En tiedä mitä hermostossa konkreettisesti tapahtuu alkoholismin seurauksena. Moni kuitenkin tuntee niitä ilmeisesti hermostoperäisiä psykofyysisiä oireita, joita juominen aiheuttaa. Itselleni kehittyi juomisen loppuaikoina eräs tietynlainen fobia, josta en ollut koskaan ennen kärsinyt. Kun jouduin tiettyyn tilanteeseen, tuli kauhea, kuolemanpelon kaltainen hirvitys mieleen. Hikoilutti, vapisutti ja heikotti. Sittemmin kun lopetin juomisen, se fobia vähitellen katosi täysin. Samassa tilanteessa nykyisin ei tee enää heikkoa. Niin kuin ei koskaan aiemminkaan tehnyt.
Ihmisten kohtaaminen saattoi myös olla vaikeaa (selvin päin). Olin ponneton ja kärsivä, ja tuntui, ettei minulla ole mitään sanottavaa kenellekään. Nyt saatan vaikka puhua puutaheinää, jos ei mitään varsinaista sanottavaa ole. Olen rentoutunut. Tämäkin johtuu ihan varmasti hermoista.
Rohkaisuryyppy käsitteenä on yksi petollisimmista mitä voi olla. Pelkojen hoito alkoholilla sysää siihen pelkoon aina vain syvemmälle. Alkoholi nakertaa jotakin sisältä päin niin, että lopulta olet juuri se vapiseva raunio, joka olet aina pelännytkin olevasi. Alkoholi toteuttaa itse juuri sen pelon, johon olet luullut sen olevan lääke. Se siis valehtelee sinulle täysin häikäilemättömästi. Sitten taas kun olet päässyt alkoholista eroon, joudut taas aloittamaan nollapisteestä ja kohtaamaan ne pelot, taas selvin päin. Sitten sitä tajuaa, että ne olisi alun perinkin pitänyt rohkeasti kohdata selvin päin.
Onko täällä jollain muulla kokemuksia “hermojen juomisesta”? Minun kokemukseni on, että ne hermot voivat siitä taas parantuakin. En tiedä, onko jossain joku piste, jonka jälkeen ne eivät enää paranekaan. Todennäköisesti on.
Mulla on tämä ilman juomistakin.
Jos jostain ulkosalla puhun niin säästä, työstä tai kuin kallista ruoka on nykyään.
Harvassa on ne tyypit joiden kanssa päästään ihan lähikontaktiin, ihan hyvä näin.
Ainakin omalla kohdallani kun alan juomaan niin syy siihen minkä takia putki venyy ja venyy on se, jotta ei sitä uskalla lopettaa juuri näiden oireiden takia. Eli alkoholia on käytettävä psyykelääkkeenä.
Oireisto on itselläni todella laaja. Esim saan sydänkohtauksen kun aamulla posti kolahtaa luukusta ja olen valmis jo ampumaan jakajan haulikolla. (hermotko kireellä?). Kaupassa ei uskalla käydä kun tuntuu, että aika pysähtyy ja jään jonkinlaiseen luuppiin. Jään siis sinne kaupan sisälle ikuisesti kävelemään kohti ruoka/kalja hyllyjä ja en koskaan pääse perille. Loppu tulos on se, jotta parempi kumota kossu ennen kuin voi mennä kauppaan, ja varmuudeksi vielä pari pamia päälle…
Kaikki tälläinen on loppunut kun lopetin juomisen. Yllätys yllätys.
Ite olen 29-v yksin asuva nuorimies. Olen nyt asunut 4-vuotta vuokra-yksiössä ja koko se aika on kulunut enemmän tai vähemmän alkoholin merkeissä. Parina ekana vuotena ryyppyputket olivat korkeimmillaan viikon mittaisia, mutta niiden jälkeen tuli aina pitkiä selviä kausia. Mitään pahoja liskojen öitä ei ollut, vaan ihan normaalia darraa jne. No kuiteskin nyt 2 viime vuoden ajan homma on lähtenyt täysin lapasesta ja olen huomannut että alkoholi on ruvennut vaikuttamaan psyykkeesseeni oudolla tavalla. Nykyään kun juon niin juon niin kauan kun rahat riittää…tämän vuoden puolella olen jo ollut 3 viikkoa psykiatrisella osastolla koska koin täydellisen romahduksen. Heti tietenkin osastolta päästyäni korkkasin pullon ja vedin 2 viikon putken. Sen jälkeen uusia paniikkikohtauksia, tärinää, kramppeja, oksentelua ja itsemurha-ajatuksia. Selvisin kuin selvisinkin hengissä ja päätin että nyt riitti. Ensimmäiset selvänä olo päivät olivat vain yleistä heikotusta ja vitutusta. Kun se meni ohi niin tuntui jo hyvältä mutta tajusin että olen menettänyt intohimoni asioihin jotka aikaisemmin olivat rakkaita. Kaikki tuntuu vaan niin turhalta…tekisi mieli vaan maata sohvalla ja tuijottaa kattoon. Lisäksi hermot ovat kireällä koko ajan…siis koko-ajan!!!..En pysty lukemaan kirjaa, en keskittymään telkkarin katsomiseen…ruoka ei maistu miltään. Ja olen siis jo ollut selvänä jonkin aikaa…tämä on paljon ikävämpää kuin paha darra…toivottavasti tämä ei kestä kauan…ja toivottavasti sisältäni ei ole mennyt jotain pysyvästi rikki
Tervetuloa joukkoon. Et ole mennyt rikki. Tarvitset vain hieman huoltoa ja virittämistä. Minä taisin kysyä omalla palstallani, onko alkoholi liottanut iloebtsyymit? Kylläpä siinä taitaa muutama viikko mennä, että aivokemia palautuu viinattomaan muottiin. Kokeile pieniä kävelyretkiä ja katsele kukkia ja lintuja. Josko se sieltä löytyisi se piristävä oivallus.
Tästä tuli mieleen aikanaan juodessa kun joku tuli soittamaan ovikelloa, en mennyt ovelle vaan huusin pitkään äänettömästi “HÄIVY,HÄIVY!”
Juupajuu, häipyhän se ja multa mielenrauha kun sitten kävin funtsimaan et olikohan se jotain tärkeää :mrgreen:
Kiitos näistä sanoista. Ongelma onkin siinä että että alkoholi ei ole ainoa asia joka pitää hermot kireällä. On sattunut 2 vuoden aikana niin paljon surullisia juttuja kuten lääke/viinahuuruissa toikkarointi rautatiekiskojen vierellä jossa sitten juna puuhkäisi ohi ja oli imaista minut sisääni. Vasen käsi siinä meni pakettiin…mutta siitä kokemuksesta on jäänyt pahat traumat. Samoin myös paha pahoinpitely (olin selvinpäin) jossa minut hakattiin paskaksi ja ryöstettiin. Lisäksi kaikki muut jutut kuten tyttöystävän menetys, työpaikkojen menetys. On todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö ja posttraumaattinen stressi. Itse aloitan aina ryyppämisen kun tulee sellainen “vitut kaikesta” fiilis. Ryyppään unohtaakseni kaiken paskan…tiedän mihin se johtaa mutten välitä siitä. Ei vaan ole voimia yrittää mitään. Eli minulla on tuo psyyke ollut jo viturallaan viimeiset 5 vuotta vähintään…ja se alkoholi hetkeksi helpottaa mutta vain hetkeksi. Tuntuu että viimeiset vuodet ovat olleet pelkää unta…katkeransuloista unta. Kämppäni olen saanut sentään pidettyä koska en ole nittä jotka kännissä riehuvat ja huudattavat musiikkia täysillä. Tuntuu ihan oikeasti että jokin on nyt mennyt pysyvästi vialleen ja se pelottaa. Itse käyn kerran kuussa laakson sairaalassa juttelemassa psykiatrille mutta kerran kuussa ei oikein riitä. Vatsa on jatkuvasti sekaisin, huimaa, ja kädet tärisee vaikka ei olisi vähään aikaan mitään ottanut. Mitään sen kummempia fobioita ei ole ollut…tosin joskus ihan oikeasti tuntuu siltä että on olemassa jokin salaliitto minua vastaan. Että tällaista.
Tervetuloa joukkoon, jsh29! Ja hyvä että sait kerrottua oloistasi. Se on alku.
Joitain vuosia sitten, kun meni tiukkaa viinaa suuria määriä päivästä päivään, olin tilanteessa, jossa tuntui ettei se kauhea olo enää koskaan helpotakaan. Olin viikon juomatta, ja se vapinaolo vain jatkui ja jatkui, päivästä päivään. Hain jotain rauhoittavia, ja ne vain nostivat pienen kuumeen mutta eivät muuten auttaneet mitenkään. Muistan miten korkkasin pullon aivan alistuneena. Olot tietysti katosivat, kun sai viinaa päähän. Se oli kauheaa. En saanut oltua selvin päin, koska ajattelin, että jotain on pysyvästi nyt hajonnut hermoissani/ruumiissani. Sitten vihdoin ja viimein pääsin katkolle - se oli viimeinen kerta. Siellä pääsin kuntoon, ja sillä tiellä ollaan. Ja hermot ovat paremmassa kunnossa koko ajan. Ne voivat siis parantua.
Luulisin että elimistö suhtautuu alkoholiin ulkoisena vihollisena, jonka läsnäolo nostaa jonkinlaisen hälytystilan päälle. Hermot luulevat että sinua ollaan tappamassa, ja ruumis valmistautuu koko ajan pakenemaan tai taistelemaan. Vihollinen on vain päästetty sisälle, eikä sitä voi silloin paeta.
Tuo minun fobiani, joka kehittyi, oli korkean paikan kammo. Jossain korkealla kuvittelin että jotain vain voi tapahtua ja että lennän sinne tyhjyyteen jonkin tapahtuman seurauksena, jota en pysty aavistamaankaan. Lentokoneessa tunsin aivan aitoa kuolemanpelkoa. Se oli kauheaa, koska en ollut ennen tuntenut mitään sellaista. Ja nyt se on poissa.
Toivottavasti hermot tosiaan voivat parantua…olen kilahtamaisillani kun ei ole fyysisestä krapulasta tietoakaan mutta psyyke ja hermot olleet aivan riekaleina 24/7 …ehkä älytön unenpuute saattaa myös vaikuttaa. Viinaa tai bisseä ei tee mieli…tekee mieli vaan nukkua edes yksi yö kunnolla mutta se saattaa olla haave vain.
Kokeile hakea jotain apua, vaikka nukahtamislääkkeitä. Unikin auttaa…
Mulle tuli aina semmoisia “naksauksia” päähän, kun tavallaan säikähti jotain, ja koko ruumis jännittyi - siis sätkyjä. Nukkumisen yrittäminen oli täynnä noita sätkyjä. Saattoi nukkua puoli minuuttia ja herätä sätkyyn, ja sitten taas koetti nukkua, jne jne. Oli liian uupunut olemaan hereillä mutta liian tuskainen ja jännittynyt nukkumaan.
Muistan ikuisesti tuollaisen puolen minuutin sätkyunen. Näin miten elävä hevonen heitettiin lentävän lentokoneen perärampista ulos tyhjyyteen. Naks! - ja herätys. Se oli sairas ja kauhea näky. Jo se että miksi joku tekisi jotain niin absurdia ja raakaa että heittäisi hevosen lentokoneesta, ja sitten tietysti se korkean paikan ja putoamisen fiilis. Siinä oli hirveää hulluutta ja raakuutta. Alkoholi raateli mieltäni.
“Jo se että miksi joku tekisi jotain niin absurdia ja raakaa että heittäisi hevosen lentokoneesta” Anteeksi mutta tälle jo hieman nauroin vaikkei se ehkä siinä tilanteessa hauskaa ollut.
Ittelläni on kutakuinkin sama ongelma. Siinä kahden maissa rupeaa väsyttämään ja nukahdankin mutta herään jo kymmenen minutin päästä säpsähtäen…joskus säikähtäen jolloin tyyny lentää olohuoneen poikki. No sitten tunti valvomista ja uusi yritys. Taas vähän unta ja taas säpsähtäen hereille. Sitten on loppu aika sellaista hämärää unenomaista tilaa joka ei kuitenkaan ole unta. Sitten rupeaakin jo aurinko nousemaan ja ei enään väsytä…ainoastaan huimaa ja on hermot kireällä. Itse käytän tällä hetkellä Solazin nimistä lääkettä muttei siitä paljoa apua ole
Tervetuloa minunkin puolesta!
Kun lopetin juomisen, olin miltei tasan 2 kk kuin märkä rätti.
En jaksanut tehdä mitään, mikään ei kiinnostanut, kaikkein vähiten ne “vanhat” jutut joista pidin. Televisiota, leffoja tms. en katsonut oikeastaan useampaan kuukauteen, tai jos joskus katsoin, mielenkiinto lopahti viimeistään puolessa välissä… keskittymisvaikeuttako, en tiedä.
Vasta viime kuukausina, pikku hiljaa, olen kiinnostunut joistakin vanhoistakin jutuista, mutta uusia on tullut lukematon määrä tilalle, alkoi tulla sen parin kuukauden jälkeen.
Alkoholi oli kuulunut vuosia jokapäiväiseen elämään, joten piti opetella koko elämä uusiksi, kaikki arkisetkin tilanteet, selvin päin.
Nukkuminen olisi todella tärkeää ja itseäni ainakin auttoi nukahtamislääkkeet (terkut Kanttoonalle, huomaa että kerron vain itsestäni, heh…), ja kyllä nukuinkin… varmaan monen vuoden rästit muutamassa kuukaudessa, alkoholin voimalla nukkuminen kun ei oikein lepoa, sitä oikeaa lepoa ole.
Paska olo menee ohi varmasti aikanaan, anna nyt vaan itsellesi lupa tehdä mitä haluat ja jos et halua tehdä mitään (kuten itselläni oli) anna lupa siihenkin.
Kyllä tää pitää sitten kai vain kestää…itse pelkään eniten sitä että juopottelun himo iskee jossain vaiheessa…kun itselläni toi psyykkinen riippuvuus on aika vahva. Vähän off-topic mutta haluaisin kuulla kokemuksia siitä mitä ihmiset tekevät kun iskee aivan sairaalloinen viinan/bissen himo…miten vältän korkkaamasta pulloa? Itelläni on tosin joskus koko juttu tapahtunut täysin huomaamatta eli ei ole edes ollut juomisen himoa ollenkaan…olen tyyliin ollut 3 viikkoa selvinpäin eikä ole mitään intressejä juoda…sitten vain yhtäkkiä tajuan että perkele taas sitä kyhjötetään pimeässä kämpässä aivan naamoissa Silloin sitä vasta itsensä luuseriksi tuntee ja siitä se putki joskus lähtee. Vähän meni off-topicciin…sori siitä.
Itse kutsuisin tilaa josta puhut henkiseksi krapulaksi.
Minun oireeni oli lyhyesti tämänkaltaisia:
-Heräsin yöllä klo 2 ja olin nukahtanut klo 1.30 enkä saanut enää unta, kun päässäni pyöri jos jonkinlaista ajatusta. Tätä saattoi olla viikkokausia.
-Heräsin aamulla ja tunsin oloni virkeäksi ja tarmoa täynnä, mutta töihin lähtiessä jokin muutti mieleni ja tunsin selittömästi vaipuvani maanrakoon sekä paremminkin halusin vain kadota, kuolla pois.
-Töihin mennessä tai vaikka kauppaan mennessä oloni oli ihan jees, mutta yhtäkkiä näin tai kuulin jotain mikä laittoi mielikuvitukseni laukaamaan. Tunsin siinä samassa mieletöntä pakokauhua, piinaavaa jännitystä sekä sydämeni oli hypätä rinnasta ulos.
-Pankki oli paikka joka oli inhokkilistallani lähes huipussa, kun siellä oli jotain sellaista mitä minun piti aina jännittää, pelätä, inhota, vihata ja jne.
-Satunnaiset kulkijat jotka saattoivat hymyillä minulle oli merkki jostain kauheasta eikä siihen pakokauhuun ja paniikkiin päästyäni säästynyt sekään mahdollisuus, etten alkanut miettimään hyppäänkö seuraavan auton alle, vai teenkö itsemurhan jotenkin muuten, kunhan vain voisin jotenkin paeta kaikkia ja kaikkea.
Ainut paikka jossa tunsin oloni turvalliseksi oli kapakka ja lasi täynnä, kunnes sekään ei kyennyt minua saamaan rauhalliseksi eikä edes kunnolla humalaan.
edit…
Noh, sanotaan näin, ei tällä palsalla voi kirjoitella mitään off-topiccia, ainakaan jos alkoholista puhutaan
Itse en ajatellut sitä, mikä on olo kun sen ensimmäisen korkkaa, sitä nousuhumalan tunnetta, vaan mietin pidemmälle. Muistelin mikä on olo sen parin, ja parinkymmenen jälkeen, sekä sitä olotilaa mikä on heräämisen (sammumisen) jälkeen (oli se sitten mihin vuorokauden aikaan tahansa).
Hävisi juomahimot aika nopsaan, vähiten meinaan kaipasin sitä pöhnäistä oloa…
hyvä aihe. Noita sätkyjä on koettu. Kerran viikon putken jälkeen toisen päivän krapulassa vaivuin horrosmaiseen uneen. En saanut henkeä, mutta en myöskään itseäni hereille hengittelemään. Haukoin vain henkeä. Puoliso huomasi paniikin ja herätti. Todella outo ja pelottava kokemus.
Kun asustelee yksinään kaupungin vuokraluukussa, hieman ns. pahamaineisessa lähiössä, ei voi oikein olla liian säikky tai paranoidi.
On olemassa kuviteltuja pelonaiheita, ja ihan oikeita pelonaiheita. Niiden ero on hyvä tiedostaa; ensinmainituista on vain haittaa mutta jälkimmäiset kannattaa ottaa huomioon. Aiheelliset pelot voi olla tärkeitä oman henkirievun kannalta joskus.
Mutta ne hermot siis! Mä en oikein nyt muista mitään pahoja ihan kuvitteellisia pelkotiloja, mutta kyllä niitä on varmaan ollut. Esim. krapulassa oon joskus nähnyt niin kauheita painajaisia, että säpsähtänyt kauhuissani hereille enkä uskaltanut nukahtaa uudelleen. Pitänyt nousta laittamaan valot päälle, ja vaikka syömään yöpalaa ja lukemaan jotain.
Ovea en kyllä avaa ikinä, jos ovikello soi odottamatta. Siellä on parhaasa tapauksessakin joko Jehovan todistajia, tv-lupatarkastaja tai sitten seurankipeä lievästi juopunut naapurin poika. (mulla asuu oikeesti kiva kitaraa soittava poika tossa yläpuolellani : ))
Kukaan läheinen tuttu ei kuitenkaan tule kylään ilmottamatta puhelimitse etukäteen.
Ai niin ja sitten krapulassa mulla on julkisilla paikoilla pahimmillaan tullut joskus sellanen pelko, että mä pelkään pyörtyväni. Kaatuvani yks kaks vaan kadulle tai kaupan lattialle ihmisten töllisteltäväks: muks!
Oon nyt myöhemmin aatellut, että sehän on voinut olla jotain alitajuista viinakrampin pelkoa, vaikken mä kovin kauan ole edes tiennyt, mikä viinakramppi ylipäätään on! : )) Omakohtasta kokemusta siitä ei tosin ole vieläkään, jumalan kiitos. Ja Jumala suokoon ettei tulekaan.
Pahimpina ryyppäysaikoina kun itsetunto ja itseluottamus oli muutenkin nollissa, olin muistaakseni aika paljon säikympi ja pelokkaampi koko ajan: sillonhan mä pelkäsin peilikuvaanikin.
Nykysin peilit on onneks jonkun verran kivempia.
Et ole mennyt rikki. Tarvitset vain hieman huoltoa ja virittämistä. 
Tästä tuli mieleen aikanaan juodessa kun joku tuli soittamaan ovikelloa, en mennyt ovelle vaan huusin pitkään äänettömästi “HÄIVY,HÄIVY!” 
Anteeksi mutta tälle jo hieman nauroin vaikkei se ehkä siinä tilanteessa hauskaa ollut.
Silloin sitä vasta itsensä luuseriksi tuntee ja siitä se putki joskus lähtee. Vähän meni off-topicciin…sori siitä.
Kaatuvani yks kaks vaan kadulle tai kaupan lattialle ihmisten töllisteltäväks: muks!