Yritän vähentää/lopettaa joksikin aikaa

[hamyhakki]

Hei!

Päätin tulla tänne hakemaan vertaistukea, kun on suhteeni tuohon alkoholiin on alkanut muuttua ongelmalliseksi. Tällä hetkellä olo on psyykkisesti aivan hirveä, ja se voi vaikuttaa siihen miten tämän kirjoitan, sen ehkä huomaa en tiedä. Tänään oli krapulapäivä ja vaikkei enää ole fyysisesti huono olo noin muuten, mutta on todella levoton ja ahdistunut olo.

Eli taustaani vähän: olen 24-vuotias nainen, opiskelija. Minulla on ollut jonkinlainen viha-rakkaus -suhde alkoholiin siitä saakka kun olin ensimmäistä kertaa kännissä 16-vuotiaana. Ekat kännit tuohon aikaan toivat niin mahtavan olon, että jollain tasolla varmaan jäin psyykkisesti koukkuun siihen fiilikseen jo silloin, ja aloin jo silloin odottamaan aina milloin taas pääsee juomaan. Join kuitenkin todella harvoin ja aika vähän vuoteen 2019 saakka, milloin ”hoidin” tuon vuoden kesällä tapahtuneen eron jälkeisiä pahoja fiiliksiä juomalla. Sen jälkeen olen ollut jonkinlainen tuurijuoppo: aina silloin tällöin olen ehkä kuukauden tai pari viikkoa juomatta, enkä edes ajattele alkoholia, ja sitten taas iskee kausi, jolloin tekee mieli juoda lähes koko ajan. Kovin pitkiä putkia minulla ei ole, jolloin joisi päivittäin, pisimmillään viikon päivät olen juonut. Viime vuoden lopussa se on muuttunut sellaiseksi, että juomattomat kaudet ovat lähes olemattoman lyhyitä, mutta silloin kun juon, juon noin joka toinen tai joka kolmas päivä. Juomisen jälkeisenä päivänä olo on niin paska fyysisesti ja psyykkisesti, ja syyllisyys ja ”en juo enää koskaan” -ajatukset; krapularyyppyjä en ole koskaan harrastanut, päinvastoin, juuri pahimmassa krapulassa oikeastaan ajatuskin alkoholista yököttää. Sitten kun darran pahimmat olot on lusittu, tulee taas se juomishimo.

Monta kertaa olen päättänyt vähentää tai lopettaa, mutta aina pystyn olla ilman vain jonkin aikaa ja sitten on taas pakko juoda. Nyt taas kerran olen päättänyt, että teen asialle jotain. Ajattelin yrittää olla jonkin aikaa kokonaan ilman, mutta sitten yrittää käyttää kohtuudella ja juoda kuten normaalit ihmiset sosiaalisissa tilanteissa ja vain vähän. Nykyään kun yleensä aina ryyppään yksin, ja siitä tavasta haluaisin eroon. Kokonaan en alkoholia halua jättää, vaan haluaisin löytää sellaisen järkevän ja terveen tasapainon tässä asiassa.

Mutta sitten taas ajatuskin siitä, että pitäisi nyt yrittää olla useita päiviä, mieluiten vaikka viikkojakin, juomatta, pelottaa. Tällä viikolla olen juonut vain parina päivänä, mutta selvinä päivinä olen ollut hiton ahdistunut, ja vaikka tiedän, että varmaan ahdistukseni johtuu nimenomaan juomisesta, niin silti se tunne kun humala tuntuu vievän hetkeksi kaikki murheet… Voi luoja… Tällä hetkellä sydän hakkaa, kaikki tuntuu niin musertavalta ja synkältä, koko maailma ja elämä ja kaikki. Toinen puoli minusta suunnittelee menisinkö jo huomenna Alkoon, vai sinnittelisinkö yhden päivän ja menisin vasta tiistaina, ja toinen puoli taas sanoo, että nyt on oikeasti tehtävä tälle tilanteelle muutos.

Kiitos jos jaksoit lukea. Täällä on varmaan paljon tämän tyyppisiä aloituksia, mutta en ole juuri lukenut keskusteluja täällä, enkä tällä hetkellä jaksakaan keskittyä lukemaan muita keskusteluja. Jos olet samankaltaisessa tilanteessa kuin minä, niin tsemppiä. Kyllä tämä tästä.

[venkku]

Moi ja tervetuloa! Melkein kuin omasta kynästä tuo sun teksti, vaikka oon sua vähän vanhempi. Kannattaa miettiä minkä takia syvimmältään juot? Minkä tunteiden takia? Vaikka alkuun on vaikea pitää taukoa niin mun neuvo on että kannattaa vaan pakottaa ittensä siihen. Tipatonta tammikuuta on vielä jäljellä. Kun on jonkun aikaa juomatta niin aivokemiat palautuu normaaliksi. Mulle iso asia oli huomata että nimenomaan niiden aivokemioiden takia on niin vaikea katkaista kierrettä, eikä se syy siis ollutkaan mussa itsessä ja heikkoudessani. Just sen takia tauko tekee aina hyvää, varsinki jos meinaa mennä överiksi. Paljon tsemppiä sulle!

[hamyhakki]

Kiitos paljon viestistä, venkku. Lähiaikoina juomiseen on ajanut varmaan eniten sellainen yksinäisyyden ja tylsyyden tunne, jota tämä korona-aika lisää kun normaaleja sosiaalisia menoja on niin vähän. Niin olen kanssa kuullut, että aivokemiat tasoittuu kun on jonkin aikaa juomatta, ja siksi yritänkin pitää tätä taukoa edes jonkin aikaa. Mutta tosiaan kiitos viestistä, se auttoi.

[hamyhakki]

Ei tästä tunnu tulevan yhtään mitään. Hävettää, että edes tänne kirjoitin alunperinkään, ja vielä enemmän hävettää kirjoittaa tällaista itsesäälistä paskaa tänne taas, mutta tuntuu vain siltä, että on pakko saada tänne purkaa sydäntään. Venkun tsemppiviesti paransi fiilistä vähäksi aikaa, mutta jo pari tuntia sen jälkeen kun kirjoitin tuon viimeisimmän viestini, luovutin koko homman suhteen, ja aloin suorastaan suunnittelemaan sitä kuinka seuraavana päivänä kävisin ostamassa juotavaa ja vetäisin kunnon kännit, ja niin teinkin. Tänään en ole juonut, mutten ole jaksanut tehdä muuta kuin itkeä ja rypeä itsesäälissä. Mitään motivaatiota ei muutokseen tunnu olevan, päinvastoin, selvin päin olo on hemmetin surkea ja ahdistunut, mutta humalassa kaikki tuntuu sujuvan ja elämä on ihanaa. En kuitenkaan halua jatkaa näin. Nyt ehkä vielä sujuu niin, että juon vain joka toinen tai joka kolmas päivä, enkä juo ihan täysiä övereitä, eikä juomisesta ole tullut mitään suurempia ongelmia, mutta mitä olen seurannut omaa alkoholinkulutustani, niin se vain menee koko ajan pikkuhiljaa huonompaan suuntaan. Jos jatkan näin, niin jonain päivänä olen varmasti täysi alkkis. Vielä en ole pilannut terveyttäni, mahdollisuuksiani opiskelun ja töiden suhteen, enkä ihmisuhteitani, mutta jos tilanne jatkuu tällaisena niin se ihan varmasti menee vielä jonain päivänä siihen, että olen pilannut kaiken. Siinähän sitä olisi syytä olla motivoitunut muutokseen, mutta kun pitää olla niin typerä ja tunteella menevä ihminen. On vaikea puhua itselleen järkeä, kun fiilis on ettei elämästä ja tulevaisuuden uratavoitteista ja ihmissuhteista ole kuitenkaan mitään iloa, vaan kaikki on vaan harmaata paskaa ja on ihan sama vaikka pilaisi kaiken ryyppäämällä, koska mitä väliä. Kauhean skitsofreeninen olo on kun on kuin pään sisällä puhuisi kaksi ääntä, ihan kuin sarjakuvissa kun hahmon toisen olkapäällä istuu enkeli ja toisella piru.

[Heikkopaa]

Kannattaa muistaa, etta kaikilla ihmisilla on ongelmia ja aika monilla on ongelmia alkoholinkayton kanssa jossain vaiheessa elamaa.

Kannattaa miettia, mita asioille voi tehdä ja tehda vaikka lista ihan arkisista asioista ja ihmissuhteista, opiskelu yms. hommista jotka vaistamatta tulee laiminlyotya jos on jatkuvasti jurrissa.

Sitten toisekseen sanoisin, etta kymmenkunta paivaa selvinpain, niin siita se ahdistus ja kemiallinen stressi katoaa ja lakkaa pyorimasta koko ajan juominen mielessa.

Jos tuntuu, ettet jaksa tai pysty olemaan tuota kymmenta paivaa selvinpäin, niin suosittelisin joko ammattiapua, tai sitten mahdollisesti sita, etta asuisit vaikka vanhemmillasi sen aikaa jos mahdollista ja sita kautta saisit myos tukea.

Itsesaalin / itsesyytoksien suhde on mielenkiintoinen - jos ensimmaista ilmenee ilman, etta jalkimmaista olisi kovin paljon ollaan syvissa vesissa. Sinun kertomuksesi viittaa mielestani vain melkolailla elamanhallinnallisiin ongelmiin, joista voi kylla paasta yli, kun niin paattaa.

[Sumuton]

Samaa mieltä Heikkopään kanssa: aivokemia on varmastikin yksi tärkeä tekijä juomistottumuksissa. Ensin pitää pakottaa itsensä olemaan juomatta, ensin vartti, sitten päivä, sitten pari päivää, ja sitten jo vähän helpottaa. Mutta kannattaa varmaan aloittaa tuosta vartista.

En ole farmakologi, biokemisti, enkä oikein kunnon juoppokaan, mutta jonkun verran on kokemusta pitkäkestoisesta päivittäisestä juomisesta. Olen nyt ollut vasta kolmisen viikkoa juomatta, mutta huomannut ainakin sen, että alkoholittomilla oluilla ja muilla vastaavilla pystyy lykkäämään pahinta juomishimoa. Lisäksi itse olen huomannut sen, että esim. liikunnalla ja vaikka avantouinnilla pystyy myös saamaan ajatukset pois alkoholista. Myös omien juomisajatusten kirjoittaminen päiväkirjan tyyppiseksi voi auttaa, kun selvästi osaat pohtia omia tuntemuksiasi.

Ei yhdestä tai viidestäkään repsahduksesta kannata luovuttaa. Aina voi lopettamisen/vähentämisen aloittaa uusiksi. Eihän se helppoa ole, mutta jo muutaman päivän päästä helpottaa, kun uni paranee ja aamut ovat kirkkaampia. Nekin tuntemukset kannattaa kirjoittaa muistiin, ja palata lukemaan niitä, kun tuntuu hankalalta.

Korostan nyt vielä, etten ole mikään raittiuskonkari, ja samassa veneessä olen kuin sinäkin. Mutta sen olen jo huomannut tänä lyhyenä aikana, että aika nopeasti niitä positiivisia vaikutuksiakin rupeaa huomaamaan.

Tämä nyt saattaa olla vähän tyhmä kommentti, mutta esim. avantoa “narkkaamalla” saa äärielämyksiä alkoholitta. Hullua hommaahan se kylmässä vedessä uiminen on, mutta tuntee elävänsä, ja on se varmaan terveellisempää kuin alkoholin juominen.

Tsemppiä ja voimaa, aluksi vartti kerrallaan.

[Vilma1966]

Hei Hämyhäkki! Siinä surkeuden keskellä onnittele itseäsi siitä, että olet havahtunut tekemään jotain asialle ennen kuin se täysin pilaa elämäsi. Niin kuin itse sanoit, tässä kohtaa sinulla on vielä mahdollista kääntää kelkka ennen kuin lopullista tuhoa tulee.
Ikä on tässä puolellasi, kun nyt lopetat alkoholin käytön tai saat sen suositusnormien puitteisiin elimistösi korjaa kyllä kaiken, myös aivosi, jotka nyt kertovat sinulle kuinka surkeaa kaikki on. Tuollainen itkuisuus ja masentuneisuus on todella tavallista alkoholin käytön jälkeen. Tutkimusten mukaan joidenkin ihmisten aivojen välittäjäaineet reagoivat jo yhteen juomiskertaan siten, että tulee masennuksen ja ahdistuneisuuden oireita.

Mutta eihän se tutkimustieto helpota silloin kun kaikki on päin per…tä. Sen lisäksi, että purat olojasi tänne olisiko sinulla mahdollisuus opiskelijana käydä juttelemassa jollekin terapeutille? Itsellä se auttoi silloin kun tuntui, että omat keinot johtivat aina samaan kehään missä hyvistä aikeista huolimatta päädyin juopottelemaan. Vaikka en ole sellainen tyyppi, joka avautuisi kovin helposti kenellekään niin kyllä se jeesasi, kun sai järjestellä ajatuksiaan jonkun toisen kanssa. Ja hän myös tarjosi minulle rentoutusharjoituksia, jotka tasasivat mieltä.

Älä lakkaa yrittämästä, vaikka välillä epäonnistut. Jos lakkaat niin sinusta tulee se todellinen rapajuoppo alkoholisti. Tsemppiä!

[hamyhakki]

Kiitos paljon teille kullanarvoisista neuvoista ja tsempistä!

Tänään on jo parempi ja toiveikkaampi fiilis. Toinen silmä on turvonnut ja kipeä eilisestä itkemisestä, mikä nyt tuntuu vain huvittavalta. Alkoholinhimoa on ollut, ja se yltyi varsinkin kun kävin kaupassa. Sellainen Pavlovin koira -efekti, koska olen lähiaikoina ostanut käytännössä aina jotain juotavaa. Kaupan käsidesi haisi niin viekoittavasti viinalta, ja - jokin harha se oli koska en ollut sillä hetkellä lähelläkään juomahyllyjä - olin haistavinani myös siiderin. Mutta olen niin tyytyväinen itseeni, että jätin myrkyt kauppaan ja valitsin alkoholitonta valkoviiniä. Aion kohta korkata sellaisen ja tuskin maltan odottaa! Lainasin myös kirjastosta kasan alkoholiriippuvuudesta kertovia kirjoja, koska jotenkin tuli sellainen halu tarkastella tätä ongelmaa myös kaikenlaisista muista näkökulmista kuin vain omista tunteista käsin. Mutta niitäkin aion käydä läpi. Olen aina ollut innokas päiväkirjan kirjoittaja, ja aion nyt keskittyä päiväkirjassani nimenomaan tähän asiaan liittyviin tunteisiin ja muihin seikkoihin.

Ammattiapua olen miettinyt, varsinkin eilen sitä mietin kun tuntui, ettei yksin pärjää. Mutta minulla on läheisiä, jotka tukevat, enkä jotenkin koe mukavana ajatusta terapeutille juttelemisesta. Pidän kuitenkin sen vaihtoehdon auki, jos hommat alkavat taas luisua huonompaan suuntaan.

Todella paljon tsemppiä myös teille omien vähentämis/lopettamis pyrkimystenne kanssa!

[venkku]

Niin tuttuja nuo fiilikset. Ensin ollaan pohjamudissa ja seuraavana päivänä onnensa kukkuloilla. Milloinhan se tämäkin tasaantuis? Mutta kiva että sulla on tänään parempi olo. Oon huomannut että kirjoittaminen tosiaan auttaa ja yleensä sen huomaa vasta jälkikäteen. Joten jatka kirjoittelua, itellesi tai tänne. Just eilen lueskelin vanhoja kirjoituksiani(siis omaa pohdintaa mitä en tänne oo julkaissu), niin onhan se aika tragikoomista luettavaa tyyliin nyt en juo, jospa kuitenkin,nyt en varmasti ainakaan enää koskaan,hups kuinkas tässä näin kävi ym ym. Mutta koitan aina kirjottaa sen hetken tunnetilan ja mietteet, niin niitäki sitten helpompi ymmärtää.

[Lempea_kettu]

@venkku

nyt en juo, jospa kuitenkin,nyt en varmasti ainakaan enää koskaan,hups kuinkas tässä näin kävi ym ym. Mutta koitan aina kirjottaa sen hetken tunnetilan ja mietteet, niin niitäki sitten helpompi ymmärtää.

Veit sanat suustani. Sellaista se on. Mulla on joskus aika syviäkin masennus/ahdistushetkiä. Joskus olen itkenyt silmäni turvoksiin ja silloin tuntuu ettei asioiden kanssa selviä. Kyllä niistä kuitenkin selviää. Tulee parempi jakso. Alkaa ymmärtämään paremmin kokonaisuutta, pienten askeleiden ja yrittämisen merkityksen kokonaisuudessa.

[hamyhakki]

On tässä tunteet jatkaneet sellaista vuoristoratamaista liikettä. Tuon hyvän päivän jälkeen on tullut itkettyä ja podettua ahdistusta, ja sitten taas myös koettua niitä hyviä hetkiä. Ensimmäiset päivät tuntuivat olevan pelkkää näiden ääripäiden vaihtelua, mutta nyt on alkanut olemaan myös niitä normaaleja tunteita ja myös muiden asioiden ajattelua.

Alkoholista olen pysynyt erossa, ellei yhtä käytännössä täysin alkoholitonta 0,3-prosenttista siideriä lasketa. Tässä on, jännä kyllä, auttanut se, että se kipeytynyt silmäni meni vielä tulehtumaan. Juomahimon yllättäessä olen voinut ajatella, että itkinkö silmäni kipeäksi turhaan, oliko silmäni uhraus turha?

Vanhoja päiväkirjoja olen lukenut niistä bongaillen nimenomaan alkoholinkäyttööni liittyviä asioita, ja se ehkei ollut sinänsä kovin hyvä idea, koska huomasin, että juomani määrät ovat loppujen lopuksi aina pysyneet suhteellisen maltillisina ja selviä päiviä on paljon, mikä saa sitten ajattelemaan, että ehkä mitään muutettavaa ei olekaan. Mutta kyllä päiväkirjoistani sen huomaa, miten alkoholi on pikkuhiljaa alkanut ottaa suurempaa sijaa elämässäni, ja tajuan kyllä, että on aina se riski, että uppoaa johonkin pahaan kierteeseen. Siksi olen nyt tyytyväinen, että sain tämän alkamaisillaan olevan kierteen katkaistua.

Aion olla ainakin tämän viikon viikonloppuun täysin ilman. Viikonloppuna ehkä otan ehkä en. Mitä tulee aloitusviestin ajatukseen siitä, että yrittäisin olla juomatta enää yksin, niin siitä ajatuksesta aion luopua. Tajusin, että minulla on niin vähän sellaisia sosiaalisia tilanteita, joissa alkoholia edes olisi luontevaa juoda (kukaan läheisimmistä ystävistäni ei juo lainkaan alkoholia) ja tämä korona vähentää olemattomiin sellaisetkin erikoistilanteet, joita aiemmin tuli vastaan ehkä muutaman kerran vuodessa, ja kuitenkin pidän alkoholista liikaa luopuakseni siitä käytännössä kokonaan, että aion jatkossakin ostaa silloin tällöin sen viinipullon kotiin yksinäisen leffaillan ratoksi. Mutta siihen todella pyrin, että sellaiset kerrat vähenisivät aiempaan verrattuna.

[Pasiva]

Moi kaikille, vasta pari päivää sitten löytänyt tänne
Ette usko miten lohduttavaa lueskella näitä oikean elämän tarinoita. Että onhan ihan oikeasti muitakin olemassa jotka pohtii ja kamppailee samojen juttujen kanssa. En olekaan ainoa
Lyhyesti, 41-v mies, asustelee 16 v pojan kanssa kaksistaan, avioero takana pari vuotta sitten, silloinen parisuhde melkein parikymmentä vuotta joista kymmenen naimisissa.
Nyt uusi, noh uusi ja uusi, upeet reilu 1,5 v seurustellut ja todella tuntuu aidosti vihdoin sille, että on löytänyt sen sielunkumppanin, sen kuuluisan oikean Ja loisto työ vielä siihen päälle. Eli kaikki paremmin kuin hyvin elämässä. Paitsi… noh, kaikki täällä olevat tietää…
Koko ikäni enemmän ja vähemmän tuskaillut alkon käytön kanssa. Suurimpana ongelmana se, että kun menee tietyn rajan yli, niin sit mennään niin että aitaa kaatuu… seuraava päivä ja sit seuraava ja pahimmassa tapauksessa se seuraavakin jne. Tosin ei umpikännissä pyörien mut kevyessä hiprakassa kyllä. Aina se on sit loppunut kuitenkin viimeistään neljännen-viidennen päivän jälkeen (tää etätyöskentely kun mahdolistaa kaikenlaista ). Mut näitä putkia seuraa AINA niin kammottavat morkkikset ja nyt on mitta täys! Siinä mielessä kummallinen kroppa on et varsinaista pahempaa darraa ei tule mikä estäisi juomaputket, hikoilua ja sydämen tykytyksiä kylläkin.
Toissa viikonloppuna tuli perseiltyä niinkuin huomista ei tulis, siinä samalla olin tuhota rakkaan tyttöystävän ja hänen parhaan ystävänsä välit laukomalla jotain aivan kummallisia ”totuuksia” tän parhaan ystävän uudelle poikaystävälle kenet tapasin ekan kerran. Jotain sellasia juttuja mitä mulle oli luottamuksella kerrottu aiemmin eli tyttöystävän luottamus petetty Ja siinä samalla oli lähellä mennä tän ystävättären ja hänen uuden poikaystävän orastava parisuhdekin… hirvittää vieläkin. Ja mikä pahinta, itse en muista sit yhtään mitään mitä tapahtunut, nada. Itsellä täysin erilaiset muistikuvat…
Yrittänyt lohdutella itseäni et joo, maailma sortuu ympäriltä mut en nyt kuitenkaan mitään rikollista ole tehnyt ja keneenkään en käsiks oo käynyt (en muutenkaan ole aggressiivista tyyppiä).
Aloitin syksyllä Naltroxen lääkityksen jotta alkon nauttiminen jäisi aina siihen pariin lasiin hyvää punkkua. Joulun jälkeen pari kk lääkettä napsittua tuudittauduin turvallisuuden tunteeseen et kyllä mä nyt jo osaan ilman noita nappejakin, no problem ja jätin ne omasta alotteesta pois (lekuri oli alkuun määrännyt 3 kk:n kuurin) ja ta-daa, mikä oli loppu tulos? Yks täys helv… kaaos
Noh, jotenkuten kaikki sivulliset, Luojan kiitos, ovat saaneet korjattua välinsä ja meikäläinen tietty saanut kuulla kunniansa ansaitusti heidän toimestaan. Tyttöystävä, ihme ja kumma jaksaa edelleen rinnalla ja uskoa ja luottoa on, vielä. Onneksi hän ainakin tietää etten oikeasti ole tuollainen mitä olin ja se on vaan tuo alkon piru mikä saa moista aikaiseksi.
Keskusteltiin viikonloppuna tyttöystävän kanssa paljon tapahtuneesta hyvin asiallisesti. Alkuun ehdottelin että jos nyt lupaan kautta vaikka minkä, että otan Naltrot kiltisti joka päivä ja mentäis niillä, koska tykkään vaan viinistä ja parit lasit vkonloppuisin takuulla maistuisi. Ja noilla napeilla homma onkin pysynyt aisoissa. Ja kerran vielä jotain tällasta hässäkkää niin sit täys raittius määräajaksi ja katotaan mitä sitten. Yön yli nukuttua tyttöystävä tuumasi, että tottakai päätös on täysin yksin mun, mutta hänestä täys raittius olisi nyt paikallaan… Jonkin aikaa asiaa pohdittuani aika varattu huomiselle ja vähintään 6 kk:n antabus kuurin haku edessä. Ei tässä vaan muu auta kertakaikkiaan. Ja kun tuo päätös syntyi tyttöystävän rohkaisusta ja rakkaudesta niin ette ikinä arvaa mikä helpotus valtas mielen Eipähän tartte enää jossitella ja arvailla et ”voisko vielä yhden” ja ”lähteeköhän tää taas käsistä” ja kyllä te tiedätte. Terapeutti myös hakusessa, jokuhan tommosen rellestyksen saa aikaan ja se täytyy selvittää perinpohjin.
Motivaatio huipussaan, joskus aikaisemmin oon onnistunut pisimmillään olemaan tipattomalla 2,5 kk ilman apuja ja usko on tälläkin kertaa kova. Mut ei hurrata vielä, hurrataan sit puolen vuoden jälkeen! Mitä sitten tapahtuu on kysymysmerkki? Haluaako sitä tipatonta jatkaa? Vai säännöllisellä Naltro annostuksella naukkailla ne parit viinit aiheuttamatta sen suurempaa tuhoa ja kaaosta taas kerran? Vai mikä on ratkaisu… sen näkee sitten. Voimaa ja valoa teille kaikille, täällä ollaan hengessä mukana ja vahvasti ollaankin!

[Heikkopaa]

Tuo totuuksien laukominen on jännä ominaisuus, olen sitäkin itse harrastanut. Se on vähän niinkuin katsoisi jostain kristallipallosta ja näkisi kaiken ja kaikkivoipana voisi vaan siinä hetkessä sanoa ääneen.

Ei sitä kannata liian raskaasti mun mielestä ottaa, jos ihmisillä on jotain asioita, mitkä ei kestä päivänvaloa tai sellaisia huonoja aspekteja suhteissaan, mitä eivät itselleen myönnä ja mitkä oikeasti rajoittavat heidän elämäänsä on se todellisuudessa perustavanlaatuisempaa epäluotettavuutta heille itselleen heitä itseään - ja muita kohtaan, kuin näiden asioiden laukominen naamalle, mikä on tietynlaista auttamista pohjimmiltaan, mutta ei tietysti rakentavasta kulmasta tulevana.

Yritän itse olla niin vahva perustavanlaatuiseten asioiden kanssa, että voin sanoa ääneen sen, mitä kännissä sanoisin ja se mitä lähtee elämästä ei sinne olisi edes kuulunut. En ainakaan ajaudu mihinkään tossutus suhteisiin ja katson peiliin huomattavasti useammin, kuin monet muut ihmiset, vaikka se ei aina niin kivaa olekaan.

Kuten mainitsit peiliin katsomisen sijaan nämäkin ihmiset yksissä tuumin päättivät haukkua sinua ja löytää siitä yhteisen sävelen.

[Pasiva]

Kiitos Heikkopää kommentista!
Niin, sitä itsekin pohdin, että en kuitenkaan valehdellut mitään vaan tosiaan niitä totuuksia… ja välillä totuus vaan tekee kipeää. Itsekin tuijotellut useamman kerran peiliin ja myöntänyt omat virheet ja vajavaisuutensa, myös tän alkon suhteen ja ai että kouraisee joka kerta.

Mutta silti todella järkyttynyt omasta käytöksestäni, kun en yhtään ole sellainen mitä on väitetty ja osaan pikku jurrissa aina käyttäytyä asiallisesti (mm. työssä paljon ollut edustustilaisuuksia ja aina on mukavaa ollut ja kaikki mennyt hyvin, mut se onkin ollut sitä nousun euforiaa ja tolkku kuitenkin mukana).
Nyt kuitenkin luulen, että tiedän mistä kaikki johtuu ja kumpuaa. Asioita tapahtuu syystä. Sitä kun toisena päivänä parissa promillessa alkaa asioita puskemaan tuolta alitajunnasta kun estot todella häviää, niin jälki on sitten mitä on… Joo myönnän, väärinhän kaikki tuo oli ja todellakin olisi saanut jäädä tapahtumatta, mutta turha itkeä kun maito on jo kaatunut. Aina kuitenkin voi oppia ja yrittää olla taas aavistuksen parempi jatkossa. Itsesäälissä rypeminen ja voivottelu kun ei korjaa yhtään mitään ja tapahtunutta ei tekemättömäksi saa, vaikka kuinka kieriskelisi… Ei muuta kuin kohti parempaa huomista!

[hamyhakki]

Hei taas pitkästä aikaa. Operaatio alkoholinkäytön vähentäminen alkoi sitten loppujen lopuksi alkuvaikeuksien jälkeen ihan hyvin. En tainnut alussa olla ihan sitä kymmentäkään päivää täysin juomatta, mutta sain kuitenkin vähennettyä ja jossain vaiheessa taisin olla yli viikon ja ehkä yli kymmenen päivää täysin alkotta. Sitä ennen ja sen jälkeen sain pidettyä juomisen siinä 4-6 annoksessa per viikko, esim join yhtenä päivänä viikossa puoli litraa viiniä enkä muina päivinä mitään. Asiat näyttivät muutenkin hyviltä: sain kuulla saaneeni kesäksi töitä, opiskelu- ja harrastusjutut etenivät jne. Aloin muutenkin muuttamaan elintapojani terveellisemmiksi, koska huomasin lihonneeni muutamassa vuodessa aika paljon ja haluaisin saada painon takaisin mitä se silloin oli. Tämäkin piti alkoholin käytön vähäisenä, koska en halunnut niitä turhia kaloreita mitä alkoholijuomissa on.

Mutta tietenkään asiat eivät saa sujua liian hyvin. Ne tammikuiset ahdistustilat lähtivät pois vähennettyäni alkoholinkäyttöä, mutta sitten myöhemmin alkoi jotain muuta mielialavaikeuksia, joista syytän ainakin osittain tätä hemmetin koronatilannetta. Siitä huolimatta, että tapaan vanhempiani päivittäin ja kahta läheistä ystävääni vähintään kerran viikossa, olen tuntenut itseni todella yksinäiseksi. Jo ennen koronaa tunsin ajoittain ahdistusta ja yksinäisyyttä siitä että olen sinkku, ollut lähes aina, ja varsinkin tässä koronatilanteessa se tuntuu ajoittain jotenkin musertavalta. Viime viikolla taas siihen liittyvät ahdistukset ja muut kaikenmaailman synkät ajatukset yltyivät niin, että tartuin pulloon, ja olen nyt vajaan viikon aikana juonut neljänä päivänä. Kyllähän sen tajuaa hölmöinkin, ettei parisuhdetta löydä pullosta, mutta kun on tottunut hakemaan lohtua sieltä, niin sillä tavoin tulee helposti tehtyä.

Nyt joutuu siis aloittamaan taas alusta. Tänään oli niin ankea krapulapäivä, että ehkä sen muistelu auttaa pitämään juomisen aisoissa: lintsasin etäluennolta koska vielä iltapäivästä olo oli niin hemmetin huono, etten voinut tehdä muuta kuin vapista sängyn pohjalla, illalla äksyilin ystävilleni käydessämme kävelyllä, ja vieläkin olo on sellainen hönö ja inha. Siitä huolimatta olen jo alkanut miettiä, että kävisikö huomenna hakemassa Alkosta sen viinipullon…

Mutta yritän niin olla tekemättä. Tiedän, että järkevintä olisi nyt olla jonkin aikaa, ehkä se kymmenen päivää, tai pidempikin aika ihan täysin alkotta, ja katsoa sitten tilannetta. Mutta tuntuu jotenkin hirvittävän pelottavalta ajatus, että pakottaisi itsensä olemaan niin pitkään juomatta. Miten elämää voi kestää, jos ei pääse pakenemaan yksinäisyyttä ja muita ikäviä asioita humalan turrutukseen? Täytyy vain yrittää kehittää tapoja kestää vaikeuksia ahdistuksia selvin päin… Ja etsiä voimaa niistä hyvistä asioista.

[hamyhakki]

Tämän projektin uudestaan alusta aloittaminen jotenkin unohtui tai jotain, ja päädyin sitten juomaan sen pullon viiniä, josta viime viestissä haaveilin, ja sitten kaikki meni taas päin persettä ja ajattelin että ihan sama. Nyt olen sen pari viikkoa juonut taas sillä noin joka toinen päivä -tahdilla. Tällä kertaa tämän lopettaminen tuntuu sikäli hankalammalta, ettei ole juuri motivaatiota. Ei ole samanlaisia ahdistustiloja kuin alkuvuonna, krapulat on suurimmaksi osaksi melkein olemattomia, opiskelujuttujen tekeminen tuntuu sujuvan pienessä pöhnässä paremmin kuin selvinpäin jne.

Yritän nyt kaivaa sitä motivaatiota kuitenkin jostain. Olen vähän ollut huolissani terveydestäni, vaikka mitään vaivaa ei vielä ole, mutta toki tajuan, että joskus tulevaisuudessa varmasti tulee olemaan tätä menoa. Oli miten oli, päätin toissapäivänä että olen tipattomalla ainakin vappuaattoon saakka, mutta ehei, viinipullo aukesi heti eilen. Mutta nyt, uusi yritys. Tipatonta vappuaattoon saakka. Sen lisäksi, että lupaan sen itselleni, kirjoitan siitä tänne, jotta tulisi vähän painetta oikeasti pitääkin tämä lupaus.