Alkoholinkäyttö lapsiperheessä

Kotikanava
1

Hei!

Kirjoitan palstalle ensimmäistä kertaa vertaistukimielessä sekä haen myös näkökulmaa ja vahvistusta omille ajatuksilleni.

Olemme nelikymppinen pariskunta ja vanhempia kahdelle melko pienelle lapselle joista toinen ei ole vielä koulussa. Yhdessä olemme olleet 17 vuotta. Mies on aina osoittanut rakkauttaan tekemällä asioita käsillään koska on kätevä siinä, mutta samaa aikaa hän on myös ollut poissa viereltäni ja perheemme arjesta jota olen kaivannut eniten. Hän on pitänyt itsensä kiireisenä, ja sitten saattanut vaikean paikan tullen syyllistää tyyliin “minä rakennan ympäri vuorokauden ja sinä valitat kun juon muutaman kaljan!”.

Olen perheemme tukiranka. Hoidan että laskut tulee maksetuksi, että on ruokaa, että olemme oikeassa paikassa oikeaan aikaan, teen kotona ruuan ja siivoan. Hoidan perheen eläimet. Mies on usein stressaantunut, joten kuuntelen ja yritän auttaa. Hän on ollut kahdesti masentunut, ja olen parhaimpani mukaan auttanut ja antanut toipua. Hän oli syvästi masentunut aikanaan tavatessamme, oikea namupala tällaiselle läheisriippuvaiselle nuorelle naiselle. Tuon minä nappaan ja parannan hänet. Kaikenlaista paskaa tuli siedettyä, palveltua häntä jottei hän vaankaan jättäisi.

Itse olen kasvanut perheessä jossa molemmat vanhemmat käyttivät alkoholia ja olen kasvanut krapulan, alkoholin, riitelyn ja turvattomuuden keskellä. Myös mieheni on elänyt samantyyppisen lapsuuden mutta ei ole kokenut ongelmaksi ja on aivan eri vaiheissa asian käsittelyssä.

Mieheni on aina käyttänyt alkoholia, mutta vuodesta 2017 lisääntyvien elein. Laskin että olen kuusi vuotta pyytänyt yhtä selvää viikonloppua, siis sellaista ettei joisi yhtäkään mutta sitä ei ole vielä tapahtunut. Vuodesta 2019 on mennyt syöksykierteellä alas käytön suhteen. Tällä hetkellä tilanne on se, että on automaatio perjantaina ja lauantaina ryypätä käytännössä sammumiseen asti. Itse juon saunassa kaksi lonkeroa joka viikko, joskus päälle lasin viiniä koska mies viikottain hakee minulle pullon vaikka olen pyytänyt ettei ostaisi koska juo itse kaiken. Mies suutahtaa jos en juo näitä saunalonkeroita vaan ostan limsaa.
Lauantai ja sunnuntaiaamut menee sohvalla maaten väsymystä pois, joka on lapsiperheessä aika kurja asia. Sunnuntaisin hän on vähentänyt loikkareita jonka kokee edistysaskeleena, ja josta suuttuu jos en ylistä.

Mies ei osallistu lastenhoitoon käytännössä ollenkaan muutenkaan mutta viikonloppuisin se korostuu koska lapset ovat kotona ja me vapaalla, jolloin minulla on kädet täynnä kodinhoidon ja lasten kanssa olemisen keskellä.

Mies on alkanut juoda arkenakin pienestäkin syystä, useimmiten työstressiin. Toinen vaihtoehto on pakkomielteisesti uppoutua töihin, jolloin myöskin on poissaolevana lapsiperheen arjessa mutta silloin pystyy olla juomatta arkena
Hän nukkuu päivittäin työpäivän jälkeen 1-2 tuntia.

Hän on laihtunut viimeisen vuoden aikana 10 kiloa, eikä saa öisin kunnolla nukuttua. Hän on alkanut olla krapuloiden jälkeen itkuinen ja saattaa heitellä ilmoille ajatuksia itsemurhasta etenkin sen jälkeen kun olen nyt aiempia vuosia vahvemmin tuonut ilmi etten jaksa enää.

Hän on aina ollut mustasukkaista sorttia, ei ole ikinä pitänyt jos lähden kauppaa kauemmas tai laittaudun. Viime aikoina hän on alkanut olla sairaalloisen mustasukkainen sen jälkeen kun kävi ilmi että olen keskustellut vastakkaisen sukupuolen kanssa netissä, tosin arkipäivän asioista mutta kuitenkin selkeä uhka hänelle koska kaikki kontaktit ovat uhka
Hän huolehti että tämä ihminen deletoitiin elämästäni. Mies on tämän jälkeen kokenut oikeudekseen tarkastella puhelintani ja seurata autoni liikkeitä seurantalaitteen avulla, mies ei tiedä että olen laitteen löytänyt autosta. Jos sanon vastalauseita, hän raivostuu ja toteaa että on siis syytä salailuun jos kaikki ei ole avointa. Vaihdoin erinäisiin paikkoihin salasanoja koska minua alkoi ahdistaa ja tuntua että hän omistaa minut, hän koki tämän vääräksi mutta lopulta vaikutti ymmärtävän kun huomautin että hänellä on pääsy minun tunnuksillani joka paikkaan mutta minä en tiedä hänen tunnuksistaan ensimmäistäkään. Jos käytän puhelinta liian tiiviisti, hän katsoo vihaisesti tai muuten elein ilmaisee että häntä ärsyttää. Hän seuraa kuinka usein olen facessa tai Watsapissa seuraamalla Paikalla-statusta. Öisin saattaa laittaa minun nukkuessani viestiä että turha esittää nukkuvaa kun näkyy että olen messengerissä paikalla.

Mies on etenkin aiemmin ollut taipuvainen humalassa painostamaan seksiin ja saanut raivareita jos en suostunut, pitänyt väkisin hereillä ja solvannut. Pitkän aikaa meni hyvin kun hyväksyin ettei meillä ole seksielämää ellen suostu siihen hänen ollessaan humalassa. Mies oli tästä innoissaan kovasti koska sai automaattisesti seksiä kerran viikossa perjantaisin nousuhumalassa. Minua se on vaivannut koska hänen ollessa selvinpäin hän ei mitään halua. Olen kokeillut nyt, että hän edelleen suuttuu jos tämä perjantaiseksi jää saamatta, tai hän muuttuu käytökseltään loppuiltana ikäväksi kun taas seksin jälkeen on onnellinen.

Lapsemme pelkäävät eroa ja toinen etenkin on oppinut eräänlaiseksi diplomaatiksi joka on tuntosarvet pystyssä kinastelun suhteen, saattaa varmistella että rakastattehan äiti ja isä toisianne, pyytää että halaamme toisiamme. Tämä särkee sydämen koska ymmärrän miksi hän käyttäytyy näin. Samalla minulla ei ole munaa tehdä tälle tilanteelle mitä mitään.

Olen kahden viimeisen vuoden aikana kerännyt valtavan määrän itseluottamusta ja ymmärtänyt oman läheisriippuvuuteni. Sen tajuamisen jälkeen minulla on alkanut huikea matka itseeni, ja sen myötä olen tajunnut etten aio olla tässä suhteessa loppuelämää. Olen tajunnut eläneeni 17 vuotta kuin häkissä, jossa tosiaan parisuhde on vaakalaudalla jos esimerkiksi nyt tuo esimerkki että puhun vastakkaisen sukupuolen kanssa ja minut omistetaan täysin.

Olen ymmärtänyt ettei meidän perhe-elämä ole normaalia : joissain perheissä isä tekee ruokaa, siivoaa, käy kaupassa, leikkii lasten kanssa. Lähtee joskus johonkin kahdestaan lasten kanssa.

Mies on sanonut että voi vannoa ettei aio juomista lopettaa mutta voi yrittää. Hänen lähipiirinsä perhettä myöden on alkoholimyönteisiä, puhuessani ongelmasta vastaanotto oli kummaksuva “ainahan se on juonut”. Viime viikolla miehellä oli näytön paikka. Hän jaksoi perjantaina klo 20 saakka, kunnes totesi että paskan marjat ei tämä tunnu viikonlopulta jos ei ole kaljaa, ja lähti kauppaan. Joi kaatokännit kahtena päivänä ja sunnuntaina kävimme lasten kanssa päikseen odotetulla uimareissulla kun isi joi kotona punaviinin jämät krapulaansa.

Olen sanonut että tilanteessa on juominen ja minä. Sijoja on ykkönen ja kakkonen, kumpi minä olen? Jos pyydän olla juomatta, kumpi menee ykköseksi. Minun toiveeni vai juominen?

Mutta sitten. Hän sanoo rakastuneensa minuun syksyllä uudelleen, hän on vaikuttunut itseluottamuksestani. Hän ei ole enää arkisin niin vihainen kuin ennen eikä pura minuun stressiä. Hän koskettaa ja kertoo rakastavansa. Toki tämä kaikki on sen jälkeen kun olen tuonut ilmi etten jaksa enää. Hän pienin elein yrittää arjessa parantaa käytöstään. Tämä sulattaa sydämeni ja tuntuu äärimmäisen pahalta ajatus että jättäisin hänet yksin. Hän sanoo että olen hänen kaikkensa. Ja sitten viikonloppuna hän sanoo että olenko miettinyt että minä olen hänen juomisensa syy. Ja sitten taas maanantaina hän rakastaa ja olen hänen kaikkensa.

Olen kiintynyt mieheen, olen kiintynyt tähän kotiin. Olen kasvanut miltei aikuiseksi tässä ympäristössä, josta minun pitäisi itseni repiä pois. Mutta se on tehtävä, jos haluan vielä kokea aitoa rakkautta ja välittämistä. Haluan parisuhteen, jossa on kaksi tasavertaista kumppania, haluan miehen joka on turvallinen.
Haluan, että saan vielä joskus olla heikko.

Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti. Kaikki kommentit on kullanarvoisia, koska tiedän että täällä en ole yksin.

1 tykkäys
2

Tilanteesi kuulostaa todella ikävältä. En siihen pysty samaistumaan, koska meillä ei ole lapsia. Mutta olen monesti miettinyt millainen tilanne olisi, jos niitä oltaisiinkin tehty/saatu. Mieheni myös käyttää paljon alkoholia, joskin kyllä edelleen yleensä vaan viikonloppuisin. Mutta silloin sen verran runsaasti, että iltapäivästä alkaen nukahtelee nojatuoliinsa ja on aika rasittava. Olen pohtinut joisiko hän samalla tavalla jos lapsia siinä pyörisi ympärillä. Sinun miehesi tapaus antaa ymmärtää, että näin voisi hyvinkin olla. Ei näytä lapset kauheasti rajoittavan juomista.

En osaa sinua neuvoa, etkä varmaan edes haluaisi kuullakaan mitään suoraa kehoitusta jonkinlaiseen toimintaan. Mutta on todella hienoa, että olet saanut viime vuosina kasvatettu itsetuntoasi. Se varmasti auttaa sinua tekemään sinulle ja lapsillesi sopivan päätöksen. Omat vanhempani hieroivat eroa koko teini-ikäni äitini alkoholismin takia, mutta toteuttivat sen vasta kun olin jo reilu parikymppinen. Lapsena en halunnut, että he eroavat, mutta kyllä nyt jälkikäteen tuntuu, että se olisi ollut kaikille parempi. Ei lapsien ole hyvä kasvaa kodissa, missä on alkoholisoitunut vanhempi, siis minun mielestä. Kyllä se lapsessa pelkoa aiheuttaa, vaikka ko vanhempi ei olisi mitenkään agressiivinen. Lapsi ei pysty ymmärtämään alkoholin vaikutusta ihmiseen. Ei edes teini-iässä, vaikka itsekin olisi jo alkoholia kokeillut. Jälleen siis minun oma kokemus.

Osaan kuitenkin todella hyvin samaistua siihen, että olet kiintynyt kotiisi. Sitä olen itsekin. Ja kun miehen juominen alkaa ärsyttämään mietin joskus kummasta olisi vaikeampi erota, hänestä vai kodista. Kodiksi lasken myös lemmikkimme. Eihän ero tietenkään välttämättä tarkoittaisi talosta tai lemmikeistä luopumista, mutta kyllä se todennäköisesti uudelleen järjestelyjä tarkoittaisi.

Samaistun myös siihen, että olet kiintynyt mieheesi. Omani on myös mielestäni ihana tyyppi arkena, kun on selvinpäin. Nautin hänen seurastaan 4-5 päivää viikossa, mutta sitten ne pari päivää ovat välillä aika sietämättömiä. Minua lohduttaa se, että tiedän, että voin erota milloin vain, jos oikeasti haluan. Se, että en saa päätöstä tehtyä suuntaan tai toiseen on sitten toinen asia, se ärsyttää itseäni kyllä.

Eipä siis ollut tästä kirjoittelusta sinulla varmaan yhtään mitään hyötyä :unamused: :laughing: . Yritä kuitenkin miettiä elämääsi pidemmällä tähtäimellä. Meillä on täällä (luullakseni) vain yksi mahdollisuus ja sekin vain rajallisen ajan. Miten se kannattaa käyttää?

3

Mieheni on alkoholisti. Hoitaa työnsä ja on perheen tukiranka taloudellisessa mielessä. Olemme olleet liitossa 15v ja meillä on lapsia. Juomisen huomasin jo esikoista varrotessa. Kaikenlaista vakuuttelua matkan varrelle on mahtunut. Tilanne on kärjistynyt vuoden aikana. Sairastaa alkoholihepatiittia. Täysraittiuden pitäisi korjata tilanne. Siihen ei ole pystynyt. Monta sairautta on matkalle tullut. Silti, mitään pysyvää ei tapahdu. Petyn ja ahdistun usein. Oma työkyky kärsii. Lapset teinejä. Fyysistä väkivaltaa ei ole. Henkistä jnk. En pelkää eikä lapsetkaan pelkää. Olemme vain huolissaan. Puoliso käy harvakseltaan päihdeterapeutilla. Työterveys järjestänyt. En tiedä milloin voi saada potkut kun työnsä hoitaa. Olemme hakeneet apua perheelle sos puolelta, se on ollut yhtä tyhjän kanssa.
Huolissaan ovat kuitenkin

4

Kiitos viestistä! Itseasiassa minua ei lainkaan haittaa suorat kehoituksetkaan miten tulisi toimia koska tiedän itsekin ne ja on tottakai vahvistavaa kuulla että myös muut ovat tilanteesta samaa mieltä kun itse kuitenkin piehtaroi epävarmuuden keskellä.

Kyllä, se kotiin kiintyminen tuntuu koko ajan vahvistuvan ja mieheen kiintyminen vähenevän. Huomaa että onkin enemmän kiintynyt siihen rakennettuun todellisuuteen kuin toiseen ihmiseen. Ja kun miettii, mitä piirteitä toisessa ihmisessä rakastaa ja miksi haluaa olla yhdessä, huomaa että kaikki mitä luettelee niin on niitä piirteitä joita oli ENNEN alkoholinkäyttöä. Energisyys, innostuvuus, luovuus, kekseliäisyys, huumorintaju. Mikään noista ei kulje käsikädessä krapulan, arjen kuivahumalan tai kännin kanssa. Ne on mennyttä.

5

Kuulostaa aika rankalle että sairaus on jo aiheuttanut lisää sairauksia eikä kellot siltikään herätä. Varmasti joutuu henkisesti alkaa ottamaan luopumisen askeleita.

6

Hei fayrenheit.
Olen itse alkoholin ongelmakäyttäjä ja päässyt raitistumisen tielle. Kirjoituksessasi on hyvin paljon samaa, kuin meidän perheessä ja siksi ajattelin sinulle kirjoittaa.
Ruuhkavuodet on sinänsä jo todella rankkaa aikaa eikä tilannetta todellakaan helpota jos toinen on alkoholiongelmainen. Siinä jää helposti arjen rakentaminen sen juomattoman harteille.
Itse silloin, kun join hoidin työt ja osallistuin lastenkasvattamiseen omasta mielestäni paljon, mutta minkätakia ? En suinkaan sen takia, että koin sen kuuluvani minulle niinkuin suurin osa ihmisistä ajattelisi. Itselläni mielessäni oli se ajatus, että saisin vapaapäivänäni ja joskus arkiiltoinakin (loppuaikoina kerrat senkuin lisääntyivät) “hyvällä omallatunnolla” vetää perseet tai niinkuin itse sitä nimitin muutamaksi.
Alkoholiriippuvaisen elämä on ihan hirveää ja niin on myös läheisten elämä sen alkoholiongelmaisen rinnalla. Meilläkin pieniä lapsia ja jatkuvassa väsymyksen ja ärtymyksen vallassa minäkin olin. Minäkin koin valtavasti masennusta ja kuoleman ajatukset oli läsnä usein. Kas kummaa alkoholi kun jäi niin sinne jäivät myös masennukset ja kuoleman miettiminen. Alkoholiriippuvainen ei suoranaisesti ainakaan yleensä Mieti itsemurhaa, mutta jotenkin alitajunnassa tajuaa olevansa kuolemaan päin ajautumassa niin ehkä sen takia ne ajatukset varjostaa elämää. Kirjoitit myös, että miehesi yritti olla juomatta viikonlopun ja klo 20 painui kauppaan, koska viikonloppu ei tunnu siltä ilman päättynyt asti vetämistä. Kysymys ei ole siitä etteikö hän haluaisi olla juomatta vaan se himo on jo muodostunut niin pahaksi, ettei sitä vastaan voi yksinkertaisesti taistella. Kysymyksessä on kongitiivinen dissonanssi ja halu olla juomatta häviää halulle juoda. Siitä kierteestä on mahdollista päästä eroon.
Muistan myös omasta parisuhteesta saman asian Mikä teillä viikonloppuisin. Nimittäin sen, että puoliväkisin ostaa toiselle myös sen viinipullon. Onhan mukavampaa ryypätä, kun on edes aavistuksen pienempi huono omatunto, kun toisellakin on se viinilasi kädessä. Vaikka hän joisi sen yhden lasillisenkin vain. Sen me tiedämme kaikki, että toista ihmistä ei voi rakastaa raittiiksi.
Näkisin 3 vaihtoehtoa sinulle.

  1. Lähde. Anna itsellesi aikaa toipua erosta ja lopulta koet olevasi entistä vahvempi ihminen. Helppoahan se ei todellakaan ole, koska niinkuin sanoit tuntuu, että olet elänyt aikuisiän samassa talossa ja elämä siihen ympärille rakentunut.
  2. Jatka läheistiippuvaista elämää. Laske juomien määrä ja muistuta ja ihmettele kuinka taas on tullut juotua ja sitä kautta sairastut vielä syvemmälle läheisriippuvaisuuteen.
  3. Jatka OMAA elämää. Anna hänen ostaa se viikonloppu pullo sullekin yms, mutta Anna hänen juoda se. Anna hänen ryypätä niin paljon kuin sielu sietää, koska vain sitä kautta hän löytää sen oman pohjan jos on löytääkseen. Ennenkaikkea keskity niihin asioihin jotka tekevät sinut onnelliseksi. Jos hän käyttäytyy niinkuin pikkulapsi niin kerro hänelle, että voit ihan rauhassa juoda itsesi vaikka hautaan. Ennenkaikkea keskity asioihin mitkä sinut saa onnelliseksi.

Voimia sinulle :slight_smile:

7

Kiitos kattavasta näkökulmastasi! Mukava saada näkemystä myös siltä puolen.

Sinänsä iso osa ei tullut yllätyksenä, olenkin ajatellut että tuolla tavoin alkoholisti ajattelee myös meidän perheessä. Viimeiset pointtisi olivat herättelevät ja ymmärrän hyvin että 1. vaihtoehto olisi ainut järkevin.
Kolmatta eli elämästä nauttimista olen yrittänyt, mutta se on haastavaa mustasukkaisen alkoholistin puolisona. Kaikki ylimääräinen kaupassakäynnin lisäksi aiheuttaa paheksuvia katseita ja viime aikoina mies on alkanut liimautua kiinni, ilmeisesti erouhan takia. Hän olisi jopa tulossa uuden aloittamani harrastuksen ajaksi kuskiksi (minulla on kyllä itsellä ajokortti ja oma auto), odottamaan siksi aikaa. Ystävien harva tapaaminen aiheuttaa harmaita hiuksia, ja viime aikoina myös viestittely puhelimella saa hänen vainoharhansa heräämään.

Olen myös huomannut että esimerkiksi yksi hyvin mennyt viikko ilman kuivahumalan oireita pyyhkii mielessäni ison osan ajatuksista että pakko lähteä. Yhtenä viikonloppuna ei juonut sammuksiin, eikä niin paljoa (15 kaljaa, 0.5 viinapullo ja viinipullo), ja ajattelin että kyllä se tästä. Vaikka samaa aikaa tiedän ettei tuollaiset määrät kuulu lapsiperheeseen.
Olen itse lopettanut jopa sen saunalonkeron juomisen ja mies käytännössä suuttuu kun huomaa että juomani on alkoholittomia nykyään.

Lisäksi, olen huomannut että mies todella tarvitsee sitä känniseksiä että on hyvällä tuulella ja kokee läheisyyttä. Jos sitä ei saa kerran viikossa, seuraava viikko on yhtä helvetillistä hermoilua ja entistä enemmän työnarkomaniaan pakenemista. Olen huomannut nöyrtyväni tähän hänen toivomaansa läheisyyteen ettei arkikin olisi niin raskasta.

Olen mielessäni tehnyt paljon ajatustyötä muuton suhteen, miettinyt kaikkea huonekaluista ja asunnosta lähtien mutta konkreettinen lähtöajatus kauhistuttaa. Mies on suorastaan kauhuissaan jos ihailen jotakin myytävää taloa ja menee aivan sanattomaksi. En haluaisi pahottaa hänen mieltään.

8

Luethan itse oman tekstisi oikein ajatuksella?

Anteeksi tyly vastaus, mutta minusta sinun (ja lastesi!) elämä kuulostaa paljon kauhistuttavammalta kuin eroaminen. Tuo lisääntynyt vahtiminen ja liimautuminen on todella, todella huono merkki. Lähde nyt, kun vielä helposti pääset!

9

Osin kovin tutun kuuloista elämää vietätte. Hurjaa miten noinkin karu kuvaus lapsiperheen arjesta saa tällaiselta kohtalotoverilta aikaan lievää huokailua, kun tietää miten kauhuissaan äidit ja isät jotka koskaan eivät samanlaisten asioiden kanssa paini, olisivat aivan kauhuissaan. Monesti olen ajatellut kuinka epäreilua on että niin sinä kuin minäkin, ja monet muut kohtalotoverit, rämmimme työviikon lopuksi vielä ankeat viikonloput läpi viikko toisensa jälkeen, kun muualla vietetään leppoista koko perheen laatuaikaa. Vahva nainen olet! Ehkä juuri se meille osin kostautuukin, kestämme ja siedämme hieman liikaakin.
Todella rankalta minunkin silmiini näyttäytyy teidän perheen elämä. Al-anonissa sain hyvän neuvon joka täälläkin sinulle annettiin: elä omaa elämääsi. Anna sen ryypätä, jos vain pystyt: älä välitä. Tein itse sen virheen että jaksoin asiasta raivota ja riidellä, kipata viinoja maahan yms. Ja näin pitkitin vain tilannetta.
Meillä on hyvin sama tilanne, olemme lähes 4-kymppisiä, nuoruudesta asti yhdessä eläneet. Lapset 7-15v. Aina on mies juonut isoja satseja kerralla yksittäisiä päiviä viikonloppuisin, väliin on onneksi mahtunut selviäkin viikonloppuja. Mutta aivan liian usein. Ja niitä totaalisia pohjanoteerauksia on tullut useampia. Viimein heräsi itsekin kun ajoi korttinsa, nyt on ollut täysin juomatta toista viikkoa, käy AA-ssa kahdesti viikossa ja aloittaa tällä viikolla Antabuksen. Minä sain viimein aikaiseksi laittaa avioero-hakemuksen vireille, harkinta-aika katsotaan muuttuuko arki vai lipsuuko jälleen vanhaan tuttuun tapaansa. Esikoiselle kerroimme rehdisti missä mennään. Nyt ei voi kuin toivoa parasta.
En osaa muuta neuvoa antaa kuin että mieti ajatuksella tilannettasi erityisesti lasten kannalta, ja jos vain suinkin, juttele jonkun ulkopuolisen kanssa. Hae tukea perheneuvolasta, Perheasiainneuvottelusta, vertaistukiryhmästä tms. Mikäli eropäätös tuntuu liian vaikealta tässä kohtaa, jätä asia hautumaan. Kyllä sen tietää sitten kun on viimein valmis luovuttamaan. Voimia sisko!

10

“Lapsemme pelkäävät eroa ja toinen etenkin on oppinut eräänlaiseksi diplomaatiksi joka on tuntosarvet pystyssä kinastelun suhteen, saattaa varmistella että rakastattehan äiti ja isä toisianne, pyytää että halaamme toisiamme.”

Jos et oman itsesi tähden osaa lähteä, pyydän että teet sen lastesi takia. Olen itse kokenut tuollaisen lapsuuden, ja sairastuin paniikkihäiriöön jo nuorena. Yhä edelleen kamppailen ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriön kanssa, myös tuo varuillaan olo on jäänyt “päälle” ja aiheuttaa vaikeuksia ihmissuhteissa. Nykyään tiedetään ihan faktana, että vanhemman alkoholismi lisää lapsen riskiä monenlaisiin mt-ongelmiin myöhemmin elämässä.

11

Täysin samaa mieltä edellisen vastaajan kanssa. Jos itse jotenkin jaksatkin sinnitellä mustasukkaisen alkoholistin kanssa yhdessä, mieti lapsiasi. Olen itsekin lähtöisin perheestä, jossa isä joi, ja me lapset elimme varpailamme. Onneksi äiti erosi. Olisi voinut tehdä sen jo vuosia aiemmin. Emmehän me, pienet lapset, silti halunneet, että vanhemmat eroaisivat. Silti se oli äidiltä paras päätös ikinä. Nuorin sisarusparvestamme ei ehtinyt saada vielä mitään traumoja alkoholisti-isästä, me vanhemmat sisarukset oireilemme edelleen eri tavoin. Joten jos haluat suoran vastauksen pähkäilyysi: lähde, lastesi vuoksi.

12

Samaa miletä.
Toisekseen on lapsille aika raskasta joutua noin suureen tunnevastuuseen perheessä, kun vanhemmat eivät kykene olemaan vastuullisia aikuisia. Teillä selvästi lapset ovat jo ottaneet isot taakat kantaakseen. Huoh. Itsekin lapsena säälin isää ja mietin, että minun on oltava isän “kaveri” kun sillä ei ketään muuta ole. Alkoholistiperheessä aijuiset muuttuvat lapsiski ja lapset vanhemmiksi. Todella surulliselta tuo kuulostaa. Teidän vanhempienhan pitäisi sovitella lasten välisi kiistoja ja luoda perheeseen turvallista ilmapiiriä. Nyt sitä yrittävät tehdä lapset. Teillä ei oikeastaan ole lapsilla kumpaakaan vanhempaa ja lapsilta menee paljon omaan kehitykseen tarvittavaa energiaa ja henkisiä voimavaroja teidän vanhempine kannattelemiseen.
Herää nyt hyvä ihminen ja ala vastuulliseksi aikuiseksi jos ja kun alkoholisti miehesi ei siihen pysty.

13

Kiitos kommenteista!

Olen itsekin elänyt lasisen lapsuuden josta taakkana on tämä läheisriippuvuus jonka takia lähteminen on äärimmäisen haasteellista. Muistona omasta lapsuudestani on myös paniikkihäiriö, joten tiedostan samaa aikaa raastavaa faktana mihin kaikkeen lapseni altistan.
Se voi olla vaikea ymmärtää miten vaikeaa lähteminen on, arvostan toki kommenttejanne mutta olisin jo ajat sitten lähtenyt jos en olisi tällainen.

14

Ymmärrä tämän hyvin. Itse en edes hankkinut lapsia, kun pohdin ettei onnistumisen mahdollisuuksia vanhemmuudessa juuri ole, kun taustalla on niin pitkä sukupolvien ketju vaikeuksia. Miksi ja miten ihmeessä juuri minä olisin se joka saa ketjun katkaistua ja toimittua toisin?

Toisaalta myös riski uhriutumiseen ja oman toimintansa oikeuttamiseen tuossa ajattelutavassasi on. “Mulla oli ikävä lapsuus ja alkoholistivanhemmat, olen tämmöinen, enkä muuta voi” Tarkoitan, että helposti voi sortua samaan kuin se juova; uhriutuu ja alkaa uskoa omaa hokemaansa avuttomuudestaan ja oikeuttaa jäämisen. niinhän juovakin juo, koska on ollut ikävä lapsuus, on stressiä, vaimo huutaa tms.

Voisithan kuitenkin ottaa vastuun sillä tavoin, että haet apua itsellesi, apua omaan vanhemmuuteesi… tartut siis toimeen tilanteesi parantamiseksi.

15

Tilanne on melko nopeasti edennyt kun olen alkanut laittaa hanttiin enkö enää mene hänen pillinsä mukaan. Tämä on johtanut nopeaan juomisen lisääntymiseen ja arkena kiukutteluun sekä mustasukkaisuuden lisääntymiseen. Viimeisin vie minulta hapen hengittää. Miehellä on joku seuranta-appi josta saa listauksen Watsapp-oloistani, seurantapalikka on edelleen autossani. Viimeisimpänä Spotifyn kuunnellut kappaleet saivat aikaan raivarin, koska en ole hänen mukaansa aiemmin kuunnellut “sellaista paskaa”. Hän ihmettelee arkimeikkaamistani ja kyseenalaistaa vaatetustani. Jos totean että tämä on omituista kyttäämistä niin kääntää sen siten, että miten minä reagoin koko ajan näin vahvasti.

Keskustelin eilen asioista ja mies nostaa vain esiin kuinka kaikki hänen univaikeudet, masennus ja stressi johtuu siitä että näki minun jutelleen jossain netissä miespuoliselle ihmiselle tonkiessaan puhelintani, ja tämä on hänen mukaansa laukaissut hänessä kaiken tämän.

Mieleni on edistynyt paljon ja ymmärrän nyt selkeästi että lasten on päästävä pois ja myös minun, ennenkuin sattuu jotain fyysistä. Minua pelottaa lähteä, en tiedä miten se pitäisi tapahtua koska mies tulee suuttumaan todella paljon. Emme todellakaan pysty esimerkiksi asustelemaan asunnonetsinnän ajan yhdessä koska hän tulee ryyppäämään ja raivoamaan, ja silloin jo hirvittää mitä voi tehdä kun tarpeeksi juo.

16

Onko sinulla ketään läheistä jonka luokse mennä? Sosiaalitoimi/muu viranomainen voisi auttaa sinua saamaan kämpän, sinuna hoitaisin muuton ns salaa jolloin ilmeinen väkivallan uhka poistuu, eli mies ei voi käydä sinuun muuton aikana käsiksi. Muuta myös riittävän kauaksi! Miehesi kuulostaa olevan todella sekaisin ja saattaa olla vaarallinen. Seurantapalikka autossa kuulostaa kyllä jo ihan todella pahalta.

Tilanteenne on erittäin huolestuttava ja sinun on tuosta päästävä lähtemään niin pian kuin suinkin on mahdollista. Tavaraa saa aina uutta, elämiä on meillä täällä vain yksi!

17

“Olen mielessäni tehnyt paljon ajatustyötä muuton suhteen, miettinyt kaikkea huonekaluista ja asunnosta lähtien mutta konkreettinen lähtöajatus kauhistuttaa. Mies on suorastaan kauhuissaan jos ihailen jotakin myytävää taloa ja menee aivan sanattomaksi. En haluaisi pahottaa hänen mieltään”

Yritä ajatella sitä siltä kantilta, että kuinka paljon hän on aiheuttanut pahaa mieltä sinulle. Se, että toinen ihminen on niin mustasukkainen, kuin annat ymmärtää on huono asia kaikin puolin varmasti. Se, että toinen oikeasti asentaa seurantalaitteen autoon tai valvoo kuinka käyt watsapissa vaikuttaa erittäin huolestuttavalta. Jos päädyt siihen lähtemiseen niin oletko miettinyt asunnon hankkimista salassa?

18

Tämä on hyvä oivallus.

Usein muutenkin sortuu siihen, että luulee järkevän keskustelun alkoholistin tai muutoin ongelmallisen ihmisen kanssa onnistuvan. Ei se onnistu. Sinunkin pitää keskustella noista asioista jonkun muun, mielellään ammattiauttajan kanssa. Mielestäni perhesurman vaara on tilanteessasi ihan todellinen, kun miehelle valkenee että olet tosissasi lähdössä. Hänen kanssaa tuskin pääset mihinkään sopuratkaisuun, että hän “antaa” sinulle luvan lähteä ja eroatte yhteisymmärryksessä. Et sitä lupaa höneltä edes tarvitse. Eikä miehesi varmaan tule ymmärtämään kantaasi ja näkemyksiäsi vaikka selittäisit niitä kuinka. Siihen me puolisot usein uskotaan ja sorrutaan . :frowning:

Oma tilanteeni oli hiukan helpompi, mutta toivomani “ero yhteisymmärryksessä” ei toteutunut. Eikä se toteudu sellaissa tilanteissa, joissa toinen osapuoli on täysin sokea käytökselleen ja kyvytön keskustelemaan ja on ollut suhteessa hyvin dominoiva. Ehkä miehesi kokee omistavansa sinut (ja lapset) kuin esineet ja hänen raivonsa tulee olemaan varmaan melkoinen, kun sinulle löytyy oma tahto ja haluat lähteä.

Arvioni mukaan sinun kannattaisi valmistella lähtösi (vaikka sosiaalitoimen) tuella salaa ja vaan lähteä. Ehkä turvakodin kautta.

19

Jos asut paikkakunnalla jossa on turvakoti, se varmaan olisi hyvä paikka nyt. Sieltä käsin pystyy järjestelemään elämän uuteen uskoon ilman että puoliso pääsee puuttumaan asiaan.

20

Salaa suunnittelu voisi olla mahdollista jossain määrin toteuttaa, mutta turvakotiin tai ystävien luokse lähteminen ei.

Elämämme kietoutuu ikävästi toisiimme saman työpaikan merkeissä jossa minun on jatkettava myös eron jälkeen koska olemme perheyritys.