Aitoa Iloa Kohti - Ensiaskeleet kohti raittiutta

Me Lopettajat
61

Tämä kirjoistus sisältää toiveikkaan mielentilan havaintoja ja pohdintaa itsensä ymmärtämisestä, lähinnä persoonaosien keskinäisistä suhteista ja kokonaispersoonallisuuden muodostumisesta. Mukana on myös paniikkikohtauksesta puhumista. Lukeminen taas kerran omalla vastuulla.

On ollut tosi vaihtelevasti erilaisia olotiloja. Tapahtuu tosi paljon ymmärryksen lisääntymistä niin eri persoonaosista, tietoisuudesta kuin myös ihan ymmärryksestäkin. Siitä olen tyytyväinen, että nämä asiat mitä minulla nyt tapahtuvat mieleni kehittymisessä myös tuntuvat kehollisella tasolla ja tavallaan kuten kuuluukin, vaikka se tuntuu ajoittain ravistelevan vaikealta sietää.

Hankalinta on ollut paniikkikohtaukset kun lähinnä alitajuisia tunneosien kokemuksia tulee toistenkin tunneosien tiedostamaksi, ja yksi lapsiosani kokee suurta tuskaa kun ymmärrän mitä tuskaa olen raivo-osani vallassa aiheuttanut toiselle ihmiselle. Tämä tuska on vain pakko kokea, jotta minulla voi syntyä tietoisuus tapahtuneista asioista kokonaispersoonaani, voin tuntea tervettä syyllisyyttä kokonaisvaltaisen tiedostamattoman häpeän sijaan.

Elämäntarina tuntuu vielä kovin irralliselta ja siksi sen ajattelu hämmentää. Ymmärrän nyt paremmin mistä se johtuu, ja toivon että tässä kaikessa alan vapautua jonkinlaiseen yhden eheyden kokemukseen, jossa tietoisuudessa pysyminen tuntuu helpolta ja vaivattomalta.

Juuri nyt se tuntuu vaivattomalta ja olen tosi kiitollinen siitä, että kun olen päässyt paremmin yhteyteen iloon ja leikkiin. Siinä olossa pysyessä minulle on palautunut takaumana mieleen myös iloisia muistoja, joita en muistanutkaan olevan olemassa. Tämä lisää tosi paljon toiveikkuutta että minulla olisi parempi kyky todentaa elämäni tapahtumia omaan kokemusmaailmaani sillä tavalla, että minun olisi helpompi pysyä yhteydessä ilon ja yhteenkuuluvuuden kokemuksiin jatkossakin.

Tätä auttaa tietoisena pysyminen ja ymmärrys itsestä ihmisenä kokonaisvaltaisesti, sen ymmärtäminen ja hyväksyminen mihin itsessään voi vaikuttaa ja mihin ei. En soimaa itseäni yliajattelusta koska sillä on hyvä ja rakastava tarkoitus.

Aika lapsen kanssa tuntuu tärkeältä ja hyvältä, painan kovasti mieleeni yhdessä vietettyä aikaa ja välillä uppoudun miettimään sitä. Jos kerran on taito velloa itseinhossa, onhan olemassa myös taito tuntea hyvää oloa hyvästä muistosta.

Hyvää mieltä juuri sinulle juuri tähän hetkeesi.

62

Tässäkin kirjoituksessa on persoonaosieni pohdintaa. Sisältää myös ikävien parisuhdekokemusten miettimistä, joten sen osalta annan sisältövaroituksen.

Tuntuu hankalalta valahtaa jonkin tunneosan valtaan niin että siinä olossa huomaa omista ajatuksista, että tässä on nyt jopa vallankaappausyritys käynnissä. ”Unohda nyt se terapia, menetät vaan toimintakyvyn kokonaan, nyt palaat vaan työelämään ja jatkat eteenpäin hammasta purren.” Metatasolla ajattelen että osa minusta ajattelee että näinhän se on omalla tavallaan, ja tuolta se sitten varmaan tulee tuntumaan joka tapauksessa, kun alan palailla kohti työtä jollain tavalla.

Uskon että minulle tulee vielä mahdolliseksi kokea konfliktia, vääryyttä, ehkä jopa agressiota, ilman että menen siitä ”lukkoon” johonkin minulle haitallisella toimintamallilla. Täytyisi pysyä hyvin tietoisena tulevista uhkakuvista ja ennakoida niitä, hankkia sitä kautta hallinnan tuntua ja luottamusta oman persoonarakenteen eheyteen ja pysyvyyteen. Kunhan ei hukkaisi itseään dissosiointiin ja valahtaisi lähinnä häpeän ja pelon täyteiseen vellovaan pahoinvointiin.

Yritän pysyä realistisena. Tuo tavoitteeni on ihanne ja minulla tulee olemaan sen kanssa paljon tekemistä. Kukaan ei ole täydellinen ja tämä on se minun ”heikkouteni”, lainausmerkit siksi että se ymmärrettävä ja luontainen oppimani tapa reagoida, jota on mahdollista ainakin joiltain osin oppia ymmärtämään ja sitä kautta muuttamaan.

Pyöritimme entisen puolisoni kanssa vuosikaudet samoja spriraalimaisia kahden ahdistuneen ihmisen ahdistuksessa vellomisen kehää missä sitten suurimman hädän keskellä palattiin yhteen suuressa helpotuksen tunteessa kun toinen meistä itki ”älä jätä”. Paljon oli myös hetkiä kun minä jätin hänet yksin niissäkin tilanteissa. Satuttaa ymmärtää miten kamalalta se on tuntunut, mutta en saa enää tai ainakaan nyt paniikkikohtausta asian ajattelusta. Hän toi suhteeseen provosoivat raivokohtaukset ja minä jatkoin niitä. Pystyn sen nyt ääneen sanomaan, koen siitä syyllisyyttä ja ihan oikein niin. Annan kuitenkin itselleni anteeksi, se raivoava viha on sisälläni ymmärrettävää ja sillä osalla minusta on kaikista tärkein tehtävä suojella haurasta iloista lapsiosaani pahalta.

Aikuinen minussa ymmärtää nyt hyväksyvästi viimeisimmän parisuhteen. Kummallakin samanlaiset pelokas-välttelevä-turvaton kiintymyssuhteet. Suhteemme alusta asti minä alkoholistina jätin hänet yksin, ja se vakiintui hänen kokemuksekseen, vei perusluottamuksen suhteesta. Minun perusluottamukseni vei hänen toistuvat raivokohtaukset ja epävakaa ristiriitainen käytös.

Arki oli hänen seurassaan kaiken varomista, enkä halua asiaa tarkemmin kirjoittaa auki, koska se provosoi minussa rajuja tunteita kaikesta siitä epäoikeudenmukaisuudesta. Olen niitä kirjoittanut itselleni ja huomannut että viha minussa herää niin vahvaksi että tunneosani alkaa saamaan jopa valtaa, vieden minut miettimään hänen huonouttaan ihmisenä jotta saisin hetkeksi paremman mielen toisen alistamisella. Kunnon olkiukkoilua joka väsyttää ja uuvuttaa sisäisen kiusaajani, ei se viha ole hyvää rakentavaa vihaa vaan vain enemmän väsyneeksi ja vihaavaksi. Haluan tästä puolesta itseni kanssa eroon, ja löytää terveitä keinoja päästä takaisin joksikin sellaiseksi mitä voisi sanoa rakastavaksi tavaksi ajatella.

Hyväksyn ja ymmärrän että niin minä kuin entinen puolisoni olemme toistemme traumatriggereitä. En vain enää hyväksy olevani osa sitä miellyttämissuota. Tästä entinen puolisoni raivostuu ja alkaa kiukutella teini-ikäisen tavalla viestitellen kaikenlaisia syyllisyyden kaatamisia päälleni. Puolustaudun niiltä enkä taivu toisen tahtoon. Pelottaa mitä se hänen kostonsa on. En myöskään hyväksy sitä, että hän lupailee minulle ikuista tukea ystävänä mutta käyttäytyy täysin päinvastaisesti.

Olen ollut sinisilmäinen ja lapsellinen, kun olen ajatellut että voisimme olla tukena toisillemme. Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Tämä harmittaa, koska olen elämässä hyvin yksin.

Toisaalta, sitä mitä minä ajattelen yksinäisyydestä, ystävyydestä ja yhteydestä toiseen ihmiseen parisuhteessa leimaa tosi paljon hankalat kiintymyssuhteeni, tehden minusta alttiin ripustautumiselle ja rajattomuudelle. Tämäkin on asia jolle voi tehdä paljon, ja niillä keinoilla joita jo nyt olen harjoitellut paljon.

Elämän pituinen tie, suunta on hyvä ja se etenee omalla vauhdillaan. Olen toiveikas.

Asunnon myyntiin laittamiseen liittyy kodin järjestelyä. Pitäisi saada edustavia kuvia varten käytännössä kaikki henkilökohtainen pois. Se onnistuu kyllä helposti, mutta ei aivan kaikkien huoneiden osalta. Mutta teen parhaani. Mietin että jos tekisin ihan oikein, muuttaisin tästä itsekin jo pois, koska muistot ovat täällä pahimmillaan ja ikävällä hetkellä aika pahoja ja ikäviä. Toisaalta taloutta ajatellen on nyt vaan purtava hammasta. Se mietityttää että mihin hittoon nämä kaikki tavarat saa sitten. osa on Isoja ja arvokkaita juuri tänne hankittuja huonekaluja joille ei tilaa eikä tarkoitusta uudessa kodissa. Osa taas vaan tarpeettomia. Tähän on tietty ihan selkeä ratkaisu: kun asunnosta tehdään kaupat niin jos ei uudet ostajat noita halua niin laitan vaan toriin/alueen fb-ryhmiin myynti-ilmoitukset ja saavat hakea vaikka pilkkahintaan sitten pois. Ongelma ratkaistu.

On kyllä tosi vaihtelevia ajatuksia tästä kodista ja vaikka nyt tavaroistakin ylipäänsä. Luopumisen tuska on kyllä valtaisaa, inhimillistäkin, mutta kertoo kyllä myös jollain tapaa siitä miten jumissa oma elämä on ollut kun vasta menetyksen hetkellä jonkin asian arvo omissa silmissä nousee. Täällä olisi voinut kokea kaiken onnen, mutta ei voinut koska sitä onnea esti lukuisat tekijät. Sääli, mutta voin olla iloinen siitä että ymmärrän nyt itseäni paremmin, ja pystyn hyväksymään tämän epäonnistumiseltakin tuntuvan kokemuksena josta minulla on hyvät mahdollisuudet oppia.

Tärkeintä on lapseni. Häntä varten minä yritän tehdä asioita oikein, ja siihen kuuluu että rakennan omaa mieltäni kohti vakautta, kestämään myös epävarmuuksia ja pettymyksiä.

Tämä kaunis päivä on mennyt vähän hukkaan kun olen miettinyt sisätiloissa asioitani, mutta se on minulle tärkeää. Samalla olen tehnyt oikeita asioita kun olen järjestänyt tätä kotia myyntiä varten. Auringossa ulkona kävely tuntuu ihan mielettömän ihanalta, mutta nyt minusta ei tunnu siltä että saan heittäydyttyä siihen ihanaan oloon. Senkin minä hyväksyn ja ymmärrän itsessäni. Rakastan itseäni ja olen hyvä sellaisena kuin olen, myös tässä olotilassa on erittäin hyvä olla.

1 tykkäys
63

Hyvä, että sinulla on erittäin hyvä olla. Kuulostaa kadehdittavalta. Minullakin on puoli, joka vastustaa terapiaa ja kokee, että se pilaa toimintakyvyn ja, että pitäisi vain puskea eteenpäin. Se puoli on itseriittoinen eikä sen ohjeilla elämisestä olen seurannut kuin uupumista. Yritä malttaa sinäkin mielesi.

Sinulla on nyt isoja asioita meneillään, joten ei ole ihme, jos minätilat (osat) vaihtelee tiuhaankin tahtiin. Voimia niiden kanssa elämiseen!

1 tykkäys
64

Kiitos taas viestistäsi. Olet oikeassa. Nämä ovat hankalia aikoja ja on ymmärrettävää että kaikenlaista pyörisi ihan kenen tahansa mielessä.

Turhauttavaa on tiedostaa tämä ominaisuus itsessä, että todennäköisesti lopun elämän ajan on valtava alttius valahtaa erilaisiin itselle haitallisiin toimintamalleihin kun erilaiset osat itsessä saavat vähän liikaa valtaa, ja sitten elelee elämää joka jättää täysin kylmäksi, tai kokee todella vaikeita kokemuksia, joita voi pitää epäinhimillisen vaikeina.

Se puolestaan on ihanaa kun onnistuu vakautamaan oloa ja pääsemään vihaisesta olosta eroon. Olen sitä elämässäni tottakai aiemminkin onnistunut tekemään, mutta tietoisuus tekee siitä helpompaa. Toisaalta tuskaista, jos siitä ei oikein onnistu irtautumaan. Siitä tulee pieni pelon tunne, että jäikö se vakaus tai persoonaosien hallinta nyt sitten vaan tähän. Persoonaosa joka vihaa hallitsee, on taitava manipuloimaan mieltäni.

Se on juuri niin kuten Lintuanna sanoit, tämän persoonaosan ohjaamana eläminen on äärimmäisen raskasta ja sitä en enää jaksa. En vain jaksa. Se on yksinkertaisesti nähty.

Persoonaosaa en itsestäni saa pois, vaikka haluaisinkin. Kukapa nyt haluaisi kiusaajaa itseensä. Mutta ymmärrän miten minun täytyy löytää parempi yhteys tähän ”ihmiseen” sisälläni. Mahdollisuudet on kuitenkin ihan toiveikkaan hyvät, miten ihanaa olisi voida tasapainoisesti hyvin kaikkine vaikeuksineenkin. Ja vieläpä niin että tähän tasapainon pysymiseen voi luottaa.

Voin olla todella asiaan itsessäni tyytyväinen, teen rakastavia tekoja ja huolehdin itsestäni. Ja vaikka en aina koe sitä mitä haluan, ymmärrän että helppojakin hetkiä tulee. Silloin, vaikka tietää että se hetki ei kestä ikuisesti, on mukava tuntea mitä tuntee. Tunteita ei voi pakottaa nappia painamalla, mutta asioita voi tehdä niin että ne halutut tunteet ovat alkavat olla mahdollisia. Sitä pystyn hallitsemaan, että minulla on mahdollisuus tuntea mitä haluaisin.

Päivä on ollut ihan kokonaan valmistautumista siihen että asunnosta otetaan pian kuvat. Olen ikävä kyllä huomannut sen että ei sellaista tahraa tai likaa olekkaan jota ei pois saisi. Tämä on siksi huono asia, että turbosuorittaja minussa alkaa innoissaan töihin, koska tämähän täytyy saada tehtyä. Sitten kun putsaa ja siivoaa, niin huomaakin että hetkinen, tästä kun vielä siivoaa lisää niin tuleekin vielä puhtaampaa. Oli tosi siistiä muutenkin, puhutaan nyt jo siitä että tänne tulee paikoittain syväpuhdasta. Työlästä mutta nautinnollista. Taso kerrallaan, loppuvastukseni tulee olemaan kylpyhuoneen loputkin saumat. Vähempikin riittäisi, tiedän sen.

Siivoilun ohessa ihan mukava kuunnella musiikkia, saa myös miettiä omia asioita. Tulee mieleen että jokin tämäntapainen työ olisi kyllä mukavaa. Ja olihan opiskeluaikoina paljon suorittavaa työtä, mistä nautin ihan mielettömästi. Aina pitänyt toisteisesta hommasta ja en pelkää liata käsiäni. Se on sitten vähän toinen juttu että miten tuosta saisi elinkeinoa. Alahaaveilut on myös vähän tietoinen valinta, koska sitä on paljon helpompi tehdä kuin kokea luopumisen tuskaa tästä kodista tai siitä perheunelmasta mitä hetkittäin tässä kodissa tunti. Tietoinen valinta ja keino hallita tunteita. Vähän yllätän tässä itseäni, kun aiemmin tämä olisi ollut dissosioinnin kautta tapahtunutta. Alan ymmärtää itseäni paremmin.

Sitten takaisin siivoamiseen. Toivottavasti sinulla joka luet tämän, on ollut hyvä olla. Ja vaikka ei olisi ollut, sinulla voisi olla hyvä olla pian.

2 tykkäystä
65

Minätilojen vaihtelu on kuluttavaa.
Olen aiemminkin miettinyt,että voisi olla itselle hyväksi tehdä jotain traumatyöskentelyä. Terapian loppumisesta on nyt kohta 4 vuotta… Niin se aika menee

1 tykkäys
66

Ollut omalla tavallaan kiireistä, omalla tavallaan olen saanut mukavasti miettiä myös erilaisia asioita itseeni liittyen. Mukava ihan toden teolla tuntea, että kun tarpeeksi kauan on ollut juomatta, ihan sellaiset ”perusasiat” kuten terveellisesti syöminen, voivat antaa todella kivan olon, johon ei aktiivisina juomisaikoina saanut oikein kunnolla yhteyttä.

Ei ole nyt halua, eikä tunnu että olisi tarvettakaan nyt enempää omaa elämää kirjoitella tänne. Minusta tuntuu että minulle ei ole välttämättä kovin hyväksi kirjoitella tai lukea muilta näitä päihdekirjoituksia. Varaan itselleni oikeuden muuttaa mielipidettäni :slight_smile:

Kaunista aurinkoista päivää kaikille, rakkautta ja iloa juuri sinun hetkeesi.

2 tykkäystä
67

Dissosiointia.

Milloin se loppui? Milloin kaikki nautinto katosi? Olen taas onneton. Unohdinko miten olla onnellinen?

Mutta jonain päivänä saatan taas ymmärtää, miksi olen täällä. Haluan ymmärtää, vaikka en osaakaan tuntea. Mutta jonain päivänä ehkä osaan.

68

Voimia paljon @AitoaIloaKohti! :heart: Pystyn samaistumaan, mulla on ihan samoja kokemuksia.

69

Tämä kirjoitus sisältää vain kuvasta viime päivistä.

Vaihtelevia olotiloja ja päiviä. Mitä paremmin on saanut yhteyttä traumakokemuksiin, sitä enemmän niitä ymmärtää olevan ihan varhaislapsuudessa. Kamalaa, mitä kaikkea sitä onkaan kokenut ihan viattomana lapsena. Sellainen suorastaan järkyttää, vaikka teenkin kaikki asiat ihan ”oikein” kun en pyri koko aikaa olemaan toipumassa, vaan myös nautin hyvistä asioista elämässä. Tunneosia aktivoituu, ja olen vähän luopunut täyden kontrollin tarpeesta, tai ainakaan en soimaa itseäni jos en pysy koko ajan vakaana aikuisosanani tai kiinni rakkaudessa. Tietoisuus kaikesta helpottaa ja antaa armon tunnetta. Tuntuu että nyt on mahdollisuudet elää niin kuin tätä elämää kuuluukin, niin että sietää myös vihaa ja pettymystä. Tai ainakin suurimman osan ajasta.

Odotan että pääsen viettämään aikaa lapsen kanssa. Löysimme myös lapsen äidin kanssa kivan sovun tunteen ja se tuntuu arvokkaalta. Nyt emme ole hetkeen nähneet kun he molemmat ovat toisella paikkakunnalla pääsiäisen ajan. Vähäsen tuntuu yksinäiseltä, mutta se ei haittaa, onpahan aikaa kokea omia tunteita. Mukavaakin tietynlainen melankolia ja kaiho, vaikka ne jossain määrin ovat lamaantuneisuuden ja alivireyden seurauksia. Mutta sekin on ok, ja tavallaan osa minua, kuten kaikki muutkin puoleni.

Hyvää oloa jokaiselle joka tätä tekstiä luki.

1 tykkäys
70

Huh, nyt on ollut aktivoituneena lapsiosa jolla on hätä. Mieleen tulvii takaumia tilanteista, joissa olen kokenut suurta häpeää tai hätää. Tuntuu ihan kamalalta mitä on joutunut kokemaan ihan pikkulapsena oman sukulaisen tekemänä. Miten sellaisesta edes voi selvitä ilman järkytystä ja tätä mielen hajoamista osiin? No minun tapauksessani ei voinutkaan.

Teen pikku puuhasteluja jotta ahdistus helpottaisi, mutta hankalaa on. Tiedän että tämä olo menee ohi, ja tässä on myös mahdollista kokea hyvää hallinnan tunnetta, kun oloa saa helpottumaan terveillä keinoilla.

Päihteitä en käytä, ei ole siihen houkutusta. Olen kokenut niin kamalia oloja päihteiden liikakäytöllä, ettei vaan enää houkuta. Se taistelu on jo käyty ja nähty. Olen iloinen siitä, että lähes kaikilla persoonaosillani on sellainen tilanne, että asiat eivät enää jää todentumatta, enkä joudu käymään kuin alusta sitä kamalaa jossittelua ”pitäisikö juoda sittenkin”. Toivon että tämä myös pysyy, en enää jaksaisi sitä painia. Tiedän olevani riippuvainen ihminen ja siksi saatan siihen samaan kierteeseen joutua, pysyn realistina ja yritän antaa ihmisyyteni itselleni anteeksi.

Minulla on vasta nyt mahdollisuuksia ymmärtää omaa, hyvin ristiriitaista käyttäytymistäni. Aiemmin koin vain suurta hämmennystä ja epäyhteyttä omaan käytökseeni, enkä pystynyt käsittämään miksi olen tehnyt niitä asioita, joista on ollut minulle suurta harmia ja olen joutunut kokemaan kestämättömän kovaa häpeää. Voihan harmi, miten paljon tuskaa.

Tässä vähän hädässä olevassa mielentilassani / lapsiosassani on hankala kokea hyvää oloa kaikesta tietoisuudesta ja ymmärryksestä. Mutta hyvä ja helppokin olo tulee vielä. Teen sitä tukevia asioita, vaikka ei oikein tekisikään mieli. Yritän hyväksyä tämän osani kipeän haavoittuvuuden oikealla tavalla. Uskon ja toivon, että helpottaa pian.

71

Nyt ei voi mitään, on vain niin kestämättömän paha olo että on pakko paeta sitä ihan mihin tahansa. Entinen puoliso alkanut nyt itsemurhapuheidensa lisäksi eristämään lapsesta. Sydän menee yksinkertaisesti rikki, kun on sovittu että haen lapsen luokseni, mutta sitten ovea ei avatakaan eikä puheluihin vastata, ja oven takana kuulen miten oma lapsi koputtaa ovea.

Terapeuttinikin totesi, että minun täytyy kertoa kaikki kokemukseni viranomaisille. Huoli-ilmoitukset ja lasut tein jo. En tiedä milloin saan nähdä omaa lastani, ainoa viesti minkä saan lapsen äidiltä on että minun pitää olla yhteydessä sosiaalitoimeen.

Miten kukaan voi tehdä tuollaista? En tiedä julmempaa tapaa kostaa. Minä itse tein sen virheen kun tajusin jo vuosia sitten että entisellä puolisollani oli vain kulissit kunnossa, ja muuten oli kaikki jotain häpeän ja täyden itsekeskeisyyden sekoitusta. Narsistiäidiltään opittuna ja minusta haettiin sitä tossukkaisää jonka tajusin pelkäävän varjoaankin, täysin alistettuna siihen loputtomaan häpeään. Kaikki häivytetty pois, joka ikinen inhimillinen tunne. Tein tätä jo itselleni aiemminkin, olin riippuvainen ennen kuin tapasimme ja tämä oli yksinkertaisesti vain riippuvuuden eri muotoa kun ajauduin tuohon valheiden verkkoon.

En vain osaa ajatella mitään muuta kuin milloin saan nähdä lastani. Menetänkö kaiken yhteyden häneen kun tuo sairas ihminen etäännyttää minut pois?

Tätä ajatusta ja näitä musertavia tunteita en yksinkertaisesti kestä. Pakenen mihin tahansa, töihin palaan pian ja yritän epätoivoisesti löytää jotakin lohtua. Samaan aikaan ei tunnu yhtään miltään mikään ja samalla kaikki on musertava ikävä oman lapsen tapaamisesta, edes hetken ajaksi.

72

Olen tosi pahoillani puolestasi, että joudut käymään läpi jotain noin epäreilua ja vaikeaa. :cry::heart: Ymmärrän pakenemisen tarpeen hyvin, omasta kokemuksesta. Toivottavasti exäsi tulee järkiisi pian ja oppii ajattelemaan lapsen parasta.

73

Sekavaa aika masentunutta kirjoittelua tajunnanvirtana. En usko että tästä tulee oikein hyvä mieli kenellekään joka tätä lukee, joten sisältövaroitus tässä kohtaa. Mutta saanpahan kirjoitettua päiväkirjamaisen tunnetilakuvauksen itselleni.

—

Eipä tässä kovin hyvin mene. Lasta sain sittenkin taas nähdä, kun lastensuojelu oli ollut yhteydessä. Tapaamisaika myös tulossa. En tiedä onko siitä pysyvää apua, enkä edes tiedä mitä se apu voisi olla.

On niin kamalan sekavaa ja kaoottista, eikä se olo ole helpottunut nyt muuten kuin juomalla. Ja tätä kaikkea kaaosta ei välttämättä edes olisi, jos olisin jo vuosia sitten vain lopettanut juomisen kuten olen tiennyt oikeaksi jo tosiaan varmaan vuosikymmenen ajan. Keskivaiheen alkoholismin loppupuolella tässä kai on menossa. Tuntuu että aivan kaikki on mennyt.

Kiusaajaminä sanelee hylkäystä pelkäävälle lapsiosalleni kamalia asioita. Ne asiat ovat yksin jäämistä varmistavia, jotta en kokisi pettymystä taas uudestaan siitä, ettei mihinkään voinut sittenkään luottaa ja miten mikään ei ole pysyvää. Pahimmillaan olen sen hyväksynyt omaksi totuudeksi elämästä, että se vain on kurjaa paskaa, missä minä en ansaitse mitään hyvää, enkä koskaan tule ymmärtämään miksi minulla on niin huono olla.

Nämä kaikki ovat alkoholismia ja traumatisoituneen ihmisen ajatuksia. Sen ei tarvitsisi mennä näin, eikä minun tarvitsisi tuntea näitä syvän alivireyden ja lamaantuneisuuden tunteita. Alkoholismi ja juominen ylläpitää sitä valheiden verkolta tuntuvaa olotilaa omasta elämästä, jossa toivo ja lohtu ovat vain pienen hetken läsnä. Ne hetket ovat kun saan olla lapseni kanssa. Tarpeeksi sitä toivoa ja lohtua tankattuani pystyn joitakin päiviä pysymään rakastavassa ja huolehtivassa aikuisminäni, sisäisen vanhemman roolissa rakastaen kaikkia puolia itsestään.

Mutta sitten se pohja putoaa alta, tietoisuus häviää ja mielen valtaa kurjat ajatukset ja tunteet ovat nopeasti hämmennyksen täyteisiä. Pohjan vie huolet ja murheet, huolet ja murheet myös ovat pakonomaisia koska en siedä ydintunteitani syvästä arvottomuudesta. Pyöritän mielessäni pahimmillaan itseään ruokkivia kierteitä joista tiedän jo tehdessäni että tämä on väärin, mutta en vain kestä oloani paikallaan, niiden jopa itsetuhoisten ajatusten kanssa.

Vaikeimpien olojen kohdalla sekoan myös pahemman kerran ja käyttäydyn täysin holtittomasti. Ihan hirveää sekoilua, en edes kehtaa kirjoittaa mitä olen entiselle puolisolleni uhkaillut tekeväni itselleni. Nolottaa ja hirvittää, enkä järkeilystä huolimatta tunnu yksinkertaisesti vain kykeneväni antamaan itselleni anteeksi. Ehkä siksi että tuntuu kuin menettäisin kasvoni kaiken suhteeen, kun tähän sekoiluun sotkeutuu tahtomattaan muitakin ihmisiä mukaan.

Kaikessa piti olla kyse siitä että oma lapsi saisi mahdollisimman turvallisen ja rakastavan kodin. Ei minun viime päivien juominen ole ollut mitenkään sitä oman lapsen parasta tulevaisuutta varmistavia asioita, pelkästään päinvastoin kun tuhoan terveyttä ja talouttani. Hirvittää miten paskasti olen tehnyt, ja ytimellisesti tunnen myös olevani aivan hirvittävän huono ihminen vaikka teot pitäisikin erottaa ihmisyydestä.

Mutta aivan kamalaa nämä viime ajat ovat olleet. Se arki jota en enää työssä kestänyt, on nyt parempi vaihtoehto kuin tämä kamaluus plus ne hirvittävät seuraukset mitä pidemmästä tai pysyvästä työkyvyttömyydestä seuraisi. Rahatilanne kestää tuurilla, mutta pahimmassa tapauksessa luottotiedot menevät syksyllä kun laskuihin ei enää ole varaa. Kävin yhtenä päivänä nyt leipäjonossa, kokeilemassa miltä se tuntuisi jos/kun sen varassa olisi. Ja sekin oli minulle niin järkyttävä kokemus kun päihtyneinä siellä jotkut tappelivat ja huusivat toisilleen. Ei sillä että olisin parempi, vaan tuntui pahalta nähdä sitä, mitä se omakin tulevaisuus jopa mahdollisesti vielä myöhemmin on.

Helpottaisipa tuska edes hetkeksi. Tänään olen tehnyt sinänsä kaiken oikein. Sain herätä edes jotenkin nukkuneena, liikuin, peseydyin, rimpuilen pois lamaannuksesta ja syvästä ahdingon tunteesta. Saan nähdä lastani ja sen avulla pääsen kosketuksiin vakaan aikuisen osani kanssa. Satuttaa tietty palata sitten yksin kotiin, ja viimeksi en edes pystynyt siivoamaan leikin jälkiä pois, vaan itkin ja kaipasin että se leikki olisi voinut vain jatkua. Ja se itsesyytös siitä, että tämän kaiken on osaltaan aiheuttanut kun on ollut heikko, ja juonut oman tuskan pois.

Olisi kiva pystyä lupaamaan itselleen että enää ei toista samoja virheitä, mutta mitä kun ei ole enää mitään menetettävää. Tosiasiassahan on sen pohjan jälkeenkin vielä se seuraava pohja, ennen seuraavaa ja sitä seuraavaa. Korkeampi voima olisi oman lapsen paras, mutta kun en saa olla hänen kanssaan pysyvästi, niin alkoholismi kuin tunneosieni huonot vahvasti toteutetut toimintamallit usuttavat minut luovuttamaan raittiuden kanssa, ja kierre on taas kerran päällä sekä vahvistumassa.

Uudet tavat ovat mahdollisia, koska pystyn ne luottelemaan plussine ja miinuksineen. Järkeillen kaikki on yksinkertaista ja helppoa. Vakaus ei kuitenkaan kovin vahvalla pohjalla, ja kun hyrrä ei pyöri se vaappuu ennen kuin kaatuu. ”Kaikki on vain harhaa”, pätee niin onnellisuuteen kuin onnettomuuteen. Lamaannuksessa masentuneena ei näe toivoa ja pitää hyvää oloa vain illuusiona ja sumuna, ja kun on vakaa hyvä olo ymmärtää että se masentunut ajattelutapa on vain illuusiota ja sumua.

Seuraavaksi eteenpäin syömään ja ulos liikkeelle. Kun vain tuska helpottaisi edes hetkeksi.

74

Ei täällä onneksi tarvitse mitään hyvän mielen kirjoituksia vain kirjoittaa, tämähän on Päihdelinkki lopettajille, johon kuuluu kaikenlaisia tunteita.

Toivottavasti tuskasi helpottaa, tsemppiä! :heart:

75

Onhan se näinkin. Rypemisen jälkeen voi ryhdistäytyä. En vaan itselleni pidä hyväksi lukea kaikkia omia juttujani uudestaan, jos niissä on kovinkin tyly ja empatiaton suhtautuminen itseen. Vähäsen mitä nyt olen tänne kirjoittanut, olen pitänyt sitä jollain tavalla kunnioittavana kertoa mitä oma kirjoitus sisältää ennen kuin lukija sitä lähtee tekemään. Tämä nyt sillä oletuksella että näitä nyt kovinkaan paljoa edes luetaan, mutta kuitenkin.

Ja kiitos tsempeistä. Kivaa päivää sinullekin.

2 tykkäystä
76

Minä pidän “rypemistä” tärkeänä, sillä siinä tulee läpielettyä tunteita ja sitä kautta voi löytyä uusia näkökulmia. “Rypemisen” jälkeen ainakin itse voin usein paremmin, joten sillä on paikkansa. Toki tämä nyt riippuu, mitä rypemisellä tarkoitetaan. Voihan toki olla, että ajattelemme siitä eri tavalla.

Kiitos, kivaa päivää sinullekin!

77

On tullut aika selväksi itselle, miten kokonaisvaltaisesti on alkoholisti, ja persoona hyvin hyvin hajanainen. Täällä kirjoittelen välillä täysin valheellista elämää elävänä feikkipersoonana, välillä uskoen itseeni tai ainakin toivoen että elämäni voisi olla vakaata ja hyvää.

Feikkipersoona on melko kokonaisvaltaisesti elämääni. Se uskoo ettei keneenkään voi oikeasti luottaa ja alkoholin voin itse lopettaa. Juomiseen liittyy paitsi aineellinen, myös hyvin toiminnallinenkin riippuvuus. Lopettaminenkin on pakonomaista, riippuvuusajattelua. Häpeämekanismit aktiivisena, ylivireisenä henkeä uhkaavaa ahdistusta, alivireisenä täyttä apatiaa ja masennusta.

Lapsen saaminen muutti jotenkin kaiken. Tuli korkeampi voima, syy olla aidosti sinut itsensä kanssa. Hyvä vanhempi. Vakaa ja turvallinen. Ongelma vaan että minulla ei ollut turvallista vanhempaa, ei mallia siitä. Koko elämä ollut pakonomaista omien sisäisten olojen pakenemista, syyllisyyttä ja häpeää.

Se lohduton tuska minkä viimeistään se fyysinen väkivalta ja sen pelko päivittäin koko ala-asteen ajan murskasi minut. Vasta tänä keväänä olen päässyt kiinni miten kipeää surua mieleni alitajunnassa peittelee. Aitoa iloa en ole päässyt kokemaan kuin hetkittäin, kun sisäinen kiusaajani on hiljentynyt enkä ole sulkenut hellyyttä pois elämästäni.

Valahdan huomaamatta haitallisiin toimintamalleihin. Aivan huomaamatta koen tyhjyyttä, luottamattomuutta mihinkään pysyvään, ajattelen että terapia on ajanhukkaa ja yksin pitää vain selvitä. Pelkään näkyväksi tulemista, koska aitoa minää ei tunnu minulle edes olevan olemassa.

Sitten kun on vakaa olo, olo todella tuntuu hyvältä. Kuin se sumu mikä apatiassa tai ahdistuneena olisikin ymmärrettävää ja inhimillistä. Tuntuu kuin ei edes tunnistaisi ajatuksia joita aiemmin on kirjoittanut tai mielessä pyöritellyt.

Sen huomaa, miten haitallista on itselle ”oksentaa” sitä sumuista tuotantoa tänne. Se on kuin sen vahvistuksen hakemista, että onhan ok ajatella näin ja ylläpitää omaa alkoholismia ”luvan kanssa”. Tätä puolta tässä foorumissa olisi ehkä ylläpitäjänkin toimesta hyvä arvioida. Riippuvuus on syystäkin riippuvuus, se ohjaa ajatuksia ja tunteita, se luikertelee huomaamatta kuskin paikalle omassa mielessä.

En ole itse tämän yläpuolella mitenkään. Päinvastoin näen miten se on osa omaa elämää. Tämä tänne kirjoittelu tuntuu pahalta enkä halua tätä nyt enää hetkeen jatkaa. Voi olla että palaan, en osaa sanoa. Valehtelu saa nyt hetkeksi riittää.

78

Etkö nyt ole juuri hyvän muutoksen äärellä, jos kirjoitit tännekin rehellisesti ja eikö sitä juuri nyt kannattaisi jatkaa? Itse olen ottanut sen linjan, että vaikka kuinka tiukkaa tekisi, olen täällä rehellinen. Olen silti, vaikka välillä haluaisin muuta. Uskon, että se auttaa minua lopettamaan alkoholin käytön, kun en päästä itseäni täällä karkuun enkä myöskään oikeuta alkoholin käyttöä, vaikka yritänkin sitä todellakin ymmärtää.

En tiedä tulkitsenko väärin, mutta sinä(kin) vaikutat kovin ankaralta itsellesi. Mitäs, jos tulisitkin täällä näkyväksi, alkaisit kirjoitella täällä rehellisesti? Vaikka se on välillä hemmetin vaikeaa, oma kokemukseni on, että se on sen arvoista. Täällä anonyymillä nettipalstalla on omalla tavallaan turvallisempaa tulla näkyväksi. Minua se on auttanut muun muassa siinä, että olen uskaltanut myöntää ongelmani myös miesystävälleni. Täällä voi ensin tulla anonyymisti näkyväksi ja sitten alkaa siirtää sitä sinne “oikeaan” elämään.

Tsemppiä kovasti, älä nyt luovuta, otit juuri ensimmäisen askeleen! :heart:

79

En tiedä tavoitinko tuota AitoaIloakohti kirjoittamaa valheellisuutta, mutta eka päivä selvinpäin on aina pahin kokemukseni mukaan, siitä se lähtee helpottamaan. Ajattelutyötähän pidempi lopettaminen vaatii, koska juomisen petaaminen tulee ennemmin tai myöhemmin kuvioon mukaan. Siltä yritän itsekin jatkossa suojautua tietoisuudella, että tätä on odotettavissa. Kun on oppinut rentoutumaan alkoholin kanssa, sen tilalle löytyy muuta, vaikka venyttely ja hieronta iltaisin…

Kyllä minäkin tsemppaisin vaan jatkamaan kirjoittelua, koska se on anonyymina turvallinen tapa tehdä itselleen näkyväksi asioita tai tulla näkyväksi, kuten Lintuanna kirjoitti.

1 tykkäys
80

Tuli vielä mieleen tuo ylläpidon “puuttuminen” asiaan. Se on kaksiteräinen miekka, koska puuttuminen saattaa saada aikaan vain muutosvastarintaa. Ihmisillä on oma tahtinsa raitistua ja se tahti voi olla yllättävänkin tärkeä. Kaikilla meillä on itsepetosta, mutta se ei välttämättä sillä aukea, jos ylläpito alkaisi siihen puuttua. Uskon, että kävisi päinvastoin ja ihmiset saattaisivat lopettaa kirjoittamisen täällä kokonaan. Joskus ihmiset “tarvitsevat valheensa”, kunnes ovat valmiita enempään. Sitä on hyvä kunnioittaakin, ehkä jonkin verran voi lempeästi yrittää haastaa.