Pientä lääke fiksailua ollut tässä viimeaikoina ja lekuri määräsi panacodeja 3 kertaa päivässä 1-2kpl kerralla ja nyt kun kokeilin niin ei jumalata toi on minulle ainakin täysin turha lääke ,ei siis minkäänlaista vaikutusta kipuun tai muutenkaan.
Lueskelin pakkausselostetta ja siinä mainittiin että osalla on jonkun entsyymin puutos joka estää tämän kodeiinin muuntumisen morfiiniksi tai jotain sen suuntaista.
Onko täällä muita kohtalo tovereita joilla panacod ei vain toimi? vaikuttaako tämän entsyymin puute mihinkään muuhun asiaan/lääkkeesee jne???
Mulla menee maha jumiin ja kivut säilyy, sain noita kun selkäni mursin ja paluu omiin lääkkeisiin auttoi. Emäntä joskus harvakseltaan noita syö niska/hartia kipuun joihin kuulemma auttaa.
Eipä kestä. Toivottavasti oli jotain apua. Ja toivottavasti löydätte jossain vaiheessa jonkinlaisen molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun.
Meneekö sulla jokin mielipidelääkitys(SSRI/SNRI)? Nuohan estävät suurella osalla ihmisistä kodeiinin toiminnan. Itse huomasin noiden lääkitysten alaisena ollessani, etten saanut kodeiinista minkäänlaisia “oloja”, siis vaikka opparitoleni olisivat olleet tyystin nollissakin. Kipuun Panacod kyllä auttoi mulla tuolloinkin, mutta mulla ei olekaan mitään kovin pahoja fyysisiä kipuja. Olen kyllä lukenut, että joillain puuttuu se jokin, kodeiinin vaikutuksen tekevä, entsyymi ihan luonnostaankin, mutta tästä asiasta saa kyllä valaista sua joku ko. juttuun paremmin perehtynyt.
Muistelisin, että sulla oli aiemmin aika paljon Panacodia tujummat kipulääkkeet käytössäsi??? Voihan olla mahdollista, että opparitolesi ovat vielä niin korkealla, että kodeiini ei sen vuoksi tunnu missään 
. Jos mä olen saanut opparitoleni nostettua kovemmilla tropeilla, niin eipä se kodeiini mullakaan sano välttämättä juuri muuta, kuin saa aikaan ummetuksen :mrgreen: . No, auttaa se silloinkin kipuun ihan hyvin, mutta kuten jo sanoin, niin en kärsi kovin pahoista kivuista.
…
Juu kyllä mulla meni aijemmin kovemmat lääkkeet,mutta olen pärjäillyt aika pitkään tramalilla ja joskus aina kun reilummin kipua olen ottanut muutaman temgesicin.
Eli mun piti lopettaa toi tramal ja ottaa sen tilalle panacod ja sit kun olen pelkällä panacodilla niin sitten mukaan cymbalta.
Aamulla otin tramalin ja illalla otin panacodia mutta sehän ei elimistölle sopinutkaan vaan iski pienet vieroitusoireet tuosta tramalista ja vaikka söin niitä panacodeja 6kpl niin ei mitään,vatsa sekasin ja huono olo jne,no aamulla otin sit temgesiciä ja olo ok
Voisko toi tramal sotkea jotenkin tuon panacodin toiminnan kun onhan sekin jonkin sortin mielipide lääkkeen tapainen toiminnaltaan.
No nyt kuitenkin menee tuo cymbalta ja temgesic. Täytyy soitella lääkärille huomenissa kun se varotteli että tuo cymbalta voi heikentää tuon panacodin tehoa ja jos en päjräile niin koitetaan muutella coctailia.
Eiks NEUROKIPU käyttänyt omiin kipuihinsa ainakin Cymbaltaa??? vai muistanko ihan väärin? Minkälaisia sivuvaikutuksia sait siitä,entä apua kipuihin?
Pitkään tehosti Gapapentiinin vaikutusta mutta olen jo pitkään ollut ilman ja vähentänyt Gapapentiiniäkin, sitten stoppaan kun neuropatia kivut palaa. Mulla oli aluksi 60mg+30mg ja kuuskymppinen jäi heti pois. En pidä päähän vaikuttavista pillereistä vaikka paketissa lukee kivun hoitoon, pamit on ainoat joissa lukee rauhoittava lääke.
Rutiinit 
. Hyvä vai paha? Kultainen keskitie, totta kai, mutta miten siihen päästään.
Mulla on tietyissä asioissa hyvinkin tarkat rutiinit, väliin ajattelen, että se on vain hyvä, mutta väliin se tuntuu suorastaan orjuuttavalta. Monien asioiden suhteen mulla sitten taas on hyvinkin hällä väliä -meininki, eli aivan sama koska ja miten ne tapahtuvat vai tapahtuvatko ollenkaan. Sen tiedän, että jos alan ottaa liian ns. rennosti, niin elämäni lähtee pian kohti hunninkoa, ts. päihteiden käyttö lisääntyy ja ainakin äkilliset mielialavaihtelut pahenevat, siis ilman mitään suurempaa päihteilyäkään. Usein yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja luoda sitä päiväjärjestystä ja kehittää ihan tarkoituksella tiettyjä rutiineja itselleni. Se toimii välillä aikansa ihan okei, mutta sitten elämästä tulee herkästi sitä, että mä vain suoritan niitä vitun rutiineita, koska mun pitää, ja homma alkaa lähteä jopa pahasti neuroottisuuden puolelle. Eipä tunnu yhtään mukavalta sellainenkaan elämä, vaikka se pitääkin mut paremmin ns. kaidalla polulla . No, sitten kun väsyn siihen, niin heitän taas “rennomman” vaihteen silmään. Vuoristorataa, vuoristorataa 
.
Niin, osaisiko joku kertoa, miten se kultainen keskitie löytyy? Tällainen lienee tosin yleistä päihdeongelmaisten keskuudessa, että aina ryhdistäydytään ja sitten repsahdetaan. En tarkoita tässä repsahduksella välttämättä konkreettista hirveään doussailuun repsahtamista.
Edit: Aikaahan mulla riittää, eikä ole mitään velvoitteita esim. painaa jotakin paskaduunia, joka ei kiinnosta mua pätkääkään, joten voisin luoda itselleni sellaiset rutiinit, joista nauttisin. Tästä olemme puhuneet terapiassa paljon. Väliin keksinkin jonkin sellaisen järjestyksen elämääni, joka tuntuu aluksi oikein mukavalta ja on sellainen fiilis, että tästähän tämä lähtee rullaamaan, mutta sitten se pian lipsahtaa sinne pakonomaisen suorittamisen puolelle ja kivoistakin jutuista tulee pakkopullaa . Sitten pitäisi taas keksiä uusi järjestys elämäänsä ja sekin ottaa aikansa ja syö niitä psyykkisen puolen voimiani.
Mulle rutiinit on tärkeitä lähinnä duunin ja syömisten suhteen; säännöllinen päivärytmi jeesaa ihan käsittämättömän paljon ahdistuksiin, unettomuuteen yms. ja samalla tulee safkattuakin suunnilleen samoihin aikoihin päivisin ja iltaisin, joka on myös yllättäen tiiviissä yhteydessä omaan mielialaan. Harrasteiden yms. vapaa-ajanviettotapojen suhteen en taas oikein tiedä - ennen pidin siitä että tiettynä iltana tapahtuu aina asia x, mutta huomasin että rupesin suorittamaan sitäkin asiaa eli saatoin mennä treeneihin tms. ihan yliväsyneenä, vaikka tiesin että se kostautuu ennemmin tai myöhemmin. Nykyisin koitan kuunnella enemmän itseäni, mutta kyllä se väh. 2x viikossa pitää päästä jotain tekemään, muuten hajoaa pää ihan totaalisesti
^ Tuotahan mä juuri hain, eli sitä kultaista keskitietä, ts. tietty päivärytmi tiettyjen juttujen kanssa, mutta muuten sitten sitä hetkeen heittäytymistä niiden asioiden suhteen, jotka tuntuvat sillä hetkellä hyviltä ajatuksilta. En nyt tarkoita niillä mitään älyttömiä päähänpistojani. Mutta kuten jo sanoin, niin jos joku juttu tuntuu mukavalta, niin sitten lähden siihen liian täysillä ja siinähän homma meni taas ihan plörinäksi, kun alan suunnitella liikaa, että koska taas 
.
Juu, pitäisi kuulostella niitä omia tuntemuksiaan. Sehän se olisi kait kaiken avain, mutta kun ajatuskin rientää monesti sellaista kyytiä, ettei siinä mitään “kuule” .
Onko sulla jotain keinoja, joilla saat ajatukset hiljennettyä, siis jotain muita kuin päihteet? Musiikki, liikkuminen, taiteilu tai jokin muu luova tekeminen esimerkiksi? Mulle noi on aika lähellä sitä, mitä jotkut kutsuu meditaatioksi; ajatuksia toki tulee, mutta huomio säilyy siinä nykyhetkessä ja siinä mitä tekee. Joskin puhdasoppisessa meditaatiossa ei tehdäkään mitään, mutta siitä en juuri sen takia oikein perustakaan
Yöllä ku en saa nukuttua ja rupeen kelaamaan jotain lähes jonninjoutavaa saan ajatukset muualle kun ajattelen veneilyä ja kalastamista, joskus onnistuu niin hyvin että ne siirtyy uniin jossa kalat ovat isompia kuin tosielämässä. Pilkkiessä menee painajaisen puolelle ku kala ei mahdu reijästä, nämä asiat lienevät mulle rentouttavia kun niihin liittyy niin paljon mukavia muistoja. Metsästäminen on toinen keino siirtää tyhmät ajatukset taka alalle, kovissa kivuissa ja lääkkeissä ei ajatusmailma meinaa totella.
Kait samaa metodia voi yrittää jopa huume viekkareihin ja kipuun, kaikilla on jotain mieleistä tekemistä ja se levy sit pyörimään.
^^/^ Liikunta on hyväksi, joo, mutta mulla on tuo fysiikka niin heikossa kunnossa, etten uskalla useinkaan kovin pahasti hikirehkiä, jottei pumppu pettäisi. Tosin olen huomannut, että ihan rauhallinen kävelylenkki mukavassa ympäristössä, kun sää on edes kutakuinkin siedettävä, rauhoittaa kummasti ja selkiyttää ajatuksia. Myös joitakin rentoutumisharjoituksia, tai mitä lie, teen melko useinkin ja joskus sen rauhallisen tilan saa päälle ihan vain niin, että hörppii kahvin sijasta yrttiteetä(Joo, tiedetään, liika kofeiini on pahasta, vaikken aivan qmiehen seuraajaksi ajatellutkaan ryhtyä 
) sohvalla isännän kainalossa ja jättää sikseen kaikki tietokoneiden ja puhelinten vahtaamiset. Noissa on mun kohdallani vain se ongelma, että ne olot eivät jää päälle, eli nuo konstit auttavat sen aikaa, kun teen niitä ja mahdollisesti vielä vähän aikaa sen jälkeen. Vaikka mulla sitä luppoaikaa riittääkin, niin en mäkään voi 24/7 kävellä kauniin kesäisillä metsäpoluilla, maata “meditoimassa” tai pelata pasianssia :mrgreen: .
Mitenkään luova ihminen en ole, mutta tietenkin pitäisi ajatella pöytälaatikkoon rustaillessaan tai kaulaliinaa väkertäessään, että tekee sitä vain omaksi huvikseen, eikä ole minkään helvetin seuraavan suuren mestariteoksen kimpussa luomisen tuskassa :mrgreen: .
Toki mä pyrin ajattelemaan pääsääntöisesti ennemmin mukavia asioita, kuin ikäviä asioita, mikäli en ole missään hirvittävässä stressi-/ahdistus-/masennustilassa, jolloin jää väkisinkin luuppaamaan paskoihin keloihin, mutta kun ajatuksenriento on paha, niin silloin on melko yhdentekevää, ajatteleeko kivoja juttuja vai paskoja juttuja. Tietty mieluummin kivoja juttuja, mutta eipä siinäkään saa pahaakaan rauhaa, kun ajatusta pukkaa toisensa perään, eikä saa tartuttua mihinkään .
Tässä alkaa helvetti epäileen omaa mielenterveyttään :mrgreen:
Keskustelen tuolla Lopettajien puolella tuon “metsämiehen” kanssa enkä ole varma olenko minä quutsilla vai tuo toinen kaveri? Onhan tässä tietysti hitusen poltettu ja isohko kaakao jo päivän mittaan juotu…
Rutiinit ja kultainen keskitie. Kovia kysymyksiä. Mulla sairaslomalla tietyt rutiinit on pitänyt mut jonkunlaisessa vedossa, mutta ne on sellasia pakollisia, mutta mulle mukavia rutineeja: Joka aamu alkaa kissojen ruokkimisella, kissojen hiekkalaatikkojen siivouksella, tiskien laittamisella ja jos on pyykkiä tullut (eli lähes joka päivä) niin pyykkien pesulla.
Ihminen tarvitsee tiettyyn pisteeseen asti rutineeja, ne tekee elämästä turvallisempaa. Kissat on myös aika tottuneita rutiineihin, eli vaativat omat rutiininsa ja tykkäävät kun päivät alkavat niiden mukaan. Koko päivän ruokinta, ruoka tulee kissoille nykyään suunnilleen samaan aikaan, kun ei mulla paljon menoja nyt ole. Ovat onnellisia kun täällä on nykyään melkein joka päivä joku kotona.
Vanhimmalla kissalla on tietyt rutiinit, että se haluaa että mennään aika aikasin illalla sänkyyn, katsotaan siellä sitten tv:tä, tai leffoja tai luen kirjaa. Mutta se on jännä otus kun se alkaa johdattelemaan sinne ja huutelemaan, että tulkaa sieltä. Sellanen valittava maukuminen, ja jos vaan toinen tulee se alkaa huutelemaan toisen perään.
Sit käydään kerran kahdessa viikossa autolla isossa kaupassa ja käväsemässä mun mutsilla. Ihan nopeasti vaan tsekkaamaan sen tilanne. Muuten mä oon hoitanut meidän kauppareissut.
Siinä vaiheessa kun rutiinit alkaa käymään ahdistaviksi, niin on huonosti asiat. Työelämässä mulla kävikin niin, että ei mikään ollut enää rutiinia vaan pakkosuorittamista ja sitä että yritti pitää itsensä kasassa. Itkin joka päivä, aamuisin (lopulta sitten töissäkin), töiden jälkeen. Ei se ollut enää mitään elämää. Tuntui kun pikkuhiljaa kaikki kulissit, naamarit ja kovan ulkokuoren, jotka olin vaivalla kasannut suojakseni alkoivat murtumaan ja sieltä alta paljastui ihan rikkinäinen ihminen. 4 vuotta oli ongelmatonta aikaa töissä, viimeiset 3 vuotta sitä täysin rikkinäisen ihmisen päälleen rakentaman kuoren kanssa elämistä. Mutta kumman pitkään ihminen pystyy paeta ongelmiaan, mäkin lähes 6 vuotta pystyin pitämään itseni työkunnossa. Kunnes 7:s vuosi lopulta paljasti kaikki haavat.
Ja nyt tiedän viimeistään, ettei liika suorittaminen ja kovien kuorien rakentaminen pelasta eikä kanna pitkän aikaa. Lopulta ihminen vaan hajoaa, yritin samalla töiden ohella hoitaa psykoosia sairastavaa äitiäni ja olla vahva. Nyt kun mulle on annettu lupa olla haavoittuvainen, mä alan kenties voimaan vähän paremmin. Ainakaan en enää itke päivittäin niikun viime vuoden lopun 3 viimeistä kuukautta.
Mutta Winston olen samassa umpikujassa kanssasi, eli sitten kun alan “paranemaan” jos alan, niin jonkunlainen mielekäs päivärytmi munkin tulis elämään saada, siis noiden kissojen hoidon lisäksi. Mä tykkään piirtää, mut ei se ole mulle sellasta, että voin tehdä sitä joka päivä, vaan silloin kun on ne fiilikset niin piirrän pitkiä jaksoja. Varsinkin jos eläkeläiseksi jään, niin täytyy joku rytmi elämään tehdä.
En tiedä oliko tässä sulle mitään pointteja, enemmän tuli oman tilanteen tilitystä, mutta tuli mietittyä sua ja itseä kelaillen vähän noita päivärytmejä… Et ei kai tästä haittaakaan ollut
Olen harkinnut, josko yrittäisin taas alottaa liikunnan. Mä tykkäsin jumpata ja bodata himassa ennen 3-5 kertaa viikossa. Sit kirjastossa käyminen on yks hyvä rutiini, että vaikka kerran viikossa kävis siellä. Luetko sä paljon? Mietin tässä sulle ja samalla itselleni sopivia rutiineja.
Samalle alalla en enää voi ainakaan palata missä olin… Se tie on nähty. Kun ajatukset ex-työstä saa jo pulssin kiihtymään ja kyrvän otsassa kasvamaan. En mä enää kestäisi sitä. Se on henkisesti liian kuormittavaa.
^ Voi plääh… Mä niiiin kovasti rakastaisin kirjojen lukemista, mutta siinä on se ongelma, että mun keskittymiskykyni on useimmiten aivan paska, joten homma menee tyystin harakoille ja turhaudun vain, kun kovasti yritän tavata jotakin, minkä sitten unohdan samantien . Lisäksi lukeminen aiheuttaa mulle usein ahdistuneita fiiliksiä, jos kirjassa on jotakin mua ahdistavaa, siis vaikka pystyisinkin keskittymään. Ja mä nyt voin ahdistua ihan mistä vain . Väliin tuntuu, että olen onnistunut kehittämään oikein kammon kirjoja tai esim. leffoja kohtaan 
.
Kirjastossa käyminen on kyllä mukavaa ja siellä mun tuleekin piipahdettua säännöllisen epäsäännöllisesti 
. Se on juuri sellainen juttu, mikä ei aiheuta mulle mitään suurempia suorituspaineita, kun sinne tosiaankin menen silloin, kun siltä tuntuu ja se tuo mukavaa vaihtelua niihin välttämättömiin kauppa-, apteekki-, lekuri- jne. asioimisiini ja se on juuri sellaista huvia, mitä harrastan selvinpäin. Kun mulla ei ole mitään pakottavaa tai edes “pakottavaa” tarvetta lainata jotakin tiettyä opusta ja vielä saada luetuksi sitä, niin mikäs siinä on kirjastossa hengaillessa. Olen kyllä yleensä ihan hiljaa siellä .
Tuo kissojen hoito nyt on sellainen asia, jota en edes tavallaan koe rutiinina. Tai onhan se rutiinia, sillä mäkin pyrin siinä säännöllisyyteen, vaikken nyt sentään kellosta vahtaa, että mun on oltava kotona tasan silloin ja silloin jokaikinen päivä ruokkimassa kissat. Se kissojen hoito lähtee siis ihan luonnostaan ja on toki mukavaa hommaa. No, se juuri taitaa olla sellainen rutiini, joka ei ole mennyt suorittamisen puolelle ja jota en juurikaan kelaile, siis sillä tavoin: mun pitäisi ja miten mä nyt tämän teen 
.
Äääh…! Mun piti selittää tähän vielä jotakin, mutta nyt ei väsynyt pääni oikein toimi .
Minua askarruttaa, että voiko lyhyellä burana-kuurilla saada mahansa rikki…? Selkä oli pahana ja halusin rentouttaa sitä ja jostain olen kuullut, että tällaisissa kivuissa olisi hyvä syödä tulehduskipulääke kuurina. Tiesin, ettei niitä saisi tyhjään mahaan ottaa, mut pari kertaa otin silti. Otin niitä kolme päivää, 400mg burana-capseja kolme kappaletta päivässä. Eilen aamulla viimeisen, heti rupes koskemaan ja sitä jatkui koko päivän, oli tosi tuskainen olo, rennie auttoi hieman. Tänäkin aamuna kipristeli, syömisen jälkeen enemmän, mut sit se onneks meni ohi, taitaa siis olla paranemaan päin. En ole aiemmin tuollaista kuuria ottanut, en arvannut että se tän tekis…tais jäädä myös viimeiseksi kerraksi, kun moista kokeilen.
^On se ihan mahdollista, mä söin 800:sta Buranaa viime keväänä jonkun viikon pari-kolme kappaletta päivässä leikkauksen jäljiltä ja vatsa oli koko ajan ihan turvoksissa. Meni kyllä parissa päivässä ohi kun lopetin niiden syönnin. Ibuprofeeni ei vissiin ole järin vatsaystävällistä kamaa…
Mullakin tosiaan turvottaa, vatsa tuntui eilen ihan ilmapallolta… 
Ja koski myös ihan kiitettävästi, inhottavasti lähti koko ajan semmoisia kivunväristyksiä koko kroppaan. Oon ite käyttänyt aiemmin buranaa niin harvoin, etten arvannut, että se enemmässä käytössä tekisi noin. Tänään en ole ottanut yhtään, koskee edelleen silloin tällöin, mut ei onneks sinnepäinkään paljon ku eilen. Odottelen siis huomista, parempaa toivoen… Oon tosi herkkä lääkkeille, joten eipä kai tämäkään mikään ihme ole. Tulipahan sit tuokin kokeiltua.