Aloitus numero tuhat

Olen mennyt jo laskuissa sekaisin monesko kerta tämä on kun yritän lopettaa. Positiivisesti yritän ajatella, että jos yrittää edelleen niin joku toivo vielä on.

Olo on aivan järkyttävä, en jaksa tänään kirjoittaa pidempään tarinaani. Mutta täällä ollaan. Noin 10 v ongelmallista juomista ja kolmisen vuotta todella ongelmallista juomista takana. Alle viisikymppinen, yksin asuva nainen. Töissä käyn, opiskelen taas uudelleen. Jotenkin ihmeenkaupalla olen vielä kummassakin maailmassa kiinni, työ- ja opiskelu. Mutta ihan vain juuri ja juuri. Ilo on kadonnut jo aikaa sitten elämästä. Nautin vielä joistakin asioista silloin tällöin, mutta en enää monestakaan.

Huh olipa synkkä ja masentava aloitus, mutta niin on päänikin. Nyt yritän vain nauttia raittiista päivästä edes jollain pienellä tavalla. Tästä se matka taas alkaa. Minkälaiseksi se tällä kertaa muodostuu niin enpä tiedä.

1 tykkäys

Moi,
Hyvä että jaksat yrittää.
Useat epäonnistuneet raitistumisyritykset tietysti masentaa, mutta muista, Sinun tarvitsee onnistua vain kerran.
:grin:

Tervetuloa palstalle, Pähkämö. Luulen ymmärtäväni tosi hyvin tuon masentavuuden ja synkkyyden, en itse mitään muuta ole hetkeen kokenutkaan. Tänään on joku poikkeus ja toivon näitä hyviä poikkeuksia sinullekin! Ja voimia uuteen yritykseen!

Yritelmiä kyllä, lukuisia ja lukuisia.
Mutta on onnistujiakin🙂

Alkoholi on melko väkevä depresantti. Minä en ole ryypännyt neljään kuukauteen ja vasta 2-3 viikon aikana olen huomannut olotiloissani sellaisten oireiden poissaolon, joita en edes tajunnut depressiivisiksi. Yleinen tila koheni jo ihan parissa viikossa, kun panostin samalla unirytmin säännöllisyyteen ja sekin oli todella iso muutos. Nyt erilaisia häntiä on sitten alkanut selvitä vasta, kun eräät tunteet ovat korvautuneet uusilla. Nyt viimeisimpänä sellainen illalla oleva olo, jossa edessä oleva aamu tuntuu odotettavan arvoiselta. Aina se ei näin mene, mutta alkoholilla on ollut minuun niin kova vaikutus, että kaikki siihen liittyvä stressi on pitänyt yllä alavireistä mielialaa pitkään silloinkin, kun en ole juonut. En juonut päivittäin tai viikottain koko ajan vaan minulla oli pikemmin juovia ja raittiita vaiheita. Niiden välilläkään en tavallaan palautunut psyykkisesti siksikään, että aika epäkypsä ja tasapainoton parisuhteeni oli siinä jatkuvasti emotionaalisena kuormanani. Sekin on varmasti vaikuttanut, että nyt saan olla rauhassa siltäkin ja keskityn enimmäkseen omaan hyvinvointiini.

Kiitos kaikille kommentoineille. Viisaita sanoja ja mukavaa tietysti saada kannustusta. Jäin pohtimaan kommenteista monia asioita. Esimerkiksi juomiseen liittyvää stressiä. Alkoholin kuormituksen keholle ja mielelle tietysti tajuaa ja tiedostaa, mutta pohdin myös kaikkea muuta juomiseen liittyvää kuormitusta. Hirveä stressihän se on, olla jatkuvasti väsynyt ja usein krapulainen, suorittaa elämää ja yrittää olla kuin mikään ei olisi väärin. Ainoat rennot ilon pilkahdukset ensimmäisen tölkin kohdalla kun pääsee kotiin. Kakkostölkki onkin jo pakkopullaa, niistä muista puhumattakaan. Ja seuraavana päivänä kaikki alusta.

Selvinpäin ollaan täällä. Vapaapäivä. Huonosti nukuttu yö takana, pari itkua heti aamusta, pakotettu kävelylenkki pakkasessa. Syönyt olen. Oikein hätkähdin kun aamulla kaivoin pakkasesta marjoja jogurtin sekaan. Ei tule kyllä marjoja tai muutakaan terveelliseen vivahtavaa ikävä kun on “kivaa” ja juo. Yleensä rasva ja suola on silloin se juttu.

I am sober-sovellus puhelimessa ollut näköjään syyskuun alusta. Uskaltauduin katsomaan säästöjen yhteenvetosivua ja pakko se oli vaan todeta, kun siinä se tuijotti, mustaa valkoisella. Syksyn aikana niistä 119 päivästä, jolloin olen appia käyttänyt, 75 päivää meni kännissä jossain kohtaa päivää ja 44 päivää selvinpäin. Näillä mennään. Taisin todeta ääneen että voi vittu, Mutta ei kai tässä nyt sitten voi muuta kun toivoa, että laskurin päivät kääntyy päälaelleen vuoden edetessä.

Kirkkaampia päiviä kohti.

3 tykkäystä

Tosiasioiden toteaminen on usein hyvä käänne! Tosiasioihin lukeutuu sekin fakta, ettei kukaan voi elää kuin päivän kerrallaan ja toimia tilanteessa kerrallaan. Sitähän toivoisi helposti jollain tasolla, että ”olisipa jo vaikka kuukausi raittiutta alla”, mutta se on tässä muutoksessa lopulta vapauttavaa, kun ei enää voi eikä tarvitse ajatella tulevia eikä juuri menneitäkään, kun ei niitä juotuja päiviä tai iltoja saa enää takaisinkaan. Raajat ovat silti tallella ja sydän lyö, se on tämän päivän lähtökohta. Itku on hyvä, se purkaa stressiä. 2-3 viikkoa voi mennä siihen, että unirytmi tasaantuu mutta sitä voi edistää huolehtimalla siitä, että syöminen ja liikunta on riittävää ja säännöllistä. Muista myös levätä paljon ja kannattaa ehkä välttää tosi raskasta liikuntaa, koska se voi vaan kiihdyttää hermostoasi ja siten pahentaa stressiä.

Minä en tajua lainkaan, miten ihmeessä pystyin tekemään viime kevään töitä ihan säännöllisesti ja jopa paljon, kun join usein 3-5 iltana viikossa 4-6 tuoppia ja satunnaiset kovat nännit päälle. Olin kesään mennessä aivan hermoraunio ja baarissa jo pikemmin toppuuttelin humalaa vedellä ja limuilla, kun alkoi jo tympiä se pöhnässä oleminen ja silti oli vaikeata päästä uuteen alkuun. Minulla se oli aika toiminnallista riippuvuutta viime vuosina, ei vain se kalja vaan se kaikki kapakkatunnelma ja sen ”rauha”. En varsinaisesti bilettänyt kuin pari kertaa jotain bändiä kävin katsomassa. Nyt en enää mukavuudenhaluanikaan tahtoisi sellaista vaikka joskus tietysti tuntuu baarin ohi kulkiessa ”haikealta”. Ei se MINUSTA siltä tunnu vaan ehdollistuneesta RIIPPUVUUDESTANI, joka ajoittain muistuttaa olemassaolostaan. Alussahan minäkin vasta olen mutta siksipä tohdinkin luvata, että lopulta ne asiat alkavat parantua yllättävän nopeasti, kun juominen jää ja keho ja mieli alkavat palautua normiasetuksille.

1 tykkäys

En oikein tiedä minäkään miten olen tännekin saakka jaksanut tällä juomisella tätä tahtia. Hyvä muistutus olla itselle lempeä ja muistaa levätä. Tuntuu vaan, ettei lepääminenkään ole oikein lepäämistä nykyään. Teen tai olen tekemättä niin aina yhtä ahdistava ja epämukava olo, koska minä olen siinä. Enkä oikein jaksaisi sitä tyyppiä. Varsin ärsyttävä.

Selvinpäin. Yleensä neljä päivää menee sujuvasti ja sitten ollaan himojen sotatantereella. Sitä odotellessa taas. Katotaan miten käy.

1 tykkäys

Kuulostaa tutulta. Täällä kärvistelen kans itseni kans ja ahdistaa.

1 tykkäys

Tämä oli lohduttavasti sanottu muuten. Kiitos siitä. Minulle se toi jotenkin olon, että turha hötkyillä ja ihan minimikin riittää. Hengittäminen riittää.

3 tykkäystä

Yritän suhtautua näihin syklittäisiin juotatuksiin riippuvuuden automaattisina ja itseään toistavina pakkoajatuksina. Sinulla ”uskomuksena” neljän päivän väli, minulla tällä hetkellä ehkä 3-4 kk syklissä aktivoituvat juotatukset, joille ei tunnu löytyvän mitään järjellistä selitystä. Oli se sykli eri vaiheissa mikä tahansa, todellista tarvetta alkoholille ei ole, se on vain ”synteettinen halu”, etanolille ehdollistuneen mielen keinotekoista temppuilua. Tässä alussa meidän täytyy tavallaan ohjelmoida päätämme uusiksi. Muistan Oscar Wilden todenneen, ettei mikään himo katoa sitä ruokkimalla (saatan muistaa aivan omiani). Nyt ollaan vielä sellaisessa vaiheessa, jossa jokainen känni jätetään aktiivisesti ottamatta tunteista ja pakkoajatuksista riippumatta: emme siis suostu enää riippumaan niissä, alkoholisoituneessa mielenmaisemassa. Aluksi vähän kärvistelyä.

Oletko kokeillut koskaan YouTuben mindfulness-harjoitteita? Minä sain niiden avulla rentouduttua aika hyvin kesällä, kun olin kovassa pinteessä.

Mindfulness-harjoitteet voivat tosiaan olla hyviä rentouttajia. Meditaatio ja läsnäoloharjoitukset ovat minunkin elämässä olleet noin 15 v mukana. Jossain vaiheessa elämää vedin tämänkin hc-vaihteelle ja elelin kuukauden Aasiassa buddhalaisluostarin kupeessa ja yritin löytää elämän ydintä. Totesin vain silloinkin, ettei valaistuminen(kaan) tule suorittamalla. Toisaalta mukaan taskuun siltä matkalta nappasin sen, että istuminen alas ja hengittäminen silloin kun ahdistaa eniten ja luulee, että maailma on käymässä kimppuun, auttaa aina. Itse olen huomannut, että jos töissä ei päivän aikana tuo hengittelemällä kierroksia alas, illalla iskee viininhimo vielä voimakkaammin, suorastaan vastustamattomasti. Toisin sanoen kierrosluvuista ja ahdistuksen asteesta pitää jo ahkerasti päivän aikana pitää huolta, muuten peli on kotimatkalla menetetty. Käytän siis aivan selvästi viinipulloa ahdistuksen ja ylikierrosten omahoitoon. Ei toimi pidemmän päälle, voin kertoa, vuosien kokemuksella.

Selvinpäin. Viime yönä nukuin jo hieman paremmin ja mikä parasta, en herännyt jatkuvasti aivan järkyttäviin painajaisiin. Mieli on sumea ja alakuloinen, muttei sentään ihan epätoivoinen ranteet auki-fiilis, tänään. Tänään on se uskomuksieni ydinpäivä, tuo pelottavista pelottavin NELJÄS päivä ilman ystävääni ja lohduttajaani etanolia. Pidän Naurismäki tuon sinun osuvan kuvauksesi mielessäni ja etenen pikkuaskelin, tunti kerrallaan ehdollistuneen mieleni temppuilevissa maisemissa.

Hyvää tai mitä tahansa sunnuntaita meille itse kullekin. Sunnuntai se on silti ja etenee omaa tahtiinsa.

3 tykkäystä

Hyvä huomio tuo, että kierroksia jo kannattaa lasketella työpäivän aikana. Oivalsin saman Plinkin verkkokurssilla, johon osallistuin syksyllä. Sitä suosittelen! Oli hyvää puhetta myös näistä sietoikkunoista ja ali- ja ylivireystiloista, millä tavoin ne toimittavat virkaansa päihderiippuvuudessa. Minulle ylivireystila oli ehdottomasti riskaabeli tila, mistä kielii sekin, etten juonut viimevuosina oikeastaan koskaan mihinkään negatiiviseen tunteeseen, suruun ja kiukkuun, vaan repsahtelin aina pikemmin ylikierroksille menneessä ilossa, tietynlaisessa euforia. Näissä tilanteissa tyypillistä oli myös eräänlaiseen moodiin meneminen, eli jos vaikka joku työkaveri ehdotti töiden jälkeen kapakkaa ja olin tietyssä ”roolissa”, imeydyin tosi helposti tällaisten ärsykkeiden valtaan. Nyt olen päässyt tuosta ja opettelen vain toimimaan aidoista rooleistani käsin.

Tuon kurssin minäkin kävin. Lämpimät suositukset minultakin. Sitä vetää 2 ammattilaista ja mukana on kokemusasiantuntija. Saa paljon mietittävää ja erilaista materiaalia luettavaksi.
Vaikken saavuttanut raittiutta tuon kurssin aikana,niin sain siitä tosi paljon apua

1 tykkäys

Siellähän me muuten ”tavattiinkin”, Viiwa! Oli kyllä hienoa, että jäit sieltä mukaan kirjoittelemaan. Se on myös askel muiden joukossa.

1 tykkäys

No sielläpä juuri,sinä “mainiostit” tätä keskustelua alustaa, kiitos siitä.
Täytyy vaan tunnustaa,että kun sanoit “plink”,niin olin ihan ulapalla ilman airoja. Piti googlettaa,että mikä on plink😁
Nyt niin kiitollinen siitä,että tänne löysin. Monien käyttäjien ketjuja lukeneena olen saanut paljon ajateltavaa ja sitä kuuluisaa vertaistukea.

3 tykkäystä

Annat myös itse paljon omassa rehellisyydessäsi.

1 tykkäys

Kiitos suosituksista. Onko kyseessä Uusi alku-verkkokurssi vai joku muu?

Huonosti nukuttu, töissä jotenkin jaksettu. En kuitenkaan kurvannut Alkoon työpäivän päätteeksi vaan pienen kävelyn jälkeen kotiin. Olo on ärtyisä ja itkuinen. Näillä mennään tänään. Mutta, selvinpäin.

3 tykkäystä

Juuri se kurssi!

Hyvä, ettet siirtänyt vinetolla väsymyksen purkamista uupumukseksi. Juuri noin toimitaan raittiutta kohti. Kurvaillaan toisin!

Etäpäivä. Opintoja. Käväsin myös metsäretkellä. Retket kyllä, jos saa mielen rauhoittumaan, tuovat vielä nykyäänkin iloa. Pidemmät vaelluksetkin yksin ovat olleet nyt viime vuosina minun juttuni. Kun runsaan viikon jälkeen putkahtaa sivilisaation pariin, oma pää tuntuu paljon kirkkaammalta ja kevyemmältä. Ei sellaiselta sotkuiselta ja mölyävältä kuin useimmiten muuten.

Olen yrittänyt saada kiinni hetkestä, kun kaikki lähti alkoholin kanssa alamäkeen. Jonkinlainen tarina toki päässäni on vuosien saatossa syntynyt, mutta olen silti käynyt läpi muistoja. En tiedä miksi se tuntuu nyt tärkeältä.

Muistin yhden hetken, noin 12 vuotta sitten. Kävin yksin kesämökillä hiljaista, levotonta taistelua ahdistusta vastaan. Muistan vielä senkin mistä se kohtaus alkoi, mutta sillä ei ole niin väliä. Se olisi voinut olla mikä tahansa muukin asia. Sydän hakkasi, hikoilin, valtava, kaiken muun ympäriltään syövä häpeä oli nielaissut minut. Muistan, että menin sängyn alle makaamaan, koska en keksinyt enää minne muualle pakenisin. Kyllä, minä, silloin runsas kolmikymppinen, urheileva, korkeakoulutettu, ulospäin menestyneeltä ja sanavalmiilta vaikuttava nainen ryömin sängyn alle pölypallojen sekaan piiloon omaa ahdistustani. Voisin tässä kohtaa muistelua joko todeta että ääliö mikä ääliö TAI ottaa lempeämmän otteen ja todeta myötätuntoisesti, että yritin kaikin keinoin selviytyä tuolloin sietämättömältä tuntuvasta olosta. Valitsen nykyään mieluummin tuon jälkimmäisen. Miten tämä liittyy alkotarinaani on se, että x ajan jälkeen pakotin itseni sängyn alta pois, menin tuntemattomasta syystä jääkaapille ja kulautin kaksi kaljaa alas nopeasti. Se helpotuksen tunne alkoholin humahtaessa päähän. Helpotus oli aivan valtava. Pystyin ajattelemaan “mitä väliä millään”. Samana iltana ajoin lähimpään kirkonkylään ja hain lisää olutta. Jatkoin juomista. Muuta en muista. Joinko seuraavana päivänä? Luultavasti en. Luultavasti rankaisin itseäni juoksemalla kilometrikaupalla ja jumppaamalla laiturilla. Mutta jotenkin tuo muisto tuntuu nyt tärkeältä. Yritin selviytyä. Tarrauduin epätoivoisena alkoholiin. Sitä teen vieläkin. Nyt vaan olen tullut, vuosien juomisen pahenemisen jälkeen tulokseen, että jos haluan pitää terveyteni (niin fyysisen kuin psyykkisenkin) niin en voi jatkaa. Tämä ei ole minun elämäni. Tämä en ole minä. Eivät ainakaan sellaisina versioina, kun ne haluan nähdä, tuntea ja kokea. Jatketaan siis harjoittelua.

Selvinpäin. Löysin kaapista vuonna 2020 vanhaksi mennyttä vihreää teetä ja päätin kokeilla. Ei se ainakaan yhtä pahaksi minulle ole kun pullo viiniä.

3 tykkäystä