Askarruttavat asiat

Mitähän virkaa kioskeilla nykyään on? Onko täällä ketään kioskien suurkuluttajaa?

Tuli tuossa eilen piiiitkästä aikaa käytyä Ärrällä ihmettelemässä, koska armas Posti(En jaksa nyt edes aloittaa siitä puljusta, koska tällä kertaa mitään suurempaa vaivaa, vahinkoa ja mielipahaa ei aiheutunut :mrgreen: ) oli ominpäin ohjannut sinne erään pakettini, kuulemma jouluruuhkan vuoksi, vaikka sen ihan eri osoitteessa sijaitsevaan pakettiautomaattiin tilasin. Eihän siinä bisneksessä luulisi enää mitään järkeä olevan, paitsi ehkä juuri Postin sivutoimipisteenä. Valikoimissa pari hupsua tuotetta, joiden hinnat ovat aivan järkyttävät kauppojen hintoihin verrattuina, eikä mitään sellaista, mitä ei muualta saisi :unamused: . Ennenvanhaan ymmärsinkin hyvin, että kioskeissa käy kauppa pyhisin, kun kaikki muut mestat ovat kiinni, mutta nykyään, jos iskee kesken sunnuntain hirveä hätä saada kaljaa, jätskiä tai ristikkolehti, niin onhan sitä aina auki jokin kutakuinkin normihintainen putiikkikin. Veikkauksellakin on nykyisin jonkinlainen toimipiste vähän joka kaupassa. Eihän sitä Ärrää kannata edes ryöstää, kun ei siellä luulisi pahemmin käteisvaroja olevan.

Ilmeisesti kioskeilla kuitenkin asiakkaita riittää, kun niitä kannattaa vähän joka nurkalla pitää :confused: .

Tupakit ja lehdet on ainoat turhakkeet mitä tulee joskus kioskilta hankittua, kun niiden hinta on sama kaikkialla. Ja joskus tietty hieman alkoholia jos ei ole kauppoja lähitienoilla.

Askaruttaa mieltä, että olikohan nyt kovinkaan viisas ratkaisu tehdä ihmisten kiusaksi tuommoinen aktiivimalli työttömille :confused: 5 % prosenttia tullaan nippaisemaan työttömän työttömyysrahasta pois jollei työtön sitten aktivoidu tekemään tietyssä ajassa 18tuntia työtä. Vuodenvaihteen jälkeen tuommoinen nöyryytys sitten on työttömän kohdalla tosiasia. Mitenhän tuokin oikein toteutetaan, kuka oikeen palkkaa ihmisen 18 tunniksi työhön. Ei kukaan, eihän tuossa ole mitään järkeä. Ilmeisesti ainoa mahdollisuus työttömällä olisi aktivoitua jossakin vuokratyöfirmassa tuo 18 tuntia, ja tietenkin täysin vailla mitään ihmisoikeuksia. Jälleen kerran on eliitti ja kokoomus saanut tahtonsa läpi. Miten muka jossakin Kainuussa on ihmisen mahdollista tehdä tuo vaadittu työmäärä työtä, kun kerrassaan tuolla syrjäisissä maakuninissa siihen ei ole mitään mahdollisuutta. Ehkä jossakin pääkaupunkiseudulla olisi mahdollisuus mennä kantamaan vaikkapa tiiliä raksalle 18tunnin ajaksi. Tietenkin työttömän paperisota tulee kasvamaan entisestään, kun joutuu ilmoittelemaan kaikki liikkeensä. Väärin tämä on työtöntä kohtaan kertakaikkiaan :frowning:

Käytännössä miunkin tulot siis tippusivat noin 30e/kk jos olisin työtön. Tosin nythän olen Kelan kuntoutuksessa, joten en olekaan työtön, vaan kaunistelen tilastoja, niinhän se todellisuudessa menee :slight_smile: Tuo tulojen nippaisu tulee varmaan kasvattamaan kaikkea harmaalla alueella liikkumista. Toisaalta teen miekin pimeetä duunia nykysin viikossa joitakin tunteja, että sillä kyllä tulee tuo nippaisu kuitattua pois. Mutta onhan 30e iso raha työttömälle. Eihän tuolla päättäjätasolla ole mitään käsitystä työttömän arjesta ikävä kyllä.

^Työttömyyden pitäisikin olla hieman nöyryyttävää. Ei se voi olla mukava asioiden tila, johon jäädän vellomaan. Paperilla aktivointimalli on oikein hyvä. Vuosikausia maanneilla elämäntapaoloneuvoksilla voisi olla huomattavasti kattavampikin työvelvoite. Eri asia onkin sitten, että kuinka tuo systeemi käytännössä toimii ja onko osassa Suomea edes mitään mahdollisuuksia ylläpitää sitä. Kuitenkin hyvä, että jonkinlaisiin toimiin on ryhdytty. Oleskeluyhteiskunnasta pitää tehdä loppu.

“Oleskeluyhteiskunnasta pitää tehdä loppu.” Olemme pohjimmiltamme erilaisia. Tarvitaan kaksi rinnakkaista yhteiskuntaa. Pakko.

Tämä on täysin ok, mikäli “erilaiset” rahoittavat itse oleskelunsa.

^^ Minkähän takia työttömyyden pitäisi olla jotenkin nöyryyttävää ? Meni aikalailla tuo heitto nyt miulta ohitse, vaan väliäkö hällä menee moni muukin asia :slight_smile: Uskallan väittää, että aika usea ihminen hakee työtä aktiivisesti kuitenkaan sitä saamatta. Kyseessä on ihan normaaleja Matteja ja Maijoja jotka saattavat tehdä vuositasolla todella paljon työhakemuksia eli johan se käy työstä, miksi ihmeessä Mattia ja Maijaa olisi nöyryytettävä lisää, mihin siun pointti perustuu. Etkö ehkä pidä työttömistä ? Onko sinulla jotakin heitä vastaan ? Mihin tuo nöyryyttäminen siusta perustuu oikein ?

Miun mielestä minkäänsortin työhön pakottaminen, tai uhkaaminen sanktioilla on ihmisoikeusloukkaus pahimmasta päästä. Eihän vapaata ihmistä saa pakottaa mielestäni yhtään mihinkään. Ymmärrän kyllä pointtisi, että jotainhan sen ihmisen olisi tehtävä ja, että ei vain oltaisi. Yhteiskunta ei tietenkään millään muotoa voisi pyöriä jos kaikki tosiaankin vain olisi paikoillaan tekemättä mitään :slight_smile:

Ja empä mie välttämättä tiedä onko se pelkkä oleilu aina niin herkkua. Noh itse kyllä saan päiväni oikein mielekkäästi nykyisin menemään. On kuitenkin harrasteita ja pienimuotoista opetustyötä jota itseasiassa pidän ihan työnä. Toki teen sen täysin harmaana maksamatta lainkaan veroa. Ja olenhan mie kuntoutuksessakin nyt muutamana päivänä viikossa, joskin nyt olen pitkällä saikulla ihan tarkoituksella, kun ei kiinosta ryynäillä tuolla työpaikoilla juuri lainkaan. Eläkkeellehän mie olenkin pyrkimässä ja toivottavasti joskus pääsisinkin. Kaikki siinäkin kaupassa voittaisivat :slight_smile:

^Tuossa ylempänä vastaan mielestäni. Työttömyyden tulee olla lähtökohtaisesti epämiellyttävää, jotta siitä ei pääse muodostumaan tuttua ja turvallista, mukavaa asioiden tilaa. Siksi tulonsiirtoja on leikattava ja työvelvoitetta lisättävä. Työttömyys ei saa olla koskaan houkutteleva vaihtoehto, tässä valitettavasti systeemimme on epäonnistunut

Eihän ketään mihinkään pakoteta, joten myöskään kenenkään ihmisoikeutta ei loukata. Jos olet vastahankaan, niin ainoastaan rahahanat menevät kiinni. Ei pohjoismaalainen yltäkylläinen sosiaaliturva ole mikään ihmisoikeus. Eivätkä rahahanat edes kokonaan mene umpeen tuossakaan tilanteessa.

Ei nyt pahalla, mutta tuollaiset pakkokeinot ovat juuri sinun kaltaistesi takia välttämättömiä, henkilöiden, joita työ ei kiinnosta “juuri lainkaan”.

^ Vaan miksi ihmisen pitäisikään tehdä työtä, jollei se sitä millään muotoa edes kiinosta. Tuonne kun aletaan nyt ihmistä pakottamaan työmarkkinoille sanktioiden uhalla, niin uskoisin, että osa ihmisistä alkaa jopa tahallaan tekemään asioita päin helvettiä ja täten tulee sabotoimaan koko yrityksen tulosta. Mikä tietty on väärin yritystä kohtaan. Yritystenkin luulisi ymmärtävän ettei työhön kiristetyn ihmisen työpanos kovin kummoinen ole puhumattakaan motivaatiosta, vaan eipä tuommoisia itsestäänselvyyksiä toki eduskunnassa hilluva eliitti voi ennalta mitenkään ymmärtää.

Vaan totta sosiaaliturva meillä on kyllä todella huippuluokkaa täällä pohjolassa. Ruotsissa se on vieläkin pykälää parempi, kun meillä. Oli ainankin ammoin, kun siellä asustelin.

Juurikin minunkaltaiselle ihmiselle pitäisikin ojentaa jokin kultainen kädenpuristus yhteiskunnalta ja maksaa vaikkapa jotakin kansalaispalkkaa tästä lomailusta. Olisi oikeus ja kohtuus. Kuitenkin joudun täyttelemään lipulapua säännöllisin väliajoin virastoihin. Mitään aikomusta mihinkään oikeisiin töihin tässä ei todentotta ole eikä edes kiinostusta. Pitäisi jotenkin panostaa siihen, että töihin tahtovilla olisi töitä. Kaipa tämä oleilu on vaan minun elämäntapani, enkä vaan sovellu työelämään. Olen kyllä joskus vähän yrittänyt, mutta eipä siitä mitään tullut. Hyvään saumaan sinäänsä alkoi tuo kuntoutuskin, niin eivätpähän ensitöikseen ala nipsimään rahahanojani pienemälle. Semmosta kikkailuahan tämä työttömyys omalla tapaa kyllä on, että tietää etsiä ne järjestelmän porsaanreiät. Ihan kivasti ne toisaalta ovatkin löytyneet :slight_smile:

Täytyy sanoa, että olen melko mykistynyt. Tuollaisen ajatusmaailman omaavia aikuisia ihmisiä on todella olemassa.

Aivan sama minulle tekeekö joku työtä vai elättääkö itsensä vaikka saamallaan perinnöllä tai varakkaan puolison tuloilla, aivan saman tekevää. Ongelma on esissä silloin, kun aletaan elämään tulonsiirroilla. Sinua ei siis työn tekeminen kiinnosta, miksi meitä veronmaksajia pitäisi kiinnostaa sinun elättämisesi? Oletko ylpeä imiessäsi vampyyrin lailla resursseja ahkerista ihmisistä? Ei ole millään muotoa “eduskunnassa hilluvan eliitin” tehtävä arvioida ihmisten työmotivaatiota, vaan heidän työnantajansa. Tuollaiset nollataulut, jotka tahallaan alkavat tekemään asioita päin helvettiä eivät koskaan selviydy edes työhaastatteluun.

Kultainen kädenpuristus annetaan yleensä silloin, kun saaja on tehnyt jotain antajan hyväksi. Mitä sinä olet tehnyt yhteiskunnan hyväksi? Miksi koet ansainneesi ylipäänsä mitää, kun ilmeisesti koko elämäsi ajan panoksesi yhteiskunnalle on ollut negatiivinen?

^ Niin en mie tiedä miten mitata jokin seikka mitä on tehnyt vaikka yhteiskunnan hyväksi. Miun mielestä työnteko tai kuinka paljon on tehnyt työtä ei ole yhtään minkään mittari millään mittapuulla, miun mielestä. Syntini olen tavallaan sovittanut yhteiskunnalle aikanaan suoritamalla vankeustuomion, kun tuli yhteiskuntaa jymäytettyä ihan kunnolla linssiin. Tai ehkä se järjestelmä kuitenkin jymäytti meikäläistä linssiin, kun siitä rangaistuksenkin sain.

Jokatapauksessa maksan pienistä tuloistani 25% veroa, joka mielestäni on helvetin paljon. Eli olenhan minäkin veronmaksaja ja maksankin paljon enemmän veroa, kun vaikka yritysjohtaja tai kansanedustaja. Yhteisvastuulliseen keräykseen siis minäkin osallistun neljänneksellä siitä mitä tienaan.

Vaan elämää voi mitata ihan muilla asioilla, kun jollakin tienaamisella. Täällä voi harrastella mieleisiä asioita. Opiskella vähän ohessa. Tehdä jopa pienimuotoista opetustyötäkin. Nuo riittää miulle aivan mainiosti tällä haavaa enkä lainkaan kaipaa mitään rajoittavaa ja stressaavaa ja aikataulutettua työläisen elämää. Olen myös kuntoutuksessa tällä haavaa, että sehän on yhteiskunnan mielestä vaan positiivista, eikä lainkaan negatiivista. En ole edes työtön tällä hetkellä, joten sehän on positiivinen asia sekin yhteiskuntaa kohtaan.

Tuo on hieman ristiriitaista, että et arvosta työtä mutta elät kuitenkin toisten työn hedelmistä. Ymmärtäisin tuon asenteen jos eläisit tyyliin kuin Pentti Linkola, enemmän tai vähemmän järjestäytyneestä yhteiskunnasta eristyksissä ja omavaraisena. Oletan, että olet pohjoismaalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kannattaja? Ainakin syytä olisi olla, koska raaemmassa yhteiskunnassa olisit suurissa vaikeuksissa. Tämä vallitseva järjestelmä perustuu siihen, että kaikki kynnelle kykenevät tekevät paljon töitä, korkealla veroprosentilla. Sinä ilmeisesti kykenisit, mutta et vaan halua. Tuo näyttäytyy hyvin itsekeskeisenä ja lapsellisena maailmankuvana. Miksi kuvittelet olevasi niin paljon muiden yläpuolella, että voit vain päättää, että oman osuutesi tekeminen ei vaan huvita?

Veroista puhuessani tarkoitin lähinnä nettoveroja, tulonsiirroista maksetuilla ei ole mitään merkitystä. Verorahat vain kiertävät. 25% on ihan tavallinen duunarin veroprosentti. Yritysjohtaja nyt voi tienata mitä vaan, mutta esim kansanedustajan tuloista maksetaan helposti puolet veroa.

^ Tuli nyt kuitenkin asuttua Venäjällä kaikkiaan yli 10 vuotta ja voisin sanoa muutamankin sanan järjestelmän raakuudesta. Pärjäsin todella hyvin siellä vaikka mitään edes työhön liittyvää en edes ajatellut siellä, mutta joo onhan nyt pohjoismaissa luvalla sanoen aavistuksen helpompaa. Kannatan kyllä suuresti pohjoismaista sosiaalijärjestelmää joka mielestäni toimii erinomaisesti. Olkoonkin, että väillä saattaa vähän rahantulo viivästyä, mutta tulevatpa ne kuitenkin :slight_smile:

Olen nyt kuntoutuksessa jossa työkykäni puntaroidaan ja lähetetään Kelan-lääkärille taas lisää lausuntoa, että miksi minä missään nimessä en ole työkykyinen. Todellakaan en ole työkykyinen ihminen, joten pienessä mielessänikään en edes ajatuksen tasolla harkitse työtä. Uskoisin, että tulen myös eläkelappuni ajankanssa saamaan. Vaatikootkin sitten vaikka loputtoman kelan paperilääkärisodan, mitä tietty ollaankin tässä jo sodittu kaikenaikaa.

Mutta nämähän nyt vaan ovat näkemyseroja meillä. Mielipiteitä on yhtä paljon, kun ihmisiäkin joten yhtä ja ainoaa oikeaa vastausta ei ole olemassa. Enkä nyt halua alkaa enempää savuamaan näin joulunalusaikoina, vaan toivottelenkin hyviä jouluja :slight_smile:

^Juu, ei savuta. Jokainen tavallaan. Kuin myös jouluja sinne.

^ Nimenomaan ja oikein rauhaisia joulunaikoja. Arvostan kyllä toki tehtyä työtä ja siulle ihan kotsannostot, kun jaksat puurtaa työelämässä :slight_smile:

Jep, mutta siihen menee aikansa. Tämä on ollut yhteinen yhteiskunta, joka on lähtenyt vapaudesta, halusta ja yhteistyöstä. Nyt erilaiset ovat luoneet tästä yhteiskunnan, jossa kilpaillaan ihan elämän perusedellytyksistä asti. Jos taas haluttaisiin pitää tämä yhtenä yhteiskunta, joka tukisi kaikkien työllistymistä, olisi palkkojen oltava tasaveroisemmat. Kai tiedät jotenkin, miten varallisuus on jakautunut. Ei myöskään tarvitsisi sitoutua tiukkiin aikatauluihin ja valtavaan työaikaan, jos ei intohimoa omaan työhön löydy, ja jos se ei ole tehtävän kannalta välttämätöntä. Yhteiskunnan olisi myös suuntauduttava kestävään kehitykseen vielä paljon paremmin, jotta kaikki haluaisivat ylläpitää yhteiskuntaa. Ennen tämä oli yhteinen. Eivät nyt erilaiset voi vain varastaa kaikkea itselleen ja jättää muita tyhjänpäälle. Kilpailu edellyttää aina häviäjiä. No, onneksi näin ei voi käydäkään, vaikka jotkut marginaaliset niin tahtoisivatkin. Pakolla ei synny kunnolla hyvää.

Ei mennä kohti enempää orjuutusta, sillä kaikki eivät siihen suostuisi, vaan kuolisivat mieluummin vaikka nälkään. Jo nyt, ennen tekoälyn ja robottien kunnollista vallankumousta, tekniikka helpottaa jo paljon yli kymmenkertaisesti työntekoa, joten vaatimus, että kaikki jatkuvasti vain lisäisivät työmäärää, ei ole normaali, eikä ainoa mahdollinen suunta. Suurin osa vieläpä, kun on yhteiskunnassa ainoastaan kapitalistien hupia, eikä välttämätöntä tai kokonaisuudelle, luonto mukaanlukien hyvää. Kun varallisuus on jakautunut siten, että yksi prosentti omistaa puolet kaikesta ja kymmenen tai viisi prosenttia omistaa lähes kaiken, niin on jo suorastaan velvollisuus kieltäytyä ylläpitämästä nykymallia. Se, mikä ei ole hyväksi itselle, ei ole hyväksi myöskään kokonaisuudelle. Koko homma kääntyy vielä pakottajia ja valta-asemia itsekkäästi käyttäviä vastaan. Yksikään aikuinen ihminen ei mieluiten ole tuottamaton yhteisessä yhteiskunnassa.

Edit. Harvempi työttömuustukien varassa elävä edes on tekemättä työtä yhteiskunnankin hyväksi.

^Taidamme elää jokseenkin eri todellisuudessa, mutta yritetään nyt kuitenkin.

Sinulla lienee jokin oma määritelmäsi perusedellytyksille. Niin kuin ne yleisesti käsitetään, ne kyllä on turvattu kaikelle kansalle. Hauskaa kuinka eri tavalla asiat voi nähdä, mielestäni nuo sosialistiset rakenteet juuri ovat ongelma. Varallisuuden jakautumiseen et pysty vaikuttamaan esim. tuloverotuksella, sillä juuri kukaan ei Suomen kaltaisessa verohelvetissä palkkatuloilla merkittävää varallisuutta kartuta. Noilla sinun reunaehdoillasi on täysin mahdotonta pärjätä globaalissa kapitalismissa. Niin kauan kun koko länsi on kapitalistinen, ei mikään muu vaihtoehto ole realistinen. Kapitalismi on vapautta lakien puitteissa, vapaus taas on arvoista korkein. En ymmärrä mistä revit tuon orjuuden. No, kai mieli voi tehdä vankilan pään sisälle olosuhteista huolimatta.

Tarkoitinkin, ettei elämän perusedellytyksiä ole syytä yrittää viedä keltään pois. Ja tarkoitan, että varallisuuden kuuluisi olla tasaisempaa. Mikäli suuresta pääomasta vastuussa oleva käyttää sitä esim. sijoittamalla, vain omaa hyötyään kasvattaakseen, niin silloin ei puhuta yhteisestä yhteiskunnasta, joka mielestäni on tavoite, vaikka jotkut eriarvoista yhteisöllisyyttä ehkä puoltavatkin. Kapitalismi on kuolemassa ja rinnalle on jo hyvää vauhtia syntymässä kästävämpi yhteiskunta. Lakikirjojemme lait eivät ole yhdessä sovittuja, joten ne eivät sellaisinaan sido kaikkia. Vain universaalit lait sitovat, jolloin jokainen on vastuussa karmastaan. Minusta on vähän outo määritelmä vapaudelle, että olisi sitouduttava muiden ehtoiseen työhön tai palattava luontoon, josta erkaannuimme ainakin tuhansia vuosia sitten ja jota ihminen on valtavasti tuhonnut. Minulle on muodostunut sellainen käsitys, että orjilla ennenvanhaan oli useinkin vapaammat oltavat, kuin nykyaikana. Ehkä orjuus ei ole silmiinpistävintä Euroopassa, vaikka suuri osa elää esim. velkaorjuudessa. Ei pidä rajoittaa orjuuskäsitettä kaikkein pahimpiin muotoihinsa. Mielestäni sitä voisi jo nimittää orjuudeksi, että raataa rikkaimpien pussiin olematta kunnolla tietoinen tilanteesta.

Edit. Ja vaikkei Suomessa palkkatuloilla valtavasti rikastuisikaan, niin rikastuu kuitenkin räikeän väärin verrattuna pienipalkkaisiin. Itseasiassa monen suurempituloisen työ on vähempiarvoista, suorastaan haitallista.

Näiden elämäntapaoloneuvosten lisäksi työkkärin listoilla roikkuu mm. sellaista porukkaa, joiden ei ikänsä ja taustansa vuoksi ole käytännössä juurikaan mahdollista työllistyä mitenkään järkevästi, ei edes niihin 18 h/vko. hanttihommiin. Meinaan senkaltaisia tapauksia, jotka ovat tehneet elämäntyönsä vanhassa firmassa, joka sitten meni nurin ja osaamiselleen ei enää nykymaailmassa kysyntää ole, eikä kukaan muutenkaan palkkaisi, jos ikää on +/- 60 vuotta. Mihinkään oikeasti työllistymiseen tähtäävään jatko-/uudelleenkoulutukseen ei ole järkeä ryhtyä, jos virallinen eläkeikä kuitenkin siintää parin vuoden päässä. Siinähän se aika toki mukavasti menisikin. Jollain sitä kuitenkin pitää elää siihenkin saakka. Kyse ei ole siitä, etteivätkö olisi koskaan töitä tehneet, etteivätkö tahtoisi tehdä niitä edelleen, aktiivisesti niitä hakisi tai että hirmuisesti nauttisivat työttömänä olostaan. Tällaiset tapaukset voivat käytännössä täyttää tuon työkkärin aktivointivaateen lähinnä osallistumalla jollekin työkkärin pilipalikurssille, jossa siis opetetaan jotakin hakemusten täyttämistä tmv. humpuukia, joka ei heidän kohdallaan mitenkään työllistymistä edesauta. Liekö tuollainen turha kursittaminen sitten yhteiskunnalle mitään säästöä poikii :confused: ? Veikkaisinpa, että lähinnä lisää kuluja :confused: . Tällaisissa tapauksissa en voi ymmärtää tuota rankaisua työttömyydestä, kun itse eivät tilanteeseensa syypäitä ole, eikä sille pahemmin ole mitään tehtävissäkään. Toki voitaisiin lätkäistä eläke sitten samointein, mutta kun ei sekään käy, koska sinällään ei ole ihan vielä siihen oikeutettu.

En lukenut(vielä) kovin tarkasti viimeisintä vääntöänne, joten tiedä liittyykö tämä postaukseni siihen millään muotoa, mutta kyllähän tänne rölötystä mahtuu.

Edit: Työttömänä on toki paljon sitäkin porukkaa, jolla ikänsä ja koulutuksensa puolesta olisi sinänsä hyvätkin mahikset työllistyä, mutta ei juuri siellä omalla paikkakunnalla jossakin periferiassa. Joojoojoo, muuta parempien työmarkkinoiden perässä, mutta ei se aina niin helppoa ole kotoaan lähteä. Toisesta tuutista vielä huudetaan kaiken aikaa, että pidä koko Suomi asuttuna :mrgreen: .

Nämä elämäntapaoloneuvokset ovat monesti lopulta hyvin lahjakkaita luovimaan kaikista mahdollisista porsaanrei’istä, joten monella se menisi siihen, että pelleillään ihan täysillä juuri jotkin pilipalikurssit läpi, jotta aktivointivaade täyttyy ja siinä samalla annetaan itsestään mahdollisimman työmarkkinoille soveltumaton kuva :mrgreen: . Säästöjäkö vaiko kuluja siitä yhteiskunnalle seuraa, ei riitä minun lyhyt matikkani laskemaan :unamused: .

Itse näen positiivisena suuntauksena sellaisen, että tuotetaan ekologisesti kestävää lähiruokaa ja muitakin lähipalveluja ja tavallinen duunari voi tehdä vähän sitä tai tätä, silloin kun itselle sopii. Siten että työ myös hyödyttää omaa yhteisöä. En usko sellaisen työnteon lisääntyvän, josta ei saa kunnollista korvausta menetetylle ajalle. Työttömät ovat vähän väärä puu haukkua yhteiskunnan ongelmista.