Askarruttavat asiat

Sauna
7841

Winston: Joo en mäkään kellosta vahtaa, se on sellanen miellyttävä rutiini.

Mulla käy välillä samalla lailla kirjojen ja just piirtämisen kanssa, ettei vaan pysty keskittymään niihin. Sitten katson jotain debiili-sarjoja, jotka ei vaadi niin intensiivistä otetta. Mulla on kans tullut vastaan muutamia kirjoja, jotka on jollain tavalla ahdistavia, mä lopetan niiden lukemisen kesken. Lähinnä jotkut eläimiin kohdistuvat jutut saa mut ahdistumaan. Ja silloin kirjan luku jää heti kesken. Muuten pystyn lukemaan lähes mitä tahansa ihmisiin kohdistuvaa splätter-kamaa, mut jos kuvioihin tulee eläimet jollain inhottavalla tavalla niin kirja lentää nurkkaan.

Neuvoksi Mirtillolle, että jos vatsa on noin herkkä tulehduskipulääkkeille, niin apteekista saa vatsansuojalääkettä joka suojaa sitä vatsaa. Paljon paremmin kun Rennie. Eli esim. Somac tai Losec eli niitä käytetäänkin siihen suojaamaan vatsaa jos on pitkä tulehduskipulääkekuuri menossa, tai joutuu pitkään syömään pitkiä aikoja tulehduskipulääkkeitä epäsäännöllisesti. Rennie on miedointa lääkettä närästykseen, ja vatsaa suojaamaan on esim. noi juuri mainitsemani. Ovat suht kalliitta ja niitä riittää 1 päivässä, vaikuttaa 24 h. Niitä saa 7 ja 14 tabletin pakkauksissa. Jos askarruttaa onko tulossa oikea lääke mukaan niin selitä siellä apteekissa mihin vaivaan sitä tarvitset niin osaavat neuvoa oikean.

Mulla on joku rautapakki kun voin vetää vaikka 1200 mg Buranaa migreenisärkyyn ja kerran jouduin syömään hammaslääkärin jälkeen 14 päivän Burana-kuurin 600 mg x 3 päivässä, eikä tehnyt mitään. Mutta me ollaan niin erilaisia kaikki.

7842

Suomessa kuolee joka vuosi useita henkilöitä ibuprofeenin liikakaytön aiheuttamaan mahalaukun sisäiseen verenvuotoon… Ei kannata ajatella että lääke on vaaraton jos sitä myydään ilman reseptiä.

hameensanomat.fi/uutiset/kanta-hame/218028

Parasetamoli (Panadol) on mahaa ärsyttämätön kipulääke, mutta sitäkään ei saa ottaa yli 3000mg:aa vuorokaudessa (maksavaurion riski liikakäytössä), eikä se myöskään sovi alkoholia liikaa käyttäville.

7843

Luomukonsteista oon huomannut tuoreen inkiväärin jeesaavan yllättävän hyvin mietoihin kipuihin, jos vetäisee sellaisen peukalonpään kokoisen biitin raakana esim. smoothien sekaan. Tasapainottaa myös vatsan toimintaa, joskin ekoilla kerroilla voi tulla aluksi vähän huono olo, ainakin mulle tuli, kunnes sitten shit literally hit the fan :mrgreen: :mrgreen: :mrgreen: Kookosöljy jeesaa myös vatsaongelmiin sellaisenaan, ja chlorella, ja vihreät kasvikset.

7844

Luinkin noista vatsansuojalääkkeistä, kun etsiskelin tietoa aiheesta. Pitänee seuraavan kerran apteekissa käydessä kysäistä. Tai sit vaihtaa selkäkipuihin panadol… Tai kärsiä ja saada kirkkaampi kruunu.

7845

Mua askarruttaa semmottinen, että päätyykö kaikki (tai lähes kaikki) hyvät tyypit Lopettamosta Saunaan, sillä meidän mirtsukin on tuossa ja grip on kai ollut aina molemmissa ja muita ei näy, vaikka monesta tykkäänkin. Tietenkin tuo lausunto on hyvin rasistinen, mutta pitäiskö ylipäätänsä niitä kehua, joista ei pidä. En oo lähteny sellaseen. Ei kai se niin mustavalkosta ole. Aprikoinkin, että onko maailmassa ihmisiä, joita EI KOSKAAN ole kehuttu, vaan ovat viettäneet elämänsä lautalattiaa luututen ilman kiitoksen sanaa koko ikänsä tai luminietoksia vainen luoden kadulla tai sossuna molemmin puolin tiskiä. Kuinka paljon ihmistä kohottaa, kun hänet huomioi vaikka vain ventovieraan taholta ja anonyyminä, kun sen sydämessään oikeaksi tuntee ? Paljon tai jonkin verran. Riippuu vastaanottimesta. Turha kehuminen on toisen pelkoa tai omaa turhautuneisuutta ja jos ei ollut mtn hyvää sanottavaa, kannattaako kertoa ?
Entä pienestä pitäen lellityt lahjattomat rikkaan vesat ? Ansioton menestys, kuten demarit.

Vain muutamia kantoja esille tuodakseni ja kissa kiitoksella elää,
koira tarvii jo enempi kehua, kun on lajityypiltään
noutaja, jonka miellyttämiskyky on suuri. Kuinka
paljon se ihmisessä hiertää, jos muiden huomio
ja hyväksynnän tarve on maagisen suurta, eikä
kukaan tunnu huomioivan, enkä meinaa itteeni tai ketään
missään, vaan yleisesti, sillä toiset masentuu herkemmin,
olemme herkempiä eri aineosille luonnostaan ja sama pätee
näihin henkisiin juttujen käsittelytapoihin ja vastaanottoon
ja jos ei moni, niin useat ovat päätynyt itselääkintään, joka ei tehoa
tai mikään määrä päihdykkeitäkään heihin enää tehoa siihen
sisäiseen syyhyyn tai syyhyn, jota ei ehkä muisteta.

Kaikki tarttee hyväksyntää, mutta entä kuinka
paljon on maailman tietoisuuteen noussut keksijää,
kirjailijaa ja vormulakuskia myötäilemällä tai
turhanpäisellä sapluuna-aplodilla, kuin moni on lannistunut
saamastaan vastaanotosta estradilla tai laulukokeessa,
vaikka olisikin ihanhyvä, jopa joitain julkimoita parempi…?
tiiän että täällä on lahjakasta jengiä, joista kaikki
ei ole päässeet kunnolla revittelemään, on se ala mikä vaan.
niinettä näin kevyesti asiaa möyhien, vaikkei nämä minnekään sikäli kuuluisikaan aiheena.
Olikohan tossa mtn järkeä, mä vaan kirjotin. kaikkee sitä näköjään funtsii, en ees huomannu.

Nyt teidän pitää kannustaa ja ylistää, sekä vastailla fiksusti ja kertoa monta kymmentä sataa sivua omia havaintoja. aloittakaa.

7846

Höh. Olisin voinut kirjoittaa jotain tuosta hyväksynnästä ja sen tarpeesta mutta nyt kun käskit, ni en voi. Minä kun en tee käskien yhtään mitään. Pahus soikoon.

No, jos nyt kuitenkin yritän jotain vääntää… Hyväksyntä. Se on kai suurimman osan ihmisistä syvin perustarve. Kerron nyt hieman äidistäni. Äidin äiti oli 19-vuotias, kun äiti syntyi. Ja äidinäiti antoi lapsensa kaikin tavoin ymmärtää, että lapsi pilasi hänen elämänsä. Mummo hakkasi äitiä, oli alkoholisti ja kaikin tavoin rappiolla, mitä ilmeisimmin myi itseään, tai no ainakin lahjoitti itseään viinapalkalla yms… Mummon miesystävät yrittivät kosketella äitiäkin ja erään miehen kanssa mummo oli jopa yrittänyt hieman hieroja kauppoja äidistä, joka oli silloin jotain 11-vuotias. Mummo ja pappa erosivat äidin ollessa nuori, äidin pelasti hänen mummonsa, minun isomummoni. Hän oli äidin lapsuudessa ainut, joka hänet hyväksyi, isäkin oli sanonut, että ainahan äitini on ollut outo. Äidin sisko syntyi äitiä neljä vuotta myöhemmin ja hän oli sitten se toivottu, hyvä lapsi…ja sekin näytettiin äidilleni erittäin selvästi. Hän oli huono, toisten elämän pilaaja, kun toinen oli pieni prinsessa, toivottu, ihana lapsi.

No, se lapsuudesta. Äiti löysi isäni parikymppisenä ja niinhän siinä kävi, että hän oli raskaana naimisiin mennessä. Ja sitten isäni näytti todellisen luontonsa. Juoppo hänkin, ei onneksi kuitenkaan väkivaltainen…jos ei henkistä väkivaltaa lasketa. Sitä se mies käytti paljon ja taitavasti. En kerro enempää, ettei joku tuttava tunnista. Mutta vanhempieni elämä yhdessä ei ollut lainkaan sitä, mitä avioliiton pitäisi olla. Mutta sen päätöksen äitini oli tehnyt, ettei kohtele lapsiaan niinkuin hänen äitinsä oli häntä kohdellut. Hän siis katkaisi sen niin kovin helposti jatkuvan kierteen. Hän katkaisi itse alkoholisoitumisensakin. Kun vanhemmat olivat käyneet “tanssimassa” kolmena viikonloppuna peräkkäin, niin äiti sanoi huomanneensa, että odotti sitä, sinne teki mieli lähteä. Ja sen takia hän ei lähtenyt. Nykyään hän juo todella vähän ja harvoin, vaikka geeneissä olisi kyllä ollut molempien vanhempien puolelta ainesta paljon pahempaankin.

Äitini on siis tehnyt aivan uskomattomia tekoja kasvattaessaan meistä kolmesta täysjärkisiä aikuisia, omalla taustallaan ja sellaisen miehen kanssa, kuin isä oli. Ja silti, hän pitää itseään huonona. Ei tosin nykyään enää niin paljoa. Isäni kuoleman jälkeen äiti rupesi elämään, ensin pikkuhiljaa oman alueensa ulkopuolelle ulottaen ja siitä yhä rohkeammin eteenpäin. Ja nythän hän käy melkein joka päivä jossain riennossa, kahvittelee uusien tuttavien kanssa ja matkustelee. Otan kyllä itselleni siitä hieman kunniaa, että äitini on päässyt kuorestaan ulos lopultakin. Olen kertonut hänelle kymmeniä kertoja, ettei se ole hänen syynsä, ettei hänen äitinsä häntä halunnut. Hänellä on vain ollut käsittämättömän huono tuuri… Tai sitten hänen elämäntarinansa on kuulunut mennä noin.

Tämä piiiitkä alustus johtaa siis takaisin siihen ajatukseen, että hyväksyntä on perustarve ihmiselle. Ja pahinta on, jos se ihminen ei hyväksy, jonka pitäisi rakastaa ehdoitta ja ikuisesti. Me lapset olemme nyt sitten yrittäneet kaikkemme näyttääksemme äidille, että hänet hyväksytään, täysin sellaisena kuin hän on. Että hän riittää sellaisena kuin hän on. Jokaisen pitäisi saada tuntea noin. Muuten ihminen menee rikki eikä välttämättä koskaan korjaudu.

7847

Jotenkin musta tuntuu, että aika moni päihteiden käyttäjä on rikki sisältä jollain tavoin. Rankkoja elämänkokemuksia. Toiset pääsee yli niistä, toiset ei. Mä oon sitä mieltä, että jokainen ihminen tarvitsisi terapiaa, tai siitä ei ainakaan haittaa kenellekkään olisi.

Kyllä ihminen tarvitsee rakkautta jo alusta asti ja sitä janoaa koko elämänsä. Että joku hyväkysisi “sinut sellaisena ihmisenä kun olet”.

Mä en uskalla kertoa oikein omasta elämäntarinastani, mutta lapsuudessa oli väkivaltaa - fyysistä ja henkistä. Äiti sairastui psykoosin jo ensimmäisen kerran kun olin alle 2 vuotias. Muutin kotoa jo 17-vuotiaana. 15-vuotiaana elin isobroidin kanssa kahdestaan vuoden verran, kun mutsi oli muualla Suomessa töissä. Vastuuta olen kantanut muista jo lapsesta asti. En tiedä liittyikö tää mihinkään. Kunhan tilitin. Olin jo vanhempien eron aikaan 5 vuotiaana masentunut lapsi.

7848

^,^^ heviä ja vaikeita juttuja.

Itsellä ekat 7 vuotta pelkkää pelkoa, ilman että näennäisesti turvalliset hetket sittenkään olisivat olleet turvallisia, sellasta perintöä juopolta isältä ja perheväkivalta. Mulle ne asiat on kuolleita juttuja, joihin ei tartte palata, ja tää päivä on tänään.

^ Askarruin jo viime vuonna tuosta Lucrezian kuvasta, eli kuka on ellet itse ja veikkaan jotain gospel, hevi- tai country-laulajaa, mutten tunnista, sillä kuvahaku ei ole mielestäni vastaus tai ainainen kuukleposottaminen kaikkeen.

Oon myös ollut hyvin pitkään askartautuneessa tilassa siitä, miksi ne, jotka eivät ole päihdeongelmallisia, tuntuvat välillä kärsivän taudista enempi, onko syynä kukkahatullinen syndrooma tai ovat vaan marmattajia tai kuivailevat salaa tai valittavat pyykinpesustakin kerrostalossa.

Sit, miks nää tyypit, jokka ei harrasta ulkonaliikkumista, mussuttavat aina säästä vuodesta toiseen. Itse käyn joka aamu-ilta koirailemassa, koska haluan ja sitä on hoidettava + on mun tukieläin, jotten ryyppää entiseen malliin, pysyn kunnossa jned nyt vikat seitsemän vuotta, mitä sitä enempiä perustelemaan. taasen nää jokka suunnittelee ens vekalla ulosmenemistä, what. onko sama asia muissa jutuissa ja siksi ei tapahu, ku ei tehä eteen mtn, hä.
no emmäkää liikkunu ilman kannustinta kahteen vuoteen kuin melkein vessaankin fillarilla,
jolla kaaduin n. vuosi sitten, eikä vieläkään ole olkavarsi palautunut,
kauan kestää vai onko tää tällane, ei pahoja kipuja kuiteskaan,
mä vaan kysyin ja lihasrelaxit saa pysyä edelleen kaapissa.

ja eipä sitä kaikkea tarviikaan tajuta. lopuksi jotain positiivista. oon olemas melko järjissäni ja palansissa sekä tajunnut, ettei tää elämä tän kummosemmaksi tästä mene. have no fear.

7849

Mä luulen myös että suurimmalla osalla päihdeongelmaisista on jonkin sortin traumaattinen lapsuus - hylätyksi tulemista, välinpitämättömyyttä, henkistä tai fyysistä väkivaltaa tai ihan vaan yleistä rakkaudettomuuden kokemista. Opintojeni kautta oon hahmottanut oman taustani merkitystä aika hurjasti syvällisemmin kuin aikaisemmin nyt korkin pysyttyä kiinni jo suht. pitkään; kirjoittelin tonne Lopettajien puolelle omaan ketjuuni tästä jo, mutta esim. päihdelääkäri ja kirjailija Gabor Mate on tehnyt töitä addiktien parissa vuosikymmeniä, ja hänen teesinsä on se, että jokaisella kohtaamallaan päihdeongelmaisella on ollut noita em. kokemuksia lapsuudessaan. Toisilla enemmän, toisilla vähemmän, mutta kuitenkin, ja sellaiset kokemukset jättävät perusturvallisuuden tunteen kehittymisen joko täysin alkutekijöilleen tai ainakin pirstovat sen palasiksi. Tuosta tyhjiöstä seuraa sitten aikuisena (tai jo aiemminkin) ahdistusta, masennusta, paniikkia, unihäiriöitä, persoonallisuushäiriöitä… you name it. Itseään on hyvin vaikea oppia rakastamaan jos on lapsena kokenut sen, etteivät ne itselle tärkeimmät ihmisetkään sitä rakkautta lapselleen suo - useimmiten tiedostamattaan, mutta silti. Eräskin haastateltu heroinisti kirjassa In the realm of hungry ghosts kuvailee sitä nousufiilistä “maailman lämpimimmäksi halaukseksi”. Se on jotenkin ihan tajuttoman surullista… mutta uskon siihen, että aikuisena on mahdollista eheytyä takaisin ehjäksi. Aikaahan siihen voi kulua vuosia, kenties koko loppuelämä, mutta luulen että se on sen arvoista.

7850

ÄÄh mun avatarkuvassa on Sheri Moon-Zombie, Rob Zombien vaimo. Näyttelijä ja tossa nykyisessä kuvassa tappajaroolissa, leffasta “house of 1000 corpses”. Olen jollain tavalla samaistunut siihen roolihahmoon lähinnä sen takia, että se on vahva ja päästään täysin vialla. Ja ulkonäöllisesti meissä on jotain samaa.

Mä olen mielestäni myös terapiassa nuorena käsitellyt lapsuuteni traumoista suurimman osan. Elämässä vaan tulee uusia juttuja eteen, ja isoveljeni kuoli, ja aika nopeasti sen jälkeen mutsin sairaus paheni taas. Eli olen nyt sitten yksin vastuussa mutsista. Ja siis edelleen hoidan sitä osittain.

Olen nyt aikuisena toimittanut sen psykoosin takia mielisairaalaan 3 kertaa, ja se ei ole mitään kaunista katsottavaa, kun se sairaus muuttaa ihmistä. Vasta nyt viimeisellä kerralla se on sen verran parantunut, että tunnistan siitä jonkun verran sitä äitiä jota rakastin. Faija elää uudessa liitossa, mutta jo niiden avioliiton aikana mutsi on ollut ainakin 2-3 kertaa psykoosin takia sairaalassa eli hän oli silloin alle 35 v.

Multa vaan loppui voimat kun pitkään yritin kaikin tavoin auttaa mutsiani, enkä pystynyt sitä toimittamaan pakkohoitoon. Sitten kuuntelin kaikkia ihan hirveitä juttuja sen suusta. Kuinka olen huono ihminen, huora ja kaikkea muuta mitä ei kenenkään pitäisi kuulla vanhemmiltaan. Kyllähän mä osittain tiesin, että se oli se sairaus joka puhuu, mutta on todella vaikeata olla yksin vastuussa vakavasti sairaasta ihmisestä, kun itsekin oireilee. Siinä sairastuu itse.

Olen koko ikäni kärsinyt masennuksesta, mutta kyllä viimeiset 3 vuotta ovat olleet tähänastisen elämäni vaikeinta aikaa. Olen menettänyt työpaikan, fyysisen terveyden osittain ja psyykkinen olo on mitä on. Nyt sitten pitäis taas alottaa alusta se itsensä korjaaminen. Joskus tuntuu ettei elämä ole sen arvoista, mutta ehkä se sitten kuitenkin on. Koska aina uudestaan yritän pinnalle.

7851

Takaisin vielä aiheeseen niin kai jokainen haluaa hyväksyntää, mutta joskus jos on tarpeeksi messed up- niin sitä ei edes tajua, kun siitä viimein saa. Tai “alitajuisesti” haluaa ryssiä esim. suhteen jossa hyväksyntää viimein saisi, koska ihminen alkaa jo osittain kokea “ettei ansaitse olla rakastettu ja arvostettu”. Tää ei ole mun oma ongelma, mutta siis taatusti masentuneilla, rankan lapsuuden omaavilla ja päihdekäyttäjillä yleinen ongelma. Että jos asiat ovatkin hyvin, niin ne voi tavallaan tahtomattaan rikkoa.

Mitä kaikesta valittajiin tulee, niin mun mielestä niillä ei vaan ole mitään elämää. Jos on pakko vahdata naapurin narkkaria tai alkkista tai sitten ihan tavallista ihmistä ja kuunella korva ovessa milloin se pesee pyykkiä, tai liikkuu rapussa niin ei hyvin mene. Sellasten ihmisten kuuluis saada jotain oikeita ongelmia, esim. syöpä niin ehkä ymmärtäisivät enemmän. Mä olen ihan kauhea, en mä nyt syöpää kenellekään toivo, mutta tollaset vahtaavat tavismammat on pahinta mitä tiedän. Mutta mikäs se pahan tappais?

Suoraan sanottuna tiedän yhden tapauksen, joka sai syövän, muttei se muuttanut ihmistä ollenkaan. Viimeiseen asti se vittuili ja syytteli kaikkia muita kaikista mahdollisista asioista. Kävi lähikaupassa valittamassa kaikesta mahdollisesta jne. Olin oikeasti onnellinen kun kuulin, että se kuoli. Noin ei kai sais sanoa, mutta ei omia vakavia sairauksiaan voi toisten päälle oksentaa. Ja oli se vanhakin. Jos joku taivaspaikkoja jakaa, niin hänelle tuskin oli sellaista luvassa. Ei se kuolema ketään marttyyriksi muuta jos koko elämänsä on paskaa toisten päälle lapannut.

7852

Mun mielestäni vahtaavat tavismammat eivät ehkä ole pahinta, mitä tiedän, mutta jees, Lucrezia, uskoisin tajuavani, mitä ajat takaa. Musta yleensä sellaiset ihmiset, olivat vahtaavia mammoja tai mitä lie, joilla asiat ovat aina olleet hyvin ja ns. helppo elämä ja jotka näin ollen eivät ymmärrä, miksei se joku narkki, juoppo, työtön, masentunut, pelivelkainen, asunnoton, whatever vain ota itseään niskasta kiinni ja tee elämälleen jotakin, tai miksi se yleensä on päästänyt itsensä siihen pisteeseen, no, ne ovat perseestä :imp: . Kyllä mäkin toivon monesti sellaisten kohdalle jotakin tragediaa tapahtuvaksi. En niinkään sen vuoksi, että siinäpä joutuvat kärsimään ja mä voin nauraa vahongoniloisesti(No, toki mä noinkin joskus ajattelen), vaan siksi, että sitä kautta niille ihmisille ehkä iskostuisi päähän se ymmärrys, että ihminen ei välttämättä ole oman onnensa seppä. Valitettavasti se usein menee niin, ettei moista ymmärrystä tule, jollei joudu omakohtaisesti kokemaan jotakin paskaa. Tokikaan en tarkoita, että kaikki ns. hyväosaiset ihmiset olisivat kylmiä ja ymmärtämättömiä. Kyllä se suuri sydän voi löytyä myös sellaiselta, jonka oma elämä on sujunut aina melko mutkattomasti.

7853

Noihin päihdeongelmaisten lapsuuden traumoihin vielä kommenttia: Mulla ei itselläni ole ollut mitenkään huonot olosuhteet lapsuuden kodissani, päinvastoin, mulla on ihan maailman parhaat vanhemmat IMO :stuck_out_tongue: ja muutenkin aina ollut hyvät suhteet sisaruksiini yms. Toki yhdessä vaiheessa meillä oli hieman kireät välit, mutta se ei ollut varhaislapsuudessani ja johtui ihan mun ylenmääräisestä ja sekopäisestä doussaamisestani. Silti mä olen jo ihan pikkulapsesta saakka ollut ahdistunut, pelokas, hyvin herkkä ym. En mä tiedä, mistä se kumpuaa, kun kotioloistani en moiselle syytä keksi, vaikka tuotakin asiaa on tongittu ties missä terapioissa ties kuinka kauan. Ehkä siellä sitten on ollut jotakin häikkää, mutta mä en vain tiedosta sitä :confused: . Kiellän sen siis mielestäni katkeraan loppuun asti :mrgreen: . No, en mä oikein jaksa uskoa tuohonkaan.

Tietty mulla on paljonkin kokemuksia, jotka ovat jättäneet syvät arvet, esim. olin koko kouluaikani kiusattu ja syrjitty, väliin todella pahastikin :cry: . Kuitenkin mulla oli sitä ahdistusta, kaikenlaista pahaa oloa ja tunnetta, että mä olen jotenkin erilainen ja vääränlainen jo ennen noita traumakokemuksiani :confused: . Sen vuoksi mua pitkälti kai kiusattiinkin, kun olin sellainen kummajainen. Tämä ei ole mikään puolustus koulukiusaamiselle, mutta jokin yritys ymmärtää, että miksi ne olivat aina mun kimpussani :neutral_face: :unamused: .

Kaikkea paskaa on kertynyt toki myös niistä ajoista, kun pyörin enemmän epämääräisissä päihdepiireissä kaikenmaailman sekopäiden seassa :imp: , mutta syy, miksi mä moisiin piireihin edes hankkiuduin “hankkimaan” itselleni ongelmia, oli kaiketi se, että olin jo valmiiksi rikki.

7854

Sellainen tässä nyt askarruttaa, että säilytänköhän mä mun kahvini jotenkin väärin, kun tuntuu, että niissä kofeiininousuissa kestää nykyisin pidempään, kuin ennen :confused: :laughing: . Voisikohan tupakoinnin vähentämisellä olla osuutta asiaan? Tietty tänään saattavat todennäköisesti vaikuttaa mun eiliset benzoöverini, mutta tuota mainitsemaani ilmiötä on kyllä esiintynyt viime aikoina muutenkin.

7855

Joo Luc – mä arvelinkin, että se nainen on joku elämystaiteilija. ja sattumalta näköinen. mullois toi saan conneri, kun nenä ja silmä ja korvat on. tai joku rokkari, jim ku eli, koska osaan runoilla mistä vaan aiheesta.

Tänään oon askarrellut sellasen teeman parissa, että miks naiset ja tytöt erityisesti vain näykkivät safkojaan ekoilla reffeillä - ja en ole ollut eilen la-illan huumassa - miks ees mennä syömään, kun ei varsinaisesti edes syötytä. Kuka menee pordelliin kyselee hintoja tai huvipuistoon ranneke ranteessa istuksimaan, tilaa vain vettä yökerhossa. Pelätäänkö, että nyt se luulee, että mä syön ahmien tai ei uskalleta jotain niin intiimiä tehdä toisen kanssa, ja ei kaikki, mutta kuitenkin ja onko naisten opaskirjassa annettu erityishohjeita ja

toinen askartelua lisäävä asia, joka on ikuisuuskysymys: kuinka vähän meitä finskei olis ilman viinaa ja pillereitä ja huumehia. alle miljoona on pitkällisen harkintani lopputulos.

Kysyn, koska Saunassa vastataan, lopettamossa pitää erikseen huutaa, että saa jotain reaktiota. juopot on vähäsellasia.

Kolmantena, mistä juontaa nää turhat lauseet, joita kaikki tuntuvat arjessa viljelevän.
no on se vähäsemmosta ja toi on tommosta ja mitämäsanoin ja kaikki sellaset persoonaa
syövät ja latistavat lätinät, jotka siivoisin uhkasakon voimalla pois kadulta,
ovat henkisesti pahempia kuin uudet laprahuimeet tai sokaistava itäviuna.
onko se putous-sukupolven ilmaisutapa, siinä tapauksessa
ihmisen sisältä kumpuava tyhjyys muitten niskaan saa jäädäkin sinne ineen,
meinaako se että vain virtuoosi-ihmiset äänessä, joo tai ei sentään iha,
hyvä jos ees jotkut kommunikoi ja pohtii eri näkösii ja olosii juttuja.

and later on that fucking day: — ja vastaankin itse, kun ei kukaan tiennyt näistä aiheista mitään missään koskaan ikinä ollenkaan, ei edes lamppu välähtänyt tai ollut käryäkään.

naiset just mainistuista syistä välttävät menemästä nälkäisenä tuntemattomien seuraan.

kaikki toistelee mitättömiä juttuja, koska ihmisten kipeä sosiaalisuuden nälkä ja yhteenkuuluvuus aivottomana koneen osana ilman minuutta on turvallista.
jos kaikki kelais noin, ei ois maailmassa ollenkaan kirjallisia klassikoita, ja keksintöjä, tai yhtään taidetta tai ees pyörää keksitty.

7856

Tupakansavun polysykliset aromaattiset hiilivedyt (siis ne syöpää aiheuttavat yhdisteet) ovat entsyymi-induktoreja, eli saavat elimistöön päästyään maksan tuottamaan enemmän entsyymejä jotka hajottavat kofeiinia ja joitain lääkkeitä. Kofeiinin puoliintumisaika on tupakoitsijoilla puolta lyhyempi kuin muilla ihmisillä. Saattaa siis olla että tuo röökin vähentäminen pidentää kofeiininousuja.

7857

^ Jep. Kiitos, hilbert, taas tietoiskusta :slight_smile: .

7858

Oliskohan tossa kyse lähinnä siitä, että halutaan näyttää olevansa naisellinen - syön kun lintu. Oletetaan, että toinen pitää vastenmielisenä jos ahmii ja vetää lautasen tyhjäksi yms. Tossahan ei loppupeleissä ole mitään järkeä, kun jos jonkunlainen suhde syntyy, niin paljastuuhan se totuus pian muutenkin.

Ja näkeehän sen ulkomuodostakin, jos nainen on pienikokoinen, niin ei se yleensäkään välttämättä kauheasti syö kerralla. Jos se on ylipainoinen, niin takuulla syö enemmän.

Tosiaan jossain naistenlehdessä olen nähnyt tuon maininnan, että kannattaa syödä ennen treffejä, ettei treffeillä tule ahmittua. :laughing: Jos syö siististi niin sama se miten paljon syö. Mutta ymmärrän kyllä, ettei sellanen mieletön mättäminen, niin että kastikkeet valuu suunpielistä näytä mitenkään viehättävältä. Mutta kuka nyt syö niin vaikka olisi nälkä?

Muuhun en nyt jumistani osaa vastata.

7859

^ Kiitos Luc, tämä valaisi, sillä nainen tähän tarvittiin vastaamaan ja
tenaistenlehden mukaan se on oikein ja kiimasten kollien lienee syytä
tumputtaa ennen romanttista illallista, kuten ohjeistettiin
“Sekaisin Marista”-valistusfilmissä, ei ainakaan sen aikana.

noniin se oli asiatonta, mutta kaikkee sitä lipsahtaa asialliselle voorumille ja
ei ollu muuta kysyttävää, tai on mutten kehtaa tai viitti rienata.
parempaa viikkoa, jotain hyvää tapahtuu jonkun horokoopin mukaan jossain jollekin
ja ilman ennusteitakin, ja kyllä sen varmaan huomaa, jos sujuu elämä.

7860

Kysy ihmeessä, jos on kysyttävää! Mä alotin deittailun niin nuorena 15 v. ja nykyisen mieheni tapasin 17-vuotiaana, niin ei ole tullut tarpeen käydä treffeillä näykkimässä kun lintu. Tai siis kun olen edelleen sen saman miehen kanssa ja mentiin jo 18 vuotiaina naimisiin, niin ei ollut rahaa käydä silloin opiskellessa ravinteleissa syömässä.

Ja myöhemmin kun on ollut rahaa niin oon syöny ihan normaalisti. Tosin mä olin vähän huono syömään siihen aikaan, kun vielä käytin alkoholia. Kun join viiniä ja silloin sai polttaakin ravintoloissa, niin se ruokahalu vähän niinkun meni. Et aina jäi jotain syömättä.

Itseasiassa mulla on ollut nuorena syömishäiriö. Olen ihan normaalipainoinen, ollut aina - enempi hoikanpuoleinen, mutta kyllä mä olen nyt melkein 20 v. laskenut kaloreita joka päivä. On hyvä et mies pitää huolta, toisin sanoen alkaa aina huomauttamaan jos paino alkaa kovasti laskemaan. Sit se tekee mulle iltapalaa ja huolehtii et söisin paremmin.

Muahan ei nälkä ole koskaan varsinaisesti haitannut, jotkut alkaa voimaan pahoin tms. Mut mulla sen huomaa lähinnä siitä, että päänsärkyä tulee ja sit muistaa syödä ja erityisesti juoda. Tulipa taas tilitys. Sori siitä.