Lidliä, reeniä, pyykkiä. Oikein hyvää ja kivaa tavallista elämää.
Paitsi että otetaan tähän nyt sitten vaihteeks sellainen käänne, tai toivottavasti pelkkä ketunlenkki, jota ei tässä ketjussa ole tainnut ihan alkuaikojen maksa-arvopaniikin jälkeen ollakaan. Yritän täsä nääs nyt varautua siihen, että mites suu pannaan, jos mulla onkin jotain pahaa häikkää sisuskalujen kanssa.
Hyvin mahdollista, että tää on vaan mun normaalia etukäteisahdistusta. Lekurikaan ei eilen käyttäny esmes s-sanaa. Mutta sen verran ymmärrän ihan ite, että näin epämääräisillä oireilla on mikä vaan mahdollista.
Yhtä paljo ku prosenttilaskenta, mua lohduttaa asioiden edelle meneminen. Joten eipä jäis orpoja tai edes perikunnalle velkoja, jos tässä nyt kaikki huonoimmat vaihtoehdot realisoituis.
Tosin en ehkä myöskään ehtis laihduttaa ittäeäni timmiks ja himoittavaks. Mutta sit taas kevään teemana ollut “onko äijjä loppuelämän äijjä” tulis turhaks.
Noh, ens viikolla vähän verikokei nyt ekaks. Varmast ihan todennäköstä, että lopputulos on joku harmiton tai korkeintaan keskikevyt diagnoosi, enkä mä palaa tähän aiheeseen sen jälkeen, mutta mistäs näistä tietää. Noilla nyt mulle ohjelmoiduilla labroilla ei kylläkään viel tehdä minkäänlaisia diagnooseja, sen verran perussettiä ovat.
Samaisessa koulussa, josta taannoin mainitsin oli yksi, joka aina perjantaisin rallatteli “miksei aina voi olla perjantai” - no siksi, koska silloin ei koskaan olis vapaapäivää koulusta/työstä.
@Maia Ei olis pe-ehtoon huumaa ilman ma-aamun tuskaa!
Mutta en mä kyl näista sunnuntai-iltapäivistäkään niin välitä. Arkipäivissä on se hyvä, että ainakin monta tuntia vähemmän ehtii elämän tarkotusta tuskailemaan.
Hampaat irvessä ei voi innostua, eikä kyl oikein myöskään muuttaa itteään, saati muita. Ei mul oo mitään oikeutta vaatia äijältä asioita, jotka ei sitä kiinnosta. Mutta pitemmän päälle menee myös vaikeeks olla ite haluamatta asioita joita hinkuaa.
Apua @Tyrakki , miten samankaltaisia asioita mietin joskus. Vaikka nykyisin olen melko tyytyväinen olotilaani, kunhan muistan olla miettimättä elämän tarkoitusta. Mutta toivottavasti sielläkin selkenee, tai siis joku ratkaisu löytyy. Kompromissikaan ei aina ole kiva, riippuu vähän.
Sehän on sitten taas jo tuleva pe-ehtoo lähempänä kuin edellinen. Huomattavastikin, 72 h vs. 96 h.
Duunissa ollu taas tavallisen vaiheikasta, ja rästihommaa kertyy enempi ku ehtis tehä. Tai siis viittis.
Työterveyslekuri laitto mulle lähetteen julkiselle /“keskussairaalaan”, tosin epäili etteivät sitä ehkä huoli. Ja työterveysoppari taas on sellanen, ettei siellä enempää tutkita. Noh, labratulokset oli kuitenkin sellaset, ettei niillä pitäis heti menehtyä.
Dokaamisesta/dokaamattomuudesta ei ollu mitään puhetta, vaikka maksa-arvotkin oli otettujen joukossa.
Ei kai täsä. Tulee jotain tapahtumaan tai ei, mä nyt vaan toistaseks suoritan suunnitelmaa: duunikausi loppuun, reenikausi loppuun, kalorivajeissa kunnes kyllästyn.
