Alkoholiriippuvuus välissämme

Kotikanava
1

Päällimmäinen tunne on väsymys. Arki kulkee omia ratojaan, mutta mietin yhä useammin, milloin olisi aika irrottautua tästä tilanteesta. Kenties melko tyypillinen tarina. Lapsen synnyttyä minä olen ollut se, jonka alkoholinkäyttö on vähentynyt. Jo aiemmin se oli linjaa: saunasiideri ja huppelit ystävien tai puolisoni kanssa ulkona ollessa. Muutaman kerran vuodessa ylenmääräinen humalatila, josta seurasi alakulo. Tätä ei tapahtunut usein.

Jo suhteemme alkuaikoina huomasin kyllä, että asenteemme alkoholiin oli erilainen. Itse en esimerkiksi ole koskaan harrastanut ns. krapulajuomista tai jatkanut seuraavana päivänä alkoholinkäyttöä. Minulla ei myöskään ole juurikaan sellaisia ystäviä, jotka tekisivät niin. Mieheni mielestä tällainen käytös ei ole hälyttävää ja hänellä on useampia tuttuja, jotka ovat samaa mieltä. En kuitenkaan uskonut, että olisin koskaan tässä tilanteessa, että kirjoittaisin näitä ajatuksiani…

Vasta viime kuukausien aikana olemme saaneet tiedon, että lapsemme terveydentila on sellainen, ettei hän joudu leikkaukseen. Jos kaikki pysyy ennallaan. Olen kantanut itsessäni huolta hänestä ja nyt huomaan, että energiaa vapautuu usean vuoden jälkeen. Siksi kenties olen siinä pisteessä, että tiedostan - jotain on päätettävä, tehtävä - kuljettava kohti muutosta. Olen yrittänyt ne tyypilliset konstit: puhunut nätisti, raivonnut, kirjoittanut viestejä jne. Yleensä vika on jollakin tavalla minussa eli olen vaikea ihminen. Minua on kuulema vaikea rakastaa. Joskus taisin jopa kuulla puolikkaan sanan verran, että olisi olemassa riippuvuus, mutta ehkä se oli harhaa?! Koska kotona on ikävä tunnelma, täytyy lähteä pois ja se tarkoittaa sitä tissuttelua tai rankempaa juomista kavereiden kanssa. Pääsiäinen oli hirveä. lapsi ei kärsinyt, koska hän oli osan ajasta isaovanhempien luona. Itse kärsin. Mies päätti lähteä “omille reissuilleen”. Syynä esim. omat työkiireeni eli hän oli kuulema joutunut ottamaan tarpeeksi vastuuta lapsesta ja ikävät viestini. Muun muassa nämä oikeuttivat hänet juomaan viitenä päivänä peräkkäin. Sen jälkeen on rauhallisempaa, mutta ei mitään anteeksipyyntöjä tai ymmärrystä siitä, että hän olisi toiminut väärin. Päinvastoin minä sain haukut osakseni.

Ystäväni ja tuttavani “kysyvät” - miksi et lähde? Niinpä. On paljon hyvääkin ja on ollut. Olemme molemmat töissä. Mieheni on hoitanut työnsä hyvin, ainakin vielä. Työpaikan ilmapiirikin on ikävällä tavalla alkoholimyönteinen. Nyt tiedostan, että tämä voi olla vain alkua. Lapsi reagoi jo jollakin tavalla. Pitäisi vain koota ajatukset ja järjestellä asioita. Tein äsken päihdelinkin masennustestin ja tulos kertoi jonkinasteisesta masennuksesta. Voimavarani ovat siis huventuneet. Tuntuu pahalta, kun oma mies valitsee oman perheensä sijaan alkoholin ja tutut, jotka tekevät samoin. Ymmärrän, että en voi häntä muuttaa, vaan hänen on itse nähtävä syvemmälle. Olen yrittänyt.

2

Hei

Jäi laittamatta viestiini, että voisitteko kommentoida ja kertoa omista kokemuksistanne samantyyppisissä tilanteissa? Olen kuin aallokossa heittelehtivä kala, joka ei tiedä mihin virtaan uisi. Ihan kuin eläisin mieheni kanssa eri ulottuvuuksissa. En ole mielestäni tiukkis, mutta haluaisin elää perhe-elämää, johon ei kuulu se, että toinen on aamuun asti bileissä tai jatkoilla. Ei ilmoittele siitä. Toisinaan saapuu vasta aamulla ja käyttäytyy, kuin asiassa ei olisi mitään ongelmallista. Monesti ei välttämättä muista asioita (omien sanojensa mukaan), eikä myöskään sitä, mitä ilkeyksiä on sanonut esimerkiksi minulle. Toisinaan ei ole myöskään muistin pätkimisen vuoksi löytänyt kotiin ja on soitellut apua suunnan löytymiseen - ei ollenkaan huolestuttavaa esim. talvipakkasilla.
Tätä ei tapahdu jatkuvasti, mutta.
Pari kertaa on käyttäytynyt uhkaavasti ja aggressiivisesti, mutta ei ole vielä lyönyt. Töninyt kylläkin. Olen sanonut, että en hyväksy näitä asioita ja päädymme eroon, jos tämä jatkuu. Mutta koska en ole toteuttanut sitä…ei asialla ole vaikutusta. Ja olen myös itse vaatinut, ettei erolla uhkailla, joten itsekin pitäisi pystyä siihen. Olen kirjoittanut eräänlaista päiväkirjaa näistä asioista, jotta aika ei ns. kultaisi muistoja.

Mieheni teki neuvolan päihdetestin ja vähätteli, kun testin tuloksen mukaan hänellä on alkoholiriippuvuus. Korkkasi vain kaljan testin päätteeksi. Ehkäpä meillä on liian erilaiset toiveet varsinkin viikonloppujen ja lomien suhteen. Ei tarvitse olla absolutisti, mutta jos alkoholi ja sen käytöstä seuranneet asiat aiheuttavat jatkuvasti ongelmia ja riitaa, se on ongelma. Hänen lähipiirinsä mukaan kyse on ennemminkin sosiaalisesta riippuvuudesta. No siihen voisi lisätä sen alkon mukaan, koska ilman sitä tapaamisia ei ole. Onko tämä vain loputon tie ja pahenee? Miten tästä eteenpäin?

3

Riita. Lähti liikkeelle siitä, että pyysin häntä viemään lapsen harrastukseensa, joka on vain kerran viikossa. Meillä on tullut riitaa viemisistä ja hakemisista, joten olen viime aikoina merkannut kerrat kalenteriin. Siltikin tulee riitaa, koska silloin olen jälleen se nipo, joka vain painottaa asiat itselle sopivasti. Kuten nyt. Olin itse vienyt&hakenut viimeksi. Silti minun olisi hänen mukaansa pitänyt hoitaa homma. Hänellä on ollut kaksi päivää mahdollisuus tehdä omia juttuja, koska olimme mummolassa ja eilen puuhasimme lapsen kanssa yhteisen harrastuksemme parissa ja mies ilmoitti lähtevänsä iltapäivällä baariin. Ja tuli yöllä kotiin. Oma oli kuulema valintani ja sillä ei voi perustella mitään. Hän kuulema tästä lähin merkkaa jokaisen menoni, että varmasti tulee tasan. No ne on muutenkin merkattuna yhteisessä kalenterissa seinällä ja jos muistan - laittelen sinne hänen menojaan, koska tiedän, että jossakin vaiheessa asiasta tulee kuitenkin riitaa.

Sanoin, että no kai sitten voi jättää menemättäkin. Lähtivät äsken, mutta valitettavasti siten, että riita siirtyi muihin asioihin. Ja otin esiin mm. pääsiäisen ja sanoin, että miten hän kuvittelee, että asiat ovat selvitettyjä. Emme ole purkaneet tätä viimeisintä kriisiä, jossa hän perusteli lähtemisensä ikävillä viesteillä, joissa viittasin hänen alkoholinkäyttöönsä omasta mielestä melko lievillä sanankäänteillä eli eikö hän pysty elämään ilman, että alkoholi olisi pyörittämässä? Milloin hän herää?
Kuulema mielipiteilläni ei ole väliä. Ja tulee tekemään vastaavasti toistekin.
Toivottamalta tuntuu. Minä olen se paha, mäkättävä akka. Jotain vikaahan minussa on kun olen edes sietänyt tämänkään vertaa. Terve ihminen olisi lähtenyt jo kävelemään aika päiviä sitten. Nyt ei ole edes mitään asiaa sillä tavalla huonosti - kummallakaan - että asioita voisi perustella sillä.
Aiemmin oli muita ongelmia ja huolia. Tämä asia sai rauhassa lillua kerrosten alla ja nyt se on leimahtanut pintaan toden teolla. Jollakin tapaa olen alkanut pelkäämään häntä. Välillä on sellainen olo, kuin olisin tulossa hulluksi ja olen niin vihainen. Hänelle ja itselleni. Ystäväni kysyi pari vuotta sitten, olenko läheisriippuvainen. Kyllä minussa on sellaisia piirteitä, vaikka en ole kenties pahimpaa laatua. Tuntuu siltä, etten haluaisi luovuttaa, mutta ei kai tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin erota? Pariterapian olemme käyneet lapsen syntymän jälkeen. En ole tämä ihminen sisimmässäni, miksi olen muuttunut. Minun on pelastettava itseni. Miten voin muuten katsoa jonkun ajan päästä itseäni silmiin, jos olen antanut kohdella huonosti. Ja kohtelen itse toista huonosti.

4

Ihan hyvinhän sä olet lähtenyt liikkeelle tuota asiaa pohtimaan. Olet varmaan jonkin muutoksen edessä, mikä se on, tiedetään vasta vähän ajan päästä.

Aika rauhallisesti tilanteesta kerrot. Mutta hyvin monet asiat ovat kuin omiani. Se, miten mies katoaa omaan maailmaansa. Vaikka hän olisi läsnä, hän ei tajua mitään, ei kuule, ei näe. Tai kuulee ja näkee, mutta omasta maailmastaan. Ja se kuilu on ylittämätön.

Itse aloitin vastaavasta tilanteesta. Ja kaksi asiaa tulee ensimmäisenä mieleen:

  • viina on ihan laillista suomessa. Yksikään alkoholisti ei syyllisty rikokseen pelkästään juomalla, vaikka aiheuttaakin mielipahaa, harmia ja vaaratilanteita.
  • jos toinen ei näekään ongelmaa, mulla on oikeus omaan ongelmaani. Se on ainoa ongelma, jolle voin tehdä jotain. Toista ei pysty muuttamaan.

Siitä se sitten lähti. Omalla kohdalla mies mahdollisti mulle paljon asioita, kaksi työssäkäyvää tulee taloudellisesti toimeen paremmin kuin yksi. Mulla oli koti, jonka mies tarjosi. Paljon hyviä asioita. Ja hetkeksi pystyin näkemään ne hyvät asiat selvemmin kuin huonot.

Mutta sitten tuli se seinä vastaan, ja nyt olen eronnut.

Parhaat ratkaisut elämääsi tiedät vain itse. Mutta tuo auttaa, että kirjoittaa ajatuksiaan ylös ja kenties joskus saa vastakaikua.

5

Erittäin järkevää ja varmasti tarpeellista pohdintaa. Tässähän se on pähkinänkuoressa kaikki:

6

Kiitos vastauksistanne!

En ole tunnistanut rajojani monessa asiassa. Esimerkiksi ihmissuhteissa yleensä tai parisuhteessa. Haen nyt voimakkaasti omia rajojani. Kerron asioista rauhallisesti, vaikka sydänalassa myrskyäisikin. Lapsemme oli kuolla vauvana ja se on ollut raskain asia tähän astisessa elämässä. Kun olin hänen vierellään teho-osastolla. Ja kun lähdin tyhjän kopan kanssa kotiin. Silti yritän muistaa sen, että on mahdollista löytää eräänlainen rauha. Jos se ei ole mahdollista tässä kodissa, se on mahdollista muualla. Lepoa. Onni?

7

Omien rajojen hakeminen on varmaan tuttua monelle täällä kirjoittavalle. Itselleni se oli ainakin tosi vaikea pala kun olin pikkuhiljaa kadottamassa itseäni kokonaan. Meillä kävi exän kans vaan niin että kun aloin vetää itselleni rajoja niin mies ei kestänyt. Mutta kaikki on mahdollista. Kokeilemalla se selviää, pienin askelin eteenpäin ja sit joskus voi ottaa jopa harppauksenkin. Voimia ja rauhaa toivoo voimaotus :slight_smile:

8

Olen kohta 16 vuotta katsonut puolison edesottamuksia. Kaljaa hänellä menee viikossa salkuittain. Pisin aika koko yhteisen historian aikana ilman holia on ollut 11 pvää…Sitten janottaa taas.
Hän ei ole suostunut hakemaan apua itselleen, koska ei ole muka ongelmaa, käyhän hän töissä ja sivuhommiakin tekee paljon.
Joskus takavuosina haimme perheneuvolasta apua miehen mustasukkaisuuden aiheuttamiin aggressioihin, ne keskustelut loppuivat, kun tuntui, että hänellä on nyt luvan kanssa oikeus oirehtia.
Syy juomiseen ei ole hänen mielestään ole hänessä, vaan minussa, stressissä, vaikka sateessa, aina löytyy syy ottaa kuppia.
Koko muun perheen mitta on nyt täysi. Jos muutosta ei vihdoinkin, kaikkien rukoilujen jälkeen, tule, niin muuttaa meillä jompi kumpi eri osoitteeseen.
Tiedetään, toista ei voi muuttaa, joten muutuin itse, en ole enää piika, saa pestä omat “pyykkinsä”. Olen asettanut ehdot; hoitoon hakeuduttava, lasten saatava kasvaa ilman pelkoa; onko isä vihainen, tarvitseeko heräillä öisiin hulluuskohtauksiin.
Ensin kait täytyy pelastaa lapsensa ja itsensä, puoliso tulee sitten perässsä ja jos ei tule, jääköön!
En tiedä onko mun surkeudesta apua kellekkään, arvioikaa kuitenkin tilanteenne ennakkon hyvin tarkkaan ja menkää vaikka mielummin turvakotiin, jos on pienikään epäilys väkivallasta.

9

Onneksi ihmisellä on ihmisikä aikaa kehittyä.

Suurin osa tällä palstalla kirjoittaneista on mun mielestä suunnattoman positiivisia, toiveikkaita, fiksuja ja empaattisia ihmisiä. Just sellaisia, jotka jaksaa uskoa parempaan, näkevät toisessa myös hyvät puolet ja keksivät keinoja selvitä pahimmista karikoista (ollaan hiljaa, annetaan seksiä, valehdellaan ja niin pois päin… ja tuo ‘antaminen’ - viittaan sillä siihen, että mä en enää halunnut miestäni, en pitkään aikaan, mutta sitkeästi ajattelin että kyllä se halu sieltä tulee, kun väliin vähän tekohengittää… Viimeisen kolmen vuoden aikana parisuhteen laatuaikaa oli yhden käden sormilla laskettavat kerrat…)

Sulla taitaa olla sellainen hetki nyt menossa, että joudut miettimään oikeasti tärkeysjärjestyksen uusiksi. Ja päästämään irti asioista. Tuo irtipäästäminen ei välttämättä tarkoita eroamista, vaan ajattelutavan muutosta. Päästää irti huolehtimisesta, päästää irti mahdollistamisesta.

10

[quote=“Kultakala”]
"Itse aloitin vastaavasta tilanteesta. Ja kaksi asiaa tulee ensimmäisenä mieleen:

  • viina on ihan laillista suomessa. Yksikään alkoholisti ei syyllisty rikokseen pelkästään juomalla, vaikka aiheuttaakin mielipahaa, harmia ja vaaratilanteita.
  • jos toinen ei näekään ongelmaa, mulla on oikeus omaan ongelmaani. Se on ainoa ongelma, jolle voin tehdä jotain. Toista ei pysty muuttamaan."

Totta. Viina on laillista ja tuntuu siltä, että esimerkiksi absolutistit saavat ennemminkin selitellä juomattomuuttaan, kuin ne, joiden kenties pitäisi selitellä juomistaan.
En ole itsekään aina ns. sylkenyt lasiin ja onhan se välillä hauskaa viettää aikaa ystävien kanssa ja nousuhumala siivittää keskustelua, tanssia jne. Ymmärrän, miksi monien mielestä alkoholi on äärimmäisen hyvä rentoutumiskeino. Vaikka se toisinaan olisikin harhaa. Miksi sitten toisilla raja ei tule vastaan? Kuka sairastuu ja kuka ei. Useimmilla meistä on omat riippuvuutemme. Olkoon se sitten “vain” sokeri. Senkin liiallinen käyttö voi olla “hidas itsemurha”. Alkoholin käyttö on niin hyväksytty asia yhteiskunnassamme, että usein juopoiksi kutsutaan vasta todella alkoholisoituneita. Monet, jotka vielä hoitavat työnsä, eivät havahdu ongelmalliseen käyttöön. Perheen kituminen ei ole vielä riittävä syy hakea apua. Koska minulla on oikeus. Tässä ei ole mitään laitonta.

Olen pohdintojen kautta myöntänyt itselleni, että olen mahdollistaja. Olin lähdössä töistä ja yhtäkkiä kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Olin joskus vuosi sitten etsinyt al-anonin nettisivut ja melkein lähdin tapaamiseen. En kuitenkaan tehnyt sitä. Soitin tukihenkilölle. Keskustelin raitistuneen alkoholistin kanssa. Hän kannusti minua menemään tapaamiseen. Ja minä lähdin. Se oli hyvä asia. Huomasin kelailevani enemmän omaa historiaani ja sitä, miten olen päätynyt uudestaan ja uudestaan “huolehtimaan” ongelmaisista henkilöistä tavalla tai toisella. Esimerkiksi opiskeluaikoina lähdin keskellä yötä tekemään päihderiippuvaisen ystäväni ennakkotehtäviä. Hänellä oli seuraavana päivänä pääsykokeet ja hän ei ollut pystynyt tekemään vaadittuja tehtäviä. No minähän näppäränä tyttönä kirjoittelin juttuja ja ideoin asioita. Ystäväni pääsi kouluun. Ja tietenkin olin ylpeä, kun olin auttanut häntä näin tärkeässä asiassa. Eikä siinä mitään, mutta joku tarve sisälläni on ollut toimia tällaisena “pelastajana”. Olen varmaankin kokenut, että minulla on oikein lahja toimia sillä tavalla. Lapsen syntymä ja hänen kasvunsa seuraaminen on saanut minut havahtumaan ja tarkastelemaan omia toimintamallejani. En tahtoisi siirtää hänelle noita vahingollisia käytösmalleja. Olen myös miettinyt, mitkä asiat lapsuudessani ovat vaikuttaneet siihen, että minusta on tullut “rajaton” ja sopivan tilaisuuden tullen myös ne ihmiset, jotka ovat sanoneet välittävänsä minusta, jopa rakastavansa, ovat talloneet jalkoihinsa. Ja minä olen uudelleen noussut tuhkasta ja lähtenyt toiveikkaana taistoon hyvän puolesta. Se on niin totta. Et voi muuttaa kuin itseäsi ja omia toimintamallejasi. Jos en selvitä näitä asioita, jatkan samaa kaavaa hamaan loppuun asti.

Hyvää yötä.

11

Hei , ei itkut enää auta.
Jotain lyhyttä kommenttia. Itse olen myös läheisriippuvainen tai sellainen, että toisten ongelmat houkuttavat puoleensa.
Mutta, lohtuna minulle on ollut että kun aloin irrottautumisprosessin, tämä auttoi myös miesystävääni eteenpäin.
Ehkä alkoholia liikakäyttävä mies oli se viimeinen niitti siihen, että jouduin käymään lävitse koko elämäni. Se oli se suurin "parannus"projekti, sain tavallaan mitä olin hakenut koko elämäni. Selvitystä, sain sen vain siinä muodossa mitä annettiin, ei siinä muodossa missä halusin.
Samoin kun jätin hänet juomisen takia, alkoi hänkin prosessoimaan omaa elämäänsä. Oma toimintani jonkinverran avasi silmiä kun aloin itselleni etsimään apua. Siihen tarvittiin kaksi. Molemmilla tavallaan ongelmana omien rajojen puute, ja kun niitä aloin suhteen ongelmien myötä pakon edessä harjoitella, niin ehkä muutama alkoholisti ketjussa “pelastui” oikeastikin. mies kuitenkin välitti minusta ja laittoi “vahingon” kiertämään, lopetti hän juomisen tai ei, niin yksi ihminen on taas vähempänä tässä mahdollistajien ketjussa. Mutta tätä ei voinut tehdä parantamalla toista, vaan itseä. Ja kokonaan en ole päässyt “parantajan” taipumuksestani, mutta ehkä osaan sitä käyttää edukseni. ja ehkä se korkeintaan kulminoituu nykyään että kirjoitan edes tämän viestin palstalle. Toiveissa tietenkin salaa että tämä ehkä auttaa toisia…vaikka tiedänkin ettei se saa olla perimmäinen motiivi niin ainahan se tulee minulla olemaan. Mutta osaan ehkä sen tunnistaa ja viheltää tietyt pelit ajoissa poikki, ja pelastajan vaisto sanoo vielä tehdä se rakastavasti.kehittyvä taito jota voi korostaa omalla toiminnalla pienin askelin. Olen iloinen että olen sellainen, että vaikka kerron toiselle vaikeat asiat vaikka pelottaakin, …( asioiden sanominen vaatii joskus itsensä kokoamista) pyrin olemaan silti myös kiltti jos sydän niin sanoo…sitten kun osoittautuu ettei kannattanutkaan olla niin kiltti, niin helpottaa kun tietää silti että vastuu oli yksin minun, päätin olla kiltti, eikä olosuhteet tai joku pakottanut. Kokeilla voi kaikkea kerran. Olkoonkin että se parantajan ominaisuus on alkujaan vain “liikaa” kiltteyttä, siitäkin voi omaksua jotain mitä toisilla voi puuttua , on vain valmiimpia laittamaan toisten puolesta itsensäkin likoon. Minä annan ensin vaikka kaikkeni, mutta nykyään jos tämä ei tuota tulosta niin en anna enää toista kertaa samoja, annettu silti.
Hakemalla apua ja vertaistukea, sekä antamalla sitä. Ei huono asia ole, että välittää toisista jos se toimii inspiraation lähteenä myös vaikka omallekin opiskelulle väliaikasesti tai muulle.
Vasta kun todellinen se “Suuri” kriisi tulee, on aika tarkistaa toimintamalleja, muttei se eletty elämä sentään pelkkää ongelmaa ole ainakaan omalla kohdalla. Pääasia että ratkoo niitä asioita ja etsii onnea, niin sehän on paras opetus koko tarinalla.

12

Tuli mieleen, että tiedän että aika monelle on käynyt juuri näin. Silloin kun jättää alkoholistin, ja alkaa hoitaa itseään esim. al-anonissa tai terapiassa, niin se juova puoliso on ikäänkuin pakotettu kohtaamaan ne juomisensa seuraukset lopultakin yksin, ilman että joku toinen tekee sen hänen puolestaan. Silloin tapahtuu se käänne. Aloin oikein pohtia asiaa, ja al-anonin kautta muistan aika monia, joille on käynyt niin, että kun vaimo on jättänyt alkkiksen, on alkkis raitistunut. Osa heistä on palannut myöhemmin takaisin yhteen.

Mutta onhan niitä paljon sellaisiakin, jotka eivät raitistu koskaan. Tästä ei kannata nyt saada sitä harhaluuloa, että meidän puolisoiden tekemiset, lähtemiset, jäämiset, hyysäämiset tai hyysäämättä jättämiset vaikuttaisivat millään tavalla alkoholistin juomiseen, koska ne eivät vaikuta. Ne vaikuttavat vain omaan elämään, ei toisen.

Mutta sinä olet Kuka tietää yksi esimerkki tästä, että mies raitistuu jätettäessä, ja tavallaan minäkin olen (ex-mieheni ollut raittiina jo vuosia AA:n avulla. Meni sinne kun ensimmäisen kerran jätin hänet.)

Jep, juuri tämä mahdollistaminen. Esim. viikonloppujuomisen mahdollistaminen, harva syntyy alkoholistiksi, vaan harjoittelee ensin vuosikausia viikonloppujuojana. Jos sitä suostuu katselemaan, niin on turha ihmetellä, kun yhtenä päivänä kotona kävelee vastaan agressiivinen, joka päivä juova punasilmäinen juoppo. Minä en katselisi, siis viikonloppujuomista, onneksi en edes pystyisi siihen enää :slight_smile: En juomaan enkä katselemaan.

Tästä löysin myös itseni. Aiemmin olin sellainen miellyttäjä -luonne, enkä uskaltanut tuoda omia mielipiteitäni esille, koska pelkäsin että joku voisi olla eri mieltä. Ennen oli kauhean tärkeää, mitä muut minusta ajattelivat, ja kaiken lisäksi oikeasti luulin olevani niin tärkeä ja ainutlaatuinen, että minusta yleensä kaikki jonkun mielipiteen muodostaisivat :laughing: Minun piti miellyttää kaikkia. Kaikkien piti tykätä minusta.

Onneksi nykyään pärjään ihan hienosti, vaikka kaikki maailman ihmiset eivät minusta tykkäisikään. Oikeastaan aika vähän enää edes mietin, että mitähän tuokin nyt minusta ajattelee… Sillä kun ei oikeasti ole mitään tekemistä edes itseni kanssa, ihmiset kun muodostavat omat mielipiteensä ja arvionsa omien kaavojensa ja tottumustensa mukaan. Toiset tykkää, toiset ei… Ja se on hyvä niin. :smiley:

Tämä oli hienosti luonnehdittu. Ottaa vastuu omasta toiminnastaan. Minua huvittaa tuo Liian kiltti -soopa mitä nykyään hehkutetaan. Mielestäni kukaan ei voi olla liian kiltti. Ei se alkoholistin hyysääminen mitään kiltteyttä ole, se on kontrolloinnin tarvetta, palveluksia joilla on hintalappu mukana, tahallista marttyyriyttä, tai kulissien yllä pitämistä. Mutta lähimmäisen auttaminen, kauniit käytöstavat, toisten huomioonottaminen, auttaminen kun apua pyydetään, heikompien auttaminen pyytämättäkin, palvelusten tekeminen toisille… Hyväsydämisyys, välittäminen. Sitä ei ole liikaa täällä, enkä usko että kukaan on liian kiltti. Minä en ainakaan ole, enkä koskaan ole toisaalta kokenut olevanikaan! Tähän kiltti-syndroomaan kuuluu usein vielä se valitus, että : Olen niin kiltti että ihmiset kävelevät ylitseni. Se, että antaa toisen kävellä ylitseen, ei ole kiltteyttä… vaan tyhmyyttä. Tai ehkä läheisriippuvuutta?

Kiltti ihminen on ihana ihminen, ja kiltteyttä ei todellakaan ole tässä maailmassa liikaa.

13

Hei,

Elän itse avioliitossa miehen kanssa, jonka elämää määrittää vapaa-ajalla aina olut, punkku tahi mikä tahansa humalatilan tuottaja. Oma jaksamiseni on nyt tullut tiensä päähän, enkä enää tiedä, mitä tehdä.

Alkoholi ei ole ollut kuvioissa aina. Alkuun elimme elämää, jossa punkkulasillinen juotiin viikonloppuisin ruuan kanssa ja that´s it. Perheemme kasvoi kahdella ihanalla lapsella ja heidän myötään miehen juominenkin hyrähteli käyntiin. Hän kävi 3-4 krt/vuodessa työpaikan kekkereissä, joissa juotiin niin, että mies tuli aina kuset housussa kotiin. Kieli ei taipunut suussa ja vaatteita ei pystynyt riisumaan pois. Nuo yöt nukkui sohvalla ja seuraavana päivänä oli kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Yritin ottaa puheeksi noita humalatiloja, että voisiko yrittää juoda edes vähän vähemmän. Ei halunnut niistä keskustella sanaakaan.

Sittemmin tämä humalahakuinen juominen on lisääntynyt, oikeastaan levinnyt käsiin täysin. Mieheni on juonut viimeiset 2 vuotta kaikki lomansa, vapaapäivänsä ja juo työiltaisin, kun menee esim. seuraavana päivänä vasta iltavuoroon. Annokset ovat suuria, helposti voi mennä 6-8 0,5l tölkkiä + muuta esim. viiniä, viinaa jne. Hän myös piilottelee juomistaan, eli löydän tölkkejä ja juomalaseja milloin mistäkin kaapista. Itse en nykyisin ota edes punkkulasillista. Oksettaa ajatuskin omasta alkon käytöstä.

Lapset ovat nyt 8- ja 6-vuotiaat. Pienin lapsistamme on kuollut, ehti elää vain 25 tuntia. Hän olisi nyt 2-vuotias. Nämä elossa olevat lapset ovat pyytäneet monta kertaa, että voiko isä lopettaa juomisen? Miehestä on tullut enenevässä määrin aggressiivisempi, ärtyneempi ja ennalta arvaamattomasti räjähtelee milloin mistäkin asiasta. Olen puhunut hänelle masennuksesta, avun hakemisesta, riippuvuudesta alkoholiin. Olen puhunut nätisti, rumasti, olen ollut mykkäkoulussa, olen ollut hiljaa jne.

Nyt olen tullut tieni päähän tämän asian kanssa. Mieheni on selvinpäin hyvä mies, joka hoitaa työnsä, osallistuu kotitöihin, hoitaa lasten harrastusasioita jne. Juomistaan ei hallitse ja omasta mielestään juominen ei ole ongelma. Minusta se ongelma on jo pitkällä - niin pitkällä, että tulostin jo avioeropaperit valmiiksi. Seuraavaa kertaa en enää jaksa. Jäljellä on niin lohduton tyhjyys, että sanat kolisevat omassa päässä samaa rataa edestakaisin.

Kun tämä kuningas alkoholi ei ketään paranna, eikä kenenkään elämää korjaa - niin miksi helvetissä se on ongelma niin monelle :frowning:

14

Hei!
Voi kun kuulostaa liian tutulta :frowning: . Mun mies on samanlainen. Selvinpäin mukava ja huumoria löytyy vaikka muille jakaa. Mutta tosiaan räjähtelee ihan ilman syytä vaikka siivoamisesta tai mistä tahansa asiasta. Voi olla hyvin ärsyyntynyt esim. lapsille. Tuntuu välillä kylmältä ja kolkolta suhteessa minuun…tahtoisin tuntea olevani rakastettu, ja tahtoisin vastauksen hellyydenosoituksiin, mutta hetkistä riippuen, toinen saattaa olla täysin välinpitämätön ja tunteettoman oloinen. Siitä taas tulee mulle sellainen olo, että en ole hyväksytty ja haluttu. Saan menä tekemään jotain ihan omia juttujani omassa seurassani.
Mies ryyppäsi eilen itsensä sammuksiin eilen keittiön pöydän ääreen =((. Heräsin sitä ennen kovaääniseen puhelinkiistelyyn kaverinsa kanssa, haukkui sen varmaan pystyyn. Sitten kun kävin sanomassa, että on nyt hiukka hiljempaa keskellä yötä, niin tuli mulle avautumaan, että miksi ihmeessä edes menin naimisiin hänen kanssaan jne. Kurjaa on!

15

Mitä kuuluu.

Viimeisimmät viikot ovat olleet sellaisia, että olen jälleen epäillyt… olenkohan itse suurennellut asioita. Jospa olen ylireagoiva jne. Jossain tuolla takaraivossa siintää ajatus siitä, että kenties tämä on vain tällainen kausi ja hyvät teot, ajatukset ovat ailahtelevasti läsnä. Toivo paremmasta herää. En kai jälleen herää pettymykseen?

16

Voi itku. Inhottavaa olla tämän sanoja, mutta heräät vielä ikävään totuuteen. Tekstisi on kuin suoraan omasta elämästäni, tarina kuin suoraan meidän perheemme arkea. Itse olen opettelemassa voimattomuuteni myöntämistä, eikä tämä helppoa ole. Vuosien toivomisen ja yrittämisen jälkeen olen menettänyt uskoni siihen, että asiat voisivat muuttua. Vain minä voin muuttua, ja muuttaa samalla oman elämäni. Toisin olisin toivonut.

17

Hei!

Mitä teille kuuluu? Hiljaista on täällä nyt hetken ollut. Meillä on miehellä taas juomaputki päällä, sai päivärahansa ja siitähän se aina repeää. Kestää niin kauan kuin rahatkin, sen jälkeen on taas “oma itsensä”, ihana, kiva, huolehtiva ja vastuullinen. Se vain, että tämä nyt riitti mulle. Aloitin eilen kesälomani, ja päätin, että tämä on tasan viimeinen loma, jonka miehen juominen pilaa. Tulostin netistä avioeropaperit, ja ilmoitin miehelle, että tämä on nyt tässä. Tiistaina on mulla kaupungilla käyntiä, ja samalla lähden viemään paperit käräjäoikeuteen. Siihen asti on mahdollisuus tehdä päätöstä tuon juomisen lopettamisesta. Edellytän, että hän hakee siihen apua jostain. Mikäli vain kertoo lopettavansa tai vähentävänsä…no, se on jo nähty ja toimimattomaksi havaittu. Autan kaikin tavoin, mutta juomista en enää edesauta enkä mahdollista.

Tyhjä olo. Varmaan vielä tyhjemmäksi tulee, kun saan tämän prosessin viimeinkin liikkeelle. Jälkikäteen hyvä sanoa, että toivon, että olisin osannut tehdä päätöksen jo aiemmin. Mun ystävälläni on hyvä sanonta: eihän näistä tiedä ennenkuin koulut on käytynä. Niinpä. Loppuelämäni tiedän tän asian paremmin.

18

Sirum toimii hyvin, inspiroivaa luettavaa että tekee asioille jotain.
Sanat: Toimimattomaksi havaittu: Niinpä! ei siinä ole mitään henkilökohtaistakaan, joku asia joko toimii tai sitten ei. Pääasia että sitäkin on kokeiltu, voidaan siirtyä seuraavaan etappiin.
Ja kun jokin asia on nähty, se voidaan uskoa. Hyvä Sirum! :slight_smile:

19

Vuosi tulee pian siitä, kun viimeksi täällä vierailin. Paljon tapahtunut, paljon ollut tapahtumatta.

Avioero käynnistettiin kesällä , harkinta-aika päättyi joulukuun alussa. Siinä välillä mies viimein havahtui hommaamaan asunnon itselleen, kun hain käräjäoikeudelta päätöksen yhteiselämämme lopettamisesta. Lokakuussa siihen muutti, jos sitä nyt muutoksi voi sanoa. Tietääkseni hänellä ei ole siellä ensimmäistäkään huonekalua vieläkään, nukkuu lattialla patjalla. Ilmeisesti sinnittelee ajatuksessa, että palaisimme yhteen.

Sitäkin on tässä välillä koetettu. Hänellä on ollut kuivia kausia, ja niiden tultua alkaa minun suuntaani tehokas pommitus: kai voin nyt tulla kotiin, kun olen lopettanut juomisen? Pisin kuiva kausi kesti tietääkseni kaksi kuukautta, ja aloin jo toivoa parempaa. Mies vietti paljon aikaansa meillä, hoiti lasta kun pieni oli kuumeessa, että itse pääsin töihin. Kunnes sitten taas tapahtui: tulin illalla töistä, ja mies oli täällä umpikännissä, lasten kanssa. Tajusin. Uskon tajunneeni viimein. Ei hän raitistu, ei ikinä. Me lasten kanssa edes emme ole niin tärkeitä asioita, että hän kykenisi voittamaan alkoholisminsa.

Pitkän, uuvuttavan vuoden jälkeen, tulostin tänään netistä avioeron 2. vaiheen hakemuksen. Postitusaikaa on 13.6. asti, joten täytyy pistää pikapuoliin menemään se, että varmasti kerkiää ajoissa.

Vuoden aikana olen käynyt läpi varmasti joka ikisen tunteen, mitä minusta voi irrota. On ollut hyviä, onnellisia ja toiveikkaita päiviä. Paljon enemmän kumminkin niitä, jolloin tuntuu, että kuolen tähän paikkaan. En olisi halunnut luovuttaa, mutta koen, että on pakko, että lapset ja minä voimme vielä elää edes jollain tapaa normaalia elämää. On parempia päiviä, jolloin kuvittelen jo selvinneeni ehjin nahoin tästä kaikesta. Ja sitten on niitä päiviä, kun muutun lätäköksi lattialle. Itkupäiviä. Suren ihan kaikkea: sitä elämää jonka olisin halunnut, mutta jota en tule ikinä samaan. Suren sitä, että joudun repimään itseni irti elämäni rakkaudesta, ja se sattuu. Suren lasta, joka ei saa enää elää isänsä kanssa. Suren itseäni, yksinäistä ja surkeaa minua. Suren niitä onnellisia asioita siinä parisuhteessa, joista myös joudun nyt luopumaan. Mutta ei tästä ole muuta ulospääsyä enää.

Olen ihan hirveän väsynyt. Jokainen päivä on kuin uusi jättiläismäinen porras, jolle kiivettyä on pakko pysähtyä lepäämään. Ja silti on niin paljon asioita, jotka on vain hoidettava, että meidän elämä kulkee eteenpäin. Vaikka mieluiten jäisin aamulla vaan sänkyyni, enkä nousisi enää ikinä. Paljonko sitä on pakko jaksaa.

-S-

20

Oletko katsonut tuettuja lomia,taitaa olla esim lomaliitto,srk? Varmasti pääsisit!