Alkoholistin läheisen voimaantuminen

Kotikanava
1

Hei,

Olen 26-vuotias alkoholistin vaimo. Puolisoni on minua 8 vuotta vanhempi ja olemme olleen yhdessä yli 10 vuotta, naimisissa vuoden. Perheeseemme kuuluu pieni lapsi. Ulkoisesti perheessämme on kaikki kunnossa ja valtaosa ystävistämme varmasti ajattelee meidän olevan unelmapariskunta.

Ja niin kyllä olemmekin, mutta perheemme elämää varjostaa alkoholismi -niminen sairaus. Sairaus, josta voi toipua.

Mieheni alkoholismi on edennyt sairausen alkuvaiheesta keskivaiheeseen päin, mielestäni. Ihan toivotonta hänen juomisensa ei vielä ole -pystyy vielä kontrolloimaan juomistaan jonkin verran, juominen on tissuttelua eikä mitään ole vielä juomisen johdosta menetetty.

Vuosia minäkin salailin asiaa, syyttelin itseäni, anelin ja koitin puhua järkeä. Samoja asioita kerta toisensa jälkeen -muutosta tapahtumatta, tuntuu, että juominen vain muuttui entistä pahemmaksi. Tietyllä tavalla sitä voikin itse ollut hölmö, yrittänyt aina samoilla keinoilla. Kun ei ole ollut tietoa muistakaan vaihtoehdoista.

Kesäkuun alussa kuitenkin rohkaistuin, hain itselleni apua. Soitin Minnesota -hoitoon erikoistuneeseen Rehappi -hoitolaitokseen ja juttelin siellä erittäin mukavan päihdeterapeutin (raitis alkoholisti) kanssa. Koin valtavan helpotuksen tunteen, todellisen voimaantumisen lämpimän olon. Osallistuin Rehapin seuraavaan infoluentoon ja sain suuren tietopaketin alkoholismista. Olin luullut tietäväni, millainen sairaus alkoholismi on, mutta vasta tuolta luennolta sain perusteellisen tiedon. Sain myös paljon vinkkejä siihen, miten läheisenä voin auttaa hänet toipumiseen tielle.

Toista juovaa ihmistä en voi muuttaa, mutta omaa käyttäytymistäni voin. Minun tulee keskittyä omaan jaksamiseeni. Vain sillä tavalla voin auttaa minulle niin rakasta aviomiestäni ja saada hänenkin käyttämisensä mahdollisesti muuttumaan ja hänet havahtumaan omaan tilaansa.

Suosittelen kaikille alkoholistin läheisille Robert J. Meyers &co. kirjaa “Rakkaasta raitis - vaihtoehtoja nalkuttamiselle, anelulle ja uhkailulle”. mielettömän hyvä. Kirja perustuu alkoholistin läheisille tarkoitettuun terapiaan, jossa opitaan uusia vaihtoehtoisia käyttäytymistapoja -alkoholistia kohtaan aletaan käyttäytymään myötätuntoisesti. Alkoholistin suurin taakka kun on häpeän tunne omasta juomisestaan ja käyttäytymisestään.

Olen muutenkin lainannut paljon kirjallisuutta aihetta koskien ja lukenut jokaisen kirjan kannesta kanteen aina melkein yhdeltä istumalta. Olen kovin innoissani ja luottavainen uusiin toimintatapoihini!

Kulissit on nyt kaadettu, esirippu laskettu -ymmärsin, ettei tätä sairautta tarvitse hävetä! Olen kiitollinen omasta rohkeudestani. Aion pysyä vahvana.

Olen nyt reilun kuukauden ajan toiminut uudella tavalla ja vaikka mieheni onkin ymmärrettävästi ollut vastahakoinen (olenhan paljastanut hänen suurimman salaisuutensa enkä enää toimi läheiseni kanssa hänen juomisensa mahdollistajana), alan pikkuhiljaa huomata uusien menetelmieni vaikuttavan.

Toivon mukaan jonain päivänä hän vielä huomaa, etten tuomitse häntä ihmisenä, ainoastaan hänen juomisensa. “Kun sinä juot, me olemme poissa” -tyyppistä toimintamallia aion jatkossakin käyttää. Ilmaisen sen nyös rakastavaisesti, mutta kuitenkin jämäkästi. Kun hän on selvin päin, olen ihana aviovaimo ja pidän häntä hyvänä. Näin hän voi huomata, että rakastan häntä hänen sairaudestaan huolimatta. En moiti häntä, mutta en myöskään hyväksy hänen juomistaan.

Olen kertonut hänelle sairauden luonteesta.

Huomenna menen paikkakuntani ensimmäiseen Al Anon tapaamiseen, olen kovin innoissani. Voin nyt paremmin kuin vuosiin!

Olisi hienoa kuulla muidenkin kokemuksia uudenlaisesta käyttäymistavasta juovaa läheistä kohtaan. Oletteko huomanneet edistymistä asiassa ja muutenkin olisin kiitollinen kaikista lisävinkeistä?

Aurinkoista kesää ja voimia kaikille!

2

Kiitos tarinasta ja kirjavinkistä, meitä on myös alle kolmikymppinen pariskunta jossa molemmilla sekä alkoholiriippuvuus että läheisriippuvuus. Avominen luennolle tähtään seuraavan tilaisuuden tullen. Täytyy myös käydä katsomassa tuota kirjaa kirjastosta.
Alkoholismi näyttäisi olevan keskivaiheen myöhäisvaihetta, taikka sitten myöhäisvaiheen taite jopa.
Olen vähän tuota samaa yrittänyt toteuttaa, että ehdoton kielto päissään ja krapulassa näkemiselle, sekä kun juominen on ohi niin en kosta sitä…tai yritän ainakin elää niin hyvää elämää itse ettei ole syytä sitten olla katkera enää miehelle. En tee mitään, enkä laita mihinkään paperiin nimiäni jotka aiheuttaisivat sen että panokset suhteella kasvaisivat. Kuten yhteinen vuokra-asunto (sitä ei tule jos ei käy tehokasta hoitoa läpi, pelkkä päiväkerrallaan ei saa enää vakuuttuneeksi, olen varma että seuraava pahin retkahdus tulee olemaan tilanne josta en pääse pakenemaan, koska pystyy olemaan kuivilla ja leikkimään selvää jopa kuukausia, jonka aikana jos menen tekemään sitouttavia päätöksiä TULEN olemaan lirissä), yhteiset ruuat olen nyt vähentänyt sekä erottanut oman elämän melko täysin sinkkutaloudeksi. Tahdonvoimalla en pystynyt kauaa lirkuttelemaan, katkerat piikit nousevat pintaan aina välillä ja huomaan että olen jossain kohtaa huijannut itseäni. Eli yritän olla rakastava , mutta taustalla ajattelen että “mene ja kuole”. Tähän ei auta kuin ottaa se omalle kontolleen, siinämäärin missä se on minun syyni. Olenko taas toteuttanut läheisriippuvuuttani, ja sotkeentunut johonkin mihin en voi vaikuttaa. Olenko suostunut johonkin, mihin en halua suostua.
Mutta tehtyäni kahtiajaon huomasin noin parissa kuukaudessa, että olen tullut mahdollistaneeksi ihan uudenlaisen alkoholikäytännön. Eli : Mies on sitten ottanut oman asuntonsa juoppolääväksi, kun taas minun luonani on kätevä katkaisuasema parin viikon rännistä. hienosäätöä tarvitaan välillä, sekä keskustelua, ja olen varautunut että jossain vaiheessa pitää tehdä irtiotto. Mutta, mikäs siinä. En salaile, yritän olla elämättä yli henkisien varojeni, ja kerron tasan missä mennään omista lähtökohdistani käsin, ja ennen viimeisen parisuhdevirren laulamista aion varoittaa vielä ensin, että joku kaunispäivä tämä lirkutus loppuu.

3

Onnea vaan voimaantumiselle.

Luen kuitenkin rivien välistä, että perimmäisenä toivona on saada mies raitistumaan.

En haluaisi maalata piruja seinille, mutta jotkut ei vaan tajua. Näkevät muutoksen yhtenä mahdollisuutena jatkaa juomistaan, sillä sitä ainetta ei suotta kutsuta Kuninkaaksi.

Mutta kaikki, mikä helpottaa sinun oloasi on hyvästä.

Ja väistäminen, että poistuu kun toinen juo, on… miksi perheen pitää lähteä, että yksi saa juoda? Älä ymmärrä väärin, mä olen niin ollut tuossa tilanteessa. Kuusi vuotta sitten mietin, mitä pitäisi tehdä ja tätä kautta löytämäni uusi ajatusmaailma auttoi. Auttoi jaksamaan, auttoi tajuamaan että voin joka aamu tehdä valinnan.

Kauan päätin valita jäämisen, päätin muistaa asiat joissa saatoin kunnioittaa miestäni. En tiedä, kuinka selkeästi olen täällä kuvaillut sitä viimeistä niittiä, mutta mun yrittämiseni ei riittänyt. Ja mä yritin! Parisuhteeseen tarvitaan kaksi.

Mutta selkeytä oma ajatusmaailmasi. Ei siitä juoposta tarvitse eroa ottaa, meitä on niin monenlaisia. Ja mä en sano tätä pahalla. Mutta vaikka sinä seisoisit päälläsi, se ukko ei raitistu ilman omaa tahtoa. Ja se ei ole toisen ihmisen asia sanoa mikä se tahto on.

4

Kiitos paljon kommenteistanne!

Matkan päämääränä voidaan pitää mieheni raitistumista. En ole niin paljoa vielä täällä Päihdelinkissä vieraillut, että olisin kerennyt lukemaan viestiketjuja niin perusteellisesti, että olisin löytänyt “samassa” tilanteessa olevia alkoholistien läheisiä. Tarkoitan tällä siis uudenlaista myötätuntoista lähestymismallia juovaan ihmiseen. Vinkkiä saa laittaa tulemaan.

Itse asiassa ensimmäinen Al Anon vertaistukitapaaminen oli varsin ahdistava kokemus itselleni. Jotenkin koin kuitenkin olevani ns askeleen edellä. Havainnollistan tätä asiaa. Jos olisin viimeisenä oljenkortenani mennyt tapaamiseen, tietämättömänä sairaudesta tai sen luonteesta yms. olisin varmasti saanut helpotuksen kyseiseltä tapaamiselta. Olin taustatöinäni kuitenkin lukenut sairaudesta ison määrän kirjallisuutta (kirjavinkkinä suosittelen Marty Mann: Mitä alkoholismi on ja miten siitä voi toipua? -kirjaa, perusteos sairaudesta, todella hyvä! ja toinen kirja Lilli Loiri-Seppä: Selviämistarinoita -20 raitistuneen alkoholistin kokemukset), ollut sairautta käsittelevällä 5 tunnin luennolla, jutellut muutaman raitistuneen alkoholistin kanssa jne. Koin, ettei ryhmällä ollut minulla ensimmäisellä kerralla juuri annettavaa. Olihan se hienoa kuulla muiden läheisten ajatuksia, mutta koin, että ne tarinat olivat huomattavasti hurjempia. Jyrkkää alamäkeä oli siis ollut jo monen monta vuotta, jopa vuosikymmeniä.

Al Anon auttaa läheistä hoitamaan omaa hyvinvointia, mutta koen kuitenkin, että “velvolllisuuteni” on kertoa sairaudesta miehelleni, antaa hänelle ymmärrystä sairaudesta, mutta erottautua juovasta ihmisestä rakkaudella. Alkoholisti on hivittävän häpeän ja pelon keskellä, ymmällään omasta toiminnastaan. Joka kerta moraalisessa krapulassa ajattelevat: tämä oli viimeinen kerta, enää en alkoholia koskaan juo". Mutta sairaus kun on kyseessä, sama itsepetoskierre sen kun vain jatkuu.

Näin on, sen virheen tosiaan tein, että minä ilmoitin lähteväni kun hän juo. Niinhän se on, että hänen se olisi lähdettävä. Mihinkäs minä omasta kodista. Ja avioliitossa tässä kuitenkin ollaan. Mahdollistamisesta ei aivan kokonaan voi luopua, koska saman katon alla asutaan. Totaalinen mahdollistamisen poistaminen olisi pakata tavarat, erota, muuttaa pois ja sanoa, että soittaa voit kun olet hakenut apua. Mutta en ole valmis tällaiseen ryhtymään. Panoksia tosin täytyy koventaa aika-ajoin. Sen olen kyllä ymmärtänyt, että mikäli et aio uhkaustasi toteuttaa, jätä uhkailut tekemättä.

Olen usein verrannut alkoholistin käyttäytymistä syklimäiseen, ns pyöröovi -ajatukseen. Humala, morkkis krapula ja selvänä oleminen -hetket vaihtelevat ja tulevat kaavamaisesti. Humalaiselle jutteleminen on aivan turhaa työtä ja selvin päin olevalla (ns kuiva humala -tila) sairauden käyttäytymismallit (kieltäminen, kireys, hermostuneisuus yms.) vaikuttavat vaikkei henki haisekaan alkoholille. Mutta alkoholistilla ns heikkoja hetkiä ovat juuri nämä moraaliset krapulat. Silloin hän on haavoittuvaisimmillaan, inhoaa ja häpeää itseään eniten ja on vastaanottavaisimmillaan. Näihin hetkiin olen tarttunut (on kuunnellut erittäin rauhallisesti, tosin sanomatta juuri mitään, itkenytkin välillä) ja kertonut sairauden luonteesta ja sen aiheuttamasta käyttäytymisestä, kertonut kuinka tärkeä hän minulle on ja kuinka paljon hänen toimintansa minua satuttaa ja kuinka pahalta minusta tuntuu. Vedota juuri niihin OMIIN tunteisiin. Sain vinkkiä, että juuri näin olisi hyvä toimia ja jokaisen morkkiskeskustelun päätteeksi kysyä “lähdetäänkö hakemaan apua”. Uskon ja sisimmässäni toivon, että näistä ajan kanssa muodostuu hetki, jolloin hän voi apua ottaa vastaan.

Vaikka alkoholistin voi raitistaa vain oma halu ja tahto, olen ymmärtänyt että Minnesota -hoidossa ulkoinenkin motivaatio (esim. jos saisin hänet lähtemään hoitoon “varauksella”, pakottamalla, itseni vuoksi) kääntyy ensimmäisten päivien kuluessa sisäiseksi motivaatioksi. Kun alkoholistin häpeän ja kieltämisen muuri puretaan ja ymmärretään sairauden luonne ja se, kuinka paljon tuhoisia seurauksia juomisella on ollut. Hoidossa raitistutaan, mutta raitis elämäntapa opetellaan hoidon jälkeen. Silloin tietysti oma motivaatio on kaiken a ja o.

Onko Minnesota -hoidon käyneiden raitistuneiden alkoholistien läheisiä paikalla, olisi hienoa kuulla tästä prosessista (ulkoinen motivaatio - hoitoon meneminen - sisäinen motivaatio - hoito - raitistuminen jne.)

Voimia kaikille!

5

Piti vielä kirjoittaa, että siis morkkikset ovat ehdottoman hyvä asia! Toisaalta pitää juoda, että morkkiksia syntyy, mutta niihin kun aina tarttuu, voi saada aikaan paljon muutoksia. Ehkä.

6

^Minnesota-hoidon käyneiden tuloksia löydät laittamalla tuohon vasemmalla olevaan yläpalkkiin hakusanan minnesota. :slight_smile: Ainakin Ellis79-nimimerkin ketjusta Kuka meitä voi auttaa, Alkoholismista, löytyy positiivinen tarina Minnesota-hoidon tuloksista. Tässä yksi linkki:
viewtopic.php?f=2&t=23057&hilit=minnesota

Me kävimme keväällä infossa yhdessä ja voin kyllä suositella ihan kaikille. Hieman häiritseviäkin elementtejä oli luennossa mukana, mutta se johtuu ehkä siitä, että luennon tarkoitus on herättää alkoholisti ymmärtämään oman sairautensa tila. Meillä siihen ei ole enää tarvetta, mies kyllä ymmärtää mitä sairautta sairastaa, toipuminen vain on ollut pitkä prosessi ja jatkuu edelleen. Samaa tietoa saa myös kirjoista, itse olen lukija-tyyppiä ja saan kirjoista paljon irti, mies ei taas ole, joten nuo luennot kyllä puolustaa paikkaansa toipumiskeinojen joukossa. :slight_smile:

7

Tässä myös yksi Minnesota-hoidon avulla toipuneen puoliso. Olen pitkään lueskellut Kotikanavaa. Harvemmin kirjoitan, usein kyllä lukiessani nyökyttelen samoissa fiiliksissä kirjoittajien kanssa.

Olen nyt parin vuoden ajan elänyt puolison toipumisprosessissa mukana. Meille kävi juuri niin, että motivaatio löytyi aikalailla heti hoidon alkamisen myötä. Itse oli kyllä epäileväinen ainakin reilut puoli vuotta hoidon alkamisesta, sillä olihan näitä “raitistumisia” tässä matkan varrella nähty. Puolisolla oli myös pitkä juomishistoria takana noin ajallisesti mitattuna, vaikkakin vasta loppupäässä se muuttui tuhoisaksi.

Minun puolisoni meni ensimmäiseen info-tilaisuuteen yksin, mutta aikalailla pakkorakoon juomisen ongelmat ja minun erohankkeeni hänet olivat ajaneet. Itselleni eroajatus ja sillä uhkailu olivat vaikeita, mutta koska juominen oli lähtemässä aivan käsistä, tunsin että minun on pakko hypätä pois kyydistä pelastaakseni perheemme totaaliselta tuholta.

Hoidon alettua mies muuttui täysin siltä osin, että kykeni lopettamaan juomisen heti. Siihen asti hän oli vuosikaudet ajatellut, että pystyy lopettamaan ja kykenee kohtuukäyttöön halutessaan. Tässä löysässä hirressä meidän perhe sitten roikkui monet vuodet, vailla toivoa paremmasta. Jotenkin hoito sai miehen vasta näkemään, mitä juominen aiheuttaa läheisille. Aiemmin hän ei sitä tajunnut, vaikka kertomisen puutteesta minua ei voi syyttää :wink:

Meidän kohdallamme siis kävi hyvin. Olen läheishoidon yhteydessä tutustunut muidenkin tarinoihin, ja nähnyt monia iloisia ja lohdullisia toipumisia tämän parin vuoden aikana. Sitten on myös toisenlaisia kokemuksia. Kaikki eivät saa apua tästä hoitomuodosta, se on muistettava.

Kaksi vuotta toipumista on tietysti lyhyt aika, eikä huomisesta ole tietoa, mutta toki oma elämämme on nyt aivan erilaista kuin juomisaikana. Valmis ei prosessi ole, vaan kehitystä ja kasvua tapahtuu edelleen, päivä kerrallaan, kuten sanonta kuuluu.

8

Kirjoituksesi oli aikalailla sitä miten ajattelen. Ajatteleminen on toiminnasta vielä erillään, se on valtava prosessi siirtää tosielämään kaikki luetut. Kuinka kauan meneekään, että toiminta on automaattista, eikä tarvi enää vedota buddhalaisiin viisauksiin tai muistella tilanteeseen sopivaa kirjaa ja sananlaskua;) Mitä tulee reilu-epäreilu asetelmaan siitä, onko se reilua että “joudun” esim antamaan sairauden vaikuttaa elämääni, ne reilupeli asiat olen kyllä joutunut unohtamaan.
Jos lähden siitä liikkeelle, että onko reilua että herään yöllä kun mies riehuu pihalla, tai onko reilua että olen käyttänyt aikaani tähän, tai onko reilua että joudun olemaan ilman parisuhdetta kun mies on juomassa…
Ei tuloksena ole kuin narsistinen raivokohtaus, miten MINUA kohdellaan näin, miten MINULLE tehdään näin.
Ei se reilua ole. Vaikka pohjimmaisena motiivina ei saakaan olla miehen raitistaminen, niin kyllä olen samaa mieltä että mitä vähemmän sairastun miehen mukana, sitä enemmän mulla tulee olemaan varaa kohdata hänet. Jos se antaa miehelle kipinän raitistua, antakoot, mutta jos alan sitä toivomaan niin olen jälleen kierteessä että olen tehnyt kaikkeni ja toinen vaan ei…miten MINULLE tehdään näin, miten TAAS menin tähän lankaan…–>raivokohtaus. Pahinta olisi ajatella, että jos jokainen juopon läheinen vaan tajuaisi tämän, niin kaikki juopot raitistuisi. Ei nimittäin välttämättä. Ei lähellekään.
Mut jos mä menetän mieheni kunnioituksen, jota se sairaus hänessä suorastaan ETSII, että nalkuta nainen, paasaa, leiki äitiä ja pese mun vaatteet…Jotta se voi sitten tehdä “mulle” niitä temppujaan. Poistamalla itseni yhtälöstä, ajan hänet joko toisen syliin -naisen, kavereiden tai muiden, tai sitten en, mutta enpähän ole enää osa ongelmaa, joskaan en osa ratkaisua.

9

Kiitos paljon kommenteistanne!

Luin koko Elliksen viestiketjut läpi eilen yömyöhään asti. Se tuntui aivan kuin meidän elämältä, tosin, vielä emme ole saavuttaneet päämääräämme. Jotenkin tuntuu, että liian usein läheiset ja mikseivät alkoholistitkin, joutuvat hakemaan apua liian monesta “väärästä” paikasta. Tarkoitan tällä sitä, että kun alkoholismista sairautena on niin heikot käsitykset, on oikeanlaisen avun saavuttaminen usein työn ja tuskin tulos. Tosin jokaiselle löytyy varmasti se juuri hänelle sopiva hoitomuoto. Itse luotan Minnesota -hoitoon.

Olen kiitollinen siitä, että olen ymmärtänyt sairauden luonteen ja sitä kautta tiedän, mistä apua ei ainakaan lähdetä hakemaan.

Olen pöyristynyt siitä, miten Suomen terveydenhuoltojärjestelmässä ymmärretään sairautta näin kehnosti. Lääkkeet eivät edistä alkoholistin toipumista, sillä niillä ei hoideta itse sairautta, vain sen oireita. “Juo vähemmän, harvemmin ja miedompia juomia” JUO JUO JUO! Ei ymmärretä, ettei alkoholisti voi juoda yhtäkään.

10

ymmärsin, että kaikkeen sitä ihminen aikaansa käyttää. On tää vakava sairaus, se oikeasti voi kuolla jos kukaan ei välitä, jos kaikki välittää liikaa se kuolee siihenkin.
Raivokohtaus melkein tulollaan :smiley:
Aamulla avasin ensimmäisenä p-linkin sivut. Kirjoitin tuhatta ja sataa, ennenkuin ehdin unohtaa päivän voimasanat. Sitten mies lähtee juomaan, sehän ok. Sitten alan elää omaa elämää, löydänkin itseni väsäämästä jotain helkkarin hienoa tekstiviestiä, joka oli ainakin 10 sivua pitkä.
Miehelle, joka haluaa että oltaisi vielä yhdessä ja plaa plaa. Sitten se viesti lähti, yritin lukea sen vielä uudelleen, se olikin kadonnut. Minua harmitti, että en enää muistanut mitä kirjoitin, ja nyt se katosi, enkä nyt muista mitä tulin sanoneeksi. Siis mitääh…
Sitten tajusin, että ei sillä ole väliä. Sillä ei ole MITÄÄN väliä. Tämä asia ei ratkea VUOSIKAUSIIN, joten mitä yhdellä viestillä on väliä, mitä siinä luki. Ei sillä ole edes väliä menikö se miehen puhelimeen, vai nallekekkoseen. :laughing:
Siis ajan takaa sitä, että paras vaan suosiolla alkaa tekemään tosissaan töitä ihan oman napansa kanssa, koska jos mies on nyt juova alkkis, niin ei se kertakaikkiaan millään matematiikalla tule terveeksi, vaikka veisin sen nyt heti minnesotaan, siitäkin vielä monta vuotta, eikä tilanne ole koskaan ohi. Joten voimaantuminen kannattaa aloittaa heti. koska miehen juominen/raitistuminen ei minun l. läheisen kärsimystäni tule lopettamaan. Kaikkeen sitä joutuu, eli koko elämän olen kärsinyt tästä niin aion kyllä luopua siitä,…siis kärsimyksestä. Juopot ei kesken lopu, perjantai on, puhelin on tuossa, siihen soittaa joko isä, äiti, miesystävä, veli taikka joku kaveri. Soittipa siihen ihan kuka hyvänsä, ei tule olemaan selvinpäin. Uskomatonta sinänsä. Minä olen nyt ainoa joka ei ryyppää, silti olen miettinyt ALKOHOLIA koko päivän. Mitä ihmettä. Eikö muuta ole. Ei.

11

Minäkin lähdin vanhempien luokse mökkeilemään. Sai mies jäädä kotiin. Niin se vain on, että on koitettava pitää huolta itsestä, tehdä itselle mieluisia asioita. Koittaa saada ajatukset muualle. Ne eivät valitettavasti omilla alkoholistille suoduilla ajatuksilla parane.

Ajattele vaikka niin, että juova alkoholisti ei ole ajatustesi arvoinen. Selvin päin ja morkkiksessa sitten eri juttu.

Voimia!

12

Mä tiedän tasan kaksi almaa, jotka on saaneet juopon raitistumaan, anteeksi JOIDEN MIES ON RAITISTUNUT. Toinen on nykäsenmatinsusanna ja toinen Valoisa… Mun pitää hakea sulle linkki. Siinä on käytetty avuksi niin fytoterapiaa, joogaa, itsekurin hallintaa ja länsimaista lääketiedettä.

Itse pidän itseäni esimerkkinä myötätuntoisesta ihmisestä. Taistelin sen edestä, että kunnioittaisin miestäni miehenä, ja sulkisin sen juoppopuolen pois. Ja se toimi; tarkoitan että mulla oli hyvää elämää juomisesta huolimatta.

Valitettavasti mun yrittäminen ei riittänyt. Olen todennut, että sairaus oli niin syvällä, että se hiljensi jopa omantunnon äänen (jos olisin tyly, sanoisin että mieheni on omatunnottomin otus mitä tiedän, mutta ensinnäkään se ei pidä paikkaansa, tiedän pahempia matoja ja toiseksi, en sano.)

En ole varmasti ensimmäinen enkä viimeinen alma, joka sanoo, että kyllä mä olisin sen juomisen kestänyt… mutta lopullinen isku tuli muualta. Huomasin lisäksi, että mulla oli oma elämä, josta olin pitänyt kiinni ja vahvat turvaverkot, joita olin rakentanut. Huomasin, että suhteemme ei ole parisuhde.

Se kaikki oli kadonnut juomiseen. Tietty mulla oli osuuteni siinä, olinhan toinen puoli siinä parisuhteessa.

Kyllä mä kehotan kohtelemaan toista arvostuksella. Myös erossa. Siinä pitää muistuttaa itseään, koska mä olen nyt sitten vihdoin eronnut.

Läheisriippuvuus on sanana vähän harhaanjohtava. Itselläni se tarkoitti mukautumista toisen käytökseen, ja miehen käytöstä sääteli viina. Olin kovin fiksu, kun keksin selviytymiskeinoja. Jos toinen olisi sammunut eteiseen, olisin todennäköisesti rakentanut hänen ylitseen sillan että olisimme päässeet kulkemaan yli - sen hetkinen ongelma ratkaistu!

Tätä mä tarkoitan sillä, että en pidä hyvänä ratkaisuna lähteä pois, kun toinen alkaa juoda. Tein sitä itse, tai oikeastaan lähdin kun toinen nukkui krapulaansa. Ajattelin, että kärsiköön, mä pidän lasten kanssa hauskaa. Mutta luultavasti se ei ikinä tajunnut, mistä jäi paitsi. Tuokin johti lopulta siihen, että hän halusi väkisin tunkea mukaan, kun olin lähdössä jonnekin.

Ei ole mun tehtävä neuvoa, mitä teet. Kunhan käsittelet asiaa. Sulla on tiesi kuljettavana, ja sen voit tehdä vaan ihan itse. Omin ehtoinesi.

13

viewtopic.php?f=2&t=9231&hilit=valoisa+jooga#p196041

Se taisi olla tämä. Testaan toimiiko linkki…

Otsikko on kuitenkin “paraneeko alkoholisti” ja sitä on käyty 2007-2008.

Huomaan että ihanat Tuisku ja nopsasti ovat jos olleet tukena jo silloin.

14

Samaa mieltä tavallaan, siis viestinä pitää olla se mitä voimaantunut sanoi, kun juot olet yksin.
Mutta ei se alkoholisti pitemmän päälle siinä mitään opi, että hänelle annetaan vain lisää juomarauhaa ja tilaa.
Alussa voi toimia että keskusteluyhteys avautuu, kun tilanne muuttuu, eli että en vaikkapa kuuntele enää hänen humalaisen kertomuksiaan. Aikansa hän ihmettelee että miksi. Mutta alkoholi rakentaa sen sillan tähän,
juovan aivot keksii ne keinot ja perustelut, ja pian hänestä ei tunnu ollenkaan hassummalta sellaiset pienet lomat perheestään.
Tietäähän hän, että kun täytyy taukoa taas pitää, niin kyllä se sieltä kotiin tulee… Eli kyllä jossain vaiheessa se päätös, ottaako hoitoa vastaan/hakeutuuko hoitoon on tehtävä ei muuten parisuhde voi jatkua.Tai ei sitä voi sanoa parisuhteeksi enää. Jos sattuu joku tosijärkyttävä tapahtuma, josta miehellä on morkkis. Niin ensimmäiset kerrat se voi kuunnella saarnan / keskustelun, mutta muutaman kerran toistuessaan hän on jo rakentanut sillan näitäkin varten. Mun mies tekee mieliksi krapuloissaan, myäntää että onhan se alkoholiongelma, koska tietää, että olen innoissani selvittämässä hänelle nyt asioita, ja kun saan puhuttua niin olen taas valmis parisuhde toimintoihin, elätän toivoa, ja elämä jatkuu normaalisti. Manipuloi minua, ja käyttää hyväksi myös moraalisaarnoja joissa kerron että mitkä on alkoholismin seuraukset ja mistä saisi hoitoa. “joo joo”. Ottaa vain kokoajan selville lisää informaatiota “Kuinka on naista käsiteltävä, että voin jatkaa samaa rataa” Jos a-klinikalla käynti toimii, se tehdään. Jos toimii se että on pariviikkoa ainakin juomatta, niin hyvät hetket ehtivät vahvistua naiselle, ja voin taas kokeilla onneani. Ei se mua jätä, kun nytkin se itkee ja on musta huolissaan" Viimeksi ennen ryyppäämään lähtöään, vetosi että hänen täytyy nyt miettiä asioita, ja pyysi että ethän menetä toivoasi. Siis mies, pyytää minua TOIVOMAAN että asiat suttaantuu. Kertoo mulle ainakin kaiken. Toivomisen varaan ei voi jättää MITÄÄN.

Uskon siihenkin silti, että muutama tilaisuus on hyvä antaa, ennen luovuttamista. Varsinkin jos ei itsestä vielä tunnu että on valmis luovuttamaan, niin se luovuttaminen on keinotekoista silti jos ei vielä ole valmis, kuten tällaisen lapsettoman erillään asuvan “nuorenparin” systeemi eli “en soita enää hänelle/vastaa hänen puheluun”, samoin kun hän voi raitistua väliaikaisesti, tai siis olla kuivilla hetken. Keinotekoinenkin kokeilu on varmasti hyvä alku, siinähän kuitenkin näkee kolikon kääntöpuolta mahdollisesti edes vilaukselta. Mutta sitä kannattaa varmasti miettiä, että miksi ei ole valmis. Miten niin ei ole valmis. Kuitenkin se on tapahtunut jo, olin valmis tai en, että ollaan alkoholismin kanssa tekemisissä. Eikö sen pitäisi kertoa jo sinänsä kaikki. Periaatteessa mulla nyt jo ei ole KETÄÄN parisuhteen toista osapuolta. Kun luulen juttelevani miehen kanssa, niin pitää hyväksyä se, etten välttämättä ole silti jutellut kenenkään todellisen henkilön kanssa.

Mutta johonkin suuntaan asioiden on mentävä. Tuli mieleen yksi tunnelma mikä oli tässä muutamapäivä sitten…sain kummat väristykset.
Kun sanoin miehelle että minä en juo enää, joten en myöskään voi hänen rinnalla kitua kun hän juo, sekä minusta tuntuu pahalta nähdä hänet humalassa. Tajusin että mies tykkää oikein mielellään ulkoistaa ongelmansa, eli sekin kun käytän tätä voimaantumis teoriaa siihen, että kerron miltä MINUSTA tuntuu, niin mies saa lisävahvistusta että ongelma on minussa. Eli tavallaan, hän pikkuhiljaa tottuu siihen, että minä totun. Hän säälii että joo, ei sinun tarvitse tätä katsella, hän lähtee muualle juomaan. Ja kaikki uudet järjestelyt, joiden tarkoitus on parantaa minun elämänlaatuani, eivät edelleenkään saa hänen silmiään aukeamaan.
Se on silti ainut tapa toimia, mutta se ei parisuhdetta tee. Välillä mietin että olisiko se kylmä kalkkuna sitten parempi, kun itse olen valmis niin luultavasti se mies vain “jää” pois minun elämästä. Vaikea enää työntää päätä pensaaseen. Jos pikkuhiljaa nitkuttaa elämää vähemmän alkoholimyönteiseksi, niin voi olla että mies ei lopulta edes tajua että alkon takia tuli se lähtö…Kuvittelee että naiset on naisia ja on se niin hankalaksi mennyt viimeaikoina että menköön.

15

Joku niistä kerroista, kun alkoholin vaikutukset esittäytyy, on silti joaiselle “se” viimeinen niitti että haluaa raitistua. Näinhän mullekin kävi. 15 vuotta sitten, eräs ystäväni sanoi että hän ei enää viihdy minun seurassa koska juon liikaa. Hän haluaa opiskella perjantait. Lauantaina voisi käydä yhdellä, jos on pakko. Noh, vaihdoin kavereita sellaisiin, jotka ymmärtävät mitä perjantaina kuuluu tehdä. Ajattelin, että varmaan hienosta perheestä ja ei uskalla pitää hauskaa, tiukkapipo.
Mutta oli tällä silti vaikutus, ja asia on siitä asti pyörinyt enemmän tai vähemmän mielessä, aloin edes jonkun verran “hävetä” eli pikkuhiljaa opin että mitä minulle humalassa tapahtuu, olisiko paras juoda kotona kerran mokaan joka kerta…tai olisiko paras lopettaa kokonaan kerran tissuttelukin alkaa jo maittaa liikaa. Muutenhan ei kukaan koskaan raitistuisi. Mutta miehen ajatukset ei tapahdu välttämättä minun aikanani, kuten minunkaan ajatustyö ei lähtenyt liikkeelle kun ensimmäisen kerran joku asiasta sanoi.
Voin tehdä oman osani lähimmäisen hyväksi, että kerron suoraan faktat, teen selvästi kontrastin että rakastan erittäin paljon, mutta en alkoholia. tuen jos haluaa hoitoa mutta käytän jalkoja jos käytännössä mitään ei tapahdu. mutta sitten enää muuta en voi tehdä kuin pelastaa itseni.

16

Niinpä… mutta toisen pään sisään ei voi mennä kertomaan, miltä hänestä pitäisi tuntua.

Eikä pidäkään. Olen aina lukioajoista meuhkannut Vapaasta Tahdosta.

Onhan siitä filosofit jauhaneet kautta aikojen. Mutta miten pelottava asia se oikeastaan onkaan. Ihminen on vapaa valitsemaan - niistä vaihtoehdoista jotka hänelle annetaan. Ei sen mukaan, mikä olisi viisasta tai parasta tai veisi jotenkin asiaa eteenpäin…

Aikuinen ihminen on itse vastuussa päätöksistään ja valinnoistaan. Aina ne eivät vie kuten elokuvissa (siellä aina joku uskaltaa ottaa irtioton elämästään ja päätyy onnelliseksi menestyjäksi - omalla kohdalla ja lähipiirissä on ihan viime aikojen kokemuksia siitä, ettei se ihan niin vaan onnistukaan. Mutta itse kannan ne typerehtimiset ja harha-askeleetkin… koska ne ovat tärkeitä siksi että olen nyt se mikä olen. Ehkä loppujen lopuksi ne elokuvat eivät olekaan niin väärässä?)

17

Pahoitelut viestihiljaisuudesta. Päivät kiitävät vain niin nopeasti.

Kiitos arvokkaista näkökulmistanne, niissä olisi hyviä pohdintoja omieni tueksi.

Maanantaina mies palasi viikonloppureissultaan, oli ollut viettämässä aikaa merellä isolla miesporukalla. Oli eilen aamulla huonovointinen, sanoi, että nyt on paha olo. E muista koska viimeksi olis sanonut näin. Sanoi, että loppuu juominen hetkeksi. Niinpä niin, hetkeksi.

Kyllä hän tietää, mihin tuo johtaa. Keskustelimme eilen aika paljon kuunteli kyllä nöyränä. Ehdotin avun hakemista, ei ollut siihen eilen valmis tarttumaan. Toisaalta morkkis ei varmasti ole niin suuri, koska viikonlopun reissun päätarkoitushan oli veneilyn lisäksi juominen. Tuntuu, että reissuporukkakin oli valittu sillä perustein, että kaikki ovat aika alkoholiin meneviä.

Ovatko morkkikset juomisesta sitten kovempia kun ollaan juopottelty yksin, vailla sen “kummallisempaa” syytä?

On tämä vaan niin metka sairaus, ei voi millään tietää, mitä toisen päässä liikkuu?

Mun on todella vaikea kuvitella, että hän pahaa perheelleen haluaisi aiheuttaa tällä juomisella. Ja mitä tuo manipulointi tarkoittaa? Pitääkö tässä olla jokaisesta sanomisesta huolissaan, että onko tuollakin jokin piilomerkitys vai miten?

18

Anteeksi jo etukäteen, tässä seuraa nyt avautuminen. Mä tiedän nyt vähän tarkemmin mitä ryyppäävän miehen päässä liikkuu, koska tein niin että peruin sovitun menon, haistatin pitkät moraalisaarnoille ja ruikutukselle, lähdin baariin ja vedin perseet olalle. Kuuntelin humppaa sitten ja kailotin puhelimeen parvekkeella kello 3 aamulla. Aamulla uhkasin itsemurhalla muutamaa minusta huolissaan olevaa läheistä, ja itken nyt kaaoksen keskellä mätänevien ruuan tähteiden keskellä. Sekä kärpästen. Suussa maistuu kissankusi enkä ole edes hampaita pessyt. Parvekkeella on kaatunut tuhkakuppi, sekä kaljatölkkejä.
jotenka siis: mitä liikkuu päässä. Sitä että kaikki mitä olen tehnyt, ja ennenkaikkea miten olen yrittänyt toiselle osoittaa, näyttää, olla esimerkillinen vaimo ja auttaa häntä, on syyllistänyt häntä vain lisää ja ajaa minusta kauemmas. Olen niin erinomainen, loistava, mahtavan uhrautuvainen joka sopivasti myös ajattelee itseään, sekä huolehtii omasta ajanvietostaan. Istun rillit nenällä ja luen aa-kirjoja. Välillä puhaltelen sivistyneesti höyryä teekupista, ja hekumoin ajatuksella meidän raittiista elämästä, jonka minä olen saanut aikaan sillä että olen niin ymmärtäväinen ja hieno. Olen suorastaan kansikuva kamaa myöskin ulkonäön puolesta kun jaksan föönata tukkaani ja ottaa manikyyreja, vaikka mies selkeästi krapulassa ei täytä david beckhamin raameja. Koska minulla sitä virtaa riittää toistenkin puolesta, ja näin näytän miehelle mitä hän menettää. Ja seurauksena tästä erinomaisuudestani ja uutteruudestani, sain täydellisen hermoromahduksen.
Tähän ei auta nyt muu kuin ruikuttaa se mies takaisin, anoa polvillaan anteeksiantoa, ja toivoa että hän vielä rakastaa minua vaikka olen tällainen kusipää. Hän joko rakastaa tai ei, en voi koskaan luvata hänelle etten enää lr-päissäni pilaa itseni ja toisten elämää. Hän ei voi luvata ettei koskaan enää joisi.
Joten mitä jää. Märkä itkevä tärisevä ja kuolaava rätti, joka haluaa vain että joku rakastaa. jos ei rakkaus pelasta, niin kuitenkaan ilman sitä ei ole mitään.

19

Minulla ei ole kuitenkaan morkkis. Siis hetken aikaa ehkä oli kun heräsin, mutta se meni tosi nopeasti ohi. Nyt keskityn lähinnä siihen, että mitä söisin ettei oksettaisi, ja koitan puhua itseäni ympäri etten hakisi olutkeissiä illalla. Tai suunnittelen jos haen niin haen sen ajoissa, ettei kaupat mene kiinni. Jos mies soittaisi että on tulossa niin varmaan sitten en hae keissiä koska ei me ryypätä yhdessä. Tai no en tiedä, eipä siihenkään kuolisi- Tai no kuolisi. En taida hakea koska en jaksa huomenna tätä samaa kuntoa. Olsii kiva syödä jotain hyvää ja saada motoriikka takaisin. Kattoo nyt miten menee.

20

Hengähdä hetki ihan rauhassa. Sinun ei tarvitse päättää loppuelämästäsi juuri nyt, tänään.

Kirjoitit tuossa aikaisemmin että haluat vain, että joku rakastaa.

Oma kokemukseni sekä almana että alkoholistina on se, että mitä enemmän halusin, sitä vähemmän sain. Minusta tuli sellainen, joka en halunnut olla - toisessa roikkuva, mustasukkainen vinkuja, jolle piti aina todistella että olin yybertärkeä, eikä sekään aina riittänyt :slight_smile:

Yrittäessäni taas elää ‘samalla tasolla’ mieheni kanssa tuli biologia pian vastaan, sillä nainen alkoholisoituu paljon nopeammin kuin mies. Ja mies lemppaa alkoholistinaisen nopeammin kuin Piiroisen pässi. Jota en henkilökohtaisesti tunne. Köh. Lakkasin olemasta ‘rakkauden kerjäläinen’, koska en voinut itsekään hyväksyä itseäni sellaisena.

Minun piti oppia rakastamaan itseäni ensin. Vasta sen jälkeen, kun koin itse olevani ‘rakastettava’ ihminen (eli hyväksyin itseni), pystyin edes ottamaan rakkautta vastaan. Tavallaan Tommy Hellstenin sana tuli lihaksi: ‘saat sen, mistä luovut’.

Tärkein ihmissuhde koko maailmassa on sen tyypin kanssa, joka katsoo peilistä.

Voimia ja kestävyyttä!