alkoholistin puolisona olo

Kotikanava
41

Ihanasti kolahti taas kalikka koiraan…

IKINÄ EN viinaa ostanut tai alkoon kuskannut! Mutta.

Olin kuski, jos tarvi lähteä jonnekin aamupäivällä. Olin kuski, jos meidät oli joskus harvoin kutsuttu jonnekin juhliin. Olin kuski jopa silloin, kun mun kaverit pyysi mua terassille ja mies lähti mukaan!

Viinaa en ole ostanut, mutta lastenvaunuissa on kuljetettu lastia. Lomareissuun piti pakata viinaa joka matkalaukkuun. Jokaisesta juomattomasta juomasta olisi pitänyt kiitellen ylistää.

Kyllä vaan, minäkin olin mahdollistaja. Vaikka ajattelin, että olen ihan irti siitä touhusta. Mutta ei sitä vaan voi.

42

Joo, varmaan minäkin. Mutta jos nyt olen mahdollistaja, niin itsekkäistä syistä. Kotona äiti piti isää ja minua terrorinsa vallassa, ja huusi aina raivopäisenä ilman syytä. En kestä riitaa, en pysty riitelemään itse enkä pysty edes katsomaan italialaista elokuvaa, kun niinden puhetyyli on jotenkin aggressiivinen. Enkä myöskään jaksa nyt tehdä mitään muutakaan ratkaisua. Niinpä elän elämääni sopuisasti, yritän vain mahdollistaa oman elämäni. Antakaa mulle aikaa…

43

Välillä naurattaa, välillä itkettää, kun löytää itsensä näistä kirjoituksista! Kultakalan kirjoitus olis voinut olla yhtä lailla - sanasta sanaan - mun tekstiä. Kyllä te siellä nettiavaruudessa totta vieköön tiedätte mistä puhutaan, kun puhutaan elosta alkkiksen kanssa! Samaa kaavaa tuntuu menevän itse kullakin.

44

:smiley:

En ole ilkeä ihminen, en myötätunnoton enkä sydämetönkään, mutta saman kokeneena otan välillä kalikanheittäjän osan. Tsemppaus ja jaksujen toivottaminen on aivan paikallaan, mutta ei yksin riitä auttamaan alkoholistin puolisoksi juuttunutta tajuamaan tilaansa ja omaa osuuttansa kuviossa. Minullekin piti tulla oikein lekalla päähän ennen kuin ymmärsin. :mrgreen:

45

Hui…aloin miettiä itsekin, tässä kun olen toisessa ketjussa puhunut rajoista ja säännöistä, mikä on mahdollistamista. Että onko jopa sekin, kun minä sovin että kännissä ei nähdä jne miehen kanssa, sovin siis sääntöjä “kuinka mies voi juoda siitä huolimatta että on parisuhteessa kanssani”…tää on siis ihan loputon kierre…Mutta pääasia lienee, että jos itse kokee että on saavuttanut tason jossa toisen juominen ei häiritse, niin mikäs siinä. Jotenkin välillä kun näitä asioita pyörittelee, niin siihen sairauteen ei auta oikeastaan mikään. Jos alkkis ei juo, se ei juo. Mutta kun se juo, ja etsitään tapoja joissa juominen haittaa mahdollisimman vähän…seuraa ehkä lisää juomista. Jos taas sopeutuu täysin ja elää rinnalla, sekään ei vaikuta mihinkään… Silti juoppo joko juo, tai on juomatta. Alan uskoa pikkuhiljaa, että alkoholismi on todellakin parantumaton sairaus, johon ei auta edes juomattomuus. Mäkin nimittäin juuri sain asiat kuntoon. en asu miehen kanssa, pystyn keksimään muuta ajateltavaa kun mies juo, mun raha asiat eivät riipu miehestä, ei ole lapsia…Mitä jää. Silti hän joko juo tai ei. Ja kun mies oikeasti on pitkään juomatta, tulee siinäkin seinä vastaan että kuinka paljon MINÄ kestän yhdessä oloa. Juovina aikoina ensin totun olemaan itseni herra, sitten tulee raitis ja alkoton mies paikalle ja minä en osaa edes olla kiitollinen vaan melkein toivon, että se lähtisi takaisin reissuilleen että saisin olla taas itseni herra, sekä saisin happea ja elintilaa…
Mulla alkaa olemaan jo niinpäin, että vaikka mies ei juo tai vaikka joisi, sillä on niin pieni vaikutus minuun että mulle on oikeasti aivan sama. En tiedä pitäsikö varoittaa teitä muitakin tästä, että entäpäs jos käykin niin että itsenäistymisen tiimellyksessä menee se vähäinenkin tarve parisuhteelle. :open_mouth:
Tätä ne korostavat terapiassa mulle parhaillaan, että jokaisen pitää elää itsekkäästi itselleen…ja toisen juomisesta ei pidä ottaa itseensä. Mutta opettavatko ne itseasiassa mahdollistamaan tehokkaammin, sekä olemaan täysin riippumaton toisesta jonka jälkeen…tuleeko minusta nainen joka tarvitsee miestä vain spermapankiksi ja rengiksi- Anteeksi hurjat kielikuvat, mutta pakko avautua…

46

Voihan sitä mahdollistamista olla sekin, että ottaa lapset kainaloon ja lähtee. Jää toiselle aikaa sitten juoda, eikä oo enää akka koko ajan kyttäämässä ja nalkuttamassa. :laughing:

Kyllä se on suo siellä vetelä täällä, kun alkkiksen kanssa on tekemisiin joutunut. :laughing: Tasapainoilua viimeisen päälle, kieli keskellä poskea. Voi olla että jotkut mun oman hyvinvointini ja lasten tarpeiden mukaan tekemäni valinnat on mahdollistamista, sehän riippuu miehestä mikä sen motiivi on. Ja kukas ne sitten arvailee oikein joka kerta?

Missä terapiassa näin opetetaan? Aika vaarallista ajattelua etten sanoisi. :open_mouth: Tulee mieleen yks alkoholismin peruspiirteistä eli omavoimaisuus. Kaikki pitää hallita itse, toisiin ei voi luottaa, eikä mitään inhimillistä keskeneräisyyttä voi jakaa toisten kanssa. Mä ymmärrän kyllä jos on oikein läheisriippuvainen, että täytyy alkaa ajatella itseään enemmän, omaa hyvinvointiaan, että toisen tarpeet ei aina mene omien edelle jne. Mutta kyllä elämän tasapuolinen ja vastavuoroinen jakaminen jonkun ihmisen kanssa, oli se sitten ystävä tai puoliso, on käsittääkseni kaikkien hyvien terapeuttien katsannossa aika keskeisessä asemassa. Mä en jostain syystä tykkää yhtään sanasta läheisriippuvainen, ehkä juuri siksi, että sen ja siitä toipumisen voi ymmärtää niin monella tavalla väärin. Kyllä ihminen saa tarvita läheisiään. Ongelmahan on se, jos aina on antavana osapuolena, eikä koskaan saa itselleen mitään takaisin tunnetasolla ja voi sen vuoksi huonosti. :confused:

Voisko olla, että sä olet kasvamassa suuntaan, jossa et enää tarvitse juuri tuota miestä siksi, että hänellä ei ole enää mitään sellaista annettavaa, joka sinulle olisi tärkeää? Koska en usko Yhteen Ainoaan Oikeaan, en usko siihenkään, että yhden suhteen perusteella voisi tehdä yleistyksiä omasta suhtautumisestaan johonkin ihmiseen/mieheen kaikissa parisuhteissa. Ne kaikki on erilaisia. :slight_smile:

47

:laughing: Ehkä mun päätelmät on jo menossa siihen suuntaan, että mahdollistaminen alkaa jo kohdussa eikä loppua näy:D

jotenkin terapiassa mulla tulee sellainen kuva, että niille oli tärkeää vain saada minut ymmärtämään etten voi miehen juomiselle mitään, ja miehen juomalakkoon ohjeita että jos lakko repeää, niin täytyy vain jatkaa ja kehua itseään kun sentään 3 viikkoa pystyi olemaan juomatta. Ainut mihin olen tyytyväinen, että terapiassa ei etsitä mitään syitä juomiselle. Ei mistään oikeasti ole luvassa apua tähän ongelmaan. Kaikki mahikset pitää käyttää, mutta ihan turha kuvitella että kun pääsee terapiaan alkaa jokin uusi elämä. pitkä prosessi on raitistuminen, ja siihen vaikuttaa niin moni tekijä. Sääliks käy kaikkia terapeuttejakin, tehtävä mahdoton. varsinkin kun yritetään varoa ettei vahingossa puhu liian suoraan ettei asiakkaalle tule käänteispsykologinen vastareaktio.

48

Aivan. Sitä voidaan pohtia vaikka kuinka monisanaisesti tahansa, niin tuohon jälleen päädytään. Se joko juo tai ei. Alkoholistin ollessa kyseessä ei ole välimuotoja. Joko tai.

Peruskysymys. Voiko sen kanssa elää?

Ilmeisesti voi ja voi perheenkin perustaa, muutenhan moinen geenivirhe olisi karsiutunut jo ajat sitten ihmiskunnasta…

49

Zen sen sanoi. :open_mouth: Siis tätähän se on meilläkin. Mies sanoo humalassa rakastavansa ja vaatii minua sanomaan samaa. :stuck_out_tongue: Mutta mitä sillä on merkitystä, jos se on vain sanahelinää, ja heti aamulla voi rähjätä krapulassa. Jos rakkaus on vain sana ilman merkitystä, minulle riittäisi hyväksyntä, arvostus ja kunnioitus. Mutta kun niitäkään ei saa kuin enintään samanlaisena sanahelinänä, niin mitä jää jäljelle. :stuck_out_tongue: :unamused: :frowning:

Läheisiä kaipaan ja niiden seuraan hakeudun entistä enemmän, kun miehelle on läheisempi se pullo. :smiling_imp: Onneksi on läheisiä ja lisää saa, kun uskaltaa hakea. Kohta mies huomaa, että hänellä ei ole muita läheisiä kuin pullo? :unamused:

50

Huomaa tai ei… Sinä se et ainakaan jätä, hän sanoo koska koko muu maailma on paha ja hylkää viattoman uhrin joka ei muuta halunnut kuin juoda rauhassaan.

Mies osasi kyllä rakastaa. Hänellä oli oikeus suuriin tunteisiin, mutta nopeasti minäkin tajusin, että sanat on vain sanoja. Ei se anteeksipyyntökään oikeuta toisen loukkaamista!

Tai kun kysyy lojaaliutta. Löytyykö sitä? Mä loukkaannuin veristi siitä, että ryyppykaveri on oikeassa, minä väärässä. Ja vielä sillä tasolla, että huoriteltiin lasten kuullen.

Niin. Ja kun viimein kysyin, me vai viina, niin vastaus tuli suurempia miettimättä. Mä en paina vaa’assa mitään, lapset hieman. Ennen kaikkea se on surullista. Niin surullista.

51

Arvaas mitä Kultakala.

Jos minulla ois kyllin pitkät kädet, halaisin surut pois. :smiley:

Voimia, vahvistutaan ja nautitaan elämästä. :smiley:

52

Mä koen surun kuitenkin hyvin lohduttavana tunteena. Ainakin jos vertaan sitä vihaan ja raivoon. Mieluummin suru siis.
Halaus täältäkin kaikille niille, jotka sitä tarvitsee.

Sori että me “kaapattiin” sun ketju näihin pohdintoihin, argh. Jatkathan tänne kirjoittamista, jooko? :slight_smile:

53

Zen, kirjoituksesi kolahtavat useinkin, niin taas tämäkin. Minuakin välilä suututtaa, kun mitä tahansa ajattelen, olen joko läheisriippuvainen tai mahdollistaja! Minä vain elän elämääni, ja yritän selviytyä siitä niin hyvin kuin mahdollista, ja muita loukkaamatta. Avioliittoni ei ehkä ollut sitä mitä kuvittelin, mutta olenkohan minä itse sitten ollut kaikin puolin odotuksia vastaava? On ollut paljon sellaista mikä ei ole hyvää, mutta ei kuitenkaan ole ollut juurikaan mitään totaalisen pahaa. Ei ole ollut kiihkeää rakkautta, mutta ei myöskään aihetta alkaa toista vihata. Kaiken sen jälkeen mitä olen omassakin ketjussani tilittänyt ajattelen kuitenkin, että mieheni on, jos nyt ei rakastettu, niin kuitenkin ystäväni ja läheiseni. Kääk, taas tuli tuo sana “läheinen” :mrgreen: , mutta tosiaan läheisyys ja vuorovaikutus ihmisten kesken on aika keskeinen asia, eikä kaikkea toisesta välittämistä voi tuomita läheisriippuvuudeksi. Eikä kaikki mitä teen, voi olla pahan asian mahdollistamista. Uskon vakaasti, että pystyisin joskus mahdollistamaan jotain hyvääkin!!

Tämä tästä, kiitos Zen, olet viisas ihminen.

Argh, toivottavasti lomasi on onnistunut ja olet saanut siitä positiivista energiaa! Me olemme täällä pitäneet ketjusi lämpimänä, teretulemast takaisin!

54

Ei kaikki läheisyys ja toisesta välittäminen ole läheisriippuvuutta. Riippuvuudeksi se muuttuu vasta sitten kun oman hyvinvointisi ja terveytesi (henkesikin) uhallakaan et pysty irrottautumaan. Ajattelet aina ensin toisen hyvää etkä osaa huoletia omasta selviytymisestäsi.
Jos ei ollenkaan välitä muista kuin itsestään mennään jo toiseen äärimmäisyyteen, narsismiin. Näillä alkoholisteilla se on yleinen piirre, siihen kuuluu myös toisten manipulointi ja hyväksi käyttö.

55

Juomisen mahdollistamisesta sen verran että itse teen eron sen kanssa että onko joku mahdollistaja taloudellisesti ja/vai henkisesti (tunteiden ja ajattelun tasolla). Koska minulla itselläni on alkoholiriippuvuus, niin olen kokenut että mieheni on mahdollistanut juomistani taloudellisesti ostamalla juomaa minulle joko baarissa tai kaupasta kotiin. Se on minusta täysin vastuutonta näin selvin päin ajatellen, mutta sitten kun on muutaman ottanut, se ei tunnu lainkaan väärältä. Itse koen myös niin että en halua omaa enkä mieheni juomista millään tavalla salailla läheisiltäni tai ystäviltäni, koska minusta se olisi mahdollistamista. Kyse on siinä minusta samasta asiasta kuin lähisuhdeväkivallassa (sitäkin olen aikoinaan joutunut kokemaan). Vaikeneminen yleensä aina pahentaa lähisuhdeväkivallan kierrettä. Salaamalla juomisen juoja ei joudu koskaan selvin päin tosiasioiden eteen miettimään sitä miten juominen muihin vaikuttaa.

Sitten taas toisaalta toisen juomisen itsestään selvät hallitsemiskeinot esim. pullojen piilottelu, uhkailu (jos lähdet juomaan teen sitä tai tätä tai jos et lähde hoitoon teen sitä tai tätä jne) eivät minusta millään tavalla jarruta juojaa, päinvastoin ne voivat toimia juomaan lähtemisen kimmokkeina. Koen niin että olis tosi tärkeetä miettiä juurikin juomisen kimmokkeita, koska siellä pohjalla usein on muutakin kuin vain se kemiallinen riippuvuuus aineesta, oman käsitykseni mukaan yleensä tunnelukkoja, jotka vaatis selvittämistä. Eli minusta ei ole turhaa miettiä sitä että miksi joku tai itse juon.

Tää juomisen mahdollistaminen on musta tärkee juttu pohtia, ja uskoisin että mitään yksiselitteistä vastausta siihen ehkä ei löydy kuten ei juomisen syihinkään. Tärkeintä olis vaan se että juoja heräisi huomaan sen miten paljon pahaa oloa hän ympärilleen luo juomisellaan.

56

^Mun mies kertoi silloin tän sopan alussa, että juominen oli tapa saada huomiota. Hän kertoi siis sillä tavalla, että ei koe tulleensa kohdatuksi… Mulle tollanen ajatustapa oli niin vinkkurainen ja epälooginen, että vieläkin mietin, miten joku voi ajatella noin. :open_mouth:
Kerroin sitten, että huomiota sillä kyllä saa, mutta kunnioitusta ja rakkautta, joita pidän ihmissuhteen tärkeimpinä syinä ja motiiveina, se ei kyllä herätä millään tavalla.

Kiitos. Toivon että olisin, mutta aina ei kyllä tunnu siltä. Ihana kuulla, että mun mietinnöistä on ollut jollekin apua. :slight_smile:

Mun oli pakko tulla jakamaan tämä teidän kanssa. Tuli heti mieleen tämä ketju. :wink:

57

heissan kaikki :smiley: ja terveisiä ruotsin maalta!!

reissu meni hyvin ja autollakin selvisin ruuhka tukholman (huh!)
pahemmin en muille suomea puhunut kuin lapsille, joten kaikki alkoholisti puheet jäivät suomeen (sanavarastosta puuttuvat ne sanat :laughing: )

no, entä kotona…
siippa oli ollut täysin selvinpäin ja töitä tehden…kotiin kun tulin niin…sanoin vain hei ja jatkoin ettenpäin… n.tunnin kuluttua siippa sitten seisoi minun eteeni (tielleni) ja halasi kovasti ja kertoi kuinka on ollut ikävä…TÄ?? minua??
ihan oikeasti hän oli siivonnut ja puunannut kaikki paikat ja oli tosi mukava tulla puhtaaseen kotiin :slight_smile:

onkohan hänellä todella ollut aikaa hieman miettiä, miltä minusta on tuntunut…en tiedä (oikeasti siinä lukee “en usko”)mutta toivon että tämä hyvä olo kestää mahdollisimman kauan

kirjoitellaan pian lisää, jotenkin täytyy myöntää, että teiltä saa positiivista jaksamista…KIITOS SIITÄ !!

58

tervetuloa takaisin. argh.
Miehesi käytös herätti mielenkiinnon minullakin, todella outoa. Epäilit kerran että hän olisi lukenut täältä kirjoituksiasi, olisiko se mahdollista? Hyvää se ainakin tekisi useammallekin siipalle, nähdä toisen todelliset ajatukset. Toivottavasti asiat muuttuvat paremmaksi pidemmälläkin tähtäimellä. Aika näyttää.

Mukava että sinulla oli hyvä loma.

59

Hyvä argh ja muut kohtalotoverit!

Olen ollut alkoholistin kumppani pian 24 v. Meillä on murrosikäiset lapset. Miehen juominen on muuttanut muotoaan vuosien mittaan. Oli aika, jolloin joka viikonloppu piti olla kännissä, viikot selvänä. Sitten alkoi tissutella koko ajan ja menetti samalla työnsä. Ennestään oli fyysinen sairaus ja sitten diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö., sai eläkkeen. Sitten tuli lähinnä tuurijuoppous, jonka oli pari vuotta niin säännöllistä, että koin pärjääväni aika hyvin, koska pystyin ennakoimaan ja suunnittelemaan asioita. Vajaan vuoden ajan tuureja on ollut enemmän kuin raitista aikaa ja minä voin huonosti. Saattaa liittyä siihen, että hän lopetti mielialalääkityksensä, koska se sai hänet voimaan huonosti!

Argh, toivon että voit nauttia hyvistä ajoista! Antaahan se itselle voimia ja miehelle makua siitä, mitä normaali elämä voisi olla. Jossain vaiheessa itse koin itseni tyhmäksi ja höynäytettäväksi hyvistä ajoista nauttiessani. Koin, että olin joko hyväuskoinen hölmö (jos nautin hyvistä ajoista ja suhtauduin häneen “normaalisti” kun oli selvä) tai fiksu mutta ilkeä (jos muistutin itselleni ja hänelle alati, että hänellä on a-ongelma ja kyllä se kohta taas alkaa…). Vain huonoja vaihtoehtoja. Siitä olen päässyt eteenpäin ja ainakin pystyin jossain määrin nauttimaan hyvistä ajoista muistuttelematta “tosiasioista”, mutta onhan se nyt käynyt taas vaikeammaksi, kun juomiskaudet ovat tihentyneet ja pidentyneet. Koskaan en ole uskonut hänen lopettavan kokonaan, koska se edellyttäisi selllaista oivallusta tai mielenmuutosta, jota ei ole näkynyt.

Pettymys ja valehtelu ovat lähes sietämättömiä hyväksyä. Olen vihannut miestäni enemmän kuin ketään ihmistä. Olen toivonut hänen kuolevan, saavan haimatulehduksen tai löytävän uuden naisen, kunhan vain pääsisin hänestä eroon. Hän ei hyväksy avioeroa: sanoo, ettei halua jättää lapsia kanssani, koska olen niin ilkeä ihminen, ja uskon että hän tekisi kaikki käytännön asiat erittäin vaikeiksi. Hän ei suostuisi muuttamaan, joten minun pitäisi asua hänen kanssaan puoli vuotta eli harkinta-aika ja sitten hakea oikein häätö. Asumme vain minun omistamassani talossa (olen perinyt sen ja avio-oikeus on suljettu testamentilla pois) enkä totisesti jätä häntä pilaamaan taloa puoleksi vuodeksi. Toisaalta olen tehnyt hänen kanssaan töitä ja perheenä matkoja ja viettänyt oikein hyviä hetkiä. Selvänä hän on hyvä isä. Juovuksissa hän ei ole hyvä mikään.
Nyt ajattelen, että odotan,k kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä, sitten laitan prosessit käyntiin.

60

hei jälleen!

Tuulenviemä! nyt olen jo aikas varma että siippa on lukenut kirjoitukseni, ei haittaa, kyllä kirjoituksesta heti meidän perheen löytää. kun olin reissussa niin siippa soitti ja kysyi kuinka saa t.koneen auki… kerroin hänelle ja hän samalla ihmetteli miksi siinä ei ole salasanaa. sanoin että minä en kotonani tarvitse mitään, mitä pitäisi salata.
suosikkejen kohdalta löytyy suoraan sivu tälle kirjoitukselle, vain yksi napin painallus :slight_smile: …mielestäni minun ei tarvitse salata tunteitani, joten tämä ei ole salainen :smiley:

minkälainen eilinen pvä? 13. ja perjantai ,t.kone “jökkäs”, poikakin tuli käymään ja sanoi että kyl se on nyt tän koneen loppu :frowning: , lähetin kuitit tilitoimistoon kuun alussa ja eilen soittelin perään…NE ON HÄVINNEET!!! kävin kaupassa illalla, kaikki 3 deekua oli sielä myös :smiling_imp: , nappasin parkkipaikalla entisen naapurin siitä ja voisin jälkikäteen sanoa että huusin sille. oikeasti kerroin asiani erittäin jämäkästi, silmiin katsoen :“ÄLÄ IKINÄ SOITA MINULLE, ÄLÄ KOSKAAN, PISTÄ SE PEHMENTYNEISIIN AIVOLOHKOIHISI, ÄLÄ KOSKAAN”, se oli selvinpäin ja siitä sainkin voimaa sanoa sille, että olen todella tosissani. saakeli sentään, juoppo seiso ku tinasotamies, kädet kylkien vieressä ja vain kuunteli ja katso…
tulin siitä tapaamisesta niin vihaiseksi, että aivan jälkikäteen tärisin. toivottavasti meni perille… nehän soittivat silloin minulle kun siippa oli kotona nukkumassa “höyryjä” pois ja minä lasten kanssa reissussa…

mutta kotona…kerroin niiden kohtaamisesta ja siippa naurahti hyväksyvästi, sanoi itsekkin soittaneensa mutta “kaverit” olivat kuulemma lyönneet luurin korvaan ku eivät halunneet kuulla moista.
söimme illalla yhdessä koko perhe ja lähdimme YHDESSÄ kiertämään laitumet ja katsomaan että kaikki on kunnossa :open_mouth: :open_mouth: siis luittehan te sanan YHDESSÄ, en muista milloin niin olisi viimeksi ollut…hmm…4v sitten…
luittehan kirjoituksen “en enään pese hänen vaatteitaan, otsassani ei lue pyykkäri”, koska ei hänkään pese…hän on pessyt, kuivattanut, viikannut ja laittanut kaappiin kaikkien vaatteet (ja vielä oikeisiin kohtiin).
minun ei olisi välttämättä tarvinnut eilen käydä kaupassa, hän OLI KÄYNNYT JA OSTANUT RUOKAA!! kävin sen vuoksi ettei useampaan pvään nyt tarvitse käydä…

kerroin että haluaisin laajentaa terassiamme ja yhdistäisin sillä talomme ja saunamökkimme, terassille haluaisin porealtaan, joka olisi aina valmis, talvellakin.
hän sanoin että se olisi mukava ja hän voi sen tehdä, ruotsissa myydään huomattavasti halvemmalla altaita joten hän ehdotti että haemme sen yhdessä sieltä :astonished: , siis huom! HÄN EHDOTTI ETTÄ HAEMME SEN Y H D E S S Ä SIELTÄ… aivan käsittämätöntä…aiemmin juttu meni… “mitä helvettiä tuommoisella tekee ja minä en ainakaan lähde minnekkään…”

kävelimme kuitenkin eilen sen kaatopaikkamme ohi laitumille mennessä ja puut oli jo merkattu (eli moto tulee pian) ja sanoin ihan tyynesti…“tuohon minä sitten kohta saan oman talon” :slight_smile: ,tällä kertaa ei tullut vastausta…

kyselin puhelin numeroiden säilyttämisestä, hän on kuulemma hävittänyt kaiken, ei tarvitse niitä… ( :open_mouth: )
(en nähnyt asiakseni tarkastusta, mutta vapaasti se puhelin mikron päällä oli)

okey! miltä tuntuu??..hmm…odottelen “arkea”, mutta toivon että hänen tilansa pysyy tälläisenä mahd. pitkään, epäilen 3kk. tuntuu hyvältä kun huomaa ihmisen olevan vierellä, joka kuuntelee ja ottaa osaa ajatuksiini ja toiveisiini. haluaisin elää näin loppu elämäni, mutta toivon kuitenkin 3kk:tta…

illalla vaihdoin petivaatteet, HÄN petasi pedit… aamulla hän oli jo työn touhussa kun heräsin, juu-u, kirjoitin siis HERÄSIN MYÖHÄÄN ja kahvit oli keitetty valmiiksi…

mutta kuten tiedämme… luottamus pitää ansaita, sen menettää huomattavasti nopeammin kuin sen saa takaisin (jos saa), joten toivon tälläistä siis 3kk ajaksi mutta pystyn nauttimaan jo kahdestakin, kuten vanha runokin sanoo “onni on vain laina, se loppuu kesken aina”

Sossu! pettymys ja valehtelu… ne ovat sanoja joissa itsekkin mietin ihmis arvoja, minkä arvonen on puoliso jos ei tunne minkäänlaista oman tunnon kolkutusta valehdellessa aivan suoraan päin naamaa ja vielä silmiin katsoen…minä en pysty siihen, en vain pysty ja olen tyytyväinen kykenemättömyyteni :wink: ! mutta jaksamisia sinulle myös! me molemmat (kuten muutkin) tiedämme mistä kirjoitamme…

päivän jatkoja kaikille!!