Yksinkertaisesti kyllästynyt

Terve

Haluan aloittaa kirjoittelun tänne osana omaa alkavaa parantumista sekä toipumista koskien peliriippuvuutta.

Tausta nopeasti:
Uhkapelaamista takana 7 vuoden ajan ja tahti sekä vakavuus on kasvanut ajan myötä. Tällä hetkellä olen taas pisteessä, jossa en ole pystynyt olemaan ilman uhkapelejä. Välillä on ollut rauhallisempia aikoja ja välillä tämänkaltaisia, joissa pelaamaan on päästävä jatkuvasti vaikka rahaa ei olisi penniäkään.

Olen tällä hetkellä opiskelijana ja siirryin opiskelijaksi velkaantuneena, joten rahaa ei ole päässyt kertymään liiaksi. Viime vuoteen mahtuu muutama koettelemus, jonka johdosta on hakenut dopamiinia uhkapeleistä ja yrittänyt parantaa edes taloudellista asemaa. Lopputuloksena on tietysti velkaantuminen. Velkaa on tällä hetkellä 13 400e, josta 2200 opintolainaa.

Rahallisesti tilanne ei ole mahdoton, mutta minun on päästävä eroon tästä mielentilasta sekä sairaudesta. Siksi olen täällä tänään ja kerään rohkeutta puhua tästä ääneen tulevaisuudessa. Läheiseni tietävät minulla “olleen” ongelma ja saatuani rahallista tukea siihen, mutta tunaroituani tilanteeni uudelleen, en ole asiasta kenellekkään kertonut.

Pelasin viimeksi tänään, joka oli jatkumoa eilisistä häviöistä. Olen asentanut käyttämääni laitteeseen GamBanin, mutta valitettavasti olen opinut sen kiertämään, joten se toimii vain impulssien hidasteena. Nousen kuitenkin taas kerran tästä kuopasta, johon olen itseni jälleen kerran kaivanut.

Opintojen ollessa aluillaan, suunnitelmani on “vaihtaa” nykyiset lainat ja luotot opintolainaksi, jossa on maltillisemmat korot sekä opintolainahyvitys. Tärkeintä on kuitenkin saada nyt pelaammattomuus käyntiin.

Syitä mun pelaamiselle:

  • useamman vuoden aikana kehittynyt hormonikoukku
  • tämän hetkinen erityisen tiukka rahallinen tilanne, joka helpottaa vuoden vaihteen jälkeen
  • yksinäisyys, joskin nautin siitä myös
  • virheelliset kuvitelmat uhkapeleillä rikastumisesta

Tilanteeni ja kertomukseni kuulostaa hyvin samalta kuin monella muulla täällä. Tavoitteenani on kirjoitella useamman kerran viikossa ja tulla paikalle erityisesti pelihimon ottaessa vallan.

Tavoite on myös tulla ensi lauantaina 18.11.2023 kirjoittamaan olleeni ensimmäisen viikon pelaamatta.

Kiitos jos luit tänne asti ja tsemppiä sulle

Moro kuopassa!

Meillä aikalailla samana päivänä on matka alkanut kohti toipumista (jos peluri ikinä toipua edes voi). Kiva ku tulit foorumille, kirjotin myös oman tarinani tuossa lauantaiaamuna ja samalla kun tekstin tänne kirjoitti niin heti pelaamattomuus päätöksestä tuli jotenkin konkreettisempi ja itelle se oli ainakin iso ensimmäinen askel ellei jo toinen sillä myöntäminen on se ensimmäinen.

Sulla ei oo vielä paha velkatilanne, itsellä on opintolainaa 20k ja perheelle 10k. Lisäksi vuokravelkoja 2400e, johon ajattelin vielä viimeisen kerran kysyä apua veljeltäni.

Asetin omille sivuille alkuun 90pv kiellot. Tän ajan käytän vahvasti prosessointiin ja uskon tuon ajan olevan riittävä tälle alustalle kirjoittelun lisäksi tähän alkuun.

Otetaan kippis yhteiselle matkalle ja luetaan vaikka toistemme ketjuja. Ajattelin itse aina palkkapäivinä vähintään käydä lukemassa ja kirjoittamassa.

Kävinkin tossa sulle MiikaC kirjottelemassa :slight_smile:

Nyt on ollut parin päivän ajan tarkotus tulla tänne kirjottamaan kun ollut molempina päivinä yhtäkkinen fiilis mennä pelaamaan. Pelaaminen olisi ollut mahdollista ja tuntunut kivemmalta kun velvollisuudet, joita oli hoidettava. Tuli tälle sivulle, mutta ei ollutkaan mitään kirjotettavaa. En myöskään pelannut kumpanakaan päivänä, joten onnistuin vastustamaan kiusausta. Hyvä fiilis jälkikäteen, kun voi todeta ettei pelannut. Mitä vältin olemalla pelaamatta? Rahanmenetykset, koska niitä olisi VARMASTI tullut. Sain hoidettua velvollisuudet; yleensä itellä oli pelipäivinä tapa lamaantua ja olla tekemättä mitään. Ai että mitä elämää ne päivät olivatkaan. Sain myös säästettyä itsekunnioitukseni, koska usein retkahduksen jälkeen tunsin vahvaa epäonnistumisen tunnetta.

Joten pelaamatta on hyvä jatkaa…

Upeeta että taistelit ja jatkat pelaamatonta elämää! Sanotaan että eka kuukausi on varmasti haastavin mutta samalla hyvin palkitsevaa kun saa maksaa laskuja normaalin ihmisen tapaan.

Kiteytit kyllä hyvin omia tuntemuksia myös! Pelipäivät kului liveurheilun parissa katsoen tennisotteluita, sillä yleensä pelipäivät olivat vapaapäiviä jolloin 8h työssäolon jättämä aukko piti täyttää ja sai olon, että on jotain tehnyt päivän aikana.

Ja sellainen totisesti menetysten myötä aina tuli ja samojen menetysten myötä tuli koko loppupäivön kestävä lamautuminen esimerkiksi kuntosalia tai mitään muuta aktiivista kohtaan. Sitä vain ei tehnyt tai saanut mitään aikaiseksi kun koetut tappiot pyörivät mielessä ja ihmetteli mitä meni taas tekemään. Liittyy vahvasti myös itsekunnioitukseen kun alkoi ihmettelemään tekosiaan ja ruoskimaan itseään. Häpeä mahtuu hyvin noihin ajatuksiin myös ja mielummin vain sitten makasi sängyssä ja vaikka nukkui.

Pelaamattomuus-laskurin nollaus tänään. Pakenin hieman alakuloista päivää kasinolle ja takkiin tuli taas kerran. Ei kannata kokeilla samaa.

No huomisesta taas eteenpäin ja ensimmäisen päivän käynnistelyyn.