11 tapaa jättää mies

Kotikanava
1

Me olimme olleet työkavereita vuosia aiemmin. Molemmilla vaikea erotilanne menossa ja edessä, juttelimme niitä näitä Facebookissa ja päätimme tavata, kun ei kummallakaan ollut muuta tekemistä ja toinen kiehtoi, menneinä aikoina oli paljon juteltu ja mukavaa oli ollut töissä, joskaan ei romanttista, mutta hyviä kavereita oltiin oltu kuitenkin. Vapaa-ajalla ei oltu nähty aikaisemmin kuin yhden kerran, minun häissäni, jonne työkaverit myös oli kutsuttu. Vuosia oli välissä eikä enää oltu samalla työmaallakaan.

Miehellä oli kamala ex-avovaimo, joka jäi asumaan rivitalon toiseen päähän tyttären kanssa. Vienyt kaiken erossa, senkin haahka, miehellä vain kaupungin vuokrakaksiossa kaksi puutarhatuolia ja ikivanha telkkari, vanhassa parisängyssä vain toisella puolella ohut patja ja halvat lakanat. Minulla työhullu ex-mies, joka oli järjestänyt kotielämästämme minullekin oman työleirin: omakotitaloa rakentaa kai vieläkin, jo kahdeksatta vuotta. Voi meitä reppanoita, huonoissa suhteissa kärsineitä, rakkauteen pettyneitä.

Jäin yöksi. Mies joi muutaman kaljan ja minä olin selvinpäin, autolla olin mennyt ja autolla piti aamulla aikaisin lähteä vielä entiseen kotiin lämmittämään rakennustyömaata ja hoitamaan koiraa. Yksi asia johti toiseen.

Laastari jäi kiinni. Minua ei haitannut ikäero: mies on kymmenen vuotta vanhempi, hyvin kunniallinen, ainakin olevinaan: ennen kuin olen saanut avioeron vireille ja oman asunnon, ei peuhata enempää. Minä niitä papereita kiirehtimään, entisen aviomiehen mielen pahoitin niin että se oli monta kuukautta sairaslomalla. Sille oli kova paikka, että vaimo lähti toisen matkaan.

Asuin omaa yksiötä pojan ja koiran kanssa, viikonloppuja vietimme uuden rakkaan tykönä joko minä yksin tai poika ja koira mukana, kaksioon mahtui olemaan. Rakkaan ex-avovaimo järjesti hulluuskohtauksia ja haukkui meitä pitkin kaupunkia. Rakkaan kaverit hänen kotiseudullaan ihastuivat minuun ikihyviksi: voi miten ymmärtäväinen ja mukava nainen, ei valita jos otetaan vähän olutta ja pidetään hauskaa. Eikä juo paljon, joten aamulla pystyy ajamaan, eikä huuda ja kiukuttele kuten se ex oli tehnyt. Hauska ja rakastettava, täydellisen hyvä meidän kultapojalle! Niin onnellinen pari! Omatkin ystäväni tulivat miehen luona käymään kanssani joskus ja mukavaa oli, vähän viiniä ja hyvää ruokaa, oikein kivaa oli.

Mielestäni mies ei kauhean paljon juonut kuitenkaan ja mukava oli pienessä sievässä, mutta se minua häiritsi jo alussa, että sekä perjantaina että lauantaina joi aina ja aamukaljan otti aina “korjaukseksi” sängyn viereen jo illalla, avasikin sen valmiiksi. Hyvää ruokaa laittoi, minulle osti viiniä, keksi kivoja juttuja ja lämmitti saunaa, pedissä esitteli paljon temppuja, jotka kertomansa mukaan hänelle uusia, koska se ilkeä ex oli pihtari ja nukkui enimmäkseen eri huoneessa heidän liittonsa aikana. Juurikaan emme liikkuneet asunnosta ulkona, kauneimpia kevätpäiviäkin vietimme sohvalla halaillen ja telkkaria katsoen, mies nukkui aina viikonloppuna päiväunet, minulta se ei oikein tahtonut luonnistua kun en ole päiväunien nukkuja, väkisin sitten vieressä makasin hiljaa, sylissä sai olla ja rakastunut kun olin. Muutaman kerran mies minun luonani yöpyi, olin laittanut hyvää ruokaa ja ostanut oluen (yhden vain), niin sanoi ettei juo viikolla ollenkaan ja otti vettä. Meni muutama kuukausi, että näimme vain viikonloppuisin.

2

Kesällä näimme useammin, minulla oli työpaikalle lyhkäisempi matka uuden kullan luota. Olin siellä aika paljon ja kaikki menikin keväistä rataansa: viikot töissä, illalla unet sohvalla, sitten katsoimme telkkaa ja nukuimme, aamulla taas töihin. Viikonloppuna käytiin rakkaan kotiseudulla pitämässä hauskaa hänen kavereitten kanssa tai otettiin vähän keskenämme. Minä olisin jo halunnut vähän selviäkin viikonloppuja, mutta se ei oikein onnistunut. Siitä oli kyllä puhetta, mutta “nyt vielä tänä viikonloppuna otetaan kun on ollut niin rankka viikko/on ne bileet/joku tulee käymään/loma alkaa”.

Ja sitten se loma alkoi. Minulla ei ollut kesälomaa, olin ollut niin vähän aikaa töissä. Miehellä oli lomaa ja hän oli sen neljä viikkoa aika lailla humalassa. Hän ei käynyt missään, paitsi yhtenä viikonloppuna reissattiin hänen kotiseudulleen. Minä olin järkyttynyt, mutta en oikein osannut reagoida mihinkään. Kun tulin töistä miehen luo, kaljalaatikko oli jo auki, kyseli että tehdäänkö ruokaa, oli kyllä oma itsensä ja ystävällinen, mutta vähän… kännissä. Koko ajan. Aamusta iltaan.

Lapseni oli kesälomaa viettämässä isällään, onneksi. Koirastani olin vähän huolissani. Omalla asunnolla kävin huolesta ymmyrkäisenä itkemässä öitä, koska mies sai välillä mökötyskohtauksia: syytti minua exänsä raivosta ja siitä, että tyttärensä ei tullut lomalla käymään (ehkä juniori ei halunnut kaljaa juoda iskän kanssa tai katsoa humalaista iskää, koska en minä siellä koko ajan ollut, tai ehkä isä ei vaan tytärtä ikinä kutsunut käymään vaikka vieressä asui).

Rakastin kuitenkin, ainahan siinä oli niitä anteeksipyytelyitä ja sovintoseksiä ja rakkauden vannottamista ja minähän lepyin.

Loma loppui mieheltä, minut hän oli ajanut pois luotaan loman viimeisinä päivinä ja itkuisena olin töissä. Aloin saada Facebook-viestejä ja tekstareita, että hän tappaa itsensä, koska kaikki on huonosti. Minä panikoin, palkattomalle vapaalle piti lähteä, että pääsi tarkistamaan tilanteen. Mies oli sammunut sohvalle. Töissähän sen piti olla!

Minulle tuli jo puheluita tutulta, joka tunsi miehen työnantajan. Kyseli, missä se on, kun ei ole ilmoittanut mitään…

Pari päivää meni, sitten mies raahautui työterveyshuoltoon ja sai takautuvasti sairaslomaa, vielä viikonlopun yli joi ja sitten lähti iltavuoroon töihin. Tilanne normalisoitui kahdessa tunnissa, kun miehellä alkoi taas työt. Hän ei saanut enää raivokohtauksiaan, niistä ei enää puhuttu, alkoholinkäyttö jäi viikonloppukäyttöön, joka vähän rauhoittui. Minä olin ihmeissäni, mutta myös iloinen, että tilanne rauhoittui.

Löysin ihanan yhteisen asunnon. Siellä olisi tilaa myös miehen tyttärelle, ihkaoma huone sekä hänelle että minun pojalleni! Muutimme yhteen.

3

Kesän ränni oli vielä tuoreessa muistissa, kun syksyllä muutaman kuukauden “tavallisen” elon jälkeen mies mokasi oikein kunnolla: hän oli yrittänyt vokotella ystävääni.

Voi että minua hävetti ja voi että olin aivan rikki! Mies hoki vain että anteeksianteeksianteeksi. Minä annoin anteeksi. Välit ystävään viilenivät, kun ystävä yritti saada minut tajuamaan, minkä idiootin ja juopon kanssa asun. Ystävä otti asiakseen erottaa meidät, mutta epäonnistuttuaan siinä pisti välit poikki. Tunsin hirveitä epäonnistumisen tunteita, totesin että ystävä oli oikeassa, mieheni on sika ja alkoholisti, mutta niin vain käperryin sohvalle miehen kainaloon. Jotain lohtua sain miehestä, ainakin kehon lämpöä ja tunteen “rakastettuna olemisesta”. Mies alkoi välillä minua ottaa päähän jo pelkästään huonojen energiatasojen vuoksi: nukkui töiden jälkeen aina päiväunia, viikonloppuna nukkui myöhään ja kukkui yöt kaljalaatikon kanssa, välillä minuakin väkisin valvottaen. Huomasin ahdistuksen oireita itsessäni: makasin makuuhuoneessa täysin valveilla odottaen häntä viereeni, kuunnellen, tuleeko hän tupakan jälkeen nukkumaan vai ottaako vielä oluen. Opin vihaamaan tölkin sihahdusta. Alkoholista keskusteltiin muutamia kertoja, mies käytti sanontoja, jotka voivat kuulostaa teistä tutuilta: minähän hoidan työni, maksan laskuni, teen kotitöitä, rakastan sinua, en käy vieraissa, juon kotona enkä lyö ketään. Joinakin kertoja sanoin, että ei tästä mitään tule, joinakin kertoina mies sanoi, ettei tästä mitään tule.

Jouluna kännissä, tosin mies vaan. Minä onnettomana, mitä tehdä. Mies ei suostunut minun vanhempien kanssa olemaan tekemisissä (muutamia kertoja vain tavannut). Ex oli pakottanut olemaan kaikki vapaat appilassa, sellaiseen hommaan ei toiste lähde. Minä joustin ja hain turvaa hänen vanhemmistaan ja sukulaisistaan, ettei oltaisi erakoiduttu ihan täysin. Omat ystävät minulta jotenkin jäi, töissä näin ketä näin ja muuten olin kotona, en oikein uskaltanut käydä missään, kun tuntui että mies veti silloin ihan överikännit ja soitteli ja pommitti mustasukkaisilla viesteillä ja joskus uhkaili sillä itsarilla. Minä riensin kotiin lohduttamaan ja puhumaan järkeä, vakuuttelemaan että asiat järjestyy.

4

Joulun jälkeen poksahdin ensimmäistä kertaa oikein kunnolla, vaikka ehkä syksylläkin taisin uhkailla eroamisella kun mies oli ystävääni vongannut. Silloin ensimmäistä kertaa huusin, että miksi kalja menee aina minun edelle ja miksei olla ikinä viikonloppua selvinpäin.

Mies ensin suuttui. Sitten minä lepyttelin. Sitten hän pahoitteli ja vakuutti rakkautta. Aloin tajuta, että riidoissa on aina tämä kaava, joten jos lepyttelen suuttunutta miestä, se johtaa siihen että hänkin pyytää anteeksi ja lupaa parantaa tapojaan.

Mies “lopetti” yhden riidan jälkeen juomisen. Hyvin näyttävästi hän yhtenä perjantaina jätti kaljat ostamatta ja piti illan minua kädestä ja vakuutti ettei juopottelu enää ole meidän perheen riitojen aihe. Minä olin niin onnellinen! Tuli lauantai, ja kun olin tästä yhdestä selvästä perjantaista niin onnellinen, suostuin, että muutamat otettaisiin, kun oltiin taas reissussa.

Mies oli myös ylpeä ja iloinen tuosta yhdestä perjantaista, mutta se ei tainnut toistua ainakaan puoleen vuoteen. Hyvin vähän aikaa tuon selvän perjantain jälkeen mies kosi minua: oli antanut sormuksen joululahjaksi niin halusi minun siirtävän sen nimettömään. Näin tein, koska tämä ei ollut mikään “kihlojen vuoksi” -kihlaus: mies halusi naimisiin, koska olin hänen sydämensä valittu, Se Oikea. Hän halusi olla kanssani aina. Olinhan jo syksyllä eron saanut entisestäni, silti entisen sukunimellä, mies halusi minun ottavan oman nimensä.

Olin niin ikionnellinen: ehkä tästä kaikki paranee! Pienen kuprun onneeni teki se, kun pari päivää ennen maistraattiin menoa mies puhui parhaan ystävänsä kanssa puhelimessa ja sanoi: “Puliukot pärjää aina”. Pääni sisällä huusi monta päivää sisäinen hälytykseni, en halua puliukon kanssa mennä naimisiin! Tuo lause on jäänyt ikuisesti merkkipaaluksi siitä, että aloin tajuta ongelman vakavuutta, mutta menin vaan eteenpäin, virran mukana. Uskoin että asiat paranevat. Ja vaikken enää olisi uskonut, en osannut muuta kuin olla uskovinani.

Ihan ei ehditty naimisiin ystävänpäiväksi, mutta kun mentiin, pidettiin kivat juhlat. Lähipiiri hämmästeli nopeaa etenemistä, vuosi seurustelun alkamisesta ja jo oltiin naimisissa, mutta minä pidin itseäni niin erikoisena ja ihanana naisena, muistan ajatelleeni ja ajattelen vieläkin, että vaikka olen vaatimattoman näköinen, niin vaan on kaikki yhden illan jutut johtaneet seurusteluun ja kaikki seurustelut kihloihin ja naimisiinmenoon: minun ei ole ketään tarvinnut painostaa kosimaan. Olen kyllä mukava, hauska, joustava, en nalkuta enkä pihtaa, oivallista vaimoainesta siis! Mieskin vakuutteli kaikille minun olevan parasta maailmassa. Hänen siskonsa sanoivat monesti, miten olen niin hyvä vaimo heidän veljelleen, kun elämä on nyt niin hyvällä mallilla.

Arki oli ihan ok, tuoreena vaimona suljin taas jonkun aikaa silmäni siltä, että viikonloput menivät aika huuruissa. Miehellä oli tapana sammua sohvalle, minulla tapana valvoa ja odottaa häntä viereen. Sitten kun menin vaikka vettä hakemaan keittiöstä, huomasin hänen sammuneen, joskus dramatisoin ja menin viereen makaamaan, hän heräsi ja joko alkoi uudestaan juoda tai sitten siirtyi makuuhuoneeseen nukkumaan. Aina oli se avattu tölkki sängyn vieressä unikaverina.

Aloin kesällä ahdistua, lomaakin satutettiin samaan aikaan kun ajattelin, että jos sitä sitten yhdessä vietetään. Vietettiin kyllä: kotona ja taas yksi reissu miehen kotiseudulle. Tauotonta juomista aamusta iltaan, vielä hurjempaa kuin edelliskesänä. Miehellä hurjia mielentilanvaihteluita ja suuttui ihan kaikesta. Minulle kesäloma oli ehkä huonoin koskaan… Kaksi yötä oltiin anoppilassa, siellä mies ei juonut.

Aiemminkin olin jo laskeskellut, miten voisin yhteisen kodin pitää yksin, mutta nyt aloin lohduksi itselleni käydä asuntonäytöissä ja suunnitella pakenemista. Loman jälkeen tilanne taas normalisoitui ulkoisesti, mutta minulla adrenaliinit oli koholla ja olin todella ylikierroksilla. Koin, että pakeneminen on ainoa vaihtoehtoni.

Tein toimenpiteitä: muutin numeroni salaiseksi (osoitetiedon takia). Tein maistraattiin osoitteenluovutuskiellon. Vaihdoin firman osoitteen äidin luo. Suunnittelin ja suunnittelin… Myin irtaimistoa siivouksen nimissä: haluan kotia siistimmäksi. Hankin asunnon toiselta paikkakunnalta ja hain sieltä töitä.

Riitoja ei enää ollut. Mies jatkoi juomista, en välittänyt. Mies alkoi riidellä yksinään, kun en riitoja aloittanut enää. Erään riidan päätteeksi hän lähti kaverin luo suutuspäissään ja lähtiessään sanoi: erotaan sitten!

Minä soitin kaverin ja äidin auttamaan ja muutamassa tunnissa pakkasin kaiken, vein vuokrattuun varastoon. Mies tuli kesken pakkaamisen kotiin, ei ollut silmiään uskoa. Siitä hetkestä nautin täysin! Menin yöksi äidille, pojan ja koiran kanssa. Uusi paikkakunta oli jo selkeänä päässä ja riemuitsin onnistuneesta pakenemisesta.

5

Viikon olin äidin luona. Kun kuu vaihtui ja olisi ollut muutto edessä (olin valjastanut äidin ja pari ystävää avuksi), olin jo muutaman päivän käyny itkuista keskustelua miehen kanssa. Mies aneli minua kotiin ja lupasi olla juomatta ikuisesti, ei enää koskaan haluaisi minua menettää. Oli kaatanut kaikki viinat ja kaljat viemäriin, itkien pyyteli minua kotiin.

Minut valtasi pelko tulevasta, enkä muuttanut koskaan toiselle paikkakunnalle. Menin takaisin miehen luo. Olin voimaton tekemään irtiottoa ja uskoin kaiken viinan viemäriin kaatamisen merkitsevän uutta alkua.

Koska olin ollut muuttamassa enkä ollut saanut uudelta paikkakunnalta töitä, olin muutaman viikon kotona. Sinä aikana päätimme miehen kanssa tehdä uuden alun, olihan suurin osa tavaroista jo muuttolaatikoissa. Lähtisimme hänen kotiseudulleen, siellä olisi töitä molemmille ja uudet kuviot. Kävimme katsomassa asuntoja ja teimme kivasta vuokrakolmiosta paperit. Palasimme kotiin. Olin toivoa täynnä.

Muuttoon olisi vain pari viikkoa aikaa. Sain vielä tuurauskeikan entiselle työmaalle ja meninkin pariksi päiväksi töihin. Mies jäi kotiin, hän otti loparit entisestä työpaikasta ja oli sairaslomalla irtisanomisajan. Tarkoitus oli, että hän katselee ja hakee työpaikkoja itselleen ja pakkaa loppuja tavaroita.

Hänen piti hakea minut töistä torstaina iltapäivällä, mutta ei näkynyt. Yritin soittaa monta kertaa. Lopulta laittoi tekstarin että lähti kalaan. Ehdin juuri viimeiseen linja-autoon ja pääsin kotiin hankalan matkan päästä. Perjantaina oli ollut tarkoitus autollamme mennä, mutta auto oli myös mennyt sinne kalaan. Tajusin heti, että mies makaa kalastuspaikan majoituksessa kaatokännissä eikä ole aikeissakaan tulla kotiin moneen päivään.

Romahdin täysin. Olin perunut muuton ja vuokrannut hänen kanssaan asunnon, hän oli hoitanut muuttoauton tuttunsa kautta. Itkin yön kotona, kävin linja-autolla töissä mitenkuten sen perjantain ja jo kotiin tullessa itkin linja-autossa, onneksi melko tyhjässä.

Laitoin viestejä, yritin soittaa, pyysin yhteistä ystävää käymään katsomassa, missä automme on parkissa. Miehestä ei ollut mitään havaintoa koko viikonloppuna.

Tein päätöksen, taas kerran. Muuton teen yhdessä. Menen asumaan miehen kanssa uuteen paikkaan ja etsin sieltä työn itselleni. Sitten, kun talouteni oli näistä kiskaisuista selvinnyt, muuttaisin uudessa paikassa omaan. Miehelle en suunnitelmasta sanonut mitään ja tietenkin toivoin, että muutto korjaisi miehen jollakin ihmeellä.

Katuva mies tuli tiistaina kotiin. Oli juonut, sen haistoi jo parkkipaikalta sisälle asti. Mies pyyteli anteeksi ja lupasi ettei koskaan enää. Maksoi omista rahoistaan meidän tulevan asunnon takuuvuokrat ja pari ensimmäistä vuokraa.

6

Arki uudella paikkakunnalla alkoi. Miehellä ei ollut töitä. Minullakaan ei ollut töitä. Mies sai karenssin otettuaan lopputilin. Minä sain päivärahaa.

Kävimme yhdessä kirppareilla ja sisustimme uutta kotia, etsimme työpaikkoja. Mies alkoi juomaan lähes päivittäin, ei ollut muutakaan tekemistä. Minulla oli takaraivossa suunnitelmani: etsin töitä ja jätän tuon alkoholistin rypemään omaan liemeensä.

Sain töitä. Aloin käydä töissä ja mies juopotteli kotona. En ymmärtänyt, millä rahalla, mutta sitten alkoi tulla kirjeitä eri perintäfirmoista ja pikavippiyhtiöistä. Eikä mies ollut yhtään laskua maksanut sieltä nostamillaan rahoilla, ehei. Puhelin meni häneltä kiinni vuodenvaihteessa, mikä hankaloitti työnhakua. Kireänä maksoin useamman kuukauden laskut, että saatiin luuri auki, koska miehelle ei kelvannut se ratkaisu, että ostan hänelle prepaidin ja ilmoittaa sen numeron työhakemuksissaan: se ei ainakaan kiinni menisi heti uudestaan.

Itse huolehdin asumisen kulut maksetuiksi ja ruokaa pöytään. Suunnitelma omasta asunnosta jotenkin hiipui, sinnittelin päivästä toiseen työssä, josta en pitänyt, kunnes alkuvuodesta sain siirron firman sisällä työtehtäviin, joissa olen nyt vieläkin. Palkkani parani vähän ja työmotivaatio sata prosenttia. Kotielämä kuitenkin painoi mieltäni enkä ollut saanut yhtään ystävää uudelta paikkakunnalta. Illat katsoin kun mies joi. Tunsin olevani umpikujassa ja pelkäsin omien luottotietojeni menetystä, ylivelkaantumista ja ylipäätään taloudellista romahdusta. Mies joi alkuvuoteen, sitten ei enää pikavippejä irronnut niin lopetti hetkeksi juomisen. Alkoi kuitenkin viihtyä kaveriensa luona useiden päivien reissuilla, koskaan ei töistä tullessa tiennyt, oliko kotona ketään odottamassa. Tai siis olivatko lapsi ja koira siellä keskenään. Kaverit ei enää pitäneet minua kovin ihanana, kun järjestin pari hulluuskohtausta kadonneen miehen päällisiä. Aloin ymmärtää miehen “hullua” ex-avopuolisoa. Aloin todella ymmärtää myös sen, miten vaikeaa irrottautuminen, lähteminen ja etenkin poissa pysyminen on. Umpikuja tuli vastaan. Arki muuttui mahdottomaksi.

7

Keväällä aloin olla mitta täynnä ja jaksamiseni rajat tulivat vastaan. Mies alkoi saada päivärahaa ja nyt kuvio meni niin, että katosi aina rahapäivänä ainakin viikoksi. Minä sitten itkin yksin kotona.

Auto vietiin pihasta, koska sen maksut olivat maksamatta puolelta vuodelta. Juuri ennen auton viemistä mies jäi kiinni rattijuoppoudesta (törkeä). Elämä hankaloitui koko ajan.

Päätin pelastaa itseni konkurssilta vaihtamalla asunnon pienempään ja omistusasunto tuli halvemmaksi, joten lähdin pankkiin lainanhakuun. Hain ja sain lainan yksin. Asunto löytyi.

Jollakin ihmeen venkuloinnilla mies ujutti itsensä vielä uuteen asuntoon mukaan. Minun heikkoutta, enää ei ollut edes tekosyytä häntä raahata mukana. Siinä se taas oli, uudessa asunnossa. Tauti paheni koko ajan: näissä kahdessa kodissa alkoi olla piilopullojakin aivan hirveitä määriä. Niihin törmäsin siivouksen yhteydessä ja tavaraa varastosta hakiessa. Alkoholimäärät ovat olleet kamalia. Miehen huono kunto “muutaman vaan olen juonut” -tarinoiden jälkeen on saanut selityksen.

Tilanne ei ollut stabiili kauan. Seuraava päivärahapäivä tuli ja mies katosi. Sanoin, että älä tule enää takaisin. Tällä kertaa mieskin oli suutuspäissään ja päissään ja päätti jäädä reissuilleen. Sai asumuksen kaverin luota, siellä majailee. Pakettiautolla kävivät miehen suurinpiirtein samat kamat kuin tarinan alussa, telkkarin, vanhan sängyn ja muutaman laatikollisen tavaroita, läppärin ja vaatteet, kesäkuun alussa ja sinne meni huolet ja murheet minun harteiltani.

En ole ylpeä itsestäni, olen parhaani mukaan ensin tehnyt eroa ja sitten torpedoinut omat suunnitelmani, aika monta kertaa. Nyt onneksi mies oli myös saanut tarpeekseen tästä touhusta ja halusi itselleen juomarauhan. Sen sai.

En tiedä miten tarina jatkuu. Viestittelemme miehen kanssa melkein päivittäin. Olen kieltänyt häntä tulemasta meille kännissä. Vietin ihanan parin viikon kesäloman ilman viinankatkua. Olen alkanut pitää yhteyttä ystäviin ja minulla on käynyt kesävieraita tasaisesti koko kesän.

Avioerohakemusta en ole vienyt. Mies on käynyt kaksi kertaa yötä olemassa, selvinpäin. En välttämättä tarvitse häntä mihinkään tällä hetkellä, mutta en osaa kokonaan olla vastaamattakaan viesteihin ja kieltämättä selvä mies on ollut peto sängyssäni ja hyvää seuraa muutenkin. Hinta noista öistä voi olla kova, aavistelen. En ole nyt aktiivinen yhteydenpidon pitäjä enää. En haluaisi miestä pilaamaan elämääni enää.

Olen alkanut käydä Al-Anonissa. Ensin puhuin vain miehen tekemisistä, nykyään omistani, muutos parempaan selkeästi.

Töissä on nyt ystäviä ja olen vapautunut. Teen parempaa tulosta kuin koskaan aiemmin. Olen alkanut käydä paikoissa. Koti on kaunis ja ihana ja rauhallinen. Koira tottelee paremmin. Lapsi on iloinen. Yhteydet omiin ystäviin paranevat koko ajan.

8

Olen vapaapäivää viettänyt lapsen kanssa kaupungilla pörräten, käytiin katsomassa maisemia näköalatornista, syötiin parasta jäätelöä kioskista ja muuten vaan pyöräiltiin ympäriinsä. Reppu ostettiin koululaiselle ja lemmikkikaupasta koiralle herkkuja, katsottiin kaloja ja papukaijoja.

Ikävä ja yksinäisyys iskee hetkittäin, ihan yllättäen. Heti miehen muutettua yllätin itseni pillittämästä Sokoksella aamutossujen edessä: kukaan ei osta minulle typeriä klisee-äitienpäiväaamutossuja enää ikinä (en halua sellaisia, mutta nyt kukaan ei osta MITÄÄN lahjoja). Perheet kioskijonossa, ruskettuneet miehet terassilla, nurmikolla loikoilevat rakastavaiset. Haikeus siitä, tuleeko minulle enää koskaan mitään sellaista: kivaa, komeaa miestä pitämässä kädestä ja suukottelemassa, kantamassa minun ostoksia kaupasta kotiin, jakamassa vastuun sekä arjesta että vapaasta, yritttämässä ostaa lahjoja, joita en tarvitse. Ja jos jostain ehdokas tupsahtaisi, miten varmistaa, etten uutta deekua ota itselleni?

9

Voi miten tuttua tekstiä! Mekin edettiin vauhdilla ja aluksi mies ei juonut mitään. No loppuvaiheet löytyy mun omasta ketjusta…
Kiva kun olet kirjottanut, toimii varmaan terapiana ittelleskin!

10

Kiitos Löllö vastauksestasi! Nimenomaan terapiaa tämä lukeminen ja kirjoittaminen on. Kovin on haurasta tämä itsenäisyys. Tänään mielenrauhani horjuttamiseen riitti se, kun mies ensin meinasi että haluaisi tulla yökylään ja ei sitten tulekaan, ilmeisesti alkoholia tarjolla jossakin muualla. Petyin. Aiemmin mies on aina sopinut minun kanssa tulonsa ja tullut ilman näitä peruutuksia, nyt perui.

Minulla oli niin kiva päivä, nyt olen surkeana. Minun pitää löytää muuta ajateltavaa ja katkaista yhteydenpito kokonaan. Ihanhan tässä on samassa lie’assa kuin muutama kuukausi sitten!

11

Tuttuahan tuo oli ja kirjoituksena erinomainen.

Hyvä, että olet jo hakenut apua itsellesi Al-anonista. Rakennat hissuksiin hyvää elämää ja vahvistut omaksi itseksesi. Pian arvostat sitä niin paljon, ettei sinulle enää riitä mieheltä saadut ‘jämät’ eli se, mitä juomiselta jää yli :slight_smile: Olet oman elämäsi ykkönen, etkä jonkun toisen elämän …ööö… yhdeksäs?

Ajattele, mitä kaikkea kivaa voikaan vielä tapahtua, kun annat tilaa uudelle, etkä roiku vanhassa! Se on vähän kuin kivirekeä perässään vetäisi, voimat kuluu siihen… Jos päästät irti, sinulle jää paljon energiaa tehdä elämästäsi sellainen, kuin haluat sen olevan. ‘Mitä minä haluan?’ oli ainakin itselleni voimaannuttava kysymys ja kun sen selvittää, alkaa mieli tekemään omaa työtään mennäkseen kohti päämäärää.
‘Olen sitä mitä ajattelen’.

Voimia voimaantumiseen!

12

Jämät! Todella! Juhannuksen jälkeen koin, että langat olivat minulla käsissä: minä sanon ja mies hyppää, tulee luo ja pitää hyvänä suurinpiirtein käskystä. Eihän se sitten pidemmän päälle mene niin. Varsinkin, jos toinen on tajunnut, että näinhän se menee, että jos pari kertaa tekee oharit niin kaipaus vahvistuu vain. Valta on vaihtunut. Ja sitten vielä se ihmisarvojuttu: en omista ketään toista ihmistä, en voi olettaa kenenkään noin ylipäätänsä tekevän aina niin kuin sanon, vaan minulla on vain valta pyytää ja jos se hänelle sopii, hän tulee.

Ei, parempi tehdä siitä loppu ensin ainakin toisen tiedostamalla tasolla: miksi suotta kertoisin hänelle olevani pahoillani, vaikka olisinkin? Mieluummin annan hänen olla luulossa, etteivät hänen oharinsa oikeastaan hetkauta maailmaani.

Ja kun on olevinaan välittämättä, niin sen jälkeen vielä tärkeämpää on järjestää elonsa niin, ettei toisen teot ja tekemättömyydet sitä hetkauta: on hyvä olla varasuunnitelmia. Ja sitten vielä tehdä siitä oikeasti loppu: tosiaan päästää irti vanhasta ja ottaa mieluummin uutta ja ihanaa vastaan!

Uuden elämäni rakentaminen lähti oikeastaan “kulisseista”, omasta kodista ja sen tekemisestä turvapaikaksi ja ennemmin ilon kuin masennuksen tyyssijaksi: sisustin ihan hulluna pari viikkoa miehen häipymisen jälkeen ja juuri niin värikkäästi kuin koin tarvitsevani, nyt on pinkkiä seinää ja iloisia verhoja. Kotini on oikein miehenkarkotin eikä harmita itseä yhtään! Väriterapiaa! Kun tulen töistä kotiin, vastassa on eteinen riemunkirjavin värein ja kodissani on monia kivoja ja kekseliäitä juttuja, joista saan jatkuvasti ihanaa palautetta ystäviltä ja itse ihastun näihin juttuihin aina vaan enemmän. Minulla on kyllä vara sitten vetää seinät harmaaksi ja mustaksi ja valkoiseksi, kun haluan. Kaikki värikkyys on tehty pikkurahalla lukuunottamatta kallista kahvinkeitintä, mutta ei sitä tarvitse pois vaihtaa, jos verhojen väri alkaa tympimään. Jääpähän harmaallekin kaudelle joku väripilkku.

Kunnossa siis kohteet Koti ja Työ.

Seuraavat korjattavat asiat minun oman itseni kannalta voisivat olla:

  1. Talous. Haluaisin olla ensi vuoden alkuun mennessä enää asuntovelallinen, siihen mennessä yrittäisin paikata kaikki ne talouteni montut, jotka ovat syntyneet tässä parisuhteen aikana.
  2. Terveys. Tykkään liikunnasta, tarvitsen sitä ja se auttaa minua jaksamaan ja mikä on parempaa ajanvietettä?
  3. Kauneus. Olen käynyt kampaajalla viimeksi viime vuonna, olisi jo aika panostaa sen verran itseensä.
  4. Viisaus. Opinnot voisi saattaa loppuun työn ohessa, ellei siitä tule hirveä stressi.
  5. Hengellisyys. Al-Anon olkoon sitten henkisen puoleni tärkein viikottainen tai edes jokatoinenviikkoinen harrastus. Uskonnolliseksi en tohdi heittäytyä, mutta mielestäni syvällisyyttä tuovat Al-Anonin viisaudet ja niiden sisäistäminen.
13

Nyt on kyllä voimaantuminen ja elämänkorjaustoimenpiteet kaukana. Olin iltavuorossa töissä ja tuntuu, että kuolen väsymykseen. Koira herätti viideltä, enkä osannut enää nukkua.

Hetkiä, jolloin ei jaksaisi olla vastuussa lapsesta tai koirasta, mutta kun on pakko. Kai nämä illat menevät jotenkin sellaisella “sieltä mistä aita on matalin” -ololla.

Tekisi mieli itkeä väsymystä ja yksinäisyyttä, mutta miten vollottaa kun aina joku näkemässä. Lenkillä kävin, mutta siellä ei voinut itkeä, valoisat illat ja kaikki ihanat tuulipukuparit samoilla poluilla. Kotona lapsi joka kaipaa huomiota pitkän päivän jälkeen, lautapelejä ja yhteistä ruokahetkeä. Huomenna taas aamuun töihin, jossa nyt uusia ja vaikeita juttuja.

Al-Anon jäi tällä viikolla väliin, siellä olen saanut välillä tirautettua kyyneleen. Ja yöllä yksin, ja silloin tällöin Sokoksella ja kultakaupan ikkunan edessä, materiaalisia lahjoja kaivaten. Voi mikä pinnallinen hupakko.

Nyt kaipaisi kuntosalirääkkiä, rullaluistelulenkkiä, kiipeilyseinän karheaa pintaa. Se irrottaisi itkun? Eilen raskasta ostoskassia raahatessa ja sangan pettäessä, kun pyörällä melkein kaaduin mutaan, tuli kirosanoja aika liuta.

14

Ihanasti kirjoitit tarinasi, olen lukenut alusta loppuun.
Yhtymäkohtia löytyy alkoholismin suhteen. Mun miehellä samoja osittaain.
Ensinäkymä: Koti on alkeellinen, ei pidä kodistaan huolta. Ensin luulin että tämä on merkki jostain olennaiseen keskittymisestä tai miehekkyydestä, ettei keskity sisustukseen. Osasi kuitenkin siivota. Mies selitti että ero exästä meni niin huonosti, että siksi ei ole saanut edes lakanoita patjaansa.
Ja, sama juttu: Alussa ei juokaan viikolla, ei edes ruokajuomaksi. Pian huomaan että viikonloput menee, niitä pahvisia kaljalaatikkoja pari kolme…Aamulla sängynvieressä “tuttipullona” heti suuhun aamulla korjaus. Lauantaipäiväunet: ihan tuttua. Verhot säpissä ja ei puhettakaan että lähteä ulos. Kiskoo minua viereensä makaamaan. Myöskin ensimmäisen kerran oli pariviikkoa selvinpäin, jonka jälkeen annoin periksi että näköjään voi hallita juomista. Sitten kun minullekin tulee menoa, vetaisee pikakännit välittömästi jo ennenkuin olen ovesta lähtenyt ulos, lähtiessäni siitä huolimatta, minulle tuleekin soitto että terveyskeskuksessa mies…oli kännipäissään telonut ja minun piti keskeyttää omat jutut, ja aiheutti sen että rupesin varomaan ystävien kanssa menemistä ettei mies joisi kaatokänniä. Tästä suuttuin pahemman kerran.

Naulan kantaan.

Jälleen saman virren olen kuullut…Tämä on sitä ns. “kaupankäyntiä” ilmeisesti. Onpa tuo tehnyt sitäkin että ennen lähtöään siivoaa huolella MINUN kotini. Eli koittaa sillä ostaa sen, että en voisi “suuttua” kun on ensin ollu niin kilttinä ja tehnyt palveluksen, ja hoitanut kaiken. Voikin ottaa parinviikon putken.
Ja yhtäläisyyksiä,

Jep, tätä meilläkin oli eka vuosi, kaikki kehui ja onnitteli, että kun ollaan yhdessä. Nykyään ihmettelen, että mistä se kehuminen ja olalle taputtelu johtui, varmaan koko suku ilahtui että tulisi joku nainen pelastamaan tämän juovan ihmisen. Enpä edelleenkään ole valmis myöntämään, ettenkö olisi hyvää vaimoainesta,
mutta mies ei ole hyvää miesainesta niinkauan kuin juo. :wink:
Alussa tämmöinen kannustus ja kun kaikki ovat niin iloisia, ja mieskin kertoo minusta kaikille hyvää…
onko sekin kaupankäyntiä alitajuntaisesti, että kun sinua on nyt kehuttu ja mieskin rakastaa, niin et sitten valita kun ryyppääminen alkaa? Mä olen tulkinnut sen vähän sinnepäin, tosin en usko että miehen sukulaiset tahallaan sitä tekee. Uskovat vaan että nyt menee hyvin, kun on nainenkin kehissä. Valitettavasti, ei se alkoholismia paranna.Siitähän se vasta alkaa.

15

Minä olen vielä joitakin asioita pitänyt ihan “ainutlaatuisina”, ajatellut että ei kenenkään muun mies ole ottanut tölkkiä sängyn viereen (!). Niin se vain on, että nää meidän retkut on totisen tautisia: niin on yhtenevät oireet, niin kuin meissä almoissakin!

Täällä on kaunis kesäilta ja minä olen aika onnellinen. Mitään en ole tänään tehnyt jos ei työpäivää lasketa. Sen jälkeen hyvät pyttipannut lapsen kanssa: pakastepydäri menee kun paistaa kananmunia, lisää juustoa ja tuoretta persiljaa, päälle vielä majoneesia. Näistä on kesälomamurkun ja työssäkäyvän äipän eväät tehty.

Minä olen myöskin sitä mieltä, että olisin kelpo vaimo, mutta jollekin muulle kuin tuolle omalle ukolleni. Paperilla olemme vielä pari, mutta jos sen hakemuksen vie seuraavana palkkapäivänä niin puolen vuoden päästä olis vapaa, tai mitä jos ei pitäiskään kiirettä, olis sen 2 vuotta asumuserossa. Ei tule sitten sinä aikana enää hätiköityä uusien miehien kanssa. :wink: Mistä niitä ihania miehiä sitten löytää, on vielä arvoitus ja saa pysyäkin arvoituksena jonkin aikaa eteenpäin. Älkää kertoko! No ei kun kertokaa, ehdin suunnitella pyydyksiä!

Töissä kaikki ovat parikymppisiä ja jos muutama kappale aikuisempaa ikää onkin, haisevat jok’ikinen lauantai- ja maanantaivuoro niin vanhalle viinalle, että lasken jo pilaantuneiksi. Yksi kalastamisen arvoinen saalis olisi omanikäinen, hän ei ole enää kanssani samoissa tehtävissä, mutta on alkanut mukavasti tykkäillä Facebook-päivityksistäni ja kommentoidakin, epäilen että nykii jo kevyesti, mutta taidan kelata tasaisesti vielä… antaa nälän kehittyä ja sitten tämä saalis nielaisee koukun kerralla syvemmälle. :smiley: Harmitonta on vielä tämä miehenkipeys, mutta odottakaahan pikkujouluaikaa tai ensi kevättä, kun alkaa luonto heräämään!

16

Ilmalaiva, luin nopeasti tekstit läpi, monta kohtaa tuttua omastakin elämästä :wink: onko sinulla ystäviä tai sukulaisia, joiden kanssa voit näistä asioista jutella tai käytkö säännöllisesti al-anonissa?

17

On ystäviä. Muutama on meitä alkoholistin pauloissa vuosikausia pyörineitä, jotenkin itseni olin kuvitellut vahvemmaksi, mutta niin se vaan vetää puoleensa, se renttuus. Joku ymmärtää jo puolesta sanasta, mitä on tapahtunut.

Muutama muuten vaan hyvä ystävä on palautunut yhteyteen, kun retku on poistunut kuvioista: heidän kanssaan voi jutella muustakin kuin näistä jutuista, ja myös näistä, mutta enimmäkseen muista jutuista.

Töissä on yksi rakas ystävä, jolle voi kertoa kaikki murheet. Työkavereille saatan kyllä leikillään heittää herjaa, hyvä porukka meitä on siellä, ei tarvitse sinnepäin enää kulisseja pitää pystyssä, voi oma, vapautunut, reipastunut itsensä: sellainen onkin se päiväminä, kun nyt olen itsenäisyyttä harjoitellut. Iltaminä korkeintaan vähän itkeskelee, silloin voi soittaa hyvillle ystäville tai laittaa tietokoneen auki ja näpytellä viestejä maailmalle. Tai tirauttaa itkun yksinään nukkumaan käydessä. Tai valvoa yön ja miettiä miten tästä nyt eteenpäin. Töissä ei tarvitse tekonaurua nauraa tai liikaa ilveillä jos ei jaksa, mutta kieltämättä se näkyy kyllä tuloksissa, jos on möksällään asiakkaitten kanssa.

On Al-Anon. Asun sen verran isossa kylässä, että tapaamisia on pitkin viikkoa, yhdessä ryhmässä sitten käyn melkein joka toinen viikko, vähän menoista ja työvuoroista riippuen. Siellä on koti, sinne saa aina mennä. Myös silloin, kun on juopponsa ottanut takaisin…

Tavallaan sitä on kuitenkin yksin, vaikka kaikki on vaan soiton tai muun yhteydenoton päässä. Yksin on myös opittava käsittelemään asioita, mutta kieltämättä oli helpompi olla roikkumatta alkoholistissa, kun oli kesäloman kavereitten luona kierroksella ja sitten kun tuli kotiin, tulikin jo kesävieraita pitämään kädestä: et nyt ota sitä takaisin. Oli muuta tekemistä ja iltaohjelmaa, nyt töitten alkaessa on enemmän kasvanut kiinni sohvaan ja murheisiin.

18

Oletko miettinyt asiaa niin, että holisti on saattanut olla ‘sun elämän sisältö’? Ei tylsää hetkeä, kun on pitänyt miettiä sen temppuja, omia reaktioita sen temppuihin ja mahdollisesti haukkua äijää ystävilleen puhelimessa tai livenä?

Noin minulle ainakin kävi hetkellisesti, ennen kuin älysin täyttää holistin jättämän tyhjän paikan mielekkäämmällä tekemisellä :slight_smile: Hämmästyin kun totesin, ettei se mitä tunsin ollutkaan ikävää miestä kohtaan… Olin vain niin tottunut siihen tunnevuoristorataan, jonka hän minulle säännöllisesti järjesti, että tunsin elämäni olevan tylsää ilman säännöllistä adrenaliiniannostani!

19

Olen nimenomaan ymmärtänytkin, teoriassa, että minun täytyy etsiä elämään uutta sisältöä: mieluiten ei uutta miestä, vaan ystävien kanssa olemista, harrastuksia, liikuntaa, asioita joita olen jättänyt tekemättä alkoholismin piirissä eläessä. Muuten käy juuri niin, että elämä tuntuu merkityksettömältä ja tylsältä, kun ei ole miestä tässä aiheuttamassa hämminkiä. Jos vain revin alkoholistin sydämestäni enkä täytä sydäntä, aikataulua ja tilaa mielekkäämmillä asioilla, tulee elämään tyhjiö, joka ilman ajatuksella tehtyä uudelleentäyttöä imaisee jotain haitallista itsensä täydeltä.

Mies todella oli elämäni sisältö ja minulla on olemassa taipumus ja alttius tehdä kenestä tahansa miehestä elämäni sisältö, minun täytyy olla erityisen varovainen tässä.

Varsinaisesti en ikävöi adrenaliinihyökyjä, odottamista, valvomista, ärtymistä, vahtimista, pelkäämistä, varpaillaan olemista, aikataulujen järjestelemistä ja sitten pettymistä kun ne eivät pidä.

Mitä sitten ikävöin (tähän kelpaisi myös joku muu mies kuin poismuuttanut): läheisyyttä ja lämpöä. Kauppakassin kantamista ja sitä, että joku muu päättää mitä syödään, edes joskus. Juttuseuraa, jonka kanssa tehdä suunnitelmia, ratkaista ongelmia, saada rohkaisua omaan arkeen, rohkaista toista hänen omassa arjessaan, elää yhdessä.

Huom! Mitään noista ikävöidyistä ei juopottelevalta mieheltä saanut. Sen sijaan selvinpäin mies pystyy vastaaviin toimiin rajoitetusti, noudattaen jotain rutiinia: näin kai kuuluisi tehdä, teen jotenkuten että pääsen juomaan taas. Oikeastaan en kaipaa juovaa miestäni, vaan ehkä nimenomaan uutta miestä, joko muuttunutta entistä (en löisi vetoa tämän vaihtoehdon puolesta) tai uutta (tässä on se vaara, että projisoin odotukset uuteen kumppaniin näkemättä oikeaa ihmistä itse luomani heijastuksen takana ja joko valitsen uuden alkoholistin tai valitsen tavallisen tyypin, jonka teen hulluksi).

Miten siis ratkaista asia? Opettelemalla nyt alkuun itse kantamaan ruokakassinsa. Ajastamalla elämään hyviä juttuja tapahtumaan: ei jäädä sohvaan makaamaan. Täyttämällä oma maailma hyvillä asioilla. Kasvamalla itsenäiseksi ja vapaaksi: vasta kun tämä onnistuu, alkaa vetää puoleensa hyviä tyyppejä (seurustelumielessä).

Ja teorialuennon päätyttyä siirryn käytännön oppitunnille: keitän itse maailman parasta kahvia, käyn ihanalla kesäaamun lenkillä koiran kanssa ja sitten onkin mentävä työmaalle, mitä ei pidä liikaa surkutella: olihan viikolla hyvä vapaapäivä.

20

Pari päivää mennyt kesävieraiden kanssa. Ihanaa olla kuin majatalo keskellä kaikkea hauskaa ja vaikka itse on töissä käytävä, voi illoin olla ja neuvoa hyviä kohteita.

Mutta mitä kun mökki hiljenee, lapsikin lähtee mummolaan. Koiran kanssa kaksin kuunnellaan, kun sade lyö ikkunaan, voi kuinka me sinua kaivataan…

Retku on ilmeisesti kääntymässä jo syksyyn, yhteydenotot tiivistyvät.