25-vuotiaan miehen raitistumisprosessi.

Me Lopettajat
1

Terve vaan kaikille! Mä oon Vilburg, suhteellisen vanha nimimerkki tällä foorumilla ja ajattelin nyt aloittaa oman viestiketjun. Kerron täällä omia kokemuksiani ja haasteita raitistumiselle. Aloitan aivan alusta. Toivon, että tätä kautta omanikäiseni henkilöt voivat saada vertaistukea ja lohtua omiin ongelmiinsa. Olen tällä hetkellä vahvasti kuivilla.

Eli tästä lähtee:

Aloitin alkoholinkäytön kavereiden painostuksesta vuonna 2003. Olin tuolloin 14-vuotias. Oli koulukiusattu ja sain selkääni koulussa. Joka päivä. Omat “kaverini” sylkivät minua päin, haukkuivat, hakkasivat ja soittelivat vielä kotiinkin haukkumispuheluita. Yritin kuitenkin pysytellä mukana kuvassa ja hengailin heidän kanssaan. Ajattelin, että he hyväksyvät minut jos vain teen heihin vaikutuksen. Viinaa join ensimmäisen kerran eräässä discossa, jossa sitten sainkin omasta mielestäni supervoimat. Olin kuningas, maailmankaikkeuden valtias. Tappelin tuntemattomien kanssa ja puhuin rivoja tytöille. Sellainen oli 14-vuotiaan Vilburgin eka känni. Seuraavalla viikolla olin koulussa suositumpi. Kiusaaminen ei kuitenkaan loppunut. Vielä tuli turpaan ja sain kuulla miten lihava ja vastenmielinen henkilö olin.

Viinan juonnista tuli jokaviikonloppuista. Muistan, miten kouluviikon alussa jo odotin että pääsen nauttimaan tuota elämän katalyyttiä, joka muuttaa elämäni väririkkaaksi ja elämisen arvoiseksi. Juuri noihin aikoihin alkoholisoiduin jo huomaamatta sitä.

Tätä jatkui seuraavat 11 vuotta. Kouluaikoina pääsin alkoholin avulla nostamaan sosiaalista statustani. Varsinkin kun laihduin ja kasvoin pituutta, sain myös naisten huomiota. Muistan alkoholin avulla pystyneeni keskustelemaan kenen tahansa kanssa… Tunne-elämäni oli hyvin pirstaleista. Join, vedin röökiä ja huutelin tuntemattomille ihmisille.

Sen jälkeen menin armeijaan. Siellä olin ensimmäistä kertaa yli kaksi viikkoa selvin päin sitten ensikokeiluni. Alkoholi vei hyvin paljon elämästäni.

Työelämäni on ollut täynnä ongelmia johtuen alkoholista. Olen kuitenkin hyvän yleiskunnon(nuoruus) ja sosiaalisten taitojeni ansiosta saanut käännettyä krapulapäivät työkavereideni silmissä hauskoiksi asioiksi. Ensimmäisessä vakituisessa työssäni, työkaverini huvittivat itseään kuuntelemalla viikonloppuna minulle tapahtuneita asioita. Olin aina örvellyskunnossa, joutunut ongelmiin tai tehnyt jotain uskomattoman tyhmää. Ne olivat hauskoja asioita. Olin jo 20-vuotiaana juopporenttu. Huolehdin kuitenkin itsestäni fyysisesti ja olin kovassa kunnossa.

Ongelmia tuli jatkuvasti. Sivuutin ne sloganeilla: “Elämä on” tai “Ei elämän kuulu olla helppoa”. Voi sitä itsepetoksen määrää, joka minulla oli tuolloin.

Ongelmia olivat mm. humalapäissäni kopeloin kaverini äitiä, tulin päähänpotkituksi 16-vuotiaana ja toisen kerran 21-vuotiaana. Viimeinen kerta kun minua on potkittu päähän tappelussa tapahtui ollessani 23-vuotias. En tiedä, mistä johtuu että yleensä kännitappeluissa sain aina nenilleni. Ja kun tipuin maahan, sain kenkää ohimoon. Ekalla kerralla teräskärkinen nahkavarsikenkä osui suoraan silmäkulmaan. Menin tajuttomaksi ja kun heräsin, jatkoin juomista. En mennyt hoitoon. Toinen kerta oli sama homma, tällä kertaa vain sain iskun suoraan nenääni. Tästä en myöskään mennyt hoitoon, joskin vuonna 2012 nenä jouduttiin leikkaamaan isojen hengitysongelmien takia. Viimeinen kerta tapahtui baarin ulkona, kun viisi paikallista miestä potkivat minua päähän. Tästä juoksin sairaalaan, jossa pää tikattiin ja sain aivotärähdyksen. Nämä kolme kertaa olivat vain jäävuoren huippu. En kuitenkaan koskaan lyönyt itse ketään pahasti, yleensä sain vain itse turpaani. Kaikki kerrat johtuivat alkoholista ja sisäisestä pahasta olosta.

Voin vuosia pahoin. Alkoholi oli lääke, mutta samalla myös aiheuttaja. Parisuhteet päättyivät, rahat olivat koko ajan loppu ja kaveripiiri alkoi koostumaan pelkistä juopoista. Omat parhaat kaverini ovat niitä, joiden kanssa vedetään perseet ja loppuillasta tapellaan. Jälkeenpäin vasta ymmärrän miten rikkonaista tunne-elämäni oli.

Apua hain ongelmaani ensimmäisen kerran 2013 käymällä AA-kerhossa. Päätös tapahtui erään kostean viikonlopun jälkeen, jolloin muistini katkesi ja kuulin seuraavana aamuna tulleni kuristetuksi jatkojohdolla. Eräs mies kuristi minulta tajun kankaalle. Onneksi ei käynyt mitään Samana iltana soitin silloiselle ja nykyiselle avopuolisolleni kännipuheluita ja itkin. Ei ollenkaan hyvä ilta. Hain apua ongelmaani, mutta tämä raittius jäi 2kk jaksoksi. Join noina aikoina alkoholitonta olutta joka ilta. Kärsin raittiudesta. Ajatus loppuelämästä ilman viinaa oli mahdooton. Lopulta päädyin juomaan eräänä iltana kolme tuoppia olutta. Illan päätteeksi luulin tilanteen olevan vihdoin hallinnassa ja soitin jopa avopuolisolleni että olen vihdoin selättänyt alkoholiongelmani. Ajatus kohtuukäytöstä kuitenkin päättyi hyvin nopeasti. Pian olin taas pahemmassa kunnossa kuin ennen raittiutta. Join 4-5 kertaa viikossa, jopa ennen työpäiviä. Olin humalassa työpaikalla ja mokailin. Alkoholi tuli osaksi arkielämääni.

Kesä 2014 meni viinan parissa. Aina kun avopuoliso oli poissa, join. Aina kun itse lähdin ulos asunnosta, join. Join ennen parturissakäyntiäkin viisi tuoppia “rohkaisuksi”. Notkuin baareissa ja kun olin yksin kotona, join. Alkoholi ei antanut enää mitään. Se vei hetkeksi pois ahdistuksen, jota koin selvin päin, mutta jo muutaman minuutin kuluttua edellisestä huikasta, ahdistus palasi. Join tuolloin yhden päivän aikana uskomattoman määrän alkoholia. Toleranssini oli korkealla. Muistan eräään kerran kun halasin 12-packia Karhua. Halasin ja koin lämpöä. Ajattelin, että tässä se on minun ainoa todellinen ystäväni. Avopuolisostani oli muodustunut vihollinen, joka yritti rakkaudellaan hoitaa minua irti viinasta. Koin sen olevan uhka alkoholin ja minun välillä.

Viimeinen pisara tuli vastaan eräänä viinanhuuruisena iltana kun vain päätin, että tämä loppuu. Tulin kotiin kapakasta ja itkin kännissä että haluan lopettaa juomisen. Itkin ja oksensin. Seuraavana aamuna avopuolison avulla varasin ajan a-klinikalta, johon sitten menin. Pää kumarassa.

Seuraava viikko oli vaikea. Oli aivan saatanallinen krapula ja ahdistus. Koko kesän ryyppäämisestä oli jäänyt käteen vain iso vatsa ja tyhjä lompakko. Ajatus raitistumisesta kuitenkin lämmitti sisältäpäin. Tämä tapahtui 8.8.2014. Pian siitä on kolme kuukautta. En ole juonut yhtään olutta, en alkoholitonta enkä I-kaljaa. Olen voinut hyvin.

Juomisen lopettamisessa alku on vaikeaa. Miten muuttaa 11 vuotta elettyä elämää ja sen tyyliä? Olen viimeksi lapsena, 13-vuotiaana ollut jouluna selvin päin. Tai uutena vuotena. Miten kaiken tuon voi muuttaa? Omalla kohdallani aika teki tehtävänsä. Olen ollut alusta lähtien liikkeellä päivä kerrallaan. Onnellisuus, joka avopuolisoni silmistä hehkuu, on sanoinkuvaamatonta. Olen myös kadottanut 8kg painoa tämän kolmen kuukauden aikana. Ne ovat lähteneet itsestään.

Välillä on hyviä ja välillä huonoja päiviä. Niin se elämä menee. Olo on kuitenkin vapaampi. Ei enää krapuloita, ei humalanhakuista juomista ja kellon vilkuilua… Ei enää alkoholia.

Olen sanonut kavereilleni, että minulla ei tällä hetkellä ole alkoholiongelmaa. Tottahan se on, ei minulla ole. Mutta jos juon yhdenkin oluen, se alkoholiongelma tulee aika helvetin nopeasti takaisin.

Tähän on hyvä lopettaa tällä kertaa. Kirjoittelen tänne aina välillä tuntemuksiani. Ylihuomenna tulee kuitenkin 3kk raittiutta täyteen!

2

Asia homma. Olotilat vasta paranee, kun raitistumista tulee lisää. Olen sua vain vähän etumatkalla, koska vedin viimeiset sopat joskus kesäkuussa. Neljän kuukauden kohdalla oli joku kumma hankala vaihe ja juominen kävi mielessä mutta nyt taas alkoholi tuntuu itselleni täysin yhdentekevältä aineelta. Omalla tavallaan hauskaa seurata omia tuntemuksia, kun ei näin pitkää täysraittiutta itsellänikään ole tainnut olla sen jälkeen kun olen ollut jotain 15 vee (nyt olen vajaa nelikymppinen, vuosiltani myös).

3

Kiitos tarinasta. Itse olen melkeinpä saman ikäinen ja samantyyppistä juomista. Örvellystä, pahan olon purkamista, vittuilua ihmisille jne. Jatkuvaa kohtuuskokeilua, kunnes löydän itseni ties mistä sammuneena. Ei ole mukava lukea näitä tekstejä, mutta siinä mielessä helpottavaa ja opettavaista tietää että näistäkin on moni selvinnyt hengissä. Nuorena voi kuolla viinaan siinä missä vanhanakin, vaikka kuinka olisi kondis vielä kohdallaan. Toivottavasti pääsen myös tässä raittiuden alkuun ja selviämään tulevista haasteista ja kiusauksista. On käsittämättömän yleistä, että aikuiset ihmiset, nuoret ja vanhat (itseni mukaan lukien) naureskelevat työpaikan kahvipöydissä näille niin hauskoille örvellysjutuille. Olen jopa saanut joskus paljon kavereita ja selkäänläimäyttelijöitä uusista ihmisistä, jotka ovat pitäneet minua hyvänä tyyppinä juomisen vuoksi. Se kuuluu ainakin meidän duunareiden kulttuuriin jossain määrin. Tietysti kun kunnolla olen mokaillut, olen myös saanut paljon sääliviä ja vihaisia katseita, sekä ihan suoraa palautetta. Pistää miettimään. Kannattaako ihmisten hyväksynnän vuoksi juoda. Kirjoitustasi ja omaa menneisyyttäni ajatellen ei se kannata, niinkuin se Herra Ylppökin laulaa.

4

Kaikissa työpaikoissa joissa olen raitistumiseni jälkeen ollut on 3 puheenaihetta ollut sellaisia, että eipä siellä paljon mistään muusta ole puhuttukkaan. Eli naiset, autot ja muut kulkuneuvot, sekä ryyppääminen.

Näistä viimeiseen ei itsellä ole enää mitään sanottavaa oikeastaan ja olihan se aluksi jotenkin kiusallista ja tunsi itsensä ulkopuoliseksi. Se on se omien mokiensa ja muiden sekoilujen sekä promillelukujen kertaaminen kuitenkin jotenkin ihmeellisesti meitä yhteen tuova asia. Ja siinä väkisinkin tuntee olevansa porukasta ulkopuolinen. Niitä samoja juttujahan sitä itsekin silloin ennen jauhoi. Kyllä se vain auttoi lisäämään sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Nykyään sitten jos/kun näitä tilanteita totta kai etenkin tuolla työpaikoilla tulee eteen väistämättä, niin ei tuota tunnetta ole ollut enää aikoihin. Joku sellainen sisäinen tyytyväisyys ja rauha herää vain, että ei tarvitse enää tuota tehdä. Ja se nimenomaan tuo tunne on siihen toimintaan kohtaan, joka on vain pelkästään sitä ryyppäämistä ja kauheassa jurrissa olemista. Sen tietää, miten paljon siellä on sitten sitä kaikkea muuta paskaa taustalla, josta ei niissä kahvipöytien itsensä kehumisen ja muun retostelun lomassa muisteta kertoa. Ja varsinkin kun nämä jutut tulee siis aikuisilta ja isoilta miehiltä. Joltain minun ikäisiltä tai nuoremmilta sen vielä ehkä jotenkin ymmärtää, mutta jos 55-vuotias äijänköriläs selittää, miten ei muista mitään koko viime viikonlopusta niin se on vain säälittävää eikä siistiä. :laughing:

Sitten taas niissä porukoissa, joissa ihmiset osaavat oikeasti pitää sen homman hanskassa ja siellä on muutakin kuin se dokaaminen ja siellä osataan puhua muustakin kuin kossusta ja pillusta, niin minä viihdyn erinomaisesti. :slight_smile:

5

Minulla on sama tilanne enkä raittiuden saatuani ole enää lähtenyt ottamaan sitä yhtä, ensimmäistä, koska kohtuujuominen ei koskaan onnistunut.
Kiitos sulle, että kerroit stoorisi. Se on elävä esimerkki siitä, että pahastakin alkoholikierteestä voi vapautua ja saada raittiutta päivä kerrallaan.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

6

Minulla tulee tänään täyteen päivä numero 10. Pahimmat olot ja möröt on jo selätetty mutta vielä ajatus dokaamisesta viivähtää välillä mielessä. Aion tänään mennä A-Killan ryhmään juttelemaan taas tämän viikon fiilikset ulos niin saan ehkä jonkinlaista vapautta elämääni hetkeksi. Onko sinulle tullut sitä Vilburg sitä kolmen kuukauden janotusta? Kun ammattimiehet kertovat näin että kolmen kuukauden kohdalla alkaa janottaa. Psykiatrini kommentoi tätä niin että koska olo tuntuu siinä vaiheessa jo niin hyvältä että sitä kääntyy ajattelemaan että “voihan tässä nyt muutaman ottaa kun on näin hyvin pärjännyt ilmankin”.

7

Minulle ainakin kävi pari vuotta sitten kun viimeksi yritin raitistelua, että 3-4 kuukauden kohdalla mökillä hommia tehdessäni tuli ajatus että nyt lähden ostamaan kaljaa. Olenhan minä ansainnut kun näin kauan olen selvin päin ollut ja ahkeroinut mökillä paikat kuntoon. Se tuli ihan yhtäkkiä koko ajatus. Tosin en suunnitellut edes ostavani paria, vaan käytin kaikki viimeiset hilut ja ostin sen verran mihin oli rahaa. Olisiko ollut 16€. Ei lähtenyt lapasesta sinä iltana, eikä toisella tai kolmannellakaan. Kohta kuitenkin samat mokailut, muistin menetykset ja sammumiset tulivat taas kuvioon. Ei siis ollut ratkaisu muutaman kuukauden juomattomuus.

8

Täällä päivä 3, 3kk jossakin kaukana haaveissa… Tänään EN juo, enkä viikonloppuna vaikka yksin olenkin ja olisi mainion helppoa ryypätä taas. Viimeisen kaatuilun jäljiltä ilmeisesti aivotärähdys, eilen meinasin pyörtyä ja pimeni silmissä (tai oikeastaan näin vain valkoista, en edes kelloa ranteessa), ja viime yönäkin häröilin jotain ihan omiani. Kun sen vaan saisi paksuun kalloon jotenkin muutoin kuin kaatumalla (kolmas kerta lyhyen ajan sisään) että alkoholi EI sovi minulle. Aina sitä keksii syitä, on tylsää yksin kotona, ja vielä tylsempää olla selvin päin jos kaveriporukka juo. Mikä siinä sitten on niin tylsää…??? Ja tosiaan se että pienenkin selvän kauden jälkeen haluaa “palkita” itsensä milläpä muulla kuin alkoholilla. On se ihme aine.

9

Aika vittumaista. No, sun pitänee harjoitella lisää, sillä alkohoolilla. Mutta mielellään vasta hamassa tulevaisuudessa. Kyllä se alkoholi sopii nimenomaan juuri sinulle, koska tehän suorastaan rakastatte toisianne. Tästä nyt on turha käydä mitään vääntöä, rakastatte toisianne, mutta toistaiseksi on erittäin terveellistä että ette näe toisianne vaikkapa sataan päivään, eli kolmeen kuukauteen. Kirjoittelethan mahdollisimman usein tuntoja auki tänne, niin ei jää hautumaan mitään mikä saisi korkkia auki.

Saat tottakai tulevaisuudessa juoda tulevaisuudessa itsesi hengiltä, tulet rakastetuksi hengiltä, sen tämä aine takaa. Helpon, ihanan, lopun. En toki tahdo ehdottaa että kukaan riistää henkeään tällä myrkyllä, mutta sanonpahan vaan, että toivottavasti tämän myrkyn kiskominen herättää itse kussakin vahvan empatian niitä kohtaan jotka henkiin jäävät. Joku tarvitsee halausta tänään, ja halaus on parempi lääke mitä alkoholi koskaan pystyy tarjoamaan…

10

Matiz runoili:

Jännä homma. Mullakin oli tuossa vajaan neljän kuukauden kohdalla joku ihme hankalampi vaihe.Just tommonen samanlainen “ajatus” että käynpä kaupassa ja ostan olutta. Ei mitään semmosta tarvetta vetää kuuppaa himmeäksi vain tuo idea oluen ostamistapahtumasta. Ja ehkä siitä miltä se maistuis.

Nyt taas ei ole mitään pulmaa asian kanssa ja raittius maistuu todella hyvältä. Juomishimon kanssa kamppailusta eroon pääseminen vapauttaa oikeasti ison määrän jotain psyyke-energiaa mitälie. Ja se vain jatkuu kun raittius etenee. Ihan varmaan tulee noita ideoita alkoholinkäytöstä jatkossakin, mutta ne ei enää mene semmosella autopilotilla kuin ennen kun sitä klo 20.50 seisoi kauppajonossa olutkärryn kanssa, kun oli jo päättänyt ettei juo. Jos niin tapahtuu niin pidän sitä jo melko ihmeenä, mutta…ei pidä ylpistyä liikaa. Yhä vähemmän tarvitsee kuitenkaan tehdä suunnitelmia miten pysyy juomatta. Juomattomuus alkaa olla jo luonnollinen olotila. Ja ihan jees niin.

11

Sitä yrittäessä… Siis olla ilman, ei tappaa itseään alkoholilla. Siinä on jo hyvin harjoitusta. Ja tuleehan niitä kirkkaampia päiviä kuten ennenkin on tullut kun on ollut selvänä. Mutta tämä hetki on se mitä elää ja se tuntuu pirun tylsältä ilman perjantai (tai maanantai-sunnuntai)-pulloa. Päänsäryn takia ei jaksa urheilua yrittää ja ulos ei jaksa yksin lähteä. Säälittävää, tiedän. Varmaan roikun taas tuossa riippumattomat.net:ssä itsesäälissä rypien. Karmea pettyä itseensä kerta kerran jälkeen.

12

Tänään tulee kolme raitista kuukautta täyteen. Kokemuksena tämä on hyvin vaikeasti kuvailtava. En ole silti kertaakaan katunut päätöstäni laittaa korkki kiinni. Välillä kyllä harmittaa kun ei voi lähteä kavereiden kanssa “radalle” vanhaan malliin. He lähettävät minulle esimerkiksi baarista tilannepäivityksiä miten menee ja sitten aamulla vielä raportteja illan tapahtumista. Tässä vaihessa vasta olen onnellinen, ettei tarvitse olla osallinen noihin asioihin. Ennen iltaa harmittaa, jälkeenpäin ei.

Eipä ole ainakaan vielä alkanut. Kyllä sitä välillä miettii, että mitä jos hakisi pari kaljaa ja askin tupakkia ja “rentoutuisi”. Ei siitä mitään tulisi.

Alkoholiin liittyviä unia olen nähnyt paljon. Alussa, ekoilla viikoilla näin unta, että join kaljaa ja vasta sen jälkeen tajusin että pilasin raitistumisyritykseni. Nykyään känniunet littyvät siihen, että olen sikahumalassa jossain paikassa, enkä saa ajateltua selvästi. Nämä jälkimmäiset unet ovat paljon ahdistavampia. Uniin liittyy myös läheisteni pettymys nähdessään missä kunnossa olen. Herääminen tuollaiseen uneen on ristiriitaista. Olen toki helpottunut, että se oli vain unta, mutta samalla ahdistunut.

Minni2: Itse olin juovana aikana myös ammattikaatuilija. Kaaduin yleensä takaraivolleni. Kaksi kertaa olen ollut sairaalassa tikattavana. Se oli noloa. Muistan toisella kerralla kun join kaljaa odotushuoneessa. Piti juoda salaa, niin otin aina repusta yhden oluttölkin, avasin sen jo repussa ja kulautin nopeasti naamaani. Join oluen nopeasti ja heitin sen roskakoriin. Sen jälkeen jatkoin odottelemista. Lääkärille lässytin jotain ja valitin töykeästä palvelusta. Vasta nyt olen alkanut miettimään, miltä lääkäristä tuntui operoida sekavaa känniääliötä.

Avopuolisoni on kiitellyt minua raitistumisesta. Se tuntuu ristiriitaiselta. Hän sanoi, ettei ole koko vuosien kimpassaolon aikana ollut näin onnellinen kanssani. Onhan se kiva kuulla kyllä, mutta mietin minkälainen olen juovina jaksoina ollut. Hävettää. Nykyään meillä menee hyvin. Pystyn keskittymään asioihin paljon paremmin. Ennen oli aina pinna liian kireällä. Muistan “nyt ei pysty” tai “Ei jaksa” olleen lempisloganeitani. Nykyäänkin on kyllä tuollaisia päiviä, mutta niihin on aina joku syy.

Olen juuri aloittanut uuden työn ja viime viikolla tuli puheeksi pikkujoulut. Niin, pikkujoulut.

Aikaisemmissa työpaikoissani pikkujoulut ovat olleet iloinen asia. Olin aina eniten humalassa ja äänekkäin. Keskustelin kenen kanssa huvitti. Oli helppoa olla sosiaalinen, kun veti pikkupullon viinaa ja muutaman nopean tuopin alle jo ennen kuin saapui pikkujouluihin. Siinä sai heti jonkinlaisen niskalenkin muista, jotka vasta aloittelivat juomista ja olivat hieman vaikeina kun “hassuttelin”.

Nyt näissä pikkujouluissa aion olla osallinen, sillä se on hyvä tapa tutustua työkavereihin myös vapaa-ajalla. Nyt tosin yritän olla tekemättä isoa numeroa juomattomuudestani ja katson miten kauan jaksan hengailla mukana. En tunne näitä uusia ihmisiä ja heidän juomatapojaan, joten jännityksellä odotan. Mitään repsahdusta en pelkää, sillä tunnen olevani vahva suhteessa alkoholiin. Näen jo sieluni silmin, miten kiusaannun erään puolitutun jutellessa liian äänekkäästi rivoja - kuten minä aikoinani. Pöydät ovat kääntyneet.

Mitäköhän se 20-vuotias, bilehile Vilburg sanoisi, jos näkisi minkälainen nuija hänestä on tullut näiden vuosien jälkeen? Tässähän pitää etsiä itselleen uutta identiteettiä! Uutta roolia työpaikan sosiaalisessa kartassa.

Olen kolmen kuukauden aikana huomannut, että nämä ajatukset, roolit ja elämäntavat muuttuvat itsestään. Jos jo tässä vaiheessa ajatus alkoholista tuntuu etäiseltä ja oudolta, niin minkälainen olo on vuoden raittiuden jälkeen? Se toivon mukaan selviää aikanaan. Tänään on 3kk siitä megakrapulasta, jonka koin elokuun alussa. Kolme kuukautta siitä ahdistavasta, traumaattisesta vikasta kännistä. Tuntuu kuin jonkinlainen sumuverho olisi kadonnut elämäni päältä.

Tsemppiä kaikille raittiudesta haaveileville ja raittiina eläville kanssaihmisille!

13

Minä näin viimeyönä unta että olin Saku Koivun ja Teemu Selänteen kanssa vanhalla kotipaikkakunnallani ja äitini teki heille voileipäkakkua. Sen jälkeen näin unen jossa olin baarissa ryyppäämässä ja näin tyttäreni äidin jota pussasin ja hän pyysi minua heille asumaan. Hyi yök en ikinä menis!

14

Max 260 kg kirjoitit

Muistutan esi-isien viisaasta filosofiasta: Älä koskaan sano ei koskaan.
Suurempiakin ihmeitä on nähty raitistumisen tuloksina.

15

Kolmen kuukauden raittiuden aikana olen todennut, että Suomessa on erittäin vaikea olla “absolutisti”. Absolutisti-sanan laitoin lainausmerkkeihin, koska en liiemmin pidä siitä sanasta. Mielestäni absolutismi liittyy kieltäytymiseen alkoholista ennen varsinaisen ongelman syntyä. Synnynnäinen tarve olla juomatta alkoholia. Miten pystyä selittämään pyrkivänsä loppuelämän raittiuteen jollekin, joka ei sitä ymmärrä?

Selitän juomattomuuttani pääsääntöisesti joko oikealla syyllä tai tekosyyllä. Oikeaa syytä, eli omaa alkoholin suurkuluttajataustaani, alkkistaustaani, en monelle kehtaa sanoa. Tekosyyt ovat yleensä oikeita syitä, mutta suomalaisessa kulttuurissa nekin tarvitsee erikseen kertoa. Tarvitsee erikseen mainita olevansa vesilinjalla, koska seuraavana päivänä on esim. töitä, liikuntaharrastuksia tai muuta tärkeää.

Kun kerroin muutamalle kaverille laittavani korkin kiinni pysyvästi, he vain nauroivat. “Niin sinä aina sanot”, oli vastaus. Kyllä minä ymmärsin mikseivät he uskoneet. Olisinko itse uskonut? Olin kuitenkin tehnyt vankan päätöksen raitistua. Ajattelin, että aika näyttää.

“Paras ystäväni”, ryyppy-ystäväni, eli kaveri jonka kanssa join, ei voinut uskoa korviaan. Hän jopa kielsi minua lopettamasta juomista. Alussa hänkin nauroi. Ajan myötä hän vakavoitui. Ensin alkoi *****ilu, sen jälkeen moraalisointi. Olin hänen mielestään nuori, eikä enää vanhempana ollut aikaa juoda ja rellestää samalla tavalla. Liekö hän ystävä ollenkaan. Näen hänessä kuitenkin kaiken sen saman, jonka itsessäni juovana aikana. Hän ei myönnä ongelmaa. Ei suostu puhumaan siitä. Vähättelee. Hänellä on jatkuvia rahavaikeuksia ja ongelmia poliisin kanssa. Humalapäissään riehuu.

Erästä vanhaa ystävää näin monen kuukauden tauon jälkeen. Kerroin hänelle elämänmuutoksestani ja mitä kaikkea viina loppuvaiheessa elämääni toi. Hän ymmärsi, sillä kamppailee itse saman ongelman kanssa.

Raitistumisen myötä olen myös oppinut näkemään muissa ihmisissä, jopa täysin tuntemattomissa, omaa itseäni juovana aikana. Minä olin samanlainen. Minä olin…

-Humalainen nuori, joka räkä poskella uhoaa kaupungilla.
-Bussissa matkustava mies, joka peittelee omaa humalatilaansa muilta. Alkon tuoksu ja raskas nenähengitys kuitenkin paljastavat hänet (ainakin minulle).
-Yksin aamukymmeneltä arkipäivänä kaljalla istuva, iltalehteä selaileva mies.
-Nöyränä mäyräkoiraa perjantai-iltana ostava mies, joka selvin päin vaikuttaa varsin rauhalliselta ja fiksulta.

…oikea multipersoona.

Muistan, miten noissa tilanteissa koin jonkinlaista ylemmyyden tunnetta. Ajattelin muiden elävän omaa, tylsää elämäänsä, samalla kun itse nautin tästä nousukkaasta tunteesta. Koin olevani muita fiksumpi, istuessani kapakassa yksin.

Raitistuminen lähtee tasan tarkkaan omasta halusta ja aloitteesta. Kukaan ei voi pakottaa lopettamaan juomista. Ne ihmiset, jotka minua moittivat juomisesta, olivat vihollisia. Heille ei saanut puhua totta. Heitä piti suorastaan vältellä. Baarimikko oli oikea ystävä. Hän ei koskaan huomauttanut juomatavoistani. Hän jopa tiesi jo ennen tilaustani, mitä olin ottamassa. Välillä sai jopa luottoa. “Laita piikkiin”.

16

Hienosti kirjoitettu, juuri noin se menee. Ja hattua nostan! :slight_smile:

17

Kuulostaapas tutulta. :laughing: Niin sitä näin ja tällä tavoin tarvi itsekin itseään kusettaa ennen ettei tarvitsisi totuutta katsoa. Jännä on kyllä ihmisen mieli ja minkälaisissa illuusioissa sitä pitääkin elää. Herkkä taiteilijasielu jonka aivoitukset on niin erityisiä, että niitäpäs ei ihan kuka tahansa tajuakaan! :smiley:

18

Aivan! Ja vaikka se illuusio aina välillä meni säpäleiksi, niin aina sen sai korjattua. Ja tarvittaessa rakennettua uuden, entistä vahvemman. Kun kyllähän ne pohjakosketuksetkin ajan myötä koveni.

Monella meistä tuo illuusio meni onneksi lopulta niin säpäleiksi, että tilalle kannatti rakentaa uusi elämä!

Oho, meinasi mennä oikein filosofian puolelle :smiley:

19

Terve taas kaikille!

Ajattelin alkaa yön ratoksi kirjoittelemaan vähän tuntemuksiani viime päiviltä. Alkoholia ei ole tullut yli kolmeen kuukauteen nautittua. Tällä kertaa kun lopetin, tein päätöksen etten juo edes alkoholitonta olutta. Viime kerralla kun olin n. 2 kk raittiina, join lähes joka ilta alkoholitonta Nikolaita. Nyt päätin lopettaa sen heti alkuunsa, sillä omalla kohdallani se on vain itsensä kiusaamista. Ei toimi minulle. Se koko ajatus, tapa, alkoholista on eliminoitava elämästä. Tölkin sihahdus, pitkä kulaus… Kaikki.

Olin viime viikolla kuljettamassa vanhaa ryyppyporukkaa, johon kuuluin vielä kesällä, Viron laivalle. Pojat joivat ja lauloivat. Meno oli ihan kovan näköistä. Pysähdyimme erääseen ravintolaan tauolle. Muut joivat olutta, minä coca-colaa. Tilanne oli ristiriitainen. En kokenut kiusauksia enkä mitään sellaista, vaan enemmänkin erottautumista vanhoista kavereistani. Koin, etten enää kuulu tänne. Se humalassa pyöriminen ja viinan kittaaminen on nähty. Kävimme erään vanhan kaverini kanssa seuraavanlaisen keskustelun:

Kaveri: “En malta odottaa sitä aikaa että säkin juot taas!”
Vilburg: “Ei sitä aikaa taida enää tulla että juon.”
K: “Älä saatana.”
V:“Joo, oon paljon onnellisempi näin.”
K:“Miksi?”
V:“Mun elämässä menee tällä hetkellä asiat tosi nopeasti eteenpäin, alkoholin kanssa pelaaminen saa mun elämän pyörimään sitä samaa rataa. Asiat toistaa itseään.”
K:“No voi helvetti.”
…

Niin se menee. Alkoholin ansiosta oma elämäni pyöri sitä tiettyä ympyrää. Humalan suunnittelu—>Humala–>Krapula–>Seuraavan humalan suunnittelu->Humala->Krapula…

Kolmen kuukauden(1/4 vuotta!) jälkeen olen saanut uusia harrastuksia, oppinut näkemään vanhoja ystäviäni selvin päin, soittelemaan ihmisille selvin päin, liikkumaan, kehittämään itseäni ja mikä tärkeintä: suunnittelemaan elämääni eteenpäin!

VIINANHIMOSTA vielä sen verran, että se on alkanut nostaa päätään. Tekisi mieli juoda. Juoda yksi. Kun juon yhden, juon toisen. Sen jälkeen en enää saa kontrolloitua itseäni. Nyt on sellainen olo, että jos juon yhdenkin oluen, juon koko baarin tyhjäksi. Tämä ei silti aiheuta minussa toimenpiteitä. Tiedän, että tämä menee ohi. Osaan jo käsitellä tätä tunnetta. Vaikka jääkaapissa on kaksi avopuolison IV-olutta, en juo niitä. Ei tulisi mieleenikään! Kynnys avata olut ja juoda se on omalla kohdallani erittäin korkea. En tee sitä.

Tosi paljon tsemppiä kaikille, jotka painivat samojen fiilisten kanssa. Pysykää vahvoina!

20

Kovin se on vaikeeta joillekin uskoa, että tuo kaverihan on oikeesti tosissaan. :laughing: Sain minäkin aikoinaan jotain ehdotuksia, että “sit kun oot vuoden ollu dokaamatta, niin lähdetään vetämään kunnon perseet”. Ja just niitä ehdotuksia siinä vuoden kohdalla tulikin. Eivätpä vaan tienneet minkä päätöksen olin jo silloin tehnyt ja että olinkin ihan tosissani :mrgreen: