Voi ei! Vastaan tässä kesken työpäivän viestiisi.Oletko ihan yksin, saisitko jotain ihmistä nyt tueksesi, jonka kanssa pähkäillä mitä tehdä? Tai voisitko soittaa Irti huumesta ry:n palvelevaan puhelimeen 010 80 4550. Ymmärrän ihan kokonaan tilanteesi kauheuden, enkä itse ainakaan vastaavassa saisi ensimmäistäkään järjellistä ajatusta päähäni.
Jaksamista ja halaus sinulle
senjamilena
Olen yksin ajatuksineni! Ystävät(tai ihmiset joiden luulin olevan ystäviäni) ovat kaikonneet,heillä ei vastaavanlaista elämää elettävänä ja muutoinkin ns normaalia perhe-elämää eläviä.
Miehlleni voin iltaisin kertoilla tuntemuksistani mutta en koe täysin hänen ymmärtävän sitä mitä minä käyn läpi. Tietysti hänelläkin paha mieli kaikista tapahtuneistaasioista mutta hän on kovempi luontoinen ja tavallaan pyrkinyt “unohtamaan” (siinä melko hyvin onnistunutkin) pojan joka uhannut hänet tappaa!
En pysty puhumaan tästä asiasta kenellekkään tällä hetkellä,tänne kirjoittamisen koen nyt hieman helpottavan tuskaani!
Jaksamista tässä nyt tarvitaan,kiitos halauksesta senjamilena!
Enkelinsiipi, toivottavasti soitit Irti huumeista palvelevaan puhelimeen, kuten Senjamilena neuvoi. Iltaisinkin on joku päivystysnumero, jos et vielä päivällä soittanut. Kun itse olin vastaavassa tilanteessa, soitin vertaisryhmäni vetäjälle ja sain häneltä rauhoittavia neuvoja.
Tuosta poikasi tekstiviestivastauksesta voisi päätellä, että hän on ainakin hengissä. Ehkä hän ei halua puhua kanssasi sen vuoksi, että on vetänyt kamaa ja enemmän tai vähemmän sekaisin. Meillä ainakin on tuo tilanne ollut monen monta kertaa.
Nyt taas itse asiassa on sellainen tilanne, ettei poika vastaa, ei soittoihin eikä viesteihin. Olen melko varma, että tilanne ei ole ok. Poika on ollut pari kolme viikkoa ilmeisesti raittiina ja opiskellut tiiviisti, on puhuttu puhelimessa. Viime viikolla tuli opintoraha, pelkäsin sitä jo etukäteen. On tää kyllä hermoja raastavaa, kun koko ajan miettii pojan elämää ja arvailee ja epäilee mitä se kulloinkin tekee.
Soita Enkelinsiipi siihen iltapäivystykseen, se oli muistaakseni klo 21 asti. Tässä Vilpolan sivun alussa taitaa olla puhelinnumerot. Koita jaksaa. Olen hengessä mukana ja toivon ettei mitään kamalaa tapahdu.
Hei Enkelinsiipi ja muut
Hienoa että jaksatte myötäelää toistenne suruja ja iloja täällä palstalla. Kirjoittamisella jo itsessään on todistettavasti terapeuttinen vaikutus.
Eli hyvä Enkelinsiipi kun olet lähtenyt purkamaan sisintäsi täällä.
Mikäli sinusta tuntuu
että haluaisit käydä keskustelemassa muuallakin tilanteestasi,on sinulla mahdollisuus käyttää Irti Huumeista yhdistyksen perhetyökeskuksen palveluja. Voit varata itsellesi henkilökohtaisen ajan, tiedot löytyvät IH:n sivuilta.
irtihuumeista.fi/laheis-_ja_perhetyon_keskus.
Palvelu on maksutonta ja avointa kaikille ympäri Suomea.
Poikasi tietää että olet nyt äärimmäisen huolissasi ja siksi hän varmaan antoi edes vähän kuulua itsestään.
Pystytkö ajattelemaan muuta vaihtoehtoa ,kuin että hän olisi vaarallisessa tilanteessa.
Usein käyttäjät haluavat itse tehdä välimatkaa läheisiin.
Vanhemmissa se herättää juuri noita tunteita joita kuvaat.
Eteenpäin mennään päivä kerrallaan ja salli itsellesi
jotain mikä saa ajatuksesi hetkeksi pois poikasi tilanteesta.
Jaksat sen jälkeen paremmin.
T. Ohjaaja Kerttu
Hei taas pienen tauon jälkeen!
Poikamme joka oli “hukassa” viikon ajan on palannut!
En ole häntä tavannut,puhelimessa jutellut kylläkin. Hän kuulosti tavallista vaisummalta joten luulen että on häntä ilmeisesti kovisteltu “panttina” ollessaan.
Eilen hänellä oli sovittu aika yhdydkuntapalveluun soveltuvuus keskusteluun,oli muistanut ajan väärin?! ja mennyt kaksi tuntia myöhässä. Eiköhän se jo kerro niille ihmisille ettei pojasta ole yhdyskuntapalveluun koska ei jaksa pitää kiinni sovituista tapaamisajoista!
Poika oli eilen käynyt tapaamassa siskoaan jolle kertonut tilanteestaan. Ilmeisesti joku sosiaalipuolen ihminen selvittää ensi viikkoon mennessä onko pojalla mahdollisuus päästä asumaan johonkin sellaiseen paikkaan jossa on vankilasta kotiutuvia ym vastaavassa tilanteessa olevia.
Ilmeisesti poikakin joutuu sinne vankilaan tässä jossakin vaiheessa.
Minä olen elänyt päivän kerrallaan kuin sumussa harhaillen,en tiedä mitä päässäni liikkuu.
Voi meitä! Minunkin poika tuli eilen kotiin, kun oli ollut useita päiviä poissa. Meni suoraan huoneeseensa ja kun menin vähän ajan kuluttua katsomaan, niin siinä hän nukkui nojatuolissa. Oikeasti kyllä tiedän, että ei hän nyt sääliä kaipaa, mutta kyllä hän niin surkean näköinen oli siinä nukkuessaan! Ei kai äiti voi muuta haluta, kuin ottaa sellaisen ison reppanan syliin ja tuuditella pois siitä kaikesta pahasta. Vaan niinhän se ei onnistu. Taitaa hänelläkin joka tapauksessa se vankila olla edessä, just tuosta samasta syystä eli vaikka kuinka onnekkaasti kävisikin hovioikeudessa, niin ei hänellä sitten kuitenkaan ole puhtia hoitaa mitään sakkoja tai yhdyskuntapalvelua 
En tiedä, mitä tekisin toisin.
Yritetäänkö, enkelinsiipi, nyt iloita siitä, että pojat on sentään elävienkirjoissa taas.
Enkelinsiipi ja muut sinua tukeneet vilpolalaiset,
luin tämän viestiketjun läpi. Jotkut teistä ovat joutuneet kokemaan sen läheiselle karmeimman tilanteen, että uskovat nähneensä lapsensa viimeisen kerran ja joutuneet kohtaamaan myös sen tosiasian, että huumemaailmassa velat peritään aina, tavalla tai toisella. Panttina oleminen ja pantilla kiristäminen on yksi niistä perimiskeinoista. Ellei pantti kykene maksamaan heti tai suhteellisen nopeasti, saatetaan perimistoimet ulottaa läheisiin tai muuten pantin ystäviin tai tuttuihin. Perimistoimia tehostetaan sitten karmeilla uhkailuilla tai rankalla fyysisellä väkivallalla. Itse olen vakaasti sitä mieltä, että näistä perimistoimista ja välienselvittelyistä läheisten tulisi aina pysyä mahdollisimman kaukana, poissa tilanteesta. Olen tästä usein puhunut virkavallan kanssa, heidän neuvonsa on että tällaisesta toiminnasta tulee aina ilmoittaa poliisille, mieluummin vielä henkilökohtaisella käynnillä asemalle. Eikä pitäisi maksaa, sillä se on loputon tie tallattavaksi.
Tuota “näinkö lapseni viimeisen kerran elävien kirjoissa?” ajatusta kutsutaan vanhempien ydinuskomukseksi, ja se on saanut kaikki tuntemani läheiset tyystin pois tolaltaan. Se on todella äärimmäinen tunne. Tosiasia kuitenkin on, että todella harvoin käy se pahin ydinuskomus toteen. Ajatuksena on perijöillä “miksi tappaa kultamunia muniva hanhi”, häntä tarvitsee kuitenkin hiukan ojentaa, että muistaisi mitä seuraa jos velat eivät hoidu sovitulla tavalla. Tässä vaiheessa käyttäjää hallitsevat sekä huumeriippuvuus että hillitön pelko, joka tarttuu myös läheisiin ja entisestään pahentaa läheisen tilannetta.
Mitä moisessa tilanteessa teidän mielestänne läheisen pitäisi tehdä? Miten toimia? Edellä kirjoitin eräästä mallista eli yhteys poliisiin, mitä olette siitä mieltä?
Jatkakaa kirjoittamista ja toinen toistenne tukemista. Löydämme kyllä yhdessä niitä keinoja, joita itse kukin voi kokeilla ja käyttää. Olen varma, että joku on aiemmin kokenut saman tilanteen ja tuskan, ja voisi kertoa miten hän on siitä selvinnyt.
Toistan taas itseäni: aina on toivoa, sitä ei pidä menettää, tuntui tilanne miten pahalta tahansa.
Ohjaaja Lauri, kirjoitit asiasta hyvin osuvasti!
Näinhän minäkin olen päättänyt “hyvinä päivinä” etten missään nimessä millään tavoin liity näissä velkomistapauksissa asiaan enkä ainakaan halua ottaa yhteyttä tms näihin velkojiin!
Kuitenkin on näköjään niin että kun se tiukka ahdistus ja huoli tulee ja tiedän pojan joutuvan/olevan velkojien “hoidossa”,olisinkin valmis mihin vaan!
Poliisille yhteydenotto on sekin käynyt mielessä mutta pelkään pojan ja jopa meidän läheisten joutuvan tiukempaan velkojien “otteeseen”. Olen joskus ottanut yhteyttä poliisiin pojasta huolissani ollessani ja olen saanut todella tylyä kohtelua heidän taholtaan!
senjamilena,ei kai tässä auta muu kuin olla kiitollinen poikien elossa olemisesta nyt,huomenna kaikki voi olla taas toisin!
Päivittäin sitä ajattelee ja pohtii mitä minä olen tehnyt väärin,mitä tekisin toisin,vastausta tuohon tuskin löydän koskaan!
Nyt kun pojalla ns parempi jakso sitä niin toivoo että josko vaikka nyt hänelle olisi tullut/tulisi valon pilkahdus ja hän osaisi ajatella tulevaisuuttaan toimimalla toisin!
On se kyllä niin että on sillä kaveripiirillä iso merkitys näissä asioissa,ainakin minä olen sen huomannut! Kun olen poikaani tavatessani nähnyt näitä poikani kavereita jotka samalla polulla tallaavat, että on se tämä sama tuska varmasti moella muullakin vanhemmalla vaikka varmaan on paljon vanhempia jotka ei välttämättä tiedä/välitä missä ja mitä lapset harrastavat! Kurjaa!
Jaksamista,lämmin halaus sinulle senjamilena! Samassa veneessä taidetaan olla tällä(kin) hetkellä!
Olen tänään pettynyt itseeni koska olen niin hyvä uskomaan kaikkeen "hyviin"pojan kertomiin asioihin! Eli minun hyväuskoisuttani on jälleen käytetty hyväksi! Vaikka kuinka olen päättänyt ja vannonut etten auta poikaa rahallisesti niin näin olen kuitenkin taas tehnyt! Saanen siis nyt vain syyttää itseäni tästä tilanteesta joka nyt on eli poika taas pahasti “renttuna”!
Viikon ajan kertoili minulle kuinka on menossa työpajatoimintaan mukaan ja on asunto ynnä muut asiat hoidossa,nälkä kuitenkin välillä haittasi joten äitipä lähetti kympin silloin,toisen tällöin ja POKS,pian poika jo täysin aineissa!
Mieheni kyllä esteli minua auttamasta mutta enhän sitä silloin uskonut ja näin kävi!
Kun kuulin pojan eilen lähtevän Helsinkiin niin olin helpottunut kunnes kuulin hänen viipyvän siellä vain pari päivää! Toivoisin (ja toivotinkin hänet kauas) että välimatkaa meihin läheisiin olisi paljon,sata kilometriä on liian lähellä!
Omat ajatukseni harhailevat ja valtava syyllisyys ja tyhmyyteni harmittaa!
Toisaalta odotan josko poika pääsisi istumaan tuomiotaan sakoistaan pariksi viikoksi niin sen ajan saisin rauhoittua itsekkin.
Marraskuun ensimmäisen päivän toivotukset sinulle Enkelinsiipi,
usko, toivo ja rakkaus ovat aina läheisten vaikuttimia liittyen heidän suhtautumiseensa ja toimintaansa huumeriippuvuuteen sairastunutta lastaan kohtaan. Läheiset uskovat tai oikeammin haluavat uskoa, että nyt tällä kertaa tämä raha tai tämä ruoka-apu tai tämän laskun maksaminen on tie kohti parempaa, etenkin kun lapsi lupaa että jos tämän äiti kulta maksat niin kyllä minä sitten lopetan kaman käytön. Kun sitten käy ilmi, että koko homma lapsen puolelta oli paskapuhetta ja vedätystä, niin itselle tulee paha ja syyllinen olo. Näin se läheisriippuvuus toimii. Siinä ei ole mitään häpeämistä, niin se vaan on. Halutaan uskoa lupaukseen, siitä uskosta nousee toivonkipinä joka sitten sammuu, kun sen päälle virtsaa oma lapsi. Ja kun tätä tapahtuu jatkuvasti, tilanne helposti kroonistuu ja se jos mikä alkaa syyllistää, masentaa ja uuvuttaa.
Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Olen vertaisenanne kulkenut ja käynyt itse saman mutkaisen, kuoppaisen ja useita tienristeyksiä sisältävän tien alusta loppuun saakka. Kun luen kaikkien teidän kirjoituksia niin se on kuin selailisi omaa elämäänsä runsaan viidentoista viimeisen vuoden ajalta. Samat asiat, toimintatavat, teot, syytökset, tuska, pelko, viha, toivo, usko, rakkaus,helpotus ja inho - vain muutamia luetellakseni tulevat esiin. Yksi asia on kuitenkin varma, periksi ei pidä antaa eikä toivoaan menettää. Olisi osattava löysätä oikeissa asioissa, osattava päästää irti oikeissa kohdissa. Irti pitäisi päästää tarpeeksi ajoissa, siten että toipuminen on mahdollista koskien sekä läheistä että käyttäjää. Helpommin sanottu kuin tehty. Juuri sitä tekemispuolta Vilpolan vertaistuellakin yritetään kannustaa ja saada aikaan.
Olisiko sinulla Enkelinsiipi jotain, mitä haluaisit kysyä minulta? Jaksaisitko itse miettiä, mitkä olisivat ne asiat joista sinä voisit päästää irti osittain tai kokonaan? Jos päästät irti, mitä luulet niiden vaikuttavan sinun ja poikasi tilanteeseen? Entä muut vilpolalaiset, onko teillä antaa vertaiskokemusta ja -tukea Enkelinsiivelle tässä tilanteessa?
Ohjaaja Lauri!
Kirjoitit että olisi osattava löysätä oikeissa asioissa,päästää irti oikeissa kohdissa,näinhän se on.
Kohdallani tilannetta kaikin puolin hankaloittaa,pahentaa se että pojan mummo jolla alkava dementia,liittyy tähän tarinaan seuraavasti: poika soittaa aina mummolle joka lähettää rahaa hänelle huolimatta siitä että hän tietää tasan tarkkaan mihin se raha menee ja mitä siitä seuraa,meidän läheisten “puhuttelut” mummolle eivät siis toimi millään tavoin. Mummo on vielä kuitenkin siinä kunnossa ja voimissaan ettei hänelle saada edunvalvojaa joka pystyisi tämän rahoituksen estämään.
Tunnen olevani kahden seinän välissä!
Kuvittelen ainakin niin että mikäli mummo puuttuisi tästä pelistä,voisin minä olla toisella tapaa jämäkämpi poikaa kohtaan enkä tätä rahoitusta jatkaisi. En usko että välit poikani kanssa siinäkään tilanteessa menisivät täysin poikki,enkä niin haluaisi käyvänkään.
Poika on kuitenkin aina ollut ns. äitin poika,minä olen se johon ottaa yhteyttä olipa asia hyvä(sitä nykyisin harvemmin) tai huono. Pystyy puhumaan minulle asioistaan,joskin paljon myös täyttä paskaa! Minä olen se jolle haistatellaan oikein kunnolla, niissä tilanteissa en jää kuuntelemaan vaan suljen puhelimen.
Tänään taas pelkään,on päivä jolloin poika saa työkkärirahat ja silloin yleensä tapahtuu jotakin missä äitiin otetaan yhteyttä!
“Meillä” on aina toimineet mummon rahanvirrat niin, että ne tulevat minun tilini kautta. Pojalle suoraan ei mummo ole rahaa laitellut vuosikausiin. Mummo haluaa aina muistaa joululahjarahalla ja syntymäpäivärahalla, vaikka hvyin tietää tilanteen. Ja poika tietää että mummo lähettää rahat minulle, ja minä vähän pystyn seuraamaan pojan kuntoa, missä vaiheessa mummon lahjat suunilleen menevät suht koht parempaan tarkoitukseen, tai sovimme että minä ostan rahalla jotain tarpeellista. Yhtä hyvin mummokin suree ja säälii lapsenlapsensa kohtaloa, ja koettaa edes sillä setelillä antaa rakkautta, kun ei uskaltanut vuosiin avata ovea päästääkseen tätä sisään. Ja pojalla on tunne, että mummo välittää hänestä kuitenkin. Heidän yhteytensä takia en ole ajatellut tyrehdyttää lahjarahoja.
LÄhettääkö mummonne rahat kirjeessä vai pojan tilille? Jos ne menevät tilin kautta, niin varmaan tiedät, että ne lasketaan pojalle tuloksi, ja työkkärirahat yleensä pienenevät sitä mukaa. Sen voisi mummolle antaa selitykseksi, miksi äiti olisi tärkeä välikäsi.
Enkelinsiipi,
huumeriippuvaiset ovat mestareita käyttämään koko sukua hyväkseen. Ja etenkin sinun äitisi kohdalla, jolla on alkava dementia se hyväksikäyttö on vielä helpompaa koska äidiltäsi ei voi vaatia asian ymmärtämistä ja sen mukaista toimintaa. Zurussa minusta antoi hyvän ja toimivan mallin, mitä voisit ehdottaa äidillesi. Mitäpä siitä itse tykkäät? Olet myöskin siinä oikeassa, että jos äitisi ei antaisi rahaa niin sinulla olisi mahdollisuus ottaa parempi ote poikasi rahanjaosta. Siksikin Zarussan ehdotus on hieno.
Oletko ajatellut sitä mahdollisuutta, että et aina vastaisikaan poikasi soittoihin vaan pitäisit pienen paussin. Aluksi vaikka muutaman päivän. Kokeilisit pientä löysäämistä puheluiden suhteen, maistelisit miltä se itsestäsi tuntuu ja seuraisit, onko sillä minkälainen vaikutus poikaasi. Se ei anna jos ei otakaan, kuten on tapana sanoa. Mitä tykkäät ajatuksesta?
Zurussan keroma malli on hyvä jota alan toteuttaa seuraavaksi,kunhan taas tulee seuraava “raha-anomus” pojalta! Olen toiminut joskus aiemminkin tuolla tyylillä mutta jotenkin se vaan on lipsunut ja tilanne nyt tämä!
En ole poikaan päivittäin yhteydessä! Mikäli hän ei ota yhteyttä enkä tiedä mitään omituista tapahtuneen,en soittelekkaan hänelle. Ja jos tiedän hänen olevan kauempana kuin 100 kilometrin päässä,sillä silloin tunnen olevani jotenkin rauhallisempi ja tyyni vaikka mielessäni olisikin!
Mutta sitten jos kuulen jonkun “tilanteen” olevan päällä niin silloin soitan hänelle että saan itselleni jonkun selvyyden ja mielenrauhan.
Yleensä hän soittaa hälärin sitten jos “asiaa” on!
Tänään parempi päivä,mistään ei ole kuulunut mitään ja olen kyennyt jopa kotiaskareisiin keskittymään,se on jo paljon minulle!
Hienoa Enkelinsiipi, hyvä sinä!
Zurussan kertoma malli on hyvä, sinun kannattaa ehdottomasti ottaa se käyttöön niinkuin kirjoitat. Olet astunut askeleen eteenpäin tai yhden portaan ylöspäin, ihan miten vaan. Päästänyt hiukan irti läheisriippuvuuden tiukasta otteesta ja syleilystä. Läheisriippuvuudesta käytetään myös eri yhteyksissä termiä ylivastuullisuus tai ylihuolehtivaisuus.
Pidä Enkelinsiipi päättäväisesti Zurussa-mallista kiinni, vaikka se vähän sydäntäsi raastaisikin. Zurussalle kiitokset oivasta vertaistuesta, nimeän täten mummon rahavirtojen ohjailun Zurussa-malliksi!
Kysymys Enkelinsiivelle: mikä olisi seuraava askel tai porras eteenpäin, minkä voisit ottaa?
Minulle on suuri askel jo tämä ratkaisu minkä nyt olen tehnyt poikamme rahoittamisen lopettamiseksi enkä osaa,jaksa ajatella seuraavalle portaalle kiipeämistä.
Täältä olen kyllä saanut hirveän paljon kaikkea kannustusta ja tukea,ilman näitä keskusteluja en varmasti olisi selvinnyt tähän asti jossa nyt olen!
Kiitos kaikille kanssa kulkijoille! Jaksamista meille kaikille!
Hyvä Enkelinsiipi,
ratkaisusi poikasi rahoittamisen lopettamiseksi on varmasti ollut sinulle raskas. Se on kuitenkin aivan oikeansuuntainen ratkaisu ja antaa myös pojallesi selkeän viestin muuttuneesta suhtautumisestasi hänen huumeriippuvuuteensa. Samalla siinä piilee ja itää pojallasi mahdollisuus muutokseen, ja siksi olisi hyvä jos löytäisit itsestäsi voiman miettiä seuraavaa askeltasi, joka tukisi hänen huumeettomuuttaan eikä tekisi mahdolliseksi jatkaa hänen huumeidenkäyttöään. Me muut vilpolalaiset kyllä tuemme ja annamme vertaistukea seuraavalle askelmalle kipuamiseksi.
Älä nyt anna periksi, älä nyt menetä toivoasi, älä nyt lakkaa yrittämästä, älä nyt lakkaa yrittämästä päästää irti! Ja jatka kirjoittamista!
Voimia ja jaksamista sinulle Enkelinsiipi!
Huomenta kaikille!
Olen pitänyt lupaukseni siitä etten anna rahaa pojalle,olen saanut myös mummon pysymään kanssani samalla linjalla. Tosin nyt poika onkin jättänyt mummon rauhaan ja “pommittanut” minua useita kertoja soitoillaan ja rahan pyytämisellä.Viimeksi toissa iltana ja kun jyrkästi kieltäydyin auttamasta rahallisesti, haistatti hän minulle pitkän paskan!Että näin meillä äitiä arvostetaan sillä suunnalla!
Kerrottuani asiasta tyttärellemme oli hän tosi pahoillaan asiasta ja sanoi ettei hänkään enää toimi aina pelastajana siten että antaa velipojan käydä kodissaan syömässä tai pesulla ennenkuin tämä osaa, ymmärtää pyytää käytöstään anteeksi tai edes sanoa katuvansa sanomisiaan.
Nyt viikon verran poika ollut “selvänä” kun sitä ennen viettikin railakasta menoa kun sai työkkärin rahat,oli silloin myös kavereita,tietenkin! Nyt majailee jonkun “uuden” kaverin nurkissa kun edellinen “kaveri” pisti pihalle!
Oma puhelin hänellä on nyt kiinni kun "unohtunut "puheajan lataus silloin kun oli rahaa! Tämä uusi kaveri näyttää vielä antavan pojan soittavan puhelimellaan näitä raha-anomuksiaan.
Vankilaan ei kuulemma tarvinnutkaan mennä,ainakaan vielä,oli itsekin yllättynyt,sanoi olleensa siihen varautunut,noitui kovasti kun sen vuoksi meni hänen suunnitelmat nyt uusiksi!
Minulla on nyt jollakin tavalla välinpitämätön olo pojan suhteen,tuntuu että olen voitavani tehnyt enkä parempaan pysty,annan hänen nyt rämpiä itse valitsemallan tiellä. Tietenkin odotan ja toivon josko hän pian huomaisi että nyt olisi aika havahtua ja alkaa toimia toisin ja hakeutuisi apua pyytämään päästäkseen hoitoon. Nyt siihen olisi oiva hetki kun huomaa ettei läheiset enää pelastakkaan,auta aina silloin kun hän vain soittaa!
Kyllä minä aikoinani olen saanut kuulla niin hirvittäviä haistatteluja, että ei tosikaan. Niitä kuunnellessa meni aina omat ajatukset aivan solmuun, eikä pystynyt ajattelemaankaan mitään järkevää. Ja jälkeenpäin olen ajatellut paljon niinkin, että minä tunsin itseni marttyyriksi, kun minua kohdellaan noin kauhealla tavalla. Jos astun ulos omasta minästäni, voin ajatella niinpäin, että nuorella on niin hirveä paniikki oman elämänsä sotkemisesta, että sille ainoalle, jolle vielä jotenkin voi siirtää kauhunsa, pitää purskauttaa ulos kaikki vihansa ja pelkonsa, ja sehän tapahtuu usein huudolla ja kiroilulla. Kävin paljon, paljon myöhemmin turvallisuuskouluttajan luennolla ja kadehdin hänen taitojaan, kun hän esitti,miten hän ottaa vastaan kaikenmaailman haistattelut ja pystyy ilmeisesti kääntämään tilanteen kuin tilanteenkin hirveästä uhosta rauhallisemmaksi ihan keskustelemalla asian uhoajan kannalta tavallaan. Olisin niin toivonut, että minulla olisi ollut mahdollisuus kuulla se luento aikaisemmin.
Vankilat ovat niin täysiä, että tuomiotaan odottava saattaa joutua odottamaan vuosiakin, niin että se odotuskin on nuorelle varsinaista kiirastulta, vaikka sitä halua näyttäkään. Mitään ei todellakaan voi suunnitella.
Hei enkelinsiipi,
ei niistä huutamisista kannata välittää. Eivät he ole omia itsejään, kun on riippuvuus. Eivät ne sitä tarkoita, mitä sanovat. Omaa tuskaa huutavat. Jopa me terveetkin usein kiukuttelemme kaikkein rakkaimmillemme.
Kannattaa olla rauhallinen ja sanoa, että sulkee puhelimen ja juttelee myöhemmin, kun rauhoittuu.
Jaksamista sinulle. Yritä ottaa sitä etäisyyttä. Olen hyvin paljon samanlainen ylihuolehtiva kuin sinä. Asumme nykyään kaukana toisistamme ja poika on ollut parempi (19v), kun en ole aina jeesimässä vieressä. Autan kyllä vieläkin, mutta yritän sitouttaa sen avun siihen, kun yrittää pysyä erossa aineista ja kavereista. Ajatukset minullakin koko ajan liikaa pojassa. Olen selvästi läheisriippuvainen, mutta etäisyys auttanut 
Voimia sinulle 
