Aitoa Iloa Kohti - Ensiaskeleet kohti raittiutta

Moi kaikki.

“Mutta minähän juon vain viikonloppuisin. Ja hoidan työni kunnialla. Minähän tienaan meille molemmille katon pään päälle. Joo joo minä haen niihin ongelmiini apua. Mennään vaan sinne parisuhdekurssille.”

Näin minä toistelin itselleni ja kumppanilleni. Ja maailmastani tuntui putoavan pohja, kun kumppanini halusi erota. Syinä henkinen etäisyys ja kylmyyteni, jonka takia erosimme jo kerran aiemmin, sekä juomiseni.

On selvää, että minulla on vakavia mielenterveysongelmia, joita minun on erittäin vaikea kohdata. On myös tullut aika myöntää, että olen vuosikaudet paennut noiden ongelmieni kohtaamista turruttamalla pääni sekaisin lähes aina kun minulla on ollut siihen mahdollisuus. Varsinaiset ongelmani ja alkoholiongelmani nivoutuvat tottakai nykypäivänä yhteen. Enkä odota sitä, että lopettamalla juomisen varsinaiset ongelmani katoaisivat. En myöskään usko, että tulen enää saamaan entisen kumppanini luottamusta, vaikka aion lopettaa juomisen, sillä tämä oli nyt toinen kerta kun erosimme samoista syistä johtuen.

Rehellisesti sanottuna pelottaa aivan helvetisti mitä tapahtuu, kun kumppanini muuttaa pois kodistamme. Pelon syyt liittyvät olennaisesti niihin varsinaisiin mielenterveyteni ongelmiin.

Seuraavassa kasvutarinani tähän päivään asti, noin 35-vuotiaaksi. Varsinaisten ongelmieni syyt ovat mielestäni varsinkin selkeästi lapsuudessani, alkoholi tulee elämääni vasta myöhään aikuisuudessani. Uskon että olen kärsinyt koko elämäni masentuneisuudesta, ahdistuksesta ja jonkinlaisesta narsismista.

Synnyin yksinhuoltajaperheeseen, olin ainoa lapsi. Uskon äitini olleen aina masentunut. Hän oli kokenut elämänsä aikana todella huonoa tuuria, muun muassa lapsuudessa vanhempien eron, isoveljen itsemurhan, työpaikkakiusaamista, masennusta, talousvaikeuksia. Äitini teki parhaansa ja antoi minulle elämän. Niistä asioista olen hänelle kiitollinen. Katkeruus ja viha ovat asioita joita ainakin tällä hetkellä koen. En saanut lapsena kasvaessani rajoja vaan koti oli täysin valtakuntani. Hakkasin suutuspäissäni huonekaluja rikki ja nukuin yöt äitini kanssa samassa sängyssä koska halusin. Isähahmoa minulla ei ollut missään vaiheessa elämääni.

Luulen lapsuuteni vaikuttaneen tulevaan kehitykseen kaikista eniten. Kasvoin turvattomaksi. Isommat oppilaat ottivat minut koulussa silmätikuksi, sillä en tietenkään totellut heidän alistustaan. Minua kiusattiin jonkin verran, mutta silti koen että minulla oli ihan normaalisti ikäisiäni kavereita ja muutama ystävä. Huomasin jo lapsena viihtyväni paljon myös yksin. Olen introvertti.

Nuoruudessani muutimme toiseen kaupunkiin. Se rauhoitti uhmakkuuteni, minusta tuli ujo. Äitini talousvaikeudet alkoivat toden teolla. Jouduin jättämään harrastuksia kesken, jaoin mainoksia jotta sain ostettua koulukirjat lukiossa. Häpesin meitä, kun kuuntelin mitä muut olivat perheineen tehneet viikonloppuna. Meillä ei tietenkään ollut edes autoa. Välimme äitini kanssa viilenivät entisestään, emme jakaneet mitään asioita.

Halusin saada hyväksyntää ja olla arvostettu. Minulla oli koulukavereita mutta ei ystäviä. Minulla oli todella huono itsetunto. Koulussa olin hyvä ja urheilussa. Jälkeenpäin lukiessani päiväkirjojani, ne olivat ne asiat jotka kannattelivat minua tuolloin, se ajatus, että “sitten joskus asiat ovat varmaan paremmin”. Ulospäin olin hiljainen tavallinen, urheilullinen poika. Sisällä olin ahdistunut, purin vaikeuksia saada hallintaa tunteistani kontrolloimalla kehoani. Halusin olla mahdollisimman hyvän näköinen, lihaksikas. Ahmin ja oksensin ruokaa.

Varhaisaikuisuudessani tapahtui ensin ikäviä asioita, sitten sarja kaikenlaisia hyviä asioita. Intissä olin erittäin ahdistunut, en osannut olla muiden tupakavereideni kanssa, he tuntuivat vierailta, en osannut luoda heihin läheisiä välejä. Taistelin tuon ajan kuitenkin loppuun. Jouduin terveyteni puolesta leikkaukseen, josta toipuminen vei aikansa.

Pääsin työelämään, aloitin ensimmäisen pitkän parisuhteeni, muutin pois äitini luota, löysin uuden harrastuksen jossa olin hyvä ja arvostettu. Syömishäiriöni pahin oireilu lakkasi käytännössä tässä vaiheessa. Ystävyyssuhteita minulla ei ollut, muita kuin parisuhteeni. Parisuhde rakoili lopulta tunnekylmyyden ja etäisyyteni vuoksi pahasti, erosimme ja palasimme yhteen useita kertoja. Tuo parisuhde tuli lopulta aika luontaiseen päätökseen päästessäni opiskelemaan haluamaani alaa toiselle paikkakunnalle.

Opiskelut aloitin 25-vuotiaana. Tunsin että nyt on se aika jota olin aina odottanut. Ympärillä oli paljon kaikkea kivaa tekemistä ja ihmisiä. Meillä oli todella tiivis opetusryhmä, joka vietti paljon aikaa yhdessä. Huomasin taas, että jostain syystä muut ryhmän jäsenistä olivat paremmin keskenään lähentyviä ihmisiä kuin minä. Olin taas se outolintu, joka viihtyi paljon enemmän yksin kuin muiden kanssa.

Tässä oli myös opiskeluvaihe, jossa ensimmäistä kertaa elämässäni aloin käyttämään paljon alkoholia. Bileitä riitti, ja huomasin että minusta tuli paljon seurallisempi juodessani alkoholia. Lisäksi kun olin nyt sinkku, elin “railakkaita poikamiesaikoja” etsien uusia lyhyitä seksisuhteita. Sitten tapasin yhden ihmisen joka oli minulle aivan väärä, mutta kaikessa intohimon ja hetken hurman viehättävyydessään niin koukuttava, että päädyimme lopulta viettämään erilaisissa on-off -vaiheissa, joita riitti heti alusta alkaen, seuraavat 5 vuotta.

Se kohtalokas käänne oli kerran, kun kokeilin juoda alkoholia yksin. Tuolloin oli juuri tullut facebook, ja sitä kautta ihmiset viestittelivät paljon ihan vain kotoaan. Join viikon ajan lonkeroa muutaman tölkin, ja kun minulla ei ollut toleranssia, se muutama tölkki riitti helposti hiprakkaan ja kaikenlaisen hauskan sopimiseen seuraavaksi päiväksi. Tässä vaiheessa alkoholilla oli minulle selvästi hyviä vaikutuksia, tein paljon kaikenlaista sellaista mitä en olisi muuten lähtenyt tekemään, ja minulla oli hauskempaa kuin selvinpäin olisi ollut samoissa tilanteissa.

Valitettavasti se kohtalokkuus piili tässä siinä, että toleranssin kasvaessa käytön määrä lisääntyy, ja samalla alkaa kerääntyä myös haittavaikutukset. Aamuisin olikin oikeasti väsy, ja mieli alkoi masentua. Tarvitsin lisää nautintoainetta jotta olisin saanut saman hyvän olon. Kierre oli todella nopea minulle. Miksi?

Uskon että ahdistuneisuus ja alakuloisuus, perustunteeni, sai tuolloin helpotusta. Harmi että ratkaisu ei ollut kovin kestävä. Tätä jatkui noin vuoden enkä oikein ymmärtänyt alkoholiongelmani suuruutta. Kävin opiskelujen ohessa paljon töissä, ja tulin toimeen hyvin. Lisäksi ympärilläni oli tuolloin paljon ihmisiä, vaikka he olivatkin etäisiä. Minulla oli naisystävä joka ei jättänyt kylmäksi, usein ryyppäsimme ja pidimme hauskaa yhdessä. Todellisuudessa ihmissuhteeni olivat etäisiä, en tuolloinkaan kokenut juuri henkistä yhteyttä kuin naisystäväni kanssa, ja sekin oli melko pinnallista.

Jäin jälkeen koulutehtävissä ja olin erittäin ahdistunut. Olin varma että ahdistus johtui vain koulusta, ja pitämällä vaikka välivuoden jaksaisin taas paremmin. Lopulta tähän tarjoutui hyvä sauma, kun pääsin opiskelualaani vastaaviin töihin.

30v → . Työelämä sujui erinomaisesti. Silti olin ahdistunut ja jatkoin tapailua naisystäväni kanssa, vaikka olimme kumpikin onnettomia. Tapailin samalla muita naisia, halusin tuntea olevani haluttu. Minulla ei ollut tässä kohtaa omantunnon tuskia, naisystäväni oli jäänyt kiinni pettämisestä. Olin varsin ahdistunut, työt merkitsivät minulle paljon ja hoidin ne hyvin, mutta vapaaillat minulla meni tavallisesti juodessa. Olin yksinäinen, en kokenut kovin aitoa yhteyttä ihmisten kanssa.

Palasin opiskelemaan ja minulla oli selkeät suunnitelmat valmistua. Tein tiukat suunnitelmat miten valmistun. Jätin on-off -naisystäväni taakseni, vaikka minusta tuntui että jouduin elämässä yksin. Se ahdisti paljon ja jatkoin juomista iltaisin. Menestyin kuitenkin opinnoissani gradu-vaiheeseen asti. Gradusta tuli todella tiukka paikka, josta en ollut päästä yli.

Ja sitten tapasin hänet, viimeisimmän naisystäväni. Kaikki oli jotenkin ainutlaatuista ja ihmeellistä, olimme kuin luodut toisillemme. Ymmärsimme toisiamme ja kaikki toimi. Sain häneltä paljon toivoa ja tukea, pystyin tekemään opintoni loppuun, ja uskon että suurin ansio siitä kuuluu hänelle. Alkoholinkäyttöni väheni todella paljon. Hän ei tiennyt, että minulla on asian kanssa ongelma.

Se ainoa muutos, joka välillämme tapahtui, oli samantien yhteen muuttomme jälkeen. Jotenkin minusta tuli etäinen ja hieman varuillaan oleva. Kuten jokaisessa aiemmassakin suhteessani, vietimme sinänsä ihan tavallista yhteiseloa, mutta minusta tuli jotenkin töykeä ja käyttäydyin toista kohtaan kuten “olisihan sinun pitänyt osata tämä” ja en huomioinut toisen tunteita tarpeeksi. Olen viime aikoina lukenut paljon narsismista, ja narsistin perusongelma on, että koska hän ei osaa aidosti rakastaa itseään, ei hän osaa rakastaa aidosti toista ihmistä. Pelkään tämän pitävän paikkansa kohdallani. Mutta niin, käyttäydyin näin vaikka pidin, välitin naisystävästäni, sekä rakastin ja arvostin niin paljon kuin osasin.

Mielenterveysongelmani alkoivat nousta pintaan pian. Olin ahdistunut, ja minun teki mieli nollata pääni tasaisin väliajoin. En tehnyt sitä kumppanini seurassa, vaan piilottelin juomistani. Toki hän ymmärsi mitä tein jos hän tuli viikonloppuna kotiin ja olin oksentanut kylpyhuoneeseen. Elämästäni alkoi muodostua sen odottelua, että pääsen taas juomaan. Käyttäydyin huonosti puolisoni seurassa, olin lähinnä omissa maailmoissani.

Muutimme yhdessä uudelle paikkakunnalle töideni perässä. Töiden alku oli katastrofi. En voi kertoa siitä enempää koska en halua sekoittaa tähän muuten avoimeen kertomukseeni kuitenkaan henkilöllisyyttäni. Olin ahdistuneisuuden vuoksi sairaslomalla. Erosimme puolisoni kanssa ensimmäisen kerran.

Sain työn jossa onnistuin heti. Sain voimia käsitellä ongelmiani, koin suurta valaistumisen tunnetta ja koin viisastumista lukemalla paljon ahdistuneisuudesta ja narsismista. Kävin myös terveydenhuollon kautta puhumasta näistä asioista useat kerrat. Ne auttoivat tiettyyn pisteeseen asti kunnes jokin tässä valaistumisessa pysähtyi. Työ kannatteli kuitenkin minua hyvin. Lisäksi aloimme palata yhteen naisystäväni kanssa, sillä sain vakuutettua hänet muutoksista. Lupailin kuut ja tähdet taivaalta. Muutimme takaisin yhteen.

Uusi työ alkoi tänä syksynä, ja ahdistuin taas arjesta. Tajusin nyt kuitenkin viimein, että minun on haettava apua ongelmiini. Työ kuitenkin on ihan normaalia työtä alallani, eli ongelmani tulevat sisältäni. Hakeuduin työterveyteen ahdistuneisuuden ja masennuksen takia, ja hoitoni on siinä vaiheessa, että odotan psykiatrin b-lausuntoa Kelan tukemaa terapiaa varten. Olen saamassa sen joulukuussa, kunhan olen tämän ajan juomatta.

Parisuhteessani asiat palasivat pian tuttuun ikävään oravanpyörään: olin henkisesti etäinen ja tunnekylmä. Vaikka taas kerran, todella arvostin toista ja luulen rakastaneeni. Ilmoittauduimme jo pariterapian viikonloppukurssille, mutta viime aikaiset itsekkäät ryyppäämiseni saivat riittää naisystävälleni.

Kuten keväällä, silmäni ovat taas auki ja täynnä toivoa. Välittömästi tuon kumppanini eropäätöksen jälkeen näen taas kaikki arjen pienet kivat asiat mitä voisimme tehdä yhdessä. Myös henkilökohtaisesti näen mahdollisuuksia kaikessa. Esimerkiksi tämä juomattomuus ja raitistuminen auttaisivat minua viimein pääsemään eroon tästä minua vuosi vaivanneesta häpeilystä alkoholinkäyttööni liittyen.

Minusta tuntuu, että olen ihan sekaisin. On niin helpottava tunne kokea taas sitä aitoa yhteyttä maailman kanssa, kun viimeiset kolme-neljä kuukautta meni taas tutussa masentuneessa sumussa, kärsien useimpina vapaapäivinä krapulasta. Nyt jokainen lintu oksalla näyttää taas niin eloisalta ja purossa virtaava vesi metaforalta elämän loputtomasta jatkumosta. Kumppanini kanssa meillä on taas se sama yhteys, joka meillä oli palatessamme yhteen ja siltä ajalta kun rakastuimme toisiimme ja emme olleet vielä muuttaneet yhteen.

Loppujen lopuksi tiivistän: Todellisuudessa tiedän, että olen ahdistunut ja masentunut, pelkään olevani narsisti. Minulla ei ole yhtään ystävää, vaan kaikki ihmiset jotka ovat elämässäni käyneet ovat halunneet siitä pois, tai olen itse halunnut heistä eroon. Eniten pelkään jääväni yksin, sitä tunnetta minun on vaikea kohdata. On tullut myös aika myöntää, että minulla on alkoholiongelma. On aivan selvää, että minun on parempi ilman alkoholia.

Haluaisin jonkinlaisen purkukeinon ajatuksilleni, ehkä tämä plinkin keskustelupalstan viestini voisi olla jatkumo ajatustyölleni. En kuitenkaan lupaa mitään, ja olen melko varma että henkisten ongelmieni toipumisessa tulee ottamaan takapakkia. Alkoholin lopettamiseen minulla kyllä on vakaa ja osin pakko päätös nyt viimein laittaa korkki kiinni.

Kaikenlaiset ajatukset ja kokemukset otan avoimin mielin vastaan.

Moro,

Oikeilla jäljillä olet aivan varmasti kun raittiutta lähdet hakemaan. Silloin on mahdollisuus selvästä päästä saada kuntoon nuo muutkin mieltä rassaavat seikat. - Eiköhän se ole parempi parisuhteellekkin, että ihminen tulee toimeen itsensä kanssa ensi, niin sitten on paremmat tsäänssit sille parisuhteellekkin.

Mä olen joskus yrittänyt aikaisemman raittiuteni alkuaikoina muuttua ihmiseksi, joka tulisi toimeen kaikkien kanssa. Mutta täytyy myöntää, että siinä ei ole ollut mitään järkeä. Ei se ihmissuhteiden määrä vaan niiden laatu. Tsemppiä ja kirjoittele tänne.

Tervetuloa tänne!
Hyvin pystyn samaistumaan moniin kertomuksesi kohtiin ja tuntoihin. Pitkään tiesin olevani alkoholisti, ennen kuin tuli halu lopettaa juominen. Olet nyt samantapaisessa pisteessä.
Oma ratkaisuni oli hakea apua AA:sta. Ja olen saanutkin olla raittiina ensimmäisestä palaverista alkaen. Sinullakin on mahdollisuus luopua alkoholista. AA:n toveriseuran ohjelma antaa siihen käytännölliset työkalut. Mukaan pääsee kun on halu lopettaa juominen. Avoimin mielin mukaan vaan!

Tänään et ole yksin

Hei ja tervetuloa!

Kiitos rehellisestä omakuvasta, jonka jaoit meille.

Hyvin paljon löysin yhtymäkohtia viestistäsi…kuten varmaan aika moni muukin täällä…

Se, että saa jäsenneltyä ajatuksiaan konkreettiseen muotoon (vaikkapa nyt tänne p.linkkiin) on yllättävän terapeuttista… tai näin ainakin itse olen kokenut. Suosittelenkin sinua jatkamaan hyvää itsetutkiskelua niin oman elämäsi kuin myös alkoholismin mukana tuomien muutosten kohdalta…

Täällä on paljon samojen tai samanlaisten ongelmien kanssa painivia…ratkaisujen ja näkökulmien arvo nousee kun kokemuspohjaa on niin laajalta ikä- ja elämänkokemusalueelta… tuki, sekä uudet näkökulmat ongelmien ratkaisuissa voi jopa yllättää sinua…näin on tapahtunut myös omalla kohdallani!

Eli siis tosiaan tervetuloa ja tsemppiä!

Ensimmäistä viikkoa raittiina. Tuntemukset: Olen ollut elämäni aikana juomatta pidempiäkin pätkiä, pisimmän ollessa luonnollisesti ensimmäiset 15 vuotta. Alkoholiin todellisen retkahtamisen jälkeen olen ollut juomatta pisimmillään noin kuukauden. Tämä ei ollut mikään erityinen päätös tai tuskan takana, elämässä vain on tilanteita jolloin on harrastuksissa tai muissa menoissa niin vahvasti, ettei juominen niin ole mielessä. Luonnollisesti olen töissä aina selvinpäin ja hyvä työviikko on pitkällä.

Kotona on hankalaa. Olen huomannut olevani aika katkera tästä, miten asiat kumppanini kanssa menivät. Vielä viikko aiemmin kumppanini halusi pohtia pitäisikö hänen muuttaa erilleen ja voisiko suhteemme jatkua terapian tai muiden apukeinojen avulla. Yht’äkkiä kaikki olikin lopullista. No, ymmärränhän minä sen, ettei hänen epäluottamuksensa minuun johtunut mistään mitä tapahtui viimeisen viikon aikana. Vaan kaikkina niinä aikoina kun olin tunnekylmä ja etäinen. Eilen kumppanini totesi keskustelujemme päätteeksi (jotka olivat osin sitä, että ihmettelin miksei hän haluaisi enää yrittää kanssani), ettei hän usko koskaan seurassani kokevansa tunnetta, että hän riittäisi minulle.

Ehkä hän on oikeassa. Palaan myöhemmin käsittelemään narsismia ja niitä piirteitä, joiden osuvan kohdallani kyseiseen persoonallisuushäiriöiden luokkaan.

Raittiuteni suhteen en ole kovin huolissani juuri nyt. Minulla on vahvana mielessäni, ettei juominen sovi minulle. Edellinen psykiatrin tapaaminen havahdutti minut, kun hän halusi keskittyä mielenterveyden ongelmieni sijasta puhumaan siitä, kuinka minun pitää laittaa korkki kiinni. Minusta se tuntui siltä, että varsinaisen syyn sijaan aloimme keskittymään oireeseen. Mutta enpä lähde kyseenalaistamaan hänen ammattitaitoaan. Sitäpaitsi hän on ihan oikeassa sen suhteen, että alkoholi ei missään tapauksessa tee ahdistukselle ja masennukselle hyvää. Aivan päinvastoin.

Olen siis motivoitunut pysymään raittiina. Tiedän hyvin niin lyhyen kuin pitkän aikavälin haitat mitä alkoholin runsaasta juomisesta seuraa. On helppoa laittaa vertailuun plussat ja miinukset, ja todeta että parempi kokeilla nyt tätä elämäntapaa. Tottakai näin on nyt helppo sanoa, ja tottakai minua mietityttää jo etukäteen se tilanne, kun entinen kumppanini on muuttanut tavaransa pois, ja minä olen yksin viikonloppuna, ja seuraavana päivänä ei ole töitä tai harrastusmenoja. Varsinkin kun tuo aika on tulossa vasta kuukauden tai kahden päästä, jolloin varmasti ajattelen, että kyllähän minä nyt voin muutaman oluen käydä juomassa lähibaarissa. Klassinen pettävä ajattelutapa retkahduksen takana.

Onneksi näitä tilanteita varten on mahdollista varautua. Alkoholissa on ennen kaikkea kyse mielihyvästä. Sitä voi kokea monella tavalla, ja siten alkoholistin on hyvä pyrkiä löytämään muita terveempiä tapoja kokea mielihyvää, vaikkakaan kyse ei ole varsinaisen ongelman käsittelystä, vaan sen siirtämisestä. Ongelmaa voi siirtää ainakin omalla kohdallani liikuntaan eri muodoissaan, taide-elämyksiin, musiikin kuunteluun ja soittamiseen.

Seurustelu on jännittävää ja rakkaus vahvimpia tunteita mitä ihminen voi kokea. Se aikanaan sai minut hetkeksi lähes kokonaan lopettamaan alkoholinkäytön. Jossain vaiheessa se tulee ajankohtaiseksi minulle, että haen uutta seuraa itselleni. Mutta nyt se olisi pelkästään ahdistusta lisäävä tekijä elämässäni. Viimeksi erottuamme kumppanini kanssa hetkeksi, hain ja sain seksiä nopeasti, mutta se jos mikä jätti tyhjän tunteen sisälle. Ja usein näihin tapaamisiin liittyi humala. En siis usko, että voi ihan kovin monelle suositella uutta suhdetta toisen perään, jos on selkeästi ongelmia oman mielen kanssa, ja tunteet edellisessä ihmisessä. Varsinkaan sitä ei kannata suositella alkoholistille :slight_smile:

Ihminen pystyy tahdonvoimallaan tavallisesti hallitsemaan mielihyvänsä, mutta addiktin suhtautuminen mielihyvän lähteeseen on pakonomaista, eikä tahdonvoima välttämättä riitä estämään käyttöä, vaikka tietäisi sen olevan itselle haitaksi. Siten retkahdustilanteita varten on hyvä olla olemassa myös konkreettisia suunnitelmia addiktion lähteelle pääsemisen välttämiseksi. Minulla on omassa tilanteessani tähän ihan hyvä lääke, joka konkreettisesti on lääke. Olen käyttänyt mirtazapinia nukahtamiseen jo pitkään. Sen sanotaan menettävän tehonsa unilääkkeenä säännöllisesti käytettynä, mutta itse en ole tätä vaikutusta huomannut. Hyvä suunnitelma minulle on ottaa huonona hetkenä unilääke ja mennä odottelemaan unen tuloa.


Läheisten tuki
on keskeistä riippuvuuden hoidossa. Valitettavasti minulla ei ole sellaisia läheisiä ystäviä ex-kumppanini lisäksi, joille haluaisin kertoa alkoholiongelmastani. Jos et lukenut avaus-viestiäni, niin tämä todella on tilanne, minulla ei ole juurikaan kavereita, eikä kyse ole siitä että jotenkin haluaisin peitellä ongelmaani. Täten paikallisen AA-kerhon kokoontuminen voi olla minulle erittäin houkutteleva vaihtoehto, kiitos paljon vinkistä.

Tehokkain apu riippuvuuden hoitamiseen on toki löytää ja työstää niitä alkuperäisiä syitä riippuvuuden taustalla. Geenit selittävät osan alttiudesta tulla riippuvaiseksi. Riippuvuus voi myös olla puhtaasti kemiallista, eli yksinkertaisesti jokin aine on niin riippuvuutta aiheuttavaa, ettei yksilö pysty lopettamaan sen käyttöä. Lisäksi taustalla voi olla joukko lukuisia perustarpeiden puutteita. Meillä jokaisella on halu tulla rakastetuksi, saada arvostusta, kokea turvallisuutta, toteuttaa itseään, tulla kuulluksi ja nähdyksi, ylläpitää ystävyyssuhteita ja kokea elämässä mielekkyyttä. Mikäli perustarpeet eivät täyty, voi ihminen alkaa täyttää niiden jättämää tyhjää tunnetta pakonomaisella käyttäytymisellä.

Omalla kohdallani uskon olevani pitkällä omien syideni tunnistamisessa. Ne liittyvät lapsuuden turvattomuuden kokemuksiin ja nuoruuden häpeän tunteisiin. Minun täytyy oppia rakastamaan itseäni, vasta sitten opin rakastamaan muita. Minun on kohdattava yksinäisyyteni, ja ne tunteet ja ajatukset jotka sieltä sitten kumpuavat. Odotan myös paljon Kelan tukemalta terapialta, joka toivottavasti voi alkaa pian ensi vuoden puolella. Englanniksi on sanonta, “Before it gets better, it gets harder”, ennen kuin siitä tulee helpompaa, siitä tulee vaikeampaa. Uskon että jonain päivänä vielä, tulen voimaan itseni ja ajatusteni kanssa hyvin. Uskon, että jokainen päivä raittiina on askel kohti aitoa iloa josta olen aina haaveillut.

1 tykkäys

Pari viikkoa nyt täynnä elämää raittiina. Ja ajatuksena on näin aamulenkille lähtiessä, että eihän tämä olekkaan niin helppoa.

Arki rullaa kuten tähänkin asti, työ on mielekästä ja sopivalla tavalla haastavaa. Vapaa-ajalla teen mukavia asioita.

Mutta sitten tulee viikonloppu. Ja huomaa että mieli tekisi käydä kaupassa hakemassa viiniä. Tai mennä lähipubiin. Jännä homma, tuntuu vaan tosi tylsältä mennä viikonloppuna ajoissa nukkumaan. Tuntuu että jää nautintoja väliin, ja mitä varten?

Rehellisesti sanottuna myönnän olevani alkoholisti. Se totuus on, että jos juon, juon niin paljon että aamulla herätessä en muista miten menin nukkumaan. Ongelma ei ole sosiaalinen, käyttäydyn aina fiksusti ihmisten ilmoilla enkä juo itseäni humalaan. Kotona vasta. Onhan tämä selkeää ongelmakäyttöä sinänsä.

En vain saa mieleeni sitä, miksi minun pitäisi lopettaa rakasta harrastustani. En koe terveyssyitä huolestuttavina, raha riittää ja selvinpäin olen viikonloppuna tosi takakireä. Tuntuu että jään paljosta paitsi. Arkiset ilon ja nautinnon aiheet ei tunnu ilolta aidosti.

Katson nyt kuitenkin mitä tästä selvinpäin olemisesta oikein seuraa. Onhan mulla halu olla aidosti iloinen, nauttia hyvästä olosta joka tulee sisältä siksi, että rakastan itseäni. Juuri nyt tuntuu siltä, että ongelmani on ennen kaikkea ahdistuneisuuteni. Sitä haittaa aivokemioiden sekoittaminen alkoholilla. Mutta aika rankkaa on kieltää itseltään se nautinto johon on tottunut.

Noh, kaikki muutokset tarvitsevat aikaa. Ehkä olen siinä tilanteessa, että odotan elämältä jotain palkintoa siitä, etten juo enää alkoholia. Ja varsinaisesti mitään palkintoa ei koskaan tule. Aito halu on muuttua, enkä ole ihan varmaan sisäistänyt sitä, että se muutos kasvaa sisältäni, ja ajan kanssa. Elämässä on se ikävä juttu, että palkinnot seuraavat tavallisesti vasta ajan kanssa, eikä muu auta kuin odottaa.

Kaikille mukavaa sunnuntaita.

Kun on tottunut viikonloppuisin pääsääntöisesti aina juomaan, niin onhan se opeteltava uudenlainen juomaton viikonloppurytmi ja rakennettava elämään sisältöä ja tekemistä muutoin, kuin ryyppäämällä.

Jos näin lukujen kautta katsoo tilannetta, niin tilanne voi olla esim. 100 ryypättyä ja toinen juomaton viikonloppu menossa. Siinä on taustalla aika vahvasti opittua toimintamallia, jonka perään mieli ja keskushermosto huutelee. Kyllä se siitä parempaan menee joka päivä, kun ei anna periksi vanhoille tottumuksille ja rakentaa vaan määrätietoisesti uutta toimintamallia päälle.

Keskushermosto on oppiva mekanismi ja kun se ajan kanssa on oppinut johonkin malliin, niin ajan kanssa se on opetettava uuteen malliin. Sen lisäksi alkoholin kemialliset vaikutukset korjaantuvat myös ajan kuluessa.

Tsemppiä muutokseen ja älä anna periksi.

Hei AitoaIloaKohti, kirjoitit näin!

Uudet tavat ja tottumukset tulevat hitaasti. Raitistumisprosessi on kuitenkin lyhyempi kuin kuningas alkoholin kanssa kulunut.
Palkinnoista sanon kuitenkin, että olet jo saanut ensimmäisen ja tärkeimmän: raittiuden. Raitis päivä on alkoholistille täyden kiitoksen arvoinen ja perusta, jolle rakentaa omien tavoitteiden ja arvojen mukaista elämää. Ja sekään ei aina onnistu, vaan on tyydyttävä vajavaisuuteen ja omiin kykyihin.

Hiljaa hyvä tulee

Moikka AitoaIloaKohti!

Kiitos että jaat kokemuksiasi. Sinulla on selkeitä ja hyviä oivalluksia omasta tilanteestasi. En neuvo, mutta oman kokemuksen kautta voin kertoa pari seikkaa mitä tekstistäsi tuli mieleeni.

Uskon, että kelan tukema terapia avaa sinulle paljon uusia (ja vanhoja) ovia ja toimii äärimmäisen hyvänä työkaluna itsetutkiskelussa. Itse olen käynyt traumapsykoterapiassa kaksi vuotta, ja siitä on ollut korvaamaton apu. Suosittelen aloittamaan terapeutin haun heti, kun kela näyttää vihreää valoa, vaikka päätöstä ei olisikaan vielä paperilla. Sillä jonot ovat pitkät, ja oikean terepeutin löytäminen saattaa viedä kauankin. Samoin oikean terapiamuodon löytäminen. Kun ensimmäisen kerran otin yhteyttä kelan tukemiin terapeutteihin, olisin saanut ensimmäisen tutustumisajan kahdeksan kuukauden päähän. Minun kohdallani kävi tuuri, että minulle vinkattiin terapeutista joka oli juuri aloittanut yksityisenä, sain tutustumisajan viikon päähän, ja meillä synkkasi heti. Mutta turhaan ei painoteta sitä, että kannattaa malttaa mielensä ja valita terapeutiksi se, jonka kanssa juttu tuntuu oikeasti toimivan.

Puhut paljon introverttiydestä ja narsismista. On hienoa, että pystyt toteamaan itsellesi, että löydät itsestäsi samankaltaisia yhteyksiä. Mutta kerronpa omista oivalluksistani tähän kohtaan.

Olen todennut, että alkoholi muokkaa minut persoonana joksikin aivan toiseksi. Sillä minulla on (raittiina ja aina ollut) moraalikäsityksiä, mistä en ole valmis luopumaan mistään hinnasta. Kuitenkin humalassa rikon näitä moraalikäsityksiäni: loukkaan ystäviäni, petän, valehtelen, olen agressiivinen, puhun toisista pahaa, olen jopa satuttanut itseäni fyysisesti. nämä ovat asioita, joita en koskaan tekisi selvinpäin. Esimerkiksi ystävien loukkaaminen on minulle sellainen asia, mitä koen etten voisi koskaan tehdä: olen valmis puolustamaan ystäviäni henkeen ja vereen. siksi kamppailin suuresti sen syyllisyyden kanssa, että tein humalassa kaiken juuri päin vastoin, minkä miellän moraalisesti oikeaksi. Siksi sanon, että alkoholi muuttaa ihmistä persoonana.

Voin olla väärässä, mutta puhut narsismista esimerkiksi, kun viittaat asioihin, mitä olet tehnyt alkoholin vaikutuksen alaisena, tai silloin, kun alkoholi on ollut osa elämääsi. Mietin vain, viitaten tähän edelliseen oivallukseeni, että voisiko sinun kohdallasi olla kyse samasta asiasta - että sinusta tulee narsistin kaltainen, kun juot. Siinä vain eräs asia pohdittavaksi.

Kirjoitit, että kaikki muutokset tarvitsevat aikaa. Ehkä olen siinä tilanteessa, että odotan elämältä jotain palkintoa siitä, etten juo enää alkoholia. Ja varsinaisesti mitään palkintoa ei koskaan tule…Elämässä on se ikävä juttu, että palkinnot seuraavat tavallisesti vasta ajan kanssa, eikä muu auta kuin odottaa. Omalla kohdallani se muutos lähti siitä perustavanlaatuisesta päätöksestä haluta elää päihteetötä elämää, joka päivä. Ei “kieltää” itseltään mitään. Ilman sitä päätöstä raittiuteni tuskin tulisi kestämään. Nyt olen sisästänyt sen tosiasian, että joka päivä haluan tehdä päätöksen olla juomatta, ja jos tämän päätöksen teen joka päivä, olen loppuelämäni raittiina.

Voin lämpimästi suositella Sinulle AA-ryhmiin tutustumista. Se on ollut minulle aivan valtavan iso tukimuoto.

Toivotan sinulle kaikkea hyvää raittiuden tielle! :slight_smile:

Tilannepäivitystä.

Halu lopettaa juominen oli todellinen. Se oli seurausta siitä kaikesta ajatustyöstä, jota tein eksäni halutessa erota minusta lokakuun lopussa. Se ei ollut ensimmäinen kerta kun erosimme, mutta se mikä erosi aimmista kerroista oli, että tällä kertaa hän ei ollut käännyteltävissä takaisin. Ja hyvä niin.

Pelkäsin aivan valtavasti sitä, mitä tapahtuu kun minulta katoaa kontrolloiva tekijä elämästäni. Se ns. valvova silmä. Joulun yhteydessä oli noin viikko lomaa. Sen aikana ryyppäsin käytännössä jokaisena iltana kun se oli mahdollista. Ei hyvä. Ei mulla ollut tai ole kontrollia juomiseeni, jos se on mahdollista. Eli seuraava päivä on vapaapäivä ja voi rauhassa kerätä itsensä.

Töissä sitten taas kuitenkin palautuu viikon aikana. Mulla on tässä menossa koko ajan ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta haluaisin lopettaa juomisen kokonaan. Toisaalta luulen ymmärtäväni, että ne todelliset ongelmani ovat aivan muualla kuin juomisessa, eli omassa mielessäni ja ajatuksissani.

Olen vaan helvetin paljon hauskempi kaveri humalassa kuin suorittaessani raittiutta. Esimerkiksi käy eräs ilta työporukan pikkujouluissa. En olisi selvinpäin voinut kuvitellakaan sanovani niitä asioita, mitä sanoin kun improvisaatioteatterissa heitin hetken mielijohteessa pikku sievissä täydelle yleisölle hauskoja juttuja. Ja miten hauskaa oli jatkaa sitä iltaa humalassa naureskellen kaiken maailman asioille, todella tutustuen minulle tärkeisiin ihmisiin.

Tämän ei ollut tarkoitus olla puolustuksen puheenvuoro. Mutta kieltämättä nyt luettuani kirjoittamani, tulee se vaikutelma, että yritän perustella itselleni, miksi on ok olla humalassa. Vaikka juomisen ja itsehillinnän kanssa on ongelmia.

Ihan hyvä perustelu niin kauan kuin valinta on vapaa. Kertomasi perusteella vakavampien vaikeuksien aika on edessäsi ennemmin kuin huomaatkaan, mikäli jatkat juomistasi. Vastuu on sinun.

Ensimmäiset asiat ensiksi

Voi olla, että olet Lomapuisto oikeassa. Isommat ongelmat ovat lähempänä kuin uskonkaan.

Ja avovaimohan minulta jo lähti juomisen takia. Pahimpia hetkiä ovat viikonloppuillat, kun huomaan käyväni kierroksilla ja en pysty muuta miettimään kuin että nyt tekisi mieli juoda, “ei se ole mistään pois”. Päättyneessä parisuhteessa juominen oli todella pois yhteisestä ihanasta ajasta, ja väsyneenä en darrassa tietenkään jaksanut innostua mistään. Se on tietty ihan toinen juttu, että miksi pidin toista itsestään selvyytenä ja annoin itselleni luvan olla niin helvetin itsekäs. Olisi pitänyt tajuta ajoissa että mikä ongelma mulla on itseni kanssa ja alkoholin kanssa myös.

No olenko sitä oikeastaan vieläkään tajunnut. Oli helvetin rankkaa palata samaan kuoppaan ja kierteeseen missä en ole aidosti onnellinen, kun joululomalla ryyppäsin illat. Pahinta on yksinäisyyden tunne, johon hain apua irtosuhteita. Terapiaan pääsylle tuli vihreää valoa ja nyt on edessä terapeutin hakua. En ole vaan saanut aikaiseksi vielä edetä asian kanssa, rankka alku tässä kvartaalissa. Mulla on halu ja ymmärrys siitä, ettei asioiden tarvisi olla niin raskaita, ja tulevaisuuden näen aika valoisana joka tapauksessa. Tiedän ettei alkoholi ole mulle yhtään hyvää tekevä asia, mutta puoleensahan se vetää. Kunpa sitä jaksaisi pahimmalta hetkellä muistaa, että herääminen aamulla ajatukset raikkaana ja tunteet vahvoina, tuntuu näin kivalta.

Yksi asia mistä olen saanut lohtua ajatus- ja tunnetyössäni, on että olen miettinyt mitä kivoja asioita odotan arkipäivässäni, ja viikonloppuna. Arki on mulla täynnä mukavia asioita vaikka työt vievätkin suuren osan ajasta. Saan työstä paljon tyydytystä ja se kannatteli mua pinnalla kun lopullinen ero tuli syksyllä. Viikonlopulle oli aluksi vaikeampi keksiä odotuksen arvoisia asioita. Koska mitäs muuta mä olen viime vuodet odottanut, kuin sitä että pääsen nollaamaan pään ja ajatukset. Mutta pikku hiljaa olen alkanut löytämään levottomuuden keskellä myös rauhaa. Raikas ilma ulkona aamulla, merenranta, hyvin syöminen ja mindfulness-treenit. Painokin putoaa kun ei juo, alkaa vaatteet mahtumaan paremmin päälle.

Kyllä tämä tästä, ajan kanssa. Armollinen pitää olla itselleen, sen olen huomannut ettei itsensä syyttäminen ja häpeä vie mua aitoon iloon. Vaan se tulee syvältä sisältä, ilman nautintoaineita.

Kivaa sunnuntaita kaikille.

Uskoisin että yksinäisyys ja “totisuus” helpottaa kun lakkaat suorittamasta raittiutta. Kun suorittaminen muuttuu luonnolliseksi asiaksi pääsee sisälläsi piileskelevä hauska tyyppi esille etkä enää tarvitse alkoholia edes teatteriesiintymiseen.
Alkuraittius on väkisinkin suorittamista mutta usko pois, se menee ohi. Tsemppiä.

AitoaIloaKohti kirjoitti

12 askeleen ohjelman neljäs ehdotus itsetutkisteluun kertoo, että viettien joutuminen harhateille on johtanut tuhoa tuottavaan juomiseen. Käsittämättömän riippuvuus ja juominen on näkyvä oire syvemmällä piilevistä syistä. Väärään suuntautunuta käyttäytymistä löytyy niin sukuvietin, itsesäilytysvietin kuin sosiaalivietinkin alueilta.

Kuitenkaan ei tule vaipua itsesääliin vaan on muistettava, että meistä jokaisessa on myös myös hyvät ja myönteiset puolemme, lahjakkuutemme ja kykymme kaikkien viettiemme alueilla.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Pakko sanoa Lomapuisto, että käytyäni kerran AA-kokouksessa, en usko toiste sinne enää meneväni. Arvostan sitä keinoa, joka toimii yhdelle. Vertaistuki on myös varmasti tärkeää, koska keskusteluapu on jotain mitä tavallisesti häpeää herättävään keskustelunaiheeseen ei ole helppoa saada kuin omista sisäisistä ajatuksista, ja ne voivat helposti jäädä yksille urille, eikä sitä toivon näkökulmaa silloin aina varmasti ole helppo nähdä.

Ymmärrän sen tarpeen, joka monille AA-kävijöillä on ehdottoman tärkeää juuri AA:n teoreettisessa viitekehyksessä. Omaan maailmankuvaani ja käsitykseeni siitä, mikä ihmisen toimintaa ohjaa (fysiologia, emotionaaliset tarpeet → temperamentti, kasvatus, käyttäytymismallit, motivaatioteoriat), ei oikein vain osu samalle sivulle sen AA-kerhon suurten ajatusten kanssa.

Myös se, että ihminen juo itsensä ojaan asti, tuntuu joltain aivan käsittämättömältä. Mutta kuten Lomapuisto totesit, voihan se olla minunkin polkuni pää, jos en ymmärrä lopettaa ajoissa. Ehkä se ojaan itsensä juominen onkin se lopputulos, ja sellaisen elämän se suuri käännekohta oli jossain kaukana silloin, kun juominen oli vielä kiikun kaakun hallinnassa / sen aiheuttamat haitat eivät vielä estäneet työssä käymistä, ihmissuhteita, harrastuksia.

Kuten tuossa aiemmin totesin, mielestäni on se ja sama, mikä kenellekin toimii kohti kestävää onnellista elämää.

Torstai on toivoa täynnä. Mukavaa päivää kaikille!

JuuliaS on mielestäni asian ytimessä. Raittius ei voi hyvin jos se on kahle, poltinmerkki, jonkin asian kieltämistä tai jotain jota on pönkitettävä.

Asenteen muuttuminen ei vältämättä ole yksinkertainen asia, poisoppiminen ei tapahdu päivässä.

Mielenterveyden ongelmat ovat vakava juttu, ja usein niiden hoitamiseen tarvitaan ammattiapua. Silti, niihinkään ei kannata sitoa itseään, eikä rakentaa minäkuvaansa menneisyyden ongelmakohtien perusteella. Juomisen lopettamisen voi taas ottaa omana projektinaan, sekoittamatta siihen muiden asioiden ratkaisemista. Jos voimat riittävät, voi tietysti vetää useampaa rinnakkaista projektia, ja onnistuakin kaikessa.

Mutta, voipa tehdä niinkin että ensin lopettaa juomisen, huolehtii siitä ettei hanki itselleen lisää muitakaan ongelmia, ja jättää se menneisyyden penkomisen odottamaan niitä päiviä jolloin siihen on paremmin voimia keskittyä. Ehkä jotkin asiat ovat siihen mennessä jo hiukan kutistuneet, haalistuneet, asettuneet käsiteltävän kokoisiksi ja mallisiksi.

Muuttuminen on mahdollista, vaikka sekin tietysti aikansa ottaa.

Lumikulkuri selvitti asian hyvin:
"Jos näin lukujen kautta katsoo tilannetta, niin tilanne voi olla esim. 100 ryypättyä ja toinen juomaton viikonloppu menossa. Siinä on taustalla aika vahvasti opittua toimintamallia, jonka perään mieli ja keskushermosto huutelee. Kyllä se siitä parempaan menee joka päivä, kun ei anna periksi vanhoille tottumuksille ja rakentaa vaan määrätietoisesti uutta toimintamallia päälle.

Keskushermosto on oppiva mekanismi ja kun se ajan kanssa on oppinut johonkin malliin, niin ajan kanssa se on opetettava uuteen malliin. Sen lisäksi alkoholin kemialliset vaikutukset korjaantuvat myös ajan kuluessa."

Voimia ja jaksamista toivottelen, mukavaa että tulit tänne keskustelemaan!

Entisen avopuolison kanssa sitten käytiin hoitamassa yhteisiä tiliasioita. Vaikka kuinka olisin halunnut, en vain osannut olla kunnon ihminen. Miksi olin niin kylmä ja kova? Jos olisin pystynyt katsomaan silmiin, olisin murtunut täysin kyyneliin.

Suhteessamme käytin häntä lähinnä tunnetasolla hyväkseni. Olin aidosti läsnä vain silloin tällöin, tavallisesti sunnuntaisin pikku krapulassa. Oli siis täysin oikein, että hän lähti, ihme että hän jaksoi minua niinkin pitkään kuin jaksoi. Tuntuu pahalta, ettei hän enää halua olla kanssani missään tekemisissä.

Pelkään sitä, etten opi tästä mitään, ja jatkan vain samalla tavalla elämääni. Tässä on mulla suuria mahdollisuuksia viimein kasvattaa aitoa itseni rakastamista, ja löytää elämään sitä aitoa iloa, josta olen aina haaveillut. Täällä kaiken keskellä tuntuu vaan niin tyhjältä ja raskaalta. Päällimmäisin tunne on pettymys ja häpeä.

Mulla on sellaisia tuttuja, joiden kanssa voin keskustella niitä näitä, mutta en näistä tunteistani. Siksi tuntuukin hyvältä saada avata näitä mietteitäni edes jonnekin.

Mitä tehdä tälläisen raskaan tunteen keskellä? Helppo ratkaisu olisi se mitä olen elämässäni välillä tehnyt: pakeneminen. Muistan miten parisuhteessakin tarvitsin välillä “omaa tilaa”, eli pakenin omiin oloihini juomaan, turruttamaan päätäni hetken nautintoon. Miksi olin niin tyhmä? Kaikki onnen avaimet olivat kädessäni. Tätä häpeän, ja olen itselleni todella vihainen, kun ajoin rakkaan ihmisen pois luotani, siksi että olin niin itsekäs. Tiedän, ettei juominen ratkaise elämässä yhtään ongelmaani, joten en sitä enää tee. Se lupaus pitää, olen sen velkaa ennen kaikkea itselleni.

Nämä tunteet on siis kohdattava ja kestettävä. Uskon, että pian saan ajatuksistani paremmin kiinni, ja saan muuta ajateltavaa kun käyn ulkona kävelyllä raikkaassa aurinkoisessa meren rannassa. Voin keskittyä vain pieniin asioihin, niistä rakentuu suuret kokonaisuudet. Huomaan kuitenkin odottavani, että saisin jonkin palkinnon tästä kaikesta. Vaikka ymmärrän ettei sellaista koskaan välttämättä tule. Haaveilen siitä, että saisin elämääni entisen avopuolisoni takaisin, vaikka tiedän ettei niin vain enää tule käymään. Ja se tuntuu surulliselta. Ehkä tämä tästä vielä.

Kaikkea ei tarvitse saada kerralla ja heti. Kärsivällisyyttä kehittäen, aitoa iloa kohti. Vielä jonain päivänä kaikki helpottaa.

Pientä tilannepäivitystä vaihteeksi. Ei sen ihmeempää draamaa ole menossa.

Eroprosessi satuttaa. On yksinäinen olo. Tuntuu siltä, kuin useampi asia alleviivaisi juuri yksinäistä oloa. Esimerkiksi ruoan laitto tuntuu ikävältä, kun se aiemmin oli yhdessä tekemistä ja hieno hetki. Nyt ei jaksa tehdä kuin kanapastaa joka maanantai, se kun on niin nopeaa ja helppoa, eikä tarvitse muistella miten tehtiin kaalikääryleitä yhdessä kolmansilla treffeillä. Tai paellaa kuudensilla.

Välillä on kiva fiilis suunnitellessa uusia tuttavuuksia, ja maailman todella näkee mahdollisuuksia täynnä. Samalla todella harmittaa, miten on ajanut juuri sen oikeanlaisen ihmisen pois luotaan, omaa tyhmyyttään ja itsekkyyttään. Mutta se on sellaista. Toivon, että muistan tämän kaiken tuskan kun tapaan sen seuraavan oikeanlaisen ihmisen, ja muistan kohdella toista aidosti hyvin.

Töissä on hektistä, eikä se haittaa. Päinvastoin, mukavaa kun on työ joka palkitsee ja antaa. Sain juuri palkankorotuksen, työt on tehty tunnollisesti aina. Palkankorotus on se paras palkinto ja tunnustus hyvin tehdystä työstä, vaikka kuinka positiivisen palautteenantamisen puolesta peräänkuulutetaan.

Sosiaalinen elämä on aika pysähtynyttä. Tapaan töissä todella paljon erilaisia ihmisiä, ja tuntuu että se täyttää mukavasti sen kiintiön täyteen, mitä tarvitsen ihmiskontakteja päivässä. Olen muutamalle työkaverille myös puhunut enemmän siitä mikä nyt rassaa mieltä, eli tuo erojuttu. Ymmärtäväisiä keskusteluja ollaan käyty. Kaikilla ei ole aivan samasta kokemusta, osalla paljon pidempiä ja raskaampia eroja, vuosikymmenten yhteisen elämän jälkeen. Antaa mukavasti perspektiiviä omiin asioihin.

Alkon suhteen ristiriitaisia ajatuksia. Tiedän ettei pitäisi, mutta toisaalta, en näe totaalisen pahana, vaikka joisinkin. Viikon päästä on parin päivän loma. Mietin tuleeko juotua, kun kerta voi eikä se ole “mistään pois”. Saa nähdä.

Hieman levottomin, mutta myös levollisin mielin. Kohti aitoa iloa.

Parin päivän vapaa nyt edessä.

Jos toimisin kuten aina ennen, myhäilisin tyytyväisenä sitä, että voi kaupasta ostaa lavan kaljaa tai alkosta viiniä. Ja vetäistä pään pikku hiljaa tissutellen illan myötä niin täyteen, että herää aamuyöllä sohvalta. Ihmetellen miten päätyi siihen.

Jotenkin ristiriitaiset fiilikset. Ei tee tiukkaa olla selvinpäin. Ei tunnu edes siltä suorittaisin raittiutta, tai että jäisin jostain paitsi. En vain tunne oikein mitään.

Pystyn luettelemaan lukuisia järkisyitä mitkä puoltavat selvinpäin olemista. Humalasta seuraa kamalat ahdistukset, joita en enää halua kokea. Pystyn lisäksi luettelemaan paljon kivoja asioita, mitä juomisen takia minulta jäisi kokematta ja tekemättä, rahaakin säästyy. Pystyn siis järkeilemään kaikkia kivoja asioita, ja juttuja joista minun pitäisi tuntea iloa. Mutta en tunne sitä.

En ole päässyt rakentamaan vielä aitoa iloa päihdeilon tilalle. Kuten minulle on tässä hyvin todettu, ei asiat nopeasti muutu. Systemaattisesti opetin hermostoni odottamaan alkoholia, humala liittyi aina vapaailtoihini. Olen lakannut uskottelemasta itselleni, että voisin jotenkin kohtuukäyttää alkoholia. Siihen en pysty, vaan jos ostan kotiin alkoholia, ostan sitä aina aivan liikaa. Ja juon sen kiihtyvällä tahdilla sammumispisteeseen asti. Ongelmani ovat todellisia, vaikkakaan eivät juuri tällä hetkellä päällä olevia.

Vähän kai kerrallaan. Aitoa iloa kohti, vielä jonain päivänä. Kivaa alkanutta uutta kuukautta kaikille.

Alkuviikosta oli ihan mukavat pari lomapäivää.

Se mikä etukäteen mietitytti, oli miten tässä nyt sitten pystyy vapaista nauttimaan kun kerran tottunut nauttimaan niistä humalassa. Kävi se muutaman kerran mielessä, että pitäisikö käydä kaupassa hakemassa juotavaa, mutta toisaalta muistan nyt aika pahasti sen kaiken häpeän mitä olisin tuntenut jälkeenpäin. Ja ahdistuksen.

Edelleen on hyvin tyhjä olo. Elämästä hävisi se tietty pohja viime syksynä kun avopuolisoni halusi lähteä luotani. Kotona on tyhjää ja vaikka mulla tietyllä tapaa on töiden lisäksi asioita joita odotan myös vapaa-ajaltani, on mulla myös se olo, että humalassa olisi hauskempaa kuin selvinpäin. Ja kyllä, tuo on todella lyhytaikainen näkemys ja tunne, tiedän että humalasta häviää toisen tai viimeistään toisen peräkkäisen humalaillan kohdalla kaikki hauskuus. Silloin siitä tulee melkein ainoa keinoa kestää se ahdistus minkä muuten kokisi.

Mutta siis, ei ole hankalaa olla juomatta. Siinä mielessä olen mennyt eteenpäin selvinpäin olemisessa, että enää se ei tunnu suorittamiselta. Mutta hankalaa on kun on jotenkin olo, ettei voi kokea samanlaista iloa kuin mihin oli tottunut. Liikunnasta, musiikista, ihmisistä, kulttuurista yleensä, kaikesta voi saada ihan kivan olon. Mutta vielä se ei tunnu yhtä hyvältä kuin yksinään nautittu pari viinipulloa ja muutama kalja siihen päälle.

Se on mukava tunne, että kenties voimme sittenkin entisen avopuolisoni kanssa olla tekemisissä jonkinlaisina tuttuina. Ystävyys on varmasti liian iso asia rajattoman luonteeni vuoksi, päätyisin todennäköisesti haluamaan kaikki tai ei mitään -hengessä hänet kokonaan itselleni. Mietin, pitäisikö tavata uusia naisia, ja löytää iloa ihastumisesta ja kaikesta kivasta mikä siihen ensivaiheen tapailuun liittyy? Se ainakin tuntuu joltakin.

Aitoa iloa kohti.