En varmaan ole ainoa joka miettii miksi ei voi tehdä juuri mitään elämässä kohtuuden rajoissa. Millaisia ne ihmiset ylipäätään ovat, jotka elävät elämäänsä “kohtuudella”. Kohtuu käyttäjät, uuraat työnsä tekijät, mutta eivät kuitenkaan työnarkomaaneja, pitävät lapsensa kohtuullisessa kurissa, mutta eivät ole liian tiukkoja, eivätkä vapaamielisiä? Juovat kahvia, mutta eivät tärise ja hosu yliaktiivisina kahvikuppi jatkuvasti kourassa. Nukkuvat hyvin, eivät kuitenkaan liikaa. Urheilevat, mutta osaavat pitää välipäiviä. Ja niin rasittavasti edelleen. Olen yliampuja. Ehkä Jumala auttaisi, jos en olisi ateisti.
Heps! Tunnistan itseni. Kaikki aina kysyvät minulta, että miksi on niin mahdotonta pysyä kohtuudessa? En tiedä. Vielä viime itsenäisyyyspäivään asti ryyppäsin itseni toistuvasti haudan partaalle. Tuollon vannoin kautta sankarivainajien hautojen, etten enää pulloon koske. Samana päivänä kuitenkin ryhdyin päivittäin vetämään, jos ei nyt ihan kuollettavia, niin ainakin takuuvarmasti mielisairaalaan vieviä määriä DXM:ää. Seuraavassa henkilökohtainen ketjuni:
Ei mullakaan jotku asiat pysy millään kohtuuksissa. Videopelit, muutenkin tietokoneet ja internet vie välillä aivan liikaa aikaa ja päihteiden, etenkin alkoholin, kanssa on semmonen suhde et jos illalla yhen ottaa niin kannattaa varautua ottamaan sinä iltana se 20…
Tosin viime aikoina on kaikilla noilla saroilla tapahtunut jotain edistystä. Välillä vielä vähän lipsuu, mut ei niin pahasti. Pitää tajuta pistää se korkki kiinni vielä kun pystyy…
Maximum overdrive - This is my life! 
Hyvä aihe ja tervetuloa Plinkkiin oskarkianto 
.
Palailen asiaan ehkä myöhemmin tarkemmin, mutta tunnustaudun tuollaiseksi “överienvetäjäksi”. En tosin kaikissa asioissa, monillakin elämän aloilla kykenen mielestäni kohtuuteen, ts. menevät siinä välttämättöminä pahoina arjen muassa, mutta kyllä sitä useinkin tulee ammuttua ylitse. Päihteiden kanssa, juu, nykyisin tosin lähinnä alkoholin käyttöni tai satunnainen pirittelyni lähtevät lapasesta, muut päihteet tai “päihteet” toimivat lähinnä päivittäislääkityksenäni ilman valtaisaa päihtymyshalua(Väliin toki lipsahtaa niidenkin kanssa 
), mutta sitten on muitakin juttuja lisäksi. Esim. jos päätän imuroida, onkin sitten yhtäkkiä siivottava koko kämppä katosta lattiaan, vaikkei täällä edes olisi mitenkään sotkuista, eli en pysty lopettamaan sitäkään touhua, kun kerran alkuun pääsin. En mä sentään jokaikinen kerta, kun pitää akuutisti imuroida jotkin pahimmat sotkut lattialta koko kämppää ryhdy kääntämään mullinmallin, mutta usein noin on käynyt, että vedetään samaan putkeen sitten kaikki.
Tämä nyt johtuu syömishäiriöstäni, joka on mulla aika vaikealaatuinen, mutta, joko kituutan miniannoksilla “keskitysleirimuonaa” ja hoipun suunnilleen nälkäkuoleman partaalla, tai sitten vedän sellaiset mässyt, että sitä ei ulkopuolinen voisi ikinä uskoa, että niin paljon syötävää mahtuu näin pieneen naiseen, jonka vatsalaukunkin pitäisi kaiken järjen mukaan olla kutistunut rusinaksi 
.
Yleensäkin, jollen pysty hoitamaan tiettyjä juttuja täysillä, niin jätän ne sitten mieluummin tyystin tekemättä, kuin vähän sinne päin, vaikka ne pitäisikin saada hoidetuiksi pois alta. Tuolloin kuvaan astuu monesti halu päihdyttää itseni, kun en kestä selvinpäin moista turhautumista.
Käsi ylös, viittaan. Täällä kanssa yksi. Liittynee mun pershäröön ja huonoon onneen kun geenejä jaettiin 
Winstoni, tuo kuulostaa ihan mun elämältä. Jotkut asiat menee just kohtuudella kun on pakko tehdä ne arkiasiat, mutta sitten jos on ylimäärästä energiaa tai muuten tulee sellanen ‘imu’ päälle niin ei pääse irti tekemisestä ja sitten tekee sen niin överinä että vetää itsensä äärirajoille. Urheilussa ja siivoamisessa se ei ole niin vaarallista, mutta sitten päihteissä sehän on pelottavaa. Harvoin käytän mitään päihdettä, mutta tiedän, kun tulee sellainen hetki että sisällä kuuluu sellainen varoitus että nyt tää lähtee lapasesta, niin se on sitten menoa. Tietää pään sisällä että tää on nyt huono juttu mutta kun pään sisällä on Doctor Jekyll & Mister Hyde. Joskus tuntuu että sitä katsoo vaan sivustaseuraajana. Kiitos dissosiaatio… Joskus järkevämpinä hetkinä kun tietää että menee yli, yrittää miettiä että miksi on tarve vetää yli vaikka tietää että nyt ollaan sillä vaaran alueella missä on vain tilat ON/OFF. En ole vielä löytänyt sisältäni sitä syytä tai tunnetta, miksi on tarve vetää överiksi. Ehkä joskus kiikkustuolissa ymmärrän…
Täälläkin yks ääripäästä toiseen sinkoilija! Se on aina joko tai, mieluummin aina överiksi kaikki, tai ei ollenkaan. Toisinaan onnistuu, kausittain, sellainen kohtuus asioissa, mutta koen sen hirveän stressaavana, kun joudun rajoittamaan kaikkea ja muistuttamaan itseäni koko ajan siitä kohtuudesta, se ei siis tule mulle luonnostaan. Päihteet mulla on ennen olleet aina varma tie turmioon, varsinkin alkoholi. Se lähtee multa kaikista helpoiten käsistä, ja juonkin useimmiten itseni kaatokännin puolelle. Ja jos en, niin se on jotenkin todella ärsyttävä olotila, ei vain ole saanut tarpeekseen ja ottaa päähän lähteä nukkumaan “puoliksi selvänä” ja se humalatilan jatkuva vahtiminen esim jossain illanistujaisissa anoppilassa vie puolet huvista, koska koko ajan miettii, että enhän ole liian juovuksissa, enhän juo liian nopeasti, ja ärsyttää se viinilasillisen siemailu, kun haluaisi heittää sen kerralla kitusiinsa ja ottaa lisää :mrgreen: Samoin joku pirin vetäminen, mulle ei riitä, että otan vaan ne parit vetoset illan aikana, mulle pitää olla kunnon pussi ja niin paljon, ettei se varmasti lopu kesken, toisinsanoen istun sohvalla puolinukuksissa hikeä valuen övereissä ja mulla on siinä hyvä olla niin monta vuorokautta, kuin se kama riittää. Ja jos ei riitä, sitä haetaan lisää. Ja lisää… Joten oon huomannut, että parempi olla kokonaan ilman, kun ei se pysy hallinnassa millään muotoa ja koituu vaan ongelmia.
Samoin mun ei kannata ruveta dieetille, se vie mut ennenaikaiseen hautaan. Koska näläntunne ja painon putoaminen aktivoi mulla heti syömishäiriön, ja mun pää sanoo, että dieetti on täysin turha jos mulla ei ole nälkä koko ajan ja kaikesta voi aina ottaa puolet pois, vaikka siitä olis jo otettu kertaalleen sen puolet pois. Tai liikuntaharrastuksesta innostuessani ei riitä puolen tunnin lenkki joka toinen päivä, vaan pitää uuvuttaa itsensä niin rättiväsyneeksi, ettei jalat enää kanna metriäkään (vaikka kyllä ne toki hetken päästä taas kantaisi). Ja joka päivä. Täysillä. Mitään palauttavia jolkotteluja en osaa harrastaa, koska se orjapiiskuri mun olkapäällä nauraa paskaisesti ja sanoo, että luuletko tommosesta jotain hyötyä olevan, mee täysiä tai älä mee ollenkaan.
Tai jos tykästyn jostain tv-sarjasta, niin ei helvetti. Mun pitää saada kaikki kaudet sitä, ja sit katon oikeasti yötä päivää putkeen niitä, syöden ja juoden läppärin edessä, en mene ulos, enkä suihkuun, en vaan VOI lopettaa ennenkuin joka ikinen jakso on katsottu, mitä vaan on tehty/tullut ulos. Ja se tässäkin on ihan ääliömäistä, että jos jokin sarja on vaikka telkkarissa kesken, ettei ole siis koko kausi tullut ulos, niin minä odotan monta kk, että se kausi loppuu ja lataan sitten kaikki jaksot kerralla, kun en vaan siedä sitä seuraavan jakson odottamista, koska on hauskempaa kattoo kaikki putkeen ja saada “ähky” tossakin asiassa.
Tuttua mullekin, ettei voi vaan nopeesti imuroida, vaan mieluiten sit myllätään koko koti ympäri. Joka paikan pitää joko suorastaan kiiltää tai sit ollaan ihan kauheassa kaaoksessa. Joko tai.
En voi myöskään pelata rahapelejä, tai tuhlaan niihin hirveät summat rahaa. Tai konsolipelejä, voi helvetti se ois vihoviimeinen virhe ostaa meille joku pleikkari, koska ne pelit vie mut ihan mennessään ja tulee suorastaan pakkomielle saada se peli läpi tai loppuun.