Miten ihmeessä onnistun lopettamaan? Haluan raittiin elämän. Mutta maksimissaan 10 päivää pystyn olemaan ilman alkoholia. Sitten alkaa itsekusetus: “Voihan mä yhtenä iltana vähän ottaa.”
En voi, koska olen alkoholisti.
Tervetuloa palstalle!
Keinoja on monia ja ainut neuvoni on hakea mahdollisimman pätevää apua vakavaan sairauteen erikoislääkäreiltä /muilta päihdealan ammattilaisilta ja terapeuteilta eikä jättäytyä vain AA-purren vietäväksi vaikka sekin voi joitain auttaa.
A-klinikalla olen käynyt. Sieltä ohjattiin automaattisesti katkolle. Yritin selittää, että en koe sitä tarpeelliseksi, koska viikkoon en ole juonut. Lopulta hoitaja totesi: “Et siis juo päivittäin? Niin, emmehän me ole keskustelleet alkoholin käytöstäsi. Luulin, että juot päivittäin.” WTF? Katkolle, lääkkeitä, kysymättä, mikä tilanne?
Samassa veneessä seilataan. Sen olen tähän mennessä oppinut, että vaikka addiktio voikin astevaihtelultaan olla eri laatuista (kauan sitten join melkein joka päivä ja jatkuvasti putkia, viime vuosina lähinnä tuurijuopottelua joskus kuukauden välein, joskus neljän kuukauden välein), niin tavallaan se juominen jatkuu siksi, että sitä ikään kuin tarvitsee johonkin. Ja yleensä sillä pyrkii hallitsemaan itseään jotenkin, tyypillisesti tunteitaan. Muistan joskus juoneeni siksi, että tuntisin edes jotakin. Pitkienkin raittiuspätkien jälkeen olen alkanut juoda ja se on sitten liittynyt tyypillisesti vaikeuksiini sietää stressiä tai jonkinlaista tyhjyyttäni. Ne voivat sinällään olla ihan oikeita ongelmia mutta meiltä puuttuu niiden käsittelyyn ikään kuin ne oikeat välineet ja sitä aukkoa paikkaamme juomisella. Juominenhan on alkoholistille pakonomaista eli se on oma asiansa saada poikki se toistuva pämppääminen. Se ei ole helppo homma ja siihen tarvitsee yleensä apua. Sitä saa, kun pyytää ja kun olet tänne asti päässyt, niin polkuhan on jo alussa: vertaistuki on tehokasta puuhaa mutta vaatii sen, että on siinä sitten aktiivinen. Monetko retkut olisin välttänyt, kun olisin parin viime vuoden aikana tullut plinkkaamaan heikot hetkeni auki, oksentanut kaiken paskan tänne, käsitellyt ne ja heiluttanut juomishimoille kuulemiin ja näkemiin? Aika monet: ei vain ollut tapana, koska päihdeaddiktiivinen strategiani oli käytännössä. A-klinikalta olen myös saanut hyvää apua ja niilläkin on erilaisia ryhmiä (ainakin täällä pk-seudulla). Monelle on aluksi vaikeata mennä sinne, kun pelottaa ja hävettää mutta ketään ei nyt tule mieleen, joka olisi sanonut, että nytpä osuivat pelkoni oikeaan. Ne auttavat siellä ammatikseen alkoholisteja ja muita riippuvuusongelmaisia ja tietävät kyllä, mistä on kyse. Hämmästyttäväähän on monelle juopolle sen hoksaaminen, että nämähän ovat olosuhteisiin nähden varsin yleisiä ja ehkä jotenkin tavallisiakin elämän ongelmia, jotka ovat ratkottavissa ja että on myös paljon ihmisiä, jotka ovat päässeet kiinni ihan kestäviinkin muutoksiin. Se on hankalaa ja minäkin siitä tarinallani todistan, sillä parin kolmen vuoden raittiusjaksojen jälkeen on tullut kompasteluita ja viina ottanut taas osansa. Silti minä en katso tätä asiaa enää niin, että ne ovat pelkkiä epäonnistumisia enkä vertaile muiden raittiusjaksojen pituuksia omiini, koska jokaisella on oma tiensä ja omat hankaluutensa. Se vertaistuessa usein tiedetäänkin. Että tervetuloa vaan tähän sekalaiseen seurakuntaan!
No tää on todellakin WTF-kuvio! 
Kiitos vastauksista!
Antiloopilta bongasin sanan “tyhjyys” ja siihen juomisen. Se on itselläni ehkä niitä suurimpia kompastuskiviä. Olen hetken raittiina, elämä tuntuu hyvältä. Sitten tulee tyhjyys. Ja juon taas…
Niinpä! Nyt on niin, että se tyhjyys on vain kohdattava, kaikki se tarkoituksettomuus ja keinottomuus ja mitä siihen liittyykin. Itse olen juonut hetkissä, jolloin olen tuntenut ehkä voimakastakin hyvää fiilistä, sellaista “mä voin tehdä nyt mitä vaan” -meininkiä. Suruun tai varsinaiseen ahdistukseen en ole juonut vuosiin, ei ainakaan heti tule mieleen. Mutta tyhjyyshän voi tuntua monella tavalla ja mulla tää on ollut nyt sitä, mikä juomiseen on usein liittynyt ikään kuin laukaisevana tekijänä: on ne tietyt kohdat, joissa ei vain osaa olla ja joissa ne keinot puuttuvat. Siksi kai se tuntuukin aina aluksi siltä, ettei “voi” juoda, koska se juominen on merkannut sitä jotakin tapaa, jolla vaikka omaa tyhjyyttään on VOINUT käsitellä - tunnetuin seurauksin. Sen takia tämä ei ole vain jonkin lopettamista vaan myös jonkin uuden aloittamista ja kyllä se aloittamiseen minun kokemukseni mukaan tyhjyyden kohtaaminen tyhjyytenä vain liittyy. Vaan kun siihen ei kuole, sitä voi tutkia ja alkaa tuntea ihan sellaisenaan, kuvata ja purkaa sitä vaikka täällä ja vähitellen oppia tuntemaan sitä, ymmärtämään sitä itsessään jne. Mutta siihen täytyy kyllä voida sitoutua, että tekee juuri tällaisia asioita kuin me nyt, että aletaan TEHDÄ tätä raittiutta. Tänään on minunkin päässäni käynyt muutaman kerran ajatus juomisesta. En osaa sanoa, miksi, mutta niin vain on ollut. Kun en kiellä sitä vaan annan sen olla, niin eipä ole pakko juodakaan. Koska sitähän se varsinaisesti on: ei “voida juoda” vaan “pakko juoda”. Tämä on sitten jo valitsemista. Vielä en tiedä, mihin tämä johtaa enkä sitäkään, vieläkö on aivan pakko räpeltää yhden ja saman asian kanssa vai joko minusta olisi johonkin oikeaan muutokseen. Mutta se ei ole tämän päivän asia: tänään voin vaikka plinkata!
Kiitos sulle Antilooppi! Tuntuu mukavalta, kun joku jaksaa nähdä vaivaa ja vastata!
Ja niinpä, se tyhjyys vaan pitää kohdata. Nyt. Tässä hetkessä. Se pitää kohdata ja “läpi elää”, jotta joku päivä se ei enää olisi niin kaiken täyttävä tunne. Miksi joskus kävelin vaikeat tunteet pois? Miksi nykyään juon ne pois? Siis miksi rupesin juomaan? Joskus kävelin/lenkkeilin suuriakin ahdistuksia pois. Mikä minut muutti?
Tää kaikki on selvitettävissä. Sinusta ja minusta voi tulla taas minut itsellemme. Sen mahdollistaa selvä pää ja muutamassa tiukassa paikassa testattu kallo. Kyllä vaikeita hetkiä tulee mutta tulee toisaalta onnistumisiakin, oivalluksia, häviävän lyhyitä “muistoja tulevaisuudesta”, kun tietää käväisevänsä hetkellisesti balanssissa, johon alkaa vähitellen uskoa, että se voi ajallaan kasvaa paljon isommaksikin kokemukseksi itsestä ja koko elämästä. Sen se meiltä vaatii, että uskalletaan! Mulla on ollut pitkään olo, että olen jonkin ihme paineeni vankina, kauhean pingottunut ja ahdaskatseinen. Siihen ei ole raittiuskaan tuonut helpotusta eikä nyt varsinkaan se, että olen välillä juonut. Minä kyllä voin juoda ja usein menee ihan kivastikin. Mutta se imee kaiken energiani, sillä juomiseni on addiktiivista, pakonomaista, ja tekee elämästäni sekavaa. Estän juomisella itseäni menemästä syvemmälle itseni kanssa silloin, kun se olisi minulle kuitenkin parasta. Ja ehkä näin siksi, että pelkään jotain, kannan mukanani jotain ylimääräistä tms. Siksi mä ajattelen, että voin juoda mutta voin myös olla juomatta. Andante-setä sen tuolla jossain kai eilen palauttikin mieleeni, että näinhän se menee.
Nyt kun muistit kävelemisen, niin olisiko se mahdollinen konsti jo vaikka saman tien? Liikunta on hemmetin tehokas keino laskea kierroksia ja saada hyvä olo terveellisellä tavalla.
Tervetuloa minunkin puolestani tänne joukkoon sekalaiseen purkamaan tuntoja ja rakentamaan raittiutta.
Minäkin olen juonut jonkinlaiseen tyhjyyteen, tai niin olen itselleni sanonut, nyt en ihan ole varma koska se tyhjyyden tunne on hävinnyt alkaneen raittiuden myötä.
Mutta jos jokin on varmaa niin se, ettei se tyhjyys alkoholilla täyty ja lähde pois. Tsemppiä ja jaksamista hyvään alkuun.
Kirjoitin pitkän pätkän ja lähetin. Se katos 
Palaan huomenna asiaan.
Kiitos teille, jotka jaksoitte kommentoida. Se merkkaa paljon. Koska oma kipu on aivan kamala.
Moi ja tervetuloa! Oletpa saanut outoa kommenttia A-klinikalta. Juomisen määrä ei ole ainoa mittari siihen, onko alkoholin käyttö ongelma. Jos alkoholisti on juova alkoholisti, addiktio vaikuttaa ajatteluun ja käytökseen myös selvinpäin ollessa. Tämä syö henkisiä voimavaroja muilta elämän osa-alueilta
Minulla on 2-suuntainen mielialahäiriö ja humalassa minusta tulee maaninen, impulsiivinen, aggressiivinen, itsetuhoinen…Vaikka joisin vain 2 kertaa vuodessa, alkoholi aiheuttaa vaikeuksia. AA:ssa käyntiä kokeilin mutta en jatkanut. Olen kyllä hyötynyt muista vertaistukiryhmistä, pienten lasten vanhemmille tarkoitetuista, vaikka ryhmien pääpaino on muualla kuin päihteissä. Antabus oli tosi hyvä estämään hetken mielijohteesta tapahtuvia retkahduksia, mutta maksani ei siedä sitä. Olen lukenut päihdeaiheista kirjallisuutta ja samalla pohtinut omia ajatus- ja käyttäytymismalleja. Psyykkisen sairauden takia tunne-elämäni ei oikein päässyt kehittymään nuoruudessa ja jälkiä pitää nyt korjailla. Psykoterapia ei ole taloudellisesti mahdollista, koska olen kuntouttavassa työssä enkä palkallisessa. Viime viikolla tuli tipaton kuukausi täyteen pelkällä tahdonvoimalla. Muistutan itseäni usein , että juominen ei ole hauskaa, vaan minun kohdallani pelkkää ajan ja rahan haaskausta. Juokoon muut, mutta ei ole minun juttuni.
en ymmärrä.
itse olen ollut kunnallisessa psykoterapiassa, mikä on ilmaista.
terveysaseman tai päihdeklinikan psykiatrin lähetteellä. vai onko lähete oikea ilmaus?
psykologin tai sairaanhoitajan kanssa olen käynyt puhumassa ja muutakin on koitettu=erilaisia
harjoitteita…
minusta nuo ovat oilleet ihan toimivia suhteita.
tai no, yhden lopetin alkuunsa, kun se ei minusta ollut toimiva suhde. aloin sitten käydä toisen terapeutin
luona ja se oli toimiva.
Niin on, koska katkolle ei ole ihan helppo päästä. 
Nykyisin mitataan vierotusoireetkin tarkkaan, ja jos on liian lievät tutinat, niin voi olla ettei edes pääse laitoskatkolle. Niille kun on tunkua.
Mielenkiintoista, että useampikin kirjoittaja mainitsi tyhjyyden. Itsekin olen ajatellut, että jonkinlaista tyhjyyttä etenkin viikonloppuisin täytän alkoholilla. En ole keksinyt mitään muutakaan syytä siihen, miksi työmatka kulkee perjantaisin viinakaupan kautta.
Tsemppiä Ilkalle ja muillekin kirjoittajille, sitä tarvitaan.
Mulla on kans tunne, että tässä tyhjyydessä voidaan olla tärkeän asian äärellä. Joka tapauksessa se on tuttua kai kaikille noin niin kuin kokemuksena.
likka kirjoitti
Sulla on selkeä lähtötilanne, kun tiedät olevasi alkoholisti ja haluat raittiin elämän. Olet myös huomannut, että alkoholin saamisen pakko saa sinut valehtelemaan itsellesi. Sinullekin lopettaminen on helppoa, olet lopettanut monesti, mutta pysyvä raittius on saavuttamatta, etkä ole vielä löytänyt siihen ratkaisua. Ratkaisuja on kuitenkin olemassa. Oman raittiuteni löysin päättämällä hakea apua, menemällä mukaan AA:han, Viikoittain Suomessa kokoontuu kuutisensataa ryhmää eli tuhansia raitistuneita alkoholisteja tuleeniihin tukemaan toinen toistaan. Raittiina voi sitten etsiä elämälleen uuden suunnan ja täyttää juomisen tyhjyyden. Pääsyvaatimuksena on halu lopettaa juominen, ja sehän sinulla on.
Pysyvään raittiuteen on tietenkin muitakin väyliä, joista täälläkin voit lukea niitä käyttäneiden kirjoituksista.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Minullakin isona ongelmana juomiseen on ollut tyhjyyden kokeminen, tai turhautuminen, tai kuvitelma siitä, että nyt varmaan voi hallita juomista. Olen käynyt aina vällillä vertaistuessa, mutta minua hirveästi häiritsee AA:n vaatimus, että ryhmissä pitää käydä monta kertaa viikossa. Ja tuota useinkin toitotetaan. Se on suorastaan loukkaavaa, kun ajatellaan, että moni tavis-alkoholisti joutuu käymään töissä ja jopa lepäilemään välillä, ja käymään kuntosalillakin jos vain joskus jaksaisi. Joskus olen täällä plinkissäkin hämmästellyt sitä, että miksi jotkut vuosikausia toitottavat samoja vinkkejä jollekin, jos joku kerta toisensa jälkeen on sanonut, että ei halua raitistua AA:n avulla, esimerkiksi ryhmädynamiikan raakuuden tai muiden syiden takia.
Mutta itse aloittajan asiaan: olen ollut samanlaisissa tuntemuksissa lukuisia kertoja! Se, mikä on monestikin aiemmin auttanut raitistumisessa, on ollut sitoutuminen johonkin samankaltaiseen rutiiniin erityisesti vkonloppuisin. Mutta se rutiini olisi hyvä olla sellainen, että tapaa muita ihmisiä. Vertaistuki esim. voisi olla mahdollista, mutta ehkä muutakin.
Tai sitten joku säädetty aika, jolloin käy kuntosalilla tai jotain. Minulle itselle vkonloput ovat aina olleet pahin kompastuskivi juomiselle. Olen täysin samaa mieltä Antiloopin kanssa, että ei raittiuden pituus määritä millään tavalla raittiin luonteen kehittyneisyyttä, tai kykyä antaa valideja neuvoja. Alkoholismi on kompleksi, mystinen ja raaka sairaus.
Valitettavasti otin itse lauantaina, ja taas sitä sitten yritellään raittiutta. Mutta aiemmat hyvät, pitkät raittiit jaksot antavat rohkaisua, minullekin.
Jatkan vielä. OMalta osaltani olen huomannut, että yksin kotona oleminen vkonloppuisin on vaarallista. Kiusauksia alkaa kehittyä mieleen, jos ei lähde ulos, mieluiten juuri liikuntaa tai kuntosalia, jotain fyysistä. Ja sitten esim. itsensä palkitseminen hyvällä ruoalla, ehkä illalla leffalla jne. Kun näitä kirjoittelee tänne, niin on suorastaan ällistyttävää, miten yksinkertaisista asioista on kyse. Monta kertaa on kuitenkin käynyt niinkin, että vain jämähdän lauantaina tietokoneen ääreen, tai sitten se kuuluisa nopea impulssi perjantaina illalla tai lauantaina, että käy kuin juosten, itseltään salaa ostamassa olutta, ja uskottelee vielä kotimatkalla, että voin nyt miettiä että otanko vai en.
Itse olen sellainen pohtija, herkkäkin, että haluan myös jollain tavalla löytää niitä sisäisiä prosesseja ja ajatelmia itsestäni, että miksi/miten/milloin/kuinka noita juomaimpulsseja syntyy.
Ja ei kannata olla itselleen ankara, jos tulee lankeemuksia. Ennemminkin alkaa rauhassa kuuntelemaan itseään, että mikä voisi olla vikana, että löytäisi pikkuhiljaa sen oman tyylin raitistua, kehittyä, luonnistua ja ilostua, elämänsä edessä…
Kun on ollut noita pidempiäkin raittiita jaksoja, on jo saanut kokemusta siitä, mitä hyvää selvässä elämässä on ja siinä, kun alkoholia lakkaa tarvitsemasta. Olen omalla kohdallani ajatellut nyt niin, että juomisiini minun on suhtauduttava vähän kuin tunnustaen sen, että jonkin on oltava jotenkin pielessä, kun alan ylipäätään leikkiä koko asialla: alan haluta jotain, mitä en oikeasti halua. Tavallaan on niin, että juon, koska juon, mutta toisaalta sekään ei ole ihan koko totuus. Itse asiassa, tuollaisen taakse menemisellä olen vain siirrellyt vaikeita asioita sivuun. On puuttunut keinot ja sanat käsitellä niitä juttuja, joilla ei ole ollut mitään hahmoa.