Tulin tänne taas tuntojani purkamaan. Onkin ollut pahaenteisen hiljaista pojan puolelta tähän aamuun asti! Poika illalla soittanut mummolle pyytäen rahaa,mummo aamulla pyysi minua laittamaan rahaa pojalle ja kun kieltäydyin niin alkoi itkemään ettei saa nukuttua kun niin harmittelee poikaa. En silti anna periksi vaikka tietysti minullakin paha mieli asiasta. Muut läheiset ovat kuitenkin tukenani! Keljuja nämä tilanteet!
Hei Enkelinsiipi,hyvä,ettet anna periksi,vaikka mummo itkikin puhelimessa.Kurja tilanne.Se on tosi hyvä,että muut läheiset ovat tukenasi.Voimia ja virtuaalihalus sinulle!
Hei Enkelinsiipi! Olen seurannut tarinaasi täällä siitä lähtien kun kirjoitit viestiketjuuni, voimia sinulle! Mummot on mummoja ja äidit äitejä, olipa poika millainen tahansa, pahalta se varmaan mummostakin tuntuu, kun auttaa haluaisi, muttei pysty mitään tekemään. Voisiko ne mummon lahjoitukset panna jollekin tilille odottamaan, että jospa se pojan tilanne joskus paranisi niin paljon, että ne rahat voisi luovuttaa hamassa tulevaisuudessa. Olisi mummollakin semmoinen tunne, että on auttanut. Eihän se, ettei anna rahaa, merkitse sitä etteikö pojasta välittäisi. Toivottavasti poikakin vielä joskus ymmärtää, että kyllä äiti ja mummo hänestä kaikesta huolimatta välittävät ja vain toivovat, että hän pääsisi eroon riippuvaisuudestaan. Miten, siihen ovatkin jo hyvät neuvot tarpeen!
Mä olen tehnyt juuri noin eli tallettanut mummon lahjoitukset erilliselle tilille odottamaan parempia aikoja. Aina en tietysti onnistu työntämään näppejäni siihen väliin. Mummo ei nimittäin meillä tiedä pojan huumeiden käytöstä mitään, luulee että ongelmana on masennus. Olemme salanneet asian häneltä, koska hän todennäköisesti kuolisi tai ainakin hänen loput elinpäivänsä pilaantuisivat, jos saisi tietää tämän. Paljon teen myös sitä, että kun mummo meinaa antaa pojalle rahaa esim. synttäri- tai joululahjaksi, niin ehdotan, että mä voin ostaa sen lahjan, kun “tiedän mitä poika haluaa”. Sitten en osta sitä, mitä poika haluaa, vaan esim. vaatteita ja leffoja. Poika ei onneksi pyydä mummolta rahaa.
Erittäin raskaassa välikädessä Enkelinsiipi olet, siinä pojan ja mummon välissä. Yksi syy siihen, etten ole omalle äidilleni kertonut tästä on myös se, että luulen sitten joutuvani häntäkin lohduttamaan ja rauhoittelemaan sen sijaan, että saisin jotakin tukea häneltä. Tietysti tämä salaaminen on aivan kamalaa ja pelkään koko ajan, että sattuu jotain sellaista, mitä ei enää pysty salaamaan.
Senjamilena,
minä olen joutunut tekemään aivan samoin ja samoista syistä. Nyt mummo arvelee jotakin ja mnä yritän suojella häntä ja tarvisin itsekin tukea 
Vaikeahan se on paljastaa totuutta,mutta jotain hyvääkin siitä voi seurata. Mummo osasi aavistaa jo varhain, ettei kaikki ole kohdallaan, ja aloitin kertomuksen ihan pelkästään alkoholin liikakäytöstä. Loppukin varmasti jossain vaiheessa selvisi kun tapasivat. Mummo on siitä lähtien aina säännöllisesti kirjoittanut pojalle kirjeitä ja kortteja ja kertonut rukoilevansa tälle siunausta ja paranemista. Aluksi ajattelin,että turhaanpa mummo niitä kortteja ostaa ja postittaa,mutta jälkeenpäin olen huomannut, että kaikki nuo kirjeet ovat pojalla tallella ja siis ovat olleet todella tärkeitä. Hän tietää, että mummo jatkuvasti rukoilee hänen puolestaan ja uskoo hänen vielä löytävän toisenlaisen elämän.
Meillä pojan tilanne on läheisten tiedossa,ovat tienneet alusta lähtien koko rumban. Vaari harmittelee asiaa silloin kun pojan asioista jutellaan mutta en usko hänen sitä sen kummemmin surevan. Mummo enemmän ja useammin tähän asti ollut huolissaan mutta nyt näyttää siltä että hänen lähimuistinsa on sen verran huonontunut että unohtaa nopeasti jos onkin pahoittanut mielensä. Näin on käynyt myös viime kertaisen pojan yhteydenoton jälkeen. Tavallaan se on minulle siltä osin helpompaa mutta toisaalta mummo taas tarvitsee minun “huolehtimista” päivä päivältä enemmän. Näin siis minun huolet ei helpota,huolehtimisen kohteena on yhden sijaan kaksi minulle läheistä ihmistä!
Pojasta ei ole kuulunut mitään viime kertaisen jälkeen, en aio soitella peräänsä eikä se onnistuisikaan koska kadottanut puhelimensa jo aiemmin. Nyt on hyvä näin!
Juuri kun olin onnesta soikeana perheessä tapahtuneen onnellisen tapahtuman vuoksi,tipahti pelko onnen tilalle sydämeeni!
Poika soitti ja vaatii rahaa laitettavaksi,mummo taas luvannut laittaa! En edelleenkään suostunut joten sain kirot ja haukut päälleni. Uhkasi tulla käymään! Pelkään sitä uhkausta!
Kertoi olevansa velkaa jota ei ole pystynyt hoitamaan ja sen vuoksi häneltä oli murrettu nenä. Vaikka tuo satuttaa minuakin en silti anna periksi,rahaa en anna!
Hyvä Enkelinsiipi, kannustan sinua edelleenkin olemaan onnesta soikeana. Tuo ilmaisu on niin mainio, että oikeastaan voin kuvitella miltä näytät ja siitä tulee hyvä olo ja mieli!
Mitä tulee poikasi käytökseen ja vaatimuksiin, niin ei haukku haavaa tee. Toimit aivan oikein, kun et mahdollista poikasi huumeiden käyttöä antamalla rahaa. Et edes, vaikka hän käyttää murrettua nenäänsä vipuna sinua manipuloidakseen. Oman kokemukseni mukaan olet nyt vaiheessa, jossa olet voimaantunut niin paljon että läheisriippuvuus poikaasi ei saa sinua toimimaan vastoin järkisyitä. Vaikka se satuttaakin ja tekee kipeää, kuten itse sanot. Sattuminen ei kuitenkaan estä sinua toimimasta oikeansuuntaisesti ja elämästä omaa elämääsi. Tästä sinun on myös syytä olla soikeana!
Kirjoitat, että pelkäät poikasi uhkausta tulla käymään. Mitä siinä erityisesti pelkäät?
Hei vaan kaikille pitkästä aikaa!
Ajattelin päivittää kuulumisiani.
Rauhallista aikaa ollut edellisen kirjoitukseni jälkeen;poika sai asunnon ja on ollut “selväpäisenä” enemmän kuin aiemmin,kaverit jäi hieman kauemmas ja ehkäpä itsekkin on halunnut hieman rauhoittaa tilannettaan. Soittelin joulun aikaan jolloin oli kaverillaan ja äänen perusteella oli nautittu glögiä vahvana! Olen ilahtunut koska on osannut huolehtiä vaatehuollostaan ( pyykännyt pyykkituvassa ja kuivauksen jälkeen viikannut vaatteet kaappiin)! Myös ruuassa on pysynyt,olen siinä auttanut sen verran että ostettu tyttären kanssa ja poika sitten pakastanut niistä osan. Kaikesta huolimatta on se pienoinen pelko peikkona kummittelemassa mielessäni!
Mutta nyt mennään näin päivä kerrallaan!
Toivorikasta Uutta Vuotta!
Enkelinsiipi,
kiva kuulla, että teillä paremmin. Tuo on hyvä, että hoitaa vaatteensa ja ruokapuolen:)
Olisiko se murrettu nenä pelästyttänyt 
…oma poikani, kun tuli aikoinaan verissäpäin oveni taakse (ollut riitaa, koko porukka rauhoittavissa xanoreissa 
)niin sen jälkeen alkoi tosissaan pyrkiä eroon kamasta ja kavereista 
No haasteita meille riittää varmaan tällekin vuodelle, mutta jospa pikku hiljaa parempaa…
Paluu entiseen vauhtiin on tapahtunut ja äidin sydän on surusta ja pettymyksestä jälleen kerran raskas! Vauhti päällä tuntuu olevan,kavereiden luona poika punkkailee,oma asunto ei kiinnosta koska se on niin kaukana(n.5km) kaikesta! Rahaa saanut jotka iloisesti kaveriporukassa pian kadonneet tuoden hyvän olon!
Eli vanhat tavat jatkuu!
Hei!
Olen päivittäin käynyt lukemassa Teidän toisten tarinoita täällä ja kotikanavalla,myötäelänyt niin murheissa kuin iloissakin!
Meillä elämä ollut viime kirjoituksen jälkeen suht rauhallista;poika soittanut parin viikon välein (pyynnöstäni) ja kertonut olevansa hengissä!
Samat entiset kuviot hänellä jatkuvat,asunnon saanut vielä pidettyä mutta paljon punkkaa kavereillaan.Luulen pojalla olevan vaikeuksia olla yksin ja sen vuoksi hakeutuu kaveriporukoihin.
Kuitenkin pitänyt välillä “huilia” ja asunnollaan ollut sen verran että varannut pyykkivuorot ja pessyt vaatteensa.
Siskonsa oli pari viikkoa sitten käynyt hänen luonaan,kertoi asunnon olleen siisti,oli iloinen kun oli saanut tavata veljensä joka oli ollut selvinpäin.
Onhan välillä ollut pahoja pelon täyttämiä päiviä meillä vanhemmilla kun kaupungissa jossa poikamme asuu on sattunut lähiaikoina puukotuksia yms joissa tekijän tuntomerkit sopineet poikaamme. Tähän asti selvitty muutaman päivän ahdistuksella ja pelolla.
Jaksamista meille kaikille!
Hei enkelinsiipi,
niin kovin tuttua on tuo rikosuutisten ja tuntomerkkien seurailu, minun kohdallani ainakin ihan sairaaloista jo jossain vaiheessa. Yritän nyt opetella siitä eroon, kun poika on vankilassa eikä tosiaan voi olla se “hoikka, noin 20-vuotias suomea puhuva siwanryöstäjä”.
Hienoa, että poikasi tsemppailee noissa arkipäivän asioissa kuitenkin ainakin välillä. Mutta todella raskasta on teillä vanhemmilla, kun noin harvoin saatte sitä elossa ollaan -viestiä …
Voimia siis sinulle ja perheellesi!
Edelleen puhun siitä, että “äiti ei jätä” kirja avasi omia silmiäni.
Meillä on aika kamalaa tämä arki. Väkisin vien tyttöäni meidän muiden rientoihin aika ajoin. Ihmiset tuijottavat, sen verran huonolta tyttäreni näyttää. Hän on puhumaton ja arvaamaton. Toisaalta minä olen jo tottunut siihen ja poikanikin on. Tyttäreni on mikä on ja meidän on hänet sellaisena hyväksyttävä… 
Olemme sopeutuneet tilanteeseen ja hyväksyneet sen, että kun hän on mukana kaikki menee tietyn kaavan mukaan. Hänen ulkomuotonsa kertoo jo sen tason huumeidenkäytöstä, että kyllä sen maallikkokin huomaa.
Nyt oli taas silti yritystä, mutta lähinnä meillä kaikilla muilla kuin tytöllä. Olimme viikonlopun hotellissa , elokuvissa, syömässä etc.
Tyttöä sai raahata mukana kuin ruumista. Kuitenkin ajattelen, että jos hän olisi pyörätuolipotilas tai vammainen, koettaisin ottaa kaikkeen mukaan. Miksi ei tällä tavalla sairasta?
“Äiti ei jätä” on minunkin ehdoton suosikkikirja ja ihan samalla lailla kuin sinä A:n äiti olen yrittänyt pyörittää arkea niin, että huumepoika on siinä mukana. Nytkin kun hän on vankilassa, puhumme hänestä joka päivä, pikkusisko on kirjoittanut hänelle sinne ja häneltäkin on tullut nuoremmille kirje, jossa hän hyvin tarkkaan neuvoo tekemään läksyt joka päivä, ahkeroimaan koulussa ja olemaan rasittamatta äitiä ja isää liikaa 
Mutta olen siis ajatellut niin, että mitä enemmän saan pidettyä poikaa kiinni meidän päihteettömässä arjessa, mitä enemmän hänellä on positiivisia/yhteisiä kokemuksia meidän kanssa, sitä todennäköisemmin hän haluaa joskus itselleenkin päihteetömän elämän.
Täällä taas ollaan ahdistunein tuntein!
Poika ollut pari viikkoa vankilassa,huomenna pääsee pois. Minulla on ollut rauhaisa ja hyvä olo tämän ajan mutta huominen vapautuminen toi valtavan ahdistuksen minulle. Poika kirjoitti vankilasta minulle kirjeen jossa purki tuntojaan,erityisen kovasti oli sitä mieltä ettei hän niin pohjalla ole vielä etteikö sieltä ylös pääsisi ja voisi päästä irti aineista. Voi kunpa se olisikin noin helppoa! Vastasin hänelle että tukemassa ollaan kaikin tavoin paitsi rahaa ei anneta mutta hänellä itsellään on oikeasti oltava se motivaatio aineista irti pääsemiseen. Eräs hänen kavereistaan soitti minulle viikonloppuna,oli huolissaan kun ei tiennyt missä poika on. Hän sitten kertoi asioita pojasta joita en tinnyt aiemmin,nyt tiedän että on syvällä niiden aineiden kanssa. Piikittää,piriä ym käytössään ollut jo pitkään! Aavistukseni sai vahvistuksen ja se vain lisää ahdistustani!
Menen käymään pojan luona tällä viikolla,katsotaan mitkä on hänen ajatuksensa sitten!
Hei Enkelinsiipi,
Pienen hengähdystauon jälkeen ahdistaa varmasti. Vankilassa olon ajan äiti voi huohahtaa, joku muu pitää pojasta huolta. Kuulit ikäviä uutisia pojastasi, mutta toisaalta, eikö ole hyvä, että tiedät missä mennään? Narkomaani kaunistelee aina tilannettaan. Poikasi saattaa ajatella, että ei halua huolestuttaa sinua ja siksi vähättelee käyttöään.
Kun menet tapaamaan poikaasi, ajattelitko ottaa katkaisun puheeksi? Onko hän ollut vankilassa kuivilla?
Voimia sinulle.
Toivottaa ohjaaja Jekateriina