Huomenta!
Nukuin jotenkin, herättelen itseäni kahvin avustuksella pitkän kaavan mukaan. Mieto lumisade, leuto sää.
Mietin äsken aika pitkään, avaudunko mieltäni painavasta asiasta ja päätin, että avaudun. Toivon, että näin tehdessäni en saa ketjuuni hurmoshenkisiä mielenterveyspotilaita omia näkökantojaan reuhaten julistamaan. Otan siis riskin.
Eilen illalla kävin opiskelupäivän päätteeksi päikallisessa päihdetukiryhmässä, joka operoi 12 askeleen periaatteella. En erittele sitä tarkemmin ja toivon, että mahdolliset kommentoijatkaan eivät niin tekisi. Asia tulee selväksi ilmankin.
Nooh, minua on jo pitkään vaivannut ko. ryhmässä valloilla ollut/oleva meininki, että käytännössä viikottain osa “mukamas” aktiivijäsenistä käy kentällä ja palaa paikalleen pöydän ääreen näennäisesti katumaan tekosiaan ja “rehellisesti” selittämään männä viikon humalassa ajelut ja juoppohulluuspäissään kirveen kanssa heilumiset kuin mitään merkittävää ei olisi tapahtunut. Ja tätä touhua jatkuu vuodesta toiseen ja sitä muut ryhmässä kuuntelevat ääneti.
Ko. päihdetukiryhmän toimintaperiaatteisiinhan kuuluu, että jokainen puhuu asiansa vuorollaan ja toisten puheenvuoroja ei niiden aikana kommentoida. Keskustelun omaista vuorovaikutusta ei siis itse tilanteessa synny. Tämä antaa mahdollisuuden pudotella suustaan asioita liittyen vaikkapa henkirikosten valmisteluun/yritykseen ja toistuviin törkeisiin ratteihin. Ja asialla ei pysty tekemään mitään. 
Mielestäni tällainen toiminta luo ryhmään huonoa henkeä ja suorastaan pilaa toipumisen ilmapiiriä. Minusta tällaiset puheenvuorot eivät ole rehellisyyttä, vaan 12 askeleen tukiryhmän periaatteiden hyväksikäyttöä ja omalla hulluudellaan ja vastuuttomuudellaan retostelua. Suorastaan vitutti, kun poistuin kotiini ryhmän päätteeksi ja meinasin lähteä kesken. Painostava ahdistuksen tunne rintakehässä säilyi nukkumaan menoon asti.
En voi asialle mitään, kun minähän en voi päättää, ketkä “toipumaan” saavat tulla. Harmi sinänsä. Sen voin päättää, että jatkossa etsin tukiryhmäni muualta kuin tuosta eilisillan porukasta. En saa mitään tukea raittiudelleni kuuntelemalla elämäntaparikollisten sekoilupuheenvuoroja.
Samaisen 12 askeleen tukiporukan sisällä on hyviäkin ryhmiä. Niissä käy ihmisiä, jotka hakevat apua ja tukea raittiudelleen ihan oikeasti. Onneksi on siis vaihtoehtoja. 
Ugh. Olen puhunut. Vähän helpotti. Myöhään eilen illalla oli nimittäin ihan oikeasti huono olo.
