Olen päälle 30-vuotias nainen ja ollut täysin raittiina vuodet 2014 - 2018. Haastavan uuden työn ja avioliiton ongelmien vuoksi aloin taas “kohtuukäyttäjäksi” vuonna 2019, ja alkoholin käyttö olikin oikeasti kohtuukäyttöä ensimmäiset kuukaudet. Mutta nyt on taas palailtu krapularyyppyjen, salapullojen ja valehtelujen kierteeseen Havahduin viikonloppuna siihen, että nyt on oikeasti tehtävä jotain, kun istuin yksin metsässä juomassa siideriä (ettei kukaan näe) Kaipa se on niin, että kun on joskus lähtenyt tuo homma käsistä, niin paluuta vanhaan ei vain ole. Tästä se taas lähtee…
Hyvin oikeassa olet kahdessa ratkaisevan tärkeässä oivalluksessasi.
Ensinnäkin sinun on tehtävä jotain, pelkkä toive raitistumisesta ei riitä.
Toiseksi, kun homma on lähtenyt hallinnastasi, paluuta entiseen ei ole.
Niin paljon on elämää jäljellä, älä myrkytä mieltäsi uskottelemalla itsellesi että alkoholi olisi ainainen ongelma. Sinulla on, jos haluat, elämää edessä ilman ilman alkoholia ja sen ongelmaa.
Ei se ole se mitä teet vaan että jätät tekemättä jotain. Poistat pulloon tarttumisen. Sitten elämä on erilainen.
On hyvä että huomasit ettei kannata palata vanhaan.
Tänään pyörinyt taas paljon päässä ajatuksia siitä, että miten voikin ihminen tehdä samat virheet aina uudestaan… Olin jo raittiusaikana ehtinyt rakentaa itselleni mielekkään elämän, eikä alkoholi ollut oikeasti mikään ongelma, koska sitä ei edes ajatellut. Olin jo ehtinyt sisäistää minäkuvaani, että olen raitis. Alamäki alkoi varmaankin siitä, kun loukkaannuin 2018 loppuvuodesta, enkä voinut juurikaan harrastaa liikuntaa, joka on siis ollut minun sijaistoimintoni alkoholille. Näin jälkiviisaasti ajateltuna tässä vaiheessa olisi pitänyt käydä vaikka jossain ryhmässä.
Aloittelin ensin ykkösillä ja asumiseron myötä 2019 alusta siirryin kolmosiin. Ja nyt sitten juodaan siideriä tammikuussa metsässä (lupaan muistella tätä säälittävää tilannetta, jos alkaa tekemään mieli alkoholia).
Yritän tässä muistutella itselleni, että tämä masennus-, ahdistus-, ja morkkisvaihe on nyt vain käytävä läpi, ja että elämänilo palaa kyllä vielä.
Niin ja piti vielä kirjoittaa, että kirjoitukseni otsikko on tosiaan vähän harhaanjohtava, koska alkoholihan on tosiaan ongelma silloin kun sitä käyttää, kun sen käyttämistä miettii tai silloin kun se jotenkin ohjaa omaa käytöstä.
Pikaisesti halusin vain kommentoida, että nyt katse tulevaan! Mulla itsellänikin oli muutama vuosi sitten likemmäs neljän vuoden raittiusjakso, mutta täällä takaisin. Ymmärrän hyvin fiiliksiäsi, mutta menneitä et voi muuttaa, eikä aina ole hyvä hetki niitä edes miettiä. Kannustan keskittymään ensin ihan vain siihen, että et juo. Mulla vajaa kuukausi raittiutta nyt takana ja olen niin tyytyväinen että valitsin raittiuden. Muista kiireistä johtuen en ole ehtinyt miettiä menneitä, mikä on myös hyvä juuri nyt mun päälle.
Voi ei lempeä kettu. Tsemppiä sinullekin! Tuntuu, että tosi moni lopettajista menee tähän samaan lankaan kuvitellessaan, että eihän tässä mitään ongelmaa ollutkaan.
No, pääasia kai, että olemme nyt juomatta. Tänään vertaisteni pariin AA-ryhmään ja jotain mukavaa toimittavaa, josko se mielialakin siitä parantuisi.
Jos niin käy, että alkoholismista irrottautumisprojektin jälkeenkin haluttaa juopotella niin eihän se projekti sitten mennyt ihan kuin strömsössä.
Ihminen kun kuitenkin tekee niinkuin haluaa ja jos haluaa juoda niin ennnenpitkää juo. Tai käyttää kovasti aikaa ja voimavaroja omaa haluaan vastaan tappelemiseen.
Onko virhe sitten tavoitteenasettelussa vai työkaluissa, se varmasti vaihtelee.
Asenne koko hommaan on varmasti yksi ratkaiseva. Jos ei jostain syystä haluakaan uskoa että alkohlismista voi päästä eroon, niin se asenne voi tehdä niin lujia lukkoja selviytymisen esteeksi ettei hommasta ikinä valmista tule.
Ongelma asiassa tietysti on se, että vaikka erilaisia tukikeinoja, työkaluja oman asenteenkin muuttamiseen on, just sen itselle sopivan ja haluttuja tuloksia tukevan tavan löytäminen ei aina ole helppoa. Ja kun joskus innosutaan tästä tai tuosta ,usein ideologisesti värittyneestä, opista, niin poisoppiminen onkin se hankala juttu. Jos ei pääse toimimattomista ajatusrakennelmista eroon, niin ei voi omiin asenteisiinsa kokeilla päinvastaisia ajatuksia… hankalaa se on.
Joskus tosin auttaa ihan etäisyyden ottaminen asian. Jättää vaan vaikkapa juomatta ja antaa ajantehdä tehtävänsä . Usien silloin asiat asettuvat omiin mittasuhteisiinsa ja niitä on helpompi käsitellä -jos yleensä sitten mitään käsittelemisen tarvetta on.
Joka tapauksessa, ei kannata lannistua, vaikka jollain konstilla ei valmista tullutkaan. Jollain toisella tavalla voi hyvinkin onnistua! Ei muuta kuin ennakkoluulottomasti ajattelemaan ja uskomaan omaan järkeensä. Yleensä sillä selviää aika hyvin.
Olipas ajatuksia herättävä kirjoitus mies metsänreunasta, kiitokset siitä!
En koe, että raitistumisprosessini sinäänsä olisi täysin epäonnistunut, vaikka takapakkia tulikin. Ehkä otan tämän enemmänkin vastaan opetuksena siitä, että minä en pysty hallitsemaan juomistani edes pidemmän raittiuden jälkeen. Jotkut varmasti pystyvät kohtuukäyttöön raittiusjakson jälkeen, mutta minä selvästikään en.
Myönnän toki, että selkeästi yritän käsitellä tunteitani alkoholilla, kun se tuli mukaan kuvioihin juuri silloin kun olin tunteitteni kanssa täysin pohjalla. Siinäpä siis käsittelemisen aihetta tuleviksi vuosiksi
Äärimmäisen mielenkiintoinen keskusteluaihe tuo alkoholismista irtautuminen. Itse näkisin sen mustavalkoisesti niin, että “kerran alkoholisti, aina alkoholisti”. Tällä en toki tarkoita sitä, että elämän pitäisi olla jotenkin kurjaa ja kaikki pyörisi alkoholin/alkoholismin ympärillä, vaan niin että raittiinakin kuitenkin tunnistaisi ne paikat, missä on itse alkoholin suhteen heikoimmillaan ja olisi valmis hakemaan ajoissa apua.
Olipa vuodatus, mutta kiva kun sain avautua Ihanaa raitista perjantaita kaikille!
Alkoholismisairauden paradoksinen ominaisuus on, että järki ei aina riitä silloin, kun sairaus iskee kaiken järjen ja tahdonvoiman ylittävällä voimalla. Siksi alitajuntaan on panostettava pysyvä tietous alkoholin hämäävästä voimasta.
Tänne kirjoitettujen kokemusten lukeminen ja kirjoittaminen ovat yksi keino tiedostaa oma suhde alkoholiin.
Kävin tänään AA-ryhmässä ja ihanan lämpimästi siellä otettiin vastaan. Josko sunnuntaina vielä uudestaan.
Illaksi suunnittelin leffaa sekä herkkuja ja jospa sitä jaksaisi hieman ulkoillakin ennen sitä. Ihan alkaa jo tuntua normaalilta arjelta. Olen nyt kiitollinen siitä
Mahtavuutta oli herätä lauantaiaamuna ilman krapulaa. Kävin aamusta salilla ja tein sen jälkeen ajan kanssa hyvää lounasta. Illalla olisi sitten sauna ilman saunasiideriä.
Alkoholia ei ole tehnyt mieli, mutta voi olla, että himot iskee myöhemmin. Tein lounaan kanssa alkoholittoman juomakannun, jossa oli limeä, minttua, jäämurskaa ja sitruunalimua. Siitä tuli yllättävän hyvää! Pitänee kokeilla tulevina viikonloppuina muitakin.
Toivottavasti morkkisvaihe on alkanut sinulla helpottamaan. Kuvauksesi siiderin juomisesta metsässä toi minulle mielikuvan Eppu Normaalin vanhasta laulusta ” Pahan puun metsä”. Sanoituksessa on yhtymäkohtia kamppailuun siiderimetsän voimien kanssa.
Krapulattomat aamut, virkeämmät päivät ja selkeä ajattelu ovat minusta kannustimia olla tarttumatta pulloon. Mikään ei ole elämässä niin pahaa, etteikö sitä juomisella saisi pahemmaksi. Juominen masennukseen auttaa nousuhumalan ajan, turruttaa juomaputken loppuajan eli ns. pöhnäjuomisen ajan ja muuttuu helvetiksi juomisen jälkeen.
Repsahduksia sattuu joillekin enemmän ja joillekin vähemmän, mutta mitään kiintiötä rempsahduksille ei ymmärtääkseni ole. Näin ollen jokainen juomakerta voi olla viimeinen kerta.
Voimia!
Havahduin viikonloppuna siihen, että nyt on oikeasti tehtävä jotain, kun istuin yksin metsässä juomassa siideriä (ettei kukaan näe) 
Kaipa se on niin, että kun on joskus lähtenyt tuo homma käsistä, niin paluuta vanhaan ei vain ole. Tästä se taas lähtee…
