Olen ateisti, tai vähintäänkin agnostikko. Määritelmällä ei niin väliä, mutta en usko henkimaailman olentoihin.
Mun oli/on pakko löytää pysyvä ratkaisu raittiudelleni, ja AA oli viimeinen yritys kun mikään muu ei ollut toiminut. Takana on nyt 3 viikkoa AA-palavereita joka päivä (joskus 2xpv) - ja ihme kyllä olen pysynyt raittiina eikä ole edes tehnyt huikkaa mieli kertaakaan. 20+ vuoden juomishistoriani aikana en ole koskaan pysynyt raittiina näin pitkään. Mulle on nyt riittänyt kunhan vaan olen mennyt joka päivä palaveriin, kiertänyt eri ryhmissä ja kuunnellut puheenvuoroja. Tavannut useita hyviä tyyppejä ja saanut kokea hyväksyvän yhteisöllisyyden ja sen mukana turvan tunteen. Sen turvan joka katosi joskus lapsena rikkinäisen kiihkouskovaisen perheen myötä.
Ohjelmassa korostetaan korkeampaa voimaa ja jumalaa (kirjoitan tässä tahallani pienellä). Itse en kerta kaikkiaan osaa/pysty/kykene/halua/tms. uskoa & luottaa mihinkään “Jumalaan” tai “Korkeampaan Voimaan” joka jollakin kikkakolmosella “poistaisi vajavuuteni” ja “parantaisi” minut yms. Olen kuitenkin kuullut ja lukenut että myös ateisti voi raitistua AA:n ohjelman avulla. Miten tämä oikein onnistuu? Yhden ateistin tapasin ryhmässä, mutta emme ehtineet jutella asiasta vielä sen enempää. Hän vaan sanoi mulle että kyllä tää toimii, mutta se vaatii vähän luovuutta ja luovimista…
Onkohan täällä ketään jolla olisi vastaavanlaisia kokemuksia? Jotkut AA:laiset sanovat että heille riittää ajatella että se korkeampi voima on heille sama kuin ryhmän antama yhteisöllisyys ja sen mukana tuleva turvan tunne. Jos näin on, mitäs sitten esim. tyyneysrukouksessa oikein voi rukoilla? Voi vi**u mä olen niin sekaisin tän kanssa, muttakun mikään muu apu ei ole mua auttanut pysymään raittiina. Kai tässä on sitten vaan roikuttava AA:ssa vaikka pää menee vähän väliä sekaisin niitä saarnoja kuunnellessa (ryhmistähän löytyy aina myös niitä hurmahenkisiä AA-Jumala-uskovaisia).
Tämä ei ole provo enkä toivo että tämä nostattaa mitään taistelumielialaa.