Milla.
Mulle tulee olo, että olet kuin kärpänen lasipurkissa. Tilanteesta pääsee ulos, mutta reitti ei ole, minkä haluaisit sen olevan. Mutta kaivon pohjalta näkyy tähdet, kun ei enää ole muuta minne katseensa suuntaa.
Kiitos vastauksistanne, rakkaat ihmiset täällä foorumissa.
Mä olen pohtinut ja miettinyt, miettinyt ja pohtinut mitä ihmettä mun pitäisi tehdä.Retku on tosiaankin sitä mieltä, että mä ihan turhaan mesoan ja kiinnitän huomiota hänen juopotteluunsa.Hän nyt vaan on “tämmönen” eikä voi sille mitään, että on niin heikko, kun aina vaan jatkaa aamun krapulakaljan jälkeen juomistaan.
Se on jo niin monta kertaa valehdellut, vaikka omasta mielestään tietty ei -sillähän oli tarkoitus alkaa kärsiä krapulaansa, eikä ottaa loivennusta.Ei sitten osaa vaan selittää miksi taas kävi niin.
Kyllä mä luen toisten kirjoituksia ja yritän niitten viisauksia soveltaa omaan elämään. Harvoin niitä kommentoin, tuntuu vaan siltä, ettei mulla ole mitään annettavaa tällä hetkellä toisille.
Retkun juominen on nyt alkanut vaikuttaan jo meidän raha-asioihin oikein toden teolla.Mun on välillä jemmattava rahaa, jotta saisi ostettua edes ruokaa. Tää on niin syvältä.Retku ei myönnä, että juo meidän “ylimääräset” rahat (laskut on nyt vielä saatu jotenkin hoidettua kun vaan ne heti maksan). Tyhjät pullot viedään kauppaan jotta saa taas sikspäkin tai pullon jotakin.Luottokortit huutaa hoosiannaa ja pysyvät plussan puolella siten, että maksan niitä heti, kun saan vähänkin rahaa jostain.
Me pärjättäisiin ihan hyvin, jos sitä rahaa ei menisi juomiseen.Retkun mielestä asia ei ole niin että hän juo rahat. Niitä ei lasketa, mitä menee juomiseen! Miten aikuinen ihminen voi olla niin tyhmä? Onko viina jo sumentanut liikaa retkun aivosoluja?
MillaM
Olen vielä ihan vihreä tällä foorumilla ja omassa tilanteessani sellaisesa vaiheessa etten osaa neuvoa ketään muuta kun en osaa neuvoa itseänikään, mutta haluaisin vain sanoa, että näitä ylläolevia tunteita koen itsekin, oikeastaan sanasta sanaan olisin voinut tuon saman kirjoittaa.
En ole aikaisimmin lukenut sun tekstejäsi mutta tästä eteenpäin taidan lukea. Vaikkei se sun oloa helpotakaan, niin siellä samassa veneessä poukkoilen.
Todella on. Raha on yksi mahdollistaja. Onko se vielä sinun rahasi, joka mahdollistaa?
Entä teidän rahajärjestelyt. Mä tiedän, että rakkaus ei ole niin pikkumainen, että laskisi lantteja. Mutta aikuiseen taloudenpitoon kuuluu myös kirjanpito. Rahan pitäisi olla väline, jolla pysytään hengissä (ruuassa, lämpimässä, puhtaana jne) ja jolla toteutetaan unelmia (matkustetaan, hankitaan valkoinen sohva). Sopiva määrä rahaa on, kun tietää suunnilleen että tilipäivän jälkeen voi käydä kaupassa ostamassa täydennystä ruokatarpeisiin laskematta etukäteen loppusummaa. Rahasta saa parisuhteessa myös ison puheenaiheen.
Meillä muuten tyhjät pullot kuuluu mulle 
Etkä sä ole pattitilanteessa. Sä et vaan vieläkään katso sinne, mistä polku oikeasti alkaa. Tiedät mistä puhutaan.
En oikein tiedä voinko olla edes varovaisen toiveikas, mutta asiat on menneet jollain tavalla oikeaan suuntaan, vaikkakin väärälä tavalla. Rakas Retku pääsi loppuviikolla sairaalan letkuista (taas kerran). Nyt tuntien kuolemanpelkoa, sillä sisäelimet antaa jo selviä hätämerkkejä. Omien sanojen mukaan nyt on otettava tosissaan ne lääkärin varoituspuheet, ei enää helvetillisiä haimakipuja.
Hän haluaa olla koskematta alkoon pitkän aikaa nyt tästä eteenpäin , mutta toden sanoakseni mua pelottaa ihan helvetisti. Koska luottamus on mennyt lähes kokonaan, pelkään antavani negatiivisiä viestejä retkulleni. Haluaisin niin luottaa hänen sanoihinsa uudelleen. Mulla on huono omatunto niistä huonoista ajatuksista, mitä väkisinkin pyrkii mieleeni. Koko ajan yritän terottaa itelleni että mennään vain päivä kerrallaan ja katotaan, mitä tulee. Samalla mietin sitäkin, että nyt oikeastaan joudun tutustumaan mieheeni uudestaan, koska koko sen ajan kun olemme tunteneet on viina näytellyt isoa osaa. Sekin pelottaa, miten paljon viinanhimo, mikä väistämättä iskee ennemmin tai myöhemmin, vaikuttaa meidän väleihimme.Kuinka kärttyiseksi mies voi tulla jne. Tunnenko sitä miestä, joka onkin selvinpäin päivästä toiseen? Jääkö ne putkien väliset selvät “Elmis-päivät” nyt pois, kun ei tarvikaan hyvitellä ryyppäämistä?
Justiin nyt tarviin kaiken mahdollisen vertaistuen, mitä täältä voi vain löytyä jotta osaisin oikealla tavalla tukea rakkaintani. Joo mä tiedän että mun pitäisi mennä sinne muiden almojen joukkoon ihan oikeesti, mutten nyt mene.piste.En ole ilmeisesti vieläkään tarpeeksi nöyrä ja rohkea että sen voisin tehdä.Jokainen kai hoitaa ongelmaansa omalla tavallaan ja mulle ei nyt vaan sovi mikään ryhmätyöskentely.Mutta täällä tahdon edelleen roikkua ja kirjoitellakin välillä, kuitenkin saan ihan tosi paljon teiltä, rakkaat almat ja muut ihanat ihmiset 
Kiitos kaikille!
Arvostan tosi paljon sitä rehellisyyttä ja välillä kipeitäkin sanojanne. Tämä on niin helvetian vaikee asian aihe tämä holismi. Erityisesti nostan hattua (kuvainnollisesti, sillä en tosiaankkaan ole mikään hattuihminen) raitistuneille, joilta saan viisaita, omakohtaisesti koettuja ajatuksia. Selailen moniakin ketjuja, mutta yleensä en helposti niihin kommentoi, sillä vieläkin tuntuu siltä, ettei mulla ole paljonkaan annettavaa toisille kun omatkin ajatukset on niin solmussa.
MillaM
Milla kulta. On jotenkin karua lukea sun tekstejä, koska niissä on tosi paljon tuttua. Kun mun elämä narkin hellusta on muuttunut lähemmäksi alkkiksen avoketta. Nuo lupaukset, ne loputtomat lupaukset. Ja anteeksianelut. Välillä on ollut mullakin aihetta pyytää anteeksi, sen verran on hermo mennyt. Ja mä koitan pysyä siinä suhteessa aikuisena, että pyydän anteeksi jos sanon pahasti. Ja joo, mustakin on tullut vittumainen nalkuttava akka ja vaikka mitä. Siis ajoittain, iltaisin. Mutta kun ei ole muuta vaihtoehtoa kuin nalkuttaa. Jos sanoo kerran, että voisitko tehdä tai olla tekemättä (juomista siis en pyri millään lailla kontrolloimaan, edes nalkuttamalla… joskus kyllä tuolla tavalla, että lähdetään vain jos sinä ajat), ja mitään ei tapahdu, niin pakkohan se on uudestaan sanoa. Ja kun sen joutuu sanomaan noin kahdeksan kertaa peräkkäin, niin toiselta menee hermo, että mitä viddyä se akka nalkuttaa. Kun jumalavita tekisi heti mitä käsketään, niin ei tarttis. Siis sarjassamme “kulta, laittaisitko musiikkia hiljemmalle”. Mutta eihän humalainen sitä ymmärrä. Niin kuin ei juuri mitään muutakaan…
Mutta siis palataksemme Milla sinuun, niin en yhtään ihmettele että sua pelottaa. Koska mä en sun saappaissasi oikeasti uskaltaisi laskea yhtään sen varaan, että ukko olisi viikkoa pidempään pelästyneenä tuosta sairaalareissusta. Anteeksi pessimistisyyteni, mutta tuskin tulee tarvetta opetella tuntemaan häntä uudestaan… Ei säikähdys ihmistä pitkään raittiina pidä. Valitettavasti, tässäkin tapauksessa. Mutta koita mennä päivä kerrallaan ja iloita niistä hetkistä mitä saat.
Ja sitten tuosta ryhmästä. Al-anon ei mun mielestäni ole ryhmätyöskentelyä. Vaan ainakin toimiessaan kunnolla se on paikka, jossa läheiset voi käydä pohtimassa ja purkamassa omaa itseään muille saman kokeneille. Ja kasvamassa turvallisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä. Valitettavasti tässä mun nykyisessä kotikaupungissani ainakin tuo toinen ryhmä on juuri sellainen painajaismainen, jossa naiset käyvät haukkumassa juoppoja miehiään, puhuvat toistensa päälle sekalaisessa järjestyksessä ja keskittyvät ihan muuhun kuin oman hyvinvointinsa lisäämiseen. Ei huvita mennä sinne. Tänäänkään. Kaipaan vanhaan kotiryhmään… 
Mä ajattelin joskus, että tulisin onnelliseks ja kaikki olis hyvin, kun vaan se mun Suuri Rakkaus huomais mut. Halusin sitä yli kaiken. Ei huomannut. Sekstailtiin kyllä sen kanssa, mutta ei se mua koskaan huomannut. (Onneksi.) Sitten, muutama vuosi myöhemmin, kun olin päässyt yli tästä Suuri Rakkaus1:sestä ja siirryin Suuri Rakkaus2:seen, ajattelin, että tulisin onnelliseksi, kun sen SRkakkoseen mielisairaus paranisi, ja se lopettaisi itsemurhaamisensa. (En tajunnut, että juoppohan se oli, ja meni imurinletku kainalossa ryypiskelyreissuilleen, itsemurhat oli rekvisiittaa, että ottaisin sen aina rahojen loputtua takaisin.) Halusin sitä yli kaiken. Mutta ei se SR nro 2 koska lopettanut mielisairasteluaan (eli juopotteluaan.) Sitten, kun olin Suuri Rakkaus3:nnen vuoro, silloin uskoin, että tulisin onnelliseksi kun se lopettaisi vain ryyppäämisen (nyt jo tajusin, mikä on alkoholisti.) Halusin tätä yli kaiken. Ja kun Suuri Rakkaus 3 sitten raitistui, se ihme ei mulle riittänyt, vaan vakaumuksekseni tuli, että tulen onnelliseksi, kun SR 3 muuttuu sellaiseksi ihmiseksi kuin minä haluan. Tai millaiseksi luulon hänet haluavani. Kunnes, lopulta, ymmärrystä tuli sen verran tähän tyhmään pähään, että TARVITSEN eri asioita mitä haluan.
Sekavaa tekstiä, pointti oli kai se, että aina löytyy syy olla onneton, jos omat pelot hallitsee elämää, niinkuin mun tapauksessa oli. Nyt olen jo paremmalla tiellä. Tänään al-anonissa, ihana olo kun ajeli kotiin. Lauri Tähkä lauleskeli suoraan mulle reikäisestä taivaasta.
Voimia MM sulle! Vaikutat ihanalta välittävältä ihmiseltä, toivon sulle kaikkea hyvää.
Kun täällä puhutaan, että KV hoitaa niin tuota se tarkoittaa. Ei ole tien vika, mitä reittiä se kuljettaa kohti päämäärää. Olen todella pahoillani, että edetään tuota reittiä. Samalla olen omalla kierolla tavallani kateellinen, koska tuon oman kotijuopon krempat ovat niin ‘pieniä’ etteivät ne toimi herättiminä. (En mä rupea selittämään, joka tietää ymmärtää).
Kuolemanpelko ja oman kuolevaisuuden kohtaaminen on kovia paikkoja. En mä tiedä, mitä siinä pitäisi tehdä. Mä kävin noi jutut lapsen kanssa läpi viime vuoden aikana, kun siihen iski se tietoisuus mitä varten hautausmaat ovat. Lapsen kanssa se on eri asia, koska sille voi sanoa ettei asia koske häntä aikoihin. Mutta ihminen joka oikeasti tuntee viikatemiehen vierellään… Onko elämä sen arvoista, että siihen kannattaa panostaa niin, että luopuu rakkaasta päihteestä? Se on oikeasti iso valinta, eikä todellakaan itsestäänselvää että kaikki siihen tilanteeseen joutuneet valitsevat Elämän.
Sinä et ole yksin, vaikka et sinne anoniin raahaisikaan itseäsi.
Ei sun tarvitse selitellä, että miksi et mene. Mä tunsin syyllisyyden piston sydämessäni, koska siitä olen sulle niin paljon vaahdonnut. Ehkä se johtuu siitä, että mä olen saanut sieltä avun ja itsekkyydessäni tietysti ajattelen, että kaikkien muidenkin pitää sinne mennä ja heti. Tää on tätä mun idiotismia, että aina kuvittelen tietäväni mikä toisille on parasta.
Mutta yritän lähetellä sulle tyyneyttä oikein roppakaupalla. Toivottavasti teillä elämä helpottuu edes joksikin aikaa. Lämmin ajatus sinulle ja anteeksi jos olen painostanut.
Millaa??? Huhuu?
Hei MillaMagee
Ymmärrän tuskasi MillaMagee, sillä olen ollut samantyyppisessä tilanteessa. Alkoholistiläheiseni koki jonkinlaisen pohjan, pelästyi ja halusi parantua. Se toivon ja epätoivon vaihtelu oli minulle melkein raskaampaa kuin jatkuva juominen. Kun pieni toivo pilkahti, oli sitä seuraava pelko entistä hurjempi. Mietin ihan samoja asioita kuin sinäkin: millaiseksi elämä muuttuisi ja muuttuisiko se. Mietin, miten voinkaan olla niin sairas, että kaikkein eniten pelottaa sen ihmisen menettäminen, joka tekee elämäni helvetiksi. Onneksi oivalsin siinä, että minun kannattaa hoitaa itseäni. Kuka tuossa tilanteessa siis oikeasti on sairaampi?
Odotat, että alkoholisti tekisi muutoksia elämäänsä, jotta sinä tulisit onnelliseksi. GM kuvasi viestissään tilannetta hyvin selkeästi. Kiitos GM! Me alkoholistien läheiset sairastamme läheisriippuvuutta ja luulemme, että tulemme onnellisiksi kun alkoholisti raitistuu/muuttuu/alkaa ottaa meitä huomioon jne. Se ei toimi niin. Meidän on itse löydettävä ilo ja tasapaino elämäämme, tehtävä omat ratkaisumme.
Minä sain apua Al-Anonista. Onneksi kohdalleni osui hyvin toimiva Al-Anon-ryhmä, jossa käytettiin todella ohjelmaa apuna ja keskityttiin oman itsemme hoitamiseen, ei alkoholistin haukkumiseen.
Toivon voimia sinulle MillaMagee ja kaikille muillekin alkoholistien läheisille. Ei ole häpeä hakea apua itselleen.
Lämpimin ajatuksin Elämänilo
Hei MillaMagee,
Kirjoitit:
Sain hienon oivalluksen lukiessani äskettäin erästä Al-Anonin kirjaa. Siinä sanottiin, että pahoilla ajatuksillamme vahingoitamme vain itseämme - emme ajatustemme kohdetta. Voi mikä helpotus, kun minun ei enää tarvitse tuntea koko ajan syyllisyyttä. Syyllisyydentunnehan vahingoittaa minua, kun alan pitää itseäni huonona ihmisenä.
että tällaista!
Hei Tähtityttö,
Huonosti toimivan Al-Anon-ryhmän toimintaa voi korjata ottamalla asia puheeksi. Ehkä kuitenkin olet ko. ryhmässä niin uusi, että et tohdi tehdä sitä. Voisitko kuitenkin ehdottaa, että tilaisitte Al-Anon-toimistosta ohjeen siitä, miten ryhmäomatunnonpalavereita on paras pitää. Siinä tulee esiin monenmoista asiaa, jotka estävät ryhmää toimimasta optimaalisella tavalla.
Nopsasti, kiitti vinkistä. Kyllä minä siellä vähän ihmettelin, mutta ryhmäläiset ylpeänä totesivat, että “meidän ryhmä on tällainen vähän vapaamuotoisempi”. Että tuota… onneksi täällä on toinenkin ryhmä, johon ajattelin nyt tällä viikolla mennä katsomaan.
Täällähän minä taas olen. Tuli pakollinen tauko, kun olin netin ulottumattomissa 
Päivä kerrallaan mennään. Nyt on kaksi viikkoa selvää aikaa retkullani takanaan! Koitan pysyä maan pinnalla. Kiitos, kun joku teistä kertoi, ettei tarvitse tuntea sitä syyllisyyttä omista raadollisista ajatuksistaan 
Tieto ihan oikeesti helpotti.
Tunnustan olevani läheisriippuvainen, mutta rakastan omaa retkuani aidosti, enkä halua hänen tuhoavan elämäänsä viinan takia. Eikä yhteistä elämäämme. Siinä on se motiivi “ajaa” häntä raittiiksi. Vaikka tiedän, ettei kukaan (siis edes ylivertainen Minä) pysty häntä raitistamaan. Se hänen on tehtävä ihan yksin ja itsenäisesti. Tahdon vain osata tukea häntä parhaalla mahdollisella tavalla.
Tänä aikana hän on avoimesti kertonut läheisille ihmisille juomisestaan ja siitä, että nyt hän tosissaan koittaa pitää sen korkin kiinni.En uskalla olla onnellinen kuin aivan hetken vain kerrallaan.Koitan nauttia tästä nytkun elämästä, ettei mun tarvitse murehtia sitkun.
Yritän olla mahdollisimman neutraali, kun hän tilittää tuntojaan ja ajatuksiaan juomisestaan mulle.kerron hänelle joka päivä tavalla tai toisella, kuinka ylpeä olen siitä, mitä hän nyt käy läpi.
Huomaan, että tuntosarveni on ylhäällä hakemassa niitä tuttuja merkkejä, milloin voi korkki narahtaa.
Kaikenlaista hyvää teille kaikille,
tukenne on mulle tärkeää
MillaM
Tsemppistä Milla! Oot ajatuksissa.
Tsemppiä täältäkin! Ja ymmärrän hyvin ettei Al-Anon kaikkien paikka ole, itsellenikään ei sinne meneminen ole millään lailla itsestäänselvää vaan lähinnä pelottavaa, tosin jossakin vaiheessa kyllä olenkin sinne kaiketi menossa kokeilemaan. Mutta kumminkin, ei se kaikkien paikka ole.
Jäätä satoi tänään niskaan, kun jouduin viemään rakkaan retkuni taas sairaalaan. Toipuminen ottaa lujille, koska taas on letkuissa.Tänään hän ansaitsisi kolmenviikonmitallin, jos niitä jaettaisi.
Pelkään helvetisti. Pelkään, että on liian myöhäistä retkulleni aloittaa raittiimpi elämä.Vaikka joskus vihoissani huusin päin naamaa, että ryyppää vaan ittes hengiltä, en tietenkään tarkoittanut sitä. Mä oon vihanen itellenikin kun sellasta menin laukomaan.Tunnen ihan kamalaa syyllisyyttä, kadun sanojani syvästi.Mutta eihän niitä saa sanomattomaksi sillä.Pelkään entistä enemmän sitä päivää kun hän päättää alottaa uudelleen juomisen.kOska tiedän että se päivä tulee.Toivon kuitenkin eniten sitä että kerrankin olisin väärässä!Mutta olen viisastunu paljon.Tiedän senkin, että hän tekee sen päätöksen ihan itse.Mä en voi siihen vaikuttaa.Se ei riipu musta, koska nyt hän on oivaltanut, näin toivon, että alko ihan oikeesti voi tappaa hänet. Se on hengenvaarallista leikkiä! Samalla sydän särkyy kun kuuntelen kun hän haikeena kertoo, että korkin on nyt pysyttävä kiinni -ehkä lopullisesti.Se on iso luopuminen tässä maailmassa, missä kaikki enemmän tai vähemmän pyörii erilaisten viinaksien ympärillä.Miksi ihmeessä on seliteltävä sitä, jos ei (syystä tai toisesta) juo seurassa.nurinkurista ja raivostuttavaakin.Ja se häpeä, mitä voin kuvitella koettavan, kun on joutunut sulkemaan korkin. Eihän diabeetikkokaan joudu selittelemään saati häpeemään sitä, ettei enää käytä rasvaa eikä sokeria! Entinen nikotinistikin on pelkästään ylpeä siitä, että on päässyt tupakasta! Suomalainen ei kertakaikkiaan voi sanoa “olen päässyt viinasta eroon” ilman, että katottaisiin kieroon ja kohdeltaisiin kuin spitaalista.Ei se näin pidä olla!
sekavin ajatuksin millam
Aika nurinkurista tuo alkkiksen ajatusmaailma ja elämänarvot. Tärkein on tuo viina. Sitä on vaikee ymmärtää, kun itse ajattelee, että elämä itsessään on suuri lahja, eikä sitä pitäisi hukkaan heittää elämällä nuppi sekaisin päivästä päivään. Toivotaan, että sun “retkus” löytää sisätöä päivään jostakin muusta kuin juomisesta, sillä useinhan käy niin, että elämä ilman viinaa tuntuu kait tyhjältä ja tylsältä, jolloin houkutus retkahtaa on suuri. Voimia sulle jaksaa tsempata miestäs raitistumaan ja pitämään oma päänuppi kasassa.
Mun retkun sisuskalut on vissiin tehty teräksestä… olen miettinyt miten kauan ne mahtavat kestää, toivon että järki tulis päähän ennekuin on myöhäistä.
Näinhän se on, että alkkiksen maailma on yhtäkuin alko. Jatkuvasti sekaiseen päähän ei mahdu mitään muuta kuin ajatus siitä, miten pystyy seuraavan ryypyn saamisen turvaamaan. Me opetellaan nyt pikkuhiljaa uutta, uudenlaista elämää. Arkea ja Juhlaa. Vaikeaa on edessä ja paljon. Retkun paras kaveri on samalla ollut myös paras ryyppykaveri ja kunhan kotiutuu työkomennukseltaan, siinä on houkutusta kerrakseen. Yritän olla sitäkin hetkeä ajattelematta. Toivon vaan, että rakas retkuni vahvistuu siihen mennessä tarpeeksi henkisesti voittamaan sen kiusauksen. Vahva hän on luonteeltaa, vaikkakin herkkä, mutta tässä tarvitaan kaikki se päättäväisyys ja tahto, mitä hänelle on tämän prosessin aikana kertynyt.
No, tässä mä vaan toistan itteeni, yritän kai itellekin todistella jotain.Mutta mä haluan uskoa siihen, että tämä on nyt rakkaan retkikseni pohja.Että nyt hän on selkä seinää vasten, tilanteessa ota tai jätä. Siis elämä.
Olen aina ollut sitä mieltä, että Retkis on ihan eri ihminen kuin Elmis.Nyt vasta olen saanut siitä pitävän todisteen. En ole aiemmin voinut verrata näitä “kahta”, sillä selvät kaudet ovat olleet niin lyhyitä.
Pelkäsin sitä, että ne “hyvittelyt” jäisi pois, mutta kyllä mua hyvänä pidetään. Ärsyttävä kännisen “oot ihana”-lässytys sitävastoin on kadonnut.Sitä en edes kaipaa, koska koin sen jonkinlaisena mantrana, mitä retkis hoki vain siksi, että itse ajattelisi niin. Eihän känniläisen mielestä mikään muu ihanaa ole kuin pullo ja sen eri muodot…
Tulipas taas sekasta tekstiä, ottakaa nyt tästä sitten selvää.
MillaM