Alkoholin valta elämässäni

Eilen tuli neljä viikkoa täyteen ilman alkoholia. Pieni merkkipaalu, mutta ei aiheuta henkselinpaukuttelua eikä riemumieltä. Iloitsen toki tästäkin selvästä päivästä.

Illalla pohdin niitä hyviä juttuja, joita tähän mennessä selvä elämä on tuonut. Listaan niitä tähän, voin tulla sitten lukemaan, kun iskee oikein kova viinanhimo.

Työteho. Ajatus on selkeytynyt, muisti parantunut ja väsymys vähentynyt. Kognitiiviset oireet eivät ole vielä poissa, toivottavasti ajan myötä poistuvat. Kannustaa raittiuteen.

Paino. Kuusi kiloa lähtenyt neljässä viikossa. Osa tietysti nestepöhöä, mutta silti. Minulle nälkä triggeröi paitsi ahmimista, myös juomista. Siksi olen yrittänyt pitää ruokavälin 3-4 tunnissa ja syödä maltillisesti ilman hullua nälkää. Sekin tukee toki painonhallintaa. Nivelrikkoinen polvi huutaa kevyempää kuormaa, joten sitä kohti.

Raha. Valistunut arvioni juomamääristäni oli noin 75 annosta per viikko. Maltillisella annoshinnalla päädyin siihen, että säästöni tähän mennessä noin 490 euroa. Siihen voi lisäksi laskea minulle tyypilliset jurriset päähänpistot. Pitää sisällään hintavia ruokaostoksia, pikaruokaa, wolttailua ja jopa ex-tempore hotelliöitä.

Aamufiilis. Krapulattomat aamut ovat niin parasta. Kahvi, aamiainen ja sali sekä sauna ennen työpäivää. Tai vapaapäivän aamuna.

Sydän. Lisälyönnit ovat lähes poissa ja pumppausteho on parantunut jo tässä ajassa niin että sen huomaa. Ei se varmaan muutenkaan pahaa tykkää, kun ei tarvitse puskea ylimääräistä etanolin takia.

Nuo tulivat päällimmäisinä mieleen. Kuten kaikki tiedätte, niin ei se elämä silti koko ajan mitään onnelaa ole, kun viinan jättää. Tunteet joutuu kohtaamaan ilman turruttamista. On alakuloa, yksinäisyyttä, saamattomuutta ja ahdistusta. Silti kokonaisuus on plussan puolella, sillä niin huonoa elämä ei selvinpäin ole, etteikö se olisi viinan kanssa vielä huonompaa.

Mahdollisimman raitista maanantaita kaikille!

12 tykkäystä