Tiedätkö, olen katsonut. Siinä vain on semmoinen vähän hassu juttu, kun siitä kyselin, niin ihmiset ohjataan yleensä lähimpään mahdolliseen paikkaan, missä näitä tuettuja lomia on. Nyt vain sattuu olemaan niin, että meistä lähin paikka on tuossa n. 200 metrin päässä, ja en oikein osaa ajatella, että lähtisin siihen sitten lomailemaan. Mutta se on kyllä todella hyvä ajatus, pitäisi varmaan ottaa selvää muiden instanssien tuetuista lomista. Kelpaisi kyllä!
Tarvisin mielipiteitä. Exä on saanut häädön asunnostaan. Kuulemma yhden kuukauden vuokra on maksamatta viime marraskuulta, ja siitä on nyt seurannut häätö. Minä ymmärrän tuon niin, että juominen on taas kerran lipsahtanut siihen tilaan, ettei hän enää edes avaa postejansa eikä ylipäätään hoida mitään asioitaan. Vastikään hän kyseli, onko meillä hänen varasilmälasinsa, oli kuulemma pimeässä tallonut silmälasinsa. Minä inhottava pessimisti-ämmä ajattelin, että jaha, joko häneltä on sähköt katkaistu kun pimeässä täytyy olla. Hän nyt pyytää minua ottamaan tavaransa säilöön siihen asti, kun hän löytää asunnon. En suoraan sanoen tiedä, mitä minun nyt olisi järkevintä tehdä. Jos otan hänen tavaransa tänne, se tarkoittaa, että myös hän itse alkaa vähintäänkin notkumaan täällä tämän tästä “hakemassa tavaroitaan”, ja sitä en haluaisi. Toisaalta en haluaisi lapseni isää pulaankaan jättää, mutta se, että hän majailisi täällä, ei tule kysymykseen missään tilanteessa. Mihin asti minun on velvollisuus auttaa häntä, missä kohti voin hyvällä omallatunnolla todeta, että hänen on nyt vain itse hoidettava asiansa. Mielipiteitä?
Jaa,että häätö kun yksi kk maksamatta,…,onko mahdollista…, jos vaan rellestänyt niin että siksi häätö,…,aikuinen mies saa kyllä asiansa hoitaa, kamat vaikka vuokravarastoon,…
Jos on kunnalla asunto, niin ei voi pitää paikkaansa. Yhden vuokran maksamatta jättäminen ei aiheuta häätöä. Fakta.
Mutta kuten edellä todettiin, jos ei avaa postia, niin minkäs teet sitten.
Mitä sulle kuuluu?
“En suoraan sanoen tiedä, mitä minun nyt olisi järkevintä tehdä. Jos otan hänen tavaransa tänne, se tarkoittaa, että myös hän itse alkaa vähintäänkin notkumaan täällä tämän tästä “hakemassa tavaroitaan”, ja sitä en haluaisi. Toisaalta en haluaisi lapseni isää pulaankaan jättää, mutta se, että hän majailisi täällä, ei tule kysymykseen missään tilanteessa. Mihin asti minun on velvollisuus auttaa häntä, missä kohti voin hyvällä omallatunnolla todeta, että hänen on nyt vain itse hoidettava asiansa. Mielipiteitä?”
Tuossa tilanteessa pystyy (ja kannattaa ehdottomastu) mun mielestä hyvin vielä kieltäytyä ottamasta miestä nurkkiinsa.
Nyt on kesä. Jos et majoita hänen tavaroitaan, niin ei siitä seuraa mitään muuta kuin että joko ne viedään kaatopaikalle tai mies myy ne? Tai sitten joku muu majoittaa miehen.
Se että ottaisit hänen tavarat ja hänet sinulle, pahentaa jatkossa asiaa sekä miehen että sinun kannaltasi. Sit sun on vaikea enää hankaluuksien tullessa päästä miehestä eroon.
Toisen omaisuutta ei saa hävittää ja hukata noin vaan, toista ei voi heittää ulkomaijoitukseen noin vaan. Nyt sulla on oiva tilaisuus pestä tuosta miehen itsensä aiheuttamasta sotkusta kätesi vielä. Ja antaa hänen kantaa seuraukset. Hän nyt ITSE on mokannut, ja se mitä hän tuossa nyt menettää, se ei ole kuin tavaraa.
Jos miehellä vaikkapa syttyisi raitistumisen halu, kun tulee todellisia seuraamuksia.
Oma alkoholistini tässä jos olisi kyseessä, tuo lause tarkoittaisi samaa kuin että hän voi lakata yrittämästä etsiä mitään asuntoa, heti kun tavarat on saatu jonnekin säilöön.
Joutuisin joka päivä kysymään, “joko olet etsinyt asunnon” ja tottakai mies ei ensinnäkään etsisis koko asuntoa vaan joisi pelkästään, sehän on myös stressaava tilanne olla asunnoton ja silloin juodaan entistä enemmän, ja toisekseen hän ei SAA asuntoa mistään koska häneltä on voinut mennä myös luottotiedot, eikä siitä asiasta tietenkään kerro.
Kuten todettua, häätöä ei saa kaupungin asunnoista noin vain, vaan pitää mokata ihan kunnolla.
Ja se moka todennäköisesti vaikeuttaa asunnon saantia enää mistään. Hänen pitää raitistua ja anoa kunnalta maksusitoumus hoitoon, pyytää ehkä jopa että sossu myöntää jonkin väliaikaisen asunnon.
Ja mikä on miehen rahatilanne. Hänelläkö on yksityisen asunnon takuuvuokraan varaa?
Ja hänkö etsii asunnon ja hakee sitten muuttoautolla tavaransa eräänä päivänä?
Jos olisi siis oma mies kyseessä, en uskoisi tarinaa enkä ottaisi tavaroita.
Minäkään en ottaisi miehen tavaroita tyköni. Sinun kotisi on koti eikä kenenkään tavaroiden säilytysvarasto. Toisaalta jos mies on sössinyt elämänsä siihen kuntoon, että on nyt asunnosta saanut häädön niin en oikein usko, että nyt elämä jotenkin yhtäkkiä korjaantuisi niin paljon, että hän saisi uuden mukavan kodin jostain äkkiä löydettyä. Ja eihänhän ole edes asuntoa nyt etsimässä kun kerta vain tavaroita sinun luoksesi on tuomassa.
Minä ehkä yrittäisin auttaa muilla tavoin eli esim. tarjoutuisin lähtemään mukaan sossuun tai voisitte yhdessä miettiä, miten hän voisi saada raha-asiat paremmalle tolalle ja hankittua itselleen asunnon. Ihan yksin toista ei kuitenkaan välttämättä tarvitse jättää.
Kiitos viesteistä! Näinpä minä olen tuon itsekin ajatellut, että taidan parhaiten auttaa häntä olemalla auttamatta, jolloin joutuu ihan itse ottamaan vastuuta omasta elämästään ja tekemisistään. Tänne hän ei missään nimessä voi enää tulla punkkaamaan, se on selviö. On nyt kuulemma menossa kuukaudeksi jollekin kaverilleen asumaan “kukankastelijaksi ja talonmieheksi”, joten vieköön kamansakin sinne. Mietin vain, että jollei se kaveri ole naispuolinen ja hyvin läheinen, tuo ei tietenkään voi olla pysyvä ratkaisu, ja miehen tuntien hän alkaa selvittää uuden asunnon saantia tasan sinä päivänä kun hänet tuolta potkaistaan pihalle. Pelkään vähän sitä, että siinä vaiheessa tuo sitten taas on minun ovellani notkumassa. Tänne ei vaan voi enää tulla. Olen jo lastensuojeluun saanut antaa perinpohjaisen selvityksen siitä, että meidän lasten läsnäollessa täällä ei enää kännätä, ja siihenhän mies ei pysty. Itse en käytä ollenkaan alkoholia, oon jotenkin saanut siitä aineesta kokemusta ihan riittävästi näin vierestä katsojana.
Mitä mulle kuuluu? Aika raskas talvi on takana, monella tavoin hankala. Tuo avioero ja siihen liittyvät erinäiset asiat ovat olleet taloudellisesti haastavia, ja sitä puolta on nyt sitten saanut koettaa hoitaa kuntoon. Saa vielä jonkun aikaa, mutta eiköhän tästäkin selvitä. Pienimmäisen päivähoitopaikka piti meidän vaihtaa, kun perhepäivähoitaja alkoi juoruta pitkin kyliä perheemme asioita, ja muutenkin käyttäytymään asiattomasti. Äitini sairastui vakavasti, ja olen koettanut häntä tukea asian kanssa. Kummallista myös, miten avioero on asiana niin hankala joillekin ihmisille, että ovat katsoneet tarpeelliseksi arvostella ääneen tätä ratkaisuani, ja jopa epäillä sen vuoksi kykyäni toimia lapsilleni äitinä. Tästä olen joutunut laittamaan joitakin läheisiäkin ystävyyssuhteita katkolle, koska en oikeasti jaksaisi enää tuollaisia kuunnella. Oma kroppakin on vähän osoittanut merkkejä, että elämä voisi jo vähän helpottua. Stressi on välillä ollut melkoinen, jouduin hakemaan pahimpina hetkinä lääkäriltä apua nukkumiseen, ja syksyllä kävin useammankin kerran keskusteluapua saamassa. Yllättäen, meidän seurakunnalta löytyi upea diakoniatyöntekijä, jonka kanssa sain pahimpia tuskia purettua ääneen.
Nyt ehkä vähän helpompaa jo. Pidän koko kesän vapaata, vaikka se ei tässä taloudellisessa tilanteessa olekaan kovin järkevää, mutta nyt koen, että on pakko. Pakko saada keskittyä vähän aikaa omaan ja lasten olemiseen, ja että saisin itseni taas edes jollain tapaa koottua niin, että jaksan taas huolehtia meidän arjesta.
-S-
Niin, ja tuo äskeinen viesti tuli siis minulta, en vain muistanut kirjautua. 
-S-
Hei,
viesteistäni on jo aikaa ja tilanteeni on todella erilainen. Erosin kesällä 2014. Tilanne oli siinä pisteessä, ettei ollut enää mahdollista jatkaa. Kävimme muutamia kertoja perheneuvolassa ja paperit lapsen huoltajuusasioista tehtiin Käräjäoikeuden sovittelu palvelun kautta. Oli erittäin toimiva ratkaisu. Tapaamisessa painotettiin koko ajan lapsen etua ja pyrittiin siihen, että ristiriitoja ratkomalla varmistellaan sitä, että tulevaisuudessakin lapseen liittyvistä asioista pystytään sopimaan järkevästi. Asioiden hoito helpottui sovittelun jälkeen ja välit ovat kohtuullisen hyvät.
Lapsi on tietenkin joutunut eroprosessin myötä pohtimaan asioita, joita niin pienen ei tarvitsisi vielä pohtia. Mutta nyt hänellä on toivon mukaan mahdollisuus elää kahdessa rakastavassa ja rauhanomaisessa kodissa. En voi tietenkään puhua täysin kuin omasta puolestani ja en voi tietää, mitä toisessa kodissa tapahtuu, mutta ainakaan lapsi ei ole kertonut mitään sen suuremmin hälyttävää asiaa. Ex puolisoni elämähän ei minulle muulta osin kuulu, kuin niiden asioiden suhteen, jotka liittyvät yhteiseen lapseemme.
Valittelin kyvyttömyyttäni asettaa rajoja. Olen käynyt nyt vuoden terapiassa ja jatkan jälleen kesäloman jälkeen. Esim. terapia on auttanut minua hahmottamaan toimintamallejani ja syy-seuraussuhteita. Olen myös saanut työkaluja tulevaisuuden rakentamiseen. Ratkaisut olivat oikeita ja koen, että lapsellani ja minulla on mahdollista elää tasapainoista sekä onnellista elämää. En ole enää mahdollistaja. Ex avopuolisoni on kenties kasvanut enemmän isäksi ja kantaa paremmin vastuunsa omista tekemisistään.
Kiitos kaikille keskustelijoille kommenteista! Toivottavasti voitte hyvin.