AA:n ohjelma ja ateismi

Me Lopettajat
21

Kuten jo aiemmin totesin, että teet ihan turhaan ongelman noista uskon asioista. Aikaisemminkin on keskusteltu tuollaisesta uskonnottomien AAsta. Puuttuu vaan se “JOKU”, joka asian hoitaisi. Siinähän sinulle on hommaa työnhaun lisäksi.

Itsetutkiskelussa on myös hyvä keino kirjoittaa. Ensin voi tehdä vaikkapa kartoituksen menneestä ja muistaa myös mitä hyviä äsioita elämässä on ollut. Johan se on hyvä, että on hengissä. Silloin on aina mahdollisuuksia.
Sitten vain päivittäin päiväkirjaa kirjoittamaan. Ajatukset jäsentyvät kun ne kirjoittaa eivätkä jää päähän pyörimään kun ne kirjoittaa. Usein löytyy myös ratkaisuja.

22

Huomenta. Samaistuin todella vahvasti lähes kaikkiin kirjoituksiin. Eniten jysähti Rahvaan jutut, niin yksi yhteen saman olen kokenut.

Yritin tietoisesti päättää elämäni itsetuhoisella sekaköytöllä, päätyen suunnattomien pekotilojen orjuuttamaksi ihmisraunioksi, joka ei kyennyt uskomaan mihinkään, eikä luottamaan kehenkään. Inhosin jumala sanaa, koska pelkäsin sen olevan tuomari, joka rankaisee sitä etten osannut elää.

Luulin oikeasti AA:n olevan jehoviin verrattava lahko, jossa palvotaan jumalaa.

Päihteet kuitenkin nöyryyttivät minut siinä määrin, ettei ollut vaihtoehtoa, jos meinasin selvitä. Kävin ryhmissä kapinoiden kaikkea vastaan, samalla ihmetellen sitä kuinka ensikertaa tulin hyväksytyksi ihmisenä joka olin.

Tunnen monta ateistia, joilla on pitkä raittius. Eli AA ei vaadi uskoa jumalaan. Itselleni tuo asia tuli henkilökohtaisesti puntarointiin isäni ja parhaan ystäväni itsemurhien myötä. En kyennyt ymmärtämään tapahtunutta, mutta toivoin voimia selvitä itse. Päivä kerrallaan selvisin, samalla prosessoiden suhdettani asiaan. Ajan myötä ajatukset selkiintyivät ja tänään uskon johonkin, joka on pitänyt minut hengissä ja tuonut minut tähän päivään suht täysijärkisenä.

Katsoessani 5-vuotiasta tytärtäni, pohdin hänen olevan ihme. Kun en kykene selittämään sitä kuinka tuolta pimeydestä olen saanut tulla takaisin elämään, kasvattamaan isänä tuota pientä ihmettä, jäsentelin asian itselleni hyväksyttävään muotoon. Olkoon jumala, kamala tai mikä tahansa, minulle tuo asia on tänään yhtä kuin rakkaus. Aloittaessani päivän suostuen jakamaan saamaani rakkautta ihmisille joita kunkin päivän aikana kohtaan, en tee kenellekään pahaa, vähiten itselleni. Samalla vapauttaen itseni vastuusta julistaa, käännyttää, uskotella tai jeesustella mistään. Kerron kysyttäessä kokemukseni ja jokainen voi käyttää niistä mitä kokee tarpeelliseksi, haistattaen lopuille pitkät.

23

On varmasti hyvä, että täällä voidaan keskustella myös filosofisista suuntauksista, ja niihin sitoutuneiden järjestöjen sanomasta.

Kuitenkin, myös minä tunnen monta raitistunutta ateistia, jotka eivät ole missään raitistumis/paranemisprosessinsa vaiheessa sekoittuneet mihinkään korkeampi voima -ajatteluun.

Samoin tunnen koko asiaan kantaaottamattomia agnostikkoja, jotka ovat hekin raitistuneet ilman mitään ja minkäänlaisia ylhäältäannettuja askelkuvioita tai korkeamman voiman olemassaolonkaan hyväksymistä sen paremmaksi totuudeksi kuin sen olemassaolemattomuuttakaan.

Ja edelleen, tuttavapiiriini kuuluu myös korkeamman voiman olemassaoloon uskovia, joko johonkin uskontokuntaan kuuluvia tai sitten niiden ulkopuolella hengellisyyteen perustuvan maailmankatsomuksen valinneita, ja heidänkin joukossaan on raitistuneita, hyvinkin pitkään raittiina olleita, kuten noissa edellisissäkin ryhmissä.

Mielenkiintoista olisikin etsiä noissa kaikissa ryhmissä selviytyneiden ja alkoholiongelmansa selättäneiden menettelytavoissa niitä yhteisiä “hyviä käytäntöjä”, onnistumiseen ja voimaantumiseen johtaneita menettelyjä ja työkaluja, ajattelutapoja jne.

Yhteisenä piirteenä eivät ole mitkään ideologiset askelkuviot, sen olen huomannut. raittiuden edellytyksenä ei ole “korkeamman voiman” tunnustaminen sen paremmin kuin sen kieltäminenkään, eikä varmasti minunlaisteni agnostikkojen suhtautuminen jossa myönnetään että asia voi olla kumminpäin tahansa, ja kysymys on vain näyttöjen varassa olevasta todennäköisyydestä suuntaan tai toiseen.

Yhteisenä ominaisuutena ei ole myöskään minkäänlainen nöyrtyminen, ei myöskään se, että elämäntapojen muutoksen vaatimaa aivotyötä tehtäisiin ryhmissä -ei myöskään päinvastoin.

Eroja on toki myös siinä muutoksen lopputuloksessa.
Tunnen ihmisiä, jotka ovat jättäneet selvittämänsä alkoholiongelman taakseen, siitä sen suurempaa numeroa tekemättä, keskittyen (ehkä sen sijaan?) elämänsä muihin puoliin, harrastuksiin, ihmissuhteisiin, kuka mihinkin.

Ja tunnen myös ihmisiä, jotka ovat juomisen asemesta tehneet juomisen välttämisestä, juomisesta puhumisesta, juomisen merkityksen korostamisesta itselleen uuden harrastuksen, toisinaan jopa elämäntavan.

En minä tiedä, onko sitten toinen toistansa parempi tapa.

Valinnan joutuu kuitenkin jokainen tekemään itse, ja jokaisella lienee omat perustelunsa sille, miksi haluaa juuri valitsemansa suhtautumisen asiaan.

Keskustelu voisi ehkä olla tuloksellisempaa, jos erilaisten ideologisten järjestöjen mainonta ja suorat erilaisten ohjelmien syöttämiset jätettäisiin jonnekin muualle … eli jonkun ideologian markkinoinni sijaan keskustelussa pyrittäisiinkin etsimään tietoa ihan oman ajattelun ja arkielämän pohjalta. Markkinointipuheet siten jossain muualla… onhan niillekin netissä tilaa, vaikkapa niiden järjestöjen omilla sivuilla.

24

Omalla kohdalla tässä raitistumisessa on ollut monenlaisia vaiheita ja erilaisia tarpeita. On ollut tarve puhua ihan siitä itsestään juomisesta ja menneisyydestäkin. Sittemmin ne asiat ovat jääneet vähän vähemmälle ja muut asiat ottaneet enemmän tilaa. Nykyään itselleni on aivan sama mitä AA kullekin merkitsee korkeimpine voimineen ja askelineen. Tärkeää on vain se, mitä se merkitsi/merkitsee itselleni ja mitä olen siitä saanut. Siitä kysyttäessä saatan kertoakin, muutoin pidän itsekkäästi itselläni. Raittiutta haluaville antaisin edelleen sellaisen neuvon, että olkaa itsellenne uskollisia ja rehellisiä, eläkää oman näköistä raittiutta todeksi. Ongelma saattaa alussa vain olla se, että oman näköinen elämä on niin tiukasti sidoksissa viinaan, että raitistuminen ei sitten toteudukkaan. Siksi etenkin alussa tarvitaan menemistä epämukavuusalueelle ja vierauden sietokykyä. Melko pian alkaa kuitenkin löytyä se oma tapa elää viinatta ja olkoon se sitten ihan millainen vain sillä rajoituksella, että se ei vahingoita lähelläsi eläviä.

25

Jos minäkin yhden neuvon osaisin antaa, niin se on se että kuuntelee omaa sydäntään. Sitä ääntä seuraamalla löytää perille. Kaikenlaisia vaiheita, tyrskyjä ja myrskyjä siihen mahtuu, mutta niitä oikeita reittejä on ihan yhtä monta, kuin on meitä ihmisiäkin. Tarvii olla rohkeuttakin, että uskaltaa lähteä sille omalle polulleen. Lähteä elämään elämäänsä todeksi.

Minut se paha olo aikanaan on pakottanut rupeamaan rehelliseksi itselleni. Tästä koko keskustelusta putoaisi pohja, jos sitä yrittäisi yhtään kiillottaa sen kummallisemmaksi kuin se on. Elämänmuutos tekee kipeää. Opetteleminen elämään ilman filttereitä sattuu ihan helvetisti. Näin se vaan on. Mutta jos ihmisellä on syntynyt halu siihen muutokseen, niin sehän tulee sen tekemään. Kipu on vain väliaikaista.

Minäkin olen tarvinnut oman osuuteni siitä juomisesta jauhamista. Se nyt vain on niin. Sitä piti vain jauhaa, niin pitkään että lopulta ei ollut enää mitään mistä jauhaa. Vaikka pullo olikin jäänyt, niin silti se henkinen kuristusote piti yhä vain tiukasti näpeissään. Ei ole ollut mitään muuta vaihtoehtoa, kuin ruveta puhumaan niistä asioista. Ja sitten tuli vähän kuin huomaamatta se hetki eteen, kun alkoholi tosiaan menetti merkityksensä. En osaa tarkalleen sanoa, että miten ja missä kohtaa, mutta näin tosiaan on tapahtunut. AA:lla ja sen askelillakin on ollut oma osuutensa pelissä siinä, vaikkei tällä haavaa olekkaan mitään tarvetta siellä käydä. Mistäs sitä tietää jos huomenna vaikka olisikin. Ja uskokin minulla on. Omanlaiseni sellainen. Se ei pakota minua eikä sido minua yhtään mihinkään. Ei rajoita elämääni millään tavalla, vaan päinvastoin on auttamassa niistä rajoitteista luopumiseen. Mulla on omanlaiseni ymmärrys tästä koko kuviosta ja jos jolla kulla toisella se on toisenlainen, niin eipä tuosta tarvitse nokkiinsa ottaa. Kun ihan samalla tavalla ihmisiä tässä kaikki ollaan, epätäydellisiä virheitä tekeviä epeleitä ja luonnontuotteita yhtä lailla.

On ihan riittämiin opettelemista tämänkin päivän elämisessä, mutta se tosiaan on ihmeellinen homma kun se alkoholistinen elämä ja se viinakentän kutsu jossain vaiheessa jää ihan aidosti taakseen. Pystyy alkaa ajattelemaan omilla aivoillaan. Minä kutsun sitä jonkinsortin lahjaksi. Se on mun näkemystäni se, mikä on tässä muokkautunut, eikä sitä kukaan tai mikään pysty kippaamaan ympäri. Joskin jotain hippusia aina matkan varrella mukaan tarttuu, jotka ajattelua saattavat taas hioa. Kunhan vain pitää korvat auki.

Tiedän yhä että olen toipumisen tiellä. Ja se on kaikki mitä mun tarvitsee tietää.

26

Tutkittu ja etsitty on, monia vuosia ja monelta eri kantilta. Tässäkin topikissa useita kantoja, havaintoja ja kokemuksia, mutta kuten tiedämme, että se ajatus, toiminta, mielikuva itsestään ja toveriseura mikä sopii tänään itse kullekin voi vaihtua jo heti huomenna, kun raittiudella on tapana edetä, kuten alkoholismillakin.

Ihmiset täällä on kaikki eri kohdissa toipumisen kanssa, jotkut edellä, jotkut lähes vierellä, jotkut vielä peloista arkana, mutta toipumassa, jos vain antaa kaikelle mahdollisuuden.

Niitä menettelyitä tuntuu jokainen tarjoavan missä kohdin itse menee. Jollekin riittää tällä hetkellä pelkkä juomattomuus, toiselle jo muunkinlainen apu. Jollekin mikään apu ei kelpaa ja toiselle kaikki.

Minäkin taistelin kaikkia apuja vastaan, kun kuvittelin menettäväni jotain tärkeätä.

Sydämessäni tiesin kuitenkin totuuden, mutta tiukassa se oli, kun oli ikänsä taistellut kaikkia ja kaikkea vastaan.

Rohkaisun sanat vielä: Raittius kannattaa aina ja se sopii kaikille.

27

Hyviä ja pinnan alle meneviä kirjoituksia joita on ilo lukea. Heitän ihan muutaman irrallisen kommentin omista kokemuksistani. Rehellisyys itseään kohtaan on ehdottoman tärkeää. Ikzu taisi mainita sydämen äänen. Totta, mutta sekin täytyy ensin taas löytyä jostain vuosikausien upoksista. Meitähän on täällä niin eri lähtökohdista ylösponnistelevia ja eri elämäntilanteissa olevia, että minkäänlaista yleisreseptiä on aivan turha etsiäkään. Itselleni oli tärkeää tajuta, että elämä ei ole lineaarista. Ei kenellekkään- aivan sama juoko vai ei. Raitistelun ensi askelia ottavalle jonkinlaista lineaarisuutta tai paremmin sanottuna suunnitelmallisuutta tosin mielestäni tarvitaan. Tässä ryhmä tai päihdeneuvonta voi osoittautua hyväksi raamien asettajaksi. En tarkoita edes palaverien sisältöä vaan viikko- tai päivärakenteen luomista. OK, pitää varoa ettei mene offiksi.
Minua kiinnostaisi tietää onko porukalla täällä mistään muusta ryhmästä kuin AA:sta kokemuksia? Itse olin vuosia sitten toisenlaisessa, keskusteluun perustuvassa katolilaisen “ristiliiton” ryhmässä jonkin aikaa. Ei ollut millään lailla uskoon liittyvä, mutta katolilainen hierarkia-ajattelu häiritsi sielläkin. Vaikka rehellisyyden nimissä on todettava, että mulla on kautta aikojen ollut vaikeuksia kaikenlaisten tiukkasääntöisten ryhmien ja järjestöjen kanssa. Joten päädyin siihen, että miksi ihmeessä menisin johonkin jossa en tunne oloani kotoisaksi? Jos ja kun minulla on uskonnollisia tai filosofisia tarpeita, voin mennä paikkakunnallani sekä kirkkoon että seurakunnan ympärillä pyöriviin tapahtumiin. Ilman mitään sidosta päihdeongelmaani. Pidän siis päihteen hallinnan ja yleisen elämän hallinnan erillään toisistaan. Tietäen, että ensimmäinen on edellytys jälkimmäiselle. Tällasia sekavia ajatuksia uuden kuun ja viikon alussa! :smiley:

28

Minä olen kuullut neuvon, että muuttaa jumala -sanan tekstissä Elämäksi.

Elämä suokoon minulle…

Se toimii. AA yrittää olla erillään uskonnoista. AA on kuitenkin sitä mitä sen jäsenet ovat. Jotkut vai monet ovat uskonnollisia ja haluavat siksi ajatella Jumalaa. AAn tekstiä muutettiin muinoin juuri ateistien vuoksi. “Sellaisena kuin Hänet käsität.”

Korkeamman voiman tarve on mielestäni ymmärrettävä, jos ei ole omin voimin onnistunut raittiutta löytämään. “Jos minä en pysty raitistumaan, niin joku korkeampi pystyy ja haluaa auttaa.” Se antaa toivoa. “Täytyy vielä kysyä hallitukselta.”

Ei ole varmaankaan järkevää yrittää raitistua sellaisella, joka tuntuu johdattavan juomaan?

Minä tosin huomasin itsessäni kummallisen ajattelumallin tai ajatteluprosessin jonkin aikaa raitistumiseni alussa. Mieleeni tuli erilaisia syitä alkaa juoda. Nykyisin ajattelen ja aloin ajatella melko pian toisen raitistumiseni alussa, että tämä ajatteluprosessi, joka yritti saada minut juomaan oli alkoholismi. Mikä tahansa AAssa kuultu tai kirjoista luettu voi olla mielestäni tällainen alkoholismin aiheuttama “korvaan kuiskuttelu”.

Itse ajattelen alkoholismista, että se on aivojen sähkökemiallinen poikkeavuus, joka aiheuttaa aivoissa henkiinjäämisshokin, jos aivoihin tulee alkoholia pieniäkään määriä. Henkiinjäämisshokki muuttaa ihmisen tilaan, jossa mikään muu kuin henkiin jääminen, ei ole olennaista. Alkoholistilla eloonjäämisen tilalla on alkoholin saanti, veren minimi alkoholipitoisuus tms. Tämä näkemys on omani ja perustuu vain omaan kokemukseeni.

AAn ohjelmalla on selkeästi voimakas uskonnollinen tausta. Kun sitä yritettiin sopeuttaa ateisteille, niin mukana taisi olla vain yksi(?) ateisti.

Itse käytän AAssa jumalaa abstraktiona, jota tarvitsen helpottaakseni oman tahdon luovuttamista. Ajattelen nimittäin, että alkoholismi on “Tahto” -nimisessä prosessissa aivoissani ja siksi en voi voittaa sitä tahdollani.

Pääkaupunkiseudulla saattaisi löytyä ryhmiä, joiden jäsinistä suurin osa on ateisteja. Jos ei löydy, niin sellaisen voi itsekin perustaa.

29

Jaaha…

Enpä tiedä minkä uskon tai tahon intresseissä on ihmisten luopuminen jopa omasta tahdostaankin, itsenäisen ajattelun oikeudesta ja maailmankatsomuksen vapaasta valinnasta.

Kummalliselta se tuntuu, mutta niin vain tuota pitää ajaa kuin käärmettä pyssyyn
“Et sinä millekään mitään voi, luovuta pois vaan…” Anna mennä vaan, tuhoon tuomittu olet joka tapauksessa…

Ja jopa alkoholin edessä pitäisi luovuttaa.

Sitähän minä tein kymmenet vuodet, annoin sen viedä itseäni ja pidin sitä niin vahvana vaikuttajana etten edes ajatellut että pistäisin sille kampoihin.

Kunnes sitten tuli mieleen että kokeilenpa kuitenkin, josko tuon selättäisin, kun alkoi siltä tuntumaan ettänyt on tarpeeksi alamäkeä menty ja luovutettu…

Ja omasta mielestäni tein vallan viisaan ratkaisun kun lakkasin antamasta periksi.

Kysymykset korkeamman voiman olemassaolosta ja sen mahdollisesta olemuksesta ovat sitten eri eri juttu, ja niitäkin voi olla toisinaan mukava pohtia. Niistä voi jopa keskustella ilman oppirakennelmien asettamista ajattelun perustaksi, asioita voi katsella hiukan objektiivisemminkin.

Raitistumiseen sitä ei kuitenkaan tarvitse sotkea, yksinkertaisemminkin voi elämäänsä muuttaa parempaan suuntaan. Kunhan edes hiukan uskoo itseensä, niin se usko vahvistuu jokaisen pienenkin onnistumisen myötä - ja mahdollisuuksia alkaa löytymään. Ja voitto tässä asiassa on jokaiselle mahdollinen.

30

Vaikea asia on minullekin. Olisi tietenkin ihanaa saada usko, luottamus jne., mutta valitettavasti kaikki tässä maailmassa osoittaa toiseen suuntaan. Itse asiassa tuntuis erittäin tökeröltä ajatella jumalan huolehtivan minusta, kun maailma on pullollaan ihmisiä, jotka ilman omaa syytänsä kärsivät sodasta, nälästä, väkivallasta.

En anna jumalaprobleeman kuitenkaan viedä minua pois AAsta. Yksin en jaksa, tartten AAta. Viina on ongelmani, jumala ei.

Olen avoin sillekin, että tajuan joskus jumalaspektin. Tuntuu epätodennäköiseltä, mutta mistä sitä ikinä tietää?

Hassua on se, että suuret miehenmurjakkeet tuntuvat eniten Jumalasta puhuvan AAssa, ja mä tällaisena keski-ikäisenä naisena olen pihalla moisesta jutusta. Minun kv:ni tällä hetkellä on AA yhteisönä, henki ja porukan tuki. Näillä mennään. Raittiina haluan olla!

31

Usein on kysymys yksinkertaisesti siitä että paetaan oman elämän kohtaamista ja kieltämättä hiukan rankempaa ohjaksien omiin käsiin ottamista johonkin uskoon ja yhteisöön jossa sitten voi kuorossa antautua sen uskon hymistelyyn.

Onko se sitten sen enempää väärin kuin se toinen vaihtoehtokaan, se asioidensa ja elämäntapojensa muuttaminen, ongelman korjaaminen ja elämän ottaminen raakana, luonnonmetelmällä, ilman mystisiä päiväunia?

En minä tiedä. Riippuu varmasti siitä minkälaisen tuloksen pitemmällä tähtäimellä ajatellen itselleen haluaa.

Hiukan kuitenkin arveluttavat kaikissa asioissa esiinnousevat yhteisöt joiden tarkoituksena on sitoa jäsenensä loppuiäksi omiin uudelleenkoulutusrituaaleihinsa ja uskonvahvistuskokoontumisiin. Ei oikein tunnu siltä että tarkoitus olisi korjata ongelma ja sen jälkeen antaa ihmisten elää ihan rauhassa keskittyen muihin asioihin.

Samoin olen oppinut elämässäni varomaan pelottelua, uhkakuvilla mässäilyä ja saarnastuolin viereen patistettuja “todistajia” jotka samaa kaavaa mukaillen kertovat miten ennen synnissä elettiin ja nyt oikeaan seurakuntaan tultua on riemun ja ylistyksen täyttämää elämää jossa maalliset asiat ovat jossain kaukana, tarpeettomina, poissa valaistumisen polulta jota oikean ohjelman seuraajat saavat kulkea.

Ja tietysti annetaan ymmärtää että “me” olemme jotain erityistä, jumalan valitsemaa etujoukkoa, niin menneessä kurjuudessamme kuin nykyisessä autuudessammekin… toisinajattelevat ovat sokeita jotka eivät totuutta näe, koska heille ei ole henki sitä kirkastanut…

Mutta, tuotahan riittää. Ja tulee varmasti riittämään, kun ihminen on heikoilla, hän on myös johdateltavissa. Pienetkin ystävälliset eleet ja hurskas ymmärtäväisyyden esittäminen antaa kuitenkin lupauksen jostain lämpimästä, avosylin vastaanottavasta ja rakastavasta yhteisöstä jonka turviin voi maailmaa paeta.

Mutta miksi se on väärin? Vai onko?

Jospa se onkin parasta mitä ihmiselle voi sattua, mielenrauhan antava ja elämänohjeet antava usko, vastuun poistava komento olla yrittämättä korjasta mitään, näyttipä asia kuinka väärältä hyvänsä, maailman asioiden luovuttaminen korkeampiin käsiin?

Yksi peruskysymyksiä, tuo valinta.

Pääasia kai kuitenkin on se, että valinnan mahdollisuus on olemassa, ja se kannattaa käyttää. Asia kannattaa harkita aika pitkälle, ennenkuin sitoutuu puoleen tai toiseen, tai ryntää minkäänsuuntaiseen yhteisöön.

Ongelma kait on siinä, että kun ihminen on heikoilla, ei se harkinta taho kovin tehokasta olla. Silloin todellakin nappaa niin helposti koukun minkä tahansa.

Näiden päihdeongelmien kanssa olen sitä mieltä, että tuollaiset filosofiset ja järjestölliset valinnat kannattaa tehdä vasta kun on sen verran ollut selvin päin että mieli on rauhoittunut, ajatus kulkee suhtkoht selkeänä eikä ainakaan turvattomuuden ja yksinäisyyden pakeneminen aja tekemään päätöksiä mihinkään suuntaan.

32

Hyviä kommentteja onkin tullut, kiitos. Itselläni toimii (juuri nyt tänään) parhaiten AA:ssa juuri tuo, että ajattelen Jumalan tilalle Elämä. Ja ryhmässä saamani turvallisuuden tunne, hyväksytyksi tulemisen tunne, kantavat helposti seuraavaan päivään. Mulla on aina ollu kauhea turvattomuuden olotila, pelko että menetän kaiken ns. hyvän ja turvallisen ja jään yksin, tyhjän päälle. Siksi olen pakonomaisesti koittanut hakea hyväksyntää toisilta miellyttämällä, pätemällä, milloin milläkin. Ryhmässä käynnin jälkeen mulla on poikkeuksetta aina levollinen ja turvallinen olo, eikä mun tartte jännittää ihmisiä ja tilanteita. Mutta mikä kellekin sopii, kommenteissa on hyvin tullut esiin se että me kaikki ollaan erilaisia ja kukin etsiköön ja löytäköön juuri itselleen sopivimman tavan pysyä raittiina - ja ehkäpä myös kasvaa omana rehellisenä itsenään.

Tulin just palaverista ja voihan JEESUS mitä läppää yksi wanha ukko veti puheenvuorossaan raamatusta, ev.lut -kirkosta, omista raamattupiireistään sekä siitä miten AA-liike on hänen mielestään maallistunut sitten 70-luvun :slight_smile: :slight_smile: :slight_smile:

Raitista päivää itsekullekin.

33

Minä siis kerroin oman kokemukseni eikä sitä tarkoitettu minään kehotuksena toimia jotenkin. Se mikä toimii minulla ei välttämättä toimi toisella. Jos on alkoholiongelmainen, niin oleellisintahan on pysyä erossa alkoholista. Tapa millä se toteutuu, on toisarvoinen.

Minulle on apua ollut AAsta. Itse olen eri mieltä monien AA-laisten hellimästä ajatuksesta, että alkoholismi on seurausta kieroutuneesta luonteesta, joka pitää korjata. Minä ajattelen, että “Tahto” -niminen prosessi minussa, joka pakottaa minut juomaan jos käytän alkoholia, on elämäni juomisaikoina muokannut luonnettani niin, että se vaatii korjaamista. Sitä tietä olen löytänyt tyyneyden ja rauhan.

Määritän itseni uskonnottomaksi agnostikoksi, joten minulla ei ehkä ole niin kovia antipatioita jumaaluuksia kohtaan kuin joillain voi olla. Meillä on jokaisella oma polkumme. On hyvä jos siihen voi myöhemmin olla tyytyväinen