Edellisin ketjun taistelulaulut on laulettu ja aika aloittaa alusta.Nyt tiedän jo paljon enemmän Almana olemisesta -kiitos kaikkien viisaiden ihmisten täällä.
Samalla on myönnettävä todeksi se asia, etten voi toista ihmistä raitistaa, enkä pysty vaikuttamaan juomiseen. Se on aivan sama, hyväksynkö sen vai ilmaisen syvän vihani.Olen koittanut olla vuoroin täysin välinpitämätön kun se juo, välillä raivonnut kuin pyhä pyörremyrsky, mikään ei auta.Pullo vain jaksaa olla kuuntelevinaan retkuni iloja ja murheita -ainahan löytyy “juhlimisen” aihetta tai sitten tummia pilviä.Mitä milloinkin.Aina on syy.
Samat kauniit valheet toistuu jokaisen putken jälkeen. Nyt alan vähentää -koitan ainakin. Jos haluan, voin olla vaikka puoli vuotta ilman.Niinpä niin.
Niinpä niin.
Mä oon löytänyt täältä hyvän palstan, jossa voi purkaa ajatuksiaan, kiitos 
Olen vielä alussa tässä touhussani, mutta samalla toivon, että en enää tule löytämään retkua elämääni, vaan kunnon ihmisen, joka arvostaa, kunnioittaa, ja haluaa minut, eikä viinapulloa.
Toivon sitä kaikille teille almoillekin, että osaatte tehdä oikeat ratkaisut elämässänne, ja pystytte olemaan ilman juoppoa, jos sitä todella haluatte! Tai pystytte suunnittelemaan elämänne sen juopon kanssa, jos niin olette päättäneet.
Mä jatkan nyt siivousta, meen kohta kauppaan, ja lenkille. Sitten on jo ilta, ja huomenna taas töihin. helppoa tämä ei ole vieläkään, mutta mä tiedän, että tän kuuluu mennä näin. 
No niin Milla. Toivottavasti se kamalin taistelu on nyt käyty ja voit alkaa rakentaa uutta raunioihin. Ja tällä uudella mä nimenomaan tarkoitan uutta itseäsi. Se uudenlainen parisuhde tulee, jos on tullakseen. Monet kiristelyt vielä tämän päätöksesi kanssa varmasti teet, mutta pikkuhiljaa voit saada paremman olon.
Mä olen miettinyt, että miksi ihmeessä se muutos on niin kamalan pelottava silloinkin, kun ei ole enää juuri mitään hävittävää. Mutta vaikeaa on toimia toisin, mä ainakin usein tahdon vahingossa luisua niihin vanhoihin toimintamalleihin, joita mun kohdalla oli tajuton raivo, komentelu, järjestely, vaatiminen, vahtiminen ja varmistaminen. Mutta pikkuhiljaa mun “kohtaukset” on menneet nopeammin ja nopeammin ohi. Ei sitä Roomaakan päivässä pykätty.
Mulle käy niin, että kun putki on vasta alkanut, enkä todellisuudessa edes tiedä, onko se putki vai yhden illan otto (muka en tiedä HAH!minä hyväuskoinen hölmö )pidän itteni kasassa ja koitan tehdä omia juttujani. Tottakai mä sanon että onpas taas vittumaista , kun ostit viinaa/kaljaa. Retkis lupaa, että ei ota huomenna enään, vain “tänään”. No, huomenna tulee, ja kas, kaljapullo on korkattu heti aamulla.Siitä korjaussarja vaihtuu rakennussarjaksi.Kysyn “tyhmänä”, että eikö sun pitänyt lopettaa siihen eiliseen? Joo, mutta siinä nyt kävi näin.
Tällä kaavalla mennään kolme-neljä päivää ja sitten POKS -mä saan paskahalvauksen! Annan tulla taas kaiken mitä olen pidätellyt sujuvasti edelliset päivät.Lähden karmit kaulassa käymään “jossain” ja kun tulen takaisin vähän rauhoittuneena, retkis jatkaa juomistaan (miksikäs ei?) ja mä mökötän.Kelaan mielessäni kaikki täältä opitut asiat ja sanon muutaman valitsemattoman.
Tiedän, se on ihan turhaa energianhukkaa. Sitten saan kuulla, että jaa, olet taas lukenut jostain “viisaita”.Mä en oo mikän juoppo, mulla ei ole ongelmaa, mutta sulla on.Saan kuulla haistatteluja ja, että olen vittumainen nalkuttava akka(elmis ei koskaan sanoisi niin pahasti) 
MillaM
Kaikki me olemme vittumaisia nalkuttavia akkoja, jos alkoholisteilta kysytään.
Juu, oon samaa mieltä Mallu.
Munkin retkuni jossain vaiheessa päästi suustaan taas, että kaikki olis hyvin meidän kohdalla, mutta hän ei halua ottaa sitä riskiä, että taas seurusteltaisiin, koska mä kuitenkin muuttuisin taas vittumaiseks nalkuttavaks akaks… Ja alkaisin VAATIMAAN…
Itelle tuli tottakai paha mieli, kun alkoi miettiin, et herranen aika, noinko toinen sen näkee, että vaatii toiselta…
Mutta pisemmälti ajateltuna, totta hitossa pitää vaatia suhteelta, ei liikoja, mutta tietynverran. Ja alkoholistillehan se on just aivan ihan liikaa…
Niinpä hän pitää mut lähellä, mutta kaukana, sanoo, että ikävöi, haluaa nähdä jne…
Mutta ei kuitenkaan haluakaan nähdä, kun on reissuillansa, tai juo vaan kotona, mut anyway- kännissä.
Näkee sit kun siltä tuntuu, mut mä yritän olla kovana! Helppoa ei ole, koska kova ikävä halimaan sellaista pulleaa ihana nallea… 
Sä luulet vaan… 
Niin. Ainakin mä olen salaileva ja petollinen. Niin ja käskyttävä! En oikeastaan nalkuta.
Tämän päivän juttujemme perusteella olen myös kyyläävä. :mrgreen:
No vitsit vitsinä ja pylly pois tyynyltä. Hyvin meillä menee. Mitä nyt vitsailussa totta toinen puoli. Siis se, että mies ehkä toivoisi että olisin enemmän kiinnostunut hänen asioistaan. Ihan pikkuisen saisi kytätä, mutta kun ei viitsi.
Taas koko viikonlopun pieleen meno on mun vikani. Perjantaina retku halusi ottaa ruuan kanssa viiniä ja pari kaljaa (+pullon kirkasta).Lauantaina meillä oli jo aikoja sitten sovittu meno. Päätin jo valmiiksi, etten suostu lähtemään, jos joudun ajamaan.Retku nimittäin muistutti päivittäin, kuinka varmasti hän ajaa lauantaina. Kävi sitten niin, että kas kummaa, retku ei ollutkaan ajokunnossa lauantaina, vaan sopi tietämättäni kaverin kuskiksi.Olin sanonut myös, että en suostu siihen, että joku muu ajaa meidän autoa. Kaveri tuli ja oli aika lähteä sinne sovittuun juttuun.Retku ei löytänyt auton avaimia mistään. (Mä olin ne kuulemma piilottanut). Itse ei vain muistanut, kun edellisiltana oli jotain autosta hakenut ja laittanut sitten ne avaimet yhden vaatteen taskuun.Kaveri, kenet retku oli hommannut kuskiksi, lähti, koska ymmärsi, että jotain “riidan tynkää” oli meille meneillään.Kävi sitten niin, että retku lähti itse ajamaan -kännissä tietenkin. Uhkasin soittaa poliisit perään, mutten soittanut kuitenkaan. Voihan helvetti. Oli se kuitenkin ajanut erään toisen kaverin luo ja saanut sen kuskiksi -onneksi. Se tuli parin tunnin päästä tuhannen tupakissa ja sanoi lähettäneensä kuskinsa taksilla kotiin.
Tämä kaikki oli siis mun syytäni, kun en a) suostunut lähtemään kuskiksi ja sitten vielä se, etten halunnut viedä kaveria kotiin vaan oli pakko maksaa sen taksi.
Tänään se yritti pyytää eilistä riehumistaan anteeksi. Koska se oli jo aamulla aloittanut, sanoin vain että jutellaan siitäkin sitten, kun selviät.Koko päivän se on melkein nukkunut ja mä olen touhunnut omiani. En ole sille paljon edes mitään puhunut. En viitsi, en halua enkä jaksakaan. Olo on niin pöllähtänyt, en oikein tiedä, miten tästä eteenpäin. Sen tiedän ihan varmasti, että en halua tällaisen jatkuvan enää.Tämä alkaa mennä vain pahemmaksi koko ajan.Itkettää… 
MillaM
Sä et (ehkä) ole elänyt mun kanssa. Et tiedä kuinka hyvä mä olen nalkutuksessa.
Milla, mä olen nyt varmaan hyvin raaka, mutta jos sä et halua tämän jatkuvan, sun täytyy muuttaa jotain tekemisiäsi. Alkoholistilla ei tunnu olevan aikomustakaan muuttaa mitään. Eikä hänellä ole siihen tarvettakaan.
Mä olen todella huolissani susta. Lue kirjoituksiasi siltä ajalta, jolloin sä tulit tänne kanavalle. Joo, sun elämäntilanne oli silloinkin vaikea, mutta sä jaksoit kuitenkin tsempata muita ja heittää huumoria. Nyt musta näytää siltä, että sä olet kuin hamsteri (anteeksi loukkaava vertaus) juoksupyörässä, vauhti kiihtyy koko ajan ja sä uuvut ja uuvut enemmän ja enemmän, mutta sä et osaa / uskalla heittäytyä pois kyydistä. Ja mitä kovemmaksi vauhti kiihtyy, sitä vaikeampaa se on. Kukaan muu ei voi sua sieltä kiskoa.
Sun kirjoituksesta huomasin jännän jutun. Mä olen retkun retkuiluaikoina tiennyt, että se ajaa päihtyneenä. Tai muutaman kerran tiesin sen melkein satavarmasti. En soittanut silloin poliisia. Pelkäsin vain. Eniten pelkäsin sitä, että se vahingoittaa jotakin ulkopuolisia, syyttömiä. Mutta silti mulla ei ollut “munaa” soittaa. Oli hyvä huomata, että arvoja on löytynyt. Nyt mä soittaisin varmasti. Mä en sano, että mun tapa toimia olisi oikeampi kun muidenkaan, mutta musta on hyvä huomata, että mun arvot on nykyään mulle tärkeitä.
Toi päihtyneestä kuskista soittaminen. Se on ihan laissa.
Milla, vaikka fiilikset ei ole hyvät, niin sä teit asioita oikein. Jos kerran oli jotain sovittu, niin sä pidit siitä kiinni (sen mitä pystyit). Toisaalta mä ymmärrän tuon retkun ajatusmaailman, että hänhän kuitenkin ns. hoiti tilanteen. Mutta se kuskiksi kutsuttu vaan mahdollistaa juomista ja sinä myös, jos retkun suunnitelmat menee läpi.
Se on sitä, mitä ne parhaimmillaan tekee. Kääntävät yön päiväksi ja lattiat katoksi. Toisaalta olen sitä mieltä, että päämäärä on tärkeämpi kuin keinot. Mutta ymmärtänet varmaan, että tarkoitan sillä jotain muuta kuin sitä, että teidän yhteinen menonne on turvattu… On päämääriä ja periaatteita. Tilanne ei ole siellä mukava ja kaukana parisuhdeonnesta. (Tai ehkä siellä juuri nyt hyvitellään, sitähän en tiedä).
Ei sitä epätoivoa pidä pelätä. Vaikka tuntuisi kuinka toivottomalta, valoa näkyy jostain. Pitää vaan katsoa ylös, mutta ehkä sinne tajuaa katsoa vasta kun on saavuttanut pohjan.
Milla miten nyt pyyhkii ja mitkä fiilikset?
Moikka,
empä ole aikoihin mitään tänne rustannut.Tänä aikana retkulla on ollu kaksi pitkähköä putkea. Kirkasta se ei nyt niin enää kisko vaan kaljaa ja jotain fakin viininlitkua.Monia suunniteltuja juttuja on mennyt piloille kun se vaan juo.mä koitan olla omissa oloissani välillä rähähdän en voi sille mitään vaikka kuinka yritän.välillä itkettää ihan kauheesti.Retkuni on kyllä selvinä päivinä tosi kiltti ja ihana. Viinapäissään saa joskus raivareita mutta koitan niistä vain puhumalla selvitä.Jonkinlainen lamaannus on nyt mulla meneillään. Odotan kai vaan että aika kuluu ja kaikki asiat ratkeaa jotenkin.en vain jaksa nyt tehdä asioille mitään.Tai mitä mä niille osaisinkaan tehdä.Retku ei haluakaan raitistua joten ollaan niin sanotusti pattitilanteessa.Sen mielestä mä olen hysteerinen ja otan kaiken liian vakavasti.Ei se ymmärrä sitä, kuinka paljon sen juominen mua häiritsee.Vaikka kuinka yritän sanoa että meidän koko elämä pyörii vain viinan ympärillä, se ei usko. syyttää vaan mua höperöksi kun luen kaikkia “raittiuskirjoja”. huokaus
Olenko mä kohtuuton, kun haluisin, että se olis joskus edes viikon selvinpäin?Nyt menee jotenki pari kolme päivää joista ensimmäisenä on kauhee krapula + morkkis, yksi päivä jolloin se on sellainen ihana rakastettava Elmis (tiedoksi “uusille” lukijoilleni Elmis= Elämäni Mies) ja kolmas päivä ei ehdi iltaan ennen kuin korkataan jo pulloa.
MillaM
Kyllä mä luulen, että sä alkoholistin mielestä olet kohtuuton pyytäessäsi viikon selvää kautta.
Mä voisin sanoa, että nauti nyt niistä muutamista selvistä päivistä, koska jo tauti kehittyy kuten useimmilla, nekin vähenevät. Yleensä kuivat kaudet lyhenevät ja juomakaudet pitenevät. Jotenkin mä muistelen, että teillä on jo käynyt niin, oliko tuolla sota-ketjun alussa pidempiä Elmis-kausia.
Ehkä tuo sun lamaantuminen kuuluu osana siihen sun omaan pohjakosketuksen hakemiseen. Ehkä sun täytyy mennä vaikeimman kautta, että uskallat jostain hakea apua itsellesi. Musta näytää, että te olette miehesi kanssa samanlaisia “jääriä”. Ongelma on, mutta sitä ei voi tunnustaa ja hakea siihen apua.
Mun tunnetila sun viestejä lukiessa on hyvin surullinen. Mä en osaa olla surullinen sun miehen puolesta, enkä rehellisuuden nimissä edes teidän liiton puolesta. Mä olen surullinen sun puolesta, koska sut mä tietyllä tavalla tunnen ja olen oppinut välittämäänkin siitä, mitä sulle kuuluu. Olen tainnut ennenkin sanoa, mutta kun olen seurannut sun kirjoituksia alusta asti, niin muutos on valtava. Sun koko kirjallinen persoona on muuttunut. Ja kyllä mulla on ikävä sitä millaa, joka tänne joskus putkahti. Joka kuitenkin, riehuvasta alkoholismista huolimatta, jaksoi nauraa, tsempata muita ja nauttia elämästä edes joskus.
Luetko sä meidän muiden ketjuja? Edes se, voisi olla hyvä vertaistuen alku. Etsiä tietä siitä, mitä muille on tapahtunut. Miten muut toimivat joissain tilanteissa.
Kyllä mä luulen, että sä alkoholistin mielestä olet kohtuuton pyytäessäsi viikon selvää kautta.
Mä voisin sanoa, että nauti nyt niistä muutamista selvistä päivistä, koska jo tauti kehittyy kuten useimmilla, nekin vähenevät. Yleensä kuivat kaudet lyhenevät ja juomakaudet pitenevät. Jotenkin mä muistelen, että teillä on jo käynyt niin, oliko tuolla sota-ketjun alussa pidempiä Elmis-kausia.
Ehkä tuo sun lamaantuminen kuuluu osana siihen sun omaan pohjakosketuksen hakemiseen. Ehkä sun täytyy mennä vaikeimman kautta, että uskallat jostain hakea apua itsellesi. Musta näytää, että te olette miehesi kanssa samanlaisia “jääriä”. Ongelma on, mutta sitä ei voi tunnustaa ja hakea siihen apua.
Mun tunnetila sun viestejä lukiessa on hyvin surullinen. Mä en osaa olla surullinen sun miehen puolesta, enkä rehellisuuden nimissä edes teidän liiton puolesta. Mä olen surullinen sun puolesta, koska sut mä tietyllä tavalla tunnen ja olen oppinut välittämäänkin siitä, mitä sulle kuuluu. Olen tainnut ennenkin sanoa, mutta kun olen seurannut sun kirjoituksia alusta asti, niin muutos on valtava. Sun koko kirjallinen persoona on muuttunut. Ja kyllä mulla on ikävä sitä millaa, joka tänne joskus putkahti. Joka kuitenkin, riehuvasta alkoholismista huolimatta, jaksoi nauraa, tsempata muita ja nauttia elämästä edes joskus.
Luetko sä meidän muiden ketjuja? Edes se, voisi olla hyvä vertaistuen alku. Etsiä tietä siitä, mitä muille on tapahtunut. Miten muut toimivat joissain tilanteissa.
Kun luen tekstiäsi Milla niin muistan tunteen joka mulla oli vähän ennen eroani omasta miehestäni.
Tunsin olevani ympikujassa kun tajusin ettei toinen tosiaankaan halua/pysty lopettamaan juomista.
Selvät kauden lyhenivät ja ryyppyputket pitenivät. Lopulta oli saatava myös niiden “selvempien” päivien aikana ainakin pari kolme kaljaa että pystyi kasassa. Ja aina sain kuulla liioittelevani asiaa.
Yhä vieläkin kun välillä puhutaan puhelimessa tai joskus jopa tavataan hän muistaa sanoa että reagoin aivan liian voimakkaasti hänen juomiseensa. Juohan niin moni muukin ja niiden vaimot ja tyttöystävät kestää sen.
Eli edelleenkin vika on tässä omituisessa vaimossa joka ei hyväksy pientä heikkoutta ihmisessä.
Susta tuntuu nyt ettet löydä ulosspääsyä tilanteesta, mutta uskon että tulee se päivä kun huomaat ratkaisun edessäsi. Se voi olla eroaminen, mutta yhtä hyvin joku muu ratkaisu. Muista että tärkeintä on se että teet niinkuin sinusta tuntuu hyvältä ei niin kuin joku muu haluaa sinun toimivan.
Voimia ja halauksia!
Alkoholistin mielestä läheisille ei kuulu lainkaan, onko hänen juomisensa liiallista ja aiheuttaako se jotain ongelmia hänelle itselleen tai muille. Yhtä vähän alkoholistille kuuluu se, mitä lähimmäinen hänen juomisestaan ja sen aiheuttamista ongelmista on mieltä. Läheinen saa olla ahdistunut, pettynyt, vihainen ja hakea apua sitä tarvitessaan, alkoholistilla ei ole siihen mitään sanomista.
Voi kamala, en osaa tätä ajatuksenpoikasta pukea sanoiksi selvemmin. Yritetääs vielä. Alkoholistillahan on eri säännöt itselleen kuin muille. Hänen tekemisensä eivät kuulu muille, mutta muitten tekemiset kuuluvat hänelle mitä suurimmassa määrin. Hänellä on mielestään oikeus yrittää määräillä puolisonsa ajatuksia ja tunteita ja tekemisiä ja sanomisia, mutta puolison pitää luopua samoista oikeuksista suhteessa häneen ja pitää päänsä kiinni.
Jos joku ymmärtää, mitä ajan takaa, hyvä. 
Mä luulen, että juovan alkoholistin on pakkokin olla suunnattoman itsekeskeinen pystyäkseen suojelemaan juomista. Olen myös kuullut, että juova alkoholisti oikeasti luulee, että kaikki muutkin juo koko ajan, ihan samalla tavalla, ja jopa enemmän. Sen mä tiedän, että ei sitä kieltämisen muuria murra mikään puhe, ei yhtään mikään.
Mut Milla, olen Mallun kanssa samoilla linjoilla. Kovin pitkä matka tuntuu olevan sinunkin pohjallesi.
No mä ymmärrän, kun on omakohtaista kokemusta 