On kevät ja aika nostaa tämä ketju.
Hei kaikille! Olen tätä ketjua lueskellut, koska ajatuksena on mennä mahdollisimman pian Al-Anon -tapaamiseen. Tai ajatuksena se on ollut jo varmaan puoli vuotta, mutta vasta nyt olen saanut kerättyä rohkeutta. Äitini on siis alkoholisti, en osaa sanoa kuinka usein juo nykyisin, mutta veikkaan että joka/joka toinen viikko kuitenkin. En siis (onneksi) tiedä tarkemmin, koska asumme eri paikkakunnilla ja näemme kerran kuukaudessa-kahdessa. Äidilläni oli takana pidempi raittius, n. 7-8 vuotta, kunnes hän retkahti n. kaksi vuotta Uskoin,että se olisi ollut vain pieni takaisku ja hän palaisi AA:han ja näin varmaan kävikin joksikin aikaa, mutta valitettavasti löysin itse viime kesänä todisteita siitä, että hän juo taas. Otin asian syksyllä puheeksi ja äiti kertoi ettei juo ja haluaa olla raitis, mutta tänä keväänä äiti on todistettavasti ainakin kerran juonut minun läsnäollessani.
Viime kesä/syksy ja viimeistään tämä yksi kerta tänä keväänä osoitti sen, että en voi jatkaa kuten ennen. Kun tiedän äidin juovan taannun hetkessä samanlaiseksi kuin lapsena olin. Kuudes aistini herää, hiiviskelen, kuulostelen, salailen ja pelkään nostaa asian pöydälle vaikka haluaisinkin. En pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin siihen onko äiti humalassa. Lähden ikään kuin mukaan tähän “salailuleikkiin”. Pienenä en tiedostanut tätä naurettavaa käytöstä, mutta nyt tiedostan ja haluan siitä eroon. En kykene ymmärtämään kuinka oikein jaksoin silloin käydä koulua ja ylläpitää kulisseja niin monta vuotta. Enää en jotenkin yhtään siedä sellaista itseltäni.
Olisi helpointa olla pelkästään vihainen ja huutaa äidille, että miksi taas?! Miksi et raitistu, miksi et käy enää AA:ssa, onko viina sinulle tärkempää kuin oma tyttäresi? Miksi joit minun seurassani (salaa) kun tiedät, että kuitenkin huomaan aina kaiken? Miksi teet tämän itsellesi ja minulle? Tunnen aivan järkyttävää syyllisyyttä näistä tunteista, koska äidin elämässä on tapahtunut ihan liikaa pahaa ja tämä vaikeuksien ketju ei tunnu koskaan loppuvan. Ja tässä minä vaan valitan vaikka äiti on auttanut minua ihan älyttömästi viime vuosina. Säälin myös äitiä, koska tiedän, että alkoholismi on sairaus ja uskon tai ainakin suuresti toivon, että äiti tietää olevansa alkoholisti ja haluaa vielä raitistua. Kaiken tämän lisäksi pelkään koko ajan mitä tulee tapahtumaan - entä jos äiti menettää työnsä, ajaa humalassa/krapulassa autoa jne jne. Entä jos tämä “harmiton” tissuttelu lähtee aivan täysin lapasesta ja tapahtuu jotain ihan kauheaa? Välillä myös mietin, että onko minulla oikeutta olla ahdistunut äitin juomisesta kun se on kuitenkin “hallinnassa”. Toisaalta perheessämme on tapahtunut paljon muitakin ikäviä asioita eli varmaankin sellainen jatkuva varpaillaan olo ja pahimman odottaminen on väsyttänyt minut. Olen hyvin herkkä ja huolehtivainen ja otan toiset liiankin helposti huomioon, joten siksi varmaan tämä tuntuu raskaalta. Joku toinen voisi ehkä viitata kintaalla, että hoitakoot oman elämänsä.
Haluaisin nähdä äitiä enemmän, koska rakastan häntä ja olemme mielestäni kuitenkin läheisiä. Kesällä olisi mahdollisuus tavata useammin, mutta en jaksa jännittää koko ajan - ennen tapaamista että onko äiti juonut silloin tai lähiaikoina (onko asunnossa siivoamattomia pullonkorkkeja, kuittejä pöydillä tms.), ja jos hän juo salaa minun läsnäollessani niin en saa ilmaistua miten se minua harmittaa ja loukkaa ja sitten mietin viikkotolkulla mitä pitäisi tehdä vai pitäisikö tehdä mitään. Aivan naurettavaa käyttäytyä näin, varsinkaan kun tästä ei ole mitään hyötyä, ainoastaan haittaa!
Al-Anonista haen apua, koska haluan irrottautua tällaisista pinttyneistä tavoista ja katsoa omaan tulevaisuuteeni. Olen miettinyt asioita viime vuodet pää suristen ja käynyt myös terapiassa (perheessämme on/on ollut paljon muitakin ongelmia, joita käydä läpi) ja olen suorastaan ylpeä itsestäni kuinka hyvin olen päässyt alkuun. Hitaasti mutta varmasti. Poikaystäväni on ollut tukena koko ajan, mutta haluan, että minun ongelmani eivät tule varjostamaan meidän suhdettamme. Itse täällä on kuitenkin selvittävä eteenpäin.
Voisi olla hyvä kertoa tästä jollekin kaverillekin. Minulla on pari ystävää, jotka tietävät, mutta heidän kanssaan en ole enää tekemisissä juurikaan. Olen saanut pari uutta ystävää, joille olen varovasti kertonut joitain asioita ja yllättynyt miten paljon voi saada tukea sellaisiltakin ihmisiltä, joilla ei vastaavia ongelmia ole ollut! Olen varmaan aliarvioinut ihmisiä, koska joskus minulla on ulkopuolinen olo sellaisessa seurassa, jossa mietitään vaan bileitä ja kaikilla tuntuu olevan täydelliset perheet. Toisaalta kaikkihan ei näy päällepäin. Mutta haluasin tosiaan tavata nuoria aikuisia, joilla on taustalla jotain samanlaista, kun heitä on varmasti paljon. Jännittää vähän, että onko Al-Anonissa pelkkiä keski-ikäisiä…
Tuli pitkä selostus, mutta en viitsinyt omaa ketjua tehdä, kun tämä sopii kuitenkin otsikon alle.
Hei Aprikoosi,
Ota selvää myös AAL:stä aal.fi
Joo olen myös Aal-sivuja katsellut ja paikkakunnallani näyttäisi olevan ryhmä. Onko Aal:ssa muuta eroa Al-Anoniin kuin että se on tarkoitettu alkoholistien aikuisille lapsille ja Al-Anon kelle vain läheisille?
Olen kyllä siinä mielessä tyypillinen alkoholistiperheen esikoinen, että kannan huolta todella helposti ja koetan aina ratkoa muiden ongelmia. Minun on niin vaikea olla tekemättä mitään. Omien ongelmien ratkomisessa olen sitten huonompi. Huoh. Koetan saada tähän muutosta, haluan itselleni hyvän tulevaisuuden.
Hei Aprokoosi! tosi hyvä että kirjoitit tähän ketjuun ja samalla avasit ongelmavyyhdin pään. Mulla on ollut niin samanlaista, tunnistin tosi hyvin fiilikset kun luin sun ajatuksia. Meillä kyllä isä oli se joka joi, mutta juuri tuo vastuu vanhemmista ja heidän tunteistaan soitti kelloa. Ja se on hälytyskello.
Eli sellainen kuvio, jossa aikuiseksi kasvanut ihminen ei saa tilaa elämälleen, vaan joutuu miettimään liikkeitään sitä vasten jos joku rupeaa juomaan tai sen kumppanilla sitten menee huonosti. Kuinka samaa kuviota voi toistaa kaikkiin omiinkin ihmissuhteisiin. Kuinka oma elämä väistyy taka-alalle huolen takia. Ei ole tarkoitettu että tuhlaisit itsellesi tarkoitettua vaihetta äitiisi, vaikka rakastaisitkin häntä. Älä anna vetää itseäsi pinnan alle.
Olen käynyt sekä AAL:ssa että Al-Anonissa. Molemmista on ollut apua joten ei kannata hukata aikaa sen arpomiseen kumpi olis parempi. Käy molemmissa ja selvitä mikä sopii sulle. Mulla on Al-Anon auttanut parhaiten nykyhetkessä elämiseen ja AAL menneen selvittelyyn. Mutta tämä on yksilöllistä.
Tärkeintä on erottaa oma itsensä ja elämänsä omaan käyttöön. Silloin saa voimia auttaa toisiakin oikealla tavalla.
Kiitos vastauksista. Olen tosiaan päätökseni Al-Anoniin menosta jo tehnyt. Menen heti seuraavaan ryhmään (Aal-ryhmä turhan kaukana eli sinne vasta kesällä kun on auto käytössä). Vaikka rohkeuden kerääminen on kestänyt hävyttömän kauan niin onneksi olen sellainen, että kun jotain todella päätän niin yleensä sen toteutan.
Vihdoinkin olen kai sen ymmärtänyt, että voin elää rauhassa omaa elämääni on aika pitkälti vain minusta itsestäni kiinni. Vuosia olen ajatellut, että kunhan perheessä on kaikki hyvin niin sitten voin keskittyä omaan elämääni. Entä jos tämä perhetilanne tai läheisten ongelmat ei tosiaan muutu - väsähdän silloin lopulta varmasti sairaalakuntoon.
Toisaalta ajatus siitä, että äiti jatkaisi juomista tulevaisuudessa ja minun pitäisi vaan yrittää jaksaa ja olla välittämättä tuntuu musertavalta. Miten sellaisessa tilanteessa voi olla oikeasti onnellinen? Täytyykö vain koettaa hyväksyä, että minä en voi välttämättä elää sellaista “huoletonta” nuoruutta niin kuin monet kaverini mielestäni elävät. Murheet heillä ovat sitä luokkaa että meneekö tentti läpi. Minulle tuollaiset ovat jotenkin niin pieniä asioita. Olen välillä todella katkera siitä, että minulla on näin iso taakka kannettavana enkä siedä esim. uusavuttomia ja (minun mielestäni) turhista pikkuasioista valittavia opiskelukavereita lainkaan. Hyvinä hetkinä ajattelen, että ehkä olen vahva ja että ei minulle anneta isompaa taakkaa kuin minkä jaksan kantaa ja että monilla on paljon suurempia ongelmia.
Oikea ratkaisu. Mun kokemus on ainakin että taakka kevenee kun sitä jakaa muille. Kerro sit täälläkin miltä alkaa tuntumaan, kaikkea hyvää sulle!
Hei kaikille. Rekisteröidyin nyt tuolla nimellä, mistäköhän lie sen keksin.
Uskaltauduin ryhmään. Ei se ollutkaan ylitsepääsemätöntä, se oli oikeastaan aika helppoa, koska muut vaihtoehdot olivat huonoja. Ehkä myös se, että olin tehnyt ajatustyötä ja suunnitellut sitä niin kauan auttoi. Ja sovimme kyllä poikaystävän kanssa jänistämismahdollisuuden poissulkemiseksi, että kun hän tulee kotiin klo 19, minä en saa olla kotona vaan minun pitää olla silloin hakemassa apua itselleni. Kätevää 
Nyt huomaan, että muutos on aluillaan, ehkä se on kytenyt jo kauan, mutta nyt tein vihdoinkin jotain ja tästä ei toivottavasti ole enää takaisin menemistä. Siis vanhoihin toimintatapoihin.
Tämä ei ehkä ole paras hetki tälle kaikelle ajattelemiselle, koska pääsykokeet ovat edessä ihan pian ja ajatukset pitäisi tietenkin olla 100% niissä. Mutta toisaalta, onko elämä ennenkään kysynyt lupaa? Milloin olisi “parempi” hetki? Luultavasti ei milloinkaan. Ajattelen naiivisti, että asiat tapahtuvat kun tapahtuvat, oikeaa aikaa ei ole.
Paljon on siis mielessä pyörinyt enkä varmasti saa murto-osaakaan kirjoitettuun muotoon vielä vähään aikaan. Päällimmäisenä ehkä helpotus - minä en voi vaikuttaa äidin juomiseen. Raitistuminen lähtee hänestä itsestään. Millään minun sanomallani ja tekemälläni ei ole pitkässä juoksussa merkitystä, koska alkoholistilla on varmasti aina hyvä “syy” juoda. En voi myöskään ajatella, että en saa rasittaa äitiäni, koska hänen elämänssään on ollut tähän mennessä jo niin täynnä vastoinkäymisiä.
Myös tavallaan itsekäs ja katkera ajatukseni, että olen erilainen kuin muut ja kaikilla muilla on onnelliset raittiit vanhemmat on saanut kyytiä. Uskaltauduin kertomaan yhdelle (uudelle) hyvälle ystävälle ja se oli kyllä toinen hyvistä päätöksistä pitkään aikaan. Hänellä ei siis ole samanlaisia kokemuksia, mutta hän kuunteli tarkasti ja oli hyvin iloinen, että kerroin ja sanoi, että kuuntelee ja auttaa parhaansa mukaan aina kun haluan. Olin valtavan helpottunut! Olisin voinut kertoa jo paljon aiemmin ja säästyä salailun tuomalta ahdistukselta, mutta toisaalta ehkä senkin oli tapahduttava nyt.
Hienoa kuulla että menit ryhmään ja kokemus oli hyvä. Itse olen puhunut Al-Anonissa myös ihan oman arkielämän käänteistä ja saanut monia hyödyllisiä näkökulmia kun muut ovat kertoneet vastaavia kokemuksiaan. Esimerkiksi pääsykokeisiin suhtauduin aikanaan aika hermoheikosti ja olisin hyötynyt rennommasta asenteesta. Mutta kun oppii huolehtimaan itsestään alkaa elämä sujua kepeämmin ja iloisemmin.
Tämän ketjun otsikossa luvataan, että Al-Anon tuo järkeä alkoholistien läheisten elämään. Aloin miettiä, mitä järkeä se itselleni on tuonut. Tai mitä oli se järjettömyys, jota elämässäni oli.
Elämä parisuhteessa alkoholistin kanssa sai hivutettua ajatusmaailmani pikkuhiljaa väärälle polulle. Aloin pitää normaaleina asioita, jotka eivät ole normaaleja: jatkuvaa juomista, sopimusten pettämisiä, suunnitelmien muuttumisia, ärtyisyyttä ja ahdistavaa ilmapiiriä, sitä että minun on tehtävä kaikki minulle mieluiset asiat yksin, vaikka olen parisuhteessa, se että minun on jatkuvasti tehtävä paljon töitä sen eteen, että saisin mielialani tasapainoon ja jaksaisin mennä eteenpäin päivän kerrallaan, koska koko ajan saa pelolla odottaa tulevaisuutta.
Järjettömyyttä oli se, että pidin parisuhteesta kiinni, uskoin kaiken kääntyvän paremmaksi vaikka kaikki meni koko ajan huonommaksi, odotin, odotin ja uskoin, että kyllä minä tämän kestän, tämä on ohimenevää.
Järjettömyyttä oli se, että uskoin alkoholistin vakuutteluja ja syytöksiä: “enhän minä paljon mitään juo”, “en ole pitkään aikaan juonut mitään”, “rakastan sinua”, “minulla on niin ikävä sinua”, “sinä se sitten et ole koskaan mihinkään tyytyväinen”, “minua ei koskaan ole noin pahasti haukuttu”, “älä tule tänne minua haukkumaan”, “kyllä miehellä on oikeus mennä kaverinsa kanssa yhdelle kaljalle” jne. Vaikka näin juomisen ja sen seuraukset, aloin epäröidä. Onko hänellä sittenkään ongelmaa? Minä varmaan ylireagoin. Mitä minä taas menin tekemään/sanomaan, kun hän suuttui. Minä olen niin huono ihminen, ettei minun seurassani viihdy/voi olla selvin päin.
Al-Anon-ryhmässä sain aina palanen kerrallaan järkeä. Aloin nähdä järjettömät asiat ja oppia, mikä olisi normaalia ja tervettä. Hyvin helposti suistuin takaisin “alkoholistiseen ajatusmalliin”, olin niin läheisriippuvainen ja alkoholistilla oli niin voimakas ote minuun. Mutta ryhmässä rakensin pala palalta terveempää pohjaa. Puhuin peloistani, riippuvuudestani, vääristä valinnoistani, ahdistuksen tunteistani. Sain tilalle luottamusta ja uskoa siihen, että minulla on mahdollisuus hyvään elämään. Sain järkeä tunnekuohujen tilalle.
Järkeä läheisten elämään…?
Mitä minä ajatelen tänäpäivänä järjestä läheisten elämässä?
On järjetöntä jatkaa parisuhdetta päihteitä käyttävän ihmisen kanssa.
On mahdotonta saada ketään raitistumaan.
Täytyy hyväksyä asiat, joita et voi muuttaa ja toimia sen mukaan. Muuta itseäsi!
Älä saata yhtäkään lasta päihteiden sairastuttamaan ilmapiiriin! Ei yhtäkään!
Selvitä itsellesi, miksi olet tilanteessa, missä läheisesi juo?
Onko kenties menneisyydessäsi ollut tilanteita, jolloin Sinun oli pakko selvitä päivästä toiseen jollain sellaisella strategialla, joka ei kuulu ko. kehitysvaiheeseen normaalisti?
Kanna itse vastuu itsestäsi, älä syytä päihdeongelmaista siitä, jos Sinulla itselläsi on paha olla!
Lähisukulaisuus ei ole hyväksyttävä syy jatkaa päihteidenkäytön jatkamisen mahdollistamista.
Sinä itse kirjoitat oman elämäsi käsikirjoituksen! Jos sitä joku muu alkaa pakottamaan haluamakseen ilman lupaasi, niin poistu suhteesta!
Al-Anon - ota sieltä se, mikä itseäsi auttaa ja jätä se, mistä Sinulle ei ole apua. Muista, että jos teet aina niinkuin olet aina tehnyt, niin todennäköistä on, että tilanteesi jatkuu entisellään.
Mukavaa kesänjatkoa kaikille!
- pyykkipoika -
Pyykkis, valtavan hienoa kuulla sinusta! Hienoa, että jatkat selviytymistarinaasi täällä. Se muistuttaa siitä, että kaikilla on mahdollisuus muuttaa elämänsä ja ettei kukaan muu tee sitä puolestamme.
AA-, NA- ja Al-anon- ja kaikki muutkin vertaistukiyhteisöt rakentuvat sille, että joukossa on joku, joka jää kertomaan tarinaansa, vaikka onkin itse päässyt pälkähästä 
Hei kaikki, joita ahdistaa läheisen ihmisen juominen!
Nostan tämän ketjun muistuttamaan, että alkoholistien läheisille on ryhmiä, joissa puhua tästä vaikeasta aiheesta ja saada apua ja tukea saman kokeneilta.
Ryhmien tarkoitus on auttaa alkoholistien läheisiä toipumaan. Käytössä on 12 askeleen ohjelma ja Al-Anonin kirjallisuus, joka käsittelee asiaa juuri läheisten kannalta. Kyse ei ole vain siitä, että selviytyisi jotenkin juovan alkoholistin kanssa, vaan siitä, että voi saada itselleen tasapainoisen, onnellisen ja sisältörikkaan elämän.
Kannattaa käydä tutustumassa, siitä ei mitään haittaakaan ole. Ryhmätiedot löytyvät netistä www.al-anon.fi. Ryhmään ei tarvitse etukäteen ilmoittautua, menee vain vähän ennen kokouksen aloitusaikaa. Kävijöitä ei rekisteröidä eikä tarvitse kertoa koko nimeään. Ryhmät toimivat nimettömyysperiaatteella samalla tavalla kuin AA-ryhmät. Voi käyttää etunimeään tai jotain lempinimeä. Ryhmässä kuulluista asioista ei kerrota eteenpäin eikä kenellekään sanota, kuka siellä on käynyt.
Itselläni on kokemusta Al-Anon-ryhmistä jo pitemmältä ajalta ja olen saanut niistä tosi paljon apua.
t. Nimetön
Al-Anon-perheryhmät täyttää Suomessa pian 60 vuotta. Joten nostetaanpas sen kunniaksi tämä ketju
Ryhmistä ovat monet epätoivoiset alkoholistien läheiset saaneet näiden vuosien aikana apua, ymmärrystä ja ystävyyttä.
Läheiset kärsivät ja oireilevat nykyisin samalla tavalla kuin 60 vuotta sitten. Ja apukeinot ovat edelleen samat: Al-Anonin 12 askeleen toipumisohjelma, alkoholismin ymmärtäminen sairautena, oman voimattomuuden myöntäminen, tosiasioiden näkeminen ja hyväksyminen, ryhmän tuki, terve irrottautuminen alkoholistin ongelmista ja omaan elämään keskittyminen.
Al-Anon on paikka mistä minun oma toipuminen lähti liikkeelle. Meni monta vuotta ymmärtää OIKEASTI ensimmäinen askel. Myöntää voimattomuus läheisen alkoholinkäytön suhteen.
Mikään ei elämässäni ole ollut niinhyvä asia, kuin se että olen oppinut ymmärtämään sen, kuka on vastuussa minun omasta hyvinvoinnistani. Olisi ihan sama, mikä asia olisi minun elämäni pistänyt sekaisin, mutta jos minun oma selviytymisstrategia olisi ollut alistua ja jatkaa elämistä hankalassa tilanteessa, kun ajattelin, että tämän minä olen ansainnut, niin elämä olisi ollut surullista lopun elämää… Olen onnellinen, kun sain mahdollisuuden alkaa tutkia itseäni, onnellinen alkoholisti-ex-vaimostani - pitkään piti minun elää ja paljon annoin itseäni huonosti kohdeltavan ennenkuin ymmärsin, että minä itse vastaan omasta hyvinvoinnistani. Ex-vaimoni oli tietämättään avain minun loppuelämän eheyteen.
Harmi, etten itse pääse Kuopioon 60v -juhliin 
Hienoa ja onnea kaikille Al-Anonilaisille!!!
- pyykkipoika -
Moikka!
Olen 13-vuotias tyttö ja mun isäpuoli on alkoholisti.
Haluaisin huomenna torstaina tulla sinne kolo-chattiin, mutta mietiskelin onkohan se vielä toiminnassa? tulisin vasta hieman ennen yhdeksää, mutta kuitenkin.
Hei! Hienoa, että kirjoitit palstalle. Minä oon ainakin käsittänyt, että tuo chatti toimii edelleen. Toivottavasti joku viisaampi vastaa sinulle piakkoin. Käsittääkseni alaikäisille on myös olemassa joku vastaava vertaistukiryhmämuoto myös. Itse olen käynyt noissa vertaisryhmissä ja saanut sieltä paljon iloa ja lohtua elämääni. Suosittelen paljon sullekin! Niistä saa myös tukea, jos elämä on liian ahdistavaa kotioloissa. On myös oikeastikin paljon helpompi puhua noista asioista ihmisille, jotka joutuvat samaa kokemaan tai ovat aikaisemmin kokeneet saman. tsemppiä sinne!
Hei kaikki nuoret alkoholistien lapset,
Valitettavasti Kolo ei tätä nykyä toimi, koska Helppimestan palvelimelle hyökättiin niin tuhoisasti, että se on aivan korjauskelvoton. Al-Anonissa haetaan Kololle uutta kokoontumispaikkaa, mutta se ei tapahdu tuossa tuokiossa. Osoitekin tulee olemaan uusi, joten käykää silloin tällöin katsomaa Al-Anonin kotisivulla, olisiko uusi paikka löytynyt.
Mun pitää vaan nostaa tätä.
Koska se kolahti nyt, että sitä voi yrittää elämässä eteenpäin, ja varmaan pääseekin, mutta Ryhmän tuki on jotain käsittämättömän arvokasta. Jokainen tarvitsee sitä rakkautta, mistä siellä pääsee osalliseksi.
Se ei ole sellaista, että kukaan tekisi mitään sun puolesta, ainoastaan riittää että sinut nähdään. Olet olemassa, etkä mikään tahdoton olento jolle vaan tapahtuu.