27-vee opiskelija nainen liittyy lopettajiin

Snuupi · Huhtikuu 28, 2012, 6.08am

Huh ja se ois sitten vappu! Viime vuoden vappuna ei tullut oltua ördäys kunnossa mutta kyllä sitä siideriä ja kaljaa kului…Nyt ois sitten eka vappu selvinpäin vuosiin, toisaalta kaksi uutta vuotta mennyt jo selvinpäin niin kai sitten tämäkin. Mieliala ollut matalalla ja juoma halut nostaneet päätään auringon ja varmaan vapunkin takia. Eilen istuttiin kalliolla, muut joivat siideriä ja mulla oli alkoholiton siideri, aurinko paistoi ja ympärillä paljon juovia ihmisiä, ooli mukavaa, olin iloinen, mutta sitten kuulin itseni sanovan että “kyllä tää juomattomuus ottaa voimille koska on niin yksinäinen ja ulkopuolinen olo” pari kyyneltäkin tuli silmästä mutta onneksi ei kukaan huomannut. Ei oikeastaan tehnyt mieli juoda mutta olo oli vaan jotenkin äärimmäisen yksinäinen ja ulkopuolinen.

Miehen kanssa ollut vaikeaa, mulla on jatkuvasti hermo kireellä ja sillä taas masennusta työttömyyden takia, etsii kyllä kovasti töitä kokoajan. Noh, kaljaa sillä kuluu joka ilta, joskus vähemmän joskus enemmän, urheilemassa ei ole käynyt ja syö todella epäterveellisesti. Musta on tullut tosi rasittava ämmä ja yritän kokoaika purra hammasta yhteen etten möläytä jotain, esimerkiksi kun mies hengästyy ylämäessä tupakka huulessa ja valittaa “ettei jaksa kävellä kovaa”, tai muutenkin otteet löysät ja hitaasti toimeen tarttuvat. . Nyt on ollut vähän erityis aikaa ton työttömyyden takia mikä on uusi juttu,masennus ja ymmärrän + kaikkea kissanristiäistä että paljon on juotu ja syöty. AAARGH. ja mä en haluaisi olla tälläinen!!! Ennen mäkin join joka viikonloppu, joten onkohan miehen kaljankulutus ollut nousussa nyt vai onks se oikeesti aina juonut noin paljon? Mies ei tule känniin, se voi juoda 10 kaljaakin eikä siitä huomaa mitään. Iltasin sillä menee 2-3 tai sitten 5-6 tai viikonloppuisin enemmän että vähän jo huomaa sen olevan humalassa. Mulla on jatkuvasti hermo kireellä ja tosiaan puren hampaita yhteen. Voiko nää olla myös vierotusoireita? Mies tukee mun juomattomuutta ja viimeks eilen puhuttiin että se on hyvä juttu vaikka oonki hermo kireellä ja vähän huomaa siitä että sen tekis mieli sanoa että “lopeta jo”. Vai yritänkö mä nyt keksiä syitä miksi mun pitäisi taas alkaa juomaan? En mä edes halua mua vaan rasittaa tää ihminen mikä mä nyt olen, en sellanen rento jonka kanssa on kivaa olla.
En mä jaksais tapella mistään miehen juomisesta mutta mitä jos tää ärsytys ei lopu? Miks mä olen tällänen? Sekin ärsyttää kun mies kukkuu yöt ja herää vasta puolen päivän jälkeen. Kun kävi töissä joutui tosin aina heräämään kuudelta joten olen ajatellut että “ottaa takaisin vapautta”…Toisaalta mitä jos tää vaan jatkuu tälläsenä?? Miehellä koeaika päättynyt nyt 2 kertaa potkuihin sen takia ettei “tee tarpeeksi tai tartu asioihin ripeästi”, mieheni ei ole kovin sosiaalinen tai oma-alotteinen…mutta mietin voiko toi juominenkin vaikuttaa siihen energia tason nollaantumiseen? Mut sehän oli meistä aina se tasapainoinen ja skarppi joka hallitsee juomisen? Eikun? Tää on ihan kauheeta.

Noh. Vappu tulee vappu menee, aion ostaa alkoholitonta kuoharia ja tehdä ruokaa. Nytkin tuntuu että itkettää se että olen tylsä ja huonoa seuraa ja taas ulkopuolinen. Voi helvetti.

huugibuugi2 · Huhtikuu 28, 2012, 6.36am

hei,
ajattelin vaan kertoa, että tiedän miltä tuntuu kun itse kamppailee tällaisen vaikean riippuvuuden kanssa ja yrittää samalla katsoa läheisten keekoilua. Minullakin parikin läheistä, jotka vaikeassa tilanteessa, heille myös saamattomuutta, hieman alko-ongelmaa, työttömyyttä. Vaikka päällä seisoisi ei tilanne muutu ja tuntuu, etten osaa olla oikein tukena. Itse tietäisin mitä tekisin jos olisin samassa jamassa, mutta helppoa mennä sanomaan kun ei ole oikeasti itse masentunut. Mulla menee tällä hetkellä varmaan 80% energiasta muiden ongelmien puintiin omassa päässä vaikka itelläkin ongelma lista olis kilometrin. Huh saa nähä kauanko jaksan…

Snuupi · Huhtikuu 28, 2012, 6.53am

Toi tukena oleminen tuntuu vaikealta kun ihminen ei itse tee asioilleen mitään, elikkä ns. skarppaa! Sitten kun itse tekee kokoajan töitä skarpatakseen ja saadakseen elämänsä ruotuun niin onhan se raskasta. Itse olen saanut elämästä poistettua vanhat juoppokaverit kenen ongelmia kannoin, nykyäänkin kyllä murehdin mutta haluan saada oman elämäni tasapainoon ja rauhaan. Mullakin tota masennusta joka tosiaan on vaan helpottanut tän juomattomuuden myötä :S Yksinäistä ja raskasta, tsemppiä ja voimaa sulle

lomamuisto · Huhtikuu 29, 2012, 3.41pm

nasseli hei!
Minulle Nimettömät alkoholistit kirja avautui luettuani kirjan loppupuolella olevia stooreja. Samaistuin niissä alkoholistien juomisiin ja raitistumisiin.

Tänään raittiina, raittiutta Sinullekin päivä kerrallaan!

Humpalla · Toukokuu 2, 2012, 6.11pm

Hei, luin sun ketjun ja tuntuu kun omalta päiväkirjalta, fiilisten kannalta ainakin. Mitä sulle nyt kuuluu?

Itelläin vasta 6. Päivä juomattomuutta, mutta tässä päätöksessä on uudenlaista vakavuutta ja terää. Olen ollut juomatta vuosiaki, ja muistan tunteneeni samoja fiiliksiä kun sinä. Mutta arvaa mitä silloin tajusin? Raitis ihminen yksinkertaisesti ei kuulu baareihin, aurinkoisille kallioille hengaamaan, tuntikausiksi. Ainakin ite ollessani aina srlvinpäin, halusin jotain ihan muuta, aktiivisempaa, jännittävämpää, haastavampaa. Ehkä, et kaipaakaan juomista, vaan elämän keskiöön ihan jotai muuta? Enkä nyt siis tullu tänne neuvomaan, sun tekstit vaan muistutti mua omista ajatuksistani, jotka olin jo kokonaan unohtanut! Pitääpä alkaa itsekin taas pohtia asioita ko. Vinkkelistä. Luulen, siellä piilee mulle avain oivallukseen. Toivottavasti Vappu meni hyvin.

Snuupi · Toukokuu 3, 2012, 7.06am

Moikka Humpalla ja kiitos sanoistasi! Kai tässä vähän haetaan sitä että miten tätä elämää eletään selvinpäin ja miten sitä tilanteisiin mukautuu uudella tavalla Vappu tosiaan meni ja jotenkin siitä selvittiin. Olin oikeastaan kaikki vapaa päivät todella itkuinen ja masentunut, ahdistus oli ihan hirveä. Juomis himoja oli, antabukset oli otettu mutta mieli oli todellakin alhaalla. Jokapuolella juovia, hauskaa pitäviä, rentoja ihmisiä ja minä seisoin niiden keskellä jännittyneenä, ahdistuneena ja toivoen että päivä vaan loppuisi…Tälläistäkö tämä tulee olemaan? Kärsin sosiaalisista peloista joihin siis ennen join (joita ei musta kukaan muut kuin lääkärit usko koska osaan “esittää” sosiaalista ja rentoa joka vie paljon energiaa). Mitään iloa en ole tuntenut vaikka yritystä on ollut. Ainut ilo on tullut siitä että tunnen itseni hyvännäköiseksi ja saan huomiota siitä. Mun on mahdoton rentoutua ja onnistun siinä vain todella kovan urheilurääkin jälkeen. Hauskaa mulla on kyllä kotona miehen kanssa jne mutta samanlaista rentoutta ja hauskan pitoa ei ole tai on jos psyykkaan itseni siihen että “nyt mulla on hauskaa” mutta hampaat irvessä se hauska vedetään. Päivät seuraa toisiaan ja ei ole oikein mitään mitä odottaa, on tapahtumia mihin mennä mutta niistäkin vaan selviydytään yli… Huoh. En aio juoda mutta aika epätoivoiselta tuntuu ja huomaan tekeväni päässäni selityksiä miksi oisin silloin tällöin ottaa koska kaikki muutkin ottavat. Mieli on ollut todellakin alhaalla. Välillä tuntuu ettei tulevaisuudella ole mitään tarjottavaa. Lapsi haaveita on välillä mutta sitten katsoo kaikkia noita riutuvan näköisiä perheen äitejä kadulla ja telkasta tulevia ongelma lapsi ohjelmia ja miettii että, “ai tossako se tulevaisuus sitten on? Mitä jos se lapsi vaan itkee ja teininä vihaa meitä, mitä jos äitiys onkin aivan kamalaa?” Ja kaveri äidit tuntuvat “irroittelevan” niin että kun pääsevät lapsista vapaalle lähtevät bilettämään, vetämään perseet ja nollaamaan. Mulla tätä nollaus mahdollisuutta ei olisi ja mun pitäs olla jatkuvasti joku täydellinen neitsyt maria vaikka ihan samanlainen viikonloppu juominen mulla on ollut kuin niilläkin. Joo joo näin ei saisi kirjoittaa ja ei saisi ajatella. Kai mä en itsekkään oikein usko että olen alkoholisti vaan musta suunrinosa uskoo että lääkärit jne liioittelee eikä niillä ole mitään hajua miten todellisuudessa ihmiset juo. Miehen kanssa puhuttiin että on mukavampaa kun en juo koska en SAMMU mitä siis aina tein vaan jaksan sitten yöhön asti kukkua… Kai tää joskus helpottaa ja “vakaantuu” ja kyllähän mä tunnen iloa tästä mun raittiudesta ja fyysisestä hyvästä olosta… Noh sellaista, toivottavasti teille kuuluu hyvää ketkä tätä nyt lukevatkin

Humpalla · Toukokuu 3, 2012, 3.50pm

Hei Snuupi,

Kuulostaa kyllä rankalle. Tuntuu että näät kaiken jonkun harmaan verhon takaa ja kaikki näyttää negatiiviselta.

Mutta sanoisin poikkipuolisen sanan, tai toisenlaisen näkökannan koskien lapsien hankintaa ja vanhemmuutta: mulla on lapsi ja voin sanoa, että se on parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut. Omaa lastaan vaan rakastaa ja lapsi rakastaa äitiään. Se on vaan niin ja se on ehdotonta. Juuri lapsi sai mut pysymään pitkän ilman viinaa, nyt taas lähdin vähäksi aikaa väärille linjoille, mutta aion/tässä pyristelen, takaisin ruotuun. Vanhemmuuteen toki kuuluu myös väsymys, uupumus ja suuri vastuu, mutta se on pieni murto-osa sitä. Lapsi on onni. Ihmeellinen. Musta on ollu mahtavaa ottaa vastuu jostain toisesta ihmisestä ja päästää irti itsekkäästä elämästä. Tai pelkästä oman navan vahtaamisesta. Musta on jotenkin ällöttävää, miten itsekäs nykyajan maailma on. Miten monet mm. ei hanki lapsia, koska se rajoittaisi heidän vapauttaan. Asia mitä he eivät tiedä: ihminen ei voi tietää miltä tuntuu saada oma lapsi, ennenkuin saa oman lapsen. Sitä tunnetta ei vaan voi tietää. Lapsen saaminen on niin paljon muuta kun vaipanvaihto, yölliset heräämiset ja seksin väheneminen suhteessa. (näistä siis aina saa lukea ja kuulla väsymykseen asti). Itse koen, että jaksan taistella ja ELÄÄ koska saan olla äiti. Nämä ajatukset pitää elämänsyrjässä kiinni. Ehdottomasti kannustan ajattelemaan lapsia myös positiiviselta kannalta, jos ajatus on jo käynyt mielessä. Se voisi tuoda sulle paljonkin unelmia ja toiveita tulevaisuutta kohtaan!

Nyt pääsen pois töistä ja kauppaan. Koetinkivi taas edessä, mutta kyllä tästä taas selvitään.

Snuupi · Toukokuu 4, 2012, 6.43am

Huh, eilen oli taas negatiivisuus päivä ja tänään toisin. Tunteet tosiaan menee vuoristorataa ja maailma näyttäytyy kokoajan erilailla. Kai todellisuus hakee paikkaansa miten siinä alkaa elämään ja miten siihen suhtautuu. Onkohan tää nyt mun 3 ai 4 kk täysraittiina, pitäsköhän niitä kuukausia laskea? Jotenkin sitä vaan selviytyy päivästä toiseen. Mietin että nää voi myös olla vierotusoireita vieläkin ja yritystä palata takaisin entiseen?

Kiitos kun kirjoitit omista lapsi kokemuksistasi! Ollaan tosiaan pari vuotta mietitty miehen kanssa lasta ja että jos sellanen haluis tulla niin saisi tulla. Äitiys on vaan jotenkin todella pelottavaa ja ajatukset siitä kokoajan vaihtelee.

Tätä mieltä itsekkin olen, olen myös sitä mieltä että olemme hyvin vieraantuneita luonnosta koska lapsen hankinnasta on tehty enemmänkin “ongelma” kuin ihmisyyteen kuuluva luonnonllinen asia. Tunteet vanhemmuudesta vaihtelee siitä pelosta - onneen ja haluun. Yhtenä päivänä tuntuu koska miehen kanssa ollut niin ihanaa (rakastan häntä paljon, yhdessä olemme olleet jo kauan ja vieläkin “hullaannun” hänestä vaikka täällä voi kuulostaa että olen häntä kohtaan kauhea akka mutta olen purkanut tänne tuntoja vaan äärimmäisen ärsytyksen vallassa). Mä haluan että meidän rakkaudesta jää jotain tähän maailmaan, haluan päästä lähemmäs luontoa ja syntymää, jatkumoa ja ihmisyyttä. En ole mikään lapsi hullu, ystävien lapsista välitän ja pidän mutta en ole sellainen vauvakuumeilija tyyppi. Itse tietäisin itsestäni ja miehestäni, olemme sitoutuvaa tyyppiä, että lapsi olisi meille prioriteetti. Eniten pelottaa vaan ne äitiyteen laitetut paineet ja se kuva mikä äitiydestä annetaan, että se on pelkkää kärsimystä johon tarvitaan superihminen joka on aina tasapainoinen, Oikeasti sellasen kuvan mä olen tuolla ehkäisyneuvolassa + telkasta saanut. Ystävien kautta taas sitten erilaista, vaihtelevaa ja riippuen heidän sitoumuksestaan lapseen (jotkut vielä käyvät juomassa melkein joka viikonloppu ja lapsi isovanhemmilla hoidossa :S ) Jostain niin luonnollisesti asiasta kuin lapsesta on tehty tässä yhteiskunnassa luonnottomin asia johon ihminen ei hoitajana riitä. Se myös pelottaa että jaksaako sitä jatkuvaa ihmisten puuttumista, (mulla on ollut koira ja silloin jo ärsytti kun tuntemattomit ihmiset neuvoi miten koiraa kasvattaa ja mitä tehdä jne). Noh, tälläisiä ajatuksia. Mieli vielä vähän matalalla mutta etiäppäin mennään. Otin taas yhden antabuksen kun viikonloppu vaikkei juomahimoja tai mitään muutakaan oikein ole. Mulla ei koskaan sellaista “kontrollin” menettämistä ole ollut juomisen aloittamisessa, sitten vasta kun on juonut ne pari, hyvin pystyn olemaan juomatta kunhan en ota sitä ensimmäistä. nLääkäri kun käskee niin minä kiltisti otan. Joudunko mä nyt syömään näitä loppuelämän silti? Jokatapauksessa jos lasta aletaan yrittämään en halua mitään myrkkyjä kehooni mutta se tapahtuisi vasta parin kuukauden päästä. Jos tänään saisi mentyä salille illalla ja huomenna aion todellakin syödä jonkun herkkujutun Hyvää viikonloppua!

tuulenviemaa · Toukokuu 4, 2012, 8.35am

Eiköhän se lapsen odotus ole luonnollinen “antabus” useimmille. Sinulle ainakin, järkevästi ja suurella rakkaudella puhut lapsitoiveestasi. Onnea jo etukäteen.

Humpalla · Toukokuu 4, 2012, 2.02pm

No hyvä jos on ollut parempi päivä!

Ja tuulenviemää: en ollut ongelmajuoja ennen lapsentuloa, joten se oli ehkä semmoinen “ennaltaehkäisevä antabus” Ainakin jonkun aikaa…

Ymmärrän että pelot ja ahdistuskin kuuluu luonnollisena osana prosessiin, kun miettii vanhemmuutta tai suunnittelee lapsia. Siinä raskaanaollessakin niitä tunteita käy syvästi läpi. Välillä epätoivossa, välillä onnessa lilluen.

Mutta, mitä itse oon oppinut, on se, että olen paras äiti lapselleni. En lue paniikissa jotain vauvalehtiä, en soittele neuvolaan, enkä ota paineita siitä mitä multa äitinä odotetaan. Luen kyl lapsiin ja kasvatukseen liittyviä tieteellisiä tutkimuksia ja kirjallisuutta ja olen perillä asioista, mutta ennen kaikkea jätän kaiken hömpötyksen ja asioiden vatvomisen pois omasta perhe-elämästä. Oon ehkä lähinnä intuitiivinen, rakastava, avoin ja tunteellinen-oon kokenut että juuri sillä tavoin voin antaa lapselleni aidon kuvan siitä kuka minä olen ihmisenä ja vain täysillä rakastaa sitä pientä olentoa. Kuuntelen lasta ja hänen tunteitaan, ja otan ne vakavasti. Opin lapselta ja lapsi oppii meiltä aikuisilta. Se menee molempiin suuntaan. Ja nyt, tuntuu että äitiyteen kasvaa, se ei todellakaan ole taakka, vaan mahtava, upea tehtävä ja kun luottaa itseensä, se on jotenki…todellista elämää. Kuulostan ihan joltain kiihkouskovaiselta.

Ei sillä, etteikö epätoivon hetkiä olis ollu, mutta ehkä se on mun luonteessa muutenkin, että en niin ota paineita ympäristöstä tai konventioista, vaan uskon luonnollisuuteen ja intuitiivisiin fiiliksiin.

Eli, lyhyesti: ei kannata liikaa jumittua siihen miten muut sen tekee.
Ottaa siitä paineita, tai ahdistua. Jos suurin osa ihmisistä tekee asiat jotenkin, se ei todellakaan tarkoita sitä, että se olisi oikein. Sinä ole sinä, ja teet sen omalla tavallasi. Ole vahva siinä mitä olet ja miten haluat elämääsi elää! Ja lopulta, lapsi on oma persoonansa ja lähtee siitä lopulta omille siivilleen.

Snuupi · Toukokuu 8, 2012, 9.21pm

Kiitos tuulenviemää sanoistasi , tuntuivat todella hyvältä tässä epävarmuuksien syöverissä Humpalla: kuulostat niin ihanan tasapainoiselta ja juuri sellaiselta mihin itsekkin haluan pyrkiä, eli eroon kaikesta muiden ihmisten vaikutus voimasta ja stressaamisesta. Haluaisin kokonaan tosiaan päästä irti siitä että reagoin muiden ihmisten puheisiin (onneksi nykyään vähemmän kuin ennen mutta reagoinpa kumminkin kun rehellisiä ollaan).

Takana on taas yhden kissanristiäiset selvinpäin, kaverille oli tärkeää että olin paikalla ja vaikka paikalla oli myös vanhoja tuttuja joiden kanssa en tule toimeen niin seisoin selkä suorana. Ainut selvinpäin olija (taas) ja puheista välillä vaikea saada selvää, ahdisti mutta juomishalua ei tullut (ihmeellistä). Mietin kaikkia vanhoja juttuja mitä olin kännissä tehnyt ja jotenkin on edes vaikeaa tunnistaa sitä ihmistä kuka mä ennen olin…Kuka mä ennen olin?? Se rääväsuinen hirveessä kännissä kälättävä akka. … Miten voi ihminen tuntea itsensä niin täysin eri ihmiseksi kuin ennen? Vanhoille tutuille tekisi mieloi sanoa että mä en ole se sama kuin ennen, mä olen kasvanut ja muuttunut, vai kuvittelenko mä vain? Pöytään läsähtää istumaan joku itseään todella täynnä oleva känninen mies joka yrittää ylimielisesti iskeä jollain “älykkäällä” kommentilla. Ennen mä olisin tuntenut itseni huonommaksi ja tyhmemmäksi. Nyt se ylimielinen sopertaja näyttää mulle vaan lähinnä säälittävältä.

Olenko mä eri ihminen? Miten se voi olla mahdollista?

Yksi päivä tuli juomis himo kun aurinko paistoi ja luonnossa oli ihanaa, teki mieli istua kalliolle juomaan siideriä ja nauttia luonnosta…Sitten mä mietin että miksi se ihana hetki, kesä täytyy peittää sillä alkoholilla? Miksi mä ajattelen että “ah nyt on kesä, juodaan siis siksi”…Eikö todellisuus ole riittävä nautittavaksi sellaisenaan? Miten mä en voi nauttia vedestä, kesästä ilman alkoholia? Eikö sen pitäisi olla mahtavampikin kokemus ja oikeasti todellinen?

Mies on juonut jokapäivä sen pari kaljaa. Välillä rasittaa, välillä ei…Lähinnä huolestuttaa sen terveys ja että jos se menee huonoon kuntoon ja saa jonkun sairaskohtauksen. Ei ole liikkunut pitkään aikaan, syö epäterveellisesti ja se jo näkyy kropasta…En halua jäkättää ja yritän olla kärsivällinen…Jos sen saisi vaikka yhdessä lähtemään lenkille…Miten sitä kiltisti toiselle sanoo että “huolehdi terveydestäs jooko”?

No etiäppäin, etiäppäin

tuulenviemaa · Toukokuu 9, 2012, 7.44am

Oletko puhunut miehellesi että olet huolissasi hänen terveydestään? Hyvä olisi puhua myös siitä kuinka vaikealta sinusta tuntuu, että kaipaat lenkki- ja keskusteluseuraa ja ennenkaikkea tukea tavoiteisiisi.

Hakeeko miehesi uutta työtä? Hänen olisi hyvä tiedostaa että työn saaminen on aina vaikeampaa jos työnantajat havaitsevat hänen jatkuvan alkoholin käyttönsä. Kyllä ne näkyvät toistenkin silmille.

Oletko hakenut ulkopuolista keskusteluapua itsellesi? Siitä voisi olla hyötyä myös miehelle. Teidän pitäisi mielestäni hoitaa koko perhettä, ei yksin sinun alkoholismiasi.

Vaikeaa, tiedän. Mutta rauhallinen ja avoin keskusteluyhteys teidän tulisi saada. Älä salaa mieheltäsi tunteitasi. Älä yritä olla liian vahva. Tsemppiä.

Snuupi · Toukokuu 9, 2012, 8.42pm

Kiitos tuulenviemää kun jaksat kirjoittaa minulle, vastaan seuraavassa viestissä viestiisi, nyt mulla on niin paha olo että yritän vain purkaa ajatuksia, ethän pahastu

Tänään tajusin että mun alkoholismi on muuttunut läheisriippuvuudeksi, mies lähtee työmatkoille ja mä jännityn ja melkeen itken. Entisestä voimakkaasta matkaaja naisesta on tullut säälittävä kotona nyhjöttävä pelkuri.
Ennen sitä juostiin baareissa jne enkä kerennyt miettimään näitä asioita. Ennen miehen ollessa matkalla olisin rentoutunut tyytyväisenä punaviinin kanssa ja kirjoittanut/piirtänyt/maalannut. Nyt mikään ei tunnu samalta.
Nyt istun ja tuijotan tätä konetta, yritän tehdä jotain, käyn lenkillä, nään kavereita ja mikään ei tunnu miltään ja se vanha luova rento tyyppi on kadonnut.

En osaa luoda, en osaa haaveilla, en osaa rentoutua…Mieleen hiipii ajatus että miksen mä ala vaan juoda? Elämää kestäs helpommin niin kuin ennenkin ja mä olen todella epäsosiaalinen juoppo enkä oikeastaan tee koskaan mitään tyhmää.

No en mä ala, mä olen alkkis ja nää on varmasti vierotusoireita, tää masennus ja kaikki.

Mun juomattomuuden kuharreskuukaudet alkaa olee ohi, eikä se enää riitä kun kaikki kehuu että näytän niin hyvälle…Tänään on huono päivä, itkettää mutta ei itkukaan tule.
Pitää päästä purkamaan jonnekkin. Yritin lukea läheisriippuvuudesta ja sen hoidosta. Tää hirveä ahdistus miehen lähtiessä on ihan uus juttu, ennen asuin esim. ulkomailla ja hän oli Suomessa.

Ahdistaa ja *ituttaa. Muuttuuko tää koskaan tästä, tunnenko mä vielä joskus iloa, onnea ja rentona nautin elämästä? Mä en edes tiedä milloin olisin oikeasti rentoutunut viimeksi.

Sitruunapippuri · Toukokuu 10, 2012, 7.51am

Voisiko olla, että olet aiemmin vain juomisella peitellyt näitä pahoja oloja? Eli ne ovat olleet ennenkin olemassa, mutta juomalla olet karkoittanut niitä vain vähän kauemmaksi? …Yksinäisyys, mustasukkaisuus, masennus… Kaikki sopivat niin läheisriippuvaisuuteen, kuin käsittääkseni myös alkoholismiin. Nyt kun olet poistanut itseltäsi viinakset, olot hyökkäävät päälle.

Mitä saavutat repsahtamalla ja jatkamalla? Ehkä hetken helpotuksen (lyhytaikaisen) ja sitten samat tuntemukset potenssiin kymmenen, päälle rapula, itseinho ja henkinen lamaannus.

Olen itse läheisriippuvainen ihminen, ja nykyään pidän sitä enemmän voimavarana kuin taakkana. Siitä ei ehkä voi parantua, mutta sen kanssa pystyy elämään, onnellista ja tasapainoista elämää; ihan kuten alkoholismin kanssa. Kun tiedostaa oireet, ja on itselleen jatkuvasti, joka päivä, joka hetki 100% rehellinen.

[/quote]

Varmasti muuttuu. Kaikki tuntemukset menevät ohitse, kunhan niitä ei juokse karkuun. (esim. juuri alkoholin avulla.) Olen ollut välillä niin ahdistunut, että kuolemakin olisi tuntunut helpotukselta. Sekin on mennyt ohitse. Rentoutuminen ja hyvä olo on usein lähellä, hellittämisen ja irrottautumisen päässä. Oletko kokeillut vain hengittää rauhallisesti, ja päästä jokaisen ajatuksen pois itsestäsi, yhden kerrallaan? Hyväksyä olotilasi, ahdistuksesi, pelkosi, tuntea ne, ja yksi kerrallaan päästää niistä irti? Kun vähäksi aikaakin pääsee tähän meditatiiviseen, rauhan ja tyyneyden tilaan, niin se vastaa tuhatkertaisesti nousuhumalan hetkellistä hyvää oloa. Kokeile. Vaikka minuutti- pari aluksi, tai vaikka muutama sekunti. Uskon että oma perustilamme on se rauhallinen, tyyni ja luottavainen olotila, mutta ahdistus, masennus, ja kaikenmaailman kiihtymykset vain peittävät tämän luonnollisen perustilan. Ahdistuksellakin on syynsä; se on hälytyskello siitä, että nyt on aika kääntyä itseensä, rakastaa itseään, hoitaa itseään.

Läheisriippuvaisuuden ensimmäinen “hoito-ohje” on se, että kääntää kaikki ajatukset toisista ihmisistä ja asioista itseensä. Opettelee rakastamaan ja arvostamaan itseään. Tekee asioita, joista itse nauttii. Terve itsekkyys. Läheisriippuvainen hakee hyväksyntää ja rakkautta itsensä ulkopuolelta; esim. juuri mieheltään. Samalla hän herkästi yrittää muuttaa miestä sellaiseksi kuin itse haluaa tämän olevan; täydelliseksi. Tämän vuoksi hän alkaa kontrolloida kumppaniaan, asettaa ehtoja ja toiveita. Esim. moni läheisriippuvainen elää alkoholistin kanssa symbioosissa, jossa koko elämä pyörii alkoholistin juomisen ympärillä. Juominen ja sen aihettamat kriisit auttavat läheisriippuvaista unohtamaan itsensä, onni/onnettomuus on ulkoistettu juovan kumppanin käsiin. Tämän vuoksi on tärkeää kääntyä itseensä, keskittyä muuttamaan ja hoitamaan vaan itseään. Elämä ympärillä muuttuu kyllä, kun ensin itse muuttuu. Parisuhdekin muuttuu; joko se paranee, tai sitten se loppuu, muutokset olosuhteissa seuraavat kyllä vääjäämättä, kun alkaa ensin itse muuttua. Toista ihmistä on mahdotonta muuttaa. Helpommalla pääsee, kun hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on, ja keskittyy itseensä.

Tsemppiä Snuupi jatkoon! Olet raitistellut jo hienosti monta päivää. Hyviä ja huonoja päiviä on edessä, niille et voi mitään. Sen voit päättää, kohtaatko päivät selvinpäin. Olet aina sen ensimmäisen huikan päässä juomisesta, ja itse päätät otatko sen huikan vai et. Yksin sinun ei myöskään tarvitse selvitä, vertaistukea löydät täältä Plinkistä, AA.sta tai vaikkapa Al-Anonista, jossa itse käyn akkujani lataamassa viikoittain. Voimia!

Sitruunapippuri · Toukokuu 10, 2012, 7.57am

Tai siis sinähän olet ollut juomatta jo kuukausia, etkä päiviä! Eli pahimmat ajat on kai jo ohitettu, ja voit onnitella itseäsi lämpimästi. On varmasti rankkaa kun mies tissuttelee vierellä päivittäin, mutta älä anna sen kaataa hienosti alkanutta uutta elämääsi. Piti vielä sanoa, että lue ihmeessä myös plinkin Kotikanavan ketjuja. Sieltä löydät suuren määrän kohtalotovereita, ja myös upeita kasvutarinoita, huomaat että et ole yksin.

tuulenviemaa · Toukokuu 10, 2012, 9.04am

Juuri samaa ajattelin kuin Sitruunapippuri, Kotikanavalla on läheisriippuvuudesta paljon asiaa, suosittelen tutustumaan.
Ilmeisesti käsitin jotain väärin, luulin että miehesi on työtön, mutta nyt kerroit häne lähteneen työmatkalle. No, se selvinnee myöhemmin.

Olet varmasti oikeassa siinä että nyt, kun kuherruskuukausi raittiuden kanssa on ohi, tulee tyhjyys. Niin minullekin kävi reilun 3 kk:n raitistelun jälkeen. Oli todella surkea ja tarpeeton olo. Sekin menee ohi. Pitää vain kestää ja voimien mukaan hilata itseään ylöspäin. Luottaa siihen että aurinko paistaa vielä risukasaankin. Keksiä uutta tekemistä, vaikka kuinka pientä.

Äläkä ota stressiä siitä kirjoituksiin vastaamisesta, kaikki kirjoituksesi ovat vastauksia, ei niihin mitään erityistä tarvitse. Muista että on lupa olla itsekäs. Keskity omaan jaksamiseesi. Aurinkoa sinulle.

Snuupi · Toukokuu 10, 2012, 10.07am

Kiitos! Tuli todella hyvä mieli näistä kirjoituksista ja nappiin todellakin osuivat!

Totta! En ole edes tullut ajatelleeksi vaikka niin “fiksu” muka olenkin Seurustelun alkuvaiheessa saatoin saada kännissä mustasukkaisuus kohtauksia mutta jotenkin olen unohtanut ne koska olen siis juonut joskus “sivistyneesti” joskus epäsivistyneesti niihin oloihin ja peittänyt ne vuosien mittaan. Olen ihmetellyt mistä tämä yhtäkkiä tulee, sellasia läheisriippuvuus kohtauksia että päätä huimaa. Mä olen vaan onnistunut peittämään sen ja nyt oikeasti joutuu kohtamaan asiat. Ulkomailla asuessani, miehen ollessa Suomessa oli silloinkin meno kosteaa ja vaikka kuinka järkeilen että “eikä ollut” niin olipa kun rehellisiä ollaan.
Olisi kiva kuulla miten olet saanut selvinpäin siis hallittua läheisriippuvuus olojasi? Nyt olen hampaat irvessä järjestänyt kaveri tapaamisia, teen omia juttuja ja yritän elää ns. omaa elämää ja nauttia siitä.
Olen kyllä sellainen riippuvuudesta riippuvuuteen tyyppi.
Niin ja se työmatka juttu! Mun mies on muusikko, mutta eihän sillä elä niin käy/kävi päivisin normaaleissa töissä. Keikkamatkoja kutsun silti työmatkoiksi, sekavaa mutta toivottavasti selkeyttä
Ehkä tämä kun nyt on myöntänyt että “MÄ OLEN LÄHEISRIIPPUVAINEN” on askel johonkin koska ennen en olisi myöntänyt sitä, ravasinhan kaikissa kissanristiäisissä kännissä ja “elin omaa elämääni”.

Tämän aion kirjoittaa ylös lapulle ja muistaa alkaa toteuttamaan! Tänään aion mennä salille ja tehdä hyvää ruokaa, tavata ystäviä. Mieli tekisi vaan hautautua peiton alle mutta sitä en tee. Varasin ajan päihdetyöntekijälle ja menen sinne juttelemaan heti maanantaina tuen saamiseksi. Sellaista juomatonta tukea kun mulla ei ole kaveripiirissä vaan kaikki lähinnä sanoo että "et sä mikään alkkis ole, sä et koskaan ole tehnyt mitään tyhmää, oot “perus” juoja "
Mies tukee kyllä sanomalla että on parempi kun en juo ahdistusten takia mutta tekee sen aika “laimeasti” ja usein tuntuu kuin se miettis että “voiku oltais takaisin entisessä”, mutta tää voi olla mun omaa kuvitteluakin.

Tää päihdelinkki on ollut mun ainoa tuki ja juomattomia kavreita ei siis vieläkään ole

Tsekkaan ton kotikanavan! Kiitos paljon vinkistä!!

Mulla taitaa just olla toi 3-4 kk täysraittiutta takana ,en pysy kuukausissa mukana mutta tunnistan nimenoman ton tarpeettoman ja tyhjän olon. Miten pääsit siitä eteenpäin?

Kiitos teille Sitruunapippuri ja tuulenviemää, ette tiedä miten paljon tämä merkitsee minulle että on joku joka ymmärtää ja neuvoo koska “oikeassa” elämässäni sellaista ei ole. Tuntuu ettei ole ihan yksin täällä kärvistelemässä ja pohtimassa Kiitos paljon! :mrgreen:

tuulenviemaa · Toukokuu 10, 2012, 1.29pm

[quote=“Snuupi”

Mulla taitaa just olla toi 3-4 kk täysraittiutta takana ,en pysy kuukausissa mukana mutta tunnistan nimenoman ton tarpeettoman ja tyhjän olon. Miten pääsit siitä eteenpäin?

/quote]

Minulla on takanani paha masennus ja terapia-ajoiltani on jäänyt oppi antaa itselleen aikaa. Asioiden tähän pisteeseen joutuminen ei ole tapahtunut hetkessä joten ei se hetkessä paranekaan. Ihminen tapaa olla kovin kärsimätön edistymistä saavutellessaan, oli kyseessä omakotitalon rakentaminen, laihduttaminen tai raitistuminen (esim.). Mieli tarvitsee aikaa uuteen tilanteeseen sopeutumiseen. Tyhjä ja tarpeeton olo tuntuu pahalta, mutta alitajunta tekee koko ajan työtä asian selvittämiseksi. Pian alat huomata - joo, olet huomannut jo - pieniä asioita joita alat tehdä ja suunnitella, kohta siitä olokin kohenee.

Hienoa että olet varannut ajan päihdetyöntekijälle, siellä alkavat monet solmut aueta kun saat puhua omakohtaisista asioista pois sisältäsi. Hyvään suuntaan olet menossa.

Sitruunapippuri · Toukokuu 11, 2012, 6.23am

[quote=“Snuupi”]
Olisi kiva kuulla miten olet saanut selvinpäin siis hallittua läheisriippuvuus olojasi? Nyt olen hampaat irvessä järjestänyt kaveri tapaamisia, teen omia juttuja ja yritän elää ns. omaa elämää ja nauttia siitä.

[quote]
Mietin mitä tähän vastaisin. Oikeastaan pelkään jo vähän sitä, että annan liikaa neuvoja, kun se mikä toimii minulla, ei välttämättä toimi sinulla. Ne oikeat, omaa elämäänsä koskevat ratkaisut voi jokainen tietää vain itse. Paha tapani on tämä neuvominen, yritän vähentää sitä… Mutta yritän kertoa omasta kokemuksestani, ota siitä mitä haluat, mutta tosiaan nämä asiat ovat toimineet minulla, en tiedä toimivatko sinun tapauksessasi

Al-Anon. Se on ollut minun kohdallani “avain” moneen lukkkoon. 12-askeleen ohjelma on oikeasti hyvä, ja toimii ainakin omalla kohdallani. Nykyään se on turvaverkkoni, paikka minne voin aina mennä. Paikka missä minua odottaa huoneellinen minusta välittäviä ystäviä. Myös al-Anon kirjallisuus, ja 12-askeleen ohjelma ovat auttaneet minua paljon. Varsinkin se 4. askel, itsetutkimus. Silloin löysin vahvuuteni ja heikkouteni, sekä sen miten “toimin”, ja mitkä syvään juurtuneet asenteet liikuttavat minua, usein automaattiohjauksella.
Tiedostaminen. Opin tuntemaan itseäni, ja osaan erottaa jo milloin “reagoin” ja “oireilen”. Silloin yritän ottaa aikalisän. Muistutan itseäni, että nämä tunteet eivät ole todellisia, niitä ei tarvitse uskoa. Saatan miettiä, minkä ikäinen juuri nyt olen (uskon että moni tunne kumpuaa lapsuudesta.) Mutta tiedostamisesta kaikki lähtee. Kun esim. joku vaiva, kuten yksinäisyys on tiedostettu, elämä (tai Korkein Voima, miten haluat sen ajatella… Jotkus sanovat Jumalaksi) alkaa järjestää asioita niin, että tämä ongelma katoaa. Olen päässyt ilman omaa taistelua tai yrittämistä monesta paheesta eroon, kunhan olen vain ne ensin itsestäni löytänyt. Näin on käynyt esim. mustasukkaisuudelle, ja pätemisen tarpeelle. Mutta prosessi on pitkä, ja paljon on vielä työsarkaa
Hengellisyys. En ole varsinaisesti uskovainen, en usko raamattuun tai mihinkään tiettyyn uskontoon. Olen kuitenkin opetellut hiljentymään, meditoimaan. Tähän kuuluu myös vahva hetkessä läsnä eläminen. Juuri nyt on hyvä. Välillä tulevaisuus ja menneisyys kannattaa vain sulkea pois, ja keskittyä täysillä vain tähän hetkeen. Uskon itseäni korkeampaan voimaan, olen kai panteisti, jos joku nimi tälle “uskolleni” pitää antaa. Kun on vaikea hetki, pyydän apua - ja aina sitä saan.

[quote=“Snuupi”]
Tää päihdelinkki on ollut mun ainoa tuki ja juomattomia kavreita ei siis vieläkään ole

[quote]
…No, täällähän meitä kavereita riittää Saatat saada täältä myös sähköpostikavereita, jos teet itsellesi jonkun sähköpostiosoitteen, ja julkaiset sen vaikka vähäksi aikaa täällä. Myös AA.sta tai Al-Anonista voit löytää sielunkumppaneita, ystäviä joille voit soittaa vaikka keskellä yötä. No niin, taas meni neuvomiseksi…

Mutta hei, sinulla on hyvä ote, pohdit ja mietit asioita. Tiedostat jo paljon itsestäsi, etkä ajelehdi automaattiohjauksella. Olen varma, että tulet selviämään! Usko vain itseesi, rakasta itseäsi ja pidä itsestäsi huolta. Et ole yksin.

Voimia!

Snuupi · Toukokuu 16, 2012, 8.41am

Heippa tuulenviemää ja Sitruunapippuri ja kiitos taas viesteistä! Hyviä vinekkjä nuo ja nyt jotenkin solmut alkaa aukeilemaan kun tuon läheisriippuvuuden on myöntänyt ja joutunut jopa tiedostamaan.
Kirjastoon aion ensiviikolla marssia ja lainata kirjoja asiasta, tällä hetkellä luen “emotionaalinen vapaus” kirjaa jossa hyviä vinkkejä mm. läheisriippuvuuden,kateuden,mustasukkaisuuden hoitoon. Tuo Al-Anon kirja täytynee myös lainata.

Selvinpäin täällä tosiaan vieläkin mennään, päihdetyöntekijälle kävin juttelemassa ja oli kiva pitkästä aikaa jutella asioistaan jollekkin. Vastassa oli mukava nainen joka kartoitti vähän tätä mun tilannetta ja keskusteltiin mm. antabuksen lopettamisesta ja raskaudesta. Oli ihan mukava päästä keskustelemaan ns. jonkun järkevän kanssa. Lääkärille on aika vasta loppukuusta eikä hän osannut sanoa kannattaako antabus lopettaa sellaiseen “vara käyttöön” vai eikö, jos raskautta alettaisiin yrittämään lopettaisin sen tietysti koska muutenkin haluun sitten kaikki myrkyt pois kehosta, mulla on masennuslääke 20 mg jota saa syödä raskauden aikana mutta toi on niin pieni määrä että sama se syökö ollenkaan. Aika tasasta mennään, välillä on huonoina päivinä tullut itku/surukohtauksia mutta ne menee ohi parissa tunnissa, olen pitänyt mielialapäiväkirjaa niin ei niitä nyt ihan mahdottomasti ole. Jokatapauksessa maailma on jotenkin “avautunut” ja jotain tasapainoa tämä juomattomuus tuonut. Välillä kaihoisasti katselee siideriä juovia ihmisiä mutta hyvältä se alkoholitonkin maistuu. Kesän festarikeikat jännittää mutta kyllä niistä selvitään, onhan tässä selvitty jo vaput,uudenvuodet,keikat ja vaikka mitkä kissanristiäiset.

Paluuta takaisin ei jokatapauksessa ole enkä sitä vanhaa minua halua takaisin. Yksi ilta itketti vaan se että välillä tuntuu että on ns. “aidosti” onnellinen, ja miten sitä on voinutkin olla niin julma itseään kohtaan ja kohdella kehoaan huonosti? Mä oon ihan järkyttävän herkkä ihminen ja pillittelen millon mistäkin. Vauva asioissa tunteet heittää vuoristorataa, että haluuko vai eikö, ja nytkö on aika vai milloin on aika.
Ei kai sille oikeaa aikaa koskaan ole, pitää kai vaan antaa luonnon sitten päättää. Eilen istuin auringossa kalliolla miehen kanssa ja bongailtiin lintuja, mä olin aivan äärettömän onnellinen. Miksi tollanen hieno hetki on pitänyt peittää sillä alkoholilla ennen? Tekikö se onnelliseksi/rennommaksi? Venyttelin kalliolla kropan rennoksi ja mietin että “tätä luonnollista rentoutumista mun pitää oppia”. Ei sais huijata itseään, liian monta vuott on huijattu ja heitetty hukkaan. Jatkoja sinnekkin!