Zurussa

Missä olet, haluaisin puhua kanssasi?

Olen ajatellut sinua ja miettinyt, miten voisimme kohdata toisemme. Olisiko se mahdollista? Voiko esim. päihdelinkki jotenkin välittää sähköpostiosoitteita? Täällä olen kyllä netin toisessa päässä, ihmettelemässä, miten elämän saa rullaamaan. Tänään olin menossa hautausmaalle, mutta en saanutkaan sitä aikaan.Kävelin poikani asunnon ohi ja odotin, että hän astuu ovesta ulos. Katselin kauppaa, missä kävi aina ostoksilla. Bonuksetkin ovat tulleet,( saan postinsa käännettynä) niistä hän olisi varmaan ollut iloinen, niillähän olisi saanut pari six-packia. Sitten kävin istumassa penkillä, jossa viimeksi tavatessamme istuimme yhdessä puistossa. En näe edes unta hänestä.Hän on kadonnut läheltäni, se tila,jossa koin hänet vierelläni,on kadonnut, eikä anna lohtua. Olen käynyt vasta yhden kerran hautausmaalla, ja en voi tajuta että lapsestani ei ole mitään muuta jäljellä kuin nimilaatta muistolehdon pylväässä. Se tuntuu aivan käsittämättömältä.

Luokaa toinen maili-osoite jossa nimi ei ole aito. Helppoa esim. hotmailin, luukun, yahoon tms. kanssa. Liittäkää se omaan profiiliin. Näette asetuksenne sisään kirjautuneena, on mahdollisuus lisätä maili-osoite omiin tietoihin jolloin sisäänkirjautuneena sen näkee mikäli katsoo tietyn kirjoittajan tietoja; haittaa siitä ei ole mikäli mailiossa on väärällä nimellä ja muutenkin turha paitsi oikean mailin vaihtoon. Harva alkaa nimimerkistä etsimään maili-osoitetta ja sen voi poistaa kun se on tehnyt tehtävänsä… Itsellä oli vanha maili tuossa vielä viime viikkoon kun linkkasi nimeä. Mikäli teillä ei ole nimeä mailissa vaan maili-ossa, josta ei voi tunnistaa niin sopikaa minä päivänä olette molemmat paikalla samaan aikaan. Voitte sen jälkeen deletoida joko kirjoituksianne tai asetuksianne… Jos ette ole asetuksissa kieltäneet, että nimenne näkyy foorumin ala-laidassa kun olette paikalla, niin voitte kirjoittaa vaikka tähän foorumiin viestin… Sen jälkeen toinen laittaa mailin ja muokkaa kirjoitusta niin, että maili poistettu muiden näkyvistä. On erittäin epätodennäköistä että kukaan asiaa tajuaa, koska muokkauksessa kirjoituksen aika ei vaihdu… Tuolla tekniikalla voitte keskenänne sopia myös jos muokkaatte jotain vanhaa ketjua, samaan aikaan. Olisi hyvä että teillä olisi kirjoitukset lähestulkoon peräjälkeen ja kannattaa päivittää sivua usein… Sen jälkeen muokkaatte maili-ossan pois, periaatteessa priva-keskustelua…

Toimituskin saattaa auttaa, tosin sillä on paljon tehtäviä joten siinä tulee ottaa yhteys mailiin. Tuo olisi helpompi tapa. Esim Zurussa12345678@luukku.com tms. ja siellä vaihdatte oikean osoitteen… Noihin maileihin kun voi laittaa myös feikki-tiedot itsestään, mä olen osaan keksinyt nimet ja syntymäajat… Mutta mikäli teillä ei ole omalla nimellä mailia (jotain niistä), kirjautuneena tuo “omat asetukset” on hyvä tapa lisätä maili. Harva katsoo, pitää olla itse sisällä jos tahtoo katsoa ja jos olette päivän tai ajan sopineet; ei kauaa kestä… Viestin muokkaus on paras tapa kommunikoida tosiaan mmudien tietämättä… Ei näy “uudet viestit”, muokkauksista näkee vain monta kertaa on muokattu ja se ei kerro mitään…

Voimia teille molemmille ja toivottavasti saatte yhteyden toisiinne nopeasti… <3 <3

PS. Googlaamalla löysin ryhmän jossa ainakin kerrotaan että on olemassa oma ryhmä huumeisiin menehtyneiden läheisille… Tässä linkki . Mielenterveys-puolella vaikuttaisi olevan parempi linkki, vanhemmille ketkä ovat menettäneet lapsensa im:n seurauksena ja muulla tavoin eri ryhminä linkki . Tukihenkilönkin ilm. tarvittaessa saa… 1 sivusto on siis järjestön “Omaiset huumetyön tukena” ja toinen mt-puolen; omasta mielestä jälkimmäinen vaikutti järkevämmältä… Itse en ehtinyt tähän aikaan lukea tarkemmin; pakko mennä nukkumaan, toivottavasti saatte vaihdettua mailit ja apua toisistanne ja kenties muualtakin…

Todella paljon voimia teille molemmille ja perheillenne, toivottavasti apua löytyy… <3 <3 <3

Kiitos tiedoista, Malibu. Tuo omaiset huumetyön tukena- vertaistukiryhmä ei nyt toimi, koska vetäjäksi ei ole saatu ketään. Olen kysynyt sitä. Ihmettelen, miksi odottelua on joka ryhmään vähintään puoli vuotta. Nythän minä tukea haluaisin, enkä jonkun epämääräisen ajan kuluttua.

Missä päin suomea noin suuerin piirtein asut ´Zurussa?

Istuin tiistaina keinussa ja oivalsin jotakin. Mieheni vanha isä kuoli keväällä ja kertaakaan en papasta ajatellut, että onko hänen kylmä tai onko hän yksinäinen haudassaan. Tajusin, että tuollaiset ajatukset ovat tyttäreni suhteen ihan yhtä järjettömiä. Hän on kuollut, kuollut!

Minä olen jäljellä ja minun olisi selvittävä. Olen lukenut paljon kirjoja nyt aiheesta, hyviä olivat mm. Särkynyt sydän ja surunauhalla sidotut. Niitä lukemalla tajusin, etten ole yksin. Lapsi on lähtenyt monelta oman käden kautta. Tajusin myös, että osa kirjoittajista on käynyt samat “hulluuden asteet” kuin minäkin: Olisin mm. halunnut kantaa tyttäreni ruumiin kotiini, konttasin itkien hänen eskari valokuviensa päällä ja halusin kuolla, Väsäsin kännissä leivinpaperista ja lasista ouija lautaa saadakseni hänen henkeensä yhteyden… :unamused:

Toisaalta on paljon päiviä, jolloin pystyn toimimaan normaalin rajoissa. Paistamaan lettuja, käymään kaupassa ja töissä.

Välillä koen suurta fyysistä kipua, niinkuin minua olisi ammuttu tai puukotettu. Se tuntuu niin todelliselta, vaikka tiedän, että se tulee tuskasta. Ilman lääkkeitä en tällä hetkellä selviydy ollenkaan. Syön sekä mielialalääkkeitä että rauhoittavia.

Itse asun lähellä Tamperetta.

Minä taas suunnittelen meedion luo menemistä, kuvittelen että poikani antaisi jonkun viestin sitä kautta…että hän voi hyvin. Uniini ei tule. Äitini tapasin kahden vuoden ajan hänen kuolemansa jälkeen unessa. Alitajunta kaiketi työskentelee sillä lailla, kuljimme psykonanalyyttisesti kellarista vintille, kerros kerroksen jälkeen, ja kun olimme käyneet vinttivaiheen,niin unetkin hävisivät. Mutta poikani ei edes käväise unessani. Mietin miksi.
Kävin tänään hautausmaalla. Poikani on muistolehdossa, ja mieleeni tuli hirveä huoli, että hän olisikin varmaan halunnut “kunnon haudan”, jossa nukkua, ja nyt en voikaan enää sitä järjestää! Äitini on saanut ihan rauhassa olla tuhkana. Sitä ennen olin kuuntelemassa kuoroa Uspenskin katedraalissa ja aloin itkeä ajatellessani, että pojallani ei ole mahdollisuutta nähdä sitä kauneutta. Meillä oli aikomus joskus käydä siellä kahdestaan.
Minä asun Uudellamaalla.

Mä kävin jo meediolla mélko alkuvaiheessa, sellaisella, joka ei ottanut siitä ollenkaan rahaa, vanhempi nainen. Hän kertoi, että tyttäreni on suuttunut ja pettynyt, kun ongelmat eivät selvinneetkään kuoleman myötä. Hän on kuulemma välitilassa eikä suostu siirtymään valoon. Ei halua välittää mitää viestiä minulle.

Kävin myös meediolla nro 2, joka oli maksullinen. Hänen välittämänään tyttäreni lähetti rakkaita terveisiä ja kertoi voivansa nyt hyvin.

Keskustelin poikani kanssa, joka ei ollenkaan usko meedioihin, mutta hän sanoi, että ykkösen sisko kuulostaa kyllä paljon tutummalta kuin kakkosen maalaama. Kännissä yksi päivä konttailin ja koetin tosiaan rakentaa ouija lautaa leivinpaperista etc. Silloin oli todella lähellä, ettei mieheni soittanut ambulanssia viemään minua pakkohoitoon. SEn “hulluuden” jälkeen jotenkin rauhotuin, alistuin siihen ettei mitään ole tehtävissä. Eilinen hautausmaa reissu meni jo rutiinilla ja vain parilla hiljaisella kyyneleellä. Hauta on kaunis!

Alussa minäkin aioin tuhkata tyttäreni, mutta kuulin miesystävältä, että hän ei ollut sitä toivonut, vaan hautausta. Ja kyllä se hautapaikka on minulle aika tärkeä nyt.

Mulle kävisi kyllä tapaaminen, Zurussa. kun keksimme miten.

Minun ensimmäinen “meedioni” oli lohdullinen, tosiasiassa kyselin edellisistä elämistä,kun en pystynytkään kysymään sitä mitä aioin, ja hänen kertoessaan sitten sanoin, että lapseni on kuollut. Hän siinä katseli juuri “edellistä elämääni”, missä olemme olleet yhdessä pojan kanssa. Hänen mielestään poikani haluaa auttaa minua tässä elämässäni sieluna. Hänestä ei sillä ole mitään väliä, miten ihminen on kuollut, koska ruumis on vain kuori, joka jää maan päälle. Kummallisella tavalla minä koinkin sen, katsellessani kuollutta poikaani poliiseja odotellessa, vähän samaan tapaan,kun olisin katsonut toukan kuorta, josta perhonen on juuri lähtenyt. Usko enemminkin meedio 2:sta. Koetin saada toista meediota kiinni, mutta en ole vielä onnistunut. Olen nähnyt hänet, joten tiedän ihmisen, ja uskallan luottaa häneen, etten saa mitään masentavaa tietoa.
Olen kirjoittanut ylös suunnilleen kaikki poikani lähettämät tekstarit vuosikausia, tietäen, että näin tässä jossain vaiheessa tulee käymään, ja siten minulla tulee olemaan eräänlainen linkki häneen, edes kirjoittamansa ajatukset. Osa on kyllä niin rumaa tekstiä, että hirvittää, mutta välissä on kauniita, levollisia lauseita, rakkauden osoittamista. Katsoin äskettäin yhtä viimeisimmistä viesteistään, jossa hän kirjoitti, että kun edes kuolisi, niin pääsisi VÄHÄKSI AIKAA ( korostus minun ) kaikesta irti. Eli kuolema ei nuorelle ole lopullinen, vaan heidän mielestään vain joku väliaikainen tapahtuma, josta voivat halutesssaan palata ?! Varmaankin ensimmäinen meediosi ajatus on jotain samankaltaista. Vaikea on keskittyä uskomaan mihinkään, kun kaikilla on oma käsityksensä kuolemanjälkeisestä elämästä. Eilen kuuntelin jehovaystävääni ja petyin ( salaa ) suunnattomasti,koska heille kuollut on vain muisto Jehovan mielessä niin kauan kunnes tulee ylösnousemuksen päivä,jolloin Jehova muistoistaan luo ihmisen uudelleen. Ei mitään sielua liiku missään siinä välillä.
Minulla on sopiva sähköpostiosoite laittaa, kunhan vain älyäisin mihin se laitetaan? Luin noita malibun ohjeita eikä vanha pää ymmärrä höykäsen pöläystä. Koetan ottaa selvää pikapuoliin ohjeista.

Zurussa, kun olet kirjautunut sisään, sulla on tuossa keskustelualueen etusivun alla “omat asetukset”. Siellä on sellainen paikka kuin profiili toisena. Klikkaa sitä; mä laitan mun mailin kohtaan WL/MSN Messenger. Itseasiassa kun katsoin, se näkyi siellä vieläkin; en vain käytä sitä niin mailit eivät tule perille. Tällöin mailin näkee kuka tahansa käyttäjä jos on kirjautunut sisään JA katsoo sun profiilia. Harvemmin tulee kenenkään profiilia katsottua, tuo toinen tapa mitä ehdotin oli sellainen, että se tulisi suoraan hetkeksi kaikkien näkyville.

Eli A:n äidin on kirjauduttava sisään ja katsottava sun profiili, joka onnistuu klikkaamalla mitä tahansa tekstiä jossa lukee että kirjoittaja on Zurussa. Nuo kirjoittaja-nimethän ovat kuin linkkejä, eli kun jonkun kirjoittajan nimeä klikkaa, näkee tiedot jotka hän tahtoo jakaa muiden kanssa. Mikäli sovitte A:n äidin kanssa vaikka että tänä iltana se maili on näkyvissä ja A:n äiti ilmoittaa tähän ketjuun saaneensa mailin, niin voitte sen oikean mailin vaihtaa sitä kautta. Sen jälkeen kun olet saanut mailin A:n äidiltä, että hän on mailin saanut; menet vain omiin asetuksiin uudestaan ja poistat mailin ellet halua jättää sitä jos joku muu tahtoo joskus suhun yhteyttä ottaa.

Mä olen itse pitänyt mailiani täällä, samoin moni muu. Pääasia että siinä ei ole mitään omaa nimeä tms. Pystytte katsomaan kuinka se toimii klikkaamalla mun nimeä jossain kirjoituksessa. Siihen tulee käyttäjän antamat tiedot…

Voimia teille molemmille!! <3

Oppia ikä kaikki, kiitos!

Kiinnitin huomioni siihen lauseeseen tekstiviestien yhteydessä; “tietäen, että näin tässä tulee jossakin vaiheessa käymään”
Muistatko sellaisen viestiketjun, jossa vastauksena Laurille kirjoitin kolme kertaa;" pelkään, että tyttäreni kuolee, tapetaan tai tappaa itsensä jonkun typerän ja täysin hoidettavissa olevan asian takia"

Eli meillä oli kummallakin jo syvä aavistus tästä lopputuloksesta. Hassua, kun luulisi, että asia on helpompaa hyväksyä, kun se ei tullut täysin “yllätyksenä”, mutta minusta tuntuu, että asia on toisin päin. Jos kerran aavistin ja tiesin, miksen tehnyt enemmän, yrittänyt enemmän. Raahannut tytärtäni väkisin tuon “tsunamin” nähdessäni turvaan. Syyllisyys on siis pahempaa ja selviytyminen melkein vaikeampaa. Näin tulevaan, mutta en kyennyt sitä muuttamaan.

Lisäksi minua surettaa se, ettei minulla ole mitään rakastavia viestejä loppuvuosilta. Muutamassa kirjeessä. joita sattumalta näin, tyttäreni puhuu meistä, perheestään, pahan vyöhykkeenä. Minä silti rakastin loppuun asti ja olin ihan hämmennyksissä sen vihamuurin edessä. Omasta mielestäni olin rakkauden vyöhyke, mutta tyttäreni mielestä en. Hän toi sen julki hyvin selkeästi.Välillä koin, että hänet oli riivattu ja rakastin manaajaa. Rakastan yhä häntä ja se rakkaus on tehdä minusta menetyksen kautta hullun. En ole varma, ajatteliko hän minulle tuottamaansa kipua ennen tekoaan. Aina sanotaan, etteivät he ajattele, mutta viime aikojen valossa tämä saattoi olla myös täysin tahallinen viimeinen teko, jolla tuhota minut ja perheemme. Kuulostaa hullulta, mutta ne jotka, tuntevat tyttäreni ymmärtävät. Monet ovat sanoneet, että jos hän ei halunnut sinun surevan, kunnioitat hänen muistoaan selviämällä ja jos hän halusi sinulle tuottaa kipua, niin silloinkin on parasta selvitä, jottei hän saa viimeistä sanaa.

Kaikki tuntuu niin turhalta, peseytyminen, kaupassa käyminen yms. Vaikka minulla menee laarikaupalla mielialalääkkeitä ja rauhoittavia. Kiinnostus kaikkeen on hävinnyt ja kaikki tuntuu turhalta. Katselen usein kadulla niitä nuoria, joiden kanssa hän douppasi. Tiedän, että joku heistä tulee jonossa seuraavana, mutta tuskin heidänkään vanhemmilla on voimia estää omaa tsunamiaan.

Poikani oli suisidihakuinen koko elämänsä, että tiesin aivan varmasti, että minä jään elämään hänen jälkeensä. Sitäpaitsi fysiikkahan ei pitkään kestä sellaista elämää,jota hän vietti. Vasta viimeiset vuodet olivat jotenkin “rauhallisempia”, ulkonaisesti. Kerran hän aikoi ampua itsensä silmieni edessä rullarevolverilla, mutta pesästä puuttui luoti juuri siitä kohdasta, muuten panoksia oli kyllä. Useamman kerran satutti itseään jollain tavalla, haki oikein tilanteita, missä voi sattua jotain. Ääretöntä vihaa minäkin sain osakseni aikaisemmin. Se oli niin valtavaa, että sillä olisi pitänyt saada Kiinan muuri murtumaan, mutta saatiin vain äiti. Ehkä se on ollut vain sitä, että on pitänyt saada jakaa kipunsa jonkun kanssa. Monet ystävänsä eivät ole edes tienneet siitä ahdistuksesta, tuli esiin kuoleman jälkeen keskustellessani erään kaverinsa kanssa. Koetin ajatella siten, että se vihahan oikeastaan oli tarkoitettu häntä itseään kohtaan, mutta ihminen koettaa suojella omaa minäänsä viimeiseen asti, ja siksi se hirvittävä viha pitää kohdistaa ulkopuoliseen. Joskus poikani sanoi, että äiti, sinähän ymmärrät kuitenkin, kun häpesi riehumistaan.
Koetan ajatella, että joillakin ihmisillä itsetuhovietti on niin suuri, ettei siihen voi ulkopuolinen edes äärettömällä rakkaudellaan vaikuttaa.

Onhan sinulla varmasti tyttäresi lapsuudenaikaisia äitienpäiväkortteja jne. jotka ovat sinulle suurella rakkaudella tehtyjä ja annettuja. Olen hakenut niitä laatikkojeni pohjilta, ja ne ovat nyt suurimmat aarteeni.
Olen laittanut sähköpostiosoitteeni tietoihini, jos haluat kirjoittaa.
Olen koettanut lukea kaikki löytämäni surukirjat kirjastosta,on paljon itsemurhankin tehneiden nuorten vanhempien kirjoittamia.
Sellainen kirja kuin: Tomas Sjödin: Salattu varavoima, onko tarkoitus, että kaikella on tarkoitus, on koskettanut minua syvästi, vaikkei se varsinaisesti kerro oman lapseni kohtalosta.

En löydä sun profiilista yhteystietoja, enkä saa omaanikaan lisättyä?
Tottakai haluaisin kirjoittaa kanssasi ja joskus varmaan myös tavata, jos se sinulle käy.

Tänään menin sienimetsään ja sieltä kauppaan. Jonkun lehden kannessa oli lööppi : lapsen itsemurhasta ei toivu koskaan"
Tuli tosi lohduton olo, tähänkö olotilaan olen nyt tuomittu loppuelämäkseni. Itkuksihan tuo taas meni.

Laitan tähän nyt rohkeasti oman sähköpostini ja poistan sen, kun kuittaat sen saaneesi. HUOM! teille, joita asia ei koska, pyydän, että kunnioitatte suruani siten, että ette käytä sähköpostia väärin. Poistan sen, kun Zurussa on sen saanut.

Ja Asta, tää koskee tietysti myös sinuakin…

Hei,olen ottanut osoitteen ylös. Kiitos.

Kiitos.