Antabuksen aloittaminen

Me Lopettajat
1

Aina se on yhtä vaikeeta. Edelliskerralla olin vissiin vajaan viikon juomatta ja ratkesin, tottakai petailin paikkaa lopettamalla Antabukset heti parin päivän jälkeen.

Minulle tähän mennessä tehokkain keino pysyä selvinpäin on Antabus. Samalla kun käytän sitä, käyn normaalisti päihdehoitajalla, mutta tälläkertaa myös psykoterapiassa. Toissa kesänä käytin Antabusta n. kuukauden, jonka jälkeen tuntui että eipä sitä viinaa tee edes mieli enää, niin kyllä kai tässä pärjää. No, niin pärjäsinkin kaksi kuukautta (yhteensä siis kolme), jonka jälkeen alkoivat elämässä pienet vastoinkäymiset ja kyllähän sen tietää, miten hyvän tekosyyn siitä sai alkaa ryyppäämään. Sen jälkeen pisin pätkä selvinpäin taitaa olla kaksi viikkoa.

Mutta nyt sitten viikonloppuna alkoi tuntua että mitta tuli täyteen. En saanut enää lauantaina juotua viimeisiä oluita kun tuntui että pursuaa korvista ulos. Sunnuntainakaan en montaa saanut juotua. Ei vaan maistu enää. Siitä ei pääse humalaankaan enää. Yhtä tyhjän kanssa.

No, onneksi minulla oli aika varattu päihdehoitajalle eilen ja pääsin purkamaan tuntojani, koska yksin morkkistellessa kotona tottakai pää olisi levinnyt. Hän ohjelmoi minulle maksakokeet, joissa kävin heti samana päivänä. Tulokset tuli tänään ja sain aloittaa Antabuksen. Ennen tätä kävin vielä terapiassa yrittämässä saada selkoa hajanaisiin ajatuksiini.

Mutta tässäpä se ongelma (paradoksi) sitten vastaan tuleekin. Kuten aiemmin sanoin, en pääse mistään määrästä olutta enää humalaan ja väkevämpää en juo. Siitä huolimatta, riippuvuus kuiskii jatkuvasti korvaan että “Hae nyt muutama. Neljä vaikka. Tai kuus. Kunhan vähäsen ees.”
Kun sitten pitäisi järjen mukaan mennä niin, että ei perkele saa ottaa yhtään kun kerta näin riippuvainen on, niin sitten kun tullaan tienhaaraan, pudotanko poretabletit veteen vai menenkö sieltä mistä aita on matalin, niin siinä vaiheessa alkaa ahdistaa.

Mieli menee synkäksi, on valittava, haluaako menettää sen rakkaan ystävän, joka niin monesta tilanteesta ja ikävästä tunteesta on “pelastanut”, vai haluaako kärsiä seuraavat viikot vieroitusoireista, jonka jälkeen saa pitkästä aikaa palata todellisesti elävien kirjoihin ja alkaa nauttimaan selvästä päästä ja selkeistä ajatuksista.

Loogisesti valinta on selvä, mutta näistä hommista on logiikka kaukana. Tänään kuitenkin tein oikean päätöksen ja päätin olla selvinpäin. Otin siis Antabukset. Kaksi tablettia veteen liuotettuna, takaa suurinpiirtein viikon raitista elämää.

2

Joka päivä vaan nappi naamaan, kunnes purkki on tyhjä. Elä kuitenkaan ihan kokonaan lopeta, se on luusereiden hommaa. Tauon jälkeen humala on paljon mukavampi kun ehtii nuppikemiat tasaantua! Mutta nyt, tauko on ansaitusti paikallaan! :wink:

3

.

4
  1. päivä Antabuksilla, 3. päivä selvinpäin. Pientä alakuloa ilmassa, varsinkin kaupungilla käydessä. Jostain syystä Spotifysta alkaa aina soimaan silloin jotain oikein masentavaa musiikkia. :unamused:

No, eipä siinä mitään. Eilinen yö meni valvoessa vaikka otin nukahtamistabletinkin. Kyllähän se raukaisemaan alkoi mutta en vaan jotenkin saanut nukuttua. Ei siihen mitään varsinaista syytä ollut, varmaan ei pitäisi räplätä puhelinta nukkumaan mennessä. Heräilin siinä yhden aikaan päivällä, noin kuutisen tuntia sain nukuttua. Ihme kyllä pääsin ylös ja jonkin mystisen voiman saattelemana, ehkä oman suuren haaveeni, pääsin vääntäytymään tänään jopa salille. Olen siis nuorempana ollut aika kovassakin kunnossa ja näinä aikoina kun tässä aikuis-iällä on tullut pidettyä pausseja ryypiskelystä, niin olen aina urheilemaan intoutunut, mutta edelliskerrasta kun salilla olen käynyt, on vuosia. Kaikki lihakseni ovat surkastuneet lähes olemattomiin ja en ikinä olisi voinut kuvitellakaan että saan niinkin paljon rautaa nousemaan kuin tänään sain. Liekkö sitten vahva sielu tai jotain sinnepäin.

Kuitenkin, paikka missä kävin salilla, on sellainen paikka mihin en enää tämän päivän jälkeen halua astua jalallanikaan. En nyt kerro siitä sen enempää, mutta olen siellä käynyt aikoinaan aika reippaastikin, kun se on semmoinen alkoholisteille tarkoitettu paikka. Nyt kuitenkin, kun sinne aina palaa pidemmän tauon jälkeen, niin tuntuu siltä että siellä nämä ennen niin tutut ja ystävälliset kaverit katsovat kieroon, kun tietävät että olen ollut ryypiskelemässä tässä välissä. Mielestäni se on aika typerä asenne alkoholisteille tarkoitetussa päiväkeskustoiminnassa.

No, hommaan huomenna salikortin sitten muualle ja alan keskittymään omiin ongelmiini. En minä tässä jaksa muiden asenteita miettiä, kun omassakin on ihan tarpeeksi miettimistä.

5

Mun mielestä Antabus voi olla hyvä apukeino raittiuden alkuun saamisessa, kuten oli itsellänikin. Mun kohdalla, ja samoin useimpien muiden joiden tarinoita oon vertaistukiryhmässä kuullut, se vaan ei usein yksin riitä. VARSINKIN jos jatkaa alkoholistisia käytös- ja ajattelumalleja (epärehellisyys, asioiden vääristely, muiden tai olosuhteiden syyttäminen omista ongelmista, katkeroituminen jnejne.) ennen pitkää todennäköisesti löytää itsensä juomasta. Eikä sellainen Antabusta-viinaa-Antabusta-viinaa -ralli todellakaan ole kropalle hyväksi, mikäli tuppaa lipsumaan tuommoiseen kuvioon… On muuten aivan syvältä, jos vertaistuen piirissä katsotaan kieroon retkahtanutta. Siinä ryhmässä jossa itse käyn ei ONNEKSI oo ollut moista asennoitumista, vaan ihan päinvastaista.

6

Niinpä. Motivaattorina, sinä syynä, miksi on juomatta pitäis olla halu lopettaa juominen. Ei siis niin, että on juomatta, koska käyttää Antabusta. Mulla oli toki lopettaessa vielä halua juodakin, mutta halu muuttaa elämän suuntaa oli selkeästi vahvempi. Ja koska olennaisena osana mun elämää, ja enemmän tai vähemmän kaikkeen vaikuttavana, oli tuolloin alkoholi, oli siitä eroon päästävä. Antabus oli mulla kainalosauvana kuukauden päivät, kunnes maksa-arvojen seurannassa kävi ilmi, että alat nousi liikaa ja lääkitys oli lopetettava. Siinä vaiheessa päihdehoitrajallani oli selkeesti pelko persiissä, että alan juomaan. Mutta ei, se motivaattori juomattomuuteen ei muuttunut, vaikka kainalosauva pois lähtikin. Päihdehoitajalla kävin vielä 7-8 kuukauden ajan tuon jälkeen (n. 1krt/kk), kunnes oltiin yhdessä sitä mieltä, että voin jatkaa omilla poluillani - ja toki palata keskustelemaan, jos siltä tuntuu.
Ja kyllä vain, on se tämä elämä pikku hiljaa paremmaksi muuttunut. :slight_smile:

7

Kiitos vastauksista, vaikka en ihan ajatuksella niitä pystynytkään tänään lukemaan. Syy selviää jäljempänä.

Neljäs selvä päivä takana ja kyllä väsyttää. Olen nimittäin tässä koittanut vähän alkaa taas laittaa kroppaa liikkeelle ja parina päivänä lenkkeillyt ja nyt sitten eilen kävin salilla tosiaan ja ei perkele kun on joka paikka kipeänä, kun eihän sitä osaa vanha bodari kevyesti aloittaa. Kaikki revitään miehestä irti heti ensimmäisestä kerrasta lähtien. No, eihän siinä mitään, muttakun ei ole sitten vastapainoksi tullut syötyä riittävästi, niin nyt on pääkin ihan jumissa. Nyt sitten tankkasin oikein muhkean iltapalan ja otan muutaman suklaapalasenkin päälle, niin josko sitä huomiseksi vähän virkistyisi, on nimittäin taas salipäivä huomenna.

Kerran vuosia sitten kun olin sen 6 kuukautta juomatta, aloin silloinkin käymään salilla ja laihduin 3 kuukaudessa lähemmäs 15 kiloa. Ei jäänyt ylimääräistä nahkaa roikkumaan tai mitään, mies vaan komistui päivä päivältä. Harrastin kyllä siihen aikaan paljon muutakin liikuntaa, kun kävin aina pyörällä kaupungissa ja luistelin talvella. Sitä jotenkin kun pääsee tuohon liikkumisen makuun kiinni, niin sitä jaksaa sitten harrastaa melkeinpä milloin vaan ja mitä vaan. Nyt olisi todellakin tavoitteena päästä samanlaiseen kuntoon ja fiilikseen kuin mikä se silloin oli. Pitkä matka sinne toki on, mutta nyt kun se alkaa palautumaan sieltä taas mieleen, niin kyllä se on ihan tavoittelemisen arvoinen juttu.

Nyt menen nukkumaan. Hyvää yötä!

8

No niin, paras vähän avata tännekin kuulumisia. Jos nyt oikein olen käsittänyt tyhmässä päässäni, niin huomenna olen ollut juomatta 7 päivää, eli täysi viikko tulee kasaan. Siitä vielä toinen samanlainen niin aletaan olla jo vakavasti voiton puolella. Tosin on tässä jo nyt olo sellainen että ei pahempaa hätää ole ollut kuin alkuviikosta ehkä pari päivää.

En tiedä olenko aikaisemmin maininnutkaan täällä, mutta sairastan skitsoaffektiivista häiriötä ja siihen kuuluu usein maanisia ajatuksia ja masennusta. Tällä hetkellä minulla ei ole minkäänlaista lääkitystä, joka voisi aiheuttaa maanisia oireita, mutta silti minulla jostain syystä sellaisia ajatuksia on, vähän niinkuin olisi karkaamassa lapasesta tämä touhu. Normaalisti näitä oireita minulla ovat sellaiset, kuin nettisivujen teko, ajatukset youtube-videoiden tekemisestä, rahan holtiton tuhlailu turhuuksiin ja tällainen jonkinlainen ylisuorittaminen vähän kaikessa. Nytkin pyörii mielessä miljoona eri projektia, jotka tekisi mieli aloittaa, mutta jos lähden kaikkia niistä suorittamaan, niin olen viikon päästä niin puhki että en jaksa sängystä nousta. Alkoholi pahentaa näitä oireita. Eli jos olen juonut edellisinä päivinä, niin se seuraava pari viikkoa on aina tätä mielialojen seilausta, kunnes se sitten tasoittuu ja elämä alkaa voittaa. Onhan tämä helvetin raskasta, kun helpoin ratkaisu katkaista tämä ailahtelu heti, on hakea kaljaa kaupasta ja alkaa tinttaamaan.

Tällä kertaa ei mennä kuitenkaan siitä mistä aita on matalin. Olen sitoutunut itselleni noudattamaan tätä säännöllistä lääkitystä ja pakenemaan täältä kodin ahdistuneisuudesta, eli neljän seinän sisältä tuonne ulkomaailmaan. Tällä kertaa minä en aio epäonnistua.

9

.

10

sic.fimea.fi/3_12/antabuksen_kay … rion_vaara

Multa on Antabus kielletty, koska maksa-arvot nousivat pilviin. Jos on Antabukselle yliherkkä, sillä oikeasti lähtee henki. Harmi ettei mikään muu (Selincro, AA, päihdehoitajalle juttelu, psykiatriselle sairaahhoitajalle juttelu) ole tehonnut. Ajatuksen tasolla minulle on ollut jo toista vuotta selvää, etten halua juoda ollenkaan. Juon siis itseni humalaan 2-3 viikon välein yksin kotona. Suunnitelmissa on mennä A-klinikalle pyytämään akamprosaattia, johon tarvitaan erityislupa. Hoidan itseäni muutenkin lääkkeillä joka päivä, kun on pari eri sairautta ja olen lääkkeiden otossa tunnollinen.

11

Näinhän se tahtoo vähän olla. Saa olla aika huonoa seuraa että menisi ahdistus viinantuskien tasolle.

Kyllä minä tiedän senkin riskin olevan, niinkuin kyllä varmana kaikki lääkärit jotka tuota lääkettä kellekin määräävät. Hyvä kuitenkin että sinulla huomattiin tuo ajoissa ettei mennyt maksa sen takia.
Minulle ei ole aiheuttanut pitkässäkään käytössä minkäänlaisia ongelmia. Edellisen kerran käytin niitä 6 kuukautta ja siinä vaiheessa kävin verikokeissa, jolloin sanottiin että seuraavat verikokeet olisi pitänyt ottaa vasta siitä puolen vuoden päästä. Onnekas olen kyllä siinä mielessä, koska kun olen kovasti koittanut taistella omalla tahdonvoimallani pahimpina aikoina, niin onhan se ihan hirveää rävellystä, kun ainoa asia mitä mielessä pyörii on viina viina viina.

Eiköhän sinullekin vielä löydy joku ratkaiseva konsti.

12

En nyt kyllä ihan pysy kärryillä mitenkä tuo laskutoimitus pitäisi suorittaa, kun olen viikko sitten maanantaina ollut ensimmäisen päiväni selvinpäin, mutta kun tämä laskuri täällä tottakai näyttää että olen nyt sunnuntaina ollut 7 päivää juomatta. Eli minä en kyllä ymmärrä että miksi olen ollut viikon juomatta vaikka en todellisuudessa olekaan. Enkös minä ole vasta huomenna ollut? En tajua, liian vaikeita juttuja. :smiley:

No, joka tapauksessa. Ensimmäisen viikon yhteenveto. Alkuviikosta en muista oikein mitään, paitsi ehkä ne ahdistuksen tunteet ja ylimääräisten pelkotilojen tunteen. Ne kuitenkin ovat kadonneet sitten keskiviikon ja tämän päivän välillä, johon veikkaan syyksi sitä raskasta liikuntaa jota aloin silloin keskiviikkona harrastaa. Nyt kun olen lepäillyt tämän pari päivää tässä viikonloppuna, niin huomaan kyllä heti että alkaa se ahdistus hiipimään takaisin mieleen sieltä jostakin.

Pääpiirteittäin aika simppeli viikko. Meni vähän suorittaessa, mutta onnistuin suorituksessani ja nyt on tätä “pahinta” aikaa enää kärsittävänä toinen samanmoinen, että päänupissa kemiat taas alkaa toimimaan niinkuin kuuluu. Huomenna kuitenkin aion vääntäytyä taas salille ja tänään lenkille. Muuten ei tule tästä yhtään mitään.

13

Huhhuh, eilinen ja tämä päivä ovat olleet kyllä niin älytöntä jumittamista ja sekavuutta täynnä että vaikea kuvitellakaan miten tästä selviää. Siis mitään himoja ei viinaan ole, varsinkaan kun tämä pelottaa lähinnä sillä tasolla että onko tässä jo juonut aivonsa pilalle. Saatan havahtua siihen, että tuijotan seinää suu auki täysin elottomana, kunnes “herään” takaisin tähän maailmaan. Sen lisäksi ajatukset ovat aivan sekaisin ja kiertävät ihmeellistä kehää ja menevät limittäin ja päällekäin ja solmuun miten päin vaan ja mistään ei saa mitään tolkkua. Sekoamisen tunne on vahva.
Koitan lohduttaa itseäni sillä tiedolla, että tämä on väliaikaista ja menee pian ohi. Koitan muistaa syödä ja ulkoilla vielä kuitenkin, mutta se tuntuu tällä hetkellä aika haastavalta. On vain pakko yrittää, ei tästä muuten elossa selviä.

14

Eilinen päivä oli käänteentekevä minun elämäni historiassa. En ikinä olisi uskonut että minun sisälläni on tällaista voimaa ja ymmärrystä, kun oikeasti onkaan. Tuntuu kuin olisin uusi ihminen, vasta syntynyt tähän maailmaan. Kerron tarinani jäljempänä.

Olen siis käynyt terapiassa nyt vajaan vuoden verran ja lähinnä tähän asti se on ollut sellaista tunnustelua ja ylimääräistä höpöttelyä, tai ainakin niin minä luulin. Huomaan aina välillä, kun terapeutti kirjoittelee muistiinpanojaan, mutta en yhtään osaa arvella mistä ne koostuvat tai mitä hän sinne oikein raapustaa.

No, teimme yhden kerran tuossa vajaa puoli vuotta sitten sellaisen kartan, jossa minun tuli muistella elämääni taaksepäin, että mitenkä muistan, minkälaisia luonteenpiirteitä tai tapoja vanhemmillani, siskoillani ja isovanhemmillani oli. Sinne saatiinkin ihan hyvä lista kaikenlaista, molemmilta puolilta sukua. Olen siis alkoholistiperheen nuorimmainen ja perheessämme oli paljon väkivaltaa silloin kun isäni oli humalassa.
En tässä vaiheessa ajatellut tämän kartan olevan mitenkään erityisen tärkeä. Ajattelin vaan, että sillä vaan koitetaan palautella mieleen asioita, mutta en huomannut siinä mitään sen erikoisempaa, tiesinhän minä ne asiat jo ennestään.

No, eilen sitten, noin puoli vuotta tämän kartanteon jälkeen, rupesimme puhumaan siitä, miten minulla aina mielialat vaihtelevat rajusti, maanisesta taas masentuneisuuteen. Terapeutti kysyi että mistä luulen tämän johtuvan, kun hän ainakin muistaa parikin kertaa ja tietää siihen syyn. Sanoin vähän vittuuntuneena että joo joo kyllä minä tiedän että se on se viina. No ei siinä mitään, tuli sitten puheeksi että miksi minä juon. Että jos se aiheuttaa näin rajuja oireita jälkeenpäin joka kerta, niin miksi ihmeessä teen sitä kerta toisensa jälkeen aina uudestaan?
Mietin hetken ja sanoin, että minulla on vähän semmoinen ongelma, että olen niin pirun herkkä tunteiltani. Että kun elämäni on ollut sellaista kun on, niin en oikein osaa suunnistaa tässä tunteiden sokkelossa ja kun tunteeni ovat vielä hemmetin vahvat, niin on helppo lähteä turruttamaan niitä viinalla. Suorastaan miellyttävää lähteä turruttamaan niitä.

Tässä kohtaan oli hiljaista. Terapeutti sitten kysyi, että minkä takia sinä luulet että olet niin tunneherkkä kaveri. Vastasin että en tiedä. Ei minulla ole mitään hajua miksi olen niin herkkä. Olen vain aina kuvitellut että olen tosi herkkä ja sille ei ole mitään varsinaista syytä.
Hän kaivoi kansiostaan tämän meidän puoli vuotta sitten tekemämme kartan esiin ja lätkäisi sen seinälle kiinni. “Tutkailepas tätä karttaa hetken aikaa ja kerro minulle sitten, minkä takia sinä luulet että olet niin tunneherkkä.”

Kävin lukemaan sitä ja lähes joka ikinen kohta siellä kertoi jonkinlaisista vahvoista ja syvistä tunteista. Ymmärtäessäni sen, mitä tässä haettiin, alkoi mieleni yhdistelemään pisteitä ja koko pääni täyttyi ensin kysymyksillä sitten vastauksilla ja tunsin että nyt kaikki murtuu ympäriltäni ja AAAAAAARRRRGGGHHHHH… jonka jälkeen tuli hiljaista…

Koko siihen asti tuntemani maailma oli murskattu. Kivinen raskas suojakuoreni, jota olin kantanut mukanani jo lapsesta lähtien, oli rikottu ja olin täysin alasti, kuin pikkuinen vauva, yhtä haavoittuva ja herkkä. Olin vihdoinkin ymmärtänyt sen, mitä olin sanonut ja ajatellut lapsesta asti “noidan kiroukseksi suvullemme”. Ajattelin kirouksen olevan jonkinlainen epäonnea tuova, joten meidän sukumme tulisi aina olemaan köyhä ja raihnainen.
Nyt, kaiken muun kauniin lisäksi, näen, että ainoa kirous meidän suvussamme ja minussa itsessäni on itse aiheutettua. Noitaa ei enää olekaan. On vain me, ja minä. Minä olen vastaus kaikkeen.

Se miten minä tunnen ja näen maailman, on perusrakenteeltaan pohjautunut siihen, miten vanhempani ovat nähneet maailman, ja he taas ovat perineet näkemyksensä omilta vanhemmiltaan, jne jne. Vastaus kaikkien omien ongelmieni hoitoon, olenkin minä itse. Minun ei enää tarvitse syyttää perhettäni tai sukuani siitä, että ovat minulle tämmöisen taakan langettaneet, vaan minä voin mennä vahvana sitä vastaan, ettei minun tarvitse pelätä tunteitani ja hukuttaa niitä viinalla. Vastaus kaikkiin ongelmiini maailmassa, olen siis minä.

Maailmani tosiaan mullistui eilen. En ymmärtänyt mitään elämästä ennen tätä, enkä oikein ymmärrä vieläkään. Mutta sen ymmärrän, että tästä alkaa minun todellinen matkani elämän tiellä.

Tämä oli vähän sellainen herääminen, kun sanotaan että “ei näe metsää puilta”. Nyt näen.

15

Hui-kee-ta!!!

16

No niin, selvennetäänpäs taas tilannetta pienellä katsauksella.

Edelliset muutama päivä on kyllä olleet niin myllerrystä että en oikein saa näistä muistoista mistään kiinni. Myllerrys jatkuu vielä varmaan jonkin aikaa, kun kerta näin mullistavasta asiasta on kyse. Tälläkin hetkellä päätä oikein särkee. Mutta siis tämähän on semmoista korjaavaa kipua, vähän niinkuin lihaskipu sen jälkeen kun on käynyt salilla. On tyhjä ja hiljainen olo, sillain hyvällä tavalla. Elämän on vallannut valo ja ilo. Tältä varmaan tuntuu se, kun joku ihminen kokee että Jumala tai mikälie mörkö häntä koskettaa ja tulee elämään se valo. Tämä tunne kun on niin vahva ja voimakas, että tekisi mennä kirkolle kuuluttamaan että nyt on tapahtunut ihme! Niinhän noita näkee täällä uskovaisia ihan katukuvassakin kertomassa kokemuksestaan. Ei se vaan ikävä kyllä niin toimi, eihän kukaan voi samanlaista kokemusta saada kuin sinä, niillä keinoilla miten sinä sen sait.

Olenkin miettinyt tässä, että koska olen kovin empaattinen ihminen, niin minusta on jotenkin väärin että minä saan tällaisen “lahjan”. Monikaan täällä ei varmasti edes ymmärrä mistä höpötän, mutta koin terapiassa (joka on muuten aika nerokasta toimintaa) tällaisen “läpimurron” itseni kanssa, tottakai terapeutin avulla. Näen nyt maailman ihan uusin silmin ja siksi olenkin surullinen siitä että miksei tätä voi tartuttaa muihinkin. :smiley: Tyhmää ajatella näin, mutta kun Suomessa on niin paljon ihmisiä jotka voivat huonosti.

No, joka tapauksessa, tätäkään muutosta minussa ei olisi tapahtunut, jollen olisi ollut selvinpäin jonkinaikaa. Selvinpäin oleminen on kuitenkin se yksi käänteentekevä muutos, joka jo se pelkästään tuo niin paljon hyvää elämään että se saattaa monille riittää. En minä siis halua antaa itsestäni mitään kuvaa että olisin ketään parempi ihminen, idea tässä on se, että opin näkemään maailman erilailla kuin se minulle oli opetettu. Karkasin ajatusteni oravanpyörästä ja rikoin sen ja tuhosin sen ja heitin tuhkat mereen. Kaikki tekosyyt käyttää päihteitä karisivat sen mukana. Se on tosi ihana ja vapauttava tunne.

17

.

18

Tiiätkö, vaikka oon aikasemmin saanut tämmösiä “ahaa”-elämyksiä selvinpäin ollessa, niin nyt tämä tuntuu kääntyneen niin, että sitä on tosiaankin “hurahtanut” sillain, että ei tämä enää oikein voi kääntyä enää väärinpäin tämä ajattelu. Siis sillain että on kokenut semmosen jonkinlaisen ihka aidon “heräämisen”. Olen tosiaan nimittäin alkoholistiperheen nuorimmainen ja kokenut elämässäni niin paljon kaikkea paskaa, ihan alusta alkaen, mutta nyt tämän hurahtamisen jälkeen sillain jännästi “näen” menneisyyteen ja kaikkeen siihen paskaan johtaneet tapahtumat. Ei se oikeuta esim. isääni hakkaamaan äitiä tai heitä hakkaamaan minua, mutta en kyllä voi syyttääkkään heitä, sillä heille on jaettu ihan samat kortit kuin minulle ja sitten he vielä sekoittivat oman ja toistensa pään sekoilemalla viinan kanssa. Pohjimmiltaan kuitenkin molemmat ovat todella tunnerikkaita ihmisiä ja kaikki se, miten minä voin sen käsittää, eskaloituu minuun. Vain minä ja sisarukseni voivat tuntea, kuinka vahvasti vanhempani ovat koko elämänsä tunteneet. Mehän kuitenkin olemme osa heitä.

Todella paradoksaalista ja syvällistä ajattelua, mutta kun sen oikein oivaltaa, niin se johtaa pitkälle ja sitten se vaan saa elämän kulissit romahtamaan. En voi syyttää enää mitään tai ketään omasta alkoholinkäytöstäni, joten ainoa vastaus kaikkiin ongelmiini olen minä itse, joka on totta. Minä olenkin totta. :smiley:
Hemmetti kun tämä on niin sellainen vahva ajatus ja tunne, että ensinnäkin sitä on vaikea selittää ja toisekseen, se oikeasti tuntuu siltä, kuin olisi koko ikänsä vaeltanut kuolleiden maassa, nähden ihmisten sieluihin ja tuntenut heidän piinansa, mutta sitten yhtäkkiä valo tulee elämään ja heräät todelliseen maailmaan ja näet vain ihmisten ulkokuoren ja maailman kauneuden. Yksinkertaisimmillaan tämä tuntuu siltä, kuin olisit koko ikäsi ollut kuun pimeällä puolella ja sitten hetkessä pimeä taittuukin valoksi, kun pääset rajan yli valoisalle puolelle. :smiley:

Kuulostaa varmasti melkein psykoottiselta, mutta uskokaa tai älkää, vaikka minusta itsestänikin tuntui aluksi siltä että olin todennäköisesti seonnut, niin kun kerroin terapeutille tästä tunteesta ja siitä, että meinasin jo soittaa mielenterveystoimistoon asiasta, niin hän sanoi että “Älä helvetissä soita, ei ne siellä ymmärrä tämmöistä. Tämä ei ole psykoottista tai mitenkään outoa, vaan tämä on ihan luonnollista ja sitä mitä sinun olisi pitänyt päästä elämään jo lapsesta saakka. Tämä on terapian tarkoituskin”.

No, ainakin tässä vaiheessa tämä on vielä niin uutta ja ihmeellistä, että ei tätä oikein osaa muutakuin hehkuttaa. Tosiaan, kaikki tekosyyt alkoholinkäytölle tai tupakoimiselle tai millekään muullekaan itsensä vahingoittamiselle on kadonneet. Eihän tosin mitään ole kirkossa kuulutettu, mutta vahva on tunne.
Nyt koitan vähän rauhoitella päänuppia ja keskittyä nauttimaan tästä. Hauskaa aamua kaikille! :mrgreen:

19

No niin. On aika taas ilmaista tunteitaan, nyt kun niitä ihan oikeasti on ja puhtaita ja kauniita ovatkin. :mrgreen:
Olen tässä kärsinyt unettomuudesta. Olen valvonut ja nukkunut miten sattuu, mutta valvomisen kanssa on se ongelma, etten saa pysähdyttyä ollenkaan. Käytös ja ajattelu on selvästi maanista, ja kyllähän sen tuntee jo olossaankin. On niin perrrrkeleen hyvä fiilis että eihän tätä halua nukkumalla pilata. :smiley:
No, tämä ei ole minulle mitenkään uutta, kyllä näitä on ennenkin kärsitty ja päälle vielä masikset. Sekös se vasta rankkaa onkin kun mikään ei kiinnosta ja kaikki vituttaa. Siinä hetkessä on itselleen ihan sama tappaako itsensä. Kyllä minä ihan aidosti ymmärrän niitä ihmisiä jotka jojottaa itsensä masiksessa. En ihmettele yhtään.

No, onneksi ei tarvi juuri nyt semmoisia miettiä. Mieli on hyvä ja tasainen ja vieläpä selvä ja iloinen. Nyt koitan pyöriä hetken sängyssä. Tiedä vaikka saisikin nukuttua.

20

.