Tsemppiä Teme!
Mun mies onneksi tukee täysillä tätä projektia, vaikka oluita viikon mittaan hänellekin tulee liikaa. Mä vähän ounastelen, kun en ole enää siinä “seuraneitinä”, hänenkin käyttönsä vähenee. Sen voin kyllä jo tässä vaiheessa sanoa, että jos hän joisi nykyistä enemmän tai pyörisi täällä humalassa, mun hermo menisi varmasti suhteellisen nopeasti.
Sanoi tänä aamuna huomanneensa eron mun normiin maanantaifiilikseen, kun en ole ottanut yhtään viikonloppuna. Mulla melko pienetkin määrät sysää erityisesti henkisen hyvinvoinnin kiertoradalle.
Meille tulee hyvä viikko!
Takana on ensimmäinen vastaanotto päihdepolilla. En odottanut paljoa, mutta yllätyin postitiivisesti. Varovasti toivoin kahta asiaa. Että saisin puhua tilanteestani sellaisen kanssa, joka kuuntelee. Ja että saisin työkaluja niihin hetkiin, kun etanolinhimo oikein kovasti yllättää. Enkä pettynyt. Sain puhua melkein tunnin. Ja paljon tietoa eri mahdollisuuksista, vertaisryhmistä, kuntoutuksesta ja lääkehoidosta.
Minulla on nyt jonkinlainen suunnitelma ja pari kiintopistettä tulevaan kahteen viikkoon. Olo on hyvä, toiveikas ja motivoitunut. Sairaanhoitaja kysyi minulta tavoitetta. Kerroin sen olevan, että olisin toissa sunnuntaina juonut elämäni viimeisen kerran alkoholia. Nyt se on sanottu, elämäni kovin ja vaativin tavoite. Mutta on siinä paljon pelissäkin.
Siinä on 2 hienoa konkreettista asiaa. Mielenkiintoista olisi kuulla jatkossa, mitä nuo työkalut ovat, jospa niistä olisi meille muillekin hyötyä. Sinun raitistuminen kuulostaa sellaiselta järkevän ihmisen “käärin hihat ja lyön kuokan suohon ja kaivan” -tyyppiseltä toiminnalta.
Ihan varmasti jaan, jos jotain kultahippuja löytyy. Viisasten kiveä tuskin kuitenkaan. Kai se menee niin, että pitäisi löytää ne itselleen toimivimmat. Olen sen varmaan täällä jossain jo lukenutkin ja omaakin kokemusta on, mutta sain vastaanotolla lohdullisuutta siitä, että mieli osaa käsitellä yhtäkkiä iskevää viinanhimoa pienemmäksi jo 15 minuutissa. Siitä varmaan osittain oli kyse sinunkin onnistumisessa, kun olit ostanut oluet, mutta et juonut?
Sitä en tiedä, onko tuo “järkevän ihmisen” tyyppinen toiminta hyvä vai ei, mutta kieltämättä kuulostaa minulta. Siis ei järkevyys vaan tietynlainen suoraviivaisuus. Tuolla ketjun alussa jo vapaasti lainasin Juhani Seppäsen kirjaa Selvästi juovuksissa, joka on jättänyt minuun suuren jäljen jo vuosia sitten. Minusta siinäkin mentiin aika suoraviivaisesti. Seppäsen mukaan vika ei ole juopossa, ei ympäristössä vaan etanolin ominaisuuksissa. Jokainen tulee riippuvaiseksi juotuaan tarpeeksi kauan tarpeeksi paljon. Jotkut nopeammin, jotkut hitaammin, mutta ihan jokainen tulee. Niin tulin minäkin.
Minulla on huomenaamulla oma aikani. Olen tosiaan jo viime vuonna muutaman kerran heidän kanssaan jutellut. Siitä ei oikein jäänyt minulle mitään käteen. Toki teki hyvää kertoa omasta tilasta ja oli mukavaa, että joku kuunteli. Jälkikäteen mietin, että kyllähän he tiesivät minut kohdatessaan, että kohta siirtyvät uuteen tehtävään. Ehkä tärkeämpää tämän kertaisessa soitossa oli, että nyt yritän tosissani irti tästä tuhonkierteestä. Se on jotain konkreettista, että uskallat/kehtaat ihan mitä vaan, mutta soitat ja haet apua. Laitettu prosessi liikkeelle.
Hyvää huomenta! Tämän aamun fiiliksen kun saisi purkkiin. Nukuin heräilemättä ja hyvin noin kahdeksan tuntia. Alkoholittomia päiviä on jo takana tarpeeksi siihen, että fyysiset vieroitusoireet ovat ohi ja keho sekä mieli jo vähän toipuneet. Nautin hetkestä ja imen tästä motivaatiota.
Eilen istuin taas tovin baarissa. Sellaisessa, jossa etanoli on verhottu vähän parempaan muotoon, kalliisiin viskeihin ja artesaanioluihin. Holittomien valikoima oli olematon, ainakin 0,0% sisältävien. Meinasi käydä vahinko, kun nämä ns. alkoholittomat olivat käytännössä 0,5-0,7% vahvuisia. Tätä en ole tullut vielä edes ajatelleeksi. Enhän minä sellaiseen uskalla koskea. Ainakaan nyt, ehkä koskaan? Miten vappusima tai kotikalja?
Yksi täysin alkoholiton onneksi löytyi. Ja samalla pohdin sitä, mitä haluaisin jatkossa baarissa juoda. Kaikkea sitä tässä joutuukin pohtimaan…
Tänään on edessä eka päihdehuollon järjestämä vertaistapaaminen. Tai en minä tarkkaan tiedä, mitä se 1,5 tuntia aamupäivällä pitää sisällään. Uteliaana menen paikalle. Aika usein viime aikoina mulla torstait ovat olleet etäpäiviä, niin on voinut keskellä viikkoakin maksimoida edes kerran viinanjuontia. Nyt käytän etäpäivää verhona siitä juomisesta toipumiseen.
Tänään on ollut sellainen fiilis, joka vielä pari viikkoa sitten olisi satavarmasti saanut juomaan jo aamupäivästä asti. Olen tykännyt juoda yksin. Toki hyvässä kaveriporukassakin, mutta hyvin mieluusti kalsarikännäilyä kotona tai mökillä. Siksi tämä yksinolo tuntuu nyt kai juuri siltä, että sitä pitäisi turruttaa.
En kuitenkaan juo. Sen sijaan olen miettinyt ja suunnitellut, mitä alan jatkossa tekemään viikonloppuisin. Täyttämään sitä aikaa, mikä vapautuu juomiselta ja siitä toipumiselta. Rahaa alkoholiin ja siitä johtuviin päähänpistoihin on mennyt niin paljon, että pystyn hyvin kyllä sijoittamaan itseeni muutenkin. Tavoitteena on löytää puuhaa, joka olisi kivaa ja joka ei olisi sellaista, mihin minulla on liittynyt alkoholi. Toki oman kunnon kohottaminen yksi hyvä, mutta ei siihenkään saa loputtomasti aikaa kulumaan, kun polvi ei oikein kestä pidempiä tai rankempia jalkaisin tehtäviä suorituksia. Salilla olen tällä viikolla käynyt kolme kertaa, se on palautumisen kannalta lähellä maksimiani.
Yksi lempiharrastuksistani on ollut ruuanlaitto. Mutta siihen viikonloppukokkailuun on liittynyt hyvin vahvasti alkoholi. Juuri nyt ei tunnu siltä, että jaksaisi oikein panostaa. Tavoitteenani on myös pudottaa painoa vähintään 15 kg, joten parempi on kokkailla vain ravitsevaa kotiruokaa. Kohta lähtee papupaistos.
Hyvää ja alkoholitonta lauantai-iltaa kaikille. Olen onnellinen siitä, ettei tänäänkään tarvitse juoda.
Aurinkoinen fiilis, ilo oli aloittaa uusi työviikko. Toinen maanantai putkeen, kun aamu alkoi kuntosalilla eikä morkkiksessa ja krapulassa itseinhon vallassa. Lisää positiivista fiilistä tuli siitä, kun paino on nyt pudonnut vähän yli 5 kiloa. Nestettä toki suurin osa, mutta kyllä tuo tuntuu jo liikkuessa.
Ensi viikonloppuna onkin sellainen tapahtuma, jossa odotan kummastuneita kysymyksiä juomattomuudestani. Olen jopa pohtinut jättää tilaisuutta väliin jollain tekosyyllä, mutta se on vanhan ja läheisen porukan vuositapaaminen, josta ei toisaalta haluaisi olla poissa. Ikävää siinä minun kannaltani on vain se, että oikeastaan kaikki siinä perustuu rankkaan juomiseen.
Odotan siis sitä, että juomattomuuttani pitää selitellä. Ja mitä pitäisi sanoa. En haluaisi keksiä mitään tekosyitä tai valkoisia valheita. En myöskään koe olevani vielä valmis kertomaan totuutta. Jos täältä saa jotain ajatuksia, niin otan mieluusti vastaan.
Suomalainen alkoholikulttuurihan on sitä, että juomattomuutta joutuu selittämään. Ei kenenkään tarvitse oikein missään tilanteessa selittää, miksi juo. Olen henkisesti valmistautunut siihen, että ensi viikonloppu on minulle todellinen vaaranpaikka ja suojaukseni on tosi korkealla. Luotan itseeni ja päätökseeni, mutta pelkään sitä, että selvinpäin tulee olemaan pitkäveteistä ja että jurriset kaverit ärsyttävät.
Tällä viikolla taas torstaina on vertaistapaaminen. Ensimmäinen kerta viime viikolla oli minusta hyvä ja hyödyllinen ja siksi olen menossa uudelleen. Kaipaan nyt myös jotain kiintopisteitä ja tunnetta siitä, etten ole yksin tilanteeni kanssa. Siellä koin kannustavuutta ihan niin kuin täälläkin, mutta samassa tilassa fyysisesti tunne on vielä todellisempi kuin täällä virtuaalimaailmassa. Minulle siis päihdehuolto on ollut hyödyksi.
Tänään oli kovin epämiellyttävä Teams-palaveri pomon kanssa. Hän istuu Norjassa, siksi useimmiten näemme ruudun välityksellä. Sain aika karua palautetta lokakuun myynnistä. Vastaan pienen Suomen-yksikkömme toiminnasta ja toki myynti on aika merkittävä osa sitä toimintaa. Eikä tämä yllätyksenä tullut, huonohan lokakuu numerojen valossa oli.
Ihmeen pitkään pystyin vetämään alkoholistin kaksoiselämää työnantajalle. Kesäloman jälkeen tahti vain alkoi olla liian kova ja syys-lokakuun vaihteen lomareissun jälkeen olin vielä viikon lähes aamusta iltaan humalassa. Se on näkynyt nyt lokakuussa tuloksissa. Vaikka olen pari viikkoa mennyt aivan poikkeuksellisella tarmolla, en saanut tilannetta oikaistua. Oli vähän huonoa tuuriakin parin kaupan klousaamisessa.
Ajattelen nyt niin, että korkki meni kiinni aika viime hetkillä. Tämän päivän palautteen jälkeen tuli kyllä aika vahva häivähdys siitä, että nyt pää sekaisin etanolilla. Se onneksi meni nopeasti ohi, ja hetken pohdittuani sain vain lisää virtaa. Töistä palattuani tein reippaan metsäkävelyn hämärtyvässä alkuillassa ja nyt olo on hyvä.
Aamulla olin toista kertaa päihdehuollon vertaisryhmässä. Hyvä fiilis jäi siitäkin ja nyt sain jo vähän suutanikin auki. Hiukan on siellä sellainen fiilis, että vähänpä tiedän lopulta päihdehelvetistä. Välillä jopa tulee ajatuksia, että olenko edes alkoholisti? Jos liioittelen ja pienen tauon jälkeen voin siirtyä juomaan sivistyneesti? Mitähän minä oikein mietin? Mitä ihmettä voisi olla sivistynyt juominen ihmisellä, joka on riippuvainen etanolista. Ja onko sivistynyttä juomista olemassakaan? Oli alkoholi kuinka hienoa tahansa, mätsätään viinit ruokiin miten hyvin vain, aina kyse on päihtymisestä ja estojen poistumisen ihanuudesta. Niitä tavoitellaan ja niihin tullaan riippuvaisiksi. Ja lopulta juo vain siksi, ettei voi olla juomatta. Niin se etanolimolekyyli toimii.
Juuri nyt olen äärimmäisen onnellinen siitä, ettei tänäänkään ole pakko juoda.
@Teme70 " välillä jopa tulee ajatuksia, että olenko edes alkoholisti? Jos liioittelen ja pienen tauon jälkeen voin siirtyä juomaan sivistyneesti? Mitähän minä oikein mietin?"
Hyvä että mietit. Ja noita mietintöjä tulee vielä moneen kertaan vaikka kuinka tuntisi olevansa varmalla pohjalla juomisen suhteen. Itse menin vuosi sitten tuohon ansaan 10v alkottoman elämän jälkeen. Halusin olla kuin muut. Halusin rentoutua. Käydä bilettämässä. Halusin istua puolison kanssa yhdessä terassilla. Mennä viettää iltaa työkamujen kanssa. Halusin humalaa ja juoda. Sekoilla. Tanssia. Huumaantua musiikista keikoilla. Kaikkea tätä mitä en selvänä saa samalla tavalla koettua.
Mutta erotuksena se pahaolo ja jatkuva kyttäys milloin Oi milloin on aika avata olut tai siideri. Tuo jano ei lopu koskaan jos ei lopeta kokonaan.
Ei enää ikinä. Päätös on tehtävä joka päivä. Ja sen on pidettävä.
Nyt vaan tsemppiä jatkoon. Olet nyt hoitamassa elämääsi kuntoon.
Kiitos @Utu, voisiko tuota enää paremmin sanoa. Olen samaa mieltä ja juuri tuohon pyrin.
Juuri nyt ahdistaa alkava viikonloppu. Lauantaina on pitkään odotettu kaveriporukan perinteinen vuositapaaminen Tallinnassa. Silloin kun tätä sovittiin ja varattiin, olin innoissani. Nyt sattuneesta syystä en. Tuo reissu nimittäin hyvin kokonaisvaltaisesti rakentuu humaltumisen ympärille. Meillä on hieno kämppä vanhassa kaupungissa, jossa saunomme. Syömme laaturavintolassa illalla. Juttu lentää ja nauru raikaa. Mutta tosiasia on, että viimeistään aamukymmeneltä terminaalissa olemme juomassa ensimmäistä lukuisista etanoliannoksista.
Välillä huomaan ajattelevani, että eihän se mitään, jos vielä kerran vedetään. Kenenkään ei tarvitse tietää, noille kavereillenikaan en ole ongelmastani kertonut. Sitten tulee suorastaan kuvottava olo moisesta itsepetoksesta.
Ajattelin ottaa tulevat pari päivää ihmiskokeen kautta. Luultavasti enimmäkseen siellä on oikein hauskaa. Mukaan tulee Tallinnassa pari virolaista, jotka kuuluvat porukkaan, ja he ovat aina mielestäni olleet äärimmäisen tylsää juopotteluseuraa, kun eivät kovin paljoa juo. Taidan hakeutua enemmän heidän seuraansa.
Murehdin huomista lisää huomenna. Tänään en juo ja se riittää tänään.
@Teme70 Tallinnan reissut ovat aina riskejä aamusta iltaan. Jokapaikassa juotavaa tarjolla. Kun on selvin silmin käynyt ja nähnyt mitä ennen umpitunneleissa en nähnyt mitään. Voisiko sitä ajatella että raittiinakin voi tavata ystäviä ja viettää hyvää aikaa ja nauttia ilman keinotekoista huumaa.
Kokeile sitä ja kerro sitten miten meni. Miten erosi aiemmista kerroista?
@Utu Ei saatavuus toki juurikaan poikkea siitä, jos liikkuu Helsingin keskustassa. Mietin tuossa, että en ole koskaan käynyt Tallinnassa ihan selvinpäin. Kun parikymppisenä kävin ensimmäisen kerran siellä, oltiin vielä Neuvosto-Virossa ja todellakin juotiin. Siitä lähtien Tallinna ja alkoholi ovat olleet jotenkin pyhä liitto. Pitkäänhän siellä oli sellaista vapaudentunnettakin alkoholin suhteen, joka nykyään on jo lähes poistunut.
Näiden pohdintojen myötä odotan jo mielenkiinnolla reissua ja raportoin varmasti.
Terveisiä Tallinnasta! Kavereiden kohtaaminen eilen oli aika vaikea tilanne. Siis siinä vaiheessa, kun laivabaarin pöydässä piti kertoa, etten juo. Varsinkin yhden kaverin ilme oli ikimuistoinen.
Juuri nyt pötköttelen porukkakämpässä sängyllä ja kuuntelen kakkospäivän nousuhumalaista mölinää olohuoneesta. Ja olen äärimmäisen onnellinen, että sain vastustettua kiusausta ja olen pysynyt selvänä.
Oikeastaan ainoa iso haaste oli juuri eilinen aamu. Vielä laivaan noustessa mieleen välähti ajatus siitä, että voinhan minä vielä tämän kerran… Päivän ja illan mittaan sitten ajatus omasta holittomuudesta sai vain vahvistusta.
Erityisen mielenkiintoista oli huomata, että minulle kyllä kuittailtiin juomattomuudesta ja muut tekivät siitä jatkuvasti numeroa. Mutta kun sitten jossain kohtaa heitin ihan pienen piikin juomisesta, niin kaveri tuntui aidosti pahoittavan mielensä. Tuntuu, että kun ei juo, niin on jonkinlainen uhka juomareille.
Kohta joudumme luovuttamaan kämpän ja aikaa laivan lähtöön on yli 3 tuntia. Edessä siis ravintolaa ja muiden dokaamisen katselua. Tallennan näitä fiiliksiä motivaation tueksi.
Mahdollisimman alkoholitonta sunnuntaita kaikille!
no tämä. vähän kuin hoikkaa fitnessurheilijaa sopii moittia syömisestä. mutta sanoppas ylipainoiselle samaan sävyyn ni kaikki repii persuksensa . eiköhän kaikki juovat itsekin tiedä että ei tämä hyväksi ole ja siksi vinoilevat niille jotka toisin päättää elää. samaa koin töissä kun lopetin tupakan, kaikki oikein odotti että ratkean, sekä tyrkyttivät tyyliin “lopeta tuo pelleily jo”. itse sain siitä vain voimaa, koska tiesin että osoitan vain oman vahvuuteni heille kun en ratkea onnittelut sinulle reissusta, teit hyvin ja varmasti reissusta jää muutakin mieleen kuin lyhyet muistipätkät jostain, sekä armoton krapula hyvä sä 🫵🏼
No on kyllä ollut tiukkaa settiä… onneksi olkoon oman linjan pitämisestä! Kyllä sitä omaa alkoholinkäyttöä miettii varmaan aika moni, pieni kyseenalaistus menee helposti ihon alle.
Nollalinja paras linja. Näinhän se menee että juova kokee jotenkin jopa uhkana kun mukana on selvistelijä että oletko jotenkin parempi ihminen mitä muut- tyylistä kuittia kuulee. Tuskin parempi mutta terveempi. Kyllä saat ison sulan laittaa hattuusi tuon reissun päättyessä.
Vaikka tänäkin aamuna olen kiitollinen krapulattomasta heräämisestä, niin nyt ahdistaa. Työssä on edelleen paineita, vaikka olen saanut todellakin uutta vaihdetta silmään ja työteho lisääntynyt. Tulokset vain näkyvät viiveellä ja varmasti itsekin asetan niitä paineita itselleni. Yleinen ilottomuus vaivaa, vaikea keksiä mitään, mikä oikeasti innostaisi täyttämään alkoholinjuomiselta jäänyttä vapaa-aikaa. Nivelrikkoinen polvi vaivaa tosi pahasti ja haittaa liikkumista. Muiden sairauksien takia en saa oikein syödä tulehduskipulääkkeitä, joten kivuilla vain mennään ja se päivän mittaan syö jaksamista niin, että olen iltaisin ihan uupunut.
Ja sitten parisuhde. Sain vihdoin kerrottua, etten juo enää. Se ei riemunkiljahduksia aiheuttanut, tosin ei tullut niin negatiivista suhtautumista kuin pelkäsin. Meillä oli ihan hyvä keskustelu ja sain kuulla, että hän on ollut vähän huolissaan lisääntyneestä juomisestani. Mutta koska asumme erillämme emmekä näe jatkuvasti, ei hänkään tiennyt todellista tilannettani käytännössä päivittäisestä juomisestani.
Mutta. Niin huonosti ei todellakaan mene, etteikö juomalla asiat menisi vielä paljon huonommin. Eilen sain mentyä ensimmäisen kerran AA-ryhmään. Se on ollut mielessä jo varmaan 2-3 vuotta. Kynnys on ollut iso, eikä vähiten siinä pelossa, että siellä tyrkytetään uskoa. Vähintäänkin johonkin korkeampaan voimaan, jota en itse usko olevan olemassa.
Toissa päivänä selailin AA:n sivuja ja löysin sieltä sekulaarin ryhmän. Se tuntui heti oikealta ja kun eilen oli kokous, niin menin sinne. Vaikeaa oli senkin askeleen ottaminen, mutta minut toivotettiin todella lämpimästi tervetulleeksi ja sain siitä tunnin kokouksesta paljon enemmän kuin uskalsin toivoa, vaikka siinä ei sinällään mitään ihmeellistä ollutkaan.
Tänään lintsaan taas puolitoista tuntia töistä aamupäivällä, kun menen päihdehuollon vertaistapaamiseen. Minulle nämä tapaamiset selkeästi sopivat ja kaipaan asian käsittelyä ja pohtimista. Samalla saan kiintopisteitä ja lyhyen aikavälin tavoitteen pysyä selvänä taas seuraavaan tapahtumaan asti. Jokaisenhan on löydettävä se oma tapa eikä varmasti ole yhtä oikeaa.
Minulle oli jatkuvista kalenteriin sovituista tapaamisista avohoidon vertaishoitajan kanssa myös merkittävästi hyötyä.
Oli helppoa ajatella, että ensi vìikkoon taas mennään näin ja tapaamisesta jäi AINA hyvä mieli.
Ehkä AAn tehokin isosti perustuu tähän. On rakennettu konsepti jossa a) tavataan muita IHMISIÄ b) lähtiessä on hyvä tai helpottunut olo c) seuraava päivä on tiedossa.
Kuinka moni meistäkin on ollut eristäytylyt ja yksinäinen. Syntyy odotus kivasta jutusta jolla korvataan juominen ja jossa tapaa muita. Ja seuraava päivä tiedossa.
AAssa en ole käynyt, kertokaa muut onko näin.
Tämän kesän raitistuminen on mennyt omin voimin ja täällä kirjoittamalla.
. eiköhän kaikki juovat itsekin tiedä että ei tämä hyväksi ole ja siksi vinoilevat niille jotka toisin päättää elää. samaa koin töissä kun lopetin tupakan, kaikki oikein odotti että ratkean, sekä tyrkyttivät tyyliin “lopeta tuo pelleily jo”. itse sain siitä vain voimaa, koska tiesin että osoitan vain oman vahvuuteni heille kun en ratkea 
onnittelut sinulle reissusta, teit hyvin ja varmasti reissusta jää muutakin mieleen kuin lyhyet muistipätkät jostain, sekä armoton krapula 
hyvä sä 🫵🏼