Äiti tuhoaa itsensä ja meidän perheemme

[Linnea]

Hei, olen jo pitkään lueskellut täällä teidän tarinoita ja nyt päätin vihdoin avautua omasta tilanteesta itse. Varoitan jo etukäteen että tulossa on pitkä vuodatus - kirjoitin paperille asioita jotta en varmasti unohda mainita tässä mitään tärkeää.

Olen 24v, nelilapsisen perheen vanhin lapsi, minä ja vanhin veljeni asumme jo omillaan, kaksi nuorinta (alaikäisiä) asuvat vanhempieni luona. Meidän kaikkien elämää on lähes kymmenen vuoden ajan varjostanut äitimme mielenterveys- ja alkoholiongelma. En osaa sanoa tarkkaa ajankohtaa sille milloin kaikki alkoi, mutta kun minä olin lapsi, kotona alkoholia käytettiin vain sartunnaisesti, juhlien yhteydessä tai joskus saunan jälkeen. Muistan äitini iloisena, toimeliaana, laittautuneena ja jaksavana, hän kävi töissä ja välillä oli äitiyslomalla kun nuoremmat sisarukseni syntyivät. Noin kymmenen vuotta sitten kaikki muuttui, äitini sairastui masennukseen ja alkoi jossain vaiheessa lääkitä itseään alkoholilla. Nuorin sisarukseni oli 2-3v näihin aikoihin. Isäni on työelämässä, esimiesasemassa ja tekee paljon töitä. Äitini on nykyään sairaseläkkeellä mt-ongelmian takia. Kymmenen vuoden ajalta muista useita kertoja, kun äiti on ollut sairaalahoidossa tai erilaisissa kuntoutuksissa. Mikään ei ole kuitenkaan auttanut.

Nyt noin 6-7 vuoden ajan tilanne on ollut se, että äitini juo joka ilta. Hän avaa telkkarin, ottaa kaljan ja istuu siinä kolmeen tai neljään asti aamulla juomassa. Karkeasti arvioin että äiti juo 7-12 olutta illassa. Kuukaudessa on ehkä 1-2 iltaa että hän ei juo, en tosin asu enää itse kotona mutta käyn täällä usein ja kuulen juomisesta sisaruksiltani. Juomisen jälkeen äiti nukkuu seuraavana päivänä pitkälle päivään. Isänikin juo, mutta ei siinä määrin kuin äiti, hän ottaa muutaman joka ilta lähinnä äitini seuraksi, hän selviää töistä ja muusta ja hänellä on selvästi kontrolli juomisen suhteen. Nyt viime aikoina olen huomannut että hän on alkanut juomaan alkoholittomia tai mietoja oluita. Äidilläni on myös fyysisiä sairauksia, joiden hoidon hän on laiminlyönyt alkoholin ja masennuksen takia (esim. diabetes, lääkitystä ei käytä, ruokavalio on aivan päin helvettiä ja se alkoholikaan tuskin tekee sairaudelle hyvää). Me saamme sitten kuunnella kun hoidon laiminlyöntien takia on huono olo ja muita vaivoja.

Tuntuu että äiti ei ymmärrä ongelmaa, koska hänellä on tietty kuva siitä millainen alkoholisti on. Hän on elänyt lapsuudessa alkoholistivanhemman kanssa, ja minulla on sellainen olo, että hän vertaa tilannetta siihen. Minun äitini ei ikinä riehu kännissä, hän ei ole kännissä päivisin, hän ei lähde baariin juomaan eikä katoa päiväkausiksi ryyppyreissuilla (onneksi!). Mutta hän on juomisen ja hoitamattoman masennuksen takia menettänyt työkykynsä, kaikki ystävänsä, terveyden, ulkonäkönsä (äiti oli ennen todella tarkka ulkonäöstään, nautti meikkaamisesta ja vaatteiden ostosta, nykyään tilanne on se että hänellä on lähinnä yöpukuja ja yksi siistimpi asu jos joskus joutuu lähtemään kotoa johonkin) ja pikkuhiljaa myös perheemme rahat. Isä saa hyvää palkkaa mutta äitini juominen vie rahoista todella ison osan, lisäksi on kaikki muut perhe-elämään ja omakotitaloasumiseen liittyvät kustannukset joiden maksaminen on jäänyt lähes kokonaan isän palkan varaan sen jälkeen kun äiti jäi työelämästä pois. Usein vanhemmat joutuvat pyytämään minulta tai veljeltäni rahaa lainaa, veli tosin laittoi rahahanat kiinni kun vanhojakaan lainoja ei ole maksettu takaisin.

Äidilläni on käsitys, että juominen vaikuttaa meihin lapsiin vasta sitten kun hän alkaa ”törttöilemään kännissä” tai vaikka pahoinpitelemään lapsiaan. En ymmärrä tätä näkökulmaa ollenkaan; me joudumme katselemaan kun äiti hitaasti tappaa itseään alkoholilla, meillä ei ole ollut vuosikausiin ”normaalia” perhe-elämää, emme pysty tekemään perheenä mitään eikä äiti ole kiinnostunut mistään. Nuorimmalle lapselle äidin juomnen on niin normaalia, että hän huolestuu jos äiti EI juo iltaisin vaan menee ajoissa nukkumaan. Minä en halua tuoda kumppaniani käymään kotona, koska en halua hänen näkevän äitiäni enkä sitä millainen kaatopaikka koti on. Äiti oikeuttaa juomisen sillä, että on masentunut, sillä että hänellä ei ole enää ystäviä, sillä että se on ainoa asia mikä tuo enää nautintoa, sillä että on huono päivä, sillä että on ollut riitaa jonkun perheenjäsenen kanssa, sillä että väsyttää, sillä että on hyvä fiilis… Kaikki syyt kelpaa.

Olen huomannut että varsinkin viimeisen vuoden aikana myös äitini persoonallisuus on muuttunut. Hän uppoaa pienestäkin kritiikistä tai vastaansanomisesta itsesääliin, jauhaa jatkuvasti siitä miten me ”häpeämme” häntä, ”ei kukaan musta tykkää”, ”mä oon niin huono äiti kyllä mä sen tiedän”, ”ei mua kuunnella ja kukaan ei mua täällä kotona auta”. Lisäksi äiti osaa olla todella määräilevä, ilkeä ja syyttävä. Häntä ei saa arvostella missään nimessä, mutta hän saa vapaasti arvostella muita. Juominen on aihe mistä kotona ei yksinkertaisesti puhuta, siitä ei saa äidille mainita. Minä voin myöntää että pelkään äitiä, hän saattaa sanoa todella ilkeästi ja vihaan yli kaiken riitoja ja muita konflikteja.

Äiti on ollut antabus- kuurilla muutamia kertoja, mutta jättänyt ne kesken, kerran löysin tietokoneen sivuhistoriasta äidin hakuja siitä miten antabus- kuurilla voi huijata. Joskus olimme myös lastensuojelun asiakkaita ja silloin sieltä saatettiin käydä puhalluttamassa yllättäen, näinä aikoina äiti oli juomatta ainakin suurimman osan ajasta, tosin muistan kertoja kun äiti sanoi minulle että ei tarvi sossuille kertoa että juon välillä edelleen. Joskus kun äiti on tullut kuntoutuksesta ja ollut ”parempi” hän on hämätäkseen meitä juonut oluensa kahvikupista.

Minulla alkaa tulemaan mitta täyteen; en halua katsoa vierestä kun äiti tappaa itseään ja tuhoaa meidän muiden elämää. Asun muualla, mutta huolehdin jatkuvasti sisaruksistani ja isäni jaksamisesta. Säälin isääni ja joskus jopa toivon, että vanhempani eroaisivat ja isäni löytäisi uuden puolison jonka kanssa tehdä sellaisia asioita mitä pariskunnat yleensä tekevät. Toisaalta syytän isääni, sillä hän on se joka mahdollistaa äitini juomisen. En tiedä miten ottaa tilanne puheeksi äitini tai isäni kanssa, enkä edes tiedä onko minun tehtäväni yrittää herätellä äitiä tilanteeseen ja yrittää saada hänet hankkimaan apua?

Apua, tekstistä tuli hirveän pitkä ja silti tuntuu että unohdin ainakin puolet siitä mitä halusin sanoa. Olisi kiva saada vastauksia, mutta pääasia minulle oli se että saan nämä ajatukset johonkin ulos.

[Anonymous]

Hei Linnea!
Hienoa, että olet huolissasi perheestäsi ja nuoremmista sisaruksistasi. Äitisi tilanne on huono ja tulee vain huononemaan.

Minulle tulee muutama asia mieleen, miten voisit saada apua. Voisit tehdä sisaruksistasi lastensuojeluilmoituksen kaupunkisi/kuntasi sosiaaliviranomaisille. Sen voi tehdä myös nimettömänä. Kunnan nettisivuilta löytyy ohjeet/yhteystiedot. Silloin viranomaiset ehkä kävisivät tarkastamassa tilanteen kotona.

Jos sisaruksesi ovat vielä peruskoulussa, voisit ottaa yhteyttä heidän koulunsa terveydenhoitajaan ja/tai koulukuraattoriin. He työskentelevät yleensä kesälläkin, usein kesäkuun ja heidän nimensä ja yhteystietonsa löydät yleensä kyseisin koulun kotisivuilta. Myös toisen asteen oppilaitoksissa on varmaan sama taho, joka hoitaa oppilashuolollisia asioita. Koulun henkilökunta voi myös kanssasi juteltuasi tehdä lastensuojeluilmoituksen tai siis heidän kuuluisi se ehdottomasti tehdä.

Jos sinusta tuntuu, ettet pysty kertomaan asiaa heille, näytä kirjoituksesi tai printtaa se ja anna heidän lukea se.

Vaikutat vahvalta ihmiseltä. Kovasti tsemppiä!

[Linnea]

Moi Laventeli ja kiva kun kommentoit!

Olen kerran tehnyt lastensuojeluilmoituksen, kävin itse nuorisopsykiatrian poliklinikalla juttelemassa ja mainitsin kotitilanteesta siellä. Hoitaja sanoi että hänen on pakko tehdä ilmoitus (minkä ymmärrän täysin), ja kun äiti sai tiedon ilmoituksesta hän sai tiedon myös mistä paikasta ilmoitus oli tehty ja tottakai tiesi että minä olin siihen syypää. Lastensuojelu kävi, äiti veti roolia ja ilmoitus katsottiin aiheettomaksi. Toki voisin tehdä ilmoituksen nyt itse, mutta koska äiti ei päästä kotiin ulkopuolisia, arvaisi hän varmasti kuka ilmoituksen on tehnyt. Tiedän, että ilmoitus varmasti pitäisi tehdä, mutta en haluaisi ottaa haukkuja ja syyllistämistä vastaan (ja pelkään, että ilmoitus ei taaskaan johtaisi mihinkään ja kaikki olisi turhaa).

Nuorin sisareni on vielä peruskoulussa ja hän on minulta kysellyt, voisiko mennä juttelemaan kuraattorille tai terkkarille, liittyen siis tähän kodin tilanteeseen. Muistan miten tuli itku kun sisareni tätä kysyi, tajusin että nyt hänkin on niin iso että tajuaa ettei tämä tilanne ole normaali ja se selvästi vaivaa häntä. Ei ihme, onhan hän elänyt koko lapsuutensa tässä tilanteessa, minulla on sentään jotain kivoja muistoja siitä ajasta kun äitini ei vielä juonut. Sisarukseni menee syksyllä uuteen kouluun ja voisin jutella hänen kanssaan aiheesta vielä ja kannustaa ja tarvittaessa varata hänen puolestaan ajan.

Juominen on meillä todella sellainen asia, että siitä ei puhuta. Pienikin vihjaus äidin juomiseen tai iltapuuhiin saa äidin ”piikit pystyyn” ja hän alkaa ilkeilemään tai kieltäytyy puhumasta koko asiasta. Siksi asian esiin ottaminen on vaikeaa, luulen että hän tuskin edes suostuisi kuuntelemaan.

Olen itse kerännyt sisälleni valtavasti surua ja suoraan sanottuna vihaa äitiä kohtaan ja olen siinä tilanteessa että ilman sisaruksia olisin luultavasti sanonut että hän saa puolestani tuhota elämänsä juomalla jos tahtoo, minä tulen sitten takaisin kun hän yrittää tehdä asialle jotain. Sisarukset on se syy miksi edelleen käyn lapsuudenkodissani.

En tiedä onko kenellekään tuttu jenkkiläinen Intervention- ohjelma? En tiedä miten tehokkaita sen tulokset loppujen lopuksi ovat, mutta haaveilen samanlaisesta väliintulosta. Saisin sanoa mitä haluan ammattilaisen läsnäollessa, kertoa että välitän mutta en halua enää katsoa sitä miten hän tuhoaa itseään.

[Anonymous]

Hei Linnea,
Surullista luettavaa . Alkoholin nähden me kaikki ollaan voimattomia, sitä ei voita mikään, muu kuin alkoholistin halu toipua. Ja äitisi kohdalla ei niin ole. Miten isäsi, saisitko häneen sellaisen puheyhteyden, että hänen silmät avautuisivat? Hän ei kuitenkaan ole vielä ainakaan alkoholisoitunut? Jos hän lähtisi ja ottaisi pikkusisaruksesi mukaansa? Pikkusisaruksien kannattaa ehdottomasti puhua jollekin, tuommoisten asioiden sisälläpitäminen on raskasta.
Te voisitte kokeilla interventiota. Sillä tavalla, että siinä on mukana sinä, veljesi ja kotona asuvat pikkusisarukset. Toivottavasti myös isäsi kuulemassa. Sovitte ajan ja kerrotte, että teillä on asiaa. Kerrotte kuinka olette huolissanne ja miltä äidin juominen tuntuu. Kertokaa, että vaikka äiti ei riehu yms. hän on alkoholisti. Aika iso alkoholisteista on työelämässä olevia, ei todellakaan veneen alla olevia puliukkoja. Äidin pitää tietysti olla tuolloin selvinpäin. Sanotte, että asialle on tehtävä jotain. Ehdottakaa hoitoon menemistä. Myllyhoito on tehokas, jopa silloin kun alkoholisti ei itse halua hoitoon rehappi.fi

Laittaisin äitisi seinää vasten. Jos ei lähde hoitoon, sanotte että teette niin monta lastensuojeluilmoitusta, jotta pikkusisarukset pääsevät pois kattomasta sitä juomista. Vaikka teillä menisi välit, teet sen sisarusten takia. Tehkää yhdessä veljen kanssa.

Tsemppiä ja voimia toimimiseen! Se on aina parempi kuin murehteminen. On ainakin kokeillut.

[Linnea]

Moi vieras4,

kiitos linkeistä, pitääkin tutustua niihin ja kiitos myös tsempeistä Isän juomisesta on vaikea ottaa selvää, on aikoja jolloin hän voi ottaa joka ilta mutta määrät pysyy 2-4 oluessa. Joskus toki ottaa enemmänkin, sanoisin että hänellä on kyllä riski tehdä alkoholista ongelma ellei vähennä juomista. Aikaisemmin kun äiti on yrittänyt olla ilman alkoa niin isä on tehnyt saman ilman ongelmaa ja nyt olen huomannut että saattaa juoda mietoja tai alkoholittomia oluita. Jotenkin on sellainen fiilis että isä juo ns. ”äidin seurana” mutta tuskin joisi jos äitikään ei. Toki kun hän on työelämässä ja herää aikaisin arkena niin ei ”voi” valvoa ja juoda samalla tavalla kuin äiti.

Molemmilla vanhemmilla tuntuu olevan sellainen kuva että alkoholisti on vasta sitten kun elää katuojassa, sössöttää kännissä lapsille ja naapureille tai tarvitsee krapularyypyn. Lisäksi varsinkin äiti on aikaisemmin puhunut siihen tyyliin että ”sehän on vaan olutta, en sentään juo mitään kirkkaita”. Mun isä on siinä mielessä kai aika tyypillinen mies, että ei paljoa puhu ja on pohjimmiltaan hyvin kiltti ihminen. Äitini taas on hyvin voimakastahtoinen, kontrolloiva ja ”määräilevä” persoona. En näe mahdollisena sitä että isäni esim. lähtisi sisaruksieni kanssa, ensinnäkin siksi koska en usko että isäni on tajunnut äidin ongelman vakavuutta,ja toiseksi koska ei hän pystyisi laittamaan äidilleni vastaan asiassa. Tähän liittyy myös se miten isäni mahdollistaa äidin juomisen: äiti ei poistu kotoa juuri koskaan vaan isä on se joka hoitaa kauppakäynnit ja tuo alkoholia kotiin. Ja jos äiti sanoo että olutta tuodaan niin sitten sitä tuodaan, isäni ei sanoa vastaan.

Olen nyt ollut vanhemmilla reilun viikon kun itsellä on kesäloma ja haluan viettää aikaa täällä asuvien kavereiden ja sisarusten kanssa. Nyt viikon aikana kotiin on kannettu 3x24pack olutta ja kaksi kertaa 2x12pack, eli yhteensä 96 tölkkiä olutta. Nämä siis ne mitä itse olen huomannut, huomenna täytyy toki hakea uusi 24pack. Huomasin myös että olen aliarvioinut äitini juomat määrät, tällä viikolla on mennyt per ilta 12-18 tölkkiä. Ei varmaan saisi laskea, mutta jotenkin tulee pakottava tarve pysyä kontrollissa ja perässä siinä mitä tapahtuu… Mietin myös sitä miten paljon noihin menee rahaa, siihen kun lisää vielä sen että molemmat vanhemmat polttaa askin röökiä per päivä. Sitten valitetaan kun ei ole rahaa, noillakin rahoilla olisi hienon kesälomareissun tehnyt pikkusisarusten kanssa (samanlaisia mitä tehtiin kun minä olin nuorempi, ei mitään superhienoa mutta sellaisia mistä jäi itselle ihania muistoja). Itkettää kun ajattelen tätä, ahdistaa niin valtavasti ajatella miten iso ongelma oikeasti on ja miten pitkälle se vaikuttaa. Mutta äiti ei vaan tajua.

Huh, aina kun alan kirjoittamaan niin tekstiä alkaa vain tulla. En puhu näitä asioista kenellekään, kerran kuukaudessa käyn puhumassa psyk. sairaanhoitajan kanssa mutta en sielläkään aina haluaisi vain vatvoa tätä asiaa. Ystäville tai kumppaneille en puhu eivätkä edes tiedä koko asiasta. Ensi viikolla lähden omaan kotiin ja sitä ennen puhun asiasta veljeni ja toivottavasti myös isäni kanssa. Jos puhun isäni kanssa niin saa nähdä koska olen seuraavan kerran tervetullut moikkaamaan sisaruksia.

[Anonymous]

Voi Linnea, ikävä kuulla, että äidin juominen on lisääntynyt. Niinhän se on, alkoholismi on koko ajan paheneva sairaus. Entä jos pyytäisit äitiä tekemään esim. täällä plinkissä olevia testejä alkoholin käytöstä?
Ja kokeilkaa rohkeasti interventiota.

[Rinalda]

Hei Linnea!
Tuli mieleen, että isäsi ei ehkä tosiaan joko ole sisäistänyt ongelman suuruutta tai sitten hän torjuu asian mielessään, ei halua ajatella mihin äitisi juominen ja isäsi omakin juominen johtaa, toivoo vain että tilanne menisi jotenkin ohi itsestään. Sen sijaan että hän ottaisi äitisi vakavaan puhutteluun, hän on mieliksi ja juo seuraksi ja ajattelee “jospa se tästä…”

Ulkopuolisena en tietenkään tiedä… mutta kuvittelisin, että sinun kannattaa yrittää puhua isäsi kanssa, jos sinusta tuntuu että pystyt sen tekemään. Ehkä hän kaipaa herättelyä tilanteeseen. Että joku sanoo ääneen, että asiat menevät nyt pieleen. Auttaisiko, jos puhut hänelle syyllistämättä, että perheen hyvinvointi on sinulle tärkeä asia, olet huolissasi siitä miten paljon äitisi jo juo, että se voi riistäytyä hallitsemattomaksi. Että olet huolissasi pikkusisaruksistasi, etteivät alkoholin varjopuolet satuttaisi heitä. Että toivot isäsi tukevan sinua siinä, että asiat saataisi oikealle raiteelle.

Tuli myös mieleeni, että täällä Plinkissäkin on Testit ja laskurit -osiossa apukeinoja, millä voi laskea milloin on suurkuluttaja/ alkoholisoitumassa, milloin käyttö ylittää riskirajat. Siellä on audit-testi, johon voi syöttää nautitut juomamäärät, ja sieltä tulee heti analyysi. Kertomasi määrät osoittavat äitisi olevan suuren riskin kuluttaja. Voisit ehkä ehdottaa isällesi, että tekisitte yhdessä ensin hänelle testin jotta näette miten se toimii, sitten yhdessä äidillenne. Voihan olla että isäsi siinä samalla huomaisi omankin riskinsä… Kertomasi mukaan hän vaikuttaa velvollisuudentuntoiselta, mutta liian kiltiltä; ehkä hän ei edes ole tajunnut/uskaltanut tajuta sitä, että hänen liittymisensä äidin seuraan juomaan mahdollistaa äitisi alkoholismin etenemisen… Jos hyvin käy, hän herää ymmärtämään asian ja on loppupeleissä kiitollinen, että asia otettiin esiin.

Muista pitää huolta myös itsestäsi! Ymmärrän että haluat auttaa ja toivon, että onnistut. Älä kuitenkaan ota syyllisyyttä asiasta; heidän pitää itse löytää motiivi ja viime kädessä vastuu on heillä. Mutta ymmärrän, että omien perheenjäsenten hätää ei pysty katsomaan vierestä, ilman että yrittää auttaa jotenkin. Ja silloin tuo, että yrittää herättää heitä näkemään tilanteen, voi olla hyvä ajatus. Samalla tosiaan keskity omassa elämässäsi positiivisiin asioihin, älä anna tämän pilata omaa arvokasta elämääsi.

Tsemppiä!

Muoks. Vieras4 oli näköjään myös ehdottanut samoja testejä, kirjoitettiin yhtä aikaa…

[JuuliaS]

Hyvä Linnea.
Näet sisarustesi kärsivän, sinuna huolehtisin heidän hyvinvoinnistaan. Jos isäsi ei ole halukas ottamaan ohjia käsiinsä sinun olisi tehtävä se. Aikuisia ihmisiä ei voi pakottaa mutta lastensuojeluun ilmoitusta siitäkin huolimatta että saat äitisi vihat niskoillesi. Sisaruksesi varmasti kiittävät sinua siitäkin edestä. Jos ei nyt, niin myöhemmin. Ja pistä ne lainahanat kiinni kun vanhempiesi rahat noin selvästi menevät juomiseen ja tupakoimiseen. Auta mieluummin ostamalla sisaruksillesi heille tarpeellisia asioita, mutta älä anna rahaa vanhemmillesi. Sillä vain mahdollistat äitisi juomista.

Sinuna aloittaisin keskustelemalla vakavasti isäsi kanssa. Kerro hänelle mitä aiot tehdä jos edes hän ei ryhdistäydy. Voisiko myös veljesi auttaa sinua tässä asiassa?

[Linnea]

Hei Vieras4, Rinalda ja JuuliaS,

Olen ihan samoilla linjoilla kuin Rinalda, liittyen siihen miten isä suhtautuu äidin juomiseen. Luulen että hän torjuu asian mielessään ja ajattelee juuri noin, että kyllä se siitä jossain vaiheessa muuttuu paremmaksi. Luulen että isäni myös tavallaan sallii äidin juomisen, koska tietää että se on äidille oikeastaan ainoa asia mistä hän enää nauttii. Äiti on itsekin sanonut että illat ja yöt ovat parasta aikaa kun hän saa olla yksin ja rauhassa kun muut nukkuu. Yritän saada itseäni tsempattua että pystyisin ottamaan asian puheeksi isän kanssa. Luulen että se voisi vähän herätellä häntä, varsinkin jos sanon että nuorinkin sisarus on huomannut tilanteen ja ilmaissut huolta siitä minulle.

Jos isä kieltää tilanteen tai ei suostu siihen mitenkään puuttumaan, niin teen lastensuojeluilmoituksen. Juttelin eilen veljeni kanssa asiasta ja hän on myös huolissaan ja kyllästynyt tilanteeseen. Juteltiin asiasta lähemmäs toista tuntia ja käytiin läpi kaikkea. Ajattelin aluksi että olen ainoa joka on huomannut äidin persoonan muuttuneen viimeisen vuoden aikana tai ehkä kuvitellut kaiken, mutta veli sanoi että on huomannut saman.

Äiti on nyt juonut 11 iltaa putkeen, joka ilta menee se 12-18 olutta. Jotenkin hävettää, kun en uskalla ottaa asiaa puheeksi, hänhän on kuitenkin oma äitini. Mutta pelkään ja kun tunnen äidin, hän ei ota asiaa hyvällä vaan loukkaantuu ja suuttuu aivan varmasti. Eihän se maailmanloppu ole vaikka niin kävisi, mutta kun olen kunnon miellyttäjätyyppiä niin en haluaisi aiheuttaa mitään konfliktia.

[Anonymous]

Olen kasvanut alkoholiperheessä jossa toinen vanhemmista juo. Olen nyt jo kolmekymppinen, asunut vuosia omillani, ja tullut siihen tulokseen että kun 18 on täyttänyt, ja oman elämänsä aloittanut, niin vanhempien asioihin ei oikein voi enää puuttua. Ihan samoin kuin ei vanhemmatkaan voi enää puuttua aikuisen lapsensa asioihin kun hän muuttaa omilleen ja on täysi-ikäinen, ei jälkikasvu voi enää huolehtia täysivaltaisista vanhemmistaan jotka päättävät itse miten elävät. Olkoonkin että heidän ratkaisunsa ovat omasta mielestä typeriä, ja jompi kumpi on tossun alla liitossa tai mitä ikinä.
Apua voi antaa jos sitä pyydetään, tai hoito-vinkkejä alkoholismiin, mutta mitään rahaa ei tarvitse antaa.
Lapsien asioista tietävät voivat neuvoa lastensuojeluasioista, mitä tulee kenen tahansa lapsiin jotka ovat vaarassa vanhempiensa alkoholinkäytön vuoksi. Itse en enää puutu sanallakaan vanhempieni tekemisiin, tämä vanhempien kunnioitus on vaikea oppia jos he käyttäytyvät kuin lapset. Mutta mitä nopeampaa luovuttaa vanhempiensa neuvomisen elämässä, ja siirtyy elämään sitä omaa elämää, sen parempi. Voi olla väleissä ja ystävällinen, vältellä tietenkin humalaista, mutta ei ole mikään pakko sanoa juuta tai jaata koko juomiseen. Siinähän juovat, aikuiset ihmiset.

[Linnea]

Vieras1,

ymmärrän hyvin sen mitän sanot. Haluaisin antaa olla, mutta samalla haluaisin kuitenkin yrittää edes kerran. Ja olenkin ajatellut niin, että kerran sanon asiasta, keskustelen kunnolla ja jos se ei vaikuta niin annan olla. En aio ottaa asiasta mitään vastuuta enkä tee äidin raitistumisesta mitään omaa elämäntehtävää.

Tavallaan on todella ristiriitaiset ajatukset täällä vanhemmilla olosta: haluan olla täällä, viettää aikaa sisaruksien kanssa ja nähdä täällä asuvia kavereita, se on mahdollista vain jos yövyn vanhemmillani. Mutta en haluaisi olla täällä, en nähdä äidin juomista, en tätä kaaosta ja sekasotkua. Minulla on itselläni diagnosoitu vaikea masennus ja tuntuu että uppoan itsekin täällä johonkin aivan järkyttävään alakuloon, kun en saa pidettyä omasta rytmistä kiinni ja joudun vierestä katsomaan tätä kaaosta täällä.

Kirjoitin viimeksi viikko sitten, silloin äiti oli juonut 11 iltaa putkeen. Ei taukoa tällä viikolla eli 17 iltaa putkeen nyt. Lähden huomenna kotiin, joten tänään pitäisi ottaa asia puheeksi isän kanssa jos sen nyt aion tehdä. En tiedä. Juttelin nuorimman sisarukseni kanssa ja käytiin pitkä keskustelu aiheesta. Hän oli huolissaan, sanoi että häpeää äitiä ja tämän juomista. Toivoo että voisi tehdä äidin kanssa asioita ja vaikutti olevan tosi peloissaan. Selvästi siis huomannut tilanteen ja pohtinut sitä yksinään.

[Rinalda]

Hei Linnea!

Oikea asenne tuo, ettet ota äitisi raitistamisesta elämäntehtävää. Tiedät itse parhaiten, mitä tehdä… Ehdotan että kuuntelet sydäntäsi ja toimit sen mukaan tuon keskustelun suhteen. Ehkä keskustelu antaisi sinulle mielenrauhaa, olisit yrittänyt, ja myös isäsi tietäisi, että välität. Olet aika kovasti miettinyt keskustellako vai ei, jääkö asia sitten vaivaamaan, jos lähdet keskustelematta…

Jos isäsi huomaa, että elämä kotonasi aiheuttaa huolta, jospa hän terästäytyisi ja yrittäisi ottaa ohjat käsiinsä. Ja jollei, ainakin hän tietää, että sillä mitä kotona tapahtuu on väliä, se ei ole yhdentekevää.

Ehkä voit myös kertoa pikkusiskoillesi, että he ovat sinulle tärkeitä ja että he voivat kertoa sinulle huolistaan. Että isän ja äidin pitäisi muuttaa tapojaan, ettet sinä pysty muuttamaan heitä, mutta siskot eivät kuitenkaan ole yksin maailmassa ja heillä on rakastava isosisko, joka ymmärtää. On hengessä mukana…

Ja ajattele itseäsi, pidä huolta itsestäsi! Älä jää kiinni tähän. Kun olet muualla, yritä olla miettimättä tätä koko ajan. Tee asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä!

[Leijonamieli]

Kiitos viesteistäsi, aloittaja. <3

Itsellä vähän samoja keloja, ei vain yhtä suurta perhettä huolehdittavana kuin sinulla. Olet varmasti todella vahva, monet meistä alkoholistien lapsista taitavat olla. Eli se klisee vahvistumisesta on ainakin minusta totta. Mutta sitä vahvuutta haluaisi käyttää johonkin muuhun myös…

Itselle suurin kysymys on se, mitä kaikkia erilaisia suhtautumistapoja onkaan olemassa. Lempeä ja rakastava haluaisin olla, mutta se lienee tulokseton tapa. Rationaalisimmalta tuntuisi olla tiukka ja uhata vaikka välien katkaisulla, mutta sekin hirvittää ja tuntuu, että voisi pahentaa asioita. Tuntuu aseettomalta, mutta samalla ajattelen, että pakkohan jotain on olla, mitä voi tehdä: ei sen ongelman taikaiskusta tarvitse korjaantua, mutta jotain. Sitten mietin sitäkin, pitäisikö minunkin mennä asumaan äidillä kaksi viikkoa ja vahtia häntä viiden metrin etäisyydeltä koko valveillaoloaika. Se tuntuisi hirveältä ja vaikealta, mutta se olisi kuitenkin kutakuinkin mahdollista toteuttaa. Anteeksi, tämä meni omien ajatusten käsittelyyn, mutta varmasti nämä sinullakin tulevat mieleen — miten puuttua?. Olet sinäkin ehkä joskus nuorempana taistellut tuulimyllyjä vastaan kaatelemalla tölkkejä viemäriin?

Toivotan kaikkea hyvää sinulle, sisaruksillesi ja sairaa/ille läheise/illesi. Jos tuntuu siltä, kerro, miten tilanne etenee.

[Linnea]

Heippa kaikki! En ole muutamaan kuukauteen mitään kirjoitellut.

Syksy on lähtenyt itsellä kivasti käyntiin, pääsin opiskelemaan unelmieni alaa ja koulu on vienyt mukanaan. On sellainen fiilis että olen pässyt kunnolla rakentamaan omaa elämää, kotiasiat ovat olleet poissa mielestä ja ovat toki fyysisestikin melkein 300 kilometrin päässä. Nyt olen reilun kuukauden poissaolon jälkeen käymässä vanhempieni luona ja ajattelin päivitellä kuulumisia kun asiat pyörii taas omassa mielessä.

Äidin tilanne muuttui viimeisimmän viestini jälkeen. Minä en ollut se joka rohkaistui ja otti asian puheeksi, vaan 13- vuotias pikkusiskoni. Hän istutti äitini (ja isäni) alas ja sanoi ettei enää jaksa katsella tuota menoa ja kertoi että on peloissaan äidin terveyden puolesta. Äiti otti asian tosissaan ja minäkin sitten juttelin hänen kanssaan. Kerroin että olen ollut huolissani. Äiti vähensi juomistaan; alkukesästä tilanne oli vielä se että kuukaudessa saattoi olla yksi päivä kun äiti ei juonut, muina päivinä meni se 10-15 tölkkiä olutta illassa. Nyt juomiskerrat ovat vähentyneet kolmeen kertaan viikossa. Äiti alkoi myös hoitamaan diabetestaan joka oli juomisen takia jäänyt hoitamatta ja muutenkin suostui vihdoin pistämään lääkityksensä kuntoon.

Kuitenkin, alusta asti mulla on itsellä ollut tosi epäileväinen olo. Kun äiti vähensi juomistaan, hän oli pari päivää ilman ja kertoi sitten että nyt on pakko ottaa ”korjaussarja” koska huomaa viekkareiden tulevan esiin. Olin pettynyt, sillä kuvittelin että äiti olisi oikeasti yrittänyt ja hakenut juomiseen jotain apua. Jos ei pysty olemaan kahta päivää enempää erossa, on aika selvää että juominen on ongelma. Äitini mielestä näin ei kuitenkaan ole, hän ei siis suostu juomiseen hakemaan mitään apua. Jonkun aikaa tilanne jatkui niin että äiti otti kahtena iltana viikossa, nyt tilanne se että juo kolmena iltana viikossa; eilen juuri yritti piilotella tölkkejään meiltä lapsilta. Diabeteksen hoitaminen on taas jäänyt. En ole oikeastaan yllättynyt, sillä mielestäni koko tuo juomisen vähentäminen oli alusta alkaen tuhoontuomittu idea, äitini ei pysty kohtuukäyttöön ja selvästi jos on edelleen 2-3 iltana viikossa pakko vetää kännit niin siellä taustalla on se joku tarve juoda. Ja se pitäisi hoitaa pois, vähentäminen ei ole mielestäni ratkaisu.

Tuli myös todella surkea fiilis, kun pikkusiskoni oli äidille sanonut, että hän toivoisi että jouluna molemmat vanhemmat voisivat olla juomatta. Tästä äiti suuttui ja sanoi että kyllä nyt jouluna voi juoda, että ei täällä ala lapset noin määräilemään jne. Selvästikään ei ymmärrä sitä miten kovasti me lapset toivottaisiin että juominen loppuisi ja että se ihan oikeasti häiritsee meitä. Myös tämä alkoholisteille tyypillinen kieltäminen on vahvana; äiti kertoi miten oli diabeteksen takia käynyt verikokeissa ja maksa-arvot oli olleet tosi korkealla. ”Joo kyllähän mä sitä olutta juon mutta lääkärin kanssa tultiin siihen tulokseen että kyllä ne korkeat arvot johtuu mun lääkityksestä”. Joopajoo… ei tainnut kertoa lääkärille ihan totuutta juomisen määrästä. Juttelin myös juuri eilen äitini kanssa eräästä mun kaverista ja mainitsin ohimennen että kaverini on aloittanut työn katkaisuklinikalla. ”Hyi että siellä on kyllä varmasti kamalaa porukkaa”, oli äidin kommentti. Huvittavaa sinänsä et on kyllä itsekin sellaisessa kunnossa että katko olisi varmaan ihan oikea paikka.

Voisin kirjoitella vielä lisääkin, mutta ehkä nyt tällä erää kaikki oli tässä. Tavallaan siis voisi sanoa että tilanne on muuttunut, mutta en tiedä onko mikään oikeasti paremmin. Saattaa olla että avaudun tänne taas pian lisää.

[Anonymous]

Heipä hei! Mielenkiintoinen ja surullinen ja ahdistavakin on sinun päivitykset perheesi tilanteesta. Täytyy sanoa että jokin Korkeampi Voima puuttui meidän perheeseen siten että minä joka join pääsin kuin ihmeellä raittiiksi.

Lapset ja kaikki lähipiirissä olivat vihaisia kun join niin paljon. Anoppi huusi että mene hoitoon. Menkää molemmat hoitoon. Sillä myös miehenikin joi. Äitini inhosi ja isäni tuomitsi. Minun mielestä se ei kuulunut kenellekään että join. Tein töitä ja pidin kodin siistinä. kaikki vapaa-aika menikin sitten enemmän ja vähemmän viinan huuruissa. Aina kun oli tilaisuus oli otettava. kaikenlaisia selityksiä selitin siitä miksi piti ottaa.
En lukenut alkoholismista. en halunnut kuunnella radiosta en katsoa televisiosta. Juoksin pakoon jos joku yritti jotain selittää. Ja kyllä, suutuin.
Mutta sitten erään juopottelukerran jälkeen sain jostain luettavaksi AA:n kirjallisuutta ja tajusin että olen alkoholisti. Ettei minun tarvitse olla puli-akka tai ukko, ei laitapuolen kulkija ennenkuin on alkoholisti. Alkoholisti on vaikka olisi asiat päällepäin kunnossa. Mutta kovin on vaikeaa myöntää sitä ellei kärsi siitä. ja mistä tulee kärsimys? Häpeä? Siitä kun lähimmäiset sen sanoo. Tuo julki. Yhteiskunta puuttuu ja tuo julki että koton ollaan humalassa liikaa ja lapset kärsii.
Jonkun on kerrottava ja tiukasti, että olet alkoholisti, juoppo, itsekäs retku.
Ehkä vanhempasi heräävät huomaamaan että on väärin juoda niin paljon ja kurjistaa lasten elämä, tuoda vahinkoa lapsille, aiheuttaa kärsimystä.
tsemppiä ja kertokaa porukalla vanhemmille että ette siedä enää juopottelua.

[Linnea]

Heippa,

Vieras: Tuo on kyllä totta että jonkun pitäisi varmaan äidille sanoa ihan suoraan, että hän on alkoholisti. Nuorin siskoni on sen hänelle sanonut, mutta tiedän että äiti on sen kuitannut vain sillä että hän on niin nuori ettei tajua että on ihan normaalia että aikuiset juovat. Ja varmasti hän häpeää, ja on meille sanonutkin että pelkää että me lapset häpeämme häntä. Tottahan se on, suurin syy miksi en esim. ole tuonut kumppaniani kotiin ollenkaan on se että häpeän äitiäni ja meidän kotia kun kenellekään ei ole voimia pitää tästä talosta huolta. Tästäkin äiti osaa kyllä mua syyllistää.

Mulla oli tosiaan syyslomaa tämä viikko ja tulin perjantaina tänne vanhemmille. Tänään lähden omaan kotiin, kun en vaan kestä enää olla täällä. Valehtelin äidille että huomenna on lääkäriaika ettei tarvi selitellä miksi lähden (tyhmää, mutta en vaan uskalla sanoa ja aiheuttaa riitaa). Oikeasti siis syy on se että äidin puheet siitä miten vähentää on olleet ihan paskaa, hän on nyt juonut kuusi iltaa putkeen eli koko sen ajan kun olen ollut täällä. Olen niin pettynyt ja vihainen, äiti odotti kovasti että tulen tänne ja sitten näyttää sen mulle noin. Hän tietää että juominen häiritsee minua ja siitä tulee todella huono fiilis, mutta ei näyttänyt kiinnostavan. Loma meni kyllä niin pilalle kun vaan voi, joka päivä mennyt ahdistuessa. No onneksi tänään omaan kotiin ja viikonloppuna tehdään poikaystävän kanssa jotain kivaa, se vähän piristää. Sisaruksia oli kiva nähdä ja heidän takia tuntuu kurjalta lähteä täältä, molemmat sanoi että olisivat halunneet mun vielä jäävän tänne.

Kävin moikkaamassa pari päivää sitten mummuani, eli äitini äitiä. Hän on todella läheinen mulle ja hän on ollut isona apuna meidän perheelle niihin aikoihin kun äiti oli sairaalassa mt- ongelmien takia. Mummu oli täällä pitämässä meistä lapsista huolta kun isä teki töitä. Juteltiin hänen kanssaan äidistä ja hänkin oli pettynyt kun kuuli että tilanne on taas tämä. Samalla oli huojentavaa huomata että en ole ainoa jota tämä asia häiritsee ja joka on huolissaan – olen aikaisemmin vähän ajatellut että ylireagoin. Mutta mummu oli ihan samoilla linjoilla minun kanssani ja sanoi että kantaa valtavasti huolta meistä lapsista ja tästä tilanteesta.

Äiti nukkuu vieläkin. Taidan siivota keittiön ja pakata tavarani.

[Anonymous]

Hei Linnea. On varmaan ahdistavaa jättää sisarukset sinne. Ole rohkea ja tee ilmoitus siitä, vaikka saisitkin vihat nyt, voi olla että jonain päivänä kiitetään. Tai sitte ei, voihan se olla ettei se ilmoitus ole edes hyvä asia. helppohan minun on neuvoa kun itse ei tarvi olla siellä tekemässä ja päättämässä. Mutta muista että me täällä olemme tukena teit minkä päätöksen teit, virtuaali halaus sinulle ja voimia kestää tuo karmea syyllisyys, jättää sisaret. Ymmärrän oikein hyvin miltä sinusta tuntuu.
Kun erosin miehestäni ja jätin hänet oman onnensa nojaan, oli sydämeni särkyä kokonaan. rakastin häntä yhä edelleen mutta hän muuttui niin paljon ja aloin pelätä, en voinut enää jäädä. Eikä minulla ollut ketään eikä mitään mistä apua hakea, se oli kauan sitten pienessä kylässä, eihän siellä apua ollut. Oli vain arvostelua ja tuomitsemista. Se on pahinta.
Jos kykenet niin rukoile heidän puolestaan, on sekin kuitenkin jotain, jos muuta ei jaksa eikä osaa, eikä voi. Jos ihminen ei ota muuta apua vastaan niin rukoilee hänen puolestaan, sen olen kokenut hyväksi.
Korkeimman varjelusta sinulle!

[Linnea]

Pitkästä aikaa ajattelin päivittää tilannetta, vaikka sinänsä mitään uutta kerrottavaa ei ole. Olen ollut tosi ahdistunut viimeiset pari kuukautta äidin juomisen takia ja siksi en olekaan vanhempien luona käynyt. Tilanne on sama, juomista on 5-6 iltana viikossa, viikossa menee noin 60-70 olutta, näin veljeni mulle raportoi ja nyt kun tulin vanhempien luokse joulunviettoon niin näen sen itsekin. Jotenkin samaan aikaan niin surullista ja raivostuttavaa katsottavaa; äiti kömpii sängystä 12-14 aikaan, istuu sohvalle, ravaa tupakalla, nukkuu ja siirtyy koneelle oluiden kanssa kun kello lyö kahdeksan. Samat rikkinäiset vaatteet päällä monta päivää putkeen. Ollaan onneksi joulua saatu jonkin verran laitettua, äiti on aina tykännyt joulusta.

En vain käsitä miten isäni pystyy katsomaan tätä kaikkea vierestä ja vieläpä mahdollistamaan äidin juomista niin että kantaa olutta kaupasta ja juo itsekin, huomattavasti pienempiä määriä tosin. Äidillähän on diabetes jota ei hoida ollenkaan, ei käytä lääkitystä, ei mittaa verensokereita eikä syö oikeastaan mitään. Pelottaa että tämä yhdistettynä liialliseen alkoholinkäyttöön tappaa äitini pian. Törmäsin joulusiivousta tehdessä johonkin äidin lääkärinlausuntoihin, joissa puhuttiin siitä miten hänen kognitiiviset taidot ovat juomisen ja vuosien masennuksen takia heikentyneet huomattavasti. Kyllä, luin papereita, tuon jälkeen laitoin pois enkä edes halunnut lukea enempää. Uteliaisuus vei voiton kun haluaa jotenkin koko ajan pysyä tilanteen tasalla. Pakkohan isänkin on tajuta, että jos sama jatkuu, niin äiti tulee kuolemaan ja pian. Viimeksi kun asiasta isän kanssa keskustelin, niin hän oli todella kielteisellä kannalla ja sanoi ettei äidin juominen todellakaan lähentele alkoholismia. Joo eipä tosiaan…

Olen niin vihainen. Ja surullinen. Ja peloissani, ahdistunut, jne… Perhe on mulle äärimmäisen tärkeä, enkä pysty irtaantumaan tai olemaan ilman yhteydenpitoa.

[Minea_Kreetalainen]

Tsemppiä tosi paljon!

Olen itse vähän samanlaisessa tilanteessa kuin sinä ja suunnilleen saman ikäinen.
Mulle helpottavin asia äidin alkoholismin sietämisessä on etäisyyden otto. Olen ollut mahdollisimman vähän tekemisessä äidin (ja samalla muun perheeni) kanssa lukion jälkeen. Yksi sisarus asuu kotona, toivon että muuttaisi viimeistään syksyllä pois. On onneksi niin vanha, että pyörii omissa menoissaan ja kotona on hyvin vähän.
Mä olen viimeisen vuoden tiennyt, etten voi tehdä mitään, ettei äiti joisi. Oon viimeaikoina lukenut alkoholistin läheisiin liittyvää kirjallisuutta hellstenia (mun mielestä ei ollut hyvä) ja susanna alakosken kirjoja.
mihinkään hoitojuttuihin ei lähde, ei muka ole ongelmaa. On ollut sairaalassa kuoleman kielissä, niiden keikkojen jälkeen esittänyt, ettei muka juo enää. Tosi rasittavaa katsoa tuollaista pelleilyä ja kun toinen on juonut aivonsa pehmeiksi.
Ärsyttää vaan koko ihminen. Ärsyttää myös isä, joka sietää äitiä ja juomista. En tiedä, kuinka paljon äiti juo, mutta liikaa kumminkin, vähemmän kuin pahimpina aikoina.

Ei tässä viestissä oikeen ollut pointtia, mutta tsemppiä ja hyvää joulua!

[Linnea]

Olisipa kiva palata tänne ja kertoa että asiat olisivat jotenkin paremmin. Mutta eivät ole.

Tilanne on oikeastaan ihan sama kuin silloinkin kun tänne ensimmäistä kertaa kirjoitin. Ainoa muutos on se, että myös isäni on alkanut juomaan enemmän - ei läheskään niin paljon kuin äitini, mutta melkein joka ilta menee 4-5 tölkkiä olutta. Äidillä määrät pyörii varmaan jossain 9-13 tölkissä per ilta. Noin vuosi sitten otin asian puheeksi isäni kanssa ja keskustelimme äidin ja isäni alkoholin käytöstä jonkun aikaa. Keräsin tosi kauan rohkeutta sitä keskustelua varten enkä pystynyt keskusteluun itkemättä. Isäni sanoi että hän kyllä vahtii ettei äidin juominen mene “pahaksi” - mitäköhän se sitten nyt on jos ei pahaa? Isäni on selvästi kielteisellä kannalla, kommentit olivat vähän sellaisia “no mutta ei se sentään juo mitään kirkkaita, se vasta kamalaa olisikin”. Tuon keskustelun jälkeen meni ehkä puoli tuntia kun isä tuli multa kysymään että haittaako mua ihan kauheasti jos hän ja äiti juovat sinä iltana. Eli kuuroille korville meni se keskustelu, sen jälkeen en ole asiaa halunnut enää ottaa puheeksi.

Nyt viime syksynä oli taas sen aika että äiti alkaa puhumaan miten hän vähentää juomista niin että joisi enää vain viikonloppuisin. No nämä on nähty aikaisemminkin eikä tuo ole ikinä onnistunut, tällä kertaa äiti taisi luovuttaa kahden päivän jälkeen. Mitään apua ei suostu hakemaan, ei vaikka on ihan selvää että yksin ei pääse alkoholista irti. Toisaalta äiti tuo myös tosi vahvasti esiin sen, ettei edes halua lopettaa - alkoholihan on hänen mukaansa hänen elämänsä ainoa ilo. Kaikista paskinta oli kun nyt ensimmäistä kertaa alkoholi oli isossa roolissa myös jouluna. Aattona äiti ja isä avasivat oluet jo ennen lahjojen jakamista, tätä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Jos olisin kymmenen vuotta sitten sanonut äidilleni että vielä joskus tulee sellainen joulu että sinä ja isä olette kaljat kädessä kun avataan lahjoja, niin hän ei varmasti olisi uskonut.

Olen edelleen tekemisissä vanhempieni kanssa ja käyn täällä (olen nytkin täällä, siksi tulikin inspiraatio kirjoittaa tänne) aina silloin tällöin. En enää ihan niin usein, koska olen lopettanut opiskelut ja siirtynyt työelämään ja hommia on omassa elämässä niin paljon. Kamalalta tuntuu katsoa tätä menoa täällä kun sille ei oikein voi mitään tehdä. Tuntuu myös ihan paskalta kun äiti saattaa joskus harvoin kommentoida juomistaan tyylillä “kyllä mä tiedän että se on teistä kamalaa, kyllä mä tiedän että inhoatte sitä”. Niinku joo, voi kun kiva että tiedostat tämän. Mutta et kuitenkaan ole valmis tekemään asialle mitään. Argh.