Kiitos. Pitääpä tehdä tuo kurssi.
Kun pitää vauhdin hiljaisena niin janottaa vähemmän. Selvästi. Olen ottanut rauhallisesti, nyt kun hetken aikaa ainakin taloudellisesti pystyn. Ja keskittynyt pysymään selvinpäin.
Aika vähän kuluu rahaa kun ei ramppaa kaupassa keräämässä sikspäkkiä ostoskoriin. Toki sen tiesin, mutta todetaanpa nyt kerran vielä. Lompakon satanen on edelleen koskematta. En ole keksinyt mitään ostettavaa. Normisti se olisi jo runsaassa viikossa hujahtanut kun sikspäkin lisäksihän kaupasta pitää asetella hihnalle hämäysostoksia siiderin eteen ja taakse. Kenen hämäämiseksi niin en ole varma.
2 tykkäystä
Taloudellinen balanssi asettuu yllättävän nopeasti dokailun loputtua. Mutta myös minulle sen oivaltaminen on ollut keskeistä, että tärkeintä on pysyä rauhallisena. Oli se tunne mikä hyvänsä, minulla useammin positiivinen kuin negatiivinen, se on omiaan ajamaan ”rauhaan pakottamisen” tielle. Sitä virkaa minulla hoiti alkoholi hyvinkin vahvasti vuosi sitten, oikeastaan jo vuosien ajan. En juonut kiukkuuni ja vain harvoin melankoliaani, kaikkein useimmin ”holtittomaan” oloon. Tajusin Plinkin verkkokurssilla tässä olleen paljolti kyse ylivireystiloista, siis ihan hermostollisesta tilasta. Juuri yleisen mielialan ja vireyden takia pidän nyt suorastaan vakavana asiana siten, miten hyvin nukun ja kuinka säännöllisenä pidän elämänrytmini. Sen osana palautuminen, lepo, riittävä liikunta ja mieluummin terveellinen kuin epäterveellinen syöminen ovat tosi tärkeitä. En ole paljoakaan joutunut painimaan juomisajatusten kanssa, kun olen fokusoitunut näihin: ei vain aktiiviseen alkoholista pidättäytymiseen vaan proaktiiviseen toimintaan/käyttäytymiseen paremman olon puolesta. Stressiä on tärkeätä hoitaa, koska juomisen jäljiltä olin aika kauankin pitkittyneen kuormitustilan vallassa. Se ei ihan viikoissa antanut periksi mutta viime kesänä aloittamani suuntaus on talven tullen alkanut todellakin tuntua oloissa - toki ne ensimmäiset ja isotkin muutokset olossa tulivat ilmi jo varsin pian.
Moi, Pähkämö.
Tästä sitä lepoa aivoille löytyy.
Missä olet vaeltanut?
Kuulostaa hyvältä ja sitä täälläkin harjoitellaan. Tsemppiä sinulle oman urakkasi kanssa Naurismäki. Nämä kuulostavat niin arkipäiväisiltä ja pieniltä asioilta, mutta ovat niin merkityksellisiä ja valtavan tärkeitä osasia koko paletissa. Erityisesti jos tunnistaa juovansa ylivireystilan taltuttamiseen. Ja on tärkeää pitää tämä mielessä koko päivän. Tunnustella oloaan vaikka sitten metodisesti pysähtymällä kesken päivää, jos ei meinaa muuten huomata, että alkaa lähteä lapasesta. Eikä pelkästään niin, että kun on jo kierrokset satasessa niin tietää miten tuoda niitä alas ilman alkoholia (toki tämäkin on tärkeä työkalu vireystilan hallintakorissa).
Täällä olisi kahdeksas päivä meneillään selvinpäin. Viimeksi pääsin syyskuussa kahdeksaan päivään. Sen edemmäs en ole päässyt vuosiin.
4 tykkäystä
Itärajan tuntuma ja pohjoinen tulleet tutuksi pidemmiltä matkoilta. Pienemmillä yöretkillä olen kolunnut kaikki Suomen kansallispuistot, osan enemmän kuin kerran. On kyllä aivan valtavan toimivaa aivolepoa keskittyä omiin askeliin, tiirailla lintuja, etsi karhunjälkiä maastosta ja nukkua teltassa metsän äänien keskellä. Itärajalla varsinkin olen saattanut köpötellä päiviä näkemättä muita ihmisiä.
1 tykkäys
Vautsi vau, Pähkämö.
Kävin itse viimekeväänä myös Korvatunturilla.
Mulla on täällä Plinkissä tarina siitäkin reissusta kuvien kera.
Putka Häiriköille viestistä 2947 eteenpäin on Korvatunturi. Tuo 0132 on mun vanha tunnus.
Onko sinulla uutta reissua tiedossa?
Pähkämö, kuten todettua, liikumme ”pienten asioiden valtakunnassa” ja vaikka kahdeksan päivän pykälässä ei ensisilmäykseltä mitään tavatonta huomaisikaan, kyse on jo nyt yhdestä läpimurrosta omalla tielläsi. Kuten sanoit, et ole ollut tässä kohdassa vuosiin ja NYT OLET! Kahleet murtuvat vähin erin mutteivät murtamatta. Suurelta osin juomiskierteen katkaiseminen tuntuu olevan täysin vääristyneiden minäuskomusten kyseenalaistamista ja yksi kieroimmista on itselläni liittynyt tiettyihin sykleihin, joiden vaihtelussa on ”kuulunut” juoda. Joskus tuo sykli on voinut kuukausi, joskus kolme kuukautta, joskus neljä. Minä olen nyt itsekin samanlaisessa kohdassa kuin sinä, murtamassa aktiivisesti valheellisia kuvitelmiani (joku on osuvasti verrannutkin alkoholisoitunutta mielenlaatua ”psykoottiseksi” harhatodellisuudeksi) vähin erin. Mielenkiintoista on, ettei tällaisessa vaiheessa tunnu olo mitenkään mahtipontisen voimakkaalta, vaan jollain raikkaalla tavalla siltä kuin olisin tuntemattomalla, mutta toiveikkaalla maaperällä, ikään kuin ”puhdistumassa”. Huomaan myös sen, ettei yksin aika tee tehtäväänsä - vaikka auttaakin - vaan uudistuva mielenmaisema. Jossain ihmeen juomismielikuvissa sekoilin muutaman päivän ajan tuossa aivan hiljattain mutta elämän ollessa jo ”ihan uuutta” ne tuntuivat vain hölmöiltä päähänpistoilta, kuin jonkin itselleni vieraan ajatuksilta sen sijaan, että olisivat muuttuneet esim. houkuttaviksi tunteiksi. Sitten ne loppuivatkin yhtä nopeasti kuin ilmestyivät jostain.
Ihailen ihmisiä, jotka uskaltaa vaeltaa yksin, joten te, Pähkämö ja Putkis_0132, kuulutte heihin. Itselläni ei rohkeus riittäisi mitenkään, joten tyydyn ihailemaan. 
Tuo kahdeksan päiväähän on nyt sitten hyvinkin merkityksellinen paikka olla - onnittelut siitä, Pähkämö!
3 tykkäystä
Onnittelut kahdeksasta selvästä päivästä täältäkin, mahtavaa! Itselleni oli aikanaan viisi päivää ihan todella merkittävä virstanpylväs. Se hieno tunne muistuu mieleen edelleen. Nyt vain kohti kymmentä ja viittätoista. 
2 tykkäystä
Putkis, en ole varma löysinkö oikean kohdan, mutta seurailin näin jälkikäteen hurjaa vaellustasi Norjan puolelta Suomeen, oliko 400 km yhteensä. Upeita kuvia ja kaikenlaista seikkailua. Tuli itsellekin olo, että jotain tuommoista olisi itsekin kiva joku päivä tehdä! Itsellä pisimmät matkat ovat olleet runsasta 100 km. Pidemmälle matkalle jo suunnittelu ja varusteiden testaus yms vie aikansa ja vaatii osaamista ja ymmärtämistä. Hieno reissu oli varmasti!
1 tykkäys
Kiitos paljon kaikille kommenteista. Itsekin olen kovasti lukenut muiden kirjoituksia, olen vielä huono kommentoimaan muiden ketjuihin, mutta voisin sitäkin jossain kohtaa harjoitella. Mielenkiintoisia juttuja kyllä kaikilla on. Ja auttavat paljon eteenpäin myös omissa pohdinnoissa.
Tänään kävin useamman tunnin metsäretkellä. Jossain kohtaa lintuja bongatessa sieltä se ajatus taas tuli. Että miten hyvältä maistuisi “lasi” punaviiniä kun pääsee kotiin. Lasipa lasi. Viisaasti sitten kiersin kotimatkalla Alkot kaukaa ja kotiin saapuessa kokkasin itselleni tuhdin lounaan ja söin. Sinne meni viinihalutkin.
Edelleen siis selvinpäin. Yöunet ovat edelleen pätkittäisiä ja väsymys ja alakulo värjää olemista. Mutta pysyn nyt sen kanssa vaan rauhallisena ja luottavaisena, että aika parantaa oloa.
Aloitin muutama päivä sitten täällä tehtyjen suositusten siivittämänä Uusi alku-kurssin. Ihan hyviä pohdintoja se pakottaa harrastamaan.
2 tykkäystä
Kiitos Lintuanna! Ja mitä vaeltamiseen tulee niin en minäkään heti ollut kuin kala vedessä yksinäni metsässä. Aloittelin pikkuhiljaa päiväretkillä yksin, sitten yksi yö, sitten pidensin ja pidensin matkoja. Muistaakseni ensimmäisenä telttayönä yksin metsässä en oikeastaan muuta kuunnellut kuin risahduksia ja rasahduksia, jotka tuntuivat aina kuuluvan ihan juuri teltan vierestä 
Jossain vaiheessa sitten huomasin, että haluan olla aina vaan pidempää itsekseni metsässä.
2 tykkäystä
Moi,
Tuo 400 km vaellus oli kesällä -22.
Kesällä - 23 vaelsin mm. Korvatunturille.
Vuonna 2019 Santiago de Compostelaan. Se oli sitten oikeasti piiiiitkä vaellus, 854km.
Tässä minun tarina.
100 valokuvaa ja kertomusta. Selaa vähän faceani alaspäin niin löytyy numeroituna tarina.
https://m.facebook.com/profile.php/?id=100047547650324
Raitistuin 2017 keväällä.
2018 aloitin vaellukset. Ensimmäinen oli Karhunkierros, 82km.
Sitten homma vei minut…
Vaellukset on hyvää terapiaa… Ihan parasta.
3 tykkäystä
Mahtavia vaelluksia sinulla Putkis. Tunnistin tunnelmia selaillessani linkkiäsi. Näköjään Facebook-linkki toimii, vaikka itse en ole ollut naamakirjassa enää vuosikausiin. Vaellus todella on terapeuttista, kuten sanot. Toisaalta itse koen myös, että varsinaisesta terapiastakin on ollut paljon apua Joskus yksin vaeltamassa on joutunut myös käymään painia omien ajatustensa kanssa. Minä ainakin olen takuuvarmasti itseni pahin vihollinen jos sille päälle satun. Terapiasta saaduista työkaluista on noissa kohdissa ollut apua myös metsässä, minulle. Toisaalta vaellus yksin on antanut fyysisen pystyvyyden kokemuksia, joita mikään istutaan ja jutellaan-terapia ei ikinä pystyisi antamaan. Kun selviytyy väsyneenä ja nälkäisenä jostain kiipelistä päivän aikana ja saa illalla nuotiolle tulet ja murkinaa mahaan niin sitä tunnetta kyllä ei monikaan asia voita.
Sunnuntai valkeni hieman paremmin nukutun yön jälkeen. 10 päivää selvinpäin. Helpotuksesta en uskalla hengähtää lainkaan, enemmänkin pidättelen täällä hengitystäni ja odotan lievästi ahdistuneena takapakkia. Tästä tunnistaisin sen, että luottamus omaan kykyyni olla juomatta on lähellä nollaa. Mutta rakennetaan tässä nyt pikkuhiljaa sitä luottamusta takaisin. Rauhallisesti ja odottamatta liikoja, mutta toivoen kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Saahan sitä ihminen toivoa kaikenlaista.
2 tykkäystä
Tiistaiaamu ja 12 päivää ilman alkoholia tuli täyteen. Seilaan nyt ihan uusilla vesillä ja olen varovaisen, hämmentyneen iloinen ja ylpeäkin (hyvin hyvin varovaisesti) tästä saavutuksesta.
Nukuin viime yönä ensimmäistä kertaa hyvin. Heräsin 10.5 h tunnin unilta, enkä muista kun kerran heränneeni. Yleensä heräilen jatkuvasti ja viimeistään kahdelta aamuyöllä alkaa se piehtarointi, jossa olen jo tunteja kerrallaan hereillä. Pää on hieman kipeä, mutta vain huonosta tyynystä, ei etanolin takia. Olen tästä hyvin nukutusta yöstä ihan kauhean kiitollinen. Niin että vähän meinaa jo aamusta tulla tippaa linssiin. On se lepo niin tärkeä osa hyvää mielialaa.
Olen myös todella iloinen ja kiitollinen, että aloitin kirjoittamaan tänne. Olen nimittäin huomannut, että kun tekee mieli ottaa se “lasi” niin yksi elementti sitä ajatusta on, että en kehtaisi tulla tänne kertomaan, että aloin taas juomaan. Vaikka en tiedä yhtään ketä te olette ja tiedän, että ei kukaan täällä varsinaisesti kiinnostunut juonko vai enkö, niin täällä olo kyllä muodostaa, positiivisessa mielessä, sosiaalisen paineen. Paineen olla ottamatta sitä ensimmäistä.
Eilen illalla, vaikka en ollut ylivireystilassa, tuli jano. Tuli kotona illan pimetessä kamalan pieni, merkityksetön ja yksinäinen olo. Sitäkin oloa lieventämään aivoni keksivät punaviinipullon heijastuksen. Hetken siinä itkua tihruttaen (vähän itsesäälissä) istuskelin sohvalla ja arvoin. Lähdinkin kävelylle sinne illan pimeyteen ja siellä olikin ihan mukavaa tuiskussa. Ja sitten chattailin muutamalle hyvälle ystävälle niitä näitä. Ja totesin, etten ole yksin.
Aika moni asia ei ole varmaa, mutta se on, että juomahalu menee pois yhtä varmasti kun se taas palaa. Mutta sen halun kanssa pystyy työskentelemään, eikä siihen tarvitse reagoida ostamalla pulloa. On muita tapoja reagoida. Nämä ovat nyt ihan itsestäänselvyyksiä, paitsi etteivät ole minulle. Kirjoitan ne tähän ylös ja luen kun halu taas tulee.
Hyvää (tai mitä tahansa) tiistaita kaikille. Hieman edelleen hyvistä unista liikuttuneena menen keittämään aamukahvit.
3 tykkäystä
Niitä keinoja löytyy, siihen haluan uskoa itsekin vaikka itsellä tällä hetkellä onkin kovin keinoton olo.
Hei Viiwa. Olen pahoillani, että olosi on juuri nyt keinoton. Olen seurannut sinun ketjuasi ja lukenut sen alusta saakka. Ensimmäisen kerran kun luin tarinaasi, kiinnitin vain huomiota miten paljon olit löytänyt erilaisia keinoja väistää juomista. Ja miten paljon ja fiksusti olit pohtinut taustojesi, myös traumaattisten muistojen, vaikutusta oloosi. Ja miten olit hakenut apuakin jo useammasta paikasta. Sinun kirjoituksistasi jäi mielikuva todella fiksusta ja osaavasta ihmisestä, ei lainkaan keinottomasta.
Mutta ei tämä helppo tie ole. Jaksamista sinun päivääsi!
1 tykkäys
Kiitos sinulle kauniista sanoista 
Toivon todella että nämä meidän jokaisen “taistelut” vie meidät raittiuteen.
Kyllä me se tehdään. Minulla oli aivan vasta samanlainen vaihe, jossa rankin juomiskierre jo katkesi, mutta taaplasin vielä jonkin aikaa raittiin ja alkoholilla mahdottomia olojani ratkovan elämäntavan välillä. Siitä alkaa olla puolisen vuotta aikaa ja olenpa sen taaplaamisen kynnykselläkin tänä aikana käynyt, mutten enää oikeastaan edes ajattele sitä kysymyksenä pelkästään siitä, kuinka kauan olen ehtinyt olla kännäämättä vaan pikemmin muutoksena, jota olen alkanut tehdä ihan koko elämäni parissa. Janotuksia ei pahemmin ole, kun arvostan todellisia tarpeitani niiden takana ja huomioin ne opetellen elämään tavalla, joka on minulle kaikella tavalla parempi. Sellaista muutosta tekin selvästi jo teette mutta eivätpä nämä vaikeuksia olisikaan, jos ne sormia napsauttamalla selviäisivät. Tämä on melko antavaa löytöretkeilyä itseen ja omaan elämään.