Alkkisisästä juomaripoikaystävään

Äitini kertoi, että vanha perhetuttumme oli sattunut joihinkin juhliin yhdessä (ex-alkoholisti) isäni kanssa ja isä oli niin sanotusti jäänyt kiinni housut kintuissa kaljan juomisesta juhlissa. Isä oli sitten vannottanut tätä perhetuttua olemaan kertomatta äidilleni, mutta sattumalta tämä perhetuttu on erittäin hyvä ystävä äitini kanssa, niin tottakai asia sitten vuoti eteenpäin. En tiedä, miksi äitini halusi kertoa asian minulle tai miksi reagoin siihen yhtään mitenkään, koska en ole enää vuosikausiin ollut lainkaan läheinen isäni kanssa, mutta tuli kyllä todella paha olo. Seuraavana yönä näin todella ahdistavaa painajaista, jossa isäni piilotteli viinapulloja ja valehteli juomisestaan ja heräsin todella ahdistuneena. Tuntuu hirveän epäreilulta, että isäni juominen vainoaa minua edelleen, vaikka olen päässyt hänen akuutista vaikutuspiiristään jo vuosia sitten. En tiedä hänen jokapäiväisestä arjestaan yhtään mitään, ties vaikka olisikin alkoholisoitunut uudestaan, ei ole vaikuttanut minuun mitenkään. Emme ole yhteydessä kuin muutaman kerran vuodessa, ja silloinkin vaihdamme kuulumisia vain pintapuolisesti. Ja nyt sitten kuulen juorupiiin kautta, että hän on todistettavasti juonut yhden kaljan ja se ahdistaa ! Miten helposti kaikki lapsuuden kurjat fiilikset muistuvatkaan mieleen ihan yllättäen… :cry:

Juomarista puolestaan on kuulunut vain hyvää. Hän on saanut pienen mutta melko rahakkaan duunikeikan omalta alaltaan ja opinnotkin ovat ilmeisesti edenneet. Tänään ihan omasta aloitteestaan ehdotti skype-puhelua pitkästä aikaa. Samalla olen tietysti mielissäni, mutta vähän jännittääkin. Etäsuhteessa tuntuu erkaantuvan kauhean nopeasti, jossei pidä varaansa, ja saati sitten kun toinen on arvaamaton alkoholisti. En uskalla täysin luottaa mihinkään sovittuun, ja vielä vähemmän kun olen täällä kaukana. Toivottavasti juomari tänään pitäisi kiinni nettitreffeistä. Itsellä on paha olo siitä, kun olen aina epäileväinen, mutta siitä on nopeasti tullut keino puolustaa itseään. Olen huomannut miettiväni etukäteen, mitä mukavaa tekemistä keksin sijalle, jos juomari tekeekin oharit.

Toivoisin oppivani olemaan vähän irrallisempi ja itsenäisempi juomarista. Esimerkiksi kun ensi kuussa olen tulossa käymään Suomessa, haluaisin viettää aikaa ystävieni kanssa ilman, että minun tarvitsee tuntea huonoa omatuntoa siitä, etten ehkä vietä koko aikaa juomarin seurassa. Tiedän, että minulla tulee Suomen viikon aikana olemaan ainakin kahdet kekkerit, joihin en voi tai halua ottaa juomaria mukaan ja pelkään jättäväni ne välistä tai lähteväni juhlista aiemmin juomarin takia, vaikken haluaisi ! Sama ongelma minulla on kyllä ollut muissakin suhteissa, joten tämä ei varsinaisesti liity juomarin alkoholismiin, mutta omaan läheisriippuvuuteeni sitten ehkä. Pelkään, että juomari pahoittaa mielensä tai jotain.

Joskus pelkään, että jokin, mitä minä teen, saa juomarin juomaan. Olen kesää ja lopullista Suomeen paluuta mielessä pitäen ajatellut, että minun on pidettävä itseni kovana sen suhteen, etten aio enää koskaan jättää kivaa tapahtumaa tai illanviettoa väliin sen takia, että juomari on aiheuttanut minulle pahan mielen tai olen mennyt hoivaamaan kännistä tai epätoivoisesti masentunutta juomaria. En tarkoita, että masentunut pitäisi jättää oman onnensa nojaan, mutta jossain vaiheessa toisen epäammattilaisen ihmisen apu ei vain auta ja minun on turha hajottaa itseäni kuuntelemalla toisen toivottomuutta loputtomiin.

Toivottavasti sitten heikolla hetkellä muistan nämäkin asiat. Ainakin olen nyt kirjoittanut ne tänne, niin voin sitten tarpeen tullen käydä tarkistamassa.

Hei Maaruk,
Kerrot ajatuksistasi tosi hienosti ja huomaa, että olet paljon niitä miettinyt.

Yksi asia minua kuitenkin jäi askarruttamaan kirjoituksissasi. Pohdit jossain, että miksi edes ryhdyit tähän suhteeseen (jota on nyt kestänyt reilun vuoden, ja josta ajasta olet ollut osan ulkomailla?). Kerrot, että haluat irrottautua poikaystävästäsi ja kerrot myös että toivoisit suhteen loppumista vaikka sillä keinolla että poikaystävä tekisi jotain tarpeeksi ilkeää, jolloin sinulla olisi “oikeus” jättää hänet.

Minä mietin, että olisiko sinulla kuitenkin nyt sopiva tilaisuus lopettaa suhde, ehkä olet saanut hieman etäisyyttä poikaystävään? Olette seurustelleet aika vähän aikaa vasta (yht. n. vuoden) ja olet ollut erossa hänestä joten - jos ymmärrän oikein - suhde on hieman laimentunut? Jos palaat hänen kanssaan yhteen ja kärsit taas hänen alkoholinkäytöstään, eikö suhteen lopettaminen myöhemmin ole vielä vaikeampaa? Mieti, kannattaisiko tämä tilaisuus käyttää hyväkseen, vaikka se varmasti sattuukin?

Joka tapauksessa minusta on hienoa,että olet päättänyt että et anna poikaystäväsi mielialojen tai alkoholinkäytön rajoittaa ystäviesi tapaamista ja heidän kanssaan olemista silloin kun tulet Suomeen. Omat ystävät ja heidän seuransa ovat ehdottoman tärkeitä meille kaikille!

Paljon voimia pohdintoihisi ja muista kuitenkin myös nauttia elämästäsi!

maaruk,

Lue mun ketju, “Onko minulla oikeus olla yksin?”, ja mieti siitä näkökulmasta ja mieti tarkkaan sitä, pelkäätkö sittenkin tosiaan vain yksinäisyyttä. Poikaystäväsi… no, kaikki, vaikuttaa tosi samalta kuin minun ja Häsiksen meno aikanaan. Nyt ensimmäisestä erosta on yli vuosi ja toisesta, ja lopullisesta, tulee vuosi kesäkuussa.

Häsiskin oli niin “ihana ihminen”, kunnes ei enää ollut, kun loukkausten määrä oli jo kasvanut niin valtavaksi, enkä todellakaan enää jaksanut kannatella häntä. Viimeiset riidat kummittelevat mielessäni edelleen, enkä halua nähdä häntä enää.

Minä olen 30-vuotias, ja nyt mulla on uusi, alkoholia järkevästi käyttävä ja ihana neljä vuotta nuorempi poikaystävä, jonka kanssa olen seurustellut kohta jo puoli vuotta. Hän haluaa lapsiakin, ja hänen tiedän myös tietävän, mitä se tarkoittaa… eli joka ei vain lupaile mulle toivoen, että minä ja lapset hänet jotenkin pelastaisimme.

Sinun juomarisi, niin kuin minun Häsiksenikin, pitää itse löytää itsestään se arvo, jolla he kuopastaan nousevat. Tai sitten eivät nouse. Ei ole mitään niin kamalaa, kuin päästää irti ja myöntää, että huolimatta minun kaikista ponnisteluistani tuo ihminen ei välttämättä tuosta parane. Ja, ennen kaikkea, lopettaa ponnistelu. Mutta neuvon sinua miettimään tarkasti, mitä haluat; uutta onnea, helpompaakin, voi sulle olla luvassa tässä maailmassa. Voimia!

Mä kävin kans Al-Anonissa silloin alkuun, ja kyllä siitä oli paljon iloa ja hyötyä, kun oli paikka, missä kyyneliä vuodattaa. Terveysasema tarjosi mulle myös muutaman käynnin psykologisella sairaanhoitajalla.

Hei Onniko ja Verity ja suurkiitos ajatuksia herättävistä kommenteista !

Puhut asiaa, mutta taidan elellä vielä jossain niin syvällä vaaleanpunaisessa unimaailmassani, etten haluaisi tunnustaa, että asiat eivät ehkä tästä muutu. Elättelen toivoa, että juuri minun juomarini olisi se yksi tsiljardista, joka saisikin otettua itseään niskasta kiinni ja raitistuisi. Juomarin juomattomat ajat ovat olleet elämäni onnellisimpia, joskin nyttemmin sitäkin onnea on alkanut varjostaa pelko retkahduksesta. Olen tietysti miettinyt, etten halua elää moisessa pelossa loppuelämääni tai oikeastaan hetkeäkään, mutta toistaiseksi unelma juomarin paranemisesta on piessyt moiset epäilykset. Toisaalta tunnen itseni täysin idiootiksi. Tiedän miljoona tarinaa ihmisistä, jotka roikkuvat kurjassa suhteessa alkkiksen kanssa, olen lukenut täältä lukuisia kertomuksia siitä, mihin läheisriippuvaisen ja alkkiksen suhde voi huonoimmillaan johtaa, mutta ei vaan näköjään mene kalloon ennenkuin itse pääsee hakkaamaan päätään seinään. Miten tyhmä ihminen voikaan olla? Naureskelen aina lottoaville ihmisille, koska voiton mahdollisuus on niin naurettavan pieni, mutta sitten itse näköjään lottoankin vähän isommilla panoksilla, kuten omalla mielenrauhallani. :confused: Enkä edes tiedä, mitä haluaisin voittaa. Tavallista ja rauhallista elämää kai, jota tosin luulisi saavan helpomminkin kuin kamppailemalla alkoholismin kanssa, kun ei itse ole alkoholisti.

Joku mun kaveri totesi kuultuaan juomarista, että noh, kaikissa parisuhteissa on omat ongelmansa, pientähän tuo on, kun mies on muuten mukava. Toiset kyllä vakuuttaa, että niitä ihan vain mukaviakin miehiä löytyy, ilman mitään ongelmia. Edellinen poikaystäväni kyllä oli tällainen “ongelmaton” ja sekin parisuhde oli aika perseestä. Olenkin aika paljon pohtinut sitä, miten paljon siihen, että haluan edelleen pysyä suhteessa juomarin kanssa, vaikuttaa se, että pelkään jääväni yksin? Eksän kanssa asia oli ilmiselvä, olin suhteen loputtua satavarma, että jään yksin loppuiäkseni ja että se on kamalin kohtalo, mikä voi ihmistä kohdata. Nykyisen kanssa en ole niin varma, itseluottamukseni on sentään toista luokkaa kuin eksästä eron aikoihin ja juomari on minulle paljon rakkaampi ja henkisesti läheisempi kuin eksäni koskaan. Sitten taas toisaalta on hankalaa tai jopa mahdotonta erottaa, mikä kaikki siitäkin läheisyyden tunteesta on sitten läheisriippuvaisen pään sekoilua. Kovasti tarvitsemme toisiamme juomarin kanssa, mutta onko se tervettä tai normaalia tarvitsemista, en osaa sanoa.

Mutta tosiaan, toisinaan mietin, voisiko elämä olla helpompaakin. Luultavasti. Keskustelin tässä yhden ystävän kanssa, jonka entinen poikaystävä on huumeidenkäyttäjä, että osattaiskohan edes olla kenenkään “normaalin” ihmisen kanssa? Millaista sellaisessa tasaisessa ja pääosin ennakoitavissa olevassa parisuhteessa oleminen on? Mitä jos se onkin kauhean tylsää? Pimahtaisiko pää, jos toinen olisi kunnollinen ihminen, jonka elämä on järjestyksessä? Tuntuisiko sitten oma elämä liian epäonnistuneelta? Kun näitä omia juttuja lukee, niin huomaa kyllä, että on jotenkin vinksahtanut ajatusmaailma. o_O Että pelkään vähäsen tasaisuutta ja kunnollisuuttakin. Mihinkäs mua raasua sitten tarvittais, jos poikaystävä pitäisi huolen itsestään !?

Itse pohdin aikoinani samoja asioita; yksinäisyyttä, tylsyyttä, osaanko olla tavallisen miehen kanssa.No, eron jälkeen kohtasin yksinäisyyden ja sen pelon.Löysin lopulta ihmisen , joka nauttii yksinolosta ja jonka ihmissuhteet perustavat oikealle välittämiselle eivätkä sille ettei kestä olla yksin.

Parisuhde tavallisen miehen kanssa ei ole osottautunut tylsäksi vaan turvalliseksi ja kun energiaa jää (se energia mikä aijemmin meni alkoholistipuolisolle) sen käyttää asioihin joista silloin vain haaveili: kotoiluun, lapsiin, omiin harrastuksiin.

En ole pariin viikkoon kirjoitellut tänne, koska juomarilla on mennyt viime viikot ilmeisen hyvin. Nyt kun en ole vähään aikaan ollut jatkuvasti huolissani, tuntuu omituiselta lukea noita aiempia omia postauksia. Tuntuu kamalalta, että annan itseni kestää moista olotilaa.

Omituinen havainto on myös se, että tunnen itseni paljon sidotummaksi juomariin, kun sillä menee huonosti. Nyt kun sillä menee paremmin, olo on huojentunut, mutta samalla hieman etäisempi. Välillä olen jopa vähän välinpitämätön sen asioita kohtaan. Ihan kuin nyt yrittäisin äkkiä elää omaa elämääni, kun vielä ehdin, ennen kuin sille taas tulee huono kausi. :confused:

Mutta eipä valittamista. Olen ollut harvinaisen rentona ja huolettomana. Jatkuisipa samanmoinen fiilis tulevaisuudessakin.

Sitä samaa toivon minä sinulle.

Ja luota siihen, että jos tulee tarve muuttaa asioita, niin tiedät mistä pääset alkuun. Kenenkään ei pidä elää sun elämää sun puolestasi, sinä teet sen itse - mutta ota apu vastaan jos sitä tarvitset.

Voimia, tyyneyttä, viisautta.

Kiitos sanoistasi Kultakala. Yritän pitää ne mielessä.

Olen tosiaan ensi tiistaina tulossa Suomeen käymään ja olo tuntuu käyvän sitä levottomammaksi, mitä lähempänä reissu häämöttää. En oikein tiedä, mitä odottaa juomarin suhteen. Nyt ollaan kyllä oltu paljon yhteyksissä, ja jos tyyppi olisi aina sellainen kuin nyt on ollut, olisin maailman onnellisin ihminen. Mutta tänään taas huomasin, mikä kauhea voima ajatuksilla on. Kun nyt ehti taas tottua siihen, että toiseen saa halutessaan nopeasti yhteyden, tuntui kauhealta, kun aamulla netissä ei odottanutkaan viestiä juomarilta (vaikkei mitään erityistä asiaa nyt just ollutkaan). En nyt ala sille soittelemaan. Jos se juo, niin juokoon. Jos ei juo, niin mua taas nolottaa, kun olen aiheuttanut kohtauksen. Mistä herää jotenkin radikaalilta tuntuva ajatus, että ehkä MÄ en vaan pysty tähän suhteeseen. Vaikka juomari olis koko loppuikänsä raitis ja ihana tästä sekunnista alkaen, pystynkö mä lopettamaan epäilemistä ja ylireagointia koskaan ? Pääsenkö ikinä pois tästä säikkyilystä?

No menin hitto soittamaan ja yllätysyllätys juomarin puhelin on pois päältä. Se tietää ihan hyvin, että saan moisesta hepulin ja hankkii kyllä laturin vaikka kivenkolosta, jos akku on oikeasti loppu. Eli harvinaisen hyviä selityksiä saa tulla, jotta uskon, ettei kyse ole viinasta. :unamused:

Aluksi menin tavalliseen tapaani ihan surusta sekaisin. Vatsaa väänsi ja itketti, mitä ei ole pitkään aikaan tapahtunut. Soitin äidille (piti myös testata, ettei vika ole vaan jossain maiden välisissä puhelinyhteyksissä) ja paruin sille asiani. Se oli jostain syystä kauhean rauhoittavaa. Tuntui, että kerrankin äiti ei lohdutellut liikaa, minkä seurauksena yleensä alan sääliä itseäni enemmän kuin tarvitsis, vaan oli myötätuntoinen mutta jämäkkä. Ja lohduttava oli ajatus myös siitä, että mun äiti ainakin tietää tismalleen, miltä musta tuntuu.

Seuraavaksi varasin kirjastosta Bruce Fisherin kirjan “Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy”. Moiseen opukseen törmäsin kipuillessani eroa eksästä ja koin saavani siitä suurta apua irti pääsemisessä. Sitten olenkin viettänyt koko päivän erilaisilla sinkku- ja erosivuilla imemässä itseeni voimaa ja varmuutta siitä, että jos ero nyt koittaa, mä selviän siitä hienosti.

Oloa paransi myös, kun chattailin yhden kaverin kanssa niitä näitä ja sovittiin näkevämme huomenna. Että perkele mulla on elämä juomarista huolimatta !

Tämä ei vaan voi jatkua näin. Lähden tosiaan tiistaina viikoksi Suomeen. Ihannetilanteessa palaan sinkkuna. Voidaan sitten vaikka katsoa kesällä uudestaan, mutta tällä hetkellä en haluaisi olla millään lailla sitoutunut juomariin. Oma pää ei tätä kestä.

Mulla on yhden läheisen kaveriporukan kanssa oma blogi, johon kirjoitellaan kuulumisiamme, jossei muuten ehditä nähdä. Viime syksynä kipuilin sinne juomarista ja kerroin, että olin päättänyt itse käydä psykologilla juttelemassa, kun oli vaan niin paskaa. En tiedä, miten tämän onnistuin silloin ohittamaan, mutta nyt kun luin niitä tekstejä uudelleen, mut pysäytti se, kun yksi mun ystävistäni vastasi mulle näin:

"kuule. lähtökohtaisesti parisuhteen ei pidä ajaa siihen tilanteeseen, että toisen täytyy käydä terapiassa jaksaakseen. ihan oikeasti. ihan ihan oikeasti. teillä ei ole vuosien liittoa takana. teillä ei ole lapsia. ja vaikka kuinka rakastaa (ymmärrän sen oikein hyvin) niin se ei toista paranna. sen oot varmaan itse huomannut jo kotona ja moni muu meistä täällä myös. te ootte olleet yhdessä nyt aika vähän aikaa ja tilanne on jo nyt tämä. ei se ole mikään pohja kestävälle, tasapainoiselle ja reilulle suhteelle.

jos sulla on sellainen olo, että sä tarviit apua jaksaaksesi tuossa suhteessa niin se ei ole hyvä suhde. munhan on helppo sanoa näin, mutta yritän saada sut näkemään sen kulman, miltä tämä ulkopuolisesta näyttää. sä menet tässä tilanteessa itse niin huonoon jamaan, että siinä ei ole mitään järkeä.

sanon nyt suoraan, kaikella hyvällä. oon sitä mieltä, että tässä ei nyt hyssyttelytkään auta. takavasen!"

En nyt vanno, että kykenen eroamaan. Mutta toivon sitä. Vielä enemmän toivon, että juomari raitistuisi, mutta se toivo on pikkuisen ruvennut väsähtämään.

Eilen ja tänään on ollut ihan paska olo. Ylläripylläri ei ole yhdestä kuulunut yhtään mitään.

Kuulin sattumalta Chisun Sabotage -biisin ja jotenkin nuo sanat avautuivat mulle ihan eri tavalla kuin aiemmin.

"Jälleen suloinen sabotage
Mä putosin sun ansaas
Mä tiesin että enkelit
On kieroja kuin rinkelit
Kun pilvellesi pyrähdin

Oon ystävä mustelmien
Tarpeeksi niistä saa mä en
Siks vaik sun kanssa leikkimään
Ei jäisi hai tai härkäkään
Täs oon taas ilman kypärää

Ja kohta nuolen haavoja
Syviä ja suolaisia
Kun mikään ei tunnu miltään
Kipu korvaa ystävää

On mua viety huoneisiin
Ja murtauduttu mun tunteisiin
Nähdäkseen siel ei mitään oo
Vaik käyttäis kirkkainta valoo
Siel kaikuu kun huutaa “haloo”

Mä tarvitsen mun haavoja
Syviä ja suolaisia
Kun mikään ei tunnu miltään
Kipu korvaa ystävää
Joka ei jätä milloinkaan
Nöyränä vartoo vuoroaan
Kun mikään ei tunnu miltään
Kipu korvaa ystävää

030-182-xxx hoen mun nimeä
Mykkiin puhelinvastaajiin
Et saisin sut viel kerran kii
Muuttaisit mut viel kerran eläväks
Kuulevaks sekä näkeväks
030-182-sabotage hoen sun vastaajaan"

Voivoivoi, miten tästä biisistä nyt löytyy ihan kaikki. Juomari on se kiero rinkeli, jota pidän enkelinä ja annan oikeiden enkelien lentää pois. Ja ilmeisesti olen ystävä mustelmien, kun on näköjään niin vaikea ymmärtää, että elämää voisi elää ihan mukavasti ja täydesti ilman, että itse väen vängällä pidän lähelläni ihmisiä, jotka satuttaa mua. Ja ihanko oikeasti pelkään, että jossen tunne kipua, en tunne mitään? Ja toivon “et saisin sut viel kerran kii, muuttaisit mut viel kerran eläväks, kuulevaks sekä näkeväks”, vaikka TIEDÄN, että vaikka juomari niin tekisikin, niin seuraavassa hetkessä romahdettais taas kahta syvemmälle. :cry:

Jotenkin tähän asti olen niin tiukasti ajatellut, että juomari on se uhri, jota pitää auttaa ja suojella ja kannustaa. Mutta entäs minä? Kuka auttaa minua, jossen minä auta ?

Vituttaa, kun olen tänään ja eilen pitkästä aikaa nähnyt kivoja kavereita, mutta olen niiden seurassa jossain ihan muualla. En pysty keskittymään keskusteluun, en olemaan oma hauska ja iloinen ja sanavalmis itseni, kun sielua vaan riipii ja ajatukset pyörii juomarissa ja erossa. Myöhään eilen illalla rupesin jopa itkemään ihan yhtäkkiä parin kaverin seurassa. Noh, olipa ainakin pakko puhua asiasta ja se ehkä vähän auttoi. Ainakin kaverit nyt tietää, missä oikein mennään eikä ehkä ihmettele niin paljoa, jos oon kauhean surullinen.

Nyt toivon, ettei juomari ottaiskaan mitään yhteyttä ennen kuin meen Suomeen. Sitten voisin vaan käydä koputtamassa sen oveen ja ilmoittaa, että tämä oli nyt tässä, kiitos ja anteeksi ja hyvää loppuelämää. Mutta pelkään ihan kauheasti, että jos aletaan keskustella, en pystykään jättämään sitä ja tätä kivikuormaa niskastani. Että se saa mut ylipuhuttua taas johonkin kompromissiratkaisuun. Mutta en jaksa enää tätä ! En halua ! Haluaisin jonkun päätöksen tähän asiaan mieluiten nyt heti !

Olen jo miettinyt, että mun pitää kirjoittaa juomarin ihanalle äidille joku oma erokirje. Vaikka tiedän kyllä, että se ymmärtää mua ihan täysin. Pitäisköhän hitto kirjoittaa sille nyt heti? Sitten olisi ehkä vaikeampaa perua eroaikeita juomarin edessä.

Voi vittu mä sanon. Eroissa ylipäätään on niin perseestä, kun ei eroa vain siitä ihmisestä, vaan kaikesta muustakin siihen liittyvästä, kuten sen perheestä. Juomarin perhe on ihan tosi kiva. Ja ennen kaikkea eroaa yhteisestä tulevaisuudesta, joka ei sitten ikinä toteudukaan. Tulevaisuus, se pettävä narttu !

Tää on niin kamalan vaikeaa. Jos mulle ei tulekaan yhtään sellainen olo, että huh nyt se taakka on saatu harteilta, vaan kadun loppuikäni ? Vaikka eipä se juomari varmaan minnekään lopullisesti katoa. Niin kauan kuin se on hengissä, on se paluun takaportti, ainakin mun oman mieleni perukoilla turvaamassa, vaikkei sitä käyttäisikään, jos ajatus erosta käy liian ylitsepääsemättömäksi.

Nyt mä tein sen päätöksen, että se on loppu. Yritin taas soittaa juomarille, mutta puhelin oli kiinni. Ensin ajattelin naama irvellä sinnitellä tiistaihin, että pääsen vaikka huutamaan eroilmoituksen postiluukusta, jossei se avaa ovea, mutta sitten totesin että ihan sama ! Jossei toista saa neljään päivään kiinni mitenkään muuten kuin kävelemällä sen kotiin, omapa on vikansa. Jossei se anna mahdollisuutta keskustella suhteesta ja erosta, niin teen sitten helvetti päätöksen itse. Ja se päätös on, että tämä parisuhde on nyt LOPPU !!! En seurustele enää juomarin kanssa. Laitoin sille yksiselitteisen viestin facebookiin ja kännykkään tekstarin, että tulen tiistaina käymään.

En meinaa itsekään uskoa sitä, mutta jätin siis juomarin facebook-viestillä, hyvänen aika. O_O Mä vaan tarvitsin asialle päätöksen heti. Tuntui, että mun pää meinasi räjähtää. Nyt on raukkamainen olo, mutta mitä mun olisi pitänyt tehdä ? Menen kyllä tiistaina heti tapaamaan sitä, kunhan jalat vain koskevat Suomen kamaraa.

Toivon, että tämä päätöksen tekeminen oli eron vaikein asia, mutta pelottaa millaista on sitten nähdä juomari kasvokkain. Olen tänään jutellut muutaman ystävän, veljen, äidin ja jopa eksänkin kanssa ja kaikki nämä keskustelut ovat kyllä vahvistaneet uskoani, etten käännä päätäni. Erityisesti mua kosketti, kun mun äitini muisti sanoa pienen, mutta tärkeän lauseen: “mieti kaks kertaa jos suustasi meinaa päästä että yritetään kuitenkin vielä…” Nyt olen päättänyt että EI YRITETÄ !

No eiköhän ole jo aikakin, jos ei kaveria saa edes sitä vertaa kiinni että saa erottua, niin sietää erota jo. Pidä päätös, ei tuo mee kuin korkeintaan pahemmaksi koko homma sillä miehellä, ja kylläpä se kunnostautuu ihan itse jos on kunnostautuakseen. Hyvä päätös, mitä olen tuota juttua lukenut.

Maaruk, jos ei muuta hyvää tuossa näe, niin sä annoit loistavan syyn juoda itsesääliin. “Mut on jätetty facebookissa, yhyy”. Ok, olet miehen kaveriporukassa ihme muija, hyvä kun pääsi eroon sinusta.

Ja sinä, pysy päätöksessä. Raukkamaisempaa olisi vielä yrittää ja ajatella, että mitäs tässä Maarukilla, kävelkää vaan yli ja eihän mulla mitään väliä. Koska on. Sun elämäsi on sun elämäsi, kallisarvoisinta mitä ihmisellä on. Pidä pääsi!

Kiitos tuesta Näinköhän ja Kultakala !

^Hyvällä tuurilla juomari ei edes saa aikaiseksi tarkistaa puhelintaan tai facebookia ennen huomista. :unamused: Mietin itsekin tuota, että siitäpä tulikin sitten hieno maine mulle fese-jättäjänä, mutta olen kyllä aika varma, että ainakin juomarin läheisimmät kaverit ymmärtävät mua mainiosti. Ovat saaneet osansa katoamistempuista ja muusta härväyksestä. Mutta eipä onneksi liikuta mua enää siinäkään tapauksessa, jos eivät ymmärrä !

Nyt tässä oikeastaan vaan ihmettelen, missä kaikki hirveimmät syyllisyyden tunteet oikein viipyvät? Sain eilen oivalluksen siitä, että olen itsekin uhri, ehkä siksi mun juomarille aiheuttama paha olo ei kalva? Katsotaan nyt sitten, mitä fiiliksiä herää, kun tapaan sen huomenna.

Näkisin tuossa erotavassa vielä sinällään hyvän puolen siinä, että se on julkinen. Missäs se nyt olikaan, kun eroon riittää se, että sanoo kolme kertaa ääneen “minä eroan sinusta”.

Mietipä kohdallesi sitä, että jos joudut päivittämään feceen: vitsivitsi, me ollaankin taas yhdessä. Minkä se sinusta tekee? Tosi nolon?

Ja karavaani kulkee, koirat haukkuu… nämä on näitä juttuja, jotka eivät välttämättä ole yhtään hauskoja nyt, mutta kun vettä on virrannut niin niitä on hauska muistella. Ennen kaikkea siksi, että ne ovat mennyttä.

Maaruk, ero on aina vaikea asia, sellaisestakin suhteesta, missä kaikki asiat on näennäisen hyvin. Jos mä olisin kuunnellu seitsemän vuotta sitten sisäistä ääntäni (tolla kaverilla on ongelma alkoholin kanssa) ja tietäny sen mitä nyt, olisin ottanu jalat alleni… Kolahti toi ystäväs sanoma, että “lähtökohtaisesti parisuhteen ei pidä ajaa siihen tilanteeseen, että toisen täytyy käydä terapiassa jaksaakseen”. Mä käyn terapeutin juttusilla… Ja totisesti lapset ei tee tilannetta yhtään helpommaksi. Mä olin sun ikäinen, kun aloin olla oman juomarini kanssa ja pidin itteeni ikäloppuna, “ei tässä kuitenkaan enää mitään parempaa tule vastaan” ja sitten alkokin biologinen kello tikittää kolmikymppisenä ja rinnalla tuo juomari. Pelasta ittes, sä olet sen arvoinen, löydät varmasti jonkun paljon paremman :slight_smile: (Ja jos ei toinen kerran vastaa puhelimeen, niin onhan se ero jotenkin saatava hänenkin tietoisuuteensa, syyttäköön itteään)

Suomessa ollaan. En malttanut tänään mennä edes heittämään kamoja äidin luo, vaan juoksin suoraan lentokentältä matkalaukun kanssa juomarin ovelle, niin paljon tää asia painoi. Se tuli avaamaan jopa aika nopeasti ja vaikutti jotenkin oudosti yllättyneeltä, kun näki mut. Se oli aivan kauheissa oloissa, totaalinen ihmishaamu. Niin hirveän näköisenä en ole sitä koskaan nähnyt. Sillä oli joku tahra poskessa ja hiukset ja parta kasvaneet ihan kammottavaksi kuontaloksi. En osaa sanoa, oliko kännissä vai krapulassa, luultavasti kummassakin. Se oli ihan pelkkä kuori, aivan kalpea ja kammottava.

Totesin, että kas, hengissähän näytät olevan, ja että tulin vain kertomaan, että tämä on nyt tämän jutun loppu. Juomari sanoi siihen “Ei”, johon mä vastasin “Kyllä”. Sitten se totesi, että “Kiitos sulle yhteisestä ajasta.” Eli kovin kovan väittelyn jaksoikin käydä suhteemme jatkamisesta ! Hmph ! :unamused: Halattiin siinä sitten ja kysyin, mitä tällä kertaa oli tapahtunut, että juominen oli lauennut. Juomari kertoi saaneensa palkan siitä yhdestä duunistaan ja kun nyt tässä kuussa oli tarkoitus vihdoin ja viimein aloittaa alkoholismin karkoittaminen avohoidossa, niin hän sitten suuressa viisaudessaan päätti juoda ne “viimeiset kännit”, kun sitten pitää tietysti olla selvänä, kun hoito alkaa. Eli juoppo juhlisti raitistumistaan vetämällä aivan helvetinmoiset perseet. Toivottavasti en ole ainoa, joka näkee edellisessä lauseessa jotain epäloogista ! :imp: Tämän jälkeen juomari alkoi täristä aivan vimmatusti ja pelkäsin jo, että se saa sydänkohtauksen siihen paikkaan ja halusin vaan juosta karkuun. Kysyin tarviiko soittaa ambulanssia tai jotain, mutta ei kuulemma tarvinnut. Sanoin vielä, että soittele kun olet selvinpäin, että voidaan kunnolla jutella ja lähdin vetämään aika vauhtia.

Vaikka etukäteen pelkäsin, että juomarin nähdessäni alan parkumaan sellaista huutoitkua, etten saa sanaa suustani, niin tämän edellisen kohtauksen aikana mun silmästäni putosi vain yksi ainoa kyynel.

No laitoin sentään ihan yksityistä viestiä, joten julkisessa jakelussa ei ole. Ja huomasin, että mun fb-suhdestatus oli näköjään ollut piilossa koko ajan, joten sen muuttuminenkaan ei näkynyt minnekään. Ehkä joku päivä laitan sinne hetkeksi näkyville “single”, jos tuntuu, että pitää tehdä se ihmisille selväksi. Mutta nyt tuntuu, että haluan sulatella tätä ihan rauhassa. Tai no en erityisemmin piilottele, mutten jaksa huudellakaan. Lähimmät ystävät ja perheenjäsenet tietävät. Ja tänään sattumalta näin yhden työkaverin kaupungilla, niin sille kerroin, kun se kysyi mitä kuuluu. Ei niin, että haluan pitää tiedon salassa, että voisin tarvittaessa perua sen nolostumatta, mutta nyt ei vaan todellakaan haluta levitellä tietoa, että olen sinkku. Tänään jo yksi kaveri oli tiedosta riemukkaana raahaamassa mua heti jonnekin iskemään miehiä. Mutta nyt en todellakaan halua ajatella yhtään mitään miehiä, ollenkaan ! Nyt näen kauhean kirkkaasti sen kuvion, jossa siipi maassa haen parannusta ja hyväksyntää miehiltä, jolloin ajaudun vain epäterveeseen seuraan, kun en osaa arvostaa itseäni ja pitää kunnollista tasoa yllä. Nyt on aika hengittää ja rauhoittua, rakentaa itseään pala palalta kasaan. Taitaa olla niin, että skippasin tärkeän itseeni keskittymisen jo edellisen eron koittaessa. Rynnin vain epätoivoisena eteenpäin ja yritin rakastaa itseäni saamalla muut rakastumaan itseeni. Mikä ei selvästikään toiminut. Nyt mulla on ihan hirveä tarve oppia oikeasti rakastamaan itseäni. Nyt mulla on siihen tilaisuus, toivottavasti en sössi sitä !

Lupaan itselleni tehdä kaikkeni sen eteen, että onnistuisin välttämään tuota

-ajattelua ! Toivottavasti heikon hetken tullessa muistan fiilikset, joita olen kokenut juomarin kanssa ja tajuan, että miljoona kertaa mielummin olen yksin kuin tyydyn johonkin “mihintahansa” ! Joku päivä suurenmoinen onni sattuu mun kohdalle, mutta ainoastaan jos teen sen onnen itse !

Ihan älytöntä, miten selkeältä, kirkkaalta ja järkevältä kaikki nyt tuntuu. Tunnen kyllä surua, jossain tuolla pinnan alla se kuplii, ja joku päivä se ja vihakin ponkaisevat vauhdilla pintaan ennen kuin juomarista on täysin selvitty, mutta samalla tunnen vaan niin ihmeellistä helpotusta, että on vaikea erottaa ilon ja surun kyyneliä toisistaan.

Nyt vain varon ajattelemasta juomaria liikaa. Mä olen nyt irti sen murheista. Huomenna korkeintaan soitan sen äidille, että tietää, mikä on tilanne. Mutta JUOMARIN SELVIYTYMINEN EI OLE ENÄÄ VÄHÄISIMMÄSSÄKÄÄN MÄÄRIN MINUN MURHEENI !

Jep jep.

Vedetään nyt vielä viimeiset kännit, kun koko loppuelämä tulee olemaan yhtä autiomaata.

Oletko ajatellut tulevaisuutta? Jos tuo puolen vuoden kuluttua ottaa yhteyttä ja kertoo raitistuneensa, aiotko uskoa?

Meinaan että mieti silloin tarkkaan mitä sanot.

Vaan nauti nyt keväästä. Tylsääkin tulee, mutta ilman juomaria sitä pitää kestää. Juopon kanssa yleensä ei ole tylsää, tilalle tulee aika pian pelko, toivo ja kaiken jännän odotus. Itse voin esimerkkinä kertoa sen, että yleensä joka ikinen aamu makaan hiljaa silmät kiinni kunnes saan vahvistuksen sille että toinen hengittää vielä. Lienee joku fobia, mutta ihan tarpeeksi olen kuullut yöllisistä infarkteista. Ja kai tuo riskiryhmään kuuluu.

Jännä, että mainitsit. Juomarin oma isä kuoli juurikin näin juomarin ollessa ihan pieni, sydän ilmeisesti petti ja mies lakkasi vain yöllä hengittämästä. Itsekin on tullut joskus valvottua hengitystä kuunnellen…Joku päivä vielä opin arvostamaan tylsyyttä tai sitten itken ja opin !

Olen miettinyt kyllä, mitä sitten teen, jos juomari joskus lähestyy hyvässä kuosissa ja vakuuttaa ryhdistäytyneensä. En osaa ennustaa, miten siihen reagoisin. Nyt on vaikeaa kuvitella, että huolisin takaisin. Tietysti ajan myötä kokemukset siloittuvat mielessä, mutta toivottavasti mahdollisen hetken tullen osaan puhua itselleni järkeä. Ei tee mieli kokeilla tätä uudestaan. Lienee parasta vain yrittää vahvistaa itseään sillä välin ja sitten jos tilanne tulee eteen, niin se tulee ja toivon muistavani kaiken tämän.

Juomarin paras kaveri soitti mulle tänään, kun ei ollut saanut yhteyttä juomariin. Se ei ole koskaan ennen soitellut mulle, vaikka juomari on varmasti katoillut siltäkin aikaisemminkin. Juomari oli putkensa takia vetänyt oharit kaverinsa tutulle, jonka kanssa juomarin oli pitänyt tehdä joku duunikeikka. Juomarin kaveri oli suositellut juomaria duuniin ja oli sit vissiin vituttanut vähän tavallista enemmän tän kertaiset oharit…Kerroin kaverille, että juomari oli ainakin eilen hengissä, mutta oloissa, ja että mun ja juomarin saaga on nyt ohi. Annoin sille juomarin äidin numeron. Olin itse ajatellut soittaa juomarin äidille, mutta nyt en tunne siihen enää samanlaista painetta, kun juomarin kaiffa tietää. Juomarin omat turvaverkot saavat nyt jatkaa tästä, jos haluavat. Kyllä mä varmaan siihen äitiin joku päivä jotain yhteyttä otan, mutta joskus sitten. Nyt on kuitenkin jotenkin parempi olo, kun juomarin läheisin kaveri tietää mikä meininki juomarilla taas on ja että ollaan erottu.

Maaruk,
kerroit juomarin äidin olevan ihana ihminen ja teidän välit on hyvät. Eihän juomarista eroamisen tarvitse tarkoittaa välien rikkoutumista äitiin. Voit saada häneltä hyvääkin tukea itsellesi. Ja voit ainakin sanoa ettei hän ollut eron syy. Läheisillä kun tapana syyttää itseään melkein kaikesta…