Sepä se juuri on. Itseluottamus on nollissa, ja alkoholi - joka tavallaan auttaa akuutisti - kuitenkin nakertaa sitä vain lisää. Siis ihan fysiikan tasollakin. Se tuhoaa aivoista serotoniinia, tai mitä se sitten lieneekään. Siihen sitten vielä morkkikset päälle. Ja vakavat epäilyt omasta hulluudesta. Se on kierre.
Yksi ohje vapinoista kärsiville ja miksei jännittäjille ylipäänsä. Monesti fyysiset oireet johtuvat verenpaineesta tai yleensä sydämen toiminnasta. Sydän takoo, hikoiluttaa, kädet tärisevät. Beetasalpaajat auttavat siihen. Ne alentavat sydämen lyöntitiheyttä mutta eivät käsittääkseni ole mitään voimakasta lääkettä sinänsä. Sitten jos pitää olla ns. ihmisten edessä tai jossain muussa vaikeassa paikassa, niin fyysiset oireet ainakin ovat silloin paljon helpompia. Vapinat pysyvät ihan oikeasti kurissa. Voipi olla että unen tulokin olisi helpompaa.
Kaikki mitä tähän ketjuun on kirjoitettu kuulostaa ah niin pelottavan tutulta. Joku mainitsi keskustan vuokra-luukun…itse asun yksin myös sellaisessa…oikeastaan tämä ei ole keskustassa vaan aika ketuillaan olevassa lähiössä. Ainoa hyvä puoli on halpa vuokra mutta siihen se sitten jääkin. Itse olen aina juonut yksin ja pahinta on se ettei ole ketään kenelle edes soittaa kun paniikki iskee. Vanhempieni kanssa olen aina ollut hyvissä väleissä mutta he eivät tiedä näistä minun juopotteluista. Yksi sinällään ilkeä kokemus on kun kerran menin 10 päivän dokaus putken jälkeen vanhemmilleni…no ensinnäkin bussimatka oli yhtä helvettiä koska silmissä sumeni vähän väliä ja rupesi ahdistamaan kun bussi oli aivan täynnä…pakko oli nousta pois ja tilata taxi. Pääsin perille…yritin syödä…ei tullut mitään kun käsi tärisi niin paljon. Sain juotua lasillisen jaffaa mutta kaksinkäsin piti pitää lasista kiinni. Vanhemmat ihmetteli mikä mulla on sanoin vain että on tullut nukuttua tosi huonosti…(mikä piti paikkaansa). Sitten mentiin saunaan…ja voi jessus sitä hien määrää!!! Se oli jotain uskomatonta…hikeä tuli ja tuli eikä loppua näkynyt!!! Ilmeisesti keho päätti puskea kaiken paskan ulos mitä oli kymmenen päivän aikana kertynyt. Vapina loppui ja sain hieman syötyä. Otin illalla yhden tenoxin ja nukuin 11 tuntia. Sitten elämä taas hymyili hieman. No sitä lystiä kestikin sitten 5 päivää kunnes taas riekuin lähiökuppilassa höpisemässä omiani…hohhoijaa. Tämänhetkinen olo tila on parempi…vielä vähän masennusta mutta mieli toimii jo kirkkaammin. Yritän tänään syödä kunnolla ja käydä vaikka vähän ulkona
Hyvä että sinulla on vanhempiisi hyvät välit! Jos dokaamiset ahdistavat liikaa, ehkä voisit heille purkaa sydäntäsi. Olen itse viime aikoina nähnyt vanhempien hätää päihteilevien (täysi-ikäisten) lastensa kanssa. Kyllä vanhemmat haluavat tietää, jos jotain pahaa on meneillään, vaikka se heitä satuttaakin. Pahempi heille kuitenkin on nähdä että joku on vikana, muttei tiedä mikä. Olen samaistunut vanhempiin, kun olen itse vanhentunut, vaikkei minulla lapsia olekaan. Kaikkein eniten juomarin urassani häpeän sitä, mitä tuskaa tuotin äidilleni. Ja nyt hän on kuollut, enkä voi enää koskaan hyvittää hänelle mitään.
Itse pitelin käsien tärinän vuoksi joskus kaksin käsin kahvikupista nostaessani sitä huulille - töissä, asiakkaan edessä. Ei ollut mikään kiva fiilis.
Hoidin hermojani myös aivan järjenvastaisesti. Jos piti mennä jonnekin tai sanotaan vaikka että oli jotkut juhlat tiedossa, vedin tarkoituksella pään täyteen edellisenä iltana, että olisi kunnon kanuuna siinä jännittävässä tilanteessa. Ehkä siinäkin oli jokin logiikka, sittenkin. Halusin tuntea tuskaa, johon keskittyessäni voisin unohtaa epävarmuuteni ja pelkoni. Krapula oli tuttu ja turvallinen olotila. Loppuaikoina olin käytännössä aina krapulassa, paitsi silloin, kun olin kännissä. Minulla oli aina kauhea olo. Miten järjetöntä ja turhaa.
Ei ollut mikään kiva fiilis.