Hei!
Sinun äitisi sairastaa alkoholismia. Hän ei pysty enää päättämään, onko hän sairas vai ei, haluaako hän apua vai ei. Alkoholismiin kuuluu erittäin vahvasti kieltäminen. Se on itsensä kieltävä sairaus. Äitisi voi kieltäytyä myös tarjotusta hoidosta. Hänellä on siihen aikuisena ihmisenä oikeus.
Pikkusisaruksesi eivät liioin pysty valitsemaan tällä hetkellä, katsovatko juomista vaiko eivät. He ovat pakotettuja katsomaan. Jokaisen lapsen kuuluisi saada kasvaa ympäristössä, jossa ei juoda tolkuttomasti. Mitä sinun mielestäsi aikuisen läheisen tulisi tässä tilanteessa tehdä? Mikä on se taho, joka voisi auttaa sisaruksiasi tai sinua? Jos äitisi ei halua apua, se ei tarkoita sitä etteikö muiden kuuluisi saada sitä.
Hei Linnea!
Tilanteesi on melko samanlainen kuin itselläni, olemme jopa samaa ikäluokkaa. Minullakin on useampi sisarus, joista osa asuu vielä kotona. Meilläkin alkoholisti on äiti, mikä tuntuu olevan sossutädeille edelleen tänäkin päivänä yllätys, kun lastensuojeluilmoituksia on tehty. Itse en tosin ole niitä tehnyt, mieli on ollut tehdä, mutta joku ihmeellinen “lojaalius” vanhempia kohtaan on estänyt, no onneksi joku teki.
Meillä on äidiltä mennyt jo työpaikkoja alta juomisen takia ja tahti tuntuu vain kiihtyvän. Myös meidän isämme on alkanut juoda itse enemmän, meillä aika huomattaviakin määriä siten, että molemmat vanhemmat saattavat olla koko viikonlopun ihan kaatokännissä. Äidillä juominen saattaa sijoittua ja sijoittuukin usein myös viikolle. Nyt korona- aika huolestuttaa, sillä kumpikaan ei käy töissä ja aikaa ryyppäämiselle on siis enemmän. Se on ihan hirveän kummallista, kun rahaa ei tunnu löytyvän tarpeellisiin asioihin, mutta viinaan kyllä löytyy. Raivostuttavaa!!
En oikein tiedä mikä itseäni ahdistaa tilanteessa eniten. Olen valtavan huolissani sisaruksistani, siitä mitä he joutuvat kotona kestämään. Olen käynyt itse psykologilla juttelemassa asioista ja olen tietisesti pyrkinyt alkamaan ajatella itselle terveellisellä tavalla: pahimman olon vyöryessä päälle, koitan saada itseni muistamaan, että aivan sama mitä itse teen, sillä ei ole äidin juomisen kannalta väliä, kokemusta nimittäin on n. 20 vuoden ajalta (ensimmäinen muistoni n. 4v on, kun pyydän äitiä kaatamaan juomat pois). Ei auta huuto, itku, pyytäminen, kuuntelu, kertominen, haukkuminen, nauraminen, tukeminen, ei mikään, koska alkoholisti ei itse halua tehdä asian eteen mitään. Minun eikä sinun velvollisuus ole huolehtia vanhemmistamme, he elävät omaa elämäänsä ja me omaamme. Sisaruksista toki pitää huolehtia, itse ajattelin nyt ottaa sossuihin yhteyttä ja kertoa kaiken, silloin vastuu siirtyy minulta heille. He ovat ammatti-ihmisiä, joille tällaiset tilanteet ovat valitettavasti arkipäivää, he osaavat auttaa. Vaikeaa on, kun järki sanoo, että ei äiti parane kuin omilla voimillaan, mutta silti välillä yllättää itsensä ajattelemasta “mitäköhän vielä voisi tehdä”. Alkoholismi on koko perheen sairaus ja itse ainakin löydän itsestäni myös läheisriippuvaisen piirteitä. Se on jo alku, kun ollaan ajateltu näitä asioita, itselleni ainakin on auttanut myös etäisyyden ottaminen äitiin ja nyt myös isäämme hänen juodessaan enemmän. Omat olot vaihtelevat, mutta itse(kin) kun ottaa päivän kerrallaan, on helpompaa. Tänään huolehdin siitä, että huolehdin vain itsestäni!
Miten menee Linnea? Entä sisaruksillasi?
En oikein osaa sanoa mitään, muuta kuin että et ole yksin. Minä kärsin isäni juomisesta.
Voimia!
Moikka Männynkäpy,
kuulostaa kovin tutulta sun tilanne. Suosittelen kyllä ehdottomasti tuota ilmoituksen tekemistä, varsinkin jos siellä vanhempien luona on alaikäisiä useampiakin (ja tietty pitää tehdä vaikka niitä olisi vaan yksi). Tunnistan tuon, että on lojaali vanhempia kohtaan eikä siksi halua tai pysty tekemään ilmoitusta. Minä en ole pystynyt, tai no, kerran kerroin tilanteesta sellaiselle henkilölle jonka tiesin tekevän ilmoituksen ja näin vähän niinkuin ulkoistin sen homman. Valitettavasti omat kokemukset lastensuojelusta ovat huonoja, koska äiti on oikeasti hyvä näyttelijä ja kotona on aina kulissit pystyssä silloin kun sossuja tuli siellä käymään. Muistan sen vähättelevän asenteen, että tilanne ei muka ollut vakava koska äiti ei pyörinyt baareissa tai vahingoittanut lapsia fyysisesti.
Tuo on hyvin sanottu, että vanhemmat elävät omaa elämäänsä ja me elämme omaamme. En voi määräillä vanhempiani enkä pakottaa heitä tekemään yhtään mitään. Mutta se tuntuu pahalta, kun tiedän että vanhempani tietävät että juominen tuntuu meistä lapsista todella pahalta. Ja silti sitä motivaatiota lopettaa tai hakea apua ei ole. Ehkä en vaan voi ei-riippuvaisena ihmisenä ymmärtää tätä? Tsemppiä paljon sulle Männynkäpy, kirjoita lisää jos haluat!
Sarasota, paljon tsemppiä sulle ja ikävää että olet samanlaisessa tilanteessa. Täällä tilanne on aika sama kuin edellisellä kirjoituskerralla. Äitini juo edelleen, voisi oikeastaan sanoa että joka päivä. Harvoin on sellaisia päiviä että ei juo. Määrällisesti jotain 10-16 tölkkiä illassa eli kertyyhän tuosta iso määrä viikossa. Isäni juo myös ja hänen juomisensa on myös mennyt huonompaan suuntaan, siinä mielessä että hän juo nykyään myös melkein joka ilta. Määrät ovat ainakin toistaiseksi pienempiä kuin äidillä. Sisarukseni elävät omaa elämää, nuorin sisareni asuu vielä kotona. Käyn kotona aina silloin tällöin ja on siellä ihan mukavaakin, mutta onhan se äidin touhu kamalaa katsottavaa. Nukkuu pitkälle päivään, samat rikkinäiset ja haisevat vaatteet päällä päivästä toiseen. Tupakkaa menee aski päivässä ja ruokavalio koostu oluesta ja yöllä syötävästä pikaruuasta. Turhauttaa kuunnella valitusta siitä, että on huono olo tai vatsa sekaisin. No ei kai, ihmettelisin jos tuolla tyylillä EI olisi huono olo!
Viimeisen puolen vuoden aikana on noussut huoli siitä, että äitini kuolee pian jos ei lopeta juomista. Hänellä on mm. diabetes, jota ei hoida millään tavalla. Lisäksi tietty maksan on oltava kovilla noilla juomamäärillä. Yksi päivä pelästyin, että jotain on tapahtunut kun isä soitti niin outoon aikaan.
Itselleni kuuluu onneksi hyvää, on kiva työpaikka ja vihdoin opiskeluvuosien jälkeen rahaa tehdä välillä jotain kivaa. Mulla on kiva miesystävä, kavereita ja harrastuksia. Omassa elämässä asiat siis hyvin, mutta tuo vanhempien tilanne rassaa vaikka kuinka päätän etten sitä mieti tai murehdi. Omassa kodissa saa onneksi aika hyvin ajatukset muualle, huoli ja ahdistus herää silloin kun olen vanhemmilla.
Mietin taas, että olenko tehnyt tarpeeksi. Olen puhunut juomisesta sekä äitini että isäni kanssa. Olen yrittänyt tsempata kun äidillä on ollut lopettamisyrityksiä (tai no, vähentämisyrityksiä…). Mutta pitäisikö vielä yrittää? Mitä jos en ole ollut tarpeeksi tiukkana tai tarpeeksi selkeä sanoissani kun olen aikaisemmin puhunut aiheesta? Onko se hiljaista hyväksyntää, että vierailen vanhemmillani ja iltaisin kun tölkit suhahtavat auki pakenen vierashuoneeseen ja olen siellä aamuun asti? Enää kukaan ei puhu juomisesta, se on läsnä ja näkyvillä mutta siitä ei puhuta mitään.
Mietin myös että miten pitäisi suhtautua siihen kun alkoholisti valittaa fyysisistä vaivoistaan. Kun on vatsa sekaisin, paha olo, närästää. Tai kun on vaivoja jotka johtuvat sairauden hoidon laiminlyömisestä ja laiminlyöminen taas johtuu juomisesta. En osaa tuntea empatiaa, vaan lähinnä ärsyynnyn tai kiukustun kun alkoholisti tulee valittamaan että närästää ja vatsa on sekaisin. No onko ihmekään, jos ruokavalio koostuu kolmesta lihapiirakasta ja 12 tölkistä olutta per päivä?
Ärsyttää, vituttaa, ahdistaa. Miksi se ei hae apua vaikka hän itse ja kaikki muut ympärillä kärsii? Tiedän kyllä miksi, halusin vaan pohtia ääneen ja avautua jonnekin.
Moikka Linnea.
Vastaan ensikertaa kenenkään kirjoituksiin, toivottavasti osaan käyttää tätä alustaa. 
Olen itse usean alkoholistin läheinen.
Isäni alkoholisoitui minun ollessa ala-asteella, äitini tukeutui vahvaan humalaan hiljalleen ensin kerran kuukaudessa viikonloppuna ja vuosien kuluessa kerrat ovat lisääntyneet ja alkoholimäärät kasvaneet, ihan molemmilla.
Itse olen perheen esikoinen, meitä lapsia on neljä. Ensimmäinen sisko syntyi minun ollessa esikouluikäinen, viimeinen minun mennessä kahdeksannelle luokalle. Eli ikä erot ovat isoja ja sen myötä minulle oli laskettu sitä klassista esikoisen vastuuta.
Muutettuani pois 18 vuotiaana, toimin vuosia kuten sinä. Halusin pysyä siskoja lähellä, yrittää varjella heitä. Mahdollistin myös vanhempieni sairautta auttamalla monenlaisissa asioissa, mutta kotiin jääneet sisaret joutuivat kuitenkin hoitamaan suurinta taakkaa.
Olen aikeissa kirjoittaa syväluotaavammin kokemuksistani tälle palstalle ihan omaan ketjuun, kunhan saisin kaiken ensin jäsenneltyä erilliseksi tekstiksi. Muistoja on viimeisen vuoden aikana tulvinut niin valtavasti, että tuntuu kuin voisi kirjoittaa niistä romaanin.
Tuo tuska, viha, suru ja eräänlainen epätoivo alkoholismin edessä on niin tuttua.
Myös ex mieheni on alkoholisti, joten voin käsi sydämellä myöntää ottaneeni läheisriippuvuuden omakseni, samaa on äidissäni sekä sisarillakin.
Kirjoitustesi perusteella huomaan isäsi toiminnassa tätä samaa, hän on mitä luultavammin läheisriippuvainen, eikä sitäkään joko huomaa tai halua myöntää, tuntuuhan sekin eräänlaiselta leimalta otsassa.
Kannat huolta sisaristasi, mutta koet että äitisi onnistuisi jälleen huiputtamaan sosiaalipuolen ihmisiä ja mm. lasu ilmoitus tuntuu turhalta.
Rohkaisen sinua kuitenkin sen tekemään.
Mietin, olisiko mahdotonta, että tekisitte jonkinlaista videopäiväkirjaa sisariesi kanssa?
Jotain konkreettista jossa he kertoisivat mitä kotona tapahtuu, noteeraisivat juomien määriä tai käytöstä. Ja sopisitte, että nämä näytetään sosiaalivirkailijalle. Lapsia tulee kuulla näissä tilanteissa, mutta lapsen lojaalius vanhempaa kohtaan on vahva, oli tilanne miten huono tahansa, jolloin on ihan jopa tavallista, että lapset kertovat kaiken olevan hienosti, jos joku sitä kysyy, vaikka oikeasti lapsi haluaisi huutaa että kaikki on päin peetä eikä jaksa enään.
Ihan perinteinen kirje päivässä tai päiväkirja tyyppinen kirjoituskin olisi yhtä hyvä, jos ei vidointi tai äänen tallennus tunnu hyvältä.
Alkoholisti ei näe koskaan toiminnassaan väärää, eikä näe perheensä kärsimystä. Omat ongelmat ovat ainoita olemassa olevia, vaikka ei myönnä niitäkään tai myöntää korkeintaan osan, jotka eivät liity alkoholin käyttöön.
Läheinen, tässä teidän isä, ei taas halua myöntää ongelmaa muista syistä. Vastuun ottaminen elämässä ilman kumppania on pelottavaa ja omasta kokemuksesta voin sanoa, että sen myöntäminen, että on omalla toiminnallaan sallinut omien rakkaiden lastensa rikkomisen sisältä päin, sen hyväksyminen ja siitä vastuun ottaminen repii sielun hetkellisesti rikki. Vaikka asian siis tiedostaa, se on ajatuksena ja todellisuutena niin raaka, että on helpompi piilottaa ne ajatukset johonkin syvälle.
Olisi hienoa, jos sisaresi saisivat apua koulun kautta.
Sitä kautta voi myös mennä ilmoitus lastensuojeluun, sen lisäksi asiaan toisi painoarvoa, jos sinä, mahdollisesti muutkin läheiset, tekisitte ilmoituksen myös.
Toivon, että en kuulosta ikävältä sanoessani tämän seuraavan näin suoraan, mutta mahdollistamista on myös olla tekemättä ilmoitus.
Kunpa olisin itse aikanaan tajunnut tämän. Minun olisi pitänyt tehdä sisaristani ilmoitus lastensuojeluun. Minun olisi myös pitänyt tehdä ilmoitus omista lapsistani, mutta silloin elin vielä kuvitelmassa, että mieheni juominen oli minun vastuulla enkä osannut nähdä paljoakaan sen yli, ympärilleni, keskitin vain kaiken enrgiani suojaamaan lapsia näkemästä isänsä juomista, unohdin että apua olisi saanut eikä kaikkea olisi tarvinnut yksin kestää.
Ai kamala, en tiedä edes tuliko tästä kovin johdonmukainen kirjoitus, toivottavasti edes siinä määrin, että saisit uskoa itseesi ja siihen, että olet oikeilla jäljillä, perheesi tarvitsee kipeästi apua ulkopuolelta, koeta vielä uskaltaa saada sitä heille.
Älä unohda itseäsi tällä matkalla myöskään.
jos juo 12-18 olutta lähes joka päivä, niin tietysti juominen on ainoa asia mistä nauttii koska muuten ollaan krapulassa
alkoholin lopettaminen tai pidemmän kuivan kauden pitäminen ei ole helppoa. vieroitusoireet kestää noin kaksi viikkoa, fyysisesti olo paranee ensin mutta alkoholista johtuva masennus, morkkis ja saamattomuus kestää pidempään
sitten voi vasta alkaa pienin askelin miettimään, että mitähän siihen tilalle keksisi…