Hei ja moi,
Nyt saattaa tulla hiukan jäsentelemätöntä ja sekavaa tekstiä, koska olen hitusen laskuissa. Sori. Yritän kuitenkin.
Olen hiukan alle nelikymppinen mies. Töissä käyvä, perheellinen tavallinen suomalainen mies. Elämässäni ei ole sen pahempia ongelmia. Kaikki on hyvin. Lapset terveitä, ihana vaimo, oma asunto jne. Ainoa pieni ongelma on se, että olen viimeiset noin kahdeksan vuotta ollut joka ilta kännissä. Huppelissa. Rentoutunut. Pöhnässä. Joskus kunnon lärveissä ja muistamaton. Syyllisyys ja ahdistus on ollut jokapäiväistä.
Miksi näin kävi? Yksi syy on varmasti ollut stressaava työ, ylettömän vauhdikas perhe-elämä ja oman ajan puute. Pakko päästä omiin ajatuksiin. Jossain vaiheessa löytyi pullo ja sen tuoma helppo, nopea ja varma rentoutus.
Ensin kaikki oli kivaa. Oli ihana vaipua omaan maailmaan ja unohtaa maalliset murheet. Silloin sun tällöin. Sellanen sopiva nousu ( 1plo viiniä) ja sitten nukkumaan. Nykyään tilanne on se, että sopivaa nousua on vaikeampi saada. 1 plo ei riitä. Homma ei ole enää silloin sun tällöin, vaan viime vuosien aikana joka ilta. Välillä lähtee pahasti käsistä. Mikään ei riitä. Silloin juon, juon, juon, eikä tule edes paha olo. Voin juoda aivan käsittämättömiä määriä viinaa. Tätä tapahtuu ehkä noin joka toinen vkl jonkinlaisissa juhlissa tms.
Joka ikinen aamu sanon itselleni, että EI tänään. Syyllisyys ja huono omatunto kalvaa päivä päivältä enemmän. Puoleen päivään mennessä ei viina ole mielessä, päinvastoin. Sitten päivä käy pidemmälle ja omatunto vaimenee. Alko kutsuu. Viini houkouttelee. Tauotta. Odotan iltaa ja pulloa. Varmistan, että kerkeän alkoon. Jos en kerkeä, haen kaupasta tarvittavan määrän. Haluan lapset nopeasti nukkumaan, että minulla on tarpeeksi aikaa rentoutua. En tajua, miten vaimonikaan ei ole huomannut, että olen joka ilta nousuissa, vaikka tuntee minut niin hyvin ja olemme läheisiä.
Nyt ei jaksa enää kirjoitta… Tärkein kuitenkin vielä. Tänään illalla kerroin ensimmäistä kertaa vaimolleni, että en enää jaksa. Olen hävinnyt taisteluni. Minulla ei enää ole aseita alkoholia vastaan. Se voittaa aina. Viinanhimo on niin valtava, että pelkään ja uskon sen voittavan jossain vaiheessa rakkauteni lapsiini ja vaimooni. Juomisen on pakko loppua, ennen kuin käy todella huonosti. Tunteet nousivat pintaan ja itkin ensimmäistä kertaa vuosiin. Olo oli ja on vieläkin todella voimaton. Ajattelin, että avioliittomme oli sitten siinä. Kävikin päinvastoin. Vaimo sanoi, että totta kai hän on huomannut, että suhde alkoholiin ei ole ihan normaali. Ei kuitenkaan tiennyt määriä tai sitä, että kuvio on ollut ihan jokailtaista, koska hän menee aikaisin nukkumaan herätäkseen aikaisin. Alkoholisti pystyy kyllä kusettamaan näköjään läheisimpiä ihmisiäänkin aivan mennen tullen.
Nyt en tiedä mitä teen. Katko on ilmeisesti niitä varten, jotka ovat vetäneet pitkiä putkia aamusta iltaan ? Olen kuitenkin päällisin puolin hoitanut perheeni ja työni jne. Antabus? AA? A-klinikka? Jotain apua kaipaan, koska en enää pärjää itse. Olen yrittänyt. On pakko luovuttaa. Itselle tai läheisille tehdyt lupaukset ovat ihan täyttä paskaa päivästä toiseen.Vielä olen jollain tavalla tolkuissani, mutta viimeisen puolen vuoden aikana homma on ruvennut lipsahtamaan huomattavasti pahemmin hanskasta. En edes uskalla ajatella, mikä tilanne on jonkun vuoden päästä, jos jatkan samaa rataa.
Sori sekava teksti.