Pahoitteluni, jos tätä asiaa on käsitelty palstalla jo aikaisemmin. Olen uusi enkä jaksa lukea kaikkia ketjuja läpi.
Mietin tossa, että onko muilla täällä kokemuksia siitä, että itse alkaa jo miettiä, että omassa alkoholinkäytössä on jotain aika pahasti pielessä, mutta kukaan muu ei tunnu pitävän niitä juomatapoja mitenkään poikkeuksellisina? Haen tässä nyt siis sitä, että tässä maassa viinankäyttö saa lähteä lapasesta todella pahasti, ennen kuin kukaan sanoo poikittaista sanaa. Itse olen kaatokännien jälkeisiä morkkiksia potiessani saanut toisinaan kuulla, että “no noita ylilyöntejähän sattuu kaikille, ei se mitään tarkoita”. Ongelmaa vähättelevien asenteiden yleisyys tulee ehkä selkeimmin ilmi siitä, että niin monet ihmiset, joiden kanssa olen asiasta puhunut, pitävät esimerkiksi määriteltyjä riskikäytön rajoja ihan naurettavan alhaisina. Ajatellaan, että niin kauan kun hoitaa esimerkiksi työnsä, ei voi olla päihdeongelmainen, olivat ne määrät sitten mitä tahansa. Alkoholistiperheessä kasvanut kaverini kävi psykologilla oman masennuksensa takia ja mainitsi äitinsä alkoholismin. Psykologi oli sanonut, että sehän käy vakituisessa, vastuuta edellyttävässä työssä, ei se ole alkoholisti, miksi yrität mustamaalata sitä noin.
En yritä syyttää omista ongelmistani muita, mutta perisuomalainen asennoituminen tolkuttomaan humalaan tekee ongelman tunnistamisesta ja päätöksessä pysymisestä astetta vaikeampaa.
Olen kanssasi samaa mieltä. Alkoholin käyttö, runsaskin mielletään ihan normaaliksi suomalaisessa yhteiskunnassa. Jos joku ei käytä ollenkaan alkoholia, koetaan tällainen henkilö poikkeavaksi ja juhlissa ilon pilaajaksi. Kyllä se on hullua, että kaikissa tapahtumissa täytyy olla alkoholia tarjolla. Psykologilla ei ole ollut kokemusta päihdeasiaoista. Kyllä suuri osa alkoholisteista käy töissä. Kävin itsekin ja omasta mielestäni olin alkoholisti jo työssä käydessäni ainakin 10-20 vuoden ajan. Vaikka alkoholin käyttöni vaikeutti ajoittain työntekoa, oli krapulapäiviä jne., en koskaan saanut varoitusta tai huomautusta alkoholin käytöstä. Alkoholisti rakentaa itselleen kulissit, jotta hänen ongelmaansa ei huomattaisi. Parin viikon kuluttua olen ollut raittiina kaksi vuotta. Työelämästä jäin pois neljä vuotta sitten alkoholismin ja masennuksen takia. Nyt olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Nyt minulla on ikää 57 vuotta. Aika harvassa ovat harrastukset, joissa ei käytetä alkoholia. Urheiluharrastuksiinkin kuuluu saunaillat ym. Olen löytänyt itselleni päihteettömän harrastuksen. Se on AA-ryhmät. Sitä kautta olen saanut ystäviä, jotka eivät heti ole pyytämässä kaljalle.
Jep. Siksi sitä helposti alkaakin välttää juhlia, mikä taas on harmi, koska kyllä mä mielelläni kuitenkin kävisin ulkona ja tapaisin ihmsiä, mutta kun ei siinä touhussa tahdo olla raittiin näkökulmasta juurikaan järkeä enää iltayhdeksän jälkeen - siis Suomessa ainakaan. Yksi jäätävimmistä kokemuksista oli se, kun yksi lievästi alkoholisoitunut kaverini aidosti loukkaantui, kun en halunnut juoda. Kai sillä sitten oli vähän paha olo itsensä kanssa ja se koki, että viinasta kieltäytymällä mä oikein alleviivasin sitä sen juoppoutta. Pitäis ehkä tosiaan löytää vähän kannustavampaa seuraa.
Olen karttanut tilaisuuksia, joissa juodaan. Jos menee tilaisuuteen, jossa juodaan, ei kannata nostaa isoa numeroa siitä, ettei juo. Parempi olla lasi kädessä niin kuin muutkin. Selvin päin ei kyllä kovin kauan viihdy kännisten seurassa. Kun aikoinaan menin kapakkaan selvin päin vähän myöhemmin illalla, ihmettelin, kuinka tällaisessa paikassa joskus olen viihtynyt. Niin sitä vaan alkaa itsekin viihtyä muutaman tuopillisen jälkeen. AA-kustannus on julkaissut kirjan “Eläminen raittiina”. Siinä on hyviä ohjeita erilaisten tilanteiden varalle.
Yleensä mä oon aatellut alkoholiongelman yhdeksi merkiksi sitä, että asianomainen itse vähättelee ongelmaansa mutta muut ihmiset ympärillä paheksuvat tai ovat huolissaan. Tämän ketjun avauksessa asia nähdäänkin siis ihan toisin päin.
En mä tiiä; ei kai tolkuton kännääminen mun nähdäkseni kenenkään mielestä mitenkään asiaankuuluvaa tai “normaalia” ole; paitsi ihan tosi juoppoporukoissa. Humalaisia kyllä suvaitaan katukuvassa päiväsaikaankin, mutta eivät he nyt varsinaista ihailua varmaan herätä.
Mulla on muuten jotain streittarituttuja, jotka käy ihan luontevasti täysin selvinpäin ja päihteettä ns. yöelämässä mm. bändien keikoilla ynnä muuta. On se ihan täysin mahdollista. Oon mä ittekkin käynyt.
Jos oma kaveripiiri tuntuu liian viinaanmenevältä ja itse ei halua dokata, kannattasko etsiä uusia kavereita? Kyllä raittiita tai lähes raittiita on vaikka kuinka paljon!
Minä luulen, että kysymys on ainakin osittain noiden myötäsukaan silittäjien omista päihdeongelmista. Kysymys on vähän tästä Nykasen Matti ilmiöstä. En minä mikään juopppo ole, kun en lyö puukollakaan ketään. Jos psykologi sanoo, että “teethän sinä päivittäin vastuullista työtä”, hän saattaa tarkoittaa tekevänsä itse vastuullista työtä. Olisi aika hankala leimata potilas alkoholiongelmaiseksi, jos oma ongelma on isompi.
Aivan hyvin itsekin huomasin olevani hyvilläni, kun joku örvelsi minua enemmän. Kiitollinenhan minä aamulla lähinnä olin, kun oma örveltämiseni näytti siihen verrattuna ihan siistiltä. Tottakai siihen suhtautuu aamulla ihan rohkaisevasti.
Viikonloppuna minullakin oli sellainen tilanne että eräs ystävänäni pitämä henkilö nokkiintui sen vuoksi etten juopotellut . Hän tietää erittäin hyvin kuinka minulla on ollut hankaluuksia viinan kanssa kun en osaa sitä kohtuudella käyttää. Ei tullut yhtäkään kannustavaa sanaa, tuesta puhumattakaan, ainoastaan kiukkuisia katseita ja tölväisyjä antabuksesta.
Niinhän se on että juomista ei tarvitse kenellekään perustella mutta auta armias kun olet juomatta niin heti olet tilivelvollinen
No, ei tuo viikonloppu raittiuspäätöstäni heiluttanut. Loppujen lopuksi taisi vain vahvistaa sitä.
Meitä on moneen junaan. Mutta ainakaan itseäni ei lainkaan häiritse päihtyneiden ihmisten seurassa oleminen. Olen itse nyt ollut 5kk raittiina ja tottakai aika jonka olen käyttänyt “bilettämiseen” tai “viihteellä olemiseen” on pienentynyt radikaalisti. Jotkut raitistuneet alkavat inhoamaan humalaisia minulle taas ei ole käynyt niin…
Itse kun elin päihdehelvetissä ei tullut noteerattua sitä kuinka muut joivat, mutta nyt selvinpäin yleinen asennoituminen dokaamiseen on kyllä negatiivinen. En ollut ennen täysin huomannut kuinka paljon sitä ihmiset ylipäätään juovatkaan… Aivan helvetisti, olen nyt saanut huomata
Olen aloittajan kanssa samoilla linjoilla. Melkein pitää murhata tai tappaa joku kännissä ennen kuin joku uskaltaa sanoa, että meniköhän tuo vähän överiksi. Itse olen aikonani ajellut niin motskarilla, kuin autollakin kännissä ja ainoa mitä sain kavereilta oli hyväksyntää. Selevinkin päin nauroivat, että oot sä kova jätkä. Voihan venäjä, arvatkaa vääristikö se mun ajattelua teoistani. Nykyään kun on ikää ja ehkä vähän järkiäkin tullut päähän, niin olen jättänyt tuommoset pelleilyt ja on kyllä todella hyvä tuuri etten tappanut ketään tai itseäni känniajeluillani. Joskus kun heräsin, niin en tiennyt missä olin kun en muistanut mitään, mutta niin vain oli motskari pihalla millä oli saavuttu päämäärään. Hävettää tämmöstä kertoa itestään, mutta pässi, mikä pässi ja korostan, että nykymenoon tämä ei kannaltani enää kuulu.
Omalla kohdallani puhuin jo vuosia siitä, että mielestäni mun juomamäärät on ihan hirveitä. Kaikki epäili, ei kai nyt sentään… Ei sitä uskota, tai tahdota uskoa, ja kun toleranssia löytyy, sitä on myös vaikea arvioida. Mutta n.pullo-puolitoista punkkua lähes aina arki-iltana ja viikonloppuisin vähän reilummin, on aikamoista alkoholinkulutusta. RAvintolassa/bileissä kukaan ei´pysty seuraamaan toisen juomia määriä, kun ne omatkin hämärtyvät. Vasta jos huomaa jonkun sammuneen/rähisevän/tekevän jotain muita ylilyöntejä, voi arvioida, että liikaa on otettu.
Minäkin koin niin, että minä tajusin missä menen, mutta ympäristö vähätteli. Mutta olen ollut haluttua juomaseuraa, ja olen tykätty. Ehkä kaverit myös pelkää, että hauskat biletykset on ohi, mä kuulun kalustoon. Nyt on takana viikonlopun isot kemut, ja ei ollut helppoa olla raittiina mukana. Mä jäin väkisin ulkopuolelle, enkä osannut olla luontevasti myöhemmin illalla. Olis ollut fiksua lähteä pois, sillä itse bileethän oli hyvät, ei niiden onnistumiseen mua tai mun juomista tai raitistelua olis tarvittukaan. Toivottavasti muutkin huomaa, että en ole niin suuri merkkihenkilö juhlissa, että mua kannattais kaivata, tavataan muissa merkeissä.
Juu, kyllähän tota paheksunnan vähäisyyttä vois pitää aika selvänä merkkinä siitä, että ainakin osittainen kaveripiirin vaihto vois olla paikallaan. Ei se kännin glorifiointi tosin mun mielestä pelkkiin rappioalkoholisteihin rajoitu (tai oikeastaan suurin osa todellisista rappioalkoholisteista todennäköisesti glorifioi humalaa kaikista vähiten). Parikymppisillä se on vielä tosi yleistä. Osa kasvaa siitä ulos, osa ei.
Pitää vielä tarkentaa: nyt kun olen lopettanut, saan ystäviltä kannustusta ja ihailuakin. Mutta siinä pohdintavaiheessa kun puntaroin juonko liikaa, törmäsin paljon vähättelyyn. Mutta se on kohteliaisuutta, joka meissä suomalaisissa kaiketi luuraa. Ei me mielellään oteta kaverin juttuihin kantaa, ainakaan suoraan
Itse asiassa nyt kun noita kommentteja luin, tuli mieleen, että kaverien osalta kaikenlaisia omituisia, vähemmän rohkaisevia asenteita vielä joten kuten jaksaisikin, mutta puolison aktiivisen tuen puuttuminen on aika raskasta. Hän juo aika paljon (on yleensä viikolla kokonaan ilman, ei koskaan tissuttele, mutta juomaan lähtiessään vetää itsensä kyllä lähes joka kerta täysin umpitunneliin). On suhtautunut tähän meikäläisen juomattomuusvouhotukseen aika välinpitämättömästi. Ei missään nimessä vastusta, muttei juuri rohkaisekaan.
Oman humalatilan hyväksyttävyys suhteessa ympäröivien ihmisten humalaan on sidoksissa aikaan ja paikkaan, eli kuinka päihtynyt käytös missäkin yhteydessä on vielä ok. Tämä ei tietenkään ole yllätys kenellekään. Mielestäni sama pätee kumminkin myös itse juomaseuran juoppousasteesta puhuttaessa: joidenkin seurassa oma tolkottamiskunto merkitsee jo övereitä, kun taas jossain karummassa jengissä samoilla promilleilla ihminen voi olla vielä porukan skarpein henkilö. Parhaiten viihtyvät yhdessä ihmiset, joiden juomatavatkin ovat samankaltaiset.
Omalla(kin) kohdallani kävi niin, että alkoholisoitumiseni myötä mokailin itseni hiljalleen ulos siitä kohtuukäyttäjien porukasta, jossa viihdyin ensimmäisten bailuvuosieni ajan, ja aloin hakeutua juomaan “paikkoihin, joissa ihminen saa olla oma itsensä”, siis lähiökuppiloihin. Kun juomaseuransa tason laski (alitajuisestikin) riittävän alas, sain minäkin todella olla oma, humalahakuinen itseni, ilman että kukaan porukasta paheksui tai vähätteli - olipa “päivän kunto” mikä tahansa.
Edellisen voisi kai sanoa lyhyemmin siten, että “tavis” vetää harvemmin överit missään tilanteessa, ja jos vetää, hän häpeää ja ottaa jatkossa varovaisemmin. Hänen juomisensa on sidoksissa tilanteeseen.
Alkoholisti taas vetää toistuvasti överit tilanteesta riippumatta, on häpeilevinään jos se on helpoin tapa päästä selittämästä holtittomuuttaan sen syvällisemmin, ja jatkossa vetää överit mieluummin jossain “rennommassa” seurassa. Hänen juomisensa on sidoksissa haluun juoda.
