Alkoholin vaikutus persoonaan

Kotikanava
1

Tietoa ja kokemuksia kaipaan alkoholin pitkäaikaisen (säännöllinen, välillä epäsäännöllinen) käytön vaikutuksista persoonaan ja käytökseen. Netistä olen tietoa hakenut, mutta muiden tietoa asiasta kaipaan.
Kun henkilö on juonut nuoruudesta lähtien reippaasti, yleensä viikonloput ja lomilla melkein joka päivä (3-4 viikkoa), niin miten aikojen saatossa (käyttänyt alkoholia nyt n. 30-40 vuotta) persoona voi alkaa muuttumaan? Voiko kiltistä ja lempeästä ihmisestä tulla ärtynyt, vihamielinen, harhainen, mustasukkaisuusharhainen ym.? Tai…kyllä tiedän, että voi, mutta onko läheisellä mitään muuta mahdollisuutta kuin lähteä pois noiden oireiden ilmaantuessa? Auttaako mikään ellei henkilö itse tunnusta ongelmaansa ja päivä päivältä, selvinpäinkin, muuttuu harhaisemmaksi ja mustasukkaisemmaksi, väkivallan pelko myös ilmassa, henkinen väkivalta ja kontrollointi vallassa kaiken aikaa. Ja tunteiltaan alkaa olla “kylmä”, vaikka kertoisikin rakastavansa, ikävöivänsä. Välillä kuitenkin jopa olemuksensa, ilmeensä kuvastavat suurta halveksuntaa. Voi tuosta vaan kavereiden kanssa lähteä reissuun pitkäksikin aikaa (toisinpäin ei onnistuisi), kertoen kuitenkin miten ikävä on, kiva tulla kotiin jne.

Sekavat kysymykset, ehkä joku tuollaista kokenut kuitenkin vastaa:)

2

Nyt en jaksa alkaa googlettaa, mutta kuulostaa alkoholidementialta. Se on ihan sama asia kuin dementia, pahenee vain. Aivosolut eivät ikävä kyllä uusiudu. Sun pitää nyt miettiä, että jaksatko olla henkilön omahoitajana pahenevassa tilanteessa. Entinen ei enää palaa.

3

Hei,

meillä ihan sama kuvio ollut. Juuri kuvailemasi tyyppi meillä asui, kunnes oli pakko lopettaa. Voit lukea ketjusta Kauhun kierteessä, sekä olen vastaillut muiden ketjuihin. Keväällä todettiin kaaduttuaan aivokammioiden laajentuminen, joka tarkoittaa aivojen atrofiaa, surkastumista. Siis dementiaa. Siitä voi toipua raittiina osittain, mutta on hyvin yksilöllistä, kokonaan tuskin. Tuhoutuneet osat eivät palaa, mutta voivat osin toipua. Aivot voivat osin korjata itseään, mutta huonohan tämä ennuste on.

Oli kyllä hirveää olla tuollaisen kohtelun kohteena, ihan kuin kauhufilmissä olisi elänyt. Niin, toki on sairas, mutta en kyllä voi ajatella enää jaksavani hoitaa, kun niin pajon ikävää sai päälle. Oli hänellä toki hyviäkin hetkiä, mutta ne eivät korvanneet tätä äkkipikaisuutta ym. Onneksi suhteemme oli aika lyhyt, eli viisi vuotta. Hyvää aikaa oli raitis aika, noin 16 kk. Juonut on nuoruudesta, noin 30 vuotta. Kolme laitoshoitoakaan ei auttanut. Sitkeä sissi on.

Jonnekin kirjoitin, että saattohoitajiahan me sitten olemme. Sairaus on vienyt ihmisen mikämikä-maahan, ja sieltä ei kaikille ole paluuta. Läheltä en lopputuhoa halua seurata. Surullistahan tämä on. Ihminen niin kadoksissa itseltään ja muilta.

Jaksamista. Sitä tarvitaan.

4

Ensimmäinen elin, jossa alkoholin vaikutukset näkyvät on aivot. Ei maksa, haima tai mikään muu - aivot. Alkoholisti on mielisairas, pakkomielteinen. Saattaa ajatella itsekin, että tämä ei ole järkevää, mutta siitä huolimatta riippuvuus määrää teot.

Pakkomielle hellittää, kun ihminen raitistuu. Raitistuminen on eri asia kuin juomisen lopettaminen. Raitistuminen on kokonaisvaltaisesti persoonallisuuden korjaamiseen tähtäävää toimintaa, kun taas juomisen lopettaminen lopettaa juomisen, ei muuta. Jos ‘kusipää’ lopettaa juomisen, hän on yhä edelleen ‘kusipää’. Kuivilla ehkä, mutta kusipää :slight_smile:

On laskettu, että prosessiin - kun ihminen ensimmäisen kerran tajuaa oman tilansa ja tuntee halua korjata sen - menee keskimäärin seitsemän vuotta. Tilastot kertovat myös sen, että suhteessa, jossa nainen juo ja mies ei, tapahtuu ero kymmenen kertaa useammin kuin niissä suhteissa, joissa mies juo ja nainen ei. Naiset kärsivät ja kestävät juovaa kumppania paremmin kuin miehet.

Runsaasti alkoholia käyttävässä kodissa lapset alkoholisoituvat muita useammain ja nuorempana. Huonoa kohtelua sietävien vanhempien lapset hakeutuvat muita useammin itse huonoihin suhteisiin.

Mitkä ovat todennäköisyydet omassa suhteessasi? Me emme voi kaikki olla ‘poikkeuksia’.

Tämä ei ole mitenkään erityisesti sinulle Alistettu, vaan ihan kaikille jotka kärvistelevät alkoholistin kanssa kurjassa suhteessa. Aihe vaan kirvoitti kieleni kannat.

Olen itse malliesimerkki siitä, miten kaikki joka voi mennä pielen myös menee: alkoholistin lapsi, alkoholistin kanssa naimisissa ollut, itse alkoholisoitunut ja päihdeongelmaisen vanhempi. Onnekseni sukupolvet minusta eteenpäin lukien ovat selviytyneet ja itsekin olen saanut olla jo parikymmentä vuotta raittiina.

P.S. Rakastakaa itseänne!Ja sitten lapsianne!

5

Minusta tuntuu, tai oikeastaan tiedän, että mies itsekin ymmärtää tilanteensa, että on alkoholisti, mutta on luovuttanut jo sen suhteen. Miksi lopettaa ryyppäämistä, kun eläkeikäkin jo häämöttää? Ja tiedän, että hänellä on monia asioita, jotka aiheuttavat ahdistusta ja masennusta, vaikka ei sitä kerro, halua itselleenkään myöntää. Nämähän pitäisi hoitaa myös, jos alkoholista haluaisi päästä eroon. Ja kun alkoholilla turruttaa pahaa oloaan, niin kierre on ja jatkuu.

En tiedä onko huomannut itsensä, persoonansa muuttuneen. Ja jos on, niin ajatteleeko, että sekin on hällä väliä asia. Itselle on erittäin raskasta vieressä seurata ja nähdä, miten kiltistä ja lempeästä, minut huomioineesta ihmisestä on alkanut “kuoriutumaan” kylmä, tunteeton, halveksiva, syyttelevä ja väkivaltaisuuteen taipuvainen ihminen. Eikö hän itse tuosta muutoksesta kärsi? Vai turruttaako/tuhoaako viina kaiken sen inhimillisen mikä henkilö on ollut ja mitä hyvää hänessä vielä on jäljellä?

Ei näytä hyvältä, jos jatkossa suunta on vain pahempaan. Pitänee itse mennä a-klinikalle tai jonnekin asioista keskustelemaan, apua saatava omaan jaksamiseen ja keinoja saada toinen ymmärtämään missä mennään. Vaikka jo olisi myöhäistäkin, niin luonteeserni ei kuulu antaa nopeasti periksi. Halu auttaa toista on kova, vaikka tiedän, etten alkoholismille mitään voi.

6

Kokemukseni mukaan mikään muu ei auta kuin jämerä rakkaus, eli potku “perseelle” ja poistuminen. kertakaikkiaan tekee rajan mitä kielenkäyttöä hyväksyn, jos menee yli rajan lähden. Mitä käytöstä hyväksyn.
Valitettavasti siitä “joutuu” lähtemään, koska jos on antanut tietyn käytöksen itseään kohtaan jatkua ensin vuodet, niin toisella kestää aikaa oppia se “uusi kunnioitettava Sinä” ja pullikointi on 100% väistämätöntä jos ei henkilö ole riittävän “nöyrä” eli tarvitsee sinua jostain syystä enemmän kuin sinä häntä.
Jos alkoholisoitunut henkilö toteaa, että hänelle riittää viina + oma seura, niin ei ole millä “kiristää” mutta silloinhan tilanteista poistuminen on myöskin ainoa vaihtoehto.
Mut sydäntäni olen aina kuunnellut. Jos rakastan, sanon sen, ja yritän erottaa henkilön ja hänen tekonsa toisistaan ja antaa anteeksi.
Kun tilanne on päällä niin lähteminen “ei enää ikinä tätä” tuntuu helpolta ratkaisulta, mutta ei se ole, siihenkin tuntuu joutuvan kasvamaan ainakin näin koin asian itse.
Ensin luulin että kun odotan että toinen on “riittävän paha” niin minulla on voimaa enemmän lähteä, mutta totesin että paras kun tiedostaa että tulevaisuutta ennustaa parhaiten menneisyys, ja asiat voi ottaa rauhallisesti puheeksi ja rakkaudella, mutta toteuttaa pitkäjänteisesti omia rajojaan että mitä kohtelua otan vastaan. Surullekin olen antanut tilaa, jos toinen ei ymmärrä ja valitsee viinan eikä minua, niin se harmittaa ja sen kait kuuluukin harmittaa jonkin verran.

7

Niin ja itse yritän aina muistaa, että jos joku henkilö sanoo minulle mukavan asian, niin kuuntelen sen mukavan asian vaikka se tulisikin sellaisen suusta, joka on sanonut vähemmän mukavia joskus.
Ihmisen pitää antaa itse valita oma tiensä, ja oma vapaus on ottaa hyvät asiat vastaan jos niitä on, mutta huonoa kohtelua ei ole pakko sietää siksi, että toinen on muuten niin mukava. Voihan se olla mukava joskus toiste.

8

Kiitos “aurinkoa”:slight_smile: Kirjoituksesi “valaisi” minua, nyt en vaan osaa pukea sanoiksi oikein miten tekstisi ymmärsin. Minä yritän ymmärtää miestäni sinä persoonana, joka hän oikeasti on, vaikka nykyiset tekonsa ja sanansa ovat satuttaneetkin minua. Tiedän alkoholismin olevan sairaus, siksi olen valmis taistelemaan yhteisen tulevaisuutemme puolesta. Mutta jatkossa en voi hyväksyä huonoa kohtelua ja silloin hän joko on ylittämättä asettamani omat rajani tai sitten, jos niin haluaa, valitsee kaverikseen alkoholin. Lähteminen on erittäin vaikeaa, pelko siitä pärjääkö toinen (ei viinan kanssa läträtessään), vaikka aikuisen ihmisen olisi edes jossain kohdassa havahduttava “todellisuuteen”, otettava vastuu itsestään ja huomioitava samalla puolisonsa, jos yhdessä haluaa olla.

Taas sekavaa tekstiä, ehkä joku jotain tästä ymmärsi (mennee aihealueen ulkopuolelle jo?:slight_smile:

9

Siinä kun tilanne oli päällä minäkin ajattelin paljon että mitä ihmisen kuuluu parisuhteessa ja muutenkin olla ja tehdä.
Hyvä että vaatimuslista tuli laadittua, koska näin sain verrattua mitä kuuluisi olla vs. mitä on, mutta kun alkoholisoituneen henkilön kanssa joutuu itsekin lomille aikuisuudesta eikä tarvitse normaalia ihmissuhdetta kestää, hämää paljon. Alkoholistihan kun raitistuu, hän raitistuu toivottavasti itselleen ja elämälleen, ei toisille. Jos itsestä ottaa vastuun niin se voi auttaa toistakin ottamaan vastuun itsestään, mutta kaikista pahin oli omalla kohdalla kompastuskivenä nimenomaan syyllisyys “aiheutinko” toiselle lisää juomista, ja se että ottaa kontolleen toisen puolesta ajattelun, ja hänen ongelmien ymmärtämisen, hänen lapsuuden ja motiivien hakemisen, jonka koin syyksi siihen että nimenomaan alkoholistiin haluan olla suhteessa. Kun alkoholisti antoi niin paljon arvailuille varaa, että sain periaatteessa juuri sellaisen suhteen jonka halusin. Jos halusin että hän on pettämässä minua jotta voin “jättää” niin sekin onnistui, kun 10 päivää puhelinpimentoa auttaa mielikuvitusta. Jos halusin että hän on parhaillaan töissä ja tulee sitten uutena ihmisenä luokseni kukkakimpun kanssa, niin sekin onnistui ja pystyi elämään unelmissa. Nykyään en kyseenalaista kenenkään syitä raitistua tai juoda, saavat itse kertoa minulle mikä on heidän motiivinsa ja kuinka heidän päivänsä kulkee. En halua arvailla enkä päätellä merkeistä, että mitä on meneillään.

10

Tähän voisin kommentoida että tykkään tästä ajattelutavasta itsekin.
Uskon että jokainen, myös alkoholisoitunut, tarvitsee jonkun joka luottaa, ja antaa vastuuta, jotta siihen luottamuksen arvoiseksi kasvamiseen tulee motivaatio.
Nähdä toisten ihmisten silmistä pelkkä pettymys ja epäusko, ei ainakaan raitista “peiliin” katsojaa, joskaan ei tyhjästäkehuminenkaan tai mieliksi olo. Mutta mitä positiivista sanottavaa toisesta ikinä on ollut, se kannattaa jossain vaiheessa sanoa koska sanottu ainakin. Mutta oletuksia en usko tekeväni enää enkä odota että “ponnisteluistani” seuraa palkinto. Omista lähtökohdista on toimittava, ei siksi että haluaa raitistaa toisen jollain tietyllä teolla ja sanalla, kun teen oikein niin toiset palkitsevat sitten kohtelemalla hyvin. Näin ei ole itselleni ainakaan käynyt, vaan jokainen teko pitää laskea omasta pussista ja jos siellä pussissa ei mitään ole, niin ei ole mistä ammentaa.

11

Huokaus:( taas omituiset syyttelyt alkoivat, ilmassa sitä jo pari päivää ennakkoon oli. Taas on tunteettoman oloinen mies, ei kosketa itse, huomioi, juttele, naura - olen taas kuin ilmaa, halveksittu, väärintekijä, hänelle ongelmia aiheuttava (rikollista tai muuta toimintaa harjoitan??!).
Sanoin jo, taas, että menee jonnekin keskustelemaan, ei ole normaalia käytöstä. Ei kommentoinut, eihän vika hänessä ole vaan minussa niitä hänestä on riittämiin.
Tiedän, että jokainen itse valitsee miten elämässään toimii. Mutta jäädä vai lähteä, rakkaudesta huolimatta?
Alan itse kohta toimimaan häntä kohtaan kylmästi, ollen huomioimatta. Itse olen iloisesti näinäkin päivinä jutellut hänelle, hellinnyt ja huomioinut, ja taas “palkaksi” kylmää vettä niskaan. Miksi alkoholisti kohdistaa kylmyytensä minuun, ei esim. kavereihinsa tai muihin lähiomaisiin? Vaan minuun, tähän asti läheisimpäänsä, rakastettuunsa, jolta on myös rakkautta saanut??

12

Omalla kohdalla (juovana aikana) tuo meni niin, että kumppani oli ‘peili’ kaikelle sille kauheudelle, jonka olin itselleni aiheuttanut. Omat vikani heijastuivat hänestä niin että ne olivatkin hänen vikojaan!

Vihasin itseäni viimeisinä juovina aikoina. Mutta niin kauan kuin peili oli siinä, se heijasti niin kuin halusin - koska en uskaltanut katsoa itseäni rehellisesti, kohdata omaa tilaani sellaisena kuin se oli.

Näin minulla. Sinun kumppanisi tarina on ehkä erilainen?

13

Voi cricket, kiitos tuosta “peilistä”! Tehdessäni eroa oman juopponi kanssa sain kuulla (ja saan edelleen) olevani alistaja, narsisti jne. Ja nuo väitteet saivat pääkoppani ihan sekaisin. Olin kuulemma jo vuosia lytännyt puolisoni henkisesti maan rakoon eikä hän ollut saanut sanoa mihinkään mielipidettään tai päättää mistään. Tämä tietysti aiheutti sen että juopon oli vaan juotava :imp:
Nyt hetken erossa olleena olen alkanut tajuamaan että se taisi mennä kuitenkin toisinpäin, minä olen saanut niskaani lokaa saavikaupalla ja joskus hyvänkin itsetunnon omaavana, minut on lyöty täysin lyttyyn. Selvinpäin juopolta noista haukkumisista kysyttäessä ei tietenkään ole sanonut niin tai näin. Ja taas oli samat syytökset ilmassa kun korkki aukesi :blush:

14

Sinne peiliin käski äitini minunkin katsoa omahyväistä naamaani, koska minä ja kaikki muut läheiset oltiin pilattu hänen elämänsä ja ajettu hänet juomaan viinaa…
Sellaista äitini kuvaamaa henkilöä en peilistä löytänyt. Vuosien aikana kuullut syytökset ja nälviminen jättivät jälkensä ja tekivät kipeää. Jossain vaiheessa tajusin, että hän tosiaan peilaa itseään meihin läheisiin eikä pysty itse edes sinne peiliin katsomaan. Minulle tuli mitta täyteen syytöksiä, kun ei apu kelvannut vaan jutut meni vaan hurjemmiksi. Vihelsin pelin poikki ja jatkoin omaa elämääni. Se äiti, joka minulla joskus oli, on kadonnut jonnekin vuosien ja pullojen taakse, jäljellä on enää elämälle ja varsinkin meille läheisille katkera vanhus, joka on edelleen vahvasti sitä mieltä, että syy asioiden tilaan on ihan jossain muualla kuin hänessä itsessään.

15

Sekavat on ajatukset ja tunteet. Rakastamani ihminen muuttui yhtäkkiä pari kuukautta sitten oudoksi, sitä ennen oli valoisa ja iloinen persoona, rakastava ja huomioonottava. Voiko alkoholidementia iskeä vahvasti päälle yhtäkkiä vai voiko kyseessä olla puhjennut mielisairaus? Lääkäriin toista ei saa, vaikka toisinaan sanoo itsekin kummeksuvan oloaan.
Oli arkipäivät viikolla selvinpäin, ärtynyt, etäinen, syytteli ja vaati tunnustuksia kaikesta mahdollisesta mitä muka olisin tehnyt. Varoitteli, että yhtään kertaa ei enää hyväksy, jos vielä töppään (petän tai teen jotain muuta) Väittää jopa minun itseni hänelle kertoneen ja näyttäneen miesten puh.nroita kännykästäni!? En ole pettänyt - rakastanut häntä ja ollut hänen. On todella tuskallista kuunnella kamalia juttujaan, niinä hetkinä jättäisin hänet, kun tuntuu miten hänen sanansa rikkovat minut ja minuuteni.
Viikonlopun joi kolme päivää, silloin on iloisempi ja syyttelyt loppuu, asioista “keskustellaan”, “sovitaan”, ettei enää riitoja tuollaisista asioista, molemmilla kurja olo. Joo-o, keskustellaan ja sovitaan. Heti kun joutuu olemaan päivän/kaks ilman viinaa, palaa kuvioon se kamala persoona eikä muista mistä on sovittu. Tai muistaa, mutta haluaa edelleen jatkaa sairaita syytöksiään.
Saisikin hänet lääkäriin, voisi apua löytyä. Mutta pakottaa ei voi, vierestä katsottava ja kuunneltava likaiset puheensa. Ja yksin hiljaa itkien tehdä jo surutyötä…väistämätön tosiasia lienee se, että paluuta entiseen, onnelliseen yhdessäoloon ei enää ole. Katsoa vierestä miten toisen terveys luhistumistaan luhistuu ja itse kärsiä rinnalla. Sillä miten voida jättää ihmistä, joka on sairas ja itsekin sen jossain syvällä sielunsa sopukoissa vielä tietää. Nyt alkanut kyselemään eikö pärjätäkin yhdessä, meillä on niin hyvä yhdessä, näin ollessaan humalassa. “Selvinpäin” miettii mitä meidän suhteen täytyis tehdä, kestääkö liittomme. Laitoin sitaatteihin selvinpäin, sillä lähiaikoina on tuntunut siltä, että ne 4-5 päivää ilman viinaa on kuitenkin kuivahumalassa tai jonkun muun oirehdinnan kourissa.

16

Vielä tuosta peilaamisesta: on minulle sanonut ihmisten halveksivan minua, että nokka pystyssä kuljen, vaikka olen täysi surkimus. Hänelle nauretaan minun takiani jne. Mitä tapahtuu, jos peili väistyy sivuun, lähden pois? Kun ei ole kohdetta mihin itseään peilata, havahtuuko todellisuuteen? No, toinen vaihtoehto on, että hankkii tilalle uuden peilin:)
Edelleen lukisin mielipiteitänne. Kiitos kaikille aikaisemmista kommenteista!

17

Tuo peili- ja peilaamisvertaus on mun mielestä tosi osuva. Jutellessni alkoholistimiehen(i)kanssa reippaan viikon parin tosi pahan kännäilyn jälkeen, hänen mielipiteensä oli, että mä pakotan häntä ja olen kauhea päälle päsmärin (ja kaikkea muutakin narsismista alkaen). Kun sitten pyysin häntä mainitsemaan yhdenkin konkreettisen asian, missä olisin pakottanut, ei osannut mainita mitään. Kun sanoin, että mitenkäs se pakottaminen käy yksiin sen kanssa, että yleensä alkoholistien puolisoita pidetään hiljaisina hiirulaisina ja surkeina luusereina, jotka eivät ole pystyneet saamaan sen kummosempaa kuin juopon miehen/vaimon, niin alkoholisti(ni) vaan sanoi, että mä olen silti sellainen, että pakotan häntä.

Pakkomielle viinaan reippaan kolmenkymmenen vuoden enemmän tai vähemmän vedetyn tuurijuopottelun ja/tai koko-aikajuopottelun seurauksena on kyllä ihan alkoholistilla itsellään.

Peilinä en enää kestä tätä, yllätys yllätys. Onneks nyt alkaa valkenemaan.

18

Minun juojani ei ole vielä syyttänyt minua juomisestaan suoraan, ehkä muut syyttelynsä ovat niitä syitä juoda ja helpottaa omaa oloaan kaikelta siltä mielipahalta mitä kuviteltuine pettämisineni ym.olen hänelle hänen mielestään aiheuttanut. Usein kysyy, seuraavana päivänä, kun juomishimo edellisen illanvieton jälkeen jo aamulla alkaa kolottamaan, että saako ottaa yhden pienen (mikä ei tosiaankaan siihen yhteen “pieneen” jää). Alkuun himmailin vauhtiaan, nyt sanon vain, että se (juominen) on oma asiansa. Kai tuon sit tulkitsee luvaksi ja juo siksi. Ja jos kieltäisin, joisi siksi:)
Taas tässä alkuviikolla jo varmaan alkaa hänessä se paha ilmoittelemaan tulostaan. Tällaista en kauaa jaksa; viikolla soudetaan ja huovataan ollako yhdessä vai ei ja loataan minua maanrakoon (alan kohta itsekin uskomaan juttujaan), viikonloppuna myrsky laantuu ja lupaa,jos sillä tuulella on, ettei enää riitoja, yhdessä on hyvä olla.

19

Oon sitä mieltä, että alkkiksen persoonallisuus/luonne/psyyke on jo alun alkaen jotenkin häiriintynyt. Juomisella tuho psyykessä tulee täydelliseksi. Lopulta vääristyneisyys saavuttaa ulkopuolisillekin näkyvät ilmeisen patologiset mittasuhteet esim. mustasukkaisuusharhoineen ym. harhoineen.

Mun mielestä alkoholismi on sielun syöpä - läheisenä sitä on hirvittävää seurata vierestä ja tartuntavaara on hälyttävä (vaikkei läheisestä tulisikaan alkoholistia tai muuta addiktia, psyyke kärsii, sairastuu ja vinoutuu muuten).

Omalla kohdalla kuivien kausien ilkeilyjen, lyttäämisen ja muun henkisen väkivallan kestäminen on kauheinta. Ihan kuin alkkis haluaisi tieten tahtoen provosoida toisen provosoitumaan - kato nyt, kuinka kauheaa meillä on, kun sinä olet tuollainen. Mä ymmärrän, että normaalissakin parisuhteessa voi olla riitoja, mutta alkkiksen kanssa sävyt ovat ihan omanlaisiaan ja käyttäytyminen saman kaavan mukaan jatkuu vuodesta toiseen, kylmyyden kasvaessa. Mitään lämpöä, empatiaa enkä sympatiaa enkä aitoa asioiden jakamista en ole saanut vuoskausiin, vaikka mitä tekisin, olisin, olisin olematta tai tekemättä. Parhaimmillaan arkiasiat rullaa, mutta juomiskausina tietty arki jää läheisen vastuulle täysin.

Jos alkoholisti oikeasti haluaisi raitistua niin, että juomattomina aikoina hän olisi läheisilleen mukava tai edes siedettävä, tie on varmasti pitkä ja kivikkoinen. Meillä en usko sen enää olevan mahdollista, todennäköisyys onnistua on niin äärettömän pieni. Enhän rakenna elämääni lottovoiton saamisen varaankaan, vaikka joku joskus jossain voittaakin.

Alkoholistille läheinen on sontaa niskaansa saava peili tai jos peili katoaa maisemista, sen parempi kun juomarauha on taattu ja häiritsemätön. Toki voi löytää uhrikseen uuden peilin. Jos alkoholisti raitistuisi oikeasti, hän pyrkisi korjaamaan suhteeseen aikaansaamansa vauriot ja hyvittämään tekojaan - ei toki kaikkea voi mitenkään palauttaa hyväksi, mutta jos hän edes yrittäisi saavuttaa siedettävän elämisen ja olemisen parisuhteessaan. No niin, taas mä eksyin haikailemaan sitä lottovoittoa…

20

Käsittämätöntä tässä on se, että tämä juojan outo syyllistävä ja mustasukkainen käytös pulpahti pintaan täysin yllättäen. No, kaipa lisäpotkun siihen antoi juomansa aineen määrä ja voimakkuus, aivot kärsi nopeasti “inflaation” (useana vkonloppuna viron viinaa).
Netistä olen lukenut Kemppisen kirjoitukset alkoholismin vaiheista, meillä nähtävästi ollaan jo menossa keskivaiheen loppua. Mietin, pitäiskö antaa juojalle luettavaksi?
Kuivan kauden alkaessa 1-5 päivää), valittelee outoa oloa, flunssaisuutta ym. Pitäiskö sanoa suoraan mistä oireet johtuu? Varmaan turhaa, tietää sen itsekin, kaiketi jotain huolenpitoa ja sääliä osakseen kerjää.
Oman mielen vahvana pitäminen alkaa olemaan vaikeaa. En halua tällaista toisen ehdoilla elettävää elämää. Mutta miksi se on niin vaikea lähteä? Toivon ylläpitäminen, että kaikki palautuisikin yhtäkkiä taas kuntoon, juoja lopettaisi juomisen ym.pitävät kiinni -sydän toivoo ja rakastaa (haukkumisten aikaan täyttyy pettymyksestä, vihasta ja inhosta), vaikka järki yrittää kertoa, ettei mikään ehkä muutu, pahenee vaan pahimmassa tapauksessa.