56 miehen raitistuminen

Oluen harrastaminen lähti opiskeluaikoina kotioluiden ja viinien valmistuksesta, solukämpässämme oli aina juotavaa ja bileitä pidettiin. Muutettuani kotipaikkakunnalle takaisin liityin sitten olutseuraan. Kotioluen valmistus jatkui ja kerhon toiminta keskittyi tietysti myös maisteluun. Kaikki tuntui luonnoliselta ja olin täysillä mukana, vaaroja ei tunnistanut kun oli kivoja kavereita ja huikeita bileitä ja matkoja. Oltiinhan loppujen lopuksi aika päissään koko ajan kun toiminta hiipui oluen maistelut jäi päälle, kotivalmistus loppui jossain vaiheessa. Muutettuani taas kaupunkia, olin hetken uudessa olutseurassa mutten pystynyt töiden takia jatkamaan, jatkoin omin voimin. Perjantaisin kauppaan tutkimaan oluthyllyjä lauantaisin krapula ja illalla viel muutama, keskiviikkona jo seuraavan perjantain oluiden suunnittelua. Välillä viskien maistelua, viiniä yms naukkailu alkoi siirtyä jo viikollekkin, ke ja to vielä, ja siirryin myös lonkeroonkin jota en aiemmin sietänyt. Tälläistä menoa parikymmentä vuotta, niin nyt on mun jo aika herätä ja tehdä asioille jotain.

Tuli vähän pitkä stoori mutta jotenkin helpottaa saada näitä ulos päästäni, kai se jotain terapeuttista on.
Ja nyt en enää halua jatkaa tuolla tavalla, vaan etsiä uusi raitis minä.:grinning:

6 tykkäystä

Tervetuloa tänne kirjoittelemaan.
Tsemppiä vaan prosessiin,se ei ole helppoa mutta vielä sinäkin saavutat haluamasi päämäärän.

Tervetuloa Ykskaks, sinäkin sovit tänne kuin nenä päähän! :smiling_face: Pieni vinkki: kirjoita heti alussa tänne sinnikkäästi äläkä lopeta, vaikka mieli tekisi.

1 tykkäys

Tervetuloa minunkin puolestani! Kiva saada lisää kaltaisiani paikalle. :slightly_smiling_face:

Hei! Todella upea päätös, yritä pitää siitä kiiinni. Voisin mielelläni ottaa vinkkiä, kuinka jaksoit päättää näin. Toivoisin kumppanini tekevän saman päätöksen. Siinä sivussa ehkä saisin itsekin raitistuttua kokonaan (käytän alkoholia paljon, mutta en ole varsinaisesti alkoholisti) ja elämäni kuntoon.
Kovasti tsemppaan sinua❤️

Alkoi maistumaan vähän liian kanssa, työviikon aikana jo ja hävetti että millaista esimerkkiä lapselle näytän, että haluanko jatkaa isäni käytöstä. Oluet ei usein riittäneet vaan piti jo vaimon viinejä ”lainata”, yöllä sitten helppo niitä juoda.
Saunaillassa sanoin kavereille olevani alkoholista, kauhistelivat sitä isoon ääneen. Sekin kaveri joka juo joka päivä ja usein sammuu lattialle. Kyllä mun mielestä alkoholisti on alkoholin suur käyttäjä.
Minulla hyväpuoli on ettei vaimo juurikaan juo, viinilasin ottaa silloin tällöin.
Toista ihmistä on vaikea saada muuttamaan tapojaan, helpompi itse muuttua, ehkä toinen tajuaa tai sitten ei.

Kaksi viikkoa takana ja tuntuu että nyt se taistelu vasta alkaa, tammikuun tipaton loppui tähän. Nyt matkalla kohti tuntematonta, mieli ollut aika maassa eikä mikään ole tällä viikolla kiinnostanut. Aivot alkaa tajuamaan ettei nopeita dopamiineja enää tule, joten ollaan harmaalla alueella.

1 tykkäys

Se dopamiiniryöppy… Koetetaan jaksaa taistella tämän harmauden läpi

Nyt alkaa valoa tunnelin päässä, ei tee alkoa mieli. Matkassa mukana päihdelinkin kuukauden raituistumuskurssi, ja joka aamu luen sieltä tulleen meilin ja ne auttaa hyvin ymmärtämään tätä koko ongelmaa. Päivä päivältä tekee koko ajan vähempi mieli aloittaa uudestaan. En ole vielä kellekkään kertonut että pyrin raittiiksi, tipattomalla mennään vielä.

1 tykkäys

Vähän alkaa mietityttämään että mitä sitä sitten baarissa tilaa jos ja kun sellaiseen menee, tykkään kuitenkin live musiikista yms. Haluisin olla näkyvästi raitis, enkä piilotella juomattomuutta.

Mistä pidät,siis mikä ei sisällä alkoa? Alkoholittomia drinkkejäkin on pilvin pimein.
Moni päihdetyöntekijä varoittaa noista alkoholittomista oluista ja siidereistä,moni on niin kautta ratkennut.
Tietysti jos olet juonut paljon drinkkejä,niin myös nuo alkottomat drinkit voi triggeröidä.

Olut on ollut lempijuomani, mutta sitten kihtiarvot alkoi nousemaan, ja silloin holiton olut on huono vaihtoehto. Ehkä noita moktaileja voisi kokeilla, ettei tarvitse huudella kokis jäillä. Onhan festareilla nykyään kuulemma moktaileja myös. Joku mies mainitsi että hän tilaa gt:n ilman giniä.

Päivällä vaimo tarjosi viiniä ruualle en ottanut, mainitsin tipattoman. Nyt alkaa varmaan ympäristön vaikutukset koetella, entistä hauskaa kaljaveikkoa. Odotan vaan näitä noo oothan sä ennenkin juonut, ota nyt.
Pystysköhän tässä tulla jotenkin julkisesti raittiiks, vähän kuin uskoon tulo.

Oisko seuraava tavoite 100 päivää hyvä?

1 tykkäys

Kuulostaa hyvältä, jos pystyy pidempiin tavoitteisiin ilman pakon tunnetta. Minä opettelen edelleen päivä kerrallaan -tapaa, kun jostain syystä en sitä oikein osaa. Tsemppiä! :slight_smile:

Hienoa jos pystyt asettamaan pitkän ikavälin tavoitteita.
Itsellä menee hyvin päivä tasolla ja pidempää raittiutta en ole vielä saanut

Nyt vaan päivä kerrallaan ensin, olisiko kuitenkin niin helpompaa? Toki tavoiteaikoja voi laittaa, mutta mitä sitten, kun tavoiteaika tulee täyteen? Teet ehkä uuden tavoitteen, etkä ainakaan palkitse itseäsi oluella… Jos raitistumisesta on vielä vaikea puhua julkisesti, niin sano vaan, että haluat kokeilla toistaiseksi elämää ilman alkoholia!

1 tykkäys

On se hassua tässä maassa miten juomattomuutta pitää selitellä… miksi? Miksei kukaan koskaan kysy miksi joku juo? Itse tykkään oluen mausta ja usei lounaalla juon pari alkoholitonta ja lähes aina joku uusi seuraan liittynyt henkilö kysyy huomasinko pullon ottaessani sen olevan holitonta tai että miksi en juo holillista… niin kuin se alkoholi itsessään olisi syy juoda olutta. Ihminen on ajatuksineen niin outo…

Hairahduin, kävin yökylässä ja oli tietty saunominen illalla, minulle saunajuomaksi annettiin kaksi keskiolutta ja loppuillalla tarjottiin konjakkia, en kehdannut kieltäytyä, kolme pientä lasia join. Juomat ei kauheesti tuntuneet missään, aamulla vain pientä päänsärkyä.
Tänään alkoi jalka viemään alkoon päin mutta en mennyt, ei vaan halua takas siihen mistä on päässyt vähän jo irti. Oisin vaan hakenut pullon ja juonut sen tänään.
Taisteluun takaisin.

1 tykkäys

Hyvä, että onnistuit katkaisemaan juomisen heti yhteen kertaan! Takaisin taisteluun vaan!