Kirjoittelin tänne keväällä, kun (olosuhteiden pakosta) pidin kolmen kuukauden tipattomuuden. Vaikka raittius oli yllättävänkin helppoa, päädyin vapun tietämissä kuitenkin siihen, etten halua olla täysraitis. En ollut valmis siihen.
Kesällä kulutukseni oli satunnaista. Syön masennuslääkkeitä, ja tiesin niiden yhteensopimattomuuden alkoholin kanssa. Hyvän muistutuksen sain, kun varomattomasti hutkaisin sisääni kolme isoa annosta viiniä ja putosin niiltä sijoiltani lattialle.
Syyskuun alussa elämä toi päälleni pahat murheet. Olisi kiva sanoa, että huomaamattani alkoholin kulutukseni nousi. Parempi sanoa reilusti, että join tietoisesti mukamas surua helpottamaan.
Oman pohjanoteeraukseni koin toissa viikolla, kun läträsin kaljan kanssa neljä päivää peräkkäin. Senkin jälkeen olen mennyt yksiristikahta. Yksi raitis katumuspäivä, sitten “vain se yksi mukamas saunakalja”, kolmantena jo kaksi isoa kaljatölkkiä. Sitten taas katumusharjoituksia.
Syyskuun alun romahdukseni toi minulle vielä vahvemman mielialalääkityksen. Juominen sopii nyt minulle vielä vähemmän.
Kävin tänään lääkitykseni takia mm. maksa-arvot mittaavissa kokeissa. Sieltä palattuani ryhdyin yhä vakavammin miettimään juomattomuuden etuja.
Palaan tänne. Katsotaan, kuinka ämmän käy.
No tervetuoa vaan Akviliina! Kyllä siinä taitaa useasti niin käydä, että kun ottaa tuikun murheeseen, niin aika pian se tuikku tuo murhetta mukanaan. Aika harvoinpa suru ja masennus on pidemmällä juomisella lähteneet.
Koska syöt masennusläkkeitä, niin kannattaisi varmaan lääkäriltä hakea apua raitistumiseenkin. Usein se taitaa meikäläisillä olla niin, että vasta raitistumisen jälkeen muiden ongelien syistä saadaan selvyys. Pitää pysytellä kekseliäillä konsteilla irti viinasta. Ihan kokonaan irti.
Omasta kokemuksestani vaan sanoisin, että raittiina on kyllä kiva olla. Siinäpä ne mielialat vaihtelee raittiissakin päässä, mikä tekee elämästä mielenkiintoisen. Toistaiseksi on aina aurinko yön ja pilvisen päivänin jälkeen löytynyt. Ja todella paljon helpommin, kuin ennen pikku pöhnässä tai krapulassa.
Oikein paljon onnea raitistumiselle ja voimia matkaan Akviliina!
Aloitin tänään Jeppe Juomapäiväkirjan täyttämisen uudelleen. Tuntui ihan hassulta merkitä sinne vaatimattomasti kaksi nollapäivää. (Viime viikkoa en ryhdy takakäteen muistelemaan, siinä voisi tulla helposti kaunisteltua.)
Kun keväällä olin juomatta, minusta oli riemukasta se, kuinka nopeasti selvät päivät muuttuivat viikoiksi ja kuinka nopeasti en enää pysynyt laskuissa, kuinka montaa selvää viikkoa on takana.
Vasta tänä vuonna, kun olen ollut huolestunut omasta juomisestani, olen lukenut ja kuunnellut asiasta enemmän.Olen törmännyt aika moneen asiaan, joka on minulle epäselvä.
Joutaisiko joku selventämään:
a) Milloin viinasta on ruvettu käyttämään (mielestäni hieman hienostelevaakin) termiä “alko”? Nyt näytän törmääväni siihen joka puolella.
b) Mitä ovat viinakrampit?
c) Miten alkoholipsykoosi eroaa deliriumista?
Ja sitten vielä:
Kun mainitsin joskus nykyiselle terapeutilleni, että olen jo tottunut skoolaamaan vissyllä, hän innostui kertomaan ylipäänsä huolestaan nykyihmisten liiallisesta veden/kuplavesien juonnista. Hän kertoi, että vedestä voi liikakäytettynä saada vesihumalan.
Tieto oli minulle ihkauusi, veden terveellisyyttähän toitotetaan joka puolella.
Onko näin?
Minulla on tänään syntymäpäivä. Skoolaan sille silti kuplavedellä.
Tuo alko-sana miuakin häiritsee! Onkohan se sitä, että netissä kaikki sanat pikkuhiljaa lyhenevät… Monetkaan (entiset) kaljasiepot eivät halua puhua viinasta, joten oisko se alko sitten vain kätevä lyhenne sanasta alkoholi?
Muihin kysymyksiin en osaa vastata, mutta ihan äkkiseltään sanoisin tuota vesihumalaa aivan huuhaaksi. Vesimyrkytys voi kyllä tulla, mutta se vaatii useiden vesilitrojen juomista ja sitä, ettei syö mitään (suolaista) välillä… Liikaan vedenjuontiin voi kyllä kuolla, mutta se vaatii ihan todellista yrittämistä! Jotkut tosiaan sanovat, ettei kuplavesiä pitäisi juoda, mutta en ole koskaan oikein ymmärtänyt miksi… Uskoisin, että pari-kolme isoa pulloa voi ainakin juoda ihan huoleti päivän mittaan. Ja ehkä enemmänkin…riippuen hikoilun määrästä. Eihän vettä edes pysty juomaan sellaisia määriä, kuin vaikkapa kaljaa…
Onnittelut syntymäpäiväsi johdosta! Mulla oli synttärit toissapäivänä, skoolasin omenalimonadilla…
Juomattomuuden alkupäivinä tahtoo väkisinkin röyhistellä ratkaisullaan. Ajatukset myös kiertävät Suuressa Päätöksessä. Koettakaa siis kestää.
Sain eilen kaksi hienoa tukea omalle päätökselleni.
Laskin eilen viikkokulutukseni koko tammi-elokuulta 2012. Tammikuun osalta, jolloin join kuin sieni, meni arvailuksi, muut viikot tiesin joko Jeppe Juomapäiväkirjasta tai pystyin arvioimaan kutakuinkin luotettavasti. Sain ensin laskelmaksi täysin käsittämättömän luvun: 3,7 annosta keskimäärin viikossa. Laskin uudelleen karummin arvioin, koska epäilin tehneeni virheen tai yksinkertaisesti huijaavani itseäni. Uusi tulos oli keskimäärin 4,6 annosta viikossa.
Paijasin vatsaani. Maksa-kulta, olen antanut sinun tänä vuonna ainakin joskus levätä!
Kävin illalla taidenäyttelyn avajaisissa. Niissä on monesti vakiokaava. Ensimmäinen puoli tuntia kävellään sivistyneesti viini- tai boolilasi kourassa, sitten kiskotaan ilmaista viinaa kaksin käsin ja suunnitellaan jatkoja.
Näissä avajaisissa minun ei tarvinnut kummastuttaa pyytämällä alkoholitonta, sillä tarjolla oli vain ja ainoastaan vissyllä kuplaistettua marjamehua.
Mirtillo, kiitos kommenteistasi. Minustakin tuo “vesihumala” kuulosti aika kummalta.
Taas tulee tätä Suuren Päätöksen ensipäivien hypetystä, koittakaa kestää.
Eilen illalla, kun heruttelin unta ihanan untuvapeittoni alla, mietin, mietin onnekas olenkaan.
Ensinnäkin tietysti siksi, että juomiseni on ollut viime kuukaudet niin vähäistä, ettei minun nyt tarvitse kärvistellä vieroitusoireissa. Toki, jo päätöstä miettiessäni ja myös raittiupäätöksen jälkeisinä ensi päivinä, mahaani on haikeasti vihlaissut, kun mieleen on tullut, että enkä enää koskaan saa ottaa sitä viinilasillista, tuota kaljapulllollista…
Onneksi minulla on tukena niin hyvät kokemukset kevättalvisesta tipattomuudesta. Se oli niin selkeää aikaa: ei tarvinnut miettiä, ottaako ja kuinka monta voi ottaa.
Voisin olla vihainen itselleni siitä, että luovuin hyvin alkaneesta tipattomuudestani. En ole, sillä se oli selvästi tipaton jakso, ei vielä oma ratkaisu juomattomasta elämästä, jota nyt itse ja ihan omalla päätökselläni haen.
Opin kevättalven aikana myös monen konkelon välttämistä. Olin aluksi hirveän ärtynyt siitä, että mieheni tuli viereeni nukkumaan kaljalta haissen, että mieheni yritti (omasta mielestäni ja myös oikeasti) saada minua ottamaan edes sen yhden. Olin ärsyyntynyt, lähes paniikissa siitä, että ystäväpiirini suhtautui juomattomuuteeni kuin kummajaiseen (taas vain oma tulkintani asiasta).
Nyt en näistä pikkujutuista aio välittää.
Minä tunnen, että oma viinamittani on täynnä. Ja vain se on tärkeintä.
Unohdin aamun viestistäni yhden mielestäni niin hirveän tärkeän jutun, että oli pakko tulla taas tänne höperehtimään.
En halua ollenkaan elvistellä, että raittius olisi minulle muka helppo juttu. Oman itseni tuntien voin melkein veikata, että läheltäpiti-tilanteita tai jopa ehkä repsahduksia osuu matkan varrelle. Tahdonlujuus ja itsekuri eivät koskaan ole olleet vahvimpia ominaisuuksiani.
Olen onnekas siinä, että olen tämän vuoden käynyt psyykkisessä hoidossa masennuksen ja itsetuhoisuuden takia. Loppukesän ja alkukesän kantavia teemoja siinä on ollut suhtautuminen huonoihin hetkiin ja jopa pahoihin tilanteisiin. Minut on saatu uskomaan, että pahimmatkin niistä ovat vain blackouteja, jotka kannattaa antaa painua menneisyyteen niitä liikaa märehtimättä.
Jotenkin minusta tuntuu, että tämä juttu voi sopia myös raitistumiseen.
Minulla ei ehkä ole voimia selvitä kaikesta läpi ihan kirkkaasti. Mutta minulla on nyt selvä tahtotila ja suunta elämälle, tai siis tässä tapauksessa juomiselle.
Tuon tajuaminen suunnan takia läikehdin täällä varmaan monia ärsyttävästi.
Suvaitkaa se, olen kuin hengellisen herätyksen kokenut.
Tervehdys Akviliina ja tervetuloa tänne! Onnittelut siitä, että olet tehnyt raitistumispäätöksen. Tää on siitä kiva paikka, että täällä sitä voi, saa ja kuuluukin hehkuttaa . Mulla tulee eka kuukausi raittiina täyteen lokakuun 1. päivä eli ensi viikolla, joten se on skoolauksen paikka (olen tosi tosi onnellinen ja ylpeä itsestäni!!). Kuplavettä otan minäkin (en ole koskaan kuullutkaan terapeuttisi mainitsemasta vesihumalasta). Ihan terveelliseksi uskon kyllä (ainakin sen suolattoman) poreilevan veden.
Sellaista nyt lyhyesti, jälkikasvu jonottaa koneelle, joten on aika lopettaa tältä illalta. Mukavaa raitista iltaa ja lähestyvää viikonloppua!
Eilen illalla tajusin - jihuu! - kuinka paljon on tämän vuoden mittaan tapahtunut niin omassa päässäni kuin läheisteni päässä.
Paikallisessa irkkupubissa vietettiin Guinness-päivää. Mieheni sanoi pistäytyvänsä siellä ja houkutteli mukaansa. Tiesin, että illasta voisi tulla kiva. Samoin tiesin, että baarin henkilökunta on niin tottunut vissutilauksiini, että saan lasin usein käteeni pyytämättäkin. Emmin kuitenkin, koska ilta oli jo pitkällä.
Mies tulkitsi empimiseni väärin, katsoi minua hymyillen ja sanoi: “Voit ottaa muutakin kuin Guinnesia.” Mieheni ei ole mikään sanaseppoilija, mutta huomautuksesta tajusin, että mieheni(kin) alkaa olla jo sinut sen kanssa, että otan tosi harvoin, tulevaisuudessa en toivon mukaan lainkaan.
En ole vielä elämöinyt miehelleni Suuresta Päätöksestä jatkon suhteen.
Viikonloppuna lienee hyvä asiasta mainita, sillä pian meillä on pippalot toisella paikkakunnalla asuvan ystävättäreni luona. Ystävättäreni edusti vielä keväällä “ainahan voit jotain ottaa” -linjaa, että sanoin varmuuden vuoksi yöpymisjärjestelyjä suunnitellessamme, että olen sitten taas ihan ottamattomalla linjalla. Asia meni nyt läpi kertahuomautuksella, ystävättäreni totesi vain, että hänen täytyy varata vissyä ja limua minulle.
Olin niin varustautunut kirjoittamaan tänään tänne, että ensimmäinen raitis viikko meni ilman mitään kummasteluja.
Ja pah!
Eilisilta oli täynnä houkutuksia ja himoituksia. Lauantai-ilta ilman viinin tai/ja kaljan tippaa tuntui yhdeltä kidutukselta. Kun vielä yöllä iski päänsärky, oli sunnuntain aloituskin kuin krapulapäivänä ikään.
Onneksi typerät pah-fiilikset jäivät viikonloppuun.
Tänä aamuna heräsin juuri niin iloisena, energisenä ja ällöttävän omahyväisenä kuin vain raitistumisen alkumetreillä oleva ihminen voi olla.
Yli viikko viimeisestä merkinnästäni.
Kaikki arvannevat, miksi. Viikko on mennyt huonosti-hyvin-huonosti.
Viikko sitten maanantaina sihautin kaljatölkin auki ja sihautin vielä toisenkin, kunnes järki huusi stoppia.
Tuon ensikömmähdyksen painoin suosiolla taakseni, mutta lauantaina repsahdin jälleen.
Vesilasi alkoi tuntua juhlissa niin ällöltä, että vaihdoin sen kauniiseen jalalliseen viinilasiin.
Ihan uhmalla. Halusin olla samanlainen kuin muut, samanlainen kuin aina ennenkin.
Niinpä sitten kärsin moraalisia (en onneksi fyysisiä) krapuloita koko sunnuntain ja maanantain.
Olin jo vähällä keksiä tuttuja tekosyitä: “No, nyt on kaikki menetetty, siispä voi jatkaa tästä eteenpäin luuserijuojana…”
Oli hirveää täyttäåä Jeppe Juomapäiväkirjaa, kun sinne tuli punaista merkintää.
En kuitenkaan anna periksi. Yritän muistaa, että raitistuminen on prosessi.
Otin keittiön tasolle esiin kauneimman (jalallisen) lasini.
Kun seuraavan kerran tekee mieli, juon siitä vettä.
Pää pystyyn ja uusi rundi päälle! Hyvä että jatkat päiväkirjaasi ja tulit tänne. Vähemmän onnistuneena pidän ideaa ruveta käyttämään viini- tai muita alk.-laseja veden tai virvokkeiden juomiseen. Laseihin kun ennemmin tai myöhemmin yhdistät vanhan sisällön. Allekirjoittaneella ensi raitistumistoimenpiteenä oli poistaa kaikki viini-,sekti- ja snapsilasit asunnosta. Yhtä selvää kuin se,että asuntooni ei tule alkoholin tippaakaan. On auttanut kummasti.
Tsemppiä!
Kuplavettä vihreästä lasista, kuplavettä sinisestä lasista, kuplavettä punaisella mehulla kaunistettuna jalallisesta lasista…
Selvää pakkoyrittämisen makua tällä viikolla.
Jos ei kärvistyttäisi niin paljon, voisin miettiä, kuinka suuri ero onkaan “nyt olen tipattomalla” ja “nyt raitistun” ajatusten välillä.
Kyllä ihminen (=minä) voi sitten olla hullu.
Jos toista viikkoa valmistelin ihan tarkoituksella repsahdusta.
Kun unohdin salasanani tänne, en pitänyt kiirettä uuden hakemisella.
Kun mies halusi testata uutuuskaljaa, pyysin maistaa - ihan vain vaahtoa tai korkeintaan pikkuisen hörpyn.
Kun tiskasin viinilaseja, “huuhtelin” niitä ensin, jotta saan tuoksusta paremmin kiinni.
Vähensin reseptilääkkeitteni päiväannostuksia, jätin yhden kokonaan ottamattakin (kun sen kanssa viina ei sovi yhtään).
Lienee klassikkotarinaa?
Perjantaina olinkin sitten jo valmis “viikko takana, ei yksi kerta mitään” -ajatteluun.
Lauantaina repesi iltapäivästä alkaen.
Ensin ravintolassa, mutta kun jalat eivät kovin kauaa tuntuneet kantavan, sieltä eteenpäin kotiin.
Kotona toikkurointia ja sekoilua, mm. sinänsä pienien mutta minulle tärkeiden tavaroitten hävittämistä ja reseptilääkkeiden huuhtelemista vessasta alas.
Oli siinä ja siinä, etten lähtenyt naapuriin hakemaan nimiä alle hoitotestamenttiini.
Ilta päättyi hohdokkaaseen sammumiseen lattiamatolle.
Koko sunnuntain nukuin. Kun yritin heräillä, pistin unilääkettä peliin, etten joutuisi kohtaamaan maailmaa enkä varsinkaan vanhalta viinalta haisevaa itseäni.
Nyt on sitten edessä se Masentava Maanantai, jolloin on aika yrittää selvitä sekoilustani ja lähteä miettimään tulevaa. Ja kaiken muun ohella soittaa lekurilleni ja pyytää uudet reseptit.
Mulla oli synttärit toissapäivänä, skoolasin omenalimonadilla… 