Kiitos lohduttavista sanoista. Tärkeintä on kuitenkin itse luottaa itseensä ja pysyä päätöksessä.
Saa nähdä kuinka kauan omalla kohdallani tuo houkuttelu jatkuu :mrgreen:
Oon ollut vasta 22 päivää juomatta, mutta multa on kysytty jo useampaan kertaan “Koska aiot taas juoda?” “Miten kauan sä nyt jatkat tota vielä?” “Etkö enää IKINÄ muka aio juoda?” Vastaukset ei miellytä kavereita, joilla siis selkeästi on itsellä ongelmaa alkoholin kanssa. En osaa sanoa, vastaan, toistaiseksi en juo. Ajattelin samoin, että aika näyttää…
Minullakin hyvä ystävä ns. kielsi lopettamasta juomista kokonaan. Mitään järkeviä perusteluita hänellä ei kuitenkaan ollut, ainoastaan itsekkäitä. Enpä tiedä minäkään miten käy tämän ystävyyden, olen ottanut etäisyyttä. Tuo väite tai ajatus siitä, että nuorena ryypätään ja rellestetään ja sitten vanhemmiten rauhoitutaan, on vähän outo. Parempi kai se on järkiintyä ja lopettaa aiemmin kuin myöhemmin? Eikä kaikille todellakaan käy luonnostaan niin, että iän myötä juominen ja sekoilu vähenee. Mulla se ainakin on vaan lisääntynyt. Sinun ikäisenä olin vielä määriltä ns. kohtuukäyttäjä ja hyvin harvoin meni överiksi. Nyt, 39-vuotiaana, en osaa enää ollenkaan, vaikka oon harjoitellut jo 25 vuotta “kohtuukäyttöä”.
Pysyhän lujana Vilpuri! Ja toivottavasti sulla on myös raittiita ystäviä.
Minun teoriani on, että nämä ihmiset jotka suurin piirtein suuttuvat jonkun raitistelemisesta kauhistuvat vain sitä että heidän omat käsittelemättömät asiansa nousevat pintaan silloin, kun joku laittaa korkin kiinni. Niitähän kun ei siellä kapakoiden nurkissa ja juopporemmeissä juuri tarvitse kohdata. He eivät osaa siis olla ystäviä itselleen, eivätkä sitä varten muillekaan. Rupeavat jopa syyttämään muita, kun eivät vaan tajua omaa itsekkyttään ja osaa rakastaa itseään. Ei se ole heidän vikansa, mutta se kannattaa muistaa että siitä omasta linjasta on pidettävä kiinni eikä jäädä piehtaroimaan mihinkään syyllisyyteen, vaikka se vähän väistämättä jossakin määrin varmasti päätänsä nostaakin kun sitä sillä tavalla “hylkää” nämä myrkylliset ihmiset.
Alkoholiongelman kanssa on vaikea elää.
Alkoholiongelman kanssa on vaikea elää, jos on ryyppy päällä.
Alkoholiongelman kanssa on vaikea elää silloinkin, kun on lopettanut juomisen.
Juomisen loputtua, oma elämänlaatuni on parantunut sanoinkuvailemattoman paljon. Juomisen myötä loppui myös tupakan polttaminen. Elän siis tällä hetkellä lähes päihteetöntä elämää - kahvi kun lasketaan päihteeksi. Sen tuntee, varsinkin liikkuessa. Tupakoinnin lopettaminen oli piece of cake verrattuna alkoholin selättämiseen. Luin jostain, että alkoholin suurkuluttaja toipuu vasta puolen vuoden kuluttua alkoholin aiheuttamista “vaurioista”. Ajatus siitä, että toivun vielä tässäkin vaiheessa fyysisesti, on lohduttavaa.
Psykologinen ja sosiaalinen toipuminen sen sijaan kestävät useamman vuoden - ainakin nyt tuntuu siltä.
Voin näin lähes 4kk kokemuksella kertoa, että raittiina eläminen on suomalaisessa yhteiskunnassa vaikeata. Mulla on huomenna firman pikkujoulut. Tarkoitus olisi mennä ennen juhlia käydä pienemmällä porukalla vielä “parilla” eräässä ravintolassa.
Muistan kun vielä vuonna 2010 ennen silloisen työnantajan pikkujouluja kävin taksilla yksin baarissa ottamassa pohjia. Join muistaakseni a-oluen ja pari talon glögiä. Keräsin rohkeutta mennä juhlimaan pikkujouluja työkavereideni kanssa. Otin pohjia, jotta uskaltaisin mennä juomaan. Se toimi! Olin eräs juhlien vetonauloista! …ainakin mielestäni.
Nyt vuonna 2014 on eri tilanne. On uusi työnantaja, uudet työkaverit ja erilainen status. En ole vielä kertonut kellekään juomattomuudestani. Miten ottaa rooli, jota ei ole ennen tottunut ottamaan? Pelottaa mennä sinne uusien ihmisten kanssa alkoholianniskelun ääreen. Tekisi mieli skipata, mutta se ei antaisi kovin hyvää kuvaa minusta työyhteisön jäsenenä.
Tätä tämä on. Vaikka on tässä vuosien varrella kasvanut aikuisuuteen ja kykeneväiseksi ottamaan itsestäni vastuuta, niin silti alkoholin varjossa on jäänyt oppimatta miten suoriutua yksistä juhlista selvin päin.
Varsinkin nyt, päivää ennen juhlia, olo on heikko. Ei niinkään siksi, että pelkään sortuvani juomiseen, vaan heikko oman elämäntapani puolustamisen suhteen. En vain luota itseeni, että saan tarpeeksi vakuuttavasti perusteltua vesilinjalla pysymistä pikkujouluissa.
Joku voisi sanoa, että on sullakin ongelmat. Minulle tämä on ongelma. Oma juomattomuuteni.
Sairas yhteiskunta.
Reippaasti vain mukaan porukan juhlaan. Tuskin odottavat kieli pitkällä sinun juopumistasi. Kyllä semmosissa voi ihan hyvin olla ottamatta. Ja voin kokemuksesta kertoa, että kaikissa juhlissa, jos on monta paikalla, on aina joku muukin raittiina. Jos joku kysyy, riittää yksinkertainen vastaus: Kiitos en käytä alkoholia.
Hyvää juhlamieltä sinulle!
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Tervehdys Vilburg. Älä tee sitä virhettä, että alat syyttelemään yhteiskuntaa tai muitakaan omista ongelmistasi. Näissä raameissa eletään ja sillä siisti. Juomattomana minä ainakin pärjään huomattavasti paremmin kuin ennen. Eikä kukaan ole raittiuteni edetessä minun henkilökohtaisia syitäni liikaa tivannut. Yksityisasiani.
Sulla on itseasiassa erinomainen tilaisuus tehdä pasmat alusta lähtien selväksi kun olet uudessa työympäristössä. Entisistä töppäilyistäsi kukaan ei todennäköisesti tiedä mitään? Jos et itse ryhdy tietotoimistoksi. Muutenkin voit olla melkoisen varma, että porukoilla on tarpeeksi omiakin ongelmia. Ei meidän tekemiset niin hirveän tärkeitä ole. Eikä tekemättä jättämisetkään. Mene rauhallisin mielin kurkkimaan ja pidä linjasi. 
Juurikin näin. Paras ystävä voi olla se pullo, joka auttaa pakenemaan itseään ja todellisuutta. Itsensä rakastaminen ei olekaan ihan helppoa, ja juomisen aiheuttama häpeä ja itseinho eivät sitä edistä.
Minä ruikutin tuolla omassa ketjussa että pystynkö hylkäämään tärkeät ihmiset, jotka ovat pahaksi raittiusyritykselleni. Joku vastasi osuvasti, että en minä hylkää heitä, vaan he minut. Sillä että houkuttelevat juomaan, vähättelevät tai suuttuvat.
Suomalaisessa yhteiskunnassa raittiina eläminen on tosi haastavaa. Mä otan haasteen vastaan ja yritän kunniakkaasti puolustaa omaa kantaa jos tilanne niin vaatii.
Et ole yksin Vilburg.
Kiitos tästä viestistä. Luin sen muutamaan kertaan, koska halusin painaa sanasi mieleeni.
Näissä raameissa eletään ja sillä siisti. Vähän kuin vakavan sairauden puhjetessa, pitää osata hyväksyä asia. Musta ei enää koskaan ole kohtuukäyttäjäksi.
En ole vielä ryhtynyt “tietotoimistoksi” 
Mulla on kuitenkin aina ollut rehellinen suhtautuminen itseeni ja ympäristööni. Minulle tärkeämpää on olla oma itseni kuin piilotella asioita. Alkoholiongelmasta en kuitenkaan halua avautua. Se tässä rassaakin. Olisi helppoa sanoa, että mulla on niin kova riippuvuus ollu alkoholiin, etten voi ottaa edes glögiä 
Kerran sanoin eräälle naiselle tämän tarjotessa kotonaan vieraille alkoholijuomaa, että yksikin siemaisu juomasta laukaisee mulla neljän viikon rännin. Se oli ihan hauska tilanne.
Menen rauhallisin mielin “kurkkimaan”. Kiitos tsempistä!
Hieno homma! Muut kamppailevat samojen asioiden kanssa.
Se hyvä puoli tässä on, että pystyy sanomaan kaikille, jotka viinan kanssa tuskailevat: “Tiedän tasan tarkkaan mistä sinä puhut”.
Moi Vilburg. Kiva jos sait tekstistäni jotain irti. OK, asiaan! Alkoholismi ON vakava sairaus jonka kanssa kyllä pystyy elämään vallan mainiosti kunhan saa raittiudesta kiinni ja jatkaa raittiin elämän opettelua. Jossain vaihessa mennyt on mennyttä eivätkä ulkopuolisetkaan jaksa ikuisesti muistella vanhoja. Jos niitä ei ala tietoisesti ruokkimaan.
Avautumisesi suhteen olen hieman kaksijakoinen. Kerrot olevasi rehellinen etkä halua piilotella asioita. Sinänsä ihan OK, mutta… Tiedotuspolitiikkani oli aikaisemmin sellainen, että kerroin ongelmastani niille ihmisille joiden tuli tästä jotain tietää. Eri neuvontapisteet esimerkkinä, kotiinkutsuja mulla oli niin harvoin etten joutunut mihinkään selittelytilanteisiin. Ja jos jouduin, mainitsin itselläni olleen tarpeeksi ongelmia alkoholin kanssa menneisyydessä joten ei siitä sen enempää tarvinnut keskustella. Luota omaan arviointikykyysi aina tilanteesta riippuen ja vältä raitisteluhuumaa.
Minua kiinnostaisi tuon naisen reaktio avautumiseesi. Tuskin ainakaan negatiivinen oli?
Mullakin on Joulukuussa aika paljon kaikenlaisia kurkkimistilaisuuksia. Ne paikat johon menen, tuntevat minut ainoastaan raittiilta kaudeltani (noin 6,5 vuotta). Joskus huvitti kun selitin näille, että olin vielä muutama vuosi sitten todella huonossa hapessa ja menettänyt lähes kaiken alkoholismini takia. Melkein poikkeuksetta tuli pyöreähuulisilta iso kysymysmerkki: “MITÄ? Sinäkö? En olisi ikinä uskonut…”. Motivoi.
Hei taas kaikille!
Pikkujouluista selviydyin kunnialla. Vesilinjalla koko ilta. Tarjoilija kysyi joka kerta ohimennessään pöydältämme, että mitä juomaa seuraavaksi. Joka kerta sain vastata: “En tarvi mitään”. Se oli siinä määrin huomiota herättävää, että kaksi uutta työtoveriani tiedustelivat suhdettani alkoholiin. Tämä oli mielestäni kiusallista, sillä jouduin siinä selkä seinää vasten perustelemaan kuusi viikkoa vanhoille tuttavuuksilleni, miksi en juo. Selitykseksi annoin totuuden rippeen: olen tehnyt päätöksen, että en enää kärsi yhtäkään krapulaa.
Toinen näistä ihmisistä totesi, että hän ei kannata ääriajattelua. “Sun ei kannata elää noin ääripäässä”. Yritin kohteliaasti vaihtaa, ja onnistuinkin vaihtamaan puheenaiheen johonkin muuhun. Se onnistui. Huomasin kyllä, että häntä jäi vaivaamaan keskustelumme. Harmittaa vain oma epävarmuuteni asian suhteen. Aivan kuin olisi heikkouden osoitus sanoa: “En juo alkoholia, se ei kuulu elämääni.”
Kun pääsin tilaisuudesta pois ensimmäisten lähtijöiden joukossa, niin minua suoraan sanottuna harmitti. Huomasin olevani epävarma valinnastani. Olisiko sittenkin vain helpompaa vetää perseet muiden kanssa ja kaulailla valomerkkiin asti? Tutustua.
Nainen otti sen huumorilla. Kuten vitsin. Se olikin pieni pala totuutta käärittynä ylilyövään vitsiin. Ei mulla oikeasti lähde neljän viikon ränni päälle yhdestä siemaisusta - vielä.
Alkoholismi on sairaus, joka kehittyy raittiinakin aikana. Näin olen kuullut eräältä vanhalta juopolta AA-kerhossa. Uskon sen. Ymmärrän myös, miksi tipaton tammikuu ei sovi kaikille. Mulla on ainakin sellanen olo, että jos nyt alkaisin vetää, niin joisin itseni kaatokänniin. En uskalla juoda yhtä. Enkä juo. Se lupaus, joka tein itselleni sinä elokuisena torstaiaamuna on ja pysyy.
Muistan, kun jo alle 20-vuotiaana totesin kaverilleni ennen ryyppyiltaa: “Tänään tulen juomaan itseni pahaan kuntoon.” Tuo toteamus on jäänyt kummittelemaan, sillä mulla on välillä selvin päinkin sellainen olo. “Tekisi mieli juoda kunnon känni.” Sellainen känni, että muut joutuvat huolehtimaan minusta.
Moikkis Vilburg. Hyvä että selätit pikkujoulusi. Palaan asiaan ehkä myöhemmin kommentoimaan paria lausettasi. Viimeinen pisti miettimään - mieti tota itsekin tarkemmin. Ylisuuri vastuu/vastuuntunto joillain elämänalueilla?
Moi Vilburg, rohkenen minäkin kirjoittaa, vaikka alkutaipaleella olen. Mulla oli kerran yksi tuttu, joka sivuutti juhlissa ja muissa tilanteissa alkoholin tyynesti sanomalla: Olen allerginen, joku imeytymishäiriö… 
Aika näppärä kommentti, sillä kukapa meistä tupputtaisi pähkinäallergikolle joulupähkinöitä tai keliaakikolle pipareita…mutta viinaa kyllä tuputetaan ihan kiusaksi asti.
Erinomainen vinkki. Ehkei kuitenkaan mene läpi. Kiitos kuitenki
Mulla on yks sellane vanhempi perhetuttu, joka kertoo juomattomuuden syyksi: “mä tiedän jo miltä alkoholi maistuu”. Todellisuudessa tällä tyypillä on taustallaan rankka alkoholistitausta. Huumorilla pääsee pitkälle vaikeissakin asioissa.
Moikkis kaikille jippoilijoille. Tuossa allergiajutussa on mielestäni hyvin paljon enemmän kuin pelkkää huumoria. Itseäni riippuvuuden sisäistäminen jonkinlaisena allergiana auttoi monta kertaa. Allergiahan kun on aika samankaltainen kuin päihderiipuvuus. Ei vaikeuta elämää oleellisesti ellei sitä aktivoi itse! 
Sulla on hyviä ajatuksia. Olen itsekin kokenut, että varsinkin Suomessa raitis on lapsen asemassa. Esimerkiksi koen nyt kotona varmastikin tahatonta tunnelmaa, että kun en juo olen joko sairas tai taantunut. Mutta näinhän se on, täytyy mennä taaksepäin että voi edetä. Nyt alkuun kieltäydyin pikkujouluista, en jaksanut selitellä. Tammikuussa on yhdet hipat, joihin meinaan osallistua selvinpäin -menen autolla vaikka. Vaikein aika tulee olemaan kotona joulun ja uudenvuoden vapailla, kun toinen juo ja ihmettelee, miten voin olla niin jyrkkä. Tai sitten niin ei käy, esim. eilen puheet olivat normimpia kuin toissailtana. Joten antakaamme ihmisille aikaa. Ja osallistutaan ja katsellaan ympärille, koskaan ei tiedä miten hyviä ystäviä tältä niemeltä vielä löytyy. Raittiita ystäviä ja vaikka niitä joskus ottaviakin. En ajatellut samoin tein pitää kaikkia silloin tällöin ottavia alkoholisteina…
Vilburg kirjoitti
Näinkin on. Vaan kun tietää heikkoutensa jossakin asiassa, on viisaampaa muuttaa käyttäytymistään eikä jatkaa entiseen malliin. Alkoholismi on paradoksaalinen sairaus, myöntämällä heikkoutensa alkoholisti saa pohjan ja voiman ratkaista ongelmansa.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Niin, vai olisiko niin, että myöntämällä heikkoutensa osoittaa todellisen vahvuutensa.
Minusta tuo yllä oleva kommentti oli se heikkouden osoitus.
Tommy Hellstenin monista isoista oivalluksista olen poiminut tämmöisen mukaan: Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä. Sellaisia jotka jo tunnistavat oman heikkoutensa, ja sellaisia jotka eivät sitä vielä tee.
Ja näinhän se on. Kaikissa meissä ihmisissä asuu se sama heikkous. Se lapsi meissä. Kaikki eivät sitä vain vielä syystä tai toisesta uskalla tunnustaa. Ja varmasti elämästä tulee heti rikkaampaa, kun tuon heikkouden itsessään uskaltaa myöntää.
Kun minusta se on sama asia, kuin se että uskaltaa olla oma itsensä.
Takana on neljä kuukautta kestänyt raittius! Se alkoi 8.8. ja jatkuu tähän päivään asti!
Kyllä kelpaa.
Tänä aikana olen kohdannut elämäni ala- ja ylämäet selvällä päällä. Olen ylpeä saavutuksestani. Taistelua ei kuitenkaan vielä ole voitettu.
Viime yönä näin unta, jossa ilmoitin heti AA-kokouksen alussa olevani vahvassa humalassa ja että on okei juoda silloin tällöin. Unessani myös muistan tehneeni päätöksen, että juon koomakännit joka vuodenajan alkaessa. Kevät-, kesä-, syksy- ja talvikännit. Unessa se vaikutti hyvältä idealta. Herätessäni olin lähinnä onnellinen siitä, etten ollutkaan vahvasti päihtynyt. Mikä helpotus!
Aamupalalla kuitenkin aloin funtsimaan mahdollisuutta juoda kerran tai pari vuodessa kännit. Totesin heti alussa kuitenkin jo, että ei sovi minulle. Mietin asiaa kuitenkin teoriassa. Kerran vuodessa megakännit - loppuvuosi kuivin suin. Alkaisiko koko vuosi sitten rakentua siihen, että odottaa sitä yhtä päivää/viikonloppua vuodessa jolloin saa vetää viinaa? Olisiko se sitten elämää? Kuten juovana aikana, odotin vaan aina sitä hetkeä, että pääsee juomaan. On helpompaa elää kun ei ole mitään tuollaista. Juominen alkaa hallitsemaan elämää jopa silloin kun ei juo.
Omalla kohdallani alkoholinkäytössä ongelmana oli juuri tuo säännöstely. En osannut säännöstellä juomistani. Join niin kauan kuin tavaraa oli tarjolla. Join niin pitkään kunnes juomat loppuivat tai anniskelu päättyi. Jos juomista piti rajoittaa, niin multa meni fiilis. Ei ollut hauskaa jos piti himmailla. Se oli joko ON tai OFF. Hanat kiinni tai auki. Pahinta kidutusta olivat juhlat, joissa anniskelu tapahtui kolmannen käden kautta.
Neljän kuukauden aikana olen menettänyt myös kahdeksan kiloa painoa. Vuositasolla tämä tarkoittaa 24 kiloa vuodessa. Kahdessa vuodessa 48! Aika kovalla tahdilla ne kilot alkavat tippumaan kun lopettaa dokaamisen. Toivottavasti en kuitenkaan tästä enempää laihdu, alkaa nimittäin kylkiluut näkymään nahan läpi!
Unestani vielä sen verran, että harkitsin vakavasti alkavani käymään AA-kerhossa. Neljän kuukauden raittiuden aikana olen alkanut kaivata ihmistä, jonka kanssa jakaa kokemuksia.
Nyt ei muuta kuin tsempillä kohti seuraavaa neljää kuukautta. Toivotan muille voimia ja tsemppiä addiktion kanssa taistelemiseen!
P.S.
Tänään on myös toinenkin “kuukausipäivä”: tasan kuukausi savuttomana. Aika huikeeta!