Ma oon mun kayttohistorian alusta asti eli nyt jo useemman vuoden seurannu p-linkin foorumia mut nyt vasta kirjotan. Anteeks ku tasta tulee nyt kauhee tarina mut en tiia minne muualle kirjottaa tai kenelle jutella ku oon ollu nyt vuoden yksin ulkomailla vailla tukiverkostoja ja niita vanhoja frendeja ketka vois ymmartaa naita juttuja.
Ma aloin kayttamaan alaikasena ja kerkesin pyorimaan kentalla vajaa 5 vuotta. Se touhu eskaloitu vakivaltasuuksiin ja taydelliseen kontrollin havittamiseen elamasta. Viimesilla jarjenrippeilla ma sain jotenkin asiat jarjestettya niin etta paasin pois Suomesta ja alotin elaman puhtaalta poydalta ulkomailla joka katkas huumekierteen nopeesti.
Vois sanoo et mulla menee siihen entiseen verrattuna nyt loistavasti, siita on nyt kulunu reilu vuos ku tanne tulin ja mul on nyt hyva duuni, kamppa, avomies ja lapsiki tulossa. Siis elan just sellasta taydellisen tavallista elamaa mista ennen haaveilin mut joka paiva tuntuu silta ku kusettaisin itteani ja mulla on ikava Suomeen niita vanhoja kuvioita ja vetamista ja rappioromantiikkaa…
Avomiesta lukuunottamatta ma en oo onnistunu muodostamaan mitaan hyvia ihmissuhteita taalla koska en osaa tai tiia mista “normaalien” ihmisten kanssa pitaa puhua tai mita niiden kanssa kuuluu tehda. Mulla tuntuu muutenki olevan jotenki semmonen asenne et naa kaikki “normaalit” on tukareita jotka ei tiia mistaan mitaan ja mua ei ees kiinnosta niiden kanssa seurusteleminen.
Eniten mua pelottaa mut myos ilahduttaa taa raskaus. Lapsi on erittain toivottu ja rakastettu jo nyt mut en tiia miten ma voin olla hyva aiti jos haaveilen vetamisesta ja oon niin kiinni menneessa.
Ma selailen mun facebook paivityksia ja keskusteluita taaksepain ja mietin ja muistelen tuntikausia kaikkia niita pirilla valvottuja oita ja bentsoissa varastelemisia ja subuissa jumittamisia ja kaipaan sita kaikkea niin paljon.
Hei!
Kiitos viestistäsi. On erittäin hyvä asia, että olet saanut elämäsi järjestykseen. Menneisyyden haamut pitää työstää pois. Tiedät järjen tasolla, että paluuta entiseen ei kannata haaveilla. Siellä ei taida olla NA-ryhmää? Toki onko kieli este mennä ryhmään? Mielestäni olisi hyvä, että saisit jakaa tuota tilannettasi ja saisit puhua haamut pois itsestäsi.
Mä tiedän mistä sä kerrot. Mä olen ollut melkeen samanlaisessa tilanteessa, mut en ehkä yhtä syvällä kuin sä. Mulla erona on myös se, että mä olen ns normaalipiireissä ja onnistunut salaamaan käyttöni kaikilta. Exäkään ei koskaan tiennyt mitään. Samalla kävin töissä ihan normaalisti.
Mä käytin Tramalia suun kautta ja lihakseen. Ja Sirdaludia vetelin suoneen. Panacodia suun kautta ja sit erottelun jälkeen suoneen. Noi loppui siihen kun tein positiivisen raskaustestin 10 vuotta sitten. Olin silloinkin vetäny Tramalia ja oksensin vessassa.
Vuosien myötä perheeseemme syntyi toinenkin lapsi. Suurimman osan olen ollut ihan selvin päin, mutta mä tiedän sen tunteen kun kaipaa aineita ja sitä fiilistä. Ja samalla potee hirveän huonoa omaatuntoa siitä, että on huono äiti kun miettii tollaisia asioita.
Välillä mulla on Panacodin käyttöä, eikä kukaan tiedä siitä. Avioliitto on päättynyt eroon ja varsinkin silloin kun lapset ei oo mulla, hoidan lasten kaipuuta ja ahdistusta kodeiinilla. Välillä on pakko pitää muutenkin vähän taukoa, kun alkaa liikaa tottumaan siihen. Mä tiiän sen tunteen, kun tuntuu että muut ihmiset ei oikein tajua mistään elämästä mitään, ne elää vaan jossain keskiluokkaisuuden kuplassaan. Mulla on tehty myös lähete ADHD-tutkimuksiin ja luulen että osittain mä hoidan sitä kaikkea elämän kaaosta ja siihen liittyvää ahdistusta kodeiinilla. En tiiä, tai ehkä se on vaan selittelyä.
Nytkin mulla on kausi, että päivittäin menee jotain kahdeksan Panacodia. Töissä käyn mutta mikään ei oikein tunnu miltään. Välillä tuntuu, että ihan sama vaikka hyppäisin bussin alle…mutta lapset pitää kuitenkin tässä elämässä kiinni. Mulla on aivan ihanat muksut ja rakastan niitä yli kaiken.
Tsemppiä sulle aloittaja Ajatukset ja kaipuu eivät tee sinusta huonoa äitiä.
Voi hemmetti…reilu viikko sitten kirjoitin tähän. Panacodit loppui toissapäivänä ja eilen alkoi sit hirveät nivel- ja lihassäryt ja ripuli. Löysin kaapista exän vanhat Norspan 5ug/h -laastaria ja länttäsin yhden paikalleen. Oireet helpotti sit vähitellen.
En vaan tajua, miksi en voi pitää näppejäni erossa noista. Järki sanoo aina et älä kokeile enää, tiedät miltä ne tuntuu. Mutta silti…prkl. Ja lopulta sit kyllästyn kuitenkin Panacodin napsimiseen kun siitä ei saa mitään fiiliksiä enää ja se jatkuva väsymys ketuttaa.
Nyt vaan mietin, miten saan itteni tästä Norspanista pois. Myönnän, että olen googlettanut keinoja saada siitäkin irti muuta. Hitto, täytyy ottaa itteensä niskasta kiinni. Ensi viikolla alkaa ne ADHD-tutkimukset ja siellä varmaan on kuitenkin seulat ehkä edessä.
Ajatukset ja kaipuu eivät tee sinusta huonoa äitiä.