Putosin viinintissuttelun pimeään kuoppaan muutamaksi päiväksi yhden kamalan stressaavan päivän päätteeksi. Nyt taas jonkin hetken sitten ollut ilman. Onko tämä nyt sitten se yritys numero tuhat yksi.
Niin kauan kun jaksaa yrittää, toivoa on. Kai. Olen nyt laatinut itselleni ihan kirjallisen pelastussuunnitelman noiden stressipäivien varalle. Eli miten väistän Alkon aina vaikka tunniksi kerrallaan noissa mielentiloissa. Toimi eilen.
Kyllä sinä vielä onnistut. Niin kauan on toivoa,kun jaksaa yrittää
Tsemppiä, Pähkämö uuteen yritykseen! Minäkään en ole saanut neljää viikkoa pidempää pätkää, kun heinäkuussa retkahdin lähes kahdeksan vuoden jälkeen. Tuo, mitä Viiwa kirjoitti, on ihan hirveän tärkeä pointti!
Minun kohdalla auttoi se kun pääsin AA-ohjelman pariin, ja menen ryhmiin tuntu miltä tuntu, ja puhuttiin siellä mielestäni vaikka puutaheinää niin sinne vaan. tunti pari muutaman kerran viikossa ei paljoa ole mutta kun on aina se tunne että menen ryhmään ja jaksan sinne asti päivä kerrallaan niin on paljon helpompi kestää. Ja ryhmässä voi keskustella vierustoverin kanssa miten hänen päivä on mennyt… siitä se lähtee, ei tarvi yksin yrittää.
Siitä kahden viikon raittiista jaksosta jäi kuin jäikin joku muistijälki orastavasta olosta, jota voisi kai virkeydeksikin kutsua. Ehkä vähän liioittelua. Mikä olisi virkeyden joku ameebamuoto? Joka tapauksessa huomaan, että tuo muistoissa häivähtävä kehollinen kokemus auttaa nyt eteenpäin. On jotain positiivista, johon kiinnittää huomioita.
Uusi alku-kurssilla piti toissa tai jonakin päivänä kirjoittaa asioita joita tavoittelee tai joita haluaa tehdä, tai jotain sinnepäin. Ajattelin alkuun, että pala kakkua ja aloin näpyttelemään. Olen aina ollut haaveilija ja suunnitelmien tekijä. Vaan nytpä en meinannut päästä edes kahdeen ja jo tyssäsi. En meinannut keksiä mitään. Oli ihan todella pysäyttävä paikka. Mieli on kaivautunut johonkin todella syvään maakuoppaan. Tässä kohtaa vaan on hirveän vaikeaa tietää, että onko etanoli muna vai kana. Mutta olipa kumpi vaan niin voin ainakin todeta, ettei se ainakaan mielialaa paranna.
Yritän siis pysyä alkottomana jo ihan senkin takia, että saisi kiinni mikä oma, “oikea” mieliala siellä kaiken sumeuden alla oikein on.
Paskasti menee mutta ei muuta kun uutta yritystä taas kehiin. Välillä pystyn olemaan ilman joitakin päiviä ja sitten ikäänkuin automaatiolla tartun tölkkiin tai lasiin. Olen todella ahdistunut ja väsynyt koko ajan.
Olen miettinyt, että voisin johonkin verkkoryhmään mennä jopa mukaan. Onkohan jollakin sellaisista kokemusta, jotka sattuvat tätä lukemaan.
Olisikohan tänään selvä sunnuntai.
Oletko sinä kokeillut verkkoryhmiä?
Olen itse käynyt tuossa Iso kirja-ryhmässä ja muistaakseni Bolle-ryhmässä. Ihan ok,monelle sopii hyvinkin. Kannattaa kokeilla monia eri ryhmiä,koska ihmiset joita köy on niin erilaisia ja muodostaa siis hyvin erilaisen “tunnelman”.
Tänään onkin paljon ryhmiä,kun on suununtai
Kiitos.
Voimia, Pähkämö, sinulle! Jokainen raitis päivä on iso onnistuminen.
Ptääkö noissa ryhmissä valmistautua heti ensimmäisellä kerralla puhumaan vai miten ne toimivat? Ollaanko niinkuin videokuvalla ja etunimellä?
Huomaan että oma kynnys mennä mukaan on valtava ja tietty alkutieto auttaisi vähän
Koskaan ei tarvitse puhua,jos ei halua. Saat istua ihan hiljaa ja kuunnella,jos niin hlauat
kiitos.
En ole kokeillut verkkoryhmiä. Jotenkin ei kiinnosta kun muutenkin saan olla yksin kotona, ryhmissä näen sentäs ihmisiä ja voin jutella.
Voi Pähkämö. Toivottavasti olet päässyt hieman ylemmäs kuopastasi. Luin tämän koko ketjun ja kaikki kirjoittamasi tuntuu niin tutulta itsestä. Minäkin olen niin monta kertaa aloittanut taas uudestaan että en enää kovin montaa kertaa jaksaisi. Hyvin tunnistan ne vaaranpaikat, mutta aina en välitä niitä seurata vaan olen tarttunut pulloon. Asenne on ollut lähinnä, että mitä välii… Mutta on sillä kuitenkin väliä. Olen niin väsynyt olemaan väsynyt ja se nainen jota en enää edes tunnista. Mietin että tuntisinkohan häntä edes enää… Siitä on pakko ottaa selvää. Lämmin etähalaus Sinulle Pähkämö. Kuin halaisin itseäni 10 vuotta sitten. Me pystytään tähän.
