Olen siis tänä vuonna 14v täyttävä tyttö. Ja isäni on alkoholisti. On ollut niin kauan kuin jaksan muistaa. Ennen se joi pari kertaa viikossa ja oli vielä melko rauhallinen, nykyään se juo lähes joka päivä. Äiti on harkinnut avioeroa, mutta isähän esittelee siitäkin asiasta kaikenlaisia uhkauksia ja haastaa muutenkin jatkuvasti riitaa… Veljeni on 11v, ja olen pariin otteeseen ottanut tämän omaan huoneeseeni nukkumaan, kun tämä on itkenyt omassa huoneessaan kuunnellessaan äidin ja isän riitelyä ja sitä, miten isä aikoo tappaa itsensä ja muuta vastaaavaa, kuten miten meille käy huonosti jos me mennään (muka) " valehtelemaan" jollekkin että hänellä on alkoholi-ongelma sun muuta… Töissä se kyllä käy, mutta yksityisyrittäjä kun on, hän voi olla työaikanaankin humalassa, jos mieli tekee :s … Hän on myös rattijuoppo, pariin otteeseen ajanut veljeni kaverinsa luota kotiin siinä kunnossa, että tuskin itsekkään pysyi pystyssä… minä olen viime kesän aikana ollut sen kyydissä useaan kertaan mökki-koti väliä, eli noin 100km, tämän ollessa juonut. Nytkin se makaa tuolla sängyllä sammuneena… Ei kauaa enää tämmöistä jaksaisi… Kellään muulla samantapaisia kokemuksia?
Ajattelin että tämä kuuluisi ennemmin tänne kuin kotikanavalle, muttä täällä onkin hiljaisempaa…
Hei Sacrifice,
Tule sinäkin käymään alkoholistien lapsille tarkoitettuun chat-ryhmään. Se kokoontuu torstaisin klo 19-21 osoitteessa www.helppimesta.fi/Kolo .
Vahinko kun en huomannut viestiäsi aikaisemmin. Olisit voinut tulla sinne jo tänään “juttelemaan”.
Kolo-kummi5
Hyvä että löytyy nuorempaakin porukkaa täältä, itse täytin juuri 17. Mulla on melko samanlaisia kokemuksia paljonkin. Haluaisikko jutella jos löytyy messenger?
Hei Pasi! Edellisen viestistä on sen verran aikaa, että jos on jo alkanut chattailla Kolossa, ei ehkä huomaa tulla tänne. Mene sinäkin käymään siellä. Siellä alkoholistien lapset chattailevat keskenään joka torstai kli 19-21. Ehkä olitkin siellä jo tänään? Toivottavasti. Monet vastaavassa tilanteessa olevat kirjoittavat kotikanavalle, koska täällä on vähän hiljaista. Tervetuloa lukemaan ketjuja sinnekin.
Niin tuttu tarina…
Olen jo lähemmäs kolmekymppinen, mutta lapsuuteni ja nuoruuteni oli lähes identtinen kanssasi. Meitä on Suomessa enemmän kuin luuletkaan…
Tsemppiä ja jaksamista!
ottakaa vain ero…kaikkien etu…lasten ja äidin,ei isä tee todennäköisesti teille mitään,uhkailu on vain keino pitää kulissit koossa…saman elänyt.
Lapseni ovat kaikki yli 20v. nykyisin. Jokainen on saanut syviä haavoja a-perheessä elämisestä. Pojilla on 40% mahdollisuus tulla alkoholistiksi ja ainoa poikani kuuluu tuohon 40%:iin. Muutimme erilleen pojan ollessa 6v. A-isä pyöri vielä elämässämme satunnaisilla käynneillään senkin jälkeen,meitä häiriten - jouduimme vaihtamaan paikkakuntaa,koska talo oli yhteinen. Minä työssäkäyvänä yksinhuoltajana en osannut vaatia pojalleni tarpeeksi apua,vaikka hän kävi mm. Nuorten psykiatrisella osastolla avokäynneillä. Poikani on vetäytyvä,sisäänpäinkääntynyt…hänellä on kylläkin vakituinen työ ja hän asuu eri paikkakunnalla. Oletan,että hän ei avaudu täysin kenellekkään,paha olo on niin hallitsevaa,eikä hän ymmärrä että sen kohtaaminen avaisi solmuja ja vähitellen olo voisi kohentua. - Pelko ja viha kuvastuvat pojan kasvoilta,sen kertoi minulle eilen meillä vieraileva 30-kymppinen mies…on nähnyt poikani perhejuhlissamme…Poika meni avohoitoon,koska minä vaadin sitä terveyskeskuslääkäriltä,joka määräsi pojalleni lääkityksen paniikkihäiriöön,pojan ollessa alaikäinen. Poikani on ja näyttää ihan reippaalta, komealta nuorelta mieheltä. Hänellä on nykyisin ystäviä työkavereissa ja sählyporukassa…enhän aikuisen äitinä kaikkea hänen elämästään tiedä. Tyttöystäväkin on ja nuorena oli myöskin monivuotinen kiva tyttöystävä. Kaikki kuulostaa näin hyvältä,mutta poikani on ärtyinen,nukkuu hyvin,hyvin paljon…tunnistan hänen masentuneisuutensa ja alkoholinkäytön helpotuksena pahaan oloon (hän sanoo itsekkin,että yhden kaljan juotua tekee heti mieli lisää…). Muukin tietysti maistuu kuin olut. Sisaret ja minä olemme yrittäneet puhua hänelle…ohjata hoitoon…kuunnella. Yksi siskokin totesi,että veli uskaltaa puhua vasta,kun on vähän juonut…tyttäreni,joka on veljelleen läheisin mielestäni. Kovin paljon me rakastame tätä poikaamme,mutta hänen kärsimyksensä ovat tuottaneet pahaa oloa hänelle ja meille muillekkin. Toivon,että perheenne hakeutuu ammattiavun piiriin…jos ette jo ole.Juttele äitisi kanssa,ehkä voitte yhdessä mennä a-klinikalle tai perheneuvolaan tms. Sieltä neuvotaan eteenpäin. Ei se vaadi isän mukaantuloa.- Minulle sanottiin,että väärä henkilö tuli- kun menin a-klinikalle. Mutta se oli muinoin ja asuin maaseudulla - nykyisin asia ymmärretään paremmin!!! Rukoilen puolestanne 
Hei Sacrifice!
Oletko huomannut tämän keskustelualueen tiedotteista, että 2.6. alkaa nuorten oma suljettu nettiryhmä? Tarkoitus on keskustella kaikesta mikä liittyy läheisen aikuisen päihdeongelmaan: tunteista, ongelmista, tarjolla olevast avusta jne, ja mukana on kaksi aikuista, luotettavaa ohjaajaa, joista toinen olen minä. Ryhmään otetaan 15 ensiksi ilmoittautunutta, joten jos kiinnostuit, toimi nopeasti.
Ilmoittautuminen tapahtuu osoitteeseen lasinenlapsuus@a-klinikka.fi, ja lisätietoja saat Päihdelinkin etusivulta ja tältä keskustelualueelta.
Terveisin,
Shirley
Moikka.
Oon sun kanssa samanikäinen ja ihan sama ongelma. Isä on TÄYSI juoppo. Se juo jokapäivä ja vetää nappeja ja luultavasti myös huumeita. Jos haluut jutella niin mul on kyllä mese 
Pärjäile. <3
Sacrifice, sama juttu meilläkin… eilenki isä jäi ojaan nukkumaan ja nyt se on sairaalassa hoidossa ku se paleltu siellä ulkona niin pahasti…
Hei,
olen 28v. ja isäni on juonut noin 20 v. eli silloin kun olin ihan pieni alkoholi ei ollut vielä ongelma. Väärinkäyttö kuitenkin paheni oleellisesti 10 vuotta sitten kun vanhempani erosivat ja minäkin muutin pois paikkakunnalta opiskeluiden takia. Viimeiset viisi vuotta emme ole isän kanssa olleet paljon missään tekemisissä. Hän soittelee joskus ja olen käynyt hänen luonaan vain jouluna. En ole nähnyt isääni selvin päin enää vuosiin. Nyt on sitten isän terveys ruvennut reistailemaan, viime vuonna hän oli viikkokausia sairaalassa. Ja tänään sain puhelun sairaalasta että hän oli taas ollut leikkauksessa ja kotiutetaan, en ollut edes tietoinen sairaalareissusta, mutta koska olen lähinomainen soittivat sieltä minulle.
Kertaakaan en ole käynyt isääni sairaalassa katsomassa. Tai jos hän on ollut kotona huonona. En kertakaikkiaan pysty. Kysymys ei ole välittämisestä, mutta en vain pysty katsomaan häntä niin huonokuntoisena enkä pysty isääni auttamaan, koska hänellä ei mielestään ole ongelmaa. Tunnen asiasta hirveää syyllisyyttä ja isäni marttyyri-asenne ei auta asiaa. Jos minun täytyy käydä isääni katsomassa, pelkään sitä päiväkausia etukäteen ja käynnin jälkeen tunnen ison taakan katoavan olkapäiltä.
Tunnen isän juomisen varjostavan kaikkia ihmissuhteitani. Tiedän että minulla on kauhea pelko päästää ihmisiä lähelle. Minulla ei ole koskaan ollut poikaystävää. Paras ystäväni ei edes tiedä isäni juomisesta. Minulla on melko hyvä suhde äitiini, mutta hän on päässyt irti isästäni eikä halua kuullakaan hänestä. Isällä on ilmeisesti joku naisystävä, mutta olen hänen ainoa omaisensa ja minulla ei ole voimia auttaa häntä. Olen vuosien varrella huomannut että ainoa tapani selviytyä henkisesti on melkein katkaista välini isääni ja nähdä häntä mahdollisimman vähän. Tunnen asiasta hirveää syyllisyyttä, mutta se on ainoa keinoni.
en tiedä kuuluuko tämä virallisesti tänne mutta tuntuu että johonkin on ajatuksiaan pakko purkaa… Isäni kuoli pitkällisen alkoholismin (virallista syytä ei vielä olla saatu kuulla) seurauksena muutamia kuukausia sitten. Viime vuosina ennen hänen kuolemaansa välit ei olleet kauhean läheiset, isä oli todella syvällä siinä viinakeskeisessä maailmassa (eli puhui oikeastaan vain siitä kuinka paljon on rahaa jäljellä, kuinka monta pulloa pystyy ostamaan kaupasta, ja voisinko tullessani tuoda hänelle sitä ja tätä) 
Rakastin kuitenkin isääni loppuaikoinakin, muistot ja hyvät hetket eivät katoa mihinkään. Selvinpäin hän oli todella seurallinen,hauska ja viisas ihminen, ja sellaisena tulen hänet aina muistamaan. Olen ajatellut hakea keskusteluapua pääni selvittämiseen ja surusta toipumiseen, ja oikeastaan vasta nyt kun olen lueskellut päihderiippuvaisten ja heidän omaistensa ajatuksia ja tilannekertomuksia täältä, olen ymmärtänyt millaista on elää riippuvaisena jostain, millaista taistelua joutuu käymään pään sisällä, ja miten se muuttaa ihmistä… Olen lapsesta asti kärsinyt syyllisyyttä siitä, ja kärsin vieläkin, etten osannut auttaa isää enkä estää hänen kuolemaansa, mutta vasta nyt olen alkanut ymmärtämään, etten olisi koskaan voinutkaan, ja sellaiset keinot, joiden aattelin häntä auttavan kun hän oli elossa (rahallinen tuki,paapominen,kaiken tekeminen hänelle valmiiksi) olisivat saattaneet estää häntä lopettamasta (jos sellaiseen olisi ollut edes oikee halua/tahtoa). Kiitos että sain purkaa ajatuksia edes jonnekin…
(minulle voi laitella mailia jos haluaa jutella vaikka alkoholistin lapsena elämisestä, tai jos olet samassa tilanteessa kuin minä… jenny_black1402[at]yahoo.com )
Moro moro!
Eipä tässä enää keksinyt mitään muuta paikkaa minne kirjottaa. Tosiaan munkin faija on alkoholisti (ylläri sinänsä). No eipä sitä sillon pienenä ymmärtänyt, se nyt oli hauskaa kun isi oli “vähän” humalassa. Nyt sitä kattelee päivästä toiseen, vaikkei haluaisikaan. Alkoholismi on kuulemma jossain määrin periytyvää ja niin mun faijallekkin kai sitten kävi. Sen vanhemmat toi alkoholin arkeen ja esitti sen täysin normaalina asiana ja näin kävi myös mulle. Äiti vihaa faijaa niinkuin myös minä ja sisko. Asialle ei tietenkään voi tehdä mitään, sillä äiti on rahallisesti riippuvainen faijasta. Me siis kärsitään täällä päivästä toiseen vain sen takia ettei ole rahaa asua kolmistaan. Tilanne pahenee koko ajan, faijalla on ulosotossa laskuja ja viime viikolla tultiin hakemaan autoa pois faijan maksamattamien laskujen takia. Äiti tekee töitä hulluna maksaakseen kaiken ja itkee mulle päivisin, kun ei saa nukuttua ja on niin stressaantunu koko ajan. Sisko viilteli itseään pari kuukautta sitten ja itse vedän vklp kännit unohtaakseni edes hetkeksi kaiken. Mutta tämä kaikki on kuitenkin verhon takana piilossa. Koulussa hymyillään vaikka ei hymyilyttäisikään, sukujuhlissa ollaan “onnellinen” perhe ja kukaan ei saa tietää mitään. Kova lapsuus kasvattaa.
All these things I hate revolve around
Hei miumaumöy,
Tietääkö äitisi Al-Anonista (www.al-anon.fi). Siellä hän voisi saada asiat parempaan järjestykseen.
ite oon kohta 16 vuotias ja pienestä asti joutunu kärsii isän alkoholismista, se on kauheen väkivaltanen ja huudattaa musiikkia… en tiiä kaua oikeesti jaksan enää tälläst, tälki hetkellä se on alakerrassa umpijurrissa, oon aikalailla masentunu sen takia ja joutunu psykiatrilla käymään… tiiän tosi hyvin ettei lasinen lapsuus oo kiva.
Hei Eikiva,
Huomenna on torstai ja Alateen Kolo -päivä osoitteessa www.helppimesta.fi/Kolo . Tule sinne klo 19-21 välisenä aikana. Paikalla kummina Al-Anonin aikuinen jäsen.
Kolo-kummi5
moii
mull on myös isä JUOPPO [poistettu sisältöä -Päihdelinkin toimitus] 
mun isä n TÄYSIN juoppo olen 9vv
[poistettu yhteydenottotietojen jakamispyyntö lapselta - Päihdelinkin toimitus]
Olen 13-vuotias ja isäni juo todella paljon. Käyän joka toinen viikonloppu isälläni ja, joka ikinen kerta hän juo. Aloittaa perjantaina ja jatkaa sunnuntaihin asti. Lauantaisin käymme kyllä mummollani aina jota en mummonani pidä sillä eihän minusta välitä tiedän sen. Tuolloin isäni ei toki juo mutta heti päästyämme “kotiin” hän menee kellariin salaa juomaan. Aina kun käyn katsomassa kellarissa on vähintään kuusi kalja tölkkiä ja parhaimmillaan oli kerran sata… Äidilleni en halua kertoa, koska silloin iskä joutuisi ongelmiin enkä näkisi häntä, koska iskä löisi välit poikki kokonaan niin kuin kerran meinasi tehdäkkin. Minulla on 7-vuotias pikkuveli ja pelkään, että hän muuttuu samanlaiseksi kuin isäni sillä olen huomannut heissä samanlaisia “pahoja” piirteitä. En jaksa kohta aina esittää, että kaikki olisivat hyvin tunnen itseni syylliseksi siihen, että isäni juo niin paljon ihan kuin olisin niin surkea lapsi, että pää pitää vetää täyteen joka viikonloppu täällä ollessani. Joka ilta täällä ollessani itken ja toivon saavani paremman isän isän, joka välittää ja huolehtii. Äitinikin juo ja niin siskonikin… Toivon myös monesti, että pääsisin pois täältä, maan päältä…