ja no, ei se olo nyt sen kummempi ollut, kuin kahden viikon jälkeen. Ja miksi jatkoin sen jälkeen. No siksi. Olo ei ollut sen parempi.
Mut lisänä sanon, että en siis kokenut siinä että siitä 5kk raittiudesta olisi ollut eroa siihen juomiseen. Juurikaan. Toki oli jotain morkkiksia ja meni joskus yli.
Vielä haluaisin kuulla kokemuksia siitä avun hakemisesta ja siitä mikä apu auttoi ja miten kauan siinä kesti saada apua? Toki jonneen Minnesota paikkoihin pääsee vaikka nyt lähtisi. Mut mikä olisi se oikea apu? Nyt en voi heti lähteä kuntoutukseen. Ja en ole varma onko se oikea tie? Tahto raitistumiseen on kyllä täysi. En halua yhtään palata siihen mitä se oli pahimmillaan. Nyt vaan täytyy kestää ja nöyrtyä. Hävettää että olen näin paska ja heikko.
Tiedän tämän tunteen täysin, miten se onkin lipsunu siihen että olo on normaali vaan kun juo. Mitään rakentavaa en osaa sanoa kun olen ihan yhtä syvällä tai ehkä jopa syvemmällä, mutta ymmärrän
Voihan sanonkomämitä. Luin tätä ketjua omista jutuistani yli vuoden takaa. En edes tunnistanut itseäni niistä kertomuksistani. Mitä hemmettiä?! Tai siis ne asiat mitä silloin olen kirjoittanut omista tuntemuksista ovat siis täysin painuneet unohduksiin. Olen varmaan jotenkin kieltänyt ne ja kuvitellut olevani asian päällä ja hallitsevani tilanteen. No, en ole hallinnut.
Ne omat aiemmat viestit jo yli vuoden takaa avasivat nyt silmiäni todella suuresti. Mullahan on saatana ollut ja on alkoholiongelma ollut jo pitkään!! Tämän asian kanssa olen tässä kipuillut pitkään ja yrittänyt nyt tutustua itseeni ja siihen kuka olen ja mitä haluan ja miten haluan elää.
Tuli aivan ihmeellinen olo. Näin ne omat viestit ikään kuin jonkun alkoholistin kirjoittamana ja itse olin ne kirjoittanut… Voihan vihta. Miten sitä ei silloin ole tajunnut. Mutta nyt onneksi olen oikealla tiellä ja tämä jos mikä vahvisti sitä raitistumista. Täytyy jossain vaiheessa lukea lisää, mitä ajatuksia sitä on vielä siinä taistelussa viinaa vastaan on tullut käytyä. Ehkä niitä omia kirjoituksia löytyy jotenkin helposti täältä?
Kaikkein raskainta tässä on se nyt, että tämän kaiken joutuu tekemään yksin. Ja niin se on tehtävä. Se oma itseni on nyt selvitettävä ja saada itseni kuntoon. Sitä ennen en voi auttaa muita tai olla hyvä isä tai aviomies. Matka on vaikea, haastava ja pitkä, mutta haluan tehdä sen ja olla raitis. Se vaatii paljon työtä ja itsensä analysointia ja tutkiskelua. Päivä kerrallaan.
Vastaan sulle vaikka en osaa neuvoa avun saamisesta selvänä pysymiseen.
On itselläkin ajoittain raskasta, kun en hae ulkopuolista apua. Jotenkin se avun pyytäminen on aina itselle vaikeaa. Täälä toisten ketjuja lukemalla löytyy paljo kokemusta erilaisista selviytymiskeinoista.
Oman hyvinvoinnin tukeminen on tärkeää. Ei pysty muita auttamaan, eikä perhettä tukemaan riittävästi, kun voi huonommin. Yritän itsekkin opetella selviytymään kaikensortin ajatusmyrskyistä.
Luen nyt kirjaa Metsämieli Elämänvoimaa luontohetkistä. Kirja ei paneudu alkoholismiin, mutta siinä on paljon tehtäviä oman mielen hyvinvoinnin parantamiseen.
Voimia sinulle valitsemallasi tiellä. Me kuljetaan hyvään suuntaan. Itse eksyin välillä, mutta löysin pian tämän saman sevän suunnan.
